On perin hullunkurista, että täällä tuodaan keskusteluissa korskeasti esille, että MtG:n vanhan liiton hyvää henkeä arvostetaan ja sitä halutaan vaalia. Ja heti seuraavassa virkkeessä nostetaan esiin ajatus, että pieni määrä proxyjä sallitaan. Jostakin kumman syystä Veteran Bodyguardia, Demonic Hordesia, Rock Hydraa tai muita harvinaisia kortteja ei taida olla monellakaan viidenkymmenen (50) pennin väärennöksenä kansioissaan. Mistäpä lie johtuukaan? Mistäpä tosiaan? Kuinka monella pelaajalla taannoisessa lähipiirissään oli 1990-luvun puolivälissäkään Ancestral Recallia, Black Lotusta, Library of Alexandriaa tai muita nykyisin pirullisiin hintoihin nousseita herkkuja? Saati, että itse olisi sellaisen tai useamman omistanut. Voin sanoa, että siihen maailman aikaan omassa tuttavapiirissäni, joka kuitenkin oli ihan kohtalaisen kokoinen, oli yhdellä (1) miehellä kokonainen yksi (1) Power yhdeksän(9)-kortti, ja hänkin myi sen ymmärtääkseni pois tälle vuosituhannelle tultaessa. Revised Taigan hinnalla sai jo silloin vatsallisen keskiolutta, ja moni varmasti koki parempana kohteena sijoittaa Sibeliuksen kuvalla varustettu vihertävä setelinsä keskiketterään kuin palaseen painettua paperia.
Ja täällä herrat ihan vakavasti ovat sitä mieltä, että Old Schoolia on se, kun yhtäkkiä jokaisella osallistujalla onkin realistinen mahdollisuus pelata kourallisella Power yhdeksikköjä. Taivas meitä varjelkoon! Nähtävästi setien aika on kullannut muistot tyystin ja jalat ovat tukevasti irti maasta, mikä on perin murheellista. Jos teidät haluttaisiin oikeasti ottaa vakavissaan aiheen tiimoilta, niin yhtään väärennettyä korttia ei sallittaisi tilaisuudessa. Ei yhden ainuttakaan. Satojen markkojen arvoisia kortteja oli varsin harvalla 1990-luvulla suhteutettuna koko kansalliseen pelaajamäärään. Ja tuhansien eurojen arvoisia tänä päivänä on vieläkin harvemmalla. Jos te todellakin haluatte hetkenkään kuvitella olevanne oikeita MtG:n Vanhan Liiton miehiä, jotka voivat seistä selkä suorana silmiin katsoen, niin unohtakaa tyystin koko proxy-pelleily. Ja toki ne, joilla arsenaalia olisi edelleen rakentaa vaikka se ruotsilaillinen huippuunsa viritetty isolohkokin, joka vääntää jo alakierroksillakin törkeästi, mutta todelliset hevosvoimat tulevat lähellä punarajaa, ovat herrasmiehiä vasta silloin, kun eivät painakaan syöttöpoljintaan pohjaan: Eivät laitakaan niitä parhaimpiaan pakkaansa kunnioituksena vähävaraisimpiaan kohtaan. Olihan tuo viimeksimainittu toki herttainen päiväuni, mutta sitten kuitenkin heräsin ja päästin kissan ulos. Aina löytyy niitä, jotka ovat olleet virtsalla, kun on itsetuntoa jaettu. Ja he eivät ikipäivänä kykenisi hillitsemään itseään, jos olisi mahdollisuus kuohia toinen pelipöydässä. Monilla sellaisillakin on pomminvarmasti myös MtG:n arvokkaimpia kortteja. theBrains ansaitsee kiitoksen oikeasti aikuismaisista näkemyksistään. Nähtävästi hänellä on uskottava näkökulma siihen, mitä suomalainen MtG-pelaaminen oli esimerkiksi kaksikymmentäneljä (24) vuotta takaperin. Ainahan me olemme köyhiä olleet, eikä se väärennöksillä pelehtimällä illuusioksi äveriäisyydestä muutu myöskään vuonna 2019. Teemme itsemme sellaisella ainoastaan naurunalaiseksi.
Danten Jumalaisen näytelmän mukaisesti järjestyksessään neljänneksi (4.) pahin kuolemansynti eli laiskuus ja siihen yhdistettynä ensimmäiseksi (1.) pahin eli ylpeys ovat suorastaan ratkiriemukas yhdistelmä. Jotkut nykyajan aikuisetkin saattavat ilmoittaa esimerkiksi siten, että "jokin on liian pitkä, ja en sitä siis kyennyt lukemaan". He ovat siis avoimen ylpeitä omasta laiskuudestaan tai saamattomuudestaan. Huikeinta tässä on kuitenkin se, kun sama henkilö voi käyttää omaa ehdottoman rajallista aikaansa esimerkiksi jonkun Instagram-hepsankeikan pyrstön hekumointiin, kissavideoiden töllöttelyyn, Jessen neljänkymmenenkahdeksan (48) kermamunkin mahaansa ahtamiseen, Temptation Islandin paristeluiden analysointiin tai muuhun yhtä sivistävään ja ennen kaikkea kehittävään. Moni tällaisista henkilöistä on yleisesti ehdottoman aitoja konditionaali-ihmisiä, joiden sanavarastot ovat äärimmillään sellaisia yleviä suomenkielen sanoja kuin pitäisi/ei pitäisi/olisi/ei olisi/tms. Pitäisi liikkua enemmän ja nauttia kaloreita vähemmän. Olisi suotavaa hankkia itselleen asiallinen ja ajantasainen ammatillinen koulutus tässä alati muuttuvassa maailmassa toimeentulon turvaamiseksi. Ei olisi aikoinaan pitänyt myydä tuplaländejä ja ostaa niillä rahoilla käytettyä autoa tai matkapuhelinta. Pitäisi lopettaa tupakanpoltto tai nuuskan käyttö. Ja niin edelleen, ja edelleen. Konditionaali on aivan mahtavan aikaansaava tekijä, kun sen antaa kukoistaa omissa sanavalinnoissa. Tunnistamme näitä henkilöitä itse kukin ympärillämme. Tarkkasilmäisimmät saattavat nähdä sellaisen luimistelevan peilissäkin.
Vaikka tänä päivänä hyvin harvat aidot Old School-sedät voivat tyytyväisinä käpistellä arvokorttejaan, niin maailmantalouden heittäessä häränpyllyä voi tapahtua sellaisia ihmeitä, joiden edessä vannoutuneimmatkin apassit joutuvat ankaraan paineeseen, kun YT-menettelyt, irtisanomiset tai pankin vaatimat lisävakuudet luottoon liittyen alkavat kuristamaan. Tästä epämiellyttävästä (ja vielä kovin kaukaisenoloisestakin) ajatuksesta hiukan lisää tuonnempana. Mutta nauttikaamme vielä mahdollisuudesta ja seesteisestä ilmanalasta, kun aurinko edelleen paistaa miellyttävästi.
Chill79 esitteli vaikuttavan kattauksen sellaisia herkkupaloja, joista jokainen meistä rahan käsittelyyn tottumattomista pulliaisista on luonnollisesti inhimillisen kateellinen. Joku saattaa suomenniemelläkin olla pikaistuksissaan jopa hiukan katkera, kun toisella on tuollainen hieno asema, jonka voi vielä jättää perinnöksi jälkeläisilleenkin. Aijaijai, kunpa minullakin olisi. Kuinka moni meistä konditionaali-ihmisistä olisi kyennyt samaan suoritukseen kuin hän, ja pitämään kiinni noista timangeistaan liki parikymmentä vuotta? Kun sellaisista oikeasti kovista jätkistä muodostaisi jonon Poromagian ovelta kohti pohjoista, niin jonon häntä ei ehkä aivan Keravalle asti riittäisi. Pääsisikö jono kolmea metriäkään? En ole alkuunkaan varma. Ja meistä Carpe Diem-reppanoista kun lähettäisi jonon päinvastaiseen suuntaan, niin Katajanokalla osa katselisi jo huolestuneena, että mihinkäs nuo loput menevät, kun Suomenlahti lähenee ja miestä edelleen riittää? Jyrillä on varmasti ollut lukuisia paikkoja elämänkaarellaan, jossa nuo arvokkaat kortit olisi ollut varsin helppoa ja perusteltua laittaa lihoiksi. Olisi voinut ostaa uudemman ja paremman auton. Olisi voinut maksaa kenties mahdollisia lainojaan pois, jos sellaisia on ollut. Olisi voinut lähteä huikealle ja pitkäkestoiselle kaukomatkalle vaikka koko perheen voimin. Olisi voinut hankkia matkalaukullisen sinisiä pillereitä ja villottaa menemään Amsterdamin Punaisten Lyhtyjen kortteleissa kuukausitolkulla muistellen kiikkustuolissa niitä hekumallisia saavutuksia. Olisi voinut ostaa viisitoistatuhatta (15000) askia korkealaatuisia amerikkalaisvalmisteisia filter-savukkeita. Kaikki me konditionaali-ihmiset olisimme jokseenkin varmasti jossakin kohdassa tehneet sellaisia ratkaisuja, jotka vuonna 2019 harmittaisivat. Yleisen suomalaisenkin mittapuun mukaan keräilykorteissa tuollaisen summan pitäminen voi varmasti vaikuttaa liki hulluudelta. Mutta tavanomaisen suomalaisen aikuisenkaan kapasiteetti ja suorituskyky ei ehkä ole aivan niin vaikuttava lopunperin, kuin mitä voisi toivoa. Pääjoukko kansalaisistamme on oletettavasti huomaamattaan tai ymmärtämättään ajanut koko tasavallan sellaiseen tilaan, jonka seuraukset eivät tule naurattamaan, kun horisontissa näkyvät mustat pilvet meidät saavuttavat. Seuraavaksi varsin karut, mutta laveat perusteet sen tueksi.
Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli viisikymmentäkolme (53) miljardia euroa. Muutos kymmenessä (10) vuodessa on ollut jäätävä. Vuoden 2018 lopussa velkasumma oli lähes sataviisi (105) miljardia euroa. Positiivista on toki se, että valtiomme BKT:en suhteutettuna lukema on EU-tasolla maltillinen, mutta yksisilmäinenkin on toki kuningas vain sokeiden joukossa. Jos kuorma ja taakka jaettaisiin tasaisesti koko kansallemme, saisi jokainen kansalainen vastasyntyneestä vauvasta kansakunnan vanhimpaan vaariin reilun yhdeksäntoistatuhannen (19000) euron siivun itselleen maksettavaksi. Tämä siis siitä onnesta ja ilosta, että saa sanoa olevansa suomalainen. Siihen päälle tokikin sitten henkilökohtaiset luotot. Kenties räikein esimerkki talouspolitiikan yksityistä velkaantumista suoraan voimistaneista vaikutuksista on opintovelkojen hirmukasvu. Opiskelijoilla on nyt kontollaan lähemmäs neljän (4) miljardin euron opintovelat, joiden määrä on viimeksi kuluneen vuoden aikana paisunut peräti kaksikymmentä (20) prosenttia. Opiskelijoiden räjähdysmäinen velkaantuminen alkoi kohta sen jälkeen, kun pääministeri Juha Sipilän hallitus reilut kaksi (2) vuotta sitten leikkasi tukimuotoista opintojen rahoitusta ja kannusti näin nuoren väestömme velkaantumaan.
Todennäköisesti samanlainen yhteys on osaltaan johtanut muidenkin toimeentulon tukimuotojen leikkauksista asunto- ja kulutusluottojen kasvuun. Varsinkin, kun samaan aikaan rahapolitiikka on painanut korkoja kohti nollaa (0) prosenttiyksikköä ja kannustanut samalla pankkeja kasvattamaan luottojen tarjontaa. Kun tulot polkevat paikoillaan tai kohenevat ainakin verkkaisemmin kuin asuminen ja eläminen kallistuvat, on syntynyt kasvavaa houkutusta jatkaa tuloja velkaantumalla. Kotitalouksien velkaantuminen tuskin on yllätys, kun talouspolitiikka on luonut ja lisännyt kotitalouksien tarvetta velkaantua ja rahapolitiikka on samaan aikaan tarjonnut houkutukset ja keinot tavattoman helppoon velkaantumiseen.
