Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Päällekkäiset Modern turnaukset Poromagian-OMG välillä samaan aikaan.  (Luettu 5780 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Marco Sanfilippo

Hei, Haluan kysyä ihmisten mielipidettä kun olen viime aikoina huomannut että välillä (kerran/pari kuussa) järjestettävien FNM modern turnausten kanssa on päällekkäisyyttä OMG pelikaupan ja poromagian kanssa. Mistä pelaajan tulisi tietää minne menee pelaamaan ja alkaako heidän lempi formaattinsa edes? Osa ei välttämättä edes tiedä että toisessa paikassa on formaattina modernia samaan aikaan.

Minusta myös ikävää että turnaus ei välttämättä edes lähde käyntiin. Kävin itse n. 1-2kk sitten poromagiassa FNM modernissa ja meitä oli 3 ihmistä paikalla turnaus ei launchannut ja kuulin että 4 ihmistä oli omgilla samaan aikaan järjestetyssä modern turnauksessa... EI NÄIN! jos nämä ihmiset olisivat tulleet samaan paikkaan turnaus olisi saatu starttaaamaan n. näillä 7 ihmisellä todennäköisesti. Tämä oli tosin poikkeustilanne legacy champsien alla ja pelaajia söi poromagiassa järjestetty legacy FNM turnaus päällekkäisen turnauksen lisäksi.

Vaikka turnaukset alkaisivatkin eri paikoissa pelaajien jakautessa eri pelipisteisiin turnausten taso heikentyy ja metasta ja turnauksesta tulee tylsähkö 20 pelaajan sijaan paikalla on 8-12 pelaajaa mikä omasta mielestä syö omaa turnaustuntumaani ja väen määrä heikentyy ja oma innostukseni lähteä paikalle laskee myös 4 perus kierroksen sijaan pelataan 3 kierrosta ja pelaat joka kerta lähes samoja pelaajia vastaan.

Minun mielestäni liikkeiden pitäisi koordinoida turnaus eventit niin ettei turnauksia ole päällekäin pelaajan näkökulmasta minua ei kiinnosta miten kuhan se tapahtuu (yritysten näkökulmasta se voi olla haastavaa muttei mitenkään mahdotonta).
Jos esim omgin väki haluaa lisää modernia ti-to ovat vapaana tai lauantai niin ei tulisi päällekäisyyksiä

Se FNM ja ne centti promot ei ole modern pelaajille niitä tärkeimpiä asioita vaan se että turnauksessa olisi väkeä ja kiva meta ja vaihtelevuutta matchupeissa viikottain ja tasaiset 4 kierrosta.

Liikkeillä on omat aikataulutetut viikottaiset modern turnaukset ma omgilla ke poromagiassa ja yleisesti joka perjantai poromagiassa on ollut modern FNM olen kuullut että aiemmin oli näin omgilla mutta pelaaja kadon ja päällekkäisyyksien jälkeen se poistettiin mutta miksi se taas palautettiin kerran/pari kuussa ja hankaloitetaan pelaajien elämää jälleen kerran ettekö oppineet ensimmäisellä kerralla? FNM:n saralla tuntuu olevan kilpailua ja kaupat mielestäni ahneuksissaan pitävät samaa suosituinta formaattia (modernia) päällekkäisinä aikoina. Mielummin organisoidut ja eri non-draft formaatit eri paikkoihin niin ihmiset voivat valita. Minusta on esim hölmöä että kerran kuussa poromagia varaa legacyn+ modernin samalle päivälle kun esim pelkän toisen formaatin järjestäminen yhdessä paikassa ja toinen toisessa paikassa riittäisi varsin mainiosti kaikille pelaajille.

Olen myös itse huomannut ja todennut että modern pelaajien määrä on vähentynyt viime aikoina varsinkin FNM:issä vaikkei olisikaan päällekkäisiä turnauksia kun niitä ei ole joka viikko Omg pelikaupalla. Sen johdosta sitä suuremmalla syyllä ei ole järkeä hajottaa peliporukkaa ja jakaa väkeä eripaikkoihin ja tehdä turnauksen alkamisesta epävarma kokemus. Mielestäni kohta ollaan siinä pisteessä ettei turnaukset välttämättä lähde käyntiin toisessa paikassa kyseisen turnaus järjestelyn takia ja se voi laskea monen innostusta tulla jatkossa pelaamaan ja siinä sitten menettävät kaikki pelaajat sekä myymälät ja turnaus skene menee huonompaan suuntaan.

Haluan nostaa tämän aiheen ylös ja tavoittaa ihmisiä tätä kautta koska minua ja muutamaa muutakin aihe ärsyttää suunnattomasti ja kaupoille antaman palautteen jälkeen muutosta ei näy ja sama meno jatkuu mikä minusta vahingoittaa viikkoturnausten tasoa edellä mainituista syistä. Pelaajat ovat ne ketkä tuovat rahaa myymlöihin ja mistä kaupat saavat turnaus voittoja ja asiakkaita. Vaadimme asianmukaista organisointia turnaus järjestämisen ohelta kaupoilta ja ei enää päällekkäisiä turnauksia kiitos!

Mitä mieltä ihmiset ovat aiheesta? Kommentteja ja ajatuksia voi ja saa jakaa.
Toivottavasti tämä postaus saa tämän aiheen paremmin kuuluville ja muutosta parempaan magic turnaus skeneä kohden!
« Viimeksi muokattu: 17.11.18 - klo 10:58 kirjoittanut Marco Sanfilippo »

Poissa Animal

Ymmärtääkseni tässä on mennyt myös jonkin verran niin, että OMG on pienempänä yrityksenä taipunut ja yrittänyt sovittaa omia viikko-rotatioitaan siten ettei ne menisi päällekkäin Poromagian kanssa. Mutta ollaan oltu myös tilanteessa että lauantain OMG turnausformaatti on pitänyt vaihtaa päivää aikaisemmin, koska Poromagiassa on saman formaatin isompi turnaus skeduloituna.

Tarvitseeko yrittäjän oikeasti seuraa haukkana naapurifirman turnauskalenteria ja sovittaa ja muuttaa omia rotatoituvia viikko- ja viikonlopputurnauksiaan sen mukaan? Tottakai ideaalimaailmassa nämä kaksi yritystä sovittavat turnaukset siten ettei formaatit ole päällekkäin samana päivänä, mutta mitkä ovat sen isomman firman intressit lähteä tälläiseen?

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Mutta ollaan oltu myös tilanteessa että lauantain OMG turnausformaatti on pitänyt vaihtaa päivää aikaisemmin, koska Poromagiassa on saman formaatin isompi turnaus skeduloituna.

Tuskin kuitenkaan kyse on siitä, että tieto Porojen turnauksesta olisi saatu vasta päivää aiemmin?

Itse ongelmaan mulla ei ole ratkaisua tarjolla. Joskus voi olla molempien etujen mukaista sopia yhdessä turnauksista, joskus taas ei. Kiinnostavaa olisi myös tietää missä määrin porukka käy molemmissa kaupoissa pelaamassa, koska ainakin mulle toisen liikkeen sijainti on vaan niin paljon kätevämpi kuin sen kilpailijan.
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa Poromagia

Hei!

Periaatteemme on ehdottomasti se, että turnauskalenterimme sovitetaan ympäröivään turnaustarjontaan, koska ei todellakaan ole kenenkään etu että turnaukset eivät lähde käyntiin. Tätä ympäröivää turnaustarjontaa onkin sitten usein jopa Suomen rajojen ulkopuolella, joten mikään yksinkertainen yhtälö se ei välttämättä aina ole.

Lisäksi meillä järjestetään monen muunkin pelin tapahtumia tuon tuosta, ja turnausten formaattien ja ajankohdan pitää myös olla harmoniassa settijulkaisujen, isojen kilpailevien viihdetapahtumien yms kanssa. Näissä kun kämmää, niin palaute on aina välitöntä (mistä tosin kaikesta huolimatta kiitokset, ilman palautetta on paha kehittää mitään). :)

Viikkoturnausten kohdalla toki tilanne on sitten vielä vähän omanlaisensa, ja otamme palautteesta kopin ja kehitämme kommunikaatiota Supin / OMG:n kanssa entisestään. Ei tällä alalla olla hampaat irvessä vääntämässä kilpailijaa nurin, tai se ei ainakaan ole ikinä ollut meidän firman lähtökohta. Supi voinee itse vahvistaa, että OMG:n alkuaikoina annoimme suht auliisti informaatiota liittyen mtg:n myyntiin ja toiminnan järjestämiseen, jos sitä kaivattiin, ja arvostamme Supin hienoa työtä Suomen skenessä suuresti!

Sinänsä toivomme etteivät muutkaan järjestäjät Suomessa torppaile vuorostaan meidän jo kalenteriin laitettuja turnauksia, kuten tässä on parit kerrat käynyt (mm. tänä syksynä), mutta ymmärrämme toki että tilajärjestelyiden ja monen muun seikan takia, joskus vain tulee päällekäisyyksiä tai puolittaisia sellaisia.

Ja tokihan paras skenaario on se, että hommataan kaikki lisää frendejä ja pelaajia turnauksiin vaikka korvasta repimällä, niin saadaan satunnaiset päällekkäisetkin eventit launchaamaan!

- Aarne -
Man is a gaming animal. He must always be trying to get the better in something or other.  - Charles Lamb

http://www.poromagia.com - Täyden palvelun magic-sivusto!

Emme seuraa yksityisviestejä foorumilla, tiedustelut kannattaa lähettää osoitteeseen [email protected]!

Poissa Tiemuuu

Todella harmillista ettei turnaukset launchanneet, mutten kyllä usko että tilanne olisi juurikaan muuttunut paremmalla koordinoinnilla. Isompien turnausten kanssa molempien kauppojen pelaajakunnassa on varmaankin lähes täydellinen päällekkäisyys, mutta viikkoturnausten kanssa luulisin valtaosaajan pelaajista menevän siihen pelikauppaan mikä on itselle tutumpi ja lähempänä, ja sitten skippaavan muut.

Poissa Oh My Game

Hei!

Periaatteemme on ehdottomasti se, että turnauskalenterimme sovitetaan ympäröivään turnaustarjontaan, koska ei todellakaan ole kenenkään etu että turnaukset eivät lähde käyntiin. Tätä ympäröivää turnaustarjontaa onkin sitten usein jopa Suomen rajojen ulkopuolella, joten mikään yksinkertainen yhtälö se ei välttämättä aina ole.

Lisäksi meillä järjestetään monen muunkin pelin tapahtumia tuon tuosta, ja turnausten formaattien ja ajankohdan pitää myös olla harmoniassa settijulkaisujen, isojen kilpailevien viihdetapahtumien yms kanssa. Näissä kun kämmää, niin palaute on aina välitöntä (mistä tosin kaikesta huolimatta kiitokset, ilman palautetta on paha kehittää mitään). :)

Viikkoturnausten kohdalla toki tilanne on sitten vielä vähän omanlaisensa, ja otamme palautteesta kopin ja kehitämme kommunikaatiota Supin / OMG:n kanssa entisestään. Ei tällä alalla olla hampaat irvessä vääntämässä kilpailijaa nurin, tai se ei ainakaan ole ikinä ollut meidän firman lähtökohta. Supi voinee itse vahvistaa, että OMG:n alkuaikoina annoimme suht auliisti informaatiota liittyen mtg:n myyntiin ja toiminnan järjestämiseen, jos sitä kaivattiin, ja arvostamme Supin hienoa työtä Suomen skenessä suuresti!

Sinänsä toivomme etteivät muutkaan järjestäjät Suomessa torppaile vuorostaan meidän jo kalenteriin laitettuja turnauksia, kuten tässä on parit kerrat käynyt (mm. tänä syksynä), mutta ymmärrämme toki että tilajärjestelyiden ja monen muun seikan takia, joskus vain tulee päällekäisyyksiä tai puolittaisia sellaisia.

Ja tokihan paras skenaario on se, että hommataan kaikki lisää frendejä ja pelaajia turnauksiin vaikka korvasta repimällä, niin saadaan satunnaiset päällekkäisetkin eventit launchaamaan!

- Aarne -

Terve Aarne!

Me ollaan OMGilla ehdottomasti samoilla linjoilla teikän kanssa, kuten Marcollekin itseasiassa sanoin; pelaajat ovat kaiken meidän toiminnan keskiössä ja siksi tietysti haluamme tämän tilanteen myös ratkaista. Haluamme toki myös vastata meidän omien vakkareiden kysyntään perjantai modernista.

Näin ollen ehdotan ihan suoraa seuraavaa näppärää ratkaisua: aletaan vuorottelemaan perjantai modernien kanssa!

Miltä tämä Aarne sinusta kuulostaa? Näin kaikki voittaisivat :)

-Nalle

Poissa Dashenroz

Lainaus
Näin ollen ehdotan ihan suoraa seuraavaa näppärää ratkaisua: aletaan vuorottelemaan perjantai modernien kanssa!

Miltä tämä Aarne sinusta kuulostaa? Näin kaikki voittaisivat :)

-Nalle

Itse asiassa kaikki eivät voittaisi. On myös pelaajia (kuten minä), jotka eivät lähtisi Vantaalle, vaikka perjantain ainoa Modern-turnaus olisi siellä. Tässä häviäisi sekä pelaaja että kauppa.

Poissa Höntsä

Itse en myös Vantaalle kerkeä FNM-turnaukseen juuri koskaan, mutta poroille just ja just. En silti oleta, että sillä mulle sopivammalla kaupalla pitäisi olla "monopoli". Ja ainahan voi ottaa gamelossia siinä ekassa pelissä ja ilmoittautua etukäteen tms. Periaatteessa kuitenkin sun kanssa samaa mieltä.

Ja avaajan kanssa täysin sama. Tilanne on ikävä ja onhan se mukavampi pelata 15+ hengen turnaus, kuin 7-8 hengen turnee. Enemmän kierroksia, kilpailullisempi ilmapiiri (tää toki oma fiilis), elävämpi ja terveempi meta jne. Joku ratkaisuhan tähän olisi hyvä löytää, koska se ei myöskään tosiaan ole kenenkään etu, että kuitenkin suhteellisen pieni porukka aktiiveja hajaantuu kahteen kauppaan parinkymmenen minuutin matkan päähän toisistaan. Toivottavasti ratkaisu löytyy, kun molemmissa paikoissa on kuitenkin erittäin miellyttävä käydä pelaamassa!

Poissa Yms

Musta on tosi surullista ajatella että pääkaupunkiseudulla ei riittäisi FNM-läpsyttelyihin pelaajia kahdessa kaupassa samaan aikaan samalla formaatilla.
Lightning Bolt, when cast,
Deals three damage to target
Creature or player.

Poissa Dashenroz

Niin, ja piti vielä sanoa, että ei ole mitään OMG:tä vastaan. Suosin Poroja, koska seutulippu on kallis, eikä töiden jälkeen ehtisi Vantaalle.

Poissa Salevanen

Ymmärrän hyvin huolenne! Ollaan itseasiassa pohdittu OMGilla jo aiemmin, että turnausten pitäisi mahdollisesti alkaa vasta puoli kuudelta juuri etäisyyden takia - näin ainakin varmistuisi, että FNMiin ehtii myös vaikka töistä pääsisi hieman myöhemminkin. Ja toki, monille lähempänä OMGia asuville myös juuri tuo etäisyys on se syy, miksi meillä on kivempi käydä, joten ymmärrän teidän näkemyksen asiaan mainiosti.

Oli miten oli, kyseessä tulee kuitenkin pohjimmiltaan olemaan kompromissi jollain akselilla. Pyritään kuitenkin vähintään siihen, että ratkaisu olisi mahdollisimman monelle osapuolelle sopiva :)

-Nalle

Poissa Höntsä

Yleisesti puoli kuudelta alkaville turnauksille peukkuja! Helpottaa proletariaatin elämää, kun ei tarvitse hattu kourassa pyytää lupaa karata töistä.

Poissa Salevanen

Tiedoksi asiaa koskeville ihmisille: Keskusteltiin äsken Vallinin Hannun kanssa hetki parhaasta tavasta toimia tämän asian suhteen. Mietittiin erilaisia etuja siinä, että jaettaisiin turnauksien järjestysvuoroja ynnä muita vastaavia vaihtoehtoja verraten esimerkiksi siihen, että pidettäisiin vaikka järjestelmä samana kuin nyt.

Päädyimme kuitenkin hyvin pian siihen tulokseen, että olisi epäreilua kumpaakin pelaajaryhmää kohtaan riistää heiltä jotain, mitä he itse kovasti haluavat. Näin ollen tulimme mielestämme parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun, jossa jatkamme kumpikin samalla tavalla kuin mitä nytkin. Näin ollen palvelemme kumpikin parhaalla mahdollisella tavalla kummankin kaupan vakituista asiakaskuntaa sekä satunnaisempia turnauskävijöitä.

Tiedostamme toki, ettei päätös ole kaikkien mieleen ja ymmärrämme sen aiheuttaman harmistuksen; takaamme kuitenkin kaikki, että teimme tämän päätöksen samalta pohjalta kuin miten alun perin päädyimme tähän turnausjärjestelyynkin eli pelaajien toiveet täyttääksemme.

Nähdään kaupoilla! 😊

Terveisin Porojen ja OMGin puolesta
Nalle

Poissa barros

  • Hidas vaihtaja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Totuus iski kuin salami.
Mielestäni prioriteetti kilpailullisen määtsikin ylläpitämiseksi tässä maassa on pitää pelaajille niitä turnauksia yllä, vaikka sitten joskus päälekkäin. Ihmiset saavat valita mihin paikkaan milloinkin kykenevät menemään ja kaikille riittää kutkuttavan jännää tekemistä.

Terveisin Joensuusta!
https://mtgsuomi.fi/listat/barros/ Scratching wall with claws.

What I learned there, during those weeks of rehearsal, would serve me for the rest of my life. - J. Huston

Poissa Marco Sanfilippo

Haluan myös mainita että itselläni on myös se henkilökohtainen tilanne että omgille menee seudut ja tunnin matkat vastaan poroille sisäinen 10-15min matkat sörnäisissä asuvalle. Eli lähes aina tulen aika ja raha syistä valitsemaan poromagian jos turnauksia on samaan aikaa ja ymmärrän että pelaajia on samassa tilanteessa myös omgin kanssa.

Raporttina eilisestä: oltiin eilen pelaamassa poroilla ja oli 8 henkilöä pelaamassa modern FNM:ssä juttelin paikan päällä olleiden kanssa ja kaikki paikalla olivat sitä mieltä ettei ole järkeä että toinen paikka syö pelaajia samaan aikaan olevassa turnauksessa hädin tuskin oli tarpeeksi pelaajia paikalla turnauksen aloittamiseen.

Idylisessä tilanteessa kummassakin paikassa olisi vaikka 15-20 pelaaja samalla turnaus formaatilla mutta olen pannut merkille että pelaaja määrät ovat vähentyneet viime viikkoina modernin saralta ja pelaaja määrät supistuneet jos jokunen pelaaja vielä lopettaa näissä turnauksissa käymisen tai ei jonain kertana pääse viime kertaiseen nähden seuraavalla kerralla  turnaukset eivät launchaa ja ihmiset tulevat turhaan paikalle se on vain tämän turnaus järjestelyn syytä ei muun koska pelaajia kyllä riittää yhteen paikkaan ja on aina riittännyt.

Ymmärrän kyllä näin yritys lähtöisesti että FNM on olevinaan tärkeä myyntipäivä yritykselle ja yritätte saada asiakkaita mutta silti olen pannut merkille että esim porojen ke turnaukssissa on lähes aina tuplasti enemmän pelaajia kun vaikka modern FNM:issä perjantaina. Eli eikö siis omgilla olisi esim markkina rako iskeä ja mainostaa vaikka torstaina tai lauantaina järjestettävää modern turnausta minusta ne eivät eroa perjantaista päivänä juurikaan paitsi FNM mallin osalta ja suurin osa ei ole kiinnostunut promo korteista paitsi poikkeustilanteissa kun jaetaan herkkua esim fatal push, serum visions,path exile tms ja silloin on sali muutenkin täynnä pelaajia 50% kasvu pelaaja kunnassa jostain syystä.

Voidaan toki jatkaa samaan malliin ja seurata mutta kyllä kauppojen pitää reagoida siinä vaiheessa jos turnaukset ei starttaa että joku menee pieleen mielestäni tämä piste alkaa olla jo aika lähellä.

Poissa Wiszz

Puhtaasti omaa etua ajatellen olen tyytyväinen päätökseen. Ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta, jolle työn puolesta OMG on ihanteellinen paikka sijainniltaan, mahdollisuus osallistua viikkoturnauksiin kasvaa, kun vaihtoehtoja on useammin pitkin viikkoa. Tällöin toimistolla vietetyt päivät osuvat useammin edes jonkin turnauksen kanssa samalle päivälle ja pääsee kätevästi pelaamaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun pk-seudulle joutuu joka tapauksessa ajelemaan!

Edit: tämän siis kirjoitin siitä näkökulmasta, että en varmaankaan jaksaisi lähteä työpäivän päätteeksi poroille tetsaamaan, lähinnä juuri ajankäytöllisistä syistä.
« Viimeksi muokattu: 17.11.18 - klo 09:04 kirjoittanut Wiszz »

Ymmärrän kyllä ja olen huomannut että tämä on keissi monilla omgilla käyville ja monilla on sama tilanne porojen kanssa etteivät vantaalle ehdi ja jotkut pelaajat eivät varmaan koskaan pääse omgille ja jotkut eivät poroille ja jotkut esim itse pääsen kumpaakin. Mutta onko sillä väliä jos perjantain sijaan pelaatte esim torstaina samaiseen aikaan tai lauantaina? Minusta tuo FNM itsessään ei ole niin erikoinen ja promo kortit ovat yleensä centti lappuja paitsi silloinkuin ei ole ja pelaaja määrät kasvaa 200-500% kun jaetaan 5-10€ promoja ja yllättäen sitten voisi musta pitää päällekkäinkin näitä turnauksia mutta nää on vähän vaikeita juttuja kun koskaan ei oikein etukäteen tiedä paljon ihmisiä tulee. Itse olen nyt pannut merkille että modern viikkoturnauksissa käyvät pelaajat ovat vähentyneet roimasti ja minusta päällekkäisten turnausten pitäminen on huono erittäin huono juttu ja karsii pelaajia pois vielä entisestään ei se vaadi kun sen kerran ettei turnaus esim ala poroilla niin ihmiset ei välttämättä jaksa enää ensi viikolla saapua paikalle sama se on myös omgin kanssa.

Noissa 8 henkilön turnauksissa on yleensä vielä se ongelma niinkuin eilen poromagiassa että niissä pelataan 3 kierrosta 4 sijaan eli mahd 50min vähemmän pelattavaa mikä muuttaa turnauksen luonnetta aika paljon pelaajalle niinkuin minä kuka nauttii pelin pelaamisesta ja arvostaa sitä 4 pelattavaa kierrosta minkä saa vastineeksi kun paikalle tulee pelaamaan :)

Poissa Marco Sanfilippo

Tässä on vielä se juttu että jos modern pelaajien määrä on laskemassa ja minusta on laskenut paljonkin siitä mitä se oli (voi olla että pelaaja kato voi johtua myös poro tourin jälkeisestä modernin yliannostuksesta ja määrä tasautuu taas myöhemmin innokkaiden pelaajien osalta) tai sitten ei. Olen lähes varma että joku viikko tulee se tilanne että jossain paikassa on se 4-6 pelaajaa ja pelit ei ala näiden päällekkäisten turnausten johdosta.

Kun on pelaajia ketkä pääsevät kumpaakin paikkaan pelaamaan ja sanotaan että kyseinen henkilö asuu about saman matkan päässä omgilta tai poroilta ja tulee vaikka autolla joku viikko hän saattaa tulla omgille ja jonain taas poroille. Mistä näiden pelaajien pitäisi tietää kumpaan paikkaan heidän kannattaisi mennä pelaamaan kun kummassakin paikassa on samaa formaattia ja jos he saapuvatkin paikalle toiseen paikkaan ja siellä on vaikka 5 pelaajaa ja loput 20 meni toiseen paikkaan tulee siinä kyllä aika hämmentynyt ja ärsyyntynyt olo pelaajalle (mielestäni täysin mahdollinen skenaario).

Pakosti tästä epäkäytännöllisestä järjestelystä pelaajia kohtaan tulee ns. mehiläis effecti että tietty pelaaja lauma ajautuu ennen pitkään jonnekkin pelaamaan vakituisesti kun ihmiset haluavat säännöllisyyttä ja aikatauluja ja viikkorutiineja eivät epäsäännöllisiä nopalla heitettyjä randomisoituja turnaus aikoja FNM:issä tai päällekkäisiä turnauksia. Siksi esim nämä porojen ke turnaukset ovat niin suosittuja koska ovat aina tiettyyn aikaan ja muualla ei ole sitä samaa. Nämä yksittäiset laumasta riippumattomat tai esim uudet pelaajat ei välttämättä tiedä edes tiedä näistä järjestelyistä mitään vaan katsovat netistä infot ja menevät niillä.

Omgilla on esim monday modern mikä on hyväksi todettu rutiinin omainen event ja poroilla ke modern ja näissä käy enemmän pelaajia kun modern FNM:issä miksi pidätte näitä viikottain vaihtuvia sekavia turnaus aikatauluja perjantaina FNMien kohdalla ja päällekäisyyksiä nämä turnaukset ovat siksi suoittuja kun ne ovat aikataulutettuja ja niitä ei ole missään muualla samaan aikaan.

Jos esim omgin kanta asiakas väki haluaa lisää modernia, monday modernin lisäksi eikö esim torstaihin/tiistaihin olisi hyvä markkina rako? Sillon poroilla on aikataulutettu standard event ja modernia ei ole missään sinä päivänä muualla.  Voisin itsekkin nähdä tulevani tähän ja mainostaisitte vielä että ilmaiset kahvit ja pullat tms ni johan väki alkaa tulla :) Minusta ei ole järkeä pitää päällekkäin turnauksia edellä mainituista syistä ja se FNM ei oo niin iso juttu mitä te kaupat luulette.

FNM ei ole terminä niin suosittu kun pelikaupat luulevat varsinkaan modern pelaajille ketkä käyvät turnauksissa suurin osa n. 98% modern pelaajista ovat vuosia pelanneita konkareita ketkä ovat investoinneet tuhansia euroja pakkoihinsa luulevatko kaupat että perjantai ilta on just se paras aika tulla pelaamaan tai että se 2-50centin promo kortti on se minkä perässä me modern tullaan sinne lätkimään korttia (ketään ei oikein edes kiinnosta se promo)? :D

Pelikaupat ovat kyllä aivan hukassa tässä FNM asiassa se ei oo markkinna mihin kannattaa minusta tunkea väkisin samalle päivälle modern turnausten osalta. esim arkipäivät ma-to mahdolliseti olisivat päivinä monille paljon parempia kun perjantai ilta milloin ehkä haluaisi olla perheen kanssa tai mennä juomaan kaljaa tai tehdä jotain muuta ystävien kanssa kuin tylsä arki ilta milloin olisi juuri täydellistä tulla lätkimään korttia.

Harrastaja ei halua muuta tietää että esim ke on modern, ja vaikka tiistaina legacy tms ja tulevat sitten silloin paikalle innoikkana. Ihmisten on helppo sopia työmenonsa ja aikataulunsa kun tietävät etukäteen mitä on eikä näitä joka toinen eri formaatti sitten päällekkäin jotain joskus.

Uuden magicin aloittavan pelaajan näkökulmasta:

Sanotaan että esim naapurin Erkki päättää että hän aloittaa magicin harrastuksena vaikka magic onlineä tai magic areenaa pelanneena ja haluaa aloittaa modernin uutena formaattina ja aikoo tulla pelaamaan magicciä mikä olisi idyllinen tilanne että välillä tulee myös uusia pelaajia ettei harrastus kuole FNM on yleensä aloittaville pelaajille se paras paikka aloittaa harrastus ja katsoo netistä että hänen lähin pelipaikkansa on poromagia pelikauppa tulee paikalle ja turnaus ei ala ja hän olettaa tästä tietysti että harrastus on kuollut ja pelaajia ei ole kun todellisuudessa pelaajia on paljon mutta pelipaikat syövät tässä tapauksessa toisiltaan pelaajia pois missä ei mun mielestä ole mitään järkeä.

Tällä järjestelyllä on minusta paljon negatiivisia vaikutuksia ja se ei vaadi kun sen yhden kerran että turnaus ei ala jossain niin pelaajat suuttuvat kun tulevat turhaan paikalle.
Minusta tää ei olisi niin vaikea tehdä niin että näitä samoja turnauksia ei olisi samaan aikaan.
« Viimeksi muokattu: 17.11.18 - klo 10:20 kirjoittanut Marco Sanfilippo »

Poissa Wiszz

Ymmärrän kyllä ja olen huomannut että tämä on keissi monilla omgilla käyville ja monilla on sama tilanne porojen kanssa etteivät vantaalle ehdi ja jotkut pelaajat eivät varmaan koskaan pääse omgille ja jotkut eivät poroille ja jotkut esim itse pääsen kumpaakin. Mutta onko sillä väliä jos perjantain sijaan pelaatte esim torstaina samaiseen aikaan tai lauantaina?

Ymmärrän pointtisi varsin hyvin ja olen suurelta osin ilmiön yleisestä vaikutuksesta samaa mieltä. Nyt kuitenkin tarkastelin tilannetta niistä lähtökohdista, mistä minä pelaajana mahdollisesti hyödyn eniten. Tiedän, että se näkökulma on osin ristiriidassa skenen yleisen ja optimaalisimman edun kanssa. Optimitilanteessa ei, kuten totesitkin jo aiemmin, olisi koskaan päällekäisyyttä, mutta silti löytyisi ratkaisu, missä kukaan pelaaja ei koe menettävänsä mitään. Tätä tilannetta tuskin saavutetaan reaalimaailmassa. Tässä isoa osaa näyttelee se ketjussa todettu tilanne, että pelaajat ovat monesta syystä valinneet "kantapaikkansa" eivätkä siten tahdo, että kyseisen paikan tarjontaa heikennetään.

Mitä tulee ehdotukseen, että OMG:llä perjantain modern siirtyisi torstaille tai lauantaille. Jatkan ajatuksen makustelua juurikin yksittäisenä pelaajana, joka haluaa päästä pelaamaan mahdollisimman usein ja ymmärrän, että asuinpaikkani takia en pysty hyödyntämään lähellekään kaikkea tarjontaa mitä on. Siten minun kaltaiseni pelaajan mielipide on tavallaan painoarvoltaan pienempi, kuin sellaisen, joka kykenee hyödyntämään enemmän turnauksia.

Sinänsä se, pelataanko moderni torstaina vai perjantaina, ei itselleni olisi väliä, kunhan vain torstain moderni ei syrjäyttäisi kalenterista sinä päivänä pidettävää legacyä. Eli mikäli se voitaisiin järjestää taas vastaavasti perjantaina ja näin viikon eri päiville osuvien turnausten lukumäärä (tarkastelen modernin ja legacyn suhdetta, muita en pelaa) ei muuttuisi, ratkaisu palvelisi minua siinä missä nytkin. Uskon, että kaupan pitäjille tämä ei välttämättä ole näin yksinkertaista ja minulta jää tästä yhtälöstä näkemättä kokonaan se puoli.

Lauantai taas ei itselleni tulisi vaihtoehdoksi koskaan, sillä silloin ei ole työpäivä, enkä siten vaikuta pk-seudulla. Varmaan siellä asuville pelaajille puhtaasti pelaajan näkökulmasta tämä vaihtoehto voisi olla ihan ok myös.

Poissa Prote

Huomauttaisin, että rahakysymys nykyinen seutulippu ei enää vuodenvaihteessa HSL vyöhykeuudistuksen jälkeen ole Helsinkiläisillekään. Matka-aika toki varmasti on pidempi monella OMG:lle kuin Poroille.

Itseäni lähinnä kummastuttaa, että pk-seudulla ei riitä constructed FNM:iin pelaajia kahdelle kaupalle, kun väki- ja pelaajamassaa kuitenkin on. Ehkä asiassa on etenkin perjantailla vaikutusta ja draftiy tuntuivat ainakin Helsingissä asuessa olevan monen mielestä kiinnostavampi vaihtoehto FNM:ssä.

Conssiturnaustarjontaa on sen verran paljon viikolla ja viikonloppuisin, että useat varmasti tarkoituksella viettävät perjantain ravintolassa, perheen kanssa tai muiden ystävien kanssa.

Poissa Marco Sanfilippo

Olen editoinnut alkuperäistä postausta ja lisännyt pointteja ja asioita pitäen alkuperäisen aihepiirin kontaktina 17.11.2018 klo 10:58
« Viimeksi muokattu: 17.11.18 - klo 11:52 kirjoittanut Marco Sanfilippo »

Poissa Höntsä

Ja eikös se ole vaan hyvä, että toisaalla on standard-pelaajille tarjolla stanua ja toisaalla modernmiehille modernia. Käsittääkseni nämä eivät suuremmin syö toistensa pelaajakuntaa, vaan ihmisillä on se suosikkiformaattinsa, mitä pelataan. Eikö myös tämänkaltainen monimuotoisuus luulisi olevan hyvästä? Näin molemmat liikkeet saavat FNM:nsä, molemmille riittää pelaajia, jotka eivät syö toisesta turnauksesta osallistujia ja sitten vielä draftit päälle, niin jokaiselle on jotain perjantaille ilman, että joutuu pohtimaan missähän se tän perjantain FNM-modern nyt starttaa, eli minne pelaajat ovat tällä kertaa menneet. En ole markkinoinnin ammattilainen, mutta mun on hankala uskoa, että yksi ei starttaava ja toinen hädintuskin starttaava saman formaatin turnaus samaan aikaan palvelee ketään. Kuten Marco sanoi, se tulee karkoittamaan pelaajia jo yksinomaan sen takia, ettet voi olla varma pääsetkö ylipäänsä pelaamaan puhumattakaan "tylsyydestä", kun jauhat samoja naamoja ja pakkoja vastaan sen 3 kiekkaa perjantaina. Siinä aika moni valitsee vaihtoehtoisen perjantain viettotavan ja FNM-modernskene näivettyy vaan entisestään.

Tässä kohtaa pelaajien etu on myös kauppojen etu ja samalla tavalla jatkaminen ei tuntuisi ainakaan näin nopeasti ajateltuna olevan kenenkään etu, jos se pahimmillaan tukehduttaa koko FNM-modern skenen.
« Viimeksi muokattu: 17.11.18 - klo 11:54 kirjoittanut Höntsä »

Poissa mtg_96

Ensinnäkin hienoa että Marco nosti kissan pöydälle sillä tää aihe on kyllä ollut monien mielessä jo jonkin aikaa.

Sitten itse asiaan, olen samoilla linjoilla Marcon ja Wiszzin kanssa. Valitettavasti en kuitenkaan usko että saataisin tilannetta aikaiseksi joka olisi ns täydellinen ja miellyttäisi joka ikistä koska jokaisella on eri prioriteetit ja näkemykset milloin ja mitä formaatteja pitäisi olla tarjolla.

Päällekkäisyydet ovat mun mielestä ihan rehellisesti sanottuna perseestä sillä ainakin mä haluaisin pelata niin poroilla kuin omgillakin tasapuolisesti (varsinkin nytkun OMG muutti palkintopolitiikan takaisin normaaliksi). Monday modern omgilla ja keskiviikko modern poroilla on ollut oikein passeli, mietin samaa itsekkin että eikö tuota perjantaita voisi vaikka vuorotella niinkuin täällä ehdotettiin? Tai saada torstaille mahduteltua jotain (tietenkin niin ettei se olisi muilta formaateilta pois).

Ja kyllä, mulle myös poromagia on sijaintina lähempi ja kätevämpi, liikun silti kuitenkin molemmille noin ~1h ja en ole antanut sen vaikuttaa päätökseeni että kummassa liikkeessä asioin.

Esimerkkinä mä satuin olemaan tässä 4 hengen turnauksessa omgilla kun poroilla ei edes launchannut. Tällaiset tilanteet ei ole kivoja, varsinkin jos tulee about tunnin, ehkä pidemmänkin matkan ihan turhan takia, samoin saa pelata vain 3 kierrosta kun mielummin pelaisin sen 4, ja palkinnot ovat pienemmät.

Haluaisin kuitenkin huomauttaa että koittakaa muistaa ennakkoilmota! Tätä asiaa on jo varmasti sanottu, mutta tällä tavalla ihmiset jotka epäröivät lähtemistä kun eivät tiedä launchaako turnaus, näkisivät että jengiä on tulossa ja täten muutkin saapuisivat paikalle, ei ole iso vaiva ja helpottais kaikkien elämää vähintäänkin aika paljon.

Loppuun mainittakoon että ymmärrän myös pelikauppojen kannan siitä että välillä on hyvinkin haastavaa saada kaikki mahtumaan, varsinkin kun poroilla sekä omgilla pelataan muutakin kuin mätkyä  ja sitä modernia, ja muutkin harrastajat tarvitsevat omat tapahtumansa. Sanon tämän myös oman kokemuksen rintaäänellä kun olen työskennellyt pelialan myyntitöissä kiitettävän paljon ja myös ollut turnausjärjestäjän kengissä.

Eli summa summarum: Jos mahdollista niin ei enempää päällekkäisyyksiä sillä en jaksa arpoa kumpaan myymälään menisin kiitos. Näkisin että tässä vastuu on myös pelikaupoilla, koordinoida asiat keskenään niin, että tällaisia 3 ihmistä tuli paikalle turhaan scenarioita ei enää tulisi.

Ei mulla muuta,

- Juuso

Poissa Marco Sanfilippo

Ja eikös se ole vaan hyvä, että toisaalla on standard-pelaajille tarjolla stanua ja toisaalla modernmiehille modernia. Käsittääkseni nämä eivät suuremmin syö toistensa pelaajakuntaa, vaan ihmisillä on se suosikkiformaattinsa, mitä pelataan. Eikö myös tämänkaltainen monimuotoisuus luulisi olevan hyvästä? Näin molemmat liikkeet saavat FNM:nsä, molemmille riittää pelaajia, jotka eivät syö toisesta turnauksesta osallistujia ja sitten vielä draftit päälle, niin jokaiselle on jotain perjantaille ilman, että joutuu pohtimaan missähän se tän perjantain FNM-modern nyt starttaa, eli minne pelaajat ovat tällä kertaa menneet. En ole markkinoinnin ammattilainen, mutta mun on hankala uskoa, että yksi ei starttaava ja toinen hädintuskin starttaava saman formaatin turnaus samaan aikaan palvelee ketään. Kuten Marco sanoi, se tulee karkoittamaan pelaajia jo yksinomaan sen takia, ettet voi olla varma pääsetkö ylipäänsä pelaamaan puhumattakaan "tylsyydestä", kun jauhat samoja naamoja ja pakkoja vastaan sen 3 kiekkaa perjantaina. Siinä aika moni valitsee vaihtoehtoisen perjantain viettotavan ja FNM-modernskene näivettyy vaan entisestään.

Tässä kohtaa pelaajien etu on myös kauppojen etu ja samalla tavalla jatkaminen ei tuntuisi ainakaan näin nopeasti ajateltuna olevan kenenkään etu, jos se pahimmillaan näivettää koko FNM-modern skenen.

Hyviä pointteja ja täysin totta. Monesti mietin että miksei toisessa mestassa oo vaikk stanua tai legacyä conssi formaattina ja toisessa se modern. Kaupat sais vaan enemmän asiakkaita eikä menettäis niitä ja pelaajatki sais nautittavan turnaus kokemuksen. win win tilanne toteuttakaa siis ja lopettakaa tää paisteilu! :D

Poissa Salevanen

Toistan tosiaan vielä, että tätä asiaa on siis pohdittu ja paljon, jonka myötä olemme myös tähän ratkaisuun yhdessä päätyneet myös pelaajien kanssa. Kyseessä on siis nimenomaan pelaajien etu. Seuraamme toki tilannetta ja teemme tarvittavia peliliikkeitä myöhemmin, mutta toistaiseksi jatkamme tällä järjestelyllä. :)

Poissa kaMeli85

Itse käyn harvemmin täältä kaukaa kummassakaan, mutta kun pohdin sellaista, niin kyllä ensiksi katson sen ennakkoilmoittautumistilanteen, että kannattaako edes kuvitella. Siksi myös itse pitäisin tärkeänä sitä, että käutetään näitä ennakkoilmottautumisia, jotta ihmiset tietää minne muut ovat menossa pelaamaan.

Tässä voisi olla vaikka liikkeillä sellainen lisäpanos, että ennakkoilmoittautuneet maksavat turnauksesta perusmaksun tai hieman vähemmän eli ne maksaisivat hieman enemmän, jotka eivät ole ennakkoon ilmoittautuneet..? Kenties se kannustaisi pelaajiakin tekemään pienen asian elävän turnausskenen eteen, eikä vain odottaisi, että kaikki on valmiiksi täysin katettu ja aina kun tulee vaan paikalle, niin saa +20 pelaajan turnauksen käyntiin huippupalkinnoilla..

Poissa Ex0rcist

Kyllä ne ennakkoilmot näyttelee isosti roolia tässä! Henkilökohtaisesti sama matka/ aika molempiin liikkeisiin autolla noin 30min, joten en suosi tästä syystä toista liikettä.
Esimerkkinä mainittakoon eräs torstai highlander omg:llä alkoi klo 17, kun hirveellä kiireellä suoraan töistä autolla paikalle ehdin tuurilla ruuhkasta tasan klo 17 paikalle. Ja toteat että pelataan 3 kierrosta mistä 1 kierroksen bye 2 kierroksel kaverii vastaan ja 3 kierroksella saa jo pelaa pelin verran mätäkkää, ni kyllä sen verran vituttaa että ei tarvitse enää arkiturnauksia tulla pelaamaan. Yleensä kukaan ei ennakkoilmoo niin pitää vaan luottaa onneen.

Joten ihmiset käyttäkää järkeänne tässä ja ennakkoilmotkaa jos tulette paikalle ja jos tulee peruutus ni poistakaa se ilmoitus niin tämäkin päällekäisyys asia helpottuu kummasti!

-Toni

Ennakkoilmo on hyvä asia kaiketi varsinkin jos on erikoisempi turnaus missä ei tiedä alkaako pelit vai ei. Omgilla on hyvä ennakkoilmottaumis viikkoturnauksiin mutta poromagiassa ei ainakaan aiemmin pystynyt ilmoittamaan itseään viikko turnauksiin nettisivujen tms muun kautta ja porukka vaan tuli itsestään aina paikalle on osoittanut toimivaksi ainaki suosittejen formaattien esim modernin kautta mutta esim lagacy/highlander turnauksiin voisin mainostaa ja lisätä ennakkoilmoittaumisen poroilla niinkuin omgilla on käytössä.

Tähän väliin pieni mainos: meidän kalenterin löytää osoitteesta https://ohmygame.fi/events :)

Poissa Ex0rcist

Henkilökohtaisesti löin lekan ja modernin osalta hanskat tiskiin ainakin toistaiseksi ja pelaan ainoastaan highländerii mutta niistä ennakkoilmoista näkee sen mihin se massa on liikkumassa, jos arvot menetkö FNM moderniin/lekaan poroille vaiko omg:lle. Jos turnaukset ovat esim. päällekkäin samaa formaattia tai sit vaan toisella toista ja toisella toista. Ei tarvitse luottaa onneen kun olet tehnyt päätöksen mitä haluat pelata et lauchaanko turnaus vai ei.