Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen  (Luettu 25692 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa miinin

Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« : 13.09.11 - klo 14:18 »
Foorumin viimeisimpien porttikieltojen jälkeen on syntynyt paljon puhetta siitä, kuinka foorumin sääntöjen soveltaminen on epätasa-arvoista ja näyttäisi siltä, ettei tämä ole ollenkaan perätön väite. Jatkossa tällä foorumilla ei suvaita kenenkään persoonaa kohtaan tehtyjä solvauksia keneltäkään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kenellekään ei tällä foorumilla kerrota että "olet täysi paisti", lainata "Erkki Siiraa ja kolme prinsessaa" tai muullakaan tavalla halvenneta muiden käyttäjien kirjoituksia. Jos joku toimii syystä tai toisesta typerästi, niin ilmoita siitä valvojalle tai neuvo häntä ystävälliseen sävyyn kuinka hän voi korjata virheensä. Jos kyseinen käyttäjä ei kykene neuvoja noudattamaan, niin ilmoita asiasta ylläpidolle, me hoidamme asian eteenpäin.

Tämän pitäisi olla itsestään selvää kaikille käyttäjille ja kuuluu ihan yleisiin käytöstapoihin, mutta näköjään asiaan täytyy puuttua erikseen. Jos siis jatkossa näet tämän viestin jälkeen kirjoitetun viestin, jossa hyökätään jonkun persoonaa kohtaan, niin ilmoita asiasta välittömästi ylläpidolle, asiasta seuraa välitön rangaistus.

Tämän tarkennuksen tarkoitus on tehdä foorumista miellyttävämpi paikka kaikille ja sen saavuttaminen ei vaadi suuria ponnisteluja keneltäkään: käyttäydytään vain muita kohtaan asiallisesti.

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #1 : 13.09.11 - klo 14:26 »
Lupaatteko sitten tulkita tuota niin, että vain "yleisesti" ja "ilmeisesti" aggressiivisena pidettävään käyttäytymiseen puututaan? Internetissä nimittäin osa ihmisistä loukkaantuu siitä, että asiakysymyksessä ottaa heitä vastustavan position; jälkimmäisen pitää olla myös tällä foorumilla sallittua, tai muuten ei asiaväitteisiin perustuva väittely ole ollenkaan mahdollista ja koko foorumin idea romahtaa. Pahimmillaan ylläpidon mielivaltaiset tulkinnat johtavat suurempiin ongelmiin, kuin mitä niillä pyritään korjaamaan.

Poissa Rancid-

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #2 : 13.09.11 - klo 14:33 »
Annan täten kaikille erikoisluvan suolata itteäni, paitsi niille, joitten mielestä lekasy on ensteksparas vormaatti ikinä. Kaikki hyvät tyypit nimittäin tietää, että oikeesti paras formaatti on RGD-drafti.

In other news, mun mielestä ihan hyvä linjaus (vaikka tässä nyt törkeästi rivien välistä allekirjoittanutta yksilöidäänkin!!1), kunhan arvoisa ylläpito sitten osaa ottaa roolinsa siinä, ettei kaaosper..madon kaltaisista tapauksista tarvitse lähteä hakemaan mob justicea.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa miinin

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #3 : 13.09.11 - klo 15:05 »
Lupaatteko sitten tulkita tuota niin, että vain "yleisesti" ja "ilmeisesti" aggressiivisena pidettävään käyttäytymiseen puututaan? Internetissä nimittäin osa ihmisistä loukkaantuu siitä, että asiakysymyksessä ottaa heitä vastustavan position

Erimieltä saa olla, sen saa kertoa ja näkemys täytyy perustella. Jos joku loukkaantuu siitä, että joku toinen on perustelujen kera toista mieltä kuin hän itse, niin siihen ei tulla ylläpidon puolelta puuttumaan. Jos joku taas on mielestäsi väärässä ja kerrot hänelle, että "oletpa paisti ja pihalla", niin siihen tullaan puuttumaan.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #4 : 13.09.11 - klo 15:51 »
Pieni offtopic: Mikä on Erkki Siiran kolme prinsessaa?
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Ermutmut1

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #5 : 13.09.11 - klo 16:17 »
Koskeeko samat hyvät käytöstavat myös ylläpitoa ja yleisvalvojia? Ilman pahanpäivänpoikkeuksia  ;)

Poissa Nastaboi

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #6 : 13.09.11 - klo 16:53 »
Onko aihetta epäillä, että ei koskisi?
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa Nod

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #7 : 13.09.11 - klo 16:56 »
Pieni offtopic: Mikä on Erkki Siiran kolme prinsessaa?