Maksuhäiriöisten ihmisten määrähän on noussut Suomessa jo yli kolmeensataankahdeksaankymmeneentuhanteen (380 000). Vuonna 2008 vastaava luku oli kaksisataayhdeksänkymmentäkaksituhattaviisisataa (292500). Vaikka talous on tokikin kääntynyt nousuun jo hyvän aikaa sitten tilastojen valossa, ulosottoluvuissa ja maksuhäiriömerkinnöissä se ei ole näkynyt suotavana kehityksenä. Suomen noin viisi ja puoli (5½) miljoonaisesta väestöstä alle kahdeksantoistavuotiaita (eli lapsia) on karkeasti noin yksi (1) miljoona, joten näin ollen neljä ja puoli (4½) miljoonaa on sellaisia, joilla periaatteessa pitäisi olla mahdollisuutta ylipäätäänkään ottaa velkaa siten, että sillä sotkee luottotietonsa. Keskimäärin noin yhdeksän (9) sadasta (100) suomalaisesta aikuisesta on siis maksuhäiriöisiä nykyisin. Ei vielä aivan kymmentä (10) prosenttia, mutta eiköhän tuo hurja luku ohiteta lähivuosina.
Suomalaisilla kotitalouksilla, yrityksillä ja yhteisöillä on pankkilainaa lähemmäs kaksisataaneljäkymmentä (240) miljardia euroa, mikä on yli kaksi (2) kertaa valtiontalouden velkamäärä. On toki monta monituista kansalaista, joille tuollaiset summat saattavat mennä yli ymmärryksen. Miljoonan ja miljardin erohan ei pelkistettynä ole kuin kolme nollaa, eli ei juurikaan mitään. Mutta voihan sen nähdä toisellakin tapaa. Jos vieressäni olisi miljoonan euron kolikkokeko, ja heittelisin keosta yhden (1) sekunnin välein lantin vaikkapa kaivoon tauotta, kuluisi koko kasan käsittelyyn hiukan yli yksitoista ja puoli (11½) vuorokautta. Mikäli tekisin saman tempun yhden (1) miljardin euron kokoiselle kolikkovuorelle, kuluisi tauotta aikaa kolmekymmentäyksi (31) vuotta sekä päälle kahdeksan ja puoli (8½) kuukautta. Eli, ehkä on kuitenkin tavan Liisalle ja Jarmolle kuitenkin puhua niistä kolmesta nollasta. Kun viisi ja puoli (5½) miljoonainen katajainen kansa pelehtii miljardiluokan asioilla, olisi kaiken järjen mukaan oltava erittäin tarkkana ja varuillaan kaiken aikaa. Valitettavasti 1990-luvun laman läksyt ovat jo valuneet Suomessakin kuin vesi hanhen selästä, ja vuoden 2008 taantuman oireita yritettiin valtiollisella ja ennen kaikkea globaalilla tasolla lääkitä, mutta varsinaiseen tautiin ei ehkä Islantia lukuun ottamatta tosiasiallisesti kajottu. Seuraavaksi välikysymys: Miksi teille arvoisat lukijat messuan niinkin epäseksikkäästä ja monille suorastaan luotaantyöntävästä aiheesta kuin talous?
