Poromagia

Kirjoittaja Aihe: MTG ja verotus  (Luettu 3435 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Jukkis

MTG ja verotus
« : 24.02.21 - klo 14:11 »
Tässä kun olen alkanut miettiä parasta keinoa myydä korttejani, olen selvitellyt myös rahanpesubottien ja verotuksen maailmaa. Kirjoitan alle mitä muistan. Termit voi heittää, pahoittelen siitä.

Soitin pankkiini kysyäkseni laukaisisiko tuommoinen viisinumeroinen tilisiirto rahanpesubottia. Vastaus oli, että mitä todennäköisimmin kyllä, ja asia menisi manuaalikäsittelyyn, jonka seurauksena minun tulisi täyttää lomake, jossa tulisi selvittää rahan alkuperä. Vastaavasti voisin vain tehdä myynnistä kauppakirjan ja liittää sen tähän yhteyteen, jolloin ileisesti ei tarvitsisi lomaketta täyttää. Ok, tämä nyt ei todennäköiseti olisi mikään iso homma.

Toinen asia, jota selvittelisin, oli verotusasia. Soitettuani henkilöasiakkaan tuloverotuksia käsittelevään/asiasta neuvovaan puhelinnumeroon ja selitin asiani, yhdisti tämä henkilö minut vanhemmalle kollegalle. Tämä puolestaan sanoi, että asia on sellainen, että hänen täytyy kysyä kollegaltaan ja palata myöhemmin asiaan. Muutaman päivän jälkeen sain puhelun, jossa selvisi seuraavaa:

1) Tulo lasketaan pääomatuloksi, jonka vero on 30000 euroon asti 30 %, tämän yli menevästä osasta 34 % luovutusvoitosta.

2) Myyntivoitoista tulee maksaa veroa, mikäli kalenterivuoden aikana myy yli 1000 eurolla kortteja. Tämän alle jäävä myynti on verovapaata. Kortteja ei siis rinnasteta normaaliin käyttötavaraan, jonka verotusraja on 5000 euroa vuodessa.

3) Mikäli korteista ei ole kuitteja, joissa selviää ostoaika tai hinta, tai jos tämä keino on verotettavalle edullisempaa, on kortin hankintahintana pidettävä 20 % myyntihinnasta (ns. hankintameno-olettama). Mikäli voidaan todistaa, että kortti/kortit on hankittu yli 10 vuotta ennen myyntihetkeä, on hankintameno-olettama 40 % myyntihinnasta. Tässä(kin) todistustaakka on verotettavalla eli myyjällä.

4) Verotettavasta hinnasta voidaan vähentää (sijoituksista) aiheutuneita kuluja tai tappioita. Näissä(kin) pitää olla ns. mustaa valkoisella. Tappiot on vähennettävissä muistaakseni viisi vuotta siitä vuodesta lähtien, jonka verotuspäätökseen tappiot on kirjattu. Vähennyksinä käy esim. osakkeiden myynnistä aiheutuneet tappiot, oletan, että kuluvähennykseksi voisi mahdollisesti käydä esim. turnausmatkat ja -maksut.

5) Mikäli korttien myynnistä aiheutuu tappiota, tulee jokaisesta kortista/buusterista/mistä vaan oltava todisteet, josta käy ilmi, että tappiota on syntynyt (myyntihinta - hankintahinta). Muuten tätä ei voi käyttää vähennyksenä.

6) Mikäli verotusasiaan haluaa varmuuden, voi asiasta pyytää etukäteen päätöstä, joka muistaakseni oli sitova. Tämän hinta on 300-400 euroa.

Sanomattakin lienee selvää, että omaa 25+ vuotta kerättyä korttivuorta myydessä asiat menevät hankalaksi, enkä oikein mitään minun eduksi mahdollisesti luettavaa asiaa voi todistaa itselleni edullisemmaksi. Ainoastaan huiman arvonnousun kokeneiden korttien kohdalla 20 % hankintameno-olettama kohtelee minua armollisesti. Käytännössä mitään vähennyksiä en voi tehdä kortteihin liittyen, koska mitään todisteita ei ole olemassa.

Onko joku muu saanut verottajalta muunlaisia tulkintoja?
(Pahoittelen ylläolevaa kommenttia. Olin humalassa sitä kirjoittaessani.)

