Tapahtui tänään!
Minä: Olipas kiva turnaus, vaikka puolet ilmoittautujista feidasi. Nyt kotia leikkimään nukeilla.
Fantsu: Mutta mitä jos ostaisit vähän Modern Mastersin pooseja, joita rippailla sitten kotona. Ties jos vaikka tulisi se TARMO!
Minä tärisen innosta, mutta tiedän, että rahaa pitäisi säästää vielä vaikka mihin, sillä kuukausi on varhainen ja menoja on jo tiedossa. Isot pojat ovat myös aina sanoneet, että ei niitä boostereita pidä ostaa ja aukoa. Suorastaan esittäneet ukaasin siitä, että tämä on Tyhmäin Tie, joille vain vähämieliset astuvat. Fantsun boosterihylly kuitenkin notkuu kaikissa sateenkaaren väreissä ja tarjoustiski saa nuoren Karjanvarastajan sisälmykset hekumoimaan ja kädet hikoamaan. Silmissä vilkkuu ja otsa kihelmöi. Erektion nöpönen hieman reittä vasten paiskoo siten, että joudun vaivihkaa hakemaan häveliäämpää asentoa, mutta vaivalloisesti lopulta rauhoitan itseni ja terästäydyn. Olen itseni herra, pystyn siihen. Vain pari boosteria. Just the tip!
"Voih, jospa minä vain pari ostaisin." Piiperrän hennosti kuin ala-asteelainen. Kaivaessani vähäisiä euroja pienen pienestä kukkarostani huomaamattani myyjälle kasvavat sarvet päähän, aurinko katoaa pilveen ja Fantsun valaistus synkkenee. Möreällä äänellä hän tokaisee:"No mutta sieltähän voi tulla TARMO FOILI, minäpä tästä teen VASTUSTAMATTOMAN tarjouksen!" Silmät kiiluen hän penetroi henkisen puolustukseni ja kaappaa minut limaiseen otteeseen. Tunnen kuinka lonkerot lähestyvät herkkiä alueitani. Tiedän, kuinka tämä päättyy ellen edes yritä vastustaa. Vastalauseeni sysätään takaisin suuhuni korkojen kera. Huomaan, kuinka ystäväni muuntuvat viheliäisiksi Succubus paholaisiksi ja he kehräävät korvaani iljettävyyksiä:"Sss. Ajattele, kuinka paljon ssssssaissssit ostettua sss. Antaudu vain Fantsulle ssss..."
Minä: Fantsu-senpai, onegai! Olen vain köyhä opiskelijapoika. Tarvitsen rahaa ruokaan!
Fantsu: Mutta jos avaat hyvin, voit myydä voitolla ja saat rahaa, vaikka ostaa jotain kivaa vielä lisää.
Subbucus: Ssss. Joo. Sss. Osta. Sssss...
Suunnattomalla tahdonvoimalla suljen kukkaroni. Vielä minulla olisi mahdollisuus paeta, mutta kuin tahtomattaan sormeni hivelevät hiljalleen itseään kohti Visa-korttia. Koetan tarrata toisella kädelläni sormistani ja kammeta niitä väkivalloin irti, mutta lonkerot ovat liian vahvat ja ne repäisevät tahdonalaiset raajani erilleen, jotten voisi vastustaa enää. Olen Tabula Rasa ja tunnen kuinka minulle kirjoitetaan säädyttömyyksiä. Päästän pienen vinkaisun, niin ujon, niin sievän, niin viattoman, että voimistan vain paholaisiani. Tunnen, kuinka Visa vinkuu ja nyyhkyttäen pyytelen koskemattomalta ystävältäni anteeksi toistamiseen ja toistamiseen. Turhaan. Myyjä on periksiantamaton ja puskee juovaa syvemmälle ja syvemmälle, kunnes rajani tulevat vastaan eikä kehoni enää kestä. Tällöin hän vain puskee vielä kovempaa, niin että pakarani kireästi vingahtavat. Otuksen silmät kiiltävät ilosta.
Fantsu: Täällähän on vielä KATETTA! Tuosta laitan jätefoilia sinulle vielä NOIN, niin voit ostaa vielä LISÄÄ. HHÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHÄH!
Minä: Ei, pyydän. Säästä minua, en ole tehnyt ikinä mitään pahaa tai aiheuttanut tuskaa.
Fantsu: Minä näytän SINULLE TUSKAA! HÄHÄHÄHÄHÄHÄH!
Myyjä huudahtaa ja seinät raikavat kun kassakone nauraa ja imee minut tyhjäksi. Kuulen, kuinka kortti hajoaa atomeiksi ja siitä edelleen häviävän pieniin osiin ja katoaa tästä maailmasta. Ehkä tämä koettelemus olisi jo ohi! Loputtomilta tuntuvien hetkien jälkeen, mitkä tuntuivat päiviltä, lonkerot päästävät minut otteestaan ja maailma hiljalleen palaa normaaliksi. Huomaan hytiseväni boosterikuorien peitossa lattialla ja satunnaisasiakkaat pyrkivät välttämään katsekontaktia, jos kohta joku lapsi osoittaa minua sormella ja kysyy vanhemmiltaan, että mikä tuota setää vaivaa. "Hän on erilainen, älä katso häntä." Sanovat he hiljaa takaisin ja piilottavat pikkuihmisen taakseen. Ystäväni tuijottavat minua halveksuen:"Kelmeri, mitä vittua nyt taas?!"
Nyyhkytän hiljaa, keräilen kuoret lattialta ja heitän ne roskiin. En uskalla edes selata korttejani, sillä tiedän niiden olevan sanoinkuvaamatonta jätettä. Kävelen vaivalloisesti autolle uikahdellen joka askeleella pidellen pyrstöäni hellästi ja yrittäen unohtaa kokemani kauhut, kunnes muistan, että minun pitäisi tankata. Ottoautomaatti nauraa tien toisella puolella - ehkä voisin jäädä auton alle ja säästyä lisänöyryytyksiltä. Seuraavaksi huomaan, kuinka se imee minua luokseen. Sen vetovoima on liian valtava enkä voi edes kuvitella haastavani sitä. Ujutan kortinjäänteet sisään ja niiskahdan - ehkä saan vielä maksalaatikkoa syötäväksi. Yhtäkkiä pääte imee minut sisäänsä ja minut ympäröi viimeisimpien tilitapahtumien ketju. Huutavat miinusmerkit vievät minulta järjen ja kuuluttavat minulle yksiselittäistä sanomaa. Yritän tukkia korvani sormillani, mutta pääni sisällä kaikuu:
0
0
0
0
Mieleni vajoaa äärettömään kuiluun ja kadotukseen seuranani vain sanoinkuvaamattoman tyhmyyden tunne.
Vittu saatana.
Aihe: Vitutusketju (Luettu 2283573 kertaa)