Erkki Siira ja kolme prinsessaa on kärsämäkeläinen punkbändi.
Puumanaiset pelaavat vihreää.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #8 : 13.09.11 - klo 17:45 »
Pieni offtopic: Mikä on Erkki Siiran kolme prinsessaa?

Erkki Siira ja kolme prinsessaa on kärsämäkeläinen punkbändi.

Ja miten tämä liittyy muiden huomioimiseen ja kunnioittamiseen?
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Rancid-

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #9 : 13.09.11 - klo 18:25 »
Ekin ja prinsessojen kuuluisimmassa hittibiisissä kerrotaan totuuksia kanssaihmisten älykkyydestä.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #10 : 13.09.11 - klo 18:33 »
Ekin ja prinsessojen kuuluisimmassa hittibiisissä kerrotaan totuuksia kanssaihmisten älykkyydestä.

Linkkiä?
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa teemuhy

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #11 : 13.09.11 - klo 19:03 »
Ekin ja prinsessojen kuuluisimmassa hittibiisissä kerrotaan totuuksia kanssaihmisten älykkyydestä.

Linkkiä?

Ei noin UG-hooceetä ole netissä. Mars keikalle siitä!
11:31:56<@Teroin> valkonen on parempi väri ku sinine

Poissa miinin

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #12 : 13.09.11 - klo 19:12 »
Pieni offtopic: Mikä on Erkki Siiran kolme prinsessaa?

Foorumilla jokunen aika sitten ollut hassun hauska vitsi, jolla pilkattiin muita käyttäjiä. Biisi meni olevinaan:

Vittu sä oot tyhmä
Vittu sä oot tyhmä
Vittu sä oot tyhmä
Jeejeejee

jota sitten pastettiin tavalla tai toisella, kun pasteajan mielestä joku oli tyhmä.

Poissa Dark Knight

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #13 : 13.09.11 - klo 21:55 »
Kirjoittaja ei suoraan halvenna, hauku tai mitenkään hyökkää henkilökohtaisesti toista osapuolta vastaan, mutta vinoilee/tekee kiusaa/on muuten vain inhottava toiselle käyttäjälle. Mikä on ylläpidon kanta tähän? Voiko tällaiseen edes puuttua, jos kirjoitus voidaan tulkita usella tavalla?
Tässä vaihtolistani:
http://mtgsuomi.fi/listat/Dark%20Knight/hw/

"One man's trash is Dark Knight's treasure."

Poissa miinin

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #14 : 13.09.11 - klo 22:08 »
Kirjoittaja ei suoraan halvenna, hauku tai mitenkään hyökkää henkilökohtaisesti toista osapuolta vastaan, mutta vinoilee/tekee kiusaa/on muuten vain inhottava toiselle käyttäjälle. Mikä on ylläpidon kanta tähän? Voiko tällaiseen edes puuttua, jos kirjoitus voidaan tulkita usella tavalla?

Kuulostaa siltä, että ei oikein ilman esimerkkiä pysty mitään sanomaan. Jos jonkun kirjoitukset sinua loukkaavat, niin kerro siitä hänelle YV:llä, selitä miksi viestit loukkaavat ja pyydä  häntä lopettamaan, jos hän tämänkin jälkeen jatkaa, ota yhteyttä ylläpitoon.

Poissa Polari

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #15 : 14.09.11 - klo 14:33 »
Yritänpä viimein saada naputeltua auki ajatuksia joita nyt eilisestä on päässäni pyörinyt. Tässä viimeisimpien draamankäänteiden kohdalla oma fooruminkäyttöni siirtyi siitä, että tsekkaan lähes kaikki threadit foorumilla siihen, että avaan listan uusimmista ja totean että eipä kyllä kiinnosta avata näistä mitään. Mikä nyt muka on niin iso ongelma siinä että foorumista yritetään tehdä siistimpi ja viihtyisämpi?

