Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Uusi pakka, suuri ongelma  (Luettu 4089 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa aatami

Uusi pakka, suuri ongelma
« : 21.10.10 - klo 23:37 »
No niin, on tässä tullut pelattua jo jonkin aikaa, commoneja omistan tuhansia ja (casual) pakkoja kuusi. Pakkani ovat Naya Iso-olento, UB myllytys, G aggro, RW aggro-control, WBU random ja Sliver. Nyt kuitenkin haluaisin aloittaa uuden pakan, kun syntymäpäiväkin lähestyy.

Ensin mietin Trolli, Hydra tai 5-väristä pakkaa, mutta sitten tulin siihen lopputulokseen että minua ei nyt vain kiinnosta aloittaa ties monettako pakkaa joka keskittyy melkeinpä kokonaan vain ja ainoastaan olentoihin ja niiden tehostamiseen. Miettimisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että haluaisin pakan jossa olisi monimutkaisuutta/kikkailua/comboja, eikä vain cretuja ja hyökkäämistä. Toki pakassa saa olla olentoja ja se voi olla jotenkuten pätevä combatissakin, mutta se ei saisi olla sen melkeinpä ainoa vahvuus, eikä todellakaan sen pää paino. Pakka ei myöskään saisi olla kauhean tavanomainen, eikä myöskään poltto, controlli tai joku muu hyvin hyvin yleinen. Jotenkin nuo Ravnica blokin killat tuntuvat hauskoilta pelattavilta, joten pakan pitäisi myös pitkälti perustua johonkin killan väreihin ja, jos mahdollista, comboon, vaikka totta kai muista seteistä saa olla kortteja.
Nyt aluksi Boros, Selesnya, Dimir, Orzhov, Izzet, Gruul, Rakdos ja Simic ova aivan heti pois suljettuja. Huh, jäipä vähän jäljelle..

Voisiko joku kuvailla tarkemmin noita jäljelle jäävää, eli Golgaria ja Azoriusta (Azorius poissa laskuista)? Sopivatko nekään rajoituksiini? Jos ei mikään noista oikein sovi kuvaan, niin osaisiko joku vinkata, mikä pakka oikein sopisi rajoituksiini? Porukkoissamme pelataan casualimpaa mätäkkää, joten vähän huonommatkin pakat käyvät. Ai niin, faksi pakkaa en aloita ikipäivänä, se on varma.

Edit: Nyt kun selailin nettiä, niin näyttää siltä, että Azoriuskin on poissa laskuista, koska Forecast ei tee pakkaa ja kilta perustuu vahvasti lenturi-cretuihin. Eli Golgari tai jokin aivan muu pakka. AAARGH! Miten voi olla niin vaikeaa.
« Viimeksi muokattu: 21.10.10 - klo 23:53 kirjoittanut aatami »
The father of trolls...

Poissa Masa88

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #1 : 21.10.10 - klo 23:59 »
Kalmis pelasi yhdessä vaiheessa Train wreck -tyylistä pakkaa, mutta voitti Leyline of the Void + Helm of Obedience combolla. Pakka siis toimi Controllina kunnes sai asetettua combon palaset pöytään ja sanoi vastustajalle "sut pois". Eli siis tämähän on vielä The Rockista enemmän controlliin päin, mutta voit tietenkin halutessasi kokeilla voittaa nalleilla myös joka ei muuta vaadi kuin nallen lisäämistä. Niin ja pakka siis on se BG, niin kuin halusitkin :D Jos tämä kiinnostaa niin Kalmikselta voit kysästä lisäinfoa pakasta sillä itse en tiedä tarkkaan mikä oli listan laatu... suurimmakseen osakseen korttien PITÄISI olla budjettiratkaisuja, ja jos teidän pöydässänne on hieman casuaalimpaa meininkiä, voi olla ettei sinun tarvitse hankkia Dualeja pakkaasi, joka on iso säästö kuitenkin ellei Bayouta löydy omasta takaa
Deck lists and tournament results are like guns and killing people. The fact that you managed to kill somebody isn't proof that your gun is the best.

Poissa GrandLux

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #2 : 22.10.10 - klo 00:03 »
Ensimmäinen budjetti kikkailu ja combon poikanen mikä mieleen juolahti casuaalimpiin peleihin juurikin noilla golgarin väreillä ( B ja G )
on kuuluisa Devoted Druid + Quillspike combo.

Korttien synergia tekee quillspikesta pienellä pyöräytyksellä helposti lethaalin hyökkijän.

Sen lisäksi jos haluaa pitää yllä golgari teemaa ja pelata multicolori taikaa enemmälti,  on tarjolla muutenkin hyvää lappua, esim. Putrefy, Pernicious Deed, Maelstrom Pulse jne...

Poissa algon

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #3 : 22.10.10 - klo 00:15 »
No, golgarilta löytyy dredge-mekaniikka, joka on synnyttänyt niin vanhassa extendedissä, legacyssä kuin vintagessakin ihan oikeasti turnauspelattavan combo/aggropakan (näissä nyt pelataan muitakin värejä, mutta mekaniikka on pitkälti musta/vihreäpohjaista). Legacyversiokin on sieltä halvimmasta päästä kasata, mutta ei ehkä kasuaalipeleissä pelikavereidesi mielestä "se kivoin pakka". Tämä myös pätee toisaalta melko lailla kaikkiin kombopakkoihin (jos nyt combolla tarkoitetaan comboa joka suoraan tai lähes suoraan voittaa sinulle pelin).

Ei sovi ehdottamaasi kiltaan, mutta itse olen kasuaalipeleissä pelannut jotakin storm-komboa pelkillä kommoneilla (eli pauper-formaatin mukaan kasattuna). Tällä foorumilla on pauper-formaatista esittely, josta löytyy dekkilistaa vaikka muille jakaa. Katsopa siitä toisesta postauksesta jos jokin pakka houkuttaa tai jos kortteja löytyy jo valmiiksi. Jos pelaatte ilman mitään pakanrakennussääntöjä niin voit toki tukkia pakkaan myös muitakin kuin kommoneja.

Tai, vaihtoehtoisesti voit keksiä jonkin kahden/kolmen kortin huippukombon vihreältä ja mustalta, ja täyttää pakan niiden ympärille. Itse olen havainnut, että pakka tarvii sitten aina jonkun muun hyvän suunnitelman, paljon tutorointia ja/tai hyvin huolellista suunnittelua. Muuten pakka toimii oikeita vastustajia vastaan dramaattisesti huonommin kuin yksin testaillessa.

Poissa aatami

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #4 : 22.10.10 - klo 00:47 »
Hmm... Onko tuo BG dredge siis pelattava ja toimiva? Entäs miten cretupainotteinen se on?
Cretuja voi siis olla, kunhan pakan päätarkoitus ei ole ajella täysiä koko ajan (=aggro) kuten melkein kaikilla muilla pakoillani.
Sitä voisi harkita.
The father of trolls...

Poissa algon

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #5 : 22.10.10 - klo 03:08 »
Dredgepakkaan tarvitset vähintään sinisen kaveriksi nosta+discradraa -efektien saamiseksi. Dredge-mekaniikka toimii pakan moottorina tarkoituksenaan saada iso osa pakasta gravelle hyvinkin nopeasti. Sen jälkeen hautuumaata voidaan hyväksikäyttää eri tavoin (pelaamalla sieltä Ichorideja, reanimoimalla jonkun tosi ison ötökän yms.). Mutta kyllä, dekki tappaa combat phasessa creatureilla.

Poissa Chaosworm

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #6 : 22.10.10 - klo 08:06 »
Hmm... Onko tuo BG dredge siis pelattava ja toimiva? Entäs miten cretupainotteinen se on?
Cretuja voi siis olla, kunhan pakan päätarkoitus ei ole ajella täysiä koko ajan (=aggro) kuten melkein kaikilla muilla pakoillani.
Sitä voisi harkita.

Pakan päätarkoitus ei ole ajella täysiä koko ajan, mutta combat damagella se kyllä voittaa.

Lyhyesti selitettynä Dredgen idea:

1. Pelataan Putrid Imp tai muu kortti, jolla saadaan discardattua kädestä kortteja.
2. Discardataan Impille muutama Golgari Grave-Troll ja Stinkweed Imp.
3. Pelataan Breakthrough, dredgetään Golgari Grave-Trollit ja Stinkweed Impit. Jo pöydässä olevan Putrid Impin kaveriksi ilmestynee vähintään kaksi Narcomoebaa ja hautuumaalle muutama Bridge from Below, Dread Return ja Flame-Kin Zealot.
4. Jos ei ole vielä graveyardilla tarpeeksi kamaa, dredgetään sitä sinne aina draw stepissä kunnes on. Lisäksi voidaan pyörittää Ichoridia kentälle ja pois, jotta saadaan tokeneita Bridge from Beloweista.
5. Ensin uhrataan mahdolliset ylimääräiset creaturet Cabal Therapyille. Sitten uhrataan kolme creaturea, jotta saadaan cästättyä Dread Return. Bridge from Belowit tekevät mielellään vähintään kuusi 2/2 zombie-tokenia. Dread Return laittaa peliin Flame-Kin Zealotin, joka antaa kaikille +1/+1 ja hasten.
6. Ajellaan vastustaja pois.
aka. Awaclus

Poissa dragguslayer

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #7 : 22.10.10 - klo 08:50 »
Hmm... Onko tuo BG dredge siis pelattava ja toimiva? Entäs miten cretupainotteinen se on?
Cretuja voi siis olla, kunhan pakan päätarkoitus ei ole ajella täysiä koko ajan (=aggro) kuten melkein kaikilla muilla pakoillani.
Sitä voisi harkita.

Pakan päätarkoitus ei ole ajella täysiä koko ajan, mutta combat damagella se kyllä voittaa.

Lyhyesti selitettynä Dredgen idea:

1. Pelataan Putrid Imp tai muu kortti, jolla saadaan discardattua kädestä kortteja.
2. Discardataan Impille muutama Golgari Grave-Troll ja Stinkweed Imp.
3. Pelataan Breakthrough, dredgetään Golgari Grave-Trollit ja Stinkweed Impit. Jo pöydässä olevan Putrid Impin kaveriksi ilmestynee vähintään kaksi Narcomoebaa ja hautuumaalle muutama Bridge from Below, Dread Return ja Flame-Kin Zealot.
4. Jos ei ole vielä graveyardilla tarpeeksi kamaa, dredgetään sitä sinne aina draw stepissä kunnes on. Lisäksi voidaan pyörittää Ichoridia kentälle ja pois, jotta saadaan tokeneita Bridge from Beloweista.
5. Ensin uhrataan mahdolliset ylimääräiset creaturet Cabal Therapyille. Sitten uhrataan kolme creaturea, jotta saadaan cästättyä Dread Return. Bridge from Belowit tekevät mielellään vähintään kuusi 2/2 zombie-tokenia. Dread Return laittaa peliin Flame-Kin Zealotin, joka antaa kaikille +1/+1 ja hasten.
6. Ajellaan vastustaja pois.

Tässä ei ollut kyse legacy-dredgestä, vaan yleisesti graveyard leikkimisestä...

Poissa Stefan

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #8 : 22.10.10 - klo 09:06 »
Miten ois casual enchantress? Pelaat kasaa Oblivion Ringejä ja Sigil of the Empty Throneja, Leyline of Sanctityä, ehkä Paria Enchantressia (mm. M10 versiot on halpoja) ja mana auroja (Wild Growth yms.). Kaverilla oli joskus tommonen ja se toimi hyvin 1v1:ssä ja isommissakin peleissä, ei ole controlli eikä suora combokaan, mutta pääsee pyörittelemään mukavia synergioita, pakka tosin voittaa combatissa, mutta se on sitten joskus loppupelissä ja ajaa tuskin tarvitsee paria kertaa enempää.

Poissa aatami

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #9 : 22.10.10 - klo 09:59 »
Hmm. Nuo Lorwyn/shadowmoor blokin pakatkin kiinnostaisi, jos joku niistä täyttäisi vaatimukseni?
The father of trolls...

Poissa Sigu7

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #10 : 22.10.10 - klo 12:26 »
Hmm. Nuo Lorwyn/shadowmoor blokin pakatkin kiinnostaisi, jos joku niistä täyttäisi vaatimukseni?

Tap merfolk vois olla ihan hauska Lorwyn/Shadowmoor settejä hyödyntävä synergia läjä. Deckin idea siis tappailla merfolkeja joilla "whenever becomes tapped" abilityjä. Decki voi voittaa myös millaamalla jos et hyökkäämisestä tykkää. Tässä jonkinlainen deckilista:

4 Merfolk Reejerey
4 Stonybrook Banneret
4 Drowner of Secrets
4 Stonybrook Schoolmaster
4 Fallowsage
4 Summon the School
4 Judge of Currents
3 Lullmage Mentor
4 Springleaf Drum
4 Mana Leak

21 lands

Itsellä tuo decki kasassa on, mutta ei tuollaisena...Taitaa Sky Hussarieta ja Weight of Consciencejä olla sisässä. Opposition on myös yksi todella hyvä tapperi, jolla voi lukottaa vastustajan melko helposti.

