Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti  (Luettu 6097 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa vsaari

Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« : 07.10.18 - klo 15:19 »
Taas on huomattu kotimaisissa sanktioiduissa turnauksissa, että pelaajat saavat käyttäytyä vähän miten sattuu ja tuomarit eivät puutu asiaan millään tavalla. Peliympäristöistä tulee myrkkyä, kun ei ole mitään takeita siitä, ettei vastustaja polta hihojaan täysin ja ala käyttäytymään tuhoisasti tai jopa muille vaarallisesti. Onko näissä käytösasioissa niistä rankaisemisessa jotain työlästä, kun pelaajat saavat käyttäytyä miten haluavat eikä mitään seuraamuksia tule.

Tällaiset asiat ovat myrkkyä turnausten osallistumisaktiivisuudelle, kun pelaajat joutuvat jopa pelkäämään vastustajien reaktioita. Normaalille keskivertohenkilölle tällainenhan on varmasti vain huvittavaa, mutta me kaikki tiedämme, että Magicin parissa on paljon ihmisiä, jotka ottavat asioita henkilökohtaisesti ja alkavat helposti pelätä vastustajien reaktioita. Meidänkin turnauspöydissä pyörii paljon nuoria pelaajia, osa jopa alle 15-vuotiaita ja jos tällainen raivoava aikuinen vastustaja osuu kohdalle, niin voi olla aika varma että se turnaus jäi lapsen kohdalla viimeiseksi mihin hän haluaa tulla.

Tämä asia ei ole rajoitettu tietysti vain meidän Suomen sisäisiin peleihin, vaan samaa olen huomannut ihan GP:lläkin. Tuomareilla ei ole uskallusta mennä puuttumaan pelaajien käytökseen, kun selkeästi olisi sanomisen tai rankaisemisen paikka. Prahassakin pääturnauksessa kaveri löi häviönsä kunniaksi nyrkkiä pöytään pysäyttäen kaikkien pelit kymmenen metrin säteellä ja metrin päässä seissyt tuomari vain tuijotti silmät pyörenä. Ei ollut uskallusta puuttua selkeään käytösongelmaan.

Poissa Nekron

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #1 : 07.10.18 - klo 15:55 »
Tähän olisi kyllä hyvä saada tuomareilta jonkinlainen statementti. Vai onko tässä nyt ns. ulkoistuksen paikka ja turnausten yhteyteen ilmestyy järjestyksen valvojia tuijottamaan kun isot ihmiset pelaa korteilla?
Voisitko vastata painamalla "lainaus nappia" Kitos :)

Samaan sekavaan ketjuun postaaminen Nekronin ja kumppanien kanssa on tosin tunnetusti pelivirhe.

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #2 : 07.10.18 - klo 16:48 »
Turnauksissa pitää tietenkin käyttäytyä asiallisesti ja raivoaminen ei ole sallittua. Häirikköpelaajien käsittely ei ole välttämättä mitenkään helppoa, varsinkin jos edes osa pelaajista on sen häirikön puolella. Olkaa siis valmiita tukemaan omalla käytöksellänne sitä tuomarin auktoriteettia.

Tämän kummempaa "statementtia" on vaikea antaa kun puhutaan asioista yleisellä tasolla. En tiedä mihin tapaukseen/tapauksiin ketjun aloittaja viittaa.

Mitä tulee Praha-anekdoottiin...kyllä, kuulostaa siltä että tuomari jätti puuttumatta asiaan johon olisi pitänyt puuttua. Tämmöisessä tilanteessa voi aktiivisesti pyytää kyseistä tuomaria tekemään asialle jotain, ja/tai eskaloida asia päätuomarille.





Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa vsaari

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #3 : 07.10.18 - klo 16:59 »
Esimerkkitapauksissa tietysti mainitsen asiat ilman nimiä tai henkilötietoja, sillä nyt ei ole tarkoitus kaivella vanhoja tapahtumia, vaan puhua asiasta yleisemmillä linjauksilla.

Ensimmäinen tapaus on mielestäni malliesimerkki ongelmakäytöksestä ja olisi pitänyt johtaa suoriin rangaistuksiin. En tosin ole tuomari, joten mielipiteet mielipiteinä. Pelaaja X hävittyään ottelun hermostui, näkyvästi repi tuloslapun ja sai kuitenkin jatkaa turnauksessa ilman sanktiota.

Poissa smo

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #4 : 07.10.18 - klo 18:45 »
Onko tämä "huono käytös" yleistä? Itse en ole siihen törmännyt kun aloitin pelailun uudelleen Oathin jälkeen. Mielestäni päin vastoin käytöstavat ja "ystävällisyys" on lisääntynyt ajoista kun itse kolmetoistakesäsenä sain kuumotusta milloin stäkin käytöstä kuin muusta vastaavasta jo prellutasolla.


Poissa vsaari

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #5 : 07.10.18 - klo 18:50 »
Yleisesti pelaajat ovat mukavia, kohteliaita ja ystävällisiä. Nämä hermoilijat ovat sitä MTG:n prosenttijengiä, eli 99% on hyviä pelaajia ja se yksi prosentti niitä ongelmatapauksia. Useimmiten nämä saattavat vielä jäädä vähemmälle huomiolle, sillä jos he menestyvät, ei hermostumisia tule. Mitä isompi turnaus ja mitä kovemmat panokset, sitä enemmän näitä tulee vastaan.

Poissa Hiski

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #6 : 07.10.18 - klo 19:58 »
Kyllä näitä kilahtelevia raivoajia on Grand Prixeistä ihan normaaleihin Friday Night Magiceihin. Itse ainakin nykyään välttelen osallistumista pienempiin mtg-turnauksiin, joissa on tällaisia pelaajia. Eivätpähän pilaa ainakaan minun pelikokemustani tai päivääni.
« Viimeksi muokattu: 07.10.18 - klo 20:41 kirjoittanut Hiski »

Poissa pekezu

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #7 : 07.10.18 - klo 20:24 »
Kyllä näitä kilahtelevia raivoajia on Grand Prixeistä ihan normaaleihin Friday Night Magiceihin. Itse ainakin nykään välttelen osallistumista pienempiin mtg-turnauksiin, joissa on tällaisia pelaajia. Eivätpähän pilaa ainakaan minun pelikokemustani tai päivääni.

Tän mä näkisin just ongelmana, mitä häiritsevä käytös aiheuttaa. Vaikka suoraa uhkaa ei kenenkään kohdistuisi, on se aika valitettavaa, jos jonkun pelit jää väliin koska henkilö X pelaa kyseisessä turnauksessa.

Ainakin tapahtuman järjestäjää kannattaa informoida, jos joku käyttäytyy niin, että aiheuttaa epämukavuudentunnetta kanssapelaajissa, vaikka eivät vastustajia olisikaan. Se on nimittäin ihan jokaisen etu, että asia käsitellään asianomaisten kanssa tai häiriön aiheuttajalta evätään pääsy tapahtumiin.

Poissa malin

  • L1-tuomari / MtgSuomi Premium™
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • **
  • Taas Helsinginforssassa
Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #8 : 07.10.18 - klo 21:53 »
Samaa mieltä - jos kokee jonkun käytöksen häiritsevänä, et luultavasti ole ainoa.
Eikä ole oikein, että muita häiritsevä saa jatkaa käytöstään muiden kärsiessä tai lopettaessa pelaamisen. Tätä tapahtui reilu 15v sitten, ei olisi saanut tapahtua silloin eikä saa tapahtua nytkään. Mutta muutosta ei välttämättä tapahdu itsestään.

Täten havaitessasi ei-toivottua käytöstä, mainitse aina asiasta turnausjärjestäjälle, tuomarille ja/tai henkilölle itselleen, riippuen siitä minkä kokee itselleen sopivaksi tavaksi.
DCI Lvl 1 judge
Enpä keksinyt tähän mitään hyvää sanottavaa joten en sitten sano mitään.
Mutta sanonpas kuitenkin tän minkä kuulin: Hölmöydestä saimutetaan.

Poissa akivain

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #9 : 07.10.18 - klo 21:59 »
Huomaa: Sisältää spekulaatiota ja kuulopuheita.

Oletan, että tämä tapahtuma, josta tämä juttu lähti, tapahtui tänään turnauksessa, jota tuomaroin. Jos näin oli, niin ei se mikään erityisen paha voinut olla, koska en edes kuullut siitä ennen kuin turnaus oli jo semifinaalissa ja silloinkin se keskustelu oli lähtöisin tästä ketjusta, joten tässä on minun näkökulmastani kaikki merkit siitä, että tässä on sana lähtenyt leviämään jostain ja sitä on lähdetty ylitulkitsemaan. Kysyin HJ:lta, että mikä tämä juttu oli, ja HJ oli itse puolestaan kysynyt kyseisen tilanteen vastustajalta ja vastustaja ei ollut pitänyt sitä tilannetta mitenkään pahana. Ilmeisesti result slip oli vaan repeytynyt, kun siihen oli kirjoitettu sopimattomalla alustalla.

Tässä on myös huomioitavaa laajemmassa kontekstissa, että olen ainakin itse puhunut (ja käsitykseni mukaan muutkin tuomarit ovat niin tehneet) muutamien pelaajien kanssa yksityisesti sen jälkeen, kun ollaan oltu tuomaroimissani turnauksissa siinä rajamailla. Kukaan ei ole mielestäni mennyt koskaan yli. Tämä on tietenkin subjektiivista ja ehkä vaan siedän tilanteita paremmin esim. oman ammattini puolesta, mutta tämä on minun arvioni. Ei jonkun turhautuneen tyypin nolaaminen julkisesti myöskään vie asiaa millään tavalla eteenpäin, vaan luo myös omalla tavallaan pelkoa siitä, että siellä on ajatuspoliisi tulkitsemassa kaikkea käyttäytymistä.

Joka tapauksessa, tuomarit (ainakin meillä Suomessa) tekevät myös töitä sen eteen, että turnaukset olisivat parempia, tavoilla, jotka eivät välttämättä aina näy kaikille pelaajille.

Prahan tapahumasta: Olettaen, että tämä oli sama, jonka minä todistin, siinä oli pelaamassa pari kaveria, jotka eivät ihan tajunneet kontekstia, vaan pitivät siellä omaa kivaa. Olisi siitä hyvä sanoa, mutta toimenpiteet menisivät helposti liian pitkälle.

Poissa vsaari

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #10 : 07.10.18 - klo 22:25 »
Oletan, että tämä tapahtuma, josta tämä juttu lähti, tapahtui tänään turnauksessa, jota tuomaroin. Jos näin oli, niin ei se mikään erityisen paha voinut olla, koska en edes kuullut siitä ennen kuin turnaus oli jo semifinaalissa ja silloinkin se keskustelu oli lähtöisin tästä ketjusta, joten tässä on minun näkökulmastani kaikki merkit siitä, että tässä on sana lähtenyt leviämään jostain ja sitä on lähdetty ylitulkitsemaan.

Tämä oli hieman sekä että -tilanne. Kuulin kyllä tästä tänään tapahtuneesta, mutta ei ole ainoa kerta kun näin on käynyt. Olen vuosien varrella nähnyt tuloslappujen kärsimistä, vastustajan verbaalista lyttäämistä ja puhdasta vittuilua, mutta rangaistuksia en juuri ikinä.

Lainaus käyttäjältä: akivain
Prahan tapahumasta: Olettaen, että tämä oli sama, jonka minä todistin, siinä oli pelaamassa pari kaveria, jotka eivät ihan tajunneet kontekstia, vaan pitivät siellä omaa kivaa. Olisi siitä hyvä sanoa, mutta toimenpiteet menisivät helposti liian pitkälle.

Ei ilmeisesti ole sama tapaus. Minun esimerkki oli muistaakseni neloskierroksen kohdalla ja nyrkinpaukuttaja oli ihan virallisesti turnauksessa mukana. Istuin sopivasti niin, että tuomari selitti vasemmalla puolellani olevalle parille ja nyrkinlyöjä oli siinä oikealla puolella. Kaveri hermostui häviöstä ja tapauksen jälkeen pisti kamansa kasaan, allekirjoitti slipin suoraan ennen kuin tuloksia edes merkattiin ja lähti kävelemään pöydästä.