Aikani asiaa pohdittuani törmäsin siihen kriittiseen kysymykseen: miksi ylipäätään luen partista? Nykyinen kiinnostukseni magicciin ei ole ollut erityisen korkealla eivätkä ensimmäiset mieleentulevat isot langatkaan mitään parasta herkkua ole. Oikeasti vastaus piilee ihmisissä. Foorumin sisältö ei synny siitä millaiset puitteet keskustelulle on asetettu, vaan siitä millaiset ihmiset siellä keskustelevat. Ja kilpamagic vetää puoleensa hyvin tietynlaisia ihmisiä. Analyyttisiä, fiksuja ihmisiä, joilta hyvin usein löytyy muitakin samoja kiinnostuksen aiheita kuin itseltäni, lähinnä muu pelaaminen ja tietotekniikka tulevat ensiksi mieleen. Selaan partista koska haluan jauhaa paskaa näiden ihmisten kanssa.

Tätä porukkaa on jatkuvasti syytetty sisäänpäinlämpiäväksi ringiksi johon on vaikea päästä sisään ja joka on ulkopuolisille vihamielinen, ja kyllähän se vähän sellainen onkin jos et satu itse olemaan samanhenkinen. Itselläni ei kyllä ollut minkäänlaisia ongelmia porukkaan integroitumisessa kuutisen vuotta sitten, ja keksin myös tuoreempia esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat päätyneet piireihin ilman että on tarvinut kitistä siitä kuinka sedät kiusaa. Partis ei kuitenkaan ole pelkästään tämän porukan leikkikehä, vaan nykyinen ylläpito on koko ajan entistä voimakkaammin ajanut foorumista kaikkien Suomen magic-pelaajien kotia jossa myös Keijo Kasuaali voi mehustella wurmeilla ja biisteillä. Suurimman osan ajasta tässä ei ole mitään ongelmaa. Aloittelijat ovat saaneet aika vapaasti pitää kivaa casual-alueella, spoileriketjuissa, yms. ja vanhat ovat sitten keskustelleet henkeviä mistälie. Eikä se nyt liiemmin haittaa jos keskustelun seassa joku postaa jotain pölhöä kunhan se ei lähde ajamaan keskustelua sen enempää sivuraiteille.

Todellinen ristiriita syntyy vasta kun Einari Piha-Kustaa käy vähän ärhäkkäämmin esittämässä omia näkemyksiään jossain asiapitoisemmassa threadissa. Yksi näiden kilpailuhenkisten ihmisten ominaisuuksista on muuten se että kritiikkiä jaetaan hyvin suorasanaisesti. Minä näen tämän pelkästään hyvänä asiana - jos minä olen pihalla tai teen asioita päin helvettiä, suorastaan toivon että se kerrotaan minulle kiertelemättä. Pyytäkää vaikka Salosen Jussia kertomaan mitä mieltä mies on joistain aiemmin HoNissa tekemistäni buildeista niin luultavasti saatte hyvän esimerkin aiheesta.

Mutta palatakseni Einariin, paras ratkaisu olisi pistää Einari estolistalle ja jättää ketjussa täysin huomiotta, mutta kyllä siihen viestiin ihan varmasti joku keksii takertua kun tarpeeksi moni sen näkee. Siispä yleensä joku kertoo Einarille että tämä on väärässä. Jos nyt joku viitsiikin tehdä tämän päähän taputellen, yleensä Einari ei vaan tajua olevansa kujalla (kts. Dunning-Kruger effect) ja ketju ajautuu typeräksi inttämiseksi. Tämä on nähty ihan tarpeeksi monta kertaa, joten käytännössä toimivimmaksi ratkaisuksi on koettu vääntää Kolme Prinsessaa kovemmalle ja toivoa että Einari keksii itse painua vittuun. Tässä ongelmana on että Einari voi, hui hellanlettas, pahoittaa mielensä. Ja tätähän me emme voi sallia. Kiva Einarille, vähemmän kiva niille joita ei ihan hirveästi Einarin jutut kiinnosta.

Ja tässä piilee se juttuni pointti. Foorumin moderointilinja ei voi miellyttää kaikkia, ja miininin linja on hyvin avoimesti suosinut Keijoa ja Einaria vanhempien käyttäjien kustannuksella. Lyhyiden irkkikeskustelujen perusteella en ole ainoa joka on tyytymätön ylläpidon nykyiseen suuntaan - varmaankin harva reagoi juuri tähän tapaukseen yhtä voimakkaasti, mutta itselläni nyt sattui juuri tämän kohdalla tuntumaan siltä että jokin raja ylittyi ja päässä napsahti. En nyt sano että tämä linja olisi mitenkään väärä, mutta halusinpahan kirjoittaa asiasta jotain tännekin sen sijaan että vain vetäytyisin kaikessa hiljaisuudessa. Ylläpito on ratkaisunsa tehnyt. Kukin käyttäjä tehköön omansa.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa Ilkka_s

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #16 : 14.09.11 - klo 14:40 »
Kuitenkin pakko kommentoida sen verran että mielestäni tämä ylläpidon linjaus, jossa tehdään suuri ero viestien:

"Olet väärässä, koska (lisää kunnon perustelut tähän)" ja "olet vitun tyhmä (älä lisää mitään perusteluja)" välillä on oikeasti hyvä.

