Poromagia

Kirjoittaja Aihe: AlmsBeast ja yleistä keskustelua  (Luettu 24846 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Saimu

AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« : 19.01.15 - klo 11:46 »
Ensimmäisenä todettakoon, että en epäile AlmsBeastia huijariksi.

Ostin häneltä vuoden lopulla kortin ja pyysin ripeeä toimitusta, kun olisin tarvinnut korttia viikko oston jälkeen. Maksoin heti samasta pankista kuin myyjällä, joten rahat näkyivät samantien. Kortteja ei näkynyt, joten kyselin niiden perään pari kertaan ja sain ensimmäisellä kerralla vastaukseksi, että kortit on lähetetty ja toisella kerralla hän sanoi, että kyllä kortit varmasti jostain löytyvät, kun on laittanut kuoreen myös lähettäjän osoitteen.

Lopulta kortit olivat odottamassa minua kotona 18 päivää maksun jälkeen. Kirjekuoressa ei ollut lähettäjän osoitetta eikä postimerkkiä ollut leimattu, josta näkisi päivämäärän, jolloin kirje varmasti on ollut postin hallussa.

Pienen pohdinnan jälkeen annoin hänelle neutraalin palautteen, koska en ollut tyytyväinen tähän toimitusaikaan ja minua hieman arvelutti ristiriita myyjän sanoessa laittaneensa osoitteensa kuoreen, vaikka sitä ei ollut, sekä postileiman puuttuminen. On mahdollista, että hän on hoitanut osuutensa moitteetta ja viivästys johtui täysin postin toiminnasta.

Muutamaa päivää myöhemmin sain häneltä neutraalin palautteen syyllä:
"Väitää etten ole lisännyt mukamas osoitetta enkä posti merkkiä kirjekuoreen vaikka muistan tasan tarkkaan koska siinä meni minun viimeinen postimerkkini kun sen siihen iskin. Ja osoitteenkin olen tasan tarkkaan kirjoittanut siihen
 Kuulema saapui kirje kahden viidon päästä mutta syy ei ollut minun vaan postin mutta ei sitä halua ymmärtää että tuo meidän posti on mitä on välillä."

Eipä tässä mitään isoa harmia aiheudu, en voi muuta kuin nauraa tälle.

Kuitenkin voisin herättää keskustelua kahdesta asiasta: 1) Missä menee raja eri palautteiden välillä. Säännöissä on annettu ohjeistus siihen, mutta se on täysin tulkinnanvarainen. Vaihtopalautesysteemi olisi mielestäni toimivampi, jos jopa rohkeammin annettaisiin neutraalia palautetta pienistä kömmähdyksistä, joita kuitenkaan sattuu välillä. Tällöin pystyisi oikeasti erottamaan kauppakumppanit, jotka toimivat täsmällisesti ja sitten on ne, jotka kyllä hoitavat kaupat, mutta joskus saattaa tulla viivästystä tms. Esimerkiksi MCM:ssä pystyy katsomaan suoraan myyjän keskimääräiset lähetys- ja saapumisajat sekä lähetysten hukkausprosentin. 2) On vaarallinen tie, jos hyväksytään "kostopalautteet". Tämä kannustaa ihmisiä antamaan positiivista palautetta, vaikka ei olisi tyytyväinen kauppaan, jos riskinä on saada vastapalautteena muuta kuin positiivista, vaikka olisi hoitanut oman osuutensa kaupasta moitteetta.
"Et pysähdy, kun olet väsynyt - pysähdyt, kun olet maalissa."
Triathlonblogini

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #1 : 19.01.15 - klo 12:25 »
Ensinnäkin todettakoon että tässä topicissa on asiaan liittymättömienkin luvallista keskustella Saimun postauksen viimeisen kappaleen asioista.

Vaikka kiveen hakattua (pun intended) rajaa palautteiden välillä ei ole niin kannustaisin käyttämään positiivista silloin kun kaikki menee juuri niin kuin on sovittu, neutraalia kun jotain odottamatonta sattuu (kortit eivät aivan luvatussa kunnossa, huono paketointi, hieman viivästynyt toimitus) ja negatiivista kun hommat ryssitään huolella. Ja ennen kaikkea, käyttäkää sitä kommentointia varsinkin neutraalien ja negatiivisten palautteiden kohdalla!