Koska myös MtG:n ja ennen kaikkea juuri vanhan liiton MtG:n saralla on pohjimmiltaan kyse siitä viheliäisestä vaihdannan välineestä, jota rahaksi nimitetään. Suomessa on toki vauraitakin sukuja, mutta kovin harva niiden vesoista päättää vanhempiensa kartuttamilla omaisuuksillaan ostaa Black Lotuksia tai Chaos Orbeja. Vanhojen korttien muuttoliike on vahvasti tappiollinen Suomesta, kunhan aika hoitaa tehtävänsä. Kun seuraava lama vyöryy mantereellemme ja tasavaltaamme, niin silloin tullaan todellakin punnitsemaan jääräpäisyys arvokorttien päällä istumisesta. Kiusallisintahan siinä tilanteessa toki vielä on se, että jos esim. koko Eurooppa saisi enemmän tai vähemmän talouden lunta tupaan ja jäitä porstuaan, niin yhtäkkiä tarjontaa saattaisi olla hetkellisesti kohtalaisestikin vanhoissa harvinaisissa korteissa alati kasvavan epätoivon kautta. Silloin todelliset korttibisnesmiehet luonnollisesti ovat valmiudessa kädet kukkaroillaan, kun epätoivoiset sopulit yrittävät vielä saada tarjonnan lisääntyessäkin parhaan mahdollisen hinnan omistaan. Mutta jos kysyntä onkin riittävän maltillista, niin silloin on tietenkin ne kuuluisat ostajan markkinat. Ja jos mahdollisella myyjäkandidaatilla vaihtoehtona on esimerkiksi ikäviä kirjeitä Suomen Luotto-osuuskunnalta tai rakkaan Underground Sean laittaminen lihoiksi, niin aika moni valitsee viimeisen näistä murheellisista vaihtoehdoista. Onhan toki niitäkin ihailtavia Geronimoja, jotka antautuvat vasta pakon edessä Sierra Madren vuoristossa, kun mitään ei enää ole tehtävissä. Nämä kunnian miehet myyvät osakkeensa, autonsa, asuntonsa ja kaiken muun vähempiarvoisen ennen kuin hiljaisen ja uskollisen ystävänsä, esim. Volcanic Islandin.
Palaan kuitenkin vielä vuoden 2008 syksystä globaalisti alkaneeseen talouden myllerrykseen, koska se voi tulla vielä kohtalokkaammaksi kuin moni ehkä on tunnistanutkaan. Euroopassa on taivasteltu Italian valtionvelan kehitystä, mutta samalla on suljettu silmät Euroopan keskuspankin rahaelvytykseltä, mikä on luonut eurojärjestelmään jättiläismäisen katteettoman rahan kuplan. Yksikään Euroopan johtajista ei ole esittänyt keinoa, millä velkakupla hoidetaan niin, että se ei romahda. Ei yksikään, lempo soikoon. Samalla kun romahtaisi euromaiden talous. Aihe lienee yksinkertaisesti liian suuri, että siitä uskallettaisiin aidosti puhuakaan. Euroopan keskuspankin (EKP) taseen vastaaviin luetaan kansallisten keskuspankkien kultavarat, kassareservi, ulkomaiset valuuttavarannot, pankeissa olevat talletukset, pankkeihin diskontatut kotimaiset vekselit, kansalliseen keskuspankkiin rediskontatut vekselit, obligaatiot ja muut kotimaisten varojen erät. Setelien määrä ei saisi ylittää taseen vastaavien määrää, mikä pitäisi ymmärtää keskuspankkirahan katoksi.
Nytpä rahaa onkin laskettu liikkeelle moninkertaisesti se määrä, mitä reaalitaloudet ovat kasvaneet. Se uhkaa rahan funktiota yhteiskunnallisena instituutiona, eli siis sen toimintaa maksuvälineenä ja vaihtoarvojen mittana. Kun EKP:n taseen vastattavien summa on paisunut kuin kipein, ärtynein ja tulehtunein finni konsanaan, mutta vastaavien on laskenut kuin lehmän häntä, on lopputulos ennustamaton. Eurojärjestelmän sallittuja instrumentteja ovat operaatiot avoimilla rahamarkkinoilla, tukitoimet ja luottolaitosten minimireservivaatimukset. Vain ne instituutiot, jotka täyttävät minireservivaatimukset, voivat operoida hyväksytyillä maksuvälineillä avoimilla rahamarkkinoilla ja päästä tukitoimien piiriin. EKP on suorittanut tukiostoja tavanomaisen katteellisen joukkovelkakirjaohjelman puitteissa, mutta turvautui jo 10. toukokuuta 2010 lukien ostoihin myös markkinoiden turvaamisohjelman puitteissa. EKP ilmoittaa viikoittain määräaikaistalletuksista turvaamisohjelmansa likviditeetin turvaamiseksi.
Keskuspankin oman ilmoituksen mukaan saldo oli 1. tammikuuta 2019 seuraava. EKP oli luonut rahapolitiikan säätämiseksi ”ad hoc” määräaikaistalletuksia tileilleen niin, että summat olivat vaihdelleet pääasiassa kahdensadankolmenkymmenenkolmen ja puolen (233½) miljardin sekä reilun kolmensadanyhdeksänkymmenenyhdeksän (399) miljardin välillä ja talletusajat ovat olleet pidempiä, kuin mitä normit sallivat. MRO-operaatioiden saldo oli nollattu, mutta LTRO-operaatioiden saldo oli lähes seitsemänsataakaksikymmentäneljä (724) miljardia euroa, mikä oli suunnilleen sama kuin vuotta aiemmin. Suorien ostojen (CBPP-ohjelmat, SMP-ohjelman), vastikkeellisten APP-joukkovelkakirjalainojen ostojen, julkisyhteisöjen joukkovelkakirjalainojen osto-ohjelman ja yrityssektorin joukkovelkakirjalainojen osto-ohjelman kokonaissummaksi muodostui yhteensä karkeasti noin kaksituhattakuusisataaviisikymmentäkahdeksan ja puoli (2658½) miljardia, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta edeltävään tasoon. Erityisesti olivat lisääntyneet julkisyhteisöjen ja yrityssektorin joukkovelkakirjalainojen ostot.
Eurojärjestelmän mahdollisen yhteisvastuun toteutumisen tapauksessa kupla jaettaisiin EU-kansalaisten vastattavaksi. Se tarkoittaisi, että julkisten ja yksityisten yritysten sekä pankkien velat maksatettaisiin euroalueen veronmaksajilla. Sähkörahan ja setelistön määrän näin raju kasvattaminen oli koko Euroopan talous- ja rahaliiton finanssijärjestelmän hätätoimi, kun haluttiin estää romahdus. Oletus lienee ollut, että setelistön lisääntymisen myötä vauhdittuva inflaatio osaltaan leikkaisi velkaisten valtioiden lainapääomia niin, että loppuosa on hallittavissa ja maksettavissa takaisin. Euron ulkoisen vaihtoarvon nousu olisi ainoa osoitus eurojärjestelmän uskottavuuden parantumisesta, mutta sitä ei ole missään vaiheessa ollut näköpiirissä. Eikä ole edelleenkään. Odotettua eurojärjestelmän toipumisilmiötäkään ei ole havaittavissa, vaan päinvastoin, jos euroalue syöksyisi uuteen finanssikriisiin, ei se kestäisi vastaavaa uutta setelielvytystä. Sen seurauksena järjestelmä romahtaisi ja jäsenmaat ottaisivat käyttöön omat valuuttansa (drakma, liira, peso, markka, frangi, ränkylä tms.). Riskinä on jättiläismäinen rahoituskupla, minkä puhkeaminen laukaisisi hyperinflaation, joka taas iskisi kaikkien noin kolmensadanneljänkymmenen (340) miljoonan euroalueen kuluttajan talouteen. Siitä seuraisi myös varallisuusarvojen romahdus, deflaatio, joka veisi pohjan rahoituslaitosten vakuuksilta. Deflaatioriski on relevantti tekijä ja lienee ollut keskeinen syy isoihin operaatioihin.
No mitenhän sitten meillä menee Suomessa? No, Suomen Pankin tase oli ollut vajaat neljäkymmentäkahdeksan (48) miljardia euroa vuonna 2014, mutta se olikin vuoden 2018 lopulla jo vajaat satakaksikymmentäkaksi (122) miljardia euroa. On huomattavasti helpompaa puhua ilmaston lämpenemisestä, vihapuheesta, ihmisoikeuksista tai muista lopunperin kepeistä aiheista ja olla hiljaa siitä äärimmäisen epämiellyttävästä ja pelottavasta kiistattomasta totuudesta, jossa olemme kaikki valtavassa velkakuplassa, jonka jälkihoidosta ei ole pienimpiäkään täsmällisiä suunnitelmia kärkipoliitikoillamme. Kaikki olemme leikkineet joskus lupsakasta Jerusalem-leikkiä, jossa musiikki soi ja lapset kiertävät istuimia (joita on lukumääräisesti vähemmän kuin kiertäjiä). Kun musiikki lakkaa, kaikki yrittävät syöksyä turvaan ja saada takalistonsa jakkaralle. Joku jää aina ilman, jonka jälkeen poistetaan jälleen yksi istuin ja musiikki jatkuu.
"Those who do not learn history are doomed to repeat it."
- George Santayana
1930-luvun suuri lama oli Yhdysvalloista vuonna 1929 alkanut taloudellinen taantuma. Lama johti tuotannon ja bruttokansantulon kohtalokkaaseen romahdukseen Yhdysvalloissa. Teollisuustuotanto väheni neljäkymmentäseitsemän (47) ja bruttokansantuote kolmekymmentäkolme (33) prosenttia. Työttömyys nousi pahimmillaan yli kahdenkymmenen (20) prosentin. Yhtenä suuren laman alkupisteenä pidetään ns. mustaa torstaita eli 24. lokakuuta 1929, jolloin New Yorkin pörssi romahti. Se ei kuitenkaan ollut suuren laman varsinainen syy. Suuren laman vaikutukset levisivät lähes kaikkiin maailman valtioihin. Latinalaisessa Amerikassa lama alkoi hiukan Yhdysvaltoja aiemmin. Saksassa teollisuustuotannon romahdus oli samaa kaliiberia kuin Yhdysvalloissa. Britanniassa sekä Ranskassa lama käynnistyi vasta 1930-luvun puolella. Yhdysvaltain keskuspankin virheet olivat syynä siihen, että 1920-luvulla rahan tarjonta kasvoi seitsemänkymmentä (70) prosenttia. Tämä luonnollisesti laski korkoja ja nosti osakekurssit pilviin synnyttäen ns. iloisen kaksikymmentäluvun. Vuonna 1929 Yhdysvaltain keskuspankki nosti korkoja ja antoi rahan tarjonnan vähetä lopulta merkittävästi, mikä aikaansai deflaation sekä laskukauden ja edelleen räjäytti pörssi- ja asuntomarkkinakuplan aiheuttaen (lähi)historian pahimman lamakauden. Niinpä niin.
Yhdysvaltain keskuspankki (FED) laski eilen (31.7.2019) ohjauskorkoaan. Miksi ihmeessä tämän jälkeen osakkeet halpenivat, vaikka normaalisti on käynyt aivan päinvastoin? Ja miksi liittovaltiossa, jossa on tällä hetkellä täystyöllisyys, tarvitsee ylipäätään laskea ohjauskorkoa? Puhtaasti arki- ja maalaisjärjellä ajateltuna: Kun korkoja säädellään manuaalisesti pakkosyötöllä ohi markkinavoimien, siitä kasvaa ajan kuluessa lumipallon lailla hirvittävä maailman talouden katastrofi. Aikaa ja paikkaa ei kerrota sen enempää kuin ei Jeesuksen seuraavaa tulemistakaan. Näin myös Euroopassa ja EU:ssa. Kryptovaluutoista Bitcoinin arvo on sulanut puolessatoista (1½) vuodessa noin puolet. Olkoonkin, että viime talvena sen arvo oli jopa vain neljännes zeniittinsä lukemasta, ja kesää kohden arvon lukemaa onkin keinoteltu jälleen ylemmäs. Vastaavasti kullan hinta on kohonnyt noin kaksikymmentäviisi (25) prosenttiyksikköä kuluneen vuoden aikana. Noista voimme itse kukin tehdä johtopäätöksiämme, vaikka indekseistä esim. Dow Jones, Nikkei, Nasdaq ja OMX Helsinki ovat edelleen mainioissa lukemissaan. Se on sitä isojen miesten isoa peliä, johon meistä monellakaan ei ole mitään asiaa. Kirjoittajakaan ei yritä tässä millään tavalla estellä väistämätöntä. Lama ja talouden katastrofi toki tulee, kun on tullakseen. Emme me sille yksittäisinä kansalaisina mahda oikeasti yhtikäs mitään. Voimme tietenkin ottaa sen huomioon omassa toiminnassamme ja mikäli mahdollista, laittaa sukanvarteen riihikuivaa ostaaksemme kenties jotakin, minkä silloin saattaa ehkä saada nykyistä edullisemmin. Tai estääksemme meille tärkeiden asioiden lipeämisen käsistämme. Edellinen kunnollinen kansallinen lamamme oli juuri päättymäisillään 1990-luvun puolivälin höyteillä, kun MtG rantautui tänne karun Pohjolamme perukoille. Lama-ajan lapset pääsivätkin istumaan parhaassa tapauksessa niiden korttien päälle, jotka he kenties edelleen onnellisesti omistavat, ja joissa on sievoinen määrä vaihdannan välinettä kiinni tänä päivänä.
Se kuuluisa tuhannen taalan kysymys kuuluukin, että olisiko keskuudessamme montakin Geronimoa tänä päivänä, jotka olisivat oikeasti valmiita painamaan lisää reikiä vyöhönsä, jotta ei vain tarvitse ikinä ja elinaikanaan luopua näistä rakkaista arvokorteistaan? Ja kuinkakohan moni erityisesti niistä, jotka tulevat joka tapauksessa menettämään rakkaansa seuraavassa talouden Jokulhaupsissa, ymmärtää vielä osallistua Azakaelin masimoimaan turnaukseen loppuvuonna, kun se aidoilla arvokkailla korteilla markan proxyjen sijaan on mahdollista?
"People from your world have so much to lose. You think you know about the ugly side of life, but you do not. You have never tasted desperate. This is a world you will never understand. And you always fear what you do not understand."
- Carmine Falcone (Batman Begins)
Jos modernina ihmisenä jaksoit lukea koko pompöösin esitelmän tänne asti, niin onnittelen vilpittömästi kunniakkaasta suorituksestasi. Tiedät toki itsekin, että moni reppana (TL/DR-toukohousu) jäi matkalle tässä vaativassa erikoiskokeessa kuin entinen mies konsanaan colan juomisen ennätystehtailussaan. Sinä et ollutkaan yksi heistä. Ja olet sen seurauksena todennäköisesti askeleen tai kaksikin edellä montaa tuttuasikin, kun tiedät jo nyt kuinka lohduton asetelma ympärillemme on kavalasti rakennettu. Lisäksi sait bonuksena hetki sitten kohtalaiset perusteet sille ennusteelle, miksi huomionarvoisella todennäköisyydellä maailmassa on seuraavien vuosikymmenten kuluessa entistä tiiviimpi joukko, jolla on melkeinpä kaikki arvokkaimmat MtG-kortit omistuksessaan, vaikka väestömäärä planeetalla kasvaa roimaa vauhtia. Silloin Old School-kentillä valtaosa rahan käsittelyyn tottumattomasta rahvaasta pelehtii proxyillään, kun eivät enää parempaan pysty. Tätäkään et voinut lukea 7-päivää lehdestä tai Ylilauta-sivustolta. Kumma juttu.
Joudun valitettavasti ja ikäväkseni poistumaan tässä kohtaa toistaiseksi määrittämättömäksi ajaksi Hänen taloonsa R'lyehiin, josta uinuva ylipappimme kutsui unessani viime yönä. Kenties kuitenkin kaikesta huolimatta tapaamme loppuvuonna, jos tähdet sattuisivat olemaan silloin suotuisassa asennossa. Tai sitten joskus toiste Disneylandissa. Au revoir mes amis.