Poissa TIM82

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #1 : 24.02.21 - klo 15:45 »
Mulla ei ole vastauksia, mut kiinnostavat kysymykset, joskus miettinyt miten menis jos oman kokoelman myis...
« Viimeksi muokattu: 24.02.21 - klo 15:49 kirjoittanut TIM82 »

Poissa nikoh

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #2 : 24.02.21 - klo 16:27 »
Eipä ole verottaja koskaan kysellyt muutaman tuhannen euron myynneistä, mutta uskon kanssa että viisinumeroiset summat ovatkin eri asia.

Yksi ratkaisu on, että perustat yrityksen myyntejä varten. Kuluiksi voi sitten täräyttää kaikennäköisiä kuluja ihan lain mukaisesti.

Toinen tyypillinen vaihtoehto on tehdä kauppoja käteisellä ja ilmoittaa niistä sitten verottajalle oman muistin perusteella tehtyjen myyntien mukaan :)

Poissa Nekron

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #3 : 24.02.21 - klo 22:01 »
Tässä kun olen alkanut miettiä parasta keinoa myydä korttejani, olen selvitellyt myös rahanpesubottien ja verotuksen maailmaa. Kirjoitan alle mitä muistan. Termit voi heittää, pahoittelen siitä.

Soitin pankkiini kysyäkseni laukaisisiko tuommoinen viisinumeroinen tilisiirto rahanpesubottia. Vastaus oli, että mitä todennäköisimmin kyllä, ja asia menisi manuaalikäsittelyyn, jonka seurauksena minun tulisi täyttää lomake, jossa tulisi selvittää rahan alkuperä. Vastaavasti voisin vain tehdä myynnistä kauppakirjan ja liittää sen tähän yhteyteen, jolloin ileisesti ei tarvitsisi lomaketta täyttää. Ok, tämä nyt ei todennäköiseti olisi mikään iso homma.

Toinen asia, jota selvittelisin, oli verotusasia. Soitettuani henkilöasiakkaan tuloverotuksia käsittelevään/asiasta neuvovaan puhelinnumeroon ja selitin asiani, yhdisti tämä henkilö minut vanhemmalle kollegalle. Tämä puolestaan sanoi, että asia on sellainen, että hänen täytyy kysyä kollegaltaan ja palata myöhemmin asiaan. Muutaman päivän jälkeen sain puhelun, jossa selvisi seuraavaa:

1) Tulo lasketaan pääomatuloksi, jonka vero on 30000 euroon asti 30 %, tämän yli menevästä osasta 34 % luovutusvoitosta.

2) Myyntivoitoista tulee maksaa veroa, mikäli kalenterivuoden aikana myy yli 1000 eurolla kortteja. Tämän alle jäävä myynti on verovapaata. Kortteja ei siis rinnasteta normaaliin käyttötavaraan, jonka verotusraja on 5000 euroa vuodessa.

3) Mikäli korteista ei ole kuitteja, joissa selviää ostoaika tai hinta, tai jos tämä keino on verotettavalle edullisempaa, on kortin hankintahintana pidettävä 20 % myyntihinnasta (ns. hankintameno-olettama). Mikäli voidaan todistaa, että kortti/kortit on hankittu yli 10 vuotta ennen myyntihetkeä, on hankintameno-olettama 40 % myyntihinnasta. Tässä(kin) todistustaakka on verotettavalla eli myyjällä.

4) Verotettavasta hinnasta voidaan vähentää (sijoituksista) aiheutuneita kuluja tai tappioita. Näissä(kin) pitää olla ns. mustaa valkoisella. Tappiot on vähennettävissä muistaakseni viisi vuotta siitä vuodesta lähtien, jonka verotuspäätökseen tappiot on kirjattu. Vähennyksinä käy esim. osakkeiden myynnistä aiheutuneet tappiot, oletan, että kuluvähennykseksi voisi mahdollisesti käydä esim. turnausmatkat ja -maksut.

5) Mikäli korttien myynnistä aiheutuu tappiota, tulee jokaisesta kortista/buusterista/mistä vaan oltava todisteet, josta käy ilmi, että tappiota on syntynyt (myyntihinta - hankintahinta). Muuten tätä ei voi käyttää vähennyksenä.

6) Mikäli verotusasiaan haluaa varmuuden, voi asiasta pyytää etukäteen päätöstä, joka muistaakseni oli sitova. Tämän hinta on 300-400 euroa.

Sanomattakin lienee selvää, että omaa 25+ vuotta kerättyä korttivuorta myydessä asiat menevät hankalaksi, enkä oikein mitään minun eduksi mahdollisesti luettavaa asiaa voi todistaa itselleni edullisemmaksi. Ainoastaan huiman arvonnousun kokeneiden korttien kohdalla 20 % hankintameno-olettama kohtelee minua armollisesti. Käytännössä mitään vähennyksiä en voi tehdä kortteihin liittyen, koska mitään todisteita ei ole olemassa.

Onko joku muu saanut verottajalta muunlaisia tulkintoja?

Tai sitten myyt pienissä erissä niin ei rahanpesu botit löydä sua? Laita YV jos tämmönen kiinnostaa.
Voisitko vastata painamalla "lainaus nappia" Kitos :)

Samaan sekavaan ketjuun postaaminen Nekronin ja kumppanien kanssa on tosin tunnetusti pelivirhe.

Poissa Thalian

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #4 : 25.02.21 - klo 10:52 »
Sanoisin, että tässä tapauksessa kannattaa lähteä siitä, että maksaa verot ja käyttää tuota hankintameno-olettamaa. Jos ei ole olemassa mitään selvää tapaa sanoa, että kuinka suuri osa korteista on hankittu yli 10v sitten, niin siitä voi tehdä laskennallisen arvion, että vaikkapa 40% myyntiarvosta menee 20% olettamalla ja loppu 40% olettamalla (sanoisin, että aika suuri osa arvokorteistasi on hankittu yli 10v sitten). Tuosta sitten etukäteen kun tekee laskelmat, niin voi perustella verottajalle, että miksi on toiminut, niin kuin on toiminut. Joka tapauksessa veroja joutuu maksamaan kohtuullisesti, mutta siitä voi tirauttaa muutaman kyyneleen sitten matkalla pankkiin.

Poissa Jukkis

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #5 : 25.02.21 - klo 16:09 »

Valitettavasti verottaja ei huomioi summittaisia arvioita. Kaikesta pitää olla mustaa valkoisella. Tämä koskee siis jokaista yksittäistä korttia - niin absurdilta kuin se peliharrastajasta kuulostaisikin.
(Pahoittelen ylläolevaa kommenttia. Olin humalassa sitä kirjoittaessani.)

Poissa theBrains

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #6 : 25.02.21 - klo 23:40 »
Mikähän on verottajan kanta, jos on näyttää kuitit hankinnoista mutta on tehnyt niillä traden ja haluaisi myydä tradella hankitut..

Poissa Nekron

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #7 : 25.02.21 - klo 23:59 »
Mikähän on verottajan kanta, jos on näyttää kuitit hankinnoista mutta on tehnyt niillä traden ja haluaisi myydä tradella hankitut..

Kai sen täytyy olla sama kuin alkuperäinen? Jos vaihdan sulle alpha ug kaljaan niin eikös se ug ole silloin ollut sen 5€ hintainen? Tai ihan sama jos vaihdan sen teslaan niin että se oo sitten se joku 50k?
Voisitko vastata painamalla "lainaus nappia" Kitos :)

Samaan sekavaan ketjuun postaaminen Nekronin ja kumppanien kanssa on tosin tunnetusti pelivirhe.

Poissa casual

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #8 : 26.02.21 - klo 11:01 »
Meneekö nuo luovutusvoittojen vero ohjeen mukaan (https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/lomakkeet/tayttoohjeet/9-luovutusvoitto-tai--tappio-t%C3%A4ytt%C3%B6ohje/)

Käytännössä <1000€ / verokausi voitoista on verovapaata?
Jos sattuukin olemaan kodin irtaimmistoa (sohva jonka hinta on pompsahtanu tjms) niin <5000€ voitoista verovapaata?

Ja jos ylittää niin eikö vain ylitettävästä osasta makseta. Toki hankintameno olettama luultavasti kohtelee miellyttävämmin kun hinta alkaa nousemaan 5-numeroiseksi.

Poissa Thalian

Vs: MTG ja verotus
« Vastaus #9 : 27.02.21 - klo 16:21 »
Valitettavasti verottaja ei huomioi summittaisia arvioita. Kaikesta pitää olla mustaa valkoisella. Tämä koskee siis jokaista yksittäistä korttia - niin absurdilta kuin se peliharrastajasta kuulostaisikin.

Varsinaisen hankintamenon kohdalla on hyväksytty myös arvioita tietyissä tilanteissa. Pidän siis erittäin todennäköisenä, että myös hankintameno-olettaman suhteen voidaan hyväksyä arvioita, jos varsinaisen hankintapäivän osoittaminen on käytännössä mahdotonta, mutta on selvää, että se ylittää tuon 10v rajan.