Kostopalautteet ovat yksiselitteisesti kielletty ja neutraalin antaminen sinulle siitä hyvästä että olet itse antanut neutraalin voidaan moiseksi hyvin luokitella, varsinkin kun olet hoitanut omat velvoitteesi kaupasta viipymättä.

Ja tähän tapaukseen liittyen jos olet ilmaissut selkeästi että tarvitset kortin nopeasti niin ei voida olettaa että annat posiitivista palautetta jos odotat sitä kolme viikkoa.
« Viimeksi muokattu: 19.01.15 - klo 13:25 kirjoittanut kivi »
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa Anssi

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #2 : 19.01.15 - klo 13:48 »
Henkilökohtaisesti en itse neutraalia antaisi mistään pikkuvirheistä (myöhästyminen, kunnossa joku ongelma, jotain puuttuu ym.) jos myyjä/vaihtaja pahoittelee/hoitaa homman kuntoon. Ero neutraalin ja hyvän välillä on iso, MCM:ssä on Good ja Very Good joka helpottaa antamaan 2. parhaan palautteen joskus.
Kaikki kortit löytyvät myös Cardtraderistä

Poissa AlmsBeast

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #3 : 19.01.15 - klo 13:58 »
En tiedä mitä tällä yrität saavuttaa?  Sillä minä LAITOIN POSTIMERKIN ja oman lähettäjän tiedot kuoreen sen verran on ikää ja on tultu läheteltyä tarkoitukseen kun tarkoitukseen kirjeitä että minultako unohtuisi laittaa postimerkki ja lähettäjän tiedot? Jos minulta kysytään niin lappu ei tullut silloin kun itse halusit (johon en itse voinut vaikuttaa) . Ja tämä on jostain närkäsryksestä liittyvää kostoa. Minun mielestäni sinun kannattaisi avautua postille tästä eukä täällä. Ps. Pystyykö muka kirjeitä edes lähettämään ilman postimerkkiä ?! Just saying
"Jos et sä Kiki-Jikii tajuu, se meinaa et sulla ei oo tyylitajuu"

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #4 : 19.01.15 - klo 14:03 »
Henkilökohtaisesti en itse neutraalia antaisi mistään pikkuvirheistä (myöhästyminen, kunnossa joku ongelma, jotain puuttuu ym.) jos myyjä/vaihtaja pahoittelee/hoitaa homman kuntoon. Ero neutraalin ja hyvän välillä on iso, MCM:ssä on Good ja Very Good joka helpottaa antamaan 2. parhaan palautteen joskus.

Kuten totesin, tähän ei ole mitään virallista ohjeistusta ja varsinkin neutraalin palautteen käytössä on käyttäjillä varsin suuria eroja mikä voi johtaa isoihinkin erimielisyyksiin. Itse en näe neutraalia minään kuoleman vakavana asiana ja on totta MCM:ssä on moni asia paljon paremmin kuin täällä mutta MCM onkin luotu vain ja ainoastaan kaupankäyntiin.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa Retardi

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #5 : 19.01.15 - klo 14:12 »
En tiedä mitä tällä yrität saavuttaa?  Sillä minä LAITOIN POSTIMERKIN

Saimu ei kai missään vaiheessa ole sanonut, ettei kuoressa olisi ollut postimerkkiä, vaan että merkkiä ei oltu leimattu jolloin postileimasta näkisi milloin kuori on viety postiin (tai milloin se on otettu postissa käsittelyyn). Leimaamisen tarkoitus lienee estää samojen merkkien uudelleenkäyttö.
Joo tai siis ei eiku häh?

Poissa Vilhis

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #6 : 19.01.15 - klo 14:18 »
En tiedä mitä tällä yrität saavuttaa? 

