Pidin viimeistä formaattia paskana jo ennen draftin alkamista ja tässä vaiheessa tekisi mieli avautua sen osalta sekä formaatista itsestään, draftista, että peleistä, mutta ehkä huomenna on vähemmän katkerat fiilikset kun väsymys ja suola ehtivät haihtua. Eipä siinä, ainahan noissa paskaformaateissa on ollut hulluja swingejä ja edellisessä kahdessa arpa pyöri omaan suuntaan. Ei vaan voi olla vähän närkästymättä kun finaalipaikka jäi sen päähän että Juha olis voittanu yhden Mana Crypt -flipin vähemmän tai useammassa mahdollisessa paikassa jättänyt kuorimatta kriittiset lappunsa.
Pikarapsu Juhan ja Markun tyyliin:
Settivintage oli korttien hankkimista lukuunottamatta todella siisti formaatti, mutta se random paskan tonkiminen kompensoi tämän kommuunitasolle. Itse kun en mitään pelivehkeitä omista eikä hirveästi tehnyt mieli etsiä kissojen ja koirien kanssa lainavehkeitä optimaaliseen listaan, suunnitelma oli soittaa Järnforsin Eskolle ja lätkiä dekin runko kasaan sen mukaan mitä sieltä löytyy. Omien kiireiden vuoksi lykkäsin tätä parin viikon päähän eventistä, jolloin taas Eskolla oli kalenteri jumissa ja dekki kyhättiin kaksi iltaa ennen eventtiä. Tuloksena
todella epämääräinen konpohäkkyrä joka oli kaukana optimaalisesta mutta toimi jotenkin. Voitin ei-konpot, hävisin tiukahkot matsit muita konpoja vastaan. Markkua vastaan olisin vissiin ollut kolmosgamessa ihan hyvillä jos en olis laskenu pyörähdystä väärin, ampunut 18 pisteen Tendrilsiä ja foldannut.
Bidausformaateissa välttelin jälleen bidaamasta liian alas koska sillä vaan häviää ellei avatari ole nutsit. Kaikki muut menivät kuuteen korttiin ja suht mataliin lifeihin, joten otin Recyclen, jota en varsinaisesti halunnut mutta joka ei myöskään tuntunut niin katastrofaalisen paskalta kuin muut mainostivat. Draftissa koin viikonlopun pahimmat kilinät kun tajusin että Recyclen kanssa dekkiin ei vaan pysty laittamaan mitään a) splashia b) kallista c) reaktiivista d) vittumitään, avasin geeweellä, ja punaisten vehkeiden mennessä ohi tajusin että niitä ei vaan voi ottaa tai pelattavat loppuu kesken. Kolmospussissa sain kuitenkin tarpeeksi nalleja että dekistä tuli ihan hyvä. Ekassa gamessa ekat kaks nostoa käden discardauksen jälkeen olivat kaksi maindeckin kuudesta yli kahden hintaisesta spellistä (mitä korjailinkin jokaiseen kakkosgameen). Sen jälkeen menikin ihan kivasti.
Kiltasealedin voimasuhteista mulla ei ollut mitään hajua, joten plääni oli bidata muutamasta hyväntuntuisesta n. 7/20:een tai ottaa lähes mikä vaan kahdeksalla kortilla. Sain sitten Orzhovin ryöstöhintaan, ja olisin vissiin saanut vielä viis lifeä korkeammalta jos Puranen ei olis huutanu Mozzieta bidaamaan. Ekalle kierrokselle säästelin vehkeitä ja tein hyvin keskinkertaisen dekin, hävisin sitten suht tasaiset pelit Mozzien loltrolleille. Auden Consuming Aberrationit voitin 2-1 kumpikin voitettu game noin kolme korttia dekissä, vikoilla kahdella kierroksella vastuksilla ei vaan ollut näyttää ollenkaan samanlaista korttilaatua. Rikolalla varsinkaan, jota vastaan peli oli epätasaisinta Magiccia mitä kykenen muistamaan.
Lukkocube tuntui aikamoiselta all-in -formaatilta kun switchaamalla kesken draftin pääsee pelaamaan aborttia. Lähdin monoröödalle, niin lähti myös oikealla puolella istunut Rikola, ja lopputulos oli aika keskinkertainen. Saimun voitin nostamalla hyvin, Allun lifegainlihoja vastaan oli aika mahdoton ylämäki, Juhaa vastaan matchuppi vaikutti ihan ok:lta, mutta Juha sitten nostikin kummassakin gamessa dekkinsä paremmasta puoliskosta, jolloin kakkosgame meni silti erittäin tiukalle. Ja kuten alussa tuli todettua, sen kakkosgamen voittamalla olisikin ollut finaalissa. Saltsalt vaan.
edit - Lisätty kuva dekistä, Demonicin ja Bargainin alla piilossa Vampiric ja Tezzeret.