Poissa aatami

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #11 : 22.10.10 - klo 13:00 »
Hmm. Tuo Golgari/Dredge pakka näyttää sen verran erilaiselta ja hauskalta pelata että sen voisi syntymäpäivän kunniaksi aloitella.
Meinaan varmaan tehdä niin, että tilaan läjän käyttökelpoisia kortteja, joista kasaan pakan, ja sitten loput "sideen" jotka voi pistää pakkaan kun siltä tuntuu/tilanteen mukaan. Tässä olisi nyt aluksi lista, voisiko joku auttaa vähän ja karsia tuosta oikeasti huonot ja turhat pois? Puuttuuko jotakin?

4x Golgari Cave-Troll
4x Life from the Loam
4x Moldervine Cloac
4x Stinkweed Imp
4x Grave-Shell Scarab
4x Shambling Shell
4x Golgari Brownscale
4x Darkmor Salvage
4x Putrefy
4x Vulturous Zombie
4x Gleancrawler
2x Sisters of Stone Death
2x Savra, Queen of the Golgari
2x Bloodbond March
4x Golgari Germinator
4x Golgari Rotwurm
4x Gaze of the Gorgon
4x Golgari Guildmage
4x Maelstrom Pulse
4x Creakwood Liege
4x Doomgape
4x Lord of Extinction
4x Worm Harvest

Näitten lisäksi vielä 4x Devoted Druid ja 4x Quillspike, jos vastaan tulee vähän kovempia pakkoja.

EDIT:
Äh, kävi ilmi että budjetti on pienempi kuin luulin, joten noista pitäisi siis karsia ~ 60 kortin pakka, sisältäen ländit.
« Viimeksi muokattu: 22.10.10 - klo 15:41 kirjoittanut aatami »
The father of trolls...

Poissa jupu_

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #12 : 22.10.10 - klo 17:46 »
Land
4x Cephalid Coliseum
4x City of Brass
4x Gemstone Mine

Creatures
4x Golgari Grave-Troll
4x Stinkweed Imp
3x Golgari Thug
4x Ichorid
4x Narcomoeba
4x Putrid Imp
2x Flame-Kin Zealot Enchantments
4x Bridge from Below

Sorceries
4x Cabal Therapy
4x Breakthrough
3x Dread Return
2x Deep Analysis
2x Unmask

Artifacts
4x Lion's Eye Diamond

Tuossa lista millä itse pelaisin dredgeä. Tuossa maksavat lähinnä lions eye diamondit mutta poistamalla ne ja lisäämällä jotain discardia pakan varmaan silti saisi toimimaan.

Poissa aatami

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #13 : 22.10.10 - klo 18:01 »
Noh, rajasin itse pakan, toimisiko tällainen? Puuttuuko tästä liikaa säkkijöitä, tai jotain vastaavaa?

4x Golgari Grave-Troll
4x Stinkweed Imp
4x Grave-Shell Scarab
4x Shambling Shell
4x Golgari Brownscale

2x Sisters of Stone Death
2x Savra, Queen of the Golgari

2x Golgari Guildmage
2x Lord of Extinction

4x Golgari Germination
2x Grave Pact
4x Putrefy
3x Life from the Loam

9x Swamp
10x Forest
1x Golgari Rot-Farm
« Viimeksi muokattu: 22.10.10 - klo 18:16 kirjoittanut aatami »
The father of trolls...

Poissa jupu_

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #14 : 03.11.10 - klo 15:23 »
Jos et ymmmärtänyt pakka voittaa suurimmaksi osaksi ajasta bridge from belowilla, Jolloin niitä se 4 pakkaan, loami on pakassa jörssiä koska haluat pelata kaiken gravelta etkä hyödy landeista mitään.

Poissa tride

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #15 : 03.11.10 - klo 15:32 »
Jos et ymmmärtänyt pakka voittaa suurimmaksi osaksi ajasta bridge from belowilla, Jolloin niitä se 4 pakkaan, loami on pakassa jörssiä koska haluat pelata kaiken gravelta etkä hyödy landeista mitään.
Jos et ymmärtänyt, niin nyt ollaan casual-osastolla eikä rakentamassa legacyn dredgeä. Putrefyä ja Grave Pactia ei voi pelata gravelta, joten niillä ländeillä tekee aika paljonkin. Pilkun jälkeen tulee pieni alkukirjain ja erilliset lauseet, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa, on hyvä erottaa pisteellä.

Poissa Chaosworm

Vs: Uusi pakka, suuri ongelma
« Vastaus #16 : 04.11.10 - klo 08:40 »
Vaikka ei olekaan kyse Legacy Dredgestä, Bridge from Below on silti hyvä kortti, koska se on helppo saada graveyardille ja noiden uhrausvehkeiden kanssa tekee jo ihan hyvää jälkeä, jos Grave Pactia ei saa tiskiin.
aka. Awaclus