mahonen: Esittämiäni tietoja ei saada pelkästään kahdella maailmansotaa käsittäneillä koulukursseilla. Se saadaan ainakin sadalla korkeajännityksellä, sadoilla dokumenttielokuvilla, suurella määrällä sotakirjallisuutta, kiinnostuksesta päivän politiikkaa kohtaan sekä henkilökohtaisesta kiinnostuksesta sotahistoriaa kohtaan, joka mahdollistaa tuon kaiken. ( + aina on hyvä olla olemassa politiikasta kiinnostunut venäläinen MTG-kaveri, jolta saa paljon hyvää tietoa rajan toiselta puolen;] )
Elwood: Paljon hyvää tekstiä sinulta, mutta tarkennan vielä hieman.
Muistahan poika sitten, että vähintäänkin osittain maailmansodan seurauksena Suomi on nyt itsenäinen valtio.
Eikä vaan vähintään. Surkean sodanjohdon ja sisäisten valtataisteluiden seurauksena Venäjä hävisi Saksalle ensimmäisessä maailmansodassa ja se antoi Suomelle mahdollisuuden eriytyä siitä. Voi olla hyvin mahdollista, että olisimme yrittäneet eriytyä Venäjästä ilman maailmansotaakin, mutta se olisi voinut kääntyä meidän kannaltamme ikäväksi.
Onhan se alue kieltämättä "hieman" laajentunut, mutta toisessa maailmansodassa Venäjän intressit Suomea kohtaan olivat hyvin pitkälti samat kuin Saksalla Puolaa kohtaan.
Osittain kyllä. Venäjähän halusi aluksi turvatakuita Suomelta (Saksaa vastaan), mutta vastaus ei tyydyttänyt. Sitten alkoivat alueneuvottelut, joiden tärkeimpänä motiivina oli Leningradin kaupungin turvaaminen. Leningradin alue on ollut kautta aikojen ehdottaman tärkeä Venäjälle, koska se toimi ainoana henkireikänä Itämerelle ja siksi kaupunki oli turvattava. Ja tästä herääkin mielenkiintoinen ja kiistelty kysymys. Jos alueluovutuksiin oltaisiin suostuttu, olisiko Venäjä siitä huolimatta valloittanut Suomen? Sitä saapi pohtia.
Ja nyt kun aloitettiin toisen maailmansodan täysin oikeutettu peilaaminen nykyhetkeen, ei tietenkään saa jättää pois Lännen vastausta sudeettialueiden tapahtumiin. Munattomaksi, tyhjäksi sanahelinäksi voi todeta tämän nykyiseenkin konfliktiin reagoinnin.
Samaa mieltä. Sanoja, sanoja, ei tekoja. Sentään niitä tarkkailijoita ollaan lähetetään alueelle.
Olisivat nyt helvetissä aloittaneet sen kolmannen maailmansodan ennen kuin Iran tekee sen!
Hyvä huomio, mutta olen saanut käsityksen siitä, ettei Iran halua aloittaa suursotaa iskemällä Israeliin / provosoimalla Israelia hyökkäämään ensin ja sitten ryhtyä kostamaan. Iranin toiminta muistuttaa pikemminkin samaa uhkailupelleilyä, jota Pohjois-Koreakin aikanaan innokkaasti harrasti. Uhkailemalla se vain haluaa valtaa ja resursseja itselleen, jolla voimistaa asemaansa Lähi-idässä.
Ja mitä linkittämääsi artikkeliin tulee, niin mielestäni NATO:n reagointi on vähän tyhmää, koska edelleen Georgia oli se osapuoli, joka hyökkäsi ensin. Toisaalta täytyy huomioida, että voittajaksi selviytynyt Venäjä (ohhoh, ylläri) on nyt murskannut Georgian asevoimat perinpohjaisesti ja tämän seurauksena edellinen on lisännyt vaikutusvaltaansa alueella ja se uhkaa päästä liian lähelle etelämpänä kulkevia raaka-aineputkia ja tästähän länsivallat eivät tykkää.