Ensimmäisenä todettakoon, että en epäile AlmsBeastia huijariksi. --

Kuitenkin voisin herättää keskustelua kahdesta asiasta...
Lainaus käyttäjältä: Gerry Thompson
In the grand scheme of things, a single loss means nothing. By putting the emphasis on winning, I set unrealistic expectations for myself. Once winning stopped being my main goal, I was able to enjoy Magic again.

Poissa Tiemuuu

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #7 : 19.01.15 - klo 14:36 »
Mitenkäs selittyy nämä näkemyserot siitä, että oliko kirjekuoressa lähettäjän omat tiedot vaiko ei? Ehkäpä joku on postissa jeccuillut ja vaihtanut kirjekuoren uuteen? (sinänsä selittäisi tilanteen; ehkä siellä on jakelukone tai työntekijä vahingoittanukirjettä ja korvaus-kirjeessä ei ollut enää lähettäjän osoitetta tai leimaa postimerkissä. Viivästyskin tämän seurausta)

Poissa SuperKessu

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #8 : 19.01.15 - klo 14:42 »
Ottamatta kantaa siihen mitä kuoressa luki ja mistä viivästys johtui, eikö tässä ostajan toiminta ollut suht normaalia.

Eikö ostaja oo "oikeutettu" positiiviseen vaihtopalautteeseen, jos:
-Maksoi ripeästi
-Toimi muuten asiallisesti

Ei kai positiivisen vaihtopalautteen saamisen ehtona ole positiivisen palautteen antaminen?
Liiterin takana on vielä halkoja.
http://mtgsuomi.fi/listat/SuperKessu/hw/

Poissa AlmsBeast

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #9 : 19.01.15 - klo 14:46 »
Mitenkäs selittyy nämä näkemyserot siitä, että oliko kirjekuoressa lähettäjän omat tiedot vaiko ei? Ehkäpä joku on postissa jeccuillut ja vaihtanut kirjekuoren uuteen? (sinänsä selittäisi tilanteen; ehkä siellä on jakelukone tai työntekijä vahingoittanukirjettä ja korvaus-kirjeessä ei ollut enää lähettäjän osoitetta tai leimaa postimerkissä. Viivästyskin tämän seurausta)
Niinpä eikö tällainen vaihtoehto tullut mieleen ennen kun tästä piti oikein  uusi keskustelu avata ja neutraalia palautetta antaa?
"Jos et sä Kiki-Jikii tajuu, se meinaa et sulla ei oo tyylitajuu"

Poissa KukistajA

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #10 : 19.01.15 - klo 14:50 »
Mitenkäs selittyy nämä näkemyserot siitä, että oliko kirjekuoressa lähettäjän omat tiedot vaiko ei? Ehkäpä joku on postissa jeccuillut ja vaihtanut kirjekuoren uuteen? (sinänsä selittäisi tilanteen; ehkä siellä on jakelukone tai työntekijä vahingoittanukirjettä ja korvaus-kirjeessä ei ollut enää lähettäjän osoitetta tai leimaa postimerkissä. Viivästyskin tämän seurausta)

Hyvä pointti. Vaihtoehtoisesti myös Jeesus on voinu peukaloida kuorta postireissulla, tai alienit on kaapannu Saimun ja istuttanu sen aivoihin virheellisiä muistikuvia tapahtumien kulusta. Anything is possible if you just beliebe!

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että tämähän ei todellakaan ole mikään näkemysero. Toinen osapuoli väittää että on kirjoittanut tiedot kuoreen, toisella osapuolella on kirje todisteena onko näin tosiaan tehty.
Allekirjoitus näkyy vain MtgSuomi Premium™ -jäsenille.

Poissa AlmsBeast

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #11 : 19.01.15 - klo 14:57 »
Ottamatta kantaa siihen mitä kuoressa luki ja mistä viivästys johtui, eikö tässä ostajan toiminta ollut suht normaalia.

Eikö ostaja oo "oikeutettu" positiiviseen vaihtopalautteeseen, jos:
-Maksoi ripeästi
-Toimi muuten asiallisesti

Ei kai positiivisen vaihtopalautteen saamisen ehtona ole positiivisen palautteen antaminen?
Ymmärrän mitä tarkoitat . siis hän muuten kyllä hoiti oman osuuden kaupasta moitteettomasti, mutta tämä miten hän suhtautuu kirjeen myöhästymiseen kauniisti sanottuna hitsittää. vain siksi koska olen itsekkin ostanut lappuja täältä jotka on tullut perille sitten ties koska maksun jälkeen. ymmärrän että posti joskus kusee enkä ala heistä uusia keskusteluja availemaan. Eikös myyjäkin ole oikeutettu positiiviseen palautteeseen jos on lähettänyt kortit ajoissa ja ollut asiallinen?
"Jos et sä Kiki-Jikii tajuu, se meinaa et sulla ei oo tyylitajuu"

Poissa luma

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #12 : 19.01.15 - klo 14:57 »
Mitenkäs selittyy nämä näkemyserot siitä, että oliko kirjekuoressa lähettäjän omat tiedot vaiko ei? Ehkäpä joku on postissa jeccuillut ja vaihtanut kirjekuoren uuteen? (sinänsä selittäisi tilanteen; ehkä siellä on jakelukone tai työntekijä vahingoittanukirjettä ja korvaus-kirjeessä ei ollut enää lähettäjän osoitetta tai leimaa postimerkissä. Viivästyskin tämän seurausta)

Vahingoittuneet lähetykset laitetaan sellaisenaan Postin kirjekuoreen, jossa lukee selvästi kyseessä olevan vahingoittunut lähetys. Kyseisessä kuoressa ei ole postimerkkiä laisinkaan.

Muun kuin positiivisen palautteen antaminen "kostona" neutraalista tai negatiivisesta palautteesta ei ole sallittua, kuten kivi jo omassa vastauksessaan totesi. Tässä tilanteessa ei nähdäkseni ole tapahtunut mitään sellaista, mikä oikeuttaisi antamaan Saimulle neutraalin palautteen, vaan hän on toiminut kuten korttien ostajan kuuluukin.

Poissa AlmsBeast

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #13 : 19.01.15 - klo 15:08 »
Elikkä nyt siis kuoressa ei olut merkkiä nyt taas laisinkaan? on se kumma mihin se viimenen merkki on sitten kadonnut . leimasin merkin vahingossa perseeseeni varmaan
"Jos et sä Kiki-Jikii tajuu, se meinaa et sulla ei oo tyylitajuu"

Poissa luma

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #14 : 19.01.15 - klo 15:10 »
Elikkä nyt siis kuoressa ei olut merkkiä nyt taas laisinkaan? on se kumma mihin se viimenen merkki on sitten kadonnut . leimasin merkin vahingossa perseeseeni varmaan

Nyt alkaa mennä teksti sellaiseksi että ota silmä käteen, lue uudelleen mitä tässä threadissa on sanottu, rauhoitu pari hetkeä ja mieti sitten tarvitseeko kirjoittaa enempää.

-- Ylläpitäjä

Poissa Uthen

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #15 : 19.01.15 - klo 15:35 »
Kuitenkin voisin herättää keskustelua kahdesta asiasta: 1) Missä menee raja eri palautteiden välillä. Säännöissä on annettu ohjeistus siihen, mutta se on täysin tulkinnanvarainen. Vaihtopalautesysteemi olisi mielestäni toimivampi, jos jopa rohkeammin annettaisiin neutraalia palautetta pienistä kömmähdyksistä, joita kuitenkaan sattuu välillä. Tällöin pystyisi oikeasti erottamaan kauppakumppanit, jotka toimivat täsmällisesti ja sitten on ne, jotka kyllä hoitavat kaupat, mutta joskus saattaa tulla viivästystä tms. Esimerkiksi MCM:ssä pystyy katsomaan suoraan myyjän keskimääräiset lähetys- ja saapumisajat sekä lähetysten hukkausprosentin. 2) On vaarallinen tie, jos hyväksytään "kostopalautteet". Tämä kannustaa ihmisiä antamaan positiivista palautetta, vaikka ei olisi tyytyväinen kauppaan, jos riskinä on saada vastapalautteena muuta kuin positiivista, vaikka olisi hoitanut oman osuutensa kaupasta moitteetta.

Kyllä niitä neutraalejakin pitää antaa kun tulee kömmähdyksiä. Ymmärrän kyllä että täälläkin on porukkaa jotka enemmän tekee kauppaa ja ei välttämättä halua puhasta "recordia" rikkoa, mutta ainakin ite olen neutraalin antanut kunnon ollessa muuta kuin luvattu. Tarkemmin kun tapausta muistelen niin sain takaisin viestin että et olisi hätäillyt palautteessa niin oltas voitu sopia jotain tasotusta tai muuta. Tällä tavalla mielestäni sen ei myöskään pitäisi mennä että ostetaan hyviä palautteita vaan kyllä myyjän pitäs tarkistaa lähettämänsä kortit. Tosiaan kommentointi erityisen tärkeeää muissa kuin positiivisissa.

Poissa Tiemuuu

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #16 : 19.01.15 - klo 15:40 »
Mitenkäs selittyy nämä näkemyserot siitä, että oliko kirjekuoressa lähettäjän omat tiedot vaiko ei? Ehkäpä joku on postissa jeccuillut ja vaihtanut kirjekuoren uuteen? (sinänsä selittäisi tilanteen; ehkä siellä on jakelukone tai työntekijä vahingoittanukirjettä ja korvaus-kirjeessä ei ollut enää lähettäjän osoitetta tai leimaa postimerkissä. Viivästyskin tämän seurausta)

Hyvä pointti. Vaihtoehtoisesti myös Jeesus on voinu peukaloida kuorta postireissulla, tai alienit on kaapannu Saimun ja istuttanu sen aivoihin virheellisiä muistikuvia tapahtumien kulusta. Anything is possible if you just beliebe!

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että tämähän ei todellakaan ole mikään näkemysero. Toinen osapuoli väittää että on kirjoittanut tiedot kuoreen, toisella osapuolella on kirje todisteena onko näin tosiaan tehty.

juuh, hainkin sitä takaa että neutraali palaute on mielestäni enemmän kuin perusteltu tässä tapauksessa. ehkä joskus neutraalia palautetta tulee postin hidastelun vuoksi, mutta se pitää vaan hyväksyä. itsellä ei ainakaan näiden 60:n treidin / kaupan aikana ole ollut kertaakaan ongelmia postin kanssa, joten olettaisin ongelman olevan aika pieni.

Poissa WoRMaSTeR

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #17 : 19.01.15 - klo 16:02 »
Tarkemmin kun tapausta muistelen niin sain takaisin viestin että et olisi hätäillyt palautteessa niin oltas voitu sopia jotain tasotusta tai muuta. Tällä tavalla mielestäni sen ei myöskään pitäisi mennä että ostetaan hyviä palautteita vaan kyllä myyjän pitäs tarkistaa lähettämänsä kortit.
Pitää olla nyt kyllä täysin eri mieltä. Jos myyjä on valmis antamaan hyvitystä siitä että kortit eivät olleet tyydyttävän kuntoisia on hän silloin mielestäni erinomainen myyjä ja ansaitsee positiivisen palautteen ehdottomasti. Kenelle tahansa voi sattua pieni vahinko että on tullut listattua kortti ja unohdettu epähuomiossa mainita että kunnossa on sanottavaa. Tätä ei välttämä huomaa kun kortit kaivaa kansiosta ja laittaa kuoreen. Siinä vasta sitten myyjän todellinen hyvyys tulee ilmi onko valmis myöntämään oman virheensä ja hyvittämään asian.

Minä ainakin itse otan ensin myyjään yhteyttä jos on jotain sanottavaa ja jos hän hoitaa asia haluamallani tavalla ei ole mitään syytä antaa neutraalia tahi negatiivista palautetta. Itseasiassa pidän melko typeränä toimintana molempien kannalta että lyödään heti neutraali tai negatiivinen jos joku lappu nyt ei ollutkaan ihan sen kuntoinen kun oli käsitys tai joku lappu puuttuu. Tästä jää vaan paha mieli sekä myyjälle että ostajalle.

Poissa Tiemuuu

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #18 : 19.01.15 - klo 16:08 »

tässä on vähän se ongelma että jos neutraalia palautetta ei anneta niin myyjä voi järjestelmällisesti myydä ex / good kortteja near minttinä, eikä jää koskaan siitä "kiinni". voi olla että jotkut käyttäjät ottavat asian puheeksi, jos korttien kunto ei vastaa luvattua, mutta olettaisin että suuri osa ei jaksa/kehtaa. Kompensaatiotkin voi olla vähän kinkkisiä, jos kyseessä on korttiensa kunnosta välittävä keräilijä muttei korttia voida palauttaakaan jos sitä tarvitaan esim. turnaukseen tai vastaavaan. tai vaikkei olisikaan, niin tuskin kauhean montaa ihmistä alkaa huvittaa vääntää ja kääntää korvuksista ja käyttää lisää aikaa yhden vaihdon kanssa. mielestäni on vaan järkevämpää antaa palaute ja toivoa että myyjä parantaa tapansa

Poissa Uthen

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #19 : 19.01.15 - klo 16:10 »
Tarkemmin kun tapausta muistelen niin sain takaisin viestin että et olisi hätäillyt palautteessa niin oltas voitu sopia jotain tasotusta tai muuta. Tällä tavalla mielestäni sen ei myöskään pitäisi mennä että ostetaan hyviä palautteita vaan kyllä myyjän pitäs tarkistaa lähettämänsä kortit.
Pitää olla nyt kyllä täysin eri mieltä. Jos myyjä on valmis antamaan hyvitystä siitä että kortit eivät olleet tyydyttävän kuntoisia on hän silloin mielestäni erinomainen myyjä ja ansaitsee positiivisen palautteen ehdottomasti. Kenelle tahansa voi sattua pieni vahinko että on tullut listattua kortti ja unohdettu epähuomiossa mainita että kunnossa on sanottavaa. Tätä ei välttämä huomaa kun kortit kaivaa kansiosta ja laittaa kuoreen. Siinä vasta sitten myyjän todellinen hyvyys tulee ilmi onko valmis myöntämään oman virheensä ja hyvittämään asian.

Minä ainakin itse otan ensin myyjään yhteyttä jos on jotain sanottavaa ja jos hän hoitaa asia haluamallani tavalla ei ole mitään syytä antaa neutraalia tahi negatiivista palautetta. Itseasiassa pidän melko typeränä toimintana molempien kannalta että lyödään heti neutraali tai negatiivinen jos joku lappu nyt ei ollutkaan ihan sen kuntoinen kun oli käsitys tai joku lappu puuttuu. Tästä jää vaan paha mieli sekä myyjälle että ostajalle.

Noh tapauksesta on aikaa ja ite kyllä tein virheen siinä etten ottanut yhteyttä myyjään ennen kuin annoin palautteen, taisin silloin vain tuumata että en jaksa nähdä vaivaa kunnoista riitelyyn ja olivat selvästi ei NM kortteja. Mielessäni siis vaikka tilanne olisi korjaantunut olisin antanut neutraalin koska minulle tuli lisää vaivaa kaupasta jota ei positiivisessa kaupassa tietenkään olisi. Kunnot eri kuin luvattu eikä hyvitetä niin kyllä se enemmän jo menee negatiivisen palautteen puolelle.

Pitää olla nyt kyllä täysin eri mieltä. Jos myyjä on valmis antamaan hyvitystä siitä että kortit eivät olleet tyydyttävän kuntoisia on hän silloin mielestäni erinomainen myyjä ja ansaitsee positiivisen palautteen ehdottomasti.
Jotekin milestäni tämä on jo kaupan tekohetkellä sovittu että kortit ovat mitä luvattu ja jos ei niin korvataan. Ei tee kyllä minulle hyvää ainakaan. Kyllä niitä neutraalejakin palautteita voi olla ja siitä huolimatta olla hyvä myyjä.

Poissa Pifase

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #20 : 19.01.15 - klo 16:10 »
Postileimaa ei välttämättä edes näy postimerkissä. Itsellenihän toinen vaihto tällä palstalla meni silleen kivasti, että postilta kului kirjeen toimittamiseen kotimaassa 16 päivää ja varmasti oli osoite ja muut selkeästi kirjoitettu. Postileima näkyi hyvin epäselvästi, mutta vaikutti että postilaatikon ja leiman välillä oli päivä tai kaksi. Jossain päin kirje oli sitten kiertänyt pari viikkoa. Sain silti positiivisen palautteen vaihdosta, kun aktiivisesti pyrin selvittämään mitä on tapahtunut.

Kostopalaute on lapsellista touhua, jos toinen osapuoli on hoitanut hommansa hyvin. En ymmärrä tässä tapauksessa neutraalia palautetta kummaltakaan, kun itsestä riippumattomista asioista voi aivan hyvin olla kyse ja "olisin tarvinnut korttia sillä viikolla on" on perusteena huono, joskus posti hukkaa tai lähetykset viivästyvät - sille ei vaan mitään voi sillä hetkellä.

Tämä tapaus vaikuttaa siltä, että henk. koht. keskustelu on kuumentunut ja nyt haetaan julkisesti tukea oman kannan taakse. Mun mielestä tämän homman läpikäynti kuuluisi asianosaisille ja ylläpidolle, ei meille muille.

Poissa Thalian

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #21 : 19.01.15 - klo 16:14 »
En ymmärrä tässä tapauksessa neutraalia palautetta kummaltakaan, kun itsestä riippumattomista asioista voi aivan hyvin olla kyse

Jos tämä otetaan periaatteeksi, niin silloin hitaasta toimituksesta ei voi koskaan antaa negatiivista tai neutraalia palautetta.

Poissa Tiemuuu

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #22 : 19.01.15 - klo 16:15 »
En ymmärrä tässä tapauksessa neutraalia palautetta kummaltakaan, kun itsestä riippumattomista asioista voi aivan hyvin olla kyse ja "olisin tarvinnut korttia sillä viikolla on" on perusteena huono, joskus posti hukkaa tai lähetykset viivästyvät - sille ei vaan mitään voi sillä hetkellä.

mun mielestä tässäkin viestissä näkyy jonkinlainen stigma neutraalia palautetta kohtaan. jos neutraalia palautetta ei voida AP:n kuvaamassa tilanteessa, niin millos sitten? mielestäni neutraali palaute ei tässä tilanteessa tarkoita että toinen osapuoli on todistetusti kämmännyt oman osuutensa, mutta se kertoo että jotain häikkää on nyt ollut, kenties postin takia. jos näitä neutraaleja palautteita alkaa kertyä, niin silloin ollaan saatu hyvää dataa ja voidaan ehkä alkaa epäillä että vikaa on myös kaverissa itsessään eikä vaan posti-patessa.

Poissa AlmsBeast

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #23 : 19.01.15 - klo 16:32 »
Nii no mutta me ei henk kohtaisesti puhuttu siitä kun kortti saapui. Hän ilmoitti  asioista mitä täällä on käyty läpi ja kysyi menikö tämä niinkuin piti tai muuta vastaavaa ja oli neutraalin antanut. En ole varma missä järjestyksessä koska en käynyt foorumilla aktiivisesti silloin. Mutta sovitaan niin että minä otan neutraalin vastaan ja kiroan postia tästä hyvästä. ja olen valmis ottamaan teille antamani palautteen pois .Jos minulta joskus kortteja ostat jatkossa niin toivon ettei tämmöistä tilannetta tule enää vastaan. Pahoittelen jos olen tämän keskustelun aikana asiattomasti keskustellut
"Jos et sä Kiki-Jikii tajuu, se meinaa et sulla ei oo tyylitajuu"

Poissa mork

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #24 : 19.01.15 - klo 16:43 »
Postin viivästysprosentti 1lk kirjeissä on tyyliin maksimissaan 0.05% tjsp (enemmän kuin 2pv)
eli joka kahdes tuhannes neutraali palaute tulee postin takia

Poissa Saimu

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #25 : 19.01.15 - klo 18:12 »
Tässä nyt vielä kuva kirjekuoresta: etu, taka. Jos tämä jostain syystä ei ole AlmsBeastin käyttämä kirjekuori, sitten ollaan taas jännän äärellä.

Olen useamman vastaajan kanssa samoilla linjoilla, että neutraali palaute myöhästymisestä on täysin hyväksyttävää. Joskus se voi olla postista kiinni, mutta useimmiten ei. Tässä tapauksessa, jos postimerkki olisi leimattu ja näkyisi, että moka on postin, olisin varmasti antanut positiivisen palautteen.

Lisäksi mainittakoon, että lähetin AlmsBeastille ensin viestin tästä tapauksesta ja seuraavana päivänä totesin kaverin käyneen forumilla, mutta hän ei ollut vastannut mitään -> annoin palautteen.

"Et pysähdy, kun olet väsynyt - pysähdyt, kun olet maalissa."
Triathlonblogini

Poissa Rancid-

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #26 : 19.01.15 - klo 18:50 »
Postin viivästysprosentti 1lk kirjeissä on tyyliin maksimissaan 0.05% tjsp (enemmän kuin 2pv)
eli joka kahdes tuhannes neutraali palaute tulee postin takia
#kolmekertaatuhannesta
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa KudzuSmoker

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #27 : 19.01.15 - klo 18:59 »
Tässä nyt vielä kuva kirjekuoresta: etu, taka. Jos tämä jostain syystä ei ole AlmsBeastin käyttämä kirjekuori, sitten ollaan taas jännän äärellä.

Olen useamman vastaajan kanssa samoilla linjoilla, että neutraali palaute myöhästymisestä on täysin hyväksyttävää. Joskus se voi olla postista kiinni, mutta useimmiten ei. Tässä tapauksessa, jos postimerkki olisi leimattu ja näkyisi, että moka on postin, olisin varmasti antanut positiivisen palautteen.

Lisäksi mainittakoon, että lähetin AlmsBeastille ensin viestin tästä tapauksesta ja seuraavana päivänä totesin kaverin käyneen forumilla, mutta hän ei ollut vastannut mitään -> annoin palautteen.

Koita nyt ymmärtää hyvä mies, että jos pistät tavalliseen postilaatikkoon kirjeen, jossa on postimerkki niin niitä ei leimata. Omia lähetyksiäni ei ole lähes koskaan leimattu vaikka kauppoja on takana vaikka muille jakaa.
"Jos et sä Xenagos Foilii tajuu, se meinaa et sulla ei oo tyylitajuu"  -Cheek

Poissa KukistajA

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #28 : 19.01.15 - klo 20:13 »
Koita nyt ymmärtää hyvä mies, että jos pistät tavalliseen postilaatikkoon kirjeen, jossa on postimerkki niin niitä ei leimata. Omia lähetyksiäni ei ole lähes koskaan leimattu vaikka kauppoja on takana vaikka muille jakaa.

Miten tähän threadiin vastanneilla ihmisillä luetun ymmärtäminen tuntuu olevan tasolla 1/10 would not bang?

Jos luet tuolta vähän aikasempia kommentteja, oli esitetty väittämä että kirjeeseen on kirjotettu lähettäjän tiedot. Näkyykö sun mielestä kuvissa lähettäjän tietoja kirjotettuna?

Sit mua myös kiinnostas tietää mistä mun postiluukkuun tälläset misprintit on ilmestyny? http://imgur.com/M7RzRJk
Allekirjoitus näkyy vain MtgSuomi Premium™ -jäsenille.

Poissa hall0n

Vs: AlmsBeast ja yleistä keskustelua
« Vastaus #29 : 19.01.15 - klo 20:18 »
Tässä topikissa tuntuu ihmisillä käyvän tunteet kuumina. Aloittajan viimeisen kappaleen keskustelun avaus on se itse pihvi, mutta ilmeisesti moni haluaa jotenkin samaistua Almupedon toimintaan. Eiköhän tässä ole tullut selväksi että kyseessä oli oppikirjaesimerkki kostopalautteesta, eikä sitä luetunymmärtämättömyys miksikään muuta.

Jonkun sortin splitti & lukko -kombo vois tehdä poikaa.