Toisekseen, tänäänkin on ärsyttänyt se kuinka nämä "wanhat" käyttäjät menevät uudemman käyttäjän threadiin ja ilmaisevat omat mielipiteensä hyvinkin suoraan. Miten tämä eroaa siitä, että uusi käyttäjä kommentoi vanhojen käyttäjien ketjuihin?

Poissa miinin

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #17 : 14.09.11 - klo 14:56 »
Paljon asiaa.

Kiitos mielipiteestäsi ja että jaksoit kirjoittaa sen noin tarkasti auki.

Foorumista ei ole tarkoitusta tehdä paikkaa vain näille "piireille", vaan sen on tarkoitus olla avoin keskustelufoorumi kaikille Suomessa MTG:ia harrastaville. Peliä pelaa monenlaiset ihmiset, monella eri tavalla, osa pelaa kilpailuhenkisesti ja heidän näkemyksensä pelistä on varmasti korkeammalla tasolla, kuin Keijon tai Einarin. Keijo taas voi pelata peliä ihan vain casual-mielessä, eikä edes halua samalle tasolle kilpailuhenkisten kanssa. Jos Keijo taas alkaa omaa näkemystään inttämään väärällä alueella, niin siitä voi ilmoittaa ylläpidolle ja ylläpito ohjaa hänet oikeaan paikkaan - jos et itse pysty häntä asiallisesti neuvoman.

Mielestäni se, että foorumilla pyritään käyttäytymään sivistyneesti ja niin, että muita käyttäjiä ei henkilökohtaisesti loukata, ei millään tavalla suosi Keijoa tai Einaria, vaan se suosii avoimempaa ja positiivisempaa skeneä Suomeen. Ei liene liikaa vadittu keneltäkään, että jos on pakko kommentoida toisen kirjoitusta, niin ei hyökkää persoonan kimppuun, vaan kertoo mielummin miksi hän toimii väärin ja kuinka hän pystyy jatkossa parantamaan.

Ymmärrän, että tämä on vuosien suoran negatiivisen palautteen jälkeen suuri muutos, mutta ne kuitenkaan usko, että kukaan käyttäytyisi esim. työelämässä niin töykeästi työkaveria kohtaan, kuin täällä on monesti toimittu. Tämä tuntuu varmasti alkuun kovalta, mutta uskon syvästi, että tämä on pidemmän päälle hyväksi foorumille ja Suomen skenelle - jos tästä "piirit" kärsivät, niin olen pahoillani heidän puolestaan.

Poissa Polari

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #18 : 14.09.11 - klo 15:16 »
Kuitenkin pakko kommentoida sen verran että mielestäni tämä ylläpidon linjaus, jossa tehdään suuri ero viestien:

"Olet väärässä, koska (lisää kunnon perustelut tähän)" ja "olet vitun tyhmä (älä lisää mitään perusteluja)" välillä on oikeasti hyvä.

Toisekseen, tänäänkin on ärsyttänyt se kuinka nämä "wanhat" käyttäjät menevät uudemman käyttäjän threadiin ja ilmaisevat omat mielipiteensä hyvinkin suoraan. Miten tämä eroaa siitä, että uusi käyttäjä kommentoi vanhojen käyttäjien ketjuihin?

Kumpikin pointti oikeastaan palautuu siihen että partis ei voi olla kaikkea kaikille. Ensimmäiseen, aina välillä asioita on jaksettu vääntää rautalangasta, ja hyvin usein ketju menee siihen että henkilö jota yritetään opastaa vaan kieltäytyy uskomasta vaikka kuinka moni miten perustelisi. Aina ei vaan jaksa yrittää kun aiemmat kokemukset ovat mitä ovat. Tästä jo väänsinkin tuossa edellisessä viestissä. Toiseen, ei sekään minusta ole väärin että jos pölhöilet niin saat kuulla siitä, ihan sama missä threadissa. Jos kohderyhmäksi halutaan mainitsemani kilpahenkiset wanhat, kumpikin tilanne on sallittava (olettaen että palautteeseen on aihetta). Jos foorumista halutaan nyyppäystävällinen, kumpikin tilanne on ehdottomasti kiellettävä.

Nyyppäystävällinen foorumi on varmasti ihan hyvä foorumi, mutta se ei ole se foorumi jota minä haluan lukea. Korostan nyt vielä että tarkoituksenani ei ole vaatia muutosta miininin moderointilinjaan, jossa minäkin kyllä näen puolensa. Minä en vain kuulu sen kohderyhmään, ja halusin vähän kirjoittaa siitä kääntöpuolesta. Miinin tuossa ehtikin jo aika hyvin vahvistaa näkemykseni tästä ja vaikka olen joistain tuonkin postauksen asioista eri mieltä, ymmärrän kyllä tehtyjen päätösten perustelut.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa Roinisto

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #19 : 14.09.11 - klo 15:25 »
Mielestäni moderaattoreiden nykyinen linja on hyvä.
Ei voi mitenkään olla huono juttu, että foorumeilla kauan aikaa luuhanneet niin sanotusti analyyttiset ihmiset joutuvat opettelemaan korrektia käyttäytymistä ja ehkäpä kasvattavaan tunneälyään foorumeilla puuhatessaan. Meitä ihmisiä on moneen junaan ja kuitenkin kaikkien karvaisten kanssa on täällä tultava toimeen. Tämä oli kärkkäästi sanottu, mutta viesti ehkäpä menee näin perille.

Poissa Augustus

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #20 : 14.09.11 - klo 16:04 »
Musta Roinisto osui äsken asian ytimeen. Jos ajatellaan vaikka tyypillistä FNM-porukkaa, pelaajia prellussa, SMQ:ssa tai missä vain, niin ei niistäkään kaikki ole kuitenkaan omia kavereita ja tyyppejä, joiden kanssa viettäisi ei-Magiciin liittyvää vapaa-aikaa. Jos jonkun naama/jutut ärsyttävät siellä, niin mä paheksuisin silti enemmän sitä tyyppiä, joka kehottaa tätä inhokkiaan painumaan vittuun kuin sitä inhokkia itseään, vaikka en kyseisestä henkilöstä pitäisi itsekään.

Mun nähdäkseni tämä foorumi ei ole kenenkään olohuone, johon vain kaverit ovat kutsuttuja, vaan "julkinen tilaisuus", kuten se FNM tai prellukin. Se toki tarkoittaa sitä, että porukka ei ole pelkästään kenenkään tietyn henkilön hengenheimolaisia, vaan ainut yhdistävä tekijä voi olla kiinnostus Magiciin. Kuten yleensäkin ihmisten ilmoilla, kyky sopeutua ja suvaita muiden vajavaisuuksia ja ärsyttävyyksiä on hyve täälläkin, ja olen iloinen moderaattorien aktiivisesta pyrkimyksestä sen edistämiseksi. Joskus saatan toki itsekin olla eri mieltä keinoista, mutta tavoite on minusta oikea.
« Viimeksi muokattu: 14.09.11 - klo 18:03 kirjoittanut Augustus »

Poissa roussih

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #21 : 14.09.11 - klo 17:08 »
Typerää toistaa edellä olevia viestejä, mutta mielestäni moderointi linjaus on hyvä. Turhat trollailut pois ja vaikka nyyppien mehusteluja ei jaksa lukea niin voi perustella hänelle miksi tämä on väärässä tai jättää asian sikseen. Henkilökohtaisesti olen ainoastaan kiinnostunut mtg turnausskenestä ja lukisin mielelläni mitä ihmiset ovat mieltä esimerkiksi spoilatuista innistrad korteista turnauspelattavuuden kannalta enkä 10 erillistä postia siitä miten Keijo aikoo laittaa sen tuoreimpaan EDH viritykseensä, mutta jos he siitä iloa saavat niin mikäs siinä.

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #22 : 14.09.11 - klo 17:44 »
Kannattaa huomata että nämä linjaukset eivät tarkoita että ei-casual alueella postattua pakkaa ei saisi kommentoida samalla kärkevyydellä kuin ennenkin. Jos postaat Legacy pakan Eternal-alueelle, varaudu että siihen ehdotetaan lisäämään tuhannen euron laput ja se ei enää näytä ollenkaan samalta pakalta. Tämä ei tarkoita etteikö asioista saa olla eri mieltä. Tämä ei tarkoita jokainen Erkka-Kirsimarja saisi trollailla mielin määrin. Tämä ei tarkoita etteikö hauskaa saisi olla. Tämä ei tarkoita ettet saa kirjoittaa turnausraporttiisi minkä värisiä boksereita pidit turnausaamuna naamallasi.

Tämä tarkoittaa ainoastaan sitä että jätetään se vittuilu ja nälviminen jonnekin toiselle foorumille (esim. irc kanavalla minäkin huudan välillä elämän tuskaani hetkittäin) ja kunnioitetaan kunkin mielipidettä (olkoon se sitten vaikka kuinka väärässä).

Ymmärrän hyvin Polarin mielipiteen, mutta valitettavasti Suomen kokoiseen maahan ei kannata perustaa kovin montaa Magic-aiheista foorumia joten se suurin ja kaunein joutuu olemaan kansojen sulatusuuni ja mielummin pidetään tämä avoimena siitä juuri aloittaneesta nyypästä sinne jäähdyttelevään katkeraan veteraaniin kuin että tarjoiltaisiin vain ns. eliitille. Urea iacta est.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa lurkki

  • Tampere
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Jack of all trades, master of none.
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #23 : 14.09.11 - klo 18:04 »
Mä olen nyyppänä aina vaan arvostanut kaikkia kommentteja ja palautetta, mitä olen omiin ajoittain tyhmiin ja monasti tietämättömiin kommentteihini ja pelimokiini saanut niin foorumilla kuin livenäkin. Mun mielestä on hienoa, että joku jaksaa ottaa aikaa, korjata ja opastaa. Olisi kohtuutonta vaatia tai edes olettaa, että omaa aikaansa mun neuvomiseen käyttävä henkilö vielä miettisi jokaisen sanansa niin tarkasti, ettei nyypälle varmasti tule paha mieli tai että tulee takuulla hyväksytty olo. Enhän mä sitä hae vaan oppia pelaamiseen.

Ihan mielelläni luen sekä oman tasoni mukaisia Tarmo Tavallisen EDH-pakkoja että kisastrategioita. Kasuaalikombot on hauskoja ja usein eri tavalla kekseliäitä kuin pelkästään voittamiseen tähtäävät pakat. Kisapakkoja ja -strategioita seuraamalla ehkä oppiikin jotain.

Poissa Rancid-

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #24 : 14.09.11 - klo 18:24 »
[kärjistys]
Mun mielestä tässä on nyt muutaman viestin ajan sujuvasti sivuutettu yksi Kostin tärkeimmistä pointeista, eli se, että joillekin meistä viihtyisä foorumi tarkoittaa sitä, että foorumille kirjoitettuja viestejä on mukavaa lukea siksi, että niissä on joko jotain hauskaa tai hyvää/mielenkiintoista asiaa. Tässä onkin tapahtunut merkittävää kehitystä vuosien varrella mahdollisesti juuri aloittelijaystävällisyyden kustannuksella - olen valmis haastamaan ihan kenet tahansa lukemaan jotain vuosien 2005-2006 aikaisia threadeja ja olemaan heittämättä naamapalmua viestien keskimääräiselle hölmöydelle ja turhien hymiöiden uskomattomalle määrälle.

Näkisin tässä tilanteessa tavallaan yhtäläisyyksiä muutaman vuoden takaisen, silloin kovassa kasvussa olleen Mikkelin casualimman turnausskenen ja muun Suomen vanhojen partojen väliseen arvojen yhteentörmäykseen. Tuolloin tuomariseminaarin deck check -osiossa mikkeliläistuomarit kertoivat, että heillä korttisuojien käyttö ei ole mikään sääntö, vaan enemmänkin poikkeus samalla, kun kokeneemmat kasvot yrittivät kertoa kuviollisten suojien huijauspotentiaalista - ainakin silloin kuuroille korville. Mahdollisimman reilun pelin sijasta heikäläisille oli tärkeintä se, että kaikilla on kivaa eikä ketään vahingossakaan loukata. Joillekin meistä kuitenkin tärkeintä on se, että voitto menee sille, kenelle se kuuluu, eikä sille, joka on paras tyyppi (vrt. paras viesti on se, missä on eniten asiaa/huumoria verrattuna siihen, mistä kukaan ei ota nokkiinsa). Hassusti ensin mainitun toivominen tuntuu joidenkin mielestä olevan vähintäänkin sosiopaatin merkki.

Ja mitä siