Otin asian puheeksi aiemmin, koska alkuperäisen viestin sävy oli vähän syyllistävä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka nyt sattuvat pettämisestä turhaan mieltään pahoittavan. Henki ei näemmä tästä viestistä juuri muuttunut.
Miten se nyt nykyaikana menikään, että kunnioitetaan toisten ihmisten tunteita ja valintoja, vaiko kenties vain silloin kun ne ovat linjassa oman ideologian kanssa? Tietty siinä määrin kun mustasukkaisuus nyt on valinta ensinnäkään, mikä saa kyseisenkaltaisen asennoitumisen näyttämään yhä vähemmän produktiiviselta.
Pahoitteluni, tarkoitus ei ollut syyllistää ketään. Kuten alustuksessani totesin, pettäminen ei ole mielestäni okei. Mun mielestä kukin henkilö saa itse tehdä päätöksensä myös tämän asian suhteen. Ilmeisen isolle osalle ihmisistä yksi kumppani on ihanteellinen ratkaisu, eikä siinä ole mitään vikaa. Ongelma tulee vastaan siinä vaiheessa, kun ajatusta yritetään pakottaa väkisin (esimerkiksi lain toimesta) jokaiselle.
PS: Asioiden perusteleminen luontaisuudella/luonnollisuudella on aina välillä huono ratkaisu. Luonnollisintahan olisi haalia väkivalloin haaremi ja käyttää enemmän väkivaltaa sen ylläpitämiseen.
On totta, ettei luonnollisuus ole hyvä perustelu asioille, mutta tiettyä vaistomaista käytöstä (kuten mustasukkaisuutta tai seksuaalista halua) on usein varsin vaikea rajoittaa pelkällä rationaalisuudella.
Ja itse asiassa bonobot ovat löytäneet varsin kätevän (ja luonnollisen) tavan elää hyvin pitkälti ilman väkivaltaa, joten haaremin hankkiminen väkivalloin ei ole ainoa luonnollinen, saati superlatiivia kaipaava, ratkaisu.
PPS: On myös hauskaa, että retoriikassa suurinta osaa ihmisistä voi aina syyttää siitä, että nämä eivät olisi harrastaneet minkäänlaista ajatustoimintaa elämässään ja tämä on usein näennäisesti validi perustelu. Etenkin tässä kysymyksessä sen käyttö on kuitenkin villi valinta, koska tosiasiassa lähes kukaan ei jää vaille pettämisen tai petetyksi tulemisen kokemusta jollakin tasolla, joten näkisin että intohimon ja pariutumismahdollisuuksien spektriä ja itse kunkin tunteita asian suhteen on enemmän tai vähemmän älyllisesti punnittu lähes jokaisen koskaan eläneen ihmisen toimesta.
Voi olla, että ihmiset ovat ajatelleet asiaa enemmänkin (ja kaikenlaista muutakin hyvin todennäköisesti), mutta useinmiten keskustelu ihmisten kanssa on johtanut siihen, että tietyt asiat elämässä on vain otettu valmiiksi aseteltuna, kuten vaikkapa uskonto taikka sukupuoli.
Ja se, että pettämistapauksen jälkeen pohtii petetyksi tulemista ei tarkoita, että harkitsisi suhdeparadigman muuttamista, vaan enemmänkin sitä, voiko luottamuksen pettämisen saada/antaa anteeksi.
Aina välillä näistä tilanteista jää se mielikuva, että suhteessa on jyrkkä valtaepätasapaino, joka sallii jollekin osapuolelle mahdollisuuden uudelleensanella sen säännöt haluamikseen.
Entäs ne polyyn taipuvaiset ihmiset, jotka jäävät yhteiskunnassa vallitsevan jyrkän valtaepätasapainon takia monosuhteeseen, koska eivät halua leimaantua? Tätähän on nähty jo vuosikymmeniä LGBT-tapauksissa.
Aihe: Yksiavioisuuskeskustelu (siirretty vitutusketjusta) (Luettu 3772 kertaa)