Poissa Nekron

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #11 : 09.10.18 - klo 11:34 »
Miten tästä voisi saada virallisen announcementin että pelaajat toivovat ympäristöönsä parempaa käytöstä ja mikäli siis todella virallinen tiedote asiasta tulisi niin se varmasti antaisi ainakin jonkinlaisen lisäpotkun aiheeseen puuttumiselle.
Voisitko vastata painamalla "lainaus nappia" Kitos :)

Samaan sekavaan ketjuun postaaminen Nekronin ja kumppanien kanssa on tosin tunnetusti pelivirhe.

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #12 : 09.10.18 - klo 12:49 »
Minkä tahon toivoisit kyseisen julistuksen antavan?
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa Nekron

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #13 : 09.10.18 - klo 14:49 »
Minkä tahon toivoisit kyseisen julistuksen antavan?

Jos ihan wotki tekisi jonkin blogi postauksen tai vastaavan ilmoituksen missä olisi sisältönä että kaikenlainen vittuilu ja muu sellainen on tuomittavaa ja tuomareita kehotettaisiin puuttumaan herkällä kynnyksellä.

Se olisi pelaajille selkeä viesti että vittuilu&muu huono käytös ei ole ok ja siihen oikeasti puututaan.

Puuttuminen ei välttämättä nyt tarkoittaisi mitään warningia kummoisempaa mutta kanssa pelaajien vuoksi se olisi suotavaa
Voisitko vastata painamalla "lainaus nappia" Kitos :)

Samaan sekavaan ketjuun postaaminen Nekronin ja kumppanien kanssa on tosin tunnetusti pelivirhe.

Poissa Vicard

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #14 : 09.10.18 - klo 15:12 »
Minkä tahon toivoisit kyseisen julistuksen antavan?

Jos ihan wotki tekisi jonkin blogi postauksen tai vastaavan ilmoituksen missä olisi sisältönä että kaikenlainen vittuilu ja muu sellainen on tuomittavaa ja tuomareita kehotettaisiin puuttumaan herkällä kynnyksellä.

Se olisi pelaajille selkeä viesti että vittuilu&muu huono käytös ei ole ok ja siihen oikeasti puututaan.

Puuttuminen ei välttämättä nyt tarkoittaisi mitään warningia kummoisempaa mutta kanssa pelaajien vuoksi se olisi suotavaa
Ai niinku esim tämmönen https://magic.wizards.com/en/articles/archive/infraction-procedure-guide-and-unsporting-conduct-2009-08-10 ?


Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #16 : 09.10.18 - klo 16:40 »
Toinen noista on IPG vuodelta 2009 ja toinen random L2-judgen kirjoittama artikkeli vuodelta 2004.

On WotCilta kyllä tuoreempiakin ja virallisempiakin "olkaa ihmisiksi" kannanottoja olemassa ehkä.
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa Vicard

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #17 : 09.10.18 - klo 17:49 »
Toinen noista on IPG vuodelta 2009 ja toinen random L2-judgen kirjoittama artikkeli vuodelta 2004.

On WotCilta kyllä tuoreempiakin ja virallisempiakin "olkaa ihmisiksi" kannanottoja olemassa ehkä.
Varmasti, mutta nää nyt tuli ekana vastaan mun käyttämillä hakusanoilla

Poissa Frost

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #18 : 09.10.18 - klo 20:49 »
Viitataanko tällä keskustelulla nyt enemmän pelaajiin jotka käyttäytyy huonosti (tai kuten edelle mainittu "vittuilee") riippumatta tilanteesta, vai huonoihin häviäjiin?

Huonoja häviäjiä nimittäin tuntuu ainakin näissä Suomenkin isommissa turnauksissa riittävän. Siis semmossia jotka käyttäytyy suht asiallisesti muuten pelin tai turnauksen ajan, mutta jos häviää niin vetää tiltit/raget sitten siitä. Lyö pöytää, vähättelee sua tai sun deckivalintaa "pelaisit oikeita deckejä", tai tulosta koska "topdeckasit tuurilla voiton" etc. ei kättele ja jos yrität ojentaa itse käden niin tulee tiuskaisua "Vain häviäjät ojentaa käden!". Sitten jos nää pelaajat voittaa, niin ollaan taas niin yhtä hymyä.

Kuinka vaikeaa sitten on piirtää se raja siihen, mikä on epäasiallista, mikä on epäurheilijamaista, epäkohteliasta? Tullaan siihen ikuiseen noidankehään, että mikä vaan asia loukkaa aina jotain ja joku pahoittaa aina mielensä mistä tahansa - mahdotonta estää täysin sosiaalisissa kohtaamisissa. Mutta sitten monelle on se, että "En pelaa MtG:tä tai tullu turnaukseen tekee kavereita, leikkii herrasmiestä - vaan voittamaan." ja se nyt ei ole millään tavalla virallisessa turnausetiketissä judgejen tehtävä puuttua jos joku vaan haluaa on kylmä ja törppö mulkku ja huono häviäjä. Vai onko?

Missä se raja siis judgejen mielestä menisi, kun nää huonojen häviöiden itkupotkuraivarit rupeaa vaatimaan warningia ja missä vaiheessa se on vaan ylimielistä törppöilyä, muttei rangaistavaa?

Poissa Old_Man_of_the_Sea

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #19 : 09.10.18 - klo 21:01 »
"Loukkaus häpäisee vain lausujansa."
 — Kungfutse
Frank: "Morton once told me I could never be like him. Now I understand why."
Harmonica: "So, you found out you are not a businessman after all."
Frank: "Just a man."
Harmonica: "An ancient race."

Poissa Morian

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #20 : 09.10.18 - klo 21:38 »
Frostin kuvailemaa käytöstä nälvimisestä ja muiden paistittelemisesta näkee kyllä. Jäi sivustakatsojana erässä poro tourissa vähän paha maku, kun kokeneempi pelaaja hävitessään ”paistitteli” ja irvaili kokemattomampaa lajin pariin tullutta pelaajaa äänekkäästi.

Uskon, että ellei kyse ole erittäin räikeästä loukkauksesta tai uhkaavasta tilanteesta, on aika suuri kynnys tällaisen naljailun kohteeksi joutuneella raportoida asiasta. Ettei saa (tai koe saavansa) ”Kanteli tuomarille kiusaamisesta” -leimaa. Olisiko tällaisen tilanteen haivaitessa parempi sivustakatsojan roolissa kutsua tuomari keskustelemaan pelaajan kanssa?

Poissa JopeSane

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #21 : 09.10.18 - klo 22:07 »
Itse olen aina ollut huono häviäjä mutta tuntuu että viimeisen vuoden aikana johtuen pelin ulkopuolisista asioista homma on pahentunut. Yritän luonnollisesti parantaa tuota ja yleensä otan tappiot hyvin ja jään juttelemaan pelin kulust yms (tai vähintäänkin olen sanomatta mitään). Toisinaan kuitenkin tulee sanottua asioita joita tulee kaduttua jälkikäteen ja pahoittelenkin käytöstäni niiden kohdalla jotka ovat tuota joutuneet kestämään. Vaikka olisikin kuinka mukava henkilö muuten, ei kukaan jaksa henkilöä josta ei tiedä milloin siltä menee hermot ja milloin ei.
Usein tästä syystä en voittaessani avaa keskustelua vastustajien kanssa ennen kuin vastustaja tekee aloitteen koska omasta kokemuksesta tiedän että kaikki eivät tappion jälkeen halua puhua, tai ainakaan pelistä. Suosittelisin myöskin aina nukkumaan hyvin sillä ainakin itseni kohdalla huomaan että tulee herkemmin tiltattua jos on nukkunut (ja syönyt) huonosti. Tämä ei tietysti aina onnistu jos täytyy pitkältä matkustaa turnaukseen (varsinkin jos joutuu ajamaan eli ei pysty nukkumaan autossa/junassa) joka usein selittää miksi isommissa turnauksissa on ihmisillä pinna kireänä, itseni mukaan lukien (sekä tietysti panosten nousun takia).
Paras tapa on kuitenkin saada itsensä ymmärtämään että tapahtui mitä tapahtui, kyseessä on kuitenkin vain peli, varsinkin ennen matsia sekä sen aikana. Tukholman gp:n viimeisen kierroksen tappio ei tuntunut lainkaan niin pahalta kuin esim kierroksen 10 tappio koska ennen kolmatta ja viimeistä peliä kättelin vielä kertaalleen vastustajan kanssa ja sanoin juuri tuon ja toivotin hyvää onnea. Vaikka tappio meinasikin 500$ vähemmän palkintorahaa ei se harmittanut juurikaan juuri tästä syystä. Pitäisi varmaan harrastaa tuota enemmän.
« Viimeksi muokattu: 09.10.18 - klo 22:50 kirjoittanut JopeSane »

Poissa malin

  • L1-tuomari / MtgSuomi Premium™
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • **
  • Taas Helsinginforssassa
Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #22 : 10.10.18 - klo 00:29 »
Ai virallisia announcementteja? No tässä olisi kaksi. Ensimmäinen, jossa luvataan WotC:n ottavan asian tosissaan ja toinen, jossa sitten toimitusjohtaja vielä korostaa asiaa ja tekee announcementin toivotusta käyttäytymisestä.

Taking Action on Harassment and Bullying, 28.11.2017 (kirjoittanut Elaine Chase, brändistrategian vice president)
https://magic.wizards.com/en/articles/archive/news/taking-action-harassment-and-bullying-2017-11-28

ja yllämainitussa artikkelissa luvattuihin toimenpiteisiin:
A Commitment to Each Other: Building a Community Together, 19.12.2017 (kirjoittanut Chris Cocks, Wizardsin toimitusjohtaja)
https://magic.wizards.com/en/articles/archive/news/commitment-each-other-building-community-together-2017-12-19
(click to show/hide)

Ylläolevassa artikkelissa on yleiset guidelinet, joita kaikkien halutaan noudattavan "A commitment to each other", otsikoilla "Put fun first" "Welcome everyone" "Respect your play environment" "Follow the rules"

Ja mitä toimenpiteitä toivotaan? No mm. tämä:
"Should you spot an issue, contact the owner or operator of the store, stream, or play space first. They will hopefully be ready and willing to address any issues locally. However, if you feel the need to escalate the issue, you can contact Wizards of the Coast directly to report any serious issues by getting in touch with Customer Support."
"if you do say something, please do so in a constructive way"
DCI Lvl 1 judge
Enpä keksinyt tähän mitään hyvää sanottavaa joten en sitten sano mitään.
Mutta sanonpas kuitenkin tän minkä kuulin: Hölmöydestä saimutetaan.

Poissa Nastaboi

Vs: Käytösrangaistukset ja turnausetiketti
« Vastaus #23 : 10.10.18 - klo 10:26 »
Missä se raja siis judgejen mielestä menisi

Itselleni raja ainakin on selvä. Kun näen pelaajan turnauksessani toimivan tavalla, joka voisi tuntua ikävältä vastapelaajasta tai sivustakatsojasta, menen jututtamaan pelaajaa. Jos häirintäpotentiaali on ollut hyvin lievää, kyse on ollut kaverusten keskinäisestä piikittelystä, pelaaja ymmärtää välittömästi miksi toiminta voisi olla ongelma ja kukaan muu pelaaja ei ole ollut lähistöllä kuulemassa, saatetaan selvitä huomautuksella. Useimmissa tapauksissa kirjaan kuitenkin mieluummin varoituksen, koska jos pelaaja itsekin tajuaa muuttaa käytöstään, ei asiaan tarvitse koskaan palata eikä varoituksesta ole siten hänelle mitään haittaa, mutta viesti menee paremmin perille. Jos pelaaja taas ei itse näe käytöksessään korjattavaa, on varoitus tietenkin paikallaan. Mutta pointtina kuitenkin se, kaikkeen toimintaan joka voisi olla häiritsevää pyrin jotenkin puuttumaan.
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM