Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Päivän pickin pohdiskelua  (Luettu 929659 kertaa)

0 jäsentä ja 3 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Nod

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #330 : 10.08.12 - klo 15:53 »
Eikä mee. Pasi on selvästi buusterin toiseksi paras kortti.
Jaa-a, yhdestä kortista kinaaminen mielipiteiden vuoksi tuntuu silti jokseenkin turhalta. "Selvästi" riippuu sitten aika pitkälti pakasta minkä aikoo koota (ja on lisäksi mielipide, obv.), jos suunnitelmia on siis. Edelleenkin: 1. Mainitsin vain omia mielipiteitäni enkä ole sanonut että kanssani pitäisi olla samaa mieltä, mikä olisi naurettavaa. 2. Eri mieltä oleminen korttien "hyvyyden" tai "huonouden" suhteen kuuluu peliin, joten kommentit tyyliin "se on paras" (tai toiseksi paras, whatever) ikään kuin absoluuttisina faktoina tuntuvat hieman omituisilta. 3. Edelleenkin, rakennan hyökkäävämpiä, en puolustavampia pakkoja, joten pasikin tuntuu välillä tai jopa useinkin miltei drawbackilta itselläni, jonka huom. mainitsin silti pakan mielestäni kolmanneksi parhaaksi kortiksi jos huomasit. "Parhaus" on aina tilanneriippuvaista, ja määrittyy pitkälti henkilökohtaisten fokusten perusteella. Ja jos tarvitsee vielä erikseen tästäkin tekstipätkästä sanoa niin IMO. :D

Itse olen huomannut, että aggressiivisissakin pakoissa on mukava pistää vastustajan paha blokkeri hyökkäys- ja blokkauskelvottomaksi. Sitten voi ajella nalleilla, kavuilla ja biisteillä helpohkosti voittoon.
Puumanaiset pelaavat vihreää.

Poissa Farseer

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #331 : 10.08.12 - klo 16:56 »
1. Nefarox
2. Pacifism
3. Deadly Recluse

Imo. Nefarox aika selkeä pick kylläkin.
http://mtgsuomi.fi/listat/Farseer/om/ - Partanetin paras valikoima boostereita, muuta produktia sekä irtokortteja! Esimerkiksi boksit: T2 87€ tai 85€ jos ostat kaksi boksia tai enemmän!

MtG Helsinki-ryhmä facebookissa[/url

Poissa SahtiAine

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #332 : 10.08.12 - klo 17:22 »
Mielenkiintoista. Onko valinnan hyvyys draftissa mielipidekysymys vai tosiasia? Mielestäni ei ole ainakaan noin selvästi mielipidekysymys johon ei olisi löydettävissä oikeaa vastausta mitä Reflektio antaa ymmärtää. Esimerkki: "Mun mielestä rauta johtaa metalleista toiseksi parhaiten sähköä. Turha siitä on kinata ja saatte vapaasti olla eri mieltä..." Kortin hyvyys ei tietenkään ole yhtä helposti mitattava fysikaalinen suure kuin sähkönjohtavuus, mutta se että valinnan pohdiskelu ei ole minkään tieteen piirissä oleva asia ei tee kuitenkaan minun mielestäni siitä sellaista etteikö siitä voisi vallita jonkinlainen asiantuntijoiden konsensus joka riittäisi tekemään siitä enemmän kuin vain mielipidekysymyksen. Asia on toki harmaansävyinen, kuten niin monet muutkin asiat tässä maailmassa.

Poissa Rhaderis

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #333 : 10.08.12 - klo 17:27 »
Onhan Nefa Rox aikas pommikas tapaus, en kiistä.

Itse pikkasin Pasin ku sillä on helpompi manacosti (voi splässätä) ja se tekee jotain myös alkupelin puolella jos pahasti menee oma peli pieleen.

Pommeista; edes hieman fiksu opponentti säästää kaikenmaailman Plummetit, Pacifismit ja Divine Verdictit juuri Nefa Roxien kaltaisille tapauksille. Usein tullu pikattua megapommeja, ja heti kun sellasen saa tiskiin ni punainen piste ilmestyy otsalle..
Jos ei poistoa löydy niin äkkiähän se peli on ohi.

Poissa rayenni

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #334 : 10.08.12 - klo 18:08 »
Itsekin koen Pacifismin aika pahaksi drawbackiksi. Kokeilin sitä kerran, mutten tykännyt kun en voinut enää hyökätä ukollani. Seuraavalla kerralla laitoin sen Rummaging Goblinille, koska en halunnut tapella sillä kuitenkaan. Jotenkin jäi silloinkin vähän epäselväksi että miksi jotkut proot pitävät sitä niin hyvänä. Paras kokemukseni Pacifismista onkin Switcheroon kanssa, jolloin ei haittaa että ukko ei osaa hyökätä eikä blokata. Mielestäni kuitenkin esim erkiksi Divine Favor on aika paljon parempi.

Poissa SahtiAine

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #335 : 10.08.12 - klo 18:19 »
Ihmettelin siinä pelissä että mikset discardoinu pasifismia rummaging gobliniin. Olis voinu löytyä joku vastaus sentinel spideriin joka sut tappoi.

Poissa zoukka

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #336 : 10.08.12 - klo 19:06 »
Pacifism. Nefarox on hyvä, mutta tupla värillinen cost, sekä pacifismin "varmuus" lämmittävät.

Poissa Reflektio

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #337 : 10.08.12 - klo 22:24 »
Öäh, hitto, vaatiikohan tämä nyt vielä vastaamista sitten...

Eikös tässä Rancid- koita juuri pohdiskella kanssasi miksi pacifism on boosterin toiseksi paras kortti. Vai onko tää thread sittenkin mielekkäämpää luettavaa kun joka sivulla lukee Nefa rox
Ei ole, jos ei Nefaroxille esitä perusteita. Pohdiskelussa tarvitaan perusteita (=miksi näin on), ettei homma mene vain inttämiseksi, eikä "Pasi on selvästi buusterin toiseksi paras kortti"-lausahduksessa nähdäkseni ole yhtään perustetta asian puolesta, kuin pelkkä väitös paremmuudesta. Jos niitä perusteita, miksi se on niin paljon parempi kuin muut, löytyy niin esittää sopii. Tosin tää pasiasia alkaa olla jo vähän nyt käsitelty/kulutettu, mutta samapa tuo mulle jos ihmiset sitä vielä haluaa jauhaa.

Esimerkki: "Mun mielestä rauta johtaa metalleista toiseksi parhaiten sähköä. Turha siitä on kinata ja saatte vapaasti olla eri mieltä..." Kortin hyvyys ei tietenkään ole yhtä helposti mitattava fysikaalinen suure kuin sähkönjohtavuus, mutta se että valinnan pohdiskelu ei ole minkään tieteen piirissä oleva asia ei tee kuitenkaan minun mielestäni siitä sellaista etteikö siitä voisi vallita jonkinlainen asiantuntijoiden konsensus joka riittäisi tekemään siitä enemmän kuin vain mielipidekysymyksen.
Ei millään pahalla, mutta ehkä karmeimpia esimerkkejä mitä olen ikinä nähnyt. :D Mutta no, arvelisin tajunneeni pointtisi kuitenkin. En tosiaan ole tahallani eri mieltä, mutta no, kortin hyvyys edelleenkin kuitenkin perustuu siihen, millaisia pakkoja suosii/millaisilla tykkää pelata. Aina ei pelkkä voittoperustekaan ole se avain määrittämään sitä, siis yleisemminkin tietysti kuin jonkun Pasifismin osalta. Jos jollakin on puhtaasti "must win"-asenne peliin, voi olla kommentoimatta tähän yhtään mitään koska näkökulma asiaan on aivan eri. Asiantuntijoilla tarkoittanet pitkälti ammattilaisia, ja heillä toki voi vallita asiasta jonkinasteinen konsensus, mutta korttien hyvyys on pitkälti käyttäjästä kiinni, ja valinnat tehdään näkökulmien ja kokemusten perusteella. Perustelin omien näkökantojeni, kokemusteni ja mielipiteideni pohjalta alunperinkin, ei niitä tarvitse ottaa minkäänlaisina absoluuttisina faktoina kun ne eivät sitä ole. Huvittavaa sinällään, että itselleni asia on ihan itsestäänselvä, ja sitten jotkut tuntuvat vetävän herneen sijaan miltei koko palkon nenäänsä kun sanoo mielipiteensä jostain lapusta. Jos joku tulee sanomaan minulle, että Thundermaw Hellkite ei ole M13:n paras kortti vaan joku muu on, olen enimmäkseen vain että okei, enkä ala huutamaan että onpas, vaikka sitä mieltä olenkin että se on, ja pitkälti siis myös Limitedissä. Lähes mikä tahansa kortti voi kuitenkin olla huono osaamattomissa käsissä ja vice versa.

Ja nyt siirrän mieluusti fokukseni reilun puolentoista tunnin päässä siintävään uuteen boosteriin. :D
Lainaus
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Poissa monkoosi

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #338 : 10.08.12 - klo 23:05 »
 Mä en oikeasti osaa päättää oletko paras trolli mitä olen ikinä nähnyt vai vaan auttamattomasti kujalla.
Jos jollakin on puhtaasti "must win"-asenne peliin, voi olla kommentoimatta tähän yhtään mitään koska näkökulma asiaan on aivan eri.

 Menen nyt trolliin ja totean, että mitä vittua sä teet draftissa missä ei saa "rarettaa" vaan pitää pyrkiä voittamaan jos ei saa valita korttaj voittaakseen.

Poissa zoukka

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #339 : 10.08.12 - klo 23:59 »
Oli ihminen kujalla tai ei, niin ihmeellisen agressiivisesti suhtaudut eriäviin mielipiteisiin. Mieluummin lukisin arugmentointia näistä pickeistä, kuin sarkasmin väkisin vääntämistä ja vittuilua (kirjaimellista sellaista siis).

Poissa Rancid-

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #340 : 11.08.12 - klo 00:33 »
Griffin Protectorin ja Centaur Courserin välillä päädyin jälkimmäiseen, koska alennushintainen hille on alennushintainen. Furnace Whelp ja Bladetusk Boar sivuutetaan punaisina kortteina.

Ja ketkä kaks onkaan jo tähän mennessä pikanneet Phylactery Lichin, hävetkää. Kortti on totaalisen pelikelvoton.

Edit: parikin hyvää pelaajaa kertoi pickanneensa tästä Arbor Elfin. Perustelut olivat hyviä, joten oon valmis ottamaan sen mukaan varteenotettavien vaihtoehtojen joukkoon. Itse kuitenkin pysyn kentaurileirissä.
« Viimeksi muokattu: 11.08.12 - klo 04:31 kirjoittanut Rancid- »
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Lunsku

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #341 : 11.08.12 - klo 00:46 »
Mulla ei ainakaan vielä ole niin kovaa allergiaa punaiselle, että tästä sumplis muiden kuin Bladetusk Boarin ja Furnace Whelpin välillä. Boar on varmemmin evasive, Whelpillä on potentiaali pätkiä nopeammin vihua naamaan. Otan Whelpin.

Poissa Farseer

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #342 : 11.08.12 - klo 01:19 »
Lich ei edes olisi välttämättä hirveätä tuubaa, jos sattuisi olemaan monomustalla ja vähintään pari rinkulaa ja nutsikasta ykkösen faksidroppia pakassa. Tosin sittenkin se pitäisi heittää toiseen peliin ulos jos vihu on nähnyt sen ensimmäisessä ja oletettavasti sidelta löytyy poistoa muinaisiin esineisiin.

Mutta P1P1 tuosta pussista on melkein Divination. En ole signaalien suuri ystävä, mutta se on ainoa playable sininen kortti ja imo. yksi pussin parhaista korteista mihin ei tuossa paljoa vaadita. Vaihteesta pussi jossa ei ole selkeätä first pickiä vrt. rarepommit ja kasa tuubaa.
http://mtgsuomi.fi/listat/Farseer/om/ - Partanetin paras valikoima boostereita, muuta produktia sekä irtokortteja! Esimerkiksi boksit: T2 87€ tai 85€ jos ostat kaksi boksia tai enemmän!

MtG Helsinki-ryhmä facebookissa[/url

Poissa hansjoerg

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #343 : 11.08.12 - klo 09:34 »
Rinkulat ja Chronomaton on unkkeja. Jos jollakin sattuu käymään niin satumaisen hyvä tuuri, niin knock yourself out.

Itsellä näkyy korostettuna näemmä War Priest of Thune. Voisin kyllä vannoa, että yöllä klikkasin oikeasti Griffin Protectoria.

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #344 : 11.08.12 - klo 10:00 »
Pohdiskellaan nyt oikein huolella. Kuten Farseer tuossa jo totesi, Phylactery Lich saattaa jaksa mono-B:ssä JOS saa poimittua 2-3 relevanttia ringiä. Olen nähnyt kaverin joka yritti pelata kahta tuollaista ja oli avuksi pikannut 2x Tormod's Crypt ja yhden rinkulan. Kyllähän se yhden pelin voitti missä tiputti rundin kaksi ringin ja rundin kolme lichin mutta muutoin tuo ei sitten toiminutkaan. Joten ohitetaan tuo kun nyt puhutaan p1p1 vaihtoehdosta. Mustalta löytyy myös Zombie Goliath joka on kuitenkin statisti tässä tapauksessa.

Punaisesta ovat tarjolla Cleaver Riot, Furnace Whelp, Bladetusk Boar ja Reckless Brute eli mitä tahansa noista pickkaa, jotain kiertää varmasti. Todennäköisesti Bruten saa wheelistä. Tässä boosterissa on kysymys siitä kuinka pahasti saa näppyjä punaisen pickkaamisesta (sama kuin musta AVR dräftissä). Parhaimmat punaiset ovat Whelp ja Boar joista tykkään enemmän Boarista (intimidate värillä jota ei paljon pelata on kuulemma hyvä juttu, lisäksi vain yksi värillinen mana niin ei panosta itseään älyttömän vahvasti punaiselle).

Valkoiselta löytyy Griffin Protector, War Priest of Thune ja Divine Favor. Näistä kahta ensimmäistä voi huoletta pelata, tosin en kumpaakaan haluaisi p1p1 ottaa ellei ole pakko.

Siniseltä löytyy Divination ja Merfolk of the Pearl Trident. Signalointi tässä vaiheessa dräftiä on aika mahdotonta, mutta tässä on mahdollisuus siniselle panostukseen joka on lempivärini M13 dräftissä.

Vihreä tarjoaa Arbor Elffin, Centaur Courserin ja Yeva's Forcemagen. Näistä sekä kentaurin että elffin pickkaamisen pystyy hyvin perustelemaan ja mahdollisesti jotain vielä kiertää (Forcemage todennäköisesti joka on kuitenkin mielestäni heikko).

Värivalinnasta riippuen valintani on siis
Bladetusk Boar
Griffin Protector
Divination
Arbor Elf

Ja koska saan usein näppylöitä punaisen dräftäämisestä, otin Arbor Elffin.
« Viimeksi muokattu: 11.08.12 - klo 10:03 kirjoittanut kivi »
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa WoRMaSTeR

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #345 : 11.08.12 - klo 10:44 »
Oma valintani oli Furnace Whelp siinä toivossa että draftissa on useita punaisen draftaamisesta näppylöitä saavaa mukana. Phylactery Lich on kyllä ansa, vaikka saisit ne artifactit (4 imo) ja jollain taivaan lahjalla onnistuisit vielä draftaamaan monomustan niin kaveri poistaa sen artifactin mihin olet lichisi kiinnittänyt ja hups hävisit silti. Jos oikeesti pelaat jotain Tormod's Cryptiä pakassa lichin takia voin kertoa että et ole kovin hyvä pelaamaan.

Vihreä oli todella hyvä kakkonen ja olisin ottanut Arbor Elfin ekana koska nuo lihat on aika korvattavissa vihreässä vaikka Centaur Courser parhaimmasta päästä onkin. Yeva's Forcemage ei todellakaan ole heikko, yksistään ihan mainio lappu ja kun vihreällä on kortteja kuten Prey Upon, Rancor ja Roaring Primadox ym. joiden kanssa se toimii kun voisilmä puurossa niin kyllä se yleensä deckiin mahtuu.

Valkoiselle en lähde ekalla ellen saa vähintään Pacifismia. Kyllä se vastustajan parhaan ukon pelistä pois ottaminen kahdella manalla vaan on sen verran kova efekti limitedissä että sille "löytyy käyttöä".

Poissa zoukka

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #346 : 11.08.12 - klo 12:53 »
Bladetusk Boar lähtisi tuosta läjästä heti mukaan. Lihaisa evaasio ja helppo splashata tarpeen tullen. Eikä punainen tässä setissä ole huonoa nähnytkään. Flunkiesit taskuun ja brutet kiertää yo.

Poissa Reflektio

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #347 : 12.08.12 - klo 03:00 »
Attended Knight, koska 2/2 first strike-mies kolmella manalla on ihan käyttistä jo sinälläänkin, ja tuottaessaan vielä extramiehen ("kaksi yhden hinnalla") pöytään on tämä valintani, ja ohittaa viimeistään abilitynsä avulla omissa silmissäni selkeästi kakkosvaihtoehtoni Knight of Gloryn. "Viimeistään", koska first strike on aina kiva ja suosin sitä selkeästi edelle värisidonnaisen protectionin tai yhtä kerrallaan mahdollisesti buffaavan exaltedin. Molemmat ovat vahvasti tilannesidonnaisia abilityjä, kun taas first strike on ja pysyy sinällään hyödyllisenä vaikka opponentti pelaisi pinkkiä. Tuottaessaan kaksi yhden sijaan oikean "tyyppisiä" miehiä on ensin mainittu nihti sinällään myös hitusen kätevämpi yhdessä War Falconin kanssa, jos niitä sattuu saamaan. Toki kumpikin sen kanssa toimii, etteipä siinä. Sivuhuomiona vielä, että pussissa näyttäisi olevan melko paljon mahdollisesti splashattavaa tavaraa, jos sen pohjalta tykkää pickata.
Lainaus
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Poissa Lunsku

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #348 : 12.08.12 - klo 03:58 »
Otin mielummin Knight of Gloryn. Kakkkosdroppi jolla on potentiaali lyödä yksikseen kolmea sisään on tarpeeksi aggro, protection on relevantti, ylipäätään diggaan lapusta.

Pussissa ei ole kyllä yhtään lappua jonka splashaaminen lähtökohtaisesti innostaisi.

Poissa Reflektio

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #349 : 12.08.12 - klo 06:20 »
Pussissa ei ole kyllä yhtään lappua jonka splashaaminen lähtökohtaisesti innostaisi.
Ei, mutta mahdollista splashattavaa silti siis. Ei yhtäkään kahta tai useampaa värillistä manaa sisältävää manacostia (vrt. eilisen boosterin Phylactery Lich... tai Furnace Whelpkin). Niitä mitä sitten mielellään itsekään splashaisin muuten kuin pakkotilanteessa, jos vaikka kaikki muut käytössä olevat laput deckiä kootessa olisivat kuraa jostain ihmeen syystä, on silti kyllä vähän jos ollenkaan, duh.
Lainaus
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Poissa Stefan

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #350 : 12.08.12 - klo 08:30 »
Tuottaessaan kaksi yhden sijaan oikean "tyyppisiä" miehiä on ensin mainittu nihti sinällään myös hitusen kätevämpi yhdessä War Falconin kanssa

Knight of Glory on paljon parempi War Falconin kanssa.

Poissa zoukka

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #351 : 12.08.12 - klo 12:15 »
Knight of glory. Exalted näyttäisi olevan voimakas ability setissä ja protection on todella maukas lisä.

Poissa Karjanvarastaja

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #352 : 12.08.12 - klo 17:44 »
Otin Packleaderin, koska coreseteissä pihveillä harvoin menee vituiksi draftiosuus tahi pelit. Lisäksi GW on yksi suosikeistani sopivan pommi/poisto/käyttis suhdanteen vuoksi. Vihreän ansiosta myös spläshääminen kolmannelle värille on mahdollista.

Poissa Reflektio

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #353 : 12.08.12 - klo 18:18 »
Knight of Glory on paljon parempi War Falconin kanssa.
Hmm millä perusteella; manacost yhden halvempi tmv.? Itse perustelisin asiaa sillä, että Attended Knight tuottaa kaksi miestä, joista mikäli toinen poistuu kentältä, niin toinen pitää vielä War Falconin abilityn toiminnassa. Tosin näkökantani mahdollisesti tiettyyn suppeuteen Knight of Gloryn kannalta voi vaikuttaa myös se, etteivät protectionit tai exalted ole kovinkaan itseeni koskaan iskeneet, vaikka ne tässä setissä sinällään toki ovatkin melko useassa lapussa mukana ja sikäli melko merkittävässä asemassa, nähdäkseni varsinkin exalted.
Lainaus
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Poissa monkoosi

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #354 : 12.08.12 - klo 18:34 »
Jos tässä ny väkisin halutaan haukkaa pelata(joka on kyl aika paskahko) niin R1 haukka r2 ritari, haukka ajaa 3 R3 ajaa 3 eli 6 päähän ja manat auki kun tolla first strikerilla best case scenario on tap out ja 2 ajettuna, voit si tästä lähtee miettii eteenpäin...

Poissa Reflektio

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #355 : 12.08.12 - klo 21:13 »
Jos tässä ny väkisin halutaan haukkaa pelata(joka on kyl aika paskahko) niin R1 haukka r2 ritari, haukka ajaa 3 R3 ajaa 3 eli 6 päähän ja manat auki kun tolla first strikerilla best case scenario on tap out ja 2 ajettuna, voit si tästä lähtee miettii eteenpäin...
Haukka on ihan semijees yhen manan lapuksi, ja vertailukohtana ihan käypä molempien ollessa knighteja ja toisen tuottaessa soltun. Ei tosin sekään loistava missään nimessä, mutta ei surkeakaan imo kun yhden manan 2/1 flying defender minimissään. Mutta mitenhän sä nyt ton laskit...? Jos katsotaan että pääsevät suoraan läpi ja pelkän damagen ja abilityjen kautta, sekä pelkästään näitä lappuja vertailemalla (olettamalla että vain ne ovat pöydässä): Knight of Glorylta ja War Falconilta molemmilta 2 damagea eli yhteensä 4, paitsi 6 jos haukka hyökkää myös sillä vuorolla tosiaan kun ritari saapuu pöytään. Jos oletetaan, että haukka hyökkää yksin silloin ekalla ilman ritaria, lukema on 7, toisella damagea syntyy yksi vähemmän jos exalted on käytössä eli 6, eli tulos on 6+blokkeri tai 7. Attended Knightilta puolestaan 2, solttutokenilta 1 ja haukalta 2, yht. 5, paitsi ritarin pöytään tullessa pystyy haukka taas iskemään silloinkin kaksi, jolloin loppulukema tähän on myöskin 7, yhtä useammalla hyökkääjällä tosin jolloin ei välttämättä bloki kaikkea, joista esim. tokenin voi jättää blokkaamaan jolloin lukeman saa myöskin osoittamaan 6+blokkeria, joskin sillä ilman evaasiota siis. Lisäksi yhdellä on first strike, joka pätee vaikka vastustaja pelaisi pinkkiä, kuten aiemmin sanoin, eikä vain mustaan kuten Knight of Gloryn protection. Että onkohan se paremmuus nyt sittenkään ihan niin selvä juttu? Jos tähän vertailevaan pohdintaan nyt sattui joku critical fail niin sopii huomauttaa silti kiitos, että korjaan sitten.
Lainaus
Anything's a bear trap, if the bear is dumb enough.
Trading Post

Poissa Rancid-

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #356 : 12.08.12 - klo 21:30 »
Mietipä millä vuoroilla ne ajot tapahtuu.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa KajaaninOlli

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #357 : 13.08.12 - klo 00:31 »
Banditti vaikuttaa oikealta pickiltä, etenkää kun pussista ei liiku mitään sinistä vasemmalle, jolloin voi lähteä vahvasti sinistä cuttaamaan..

Poissa jupu_

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #358 : 13.08.12 - klo 01:00 »
Otin prey uponin. Bandit on kyl hullu mut jostain syystä oon digannu ihan sikana vihreen pelaamisesta. Banditilla on kyl voitettu drafteja monta kertaa mut prey upon. Meh. Saatto olla väärä pickki.

Poissa KajaaninOlli

Vs: Päivän pickin pohdiskelua
« Vastaus #359 : 13.08.12 - klo 01:09 »
Itsekin koen Pacifismin aika pahaksi drawbackiksi. Kokeilin sitä kerran, mutten tykännyt kun en voinut enää hyökätä ukollani. Seuraavalla kerralla laitoin sen Rummaging Goblinille, koska en halunnut tapella sillä kuitenkaan. Jotenkin jäi silloinkin vähän epäselväksi että miksi jotkut proot pitävät sitä niin hyvänä. Paras kokemukseni Pacifismista onkin Switcheroon kanssa, jolloin ei haittaa että ukko ei osaa hyökätä eikä blokata. Mielestäni kuitenkin esim erkiksi Divine Favor on aika paljon parempi.

http://www.youtube.com/watch?v=1orMXD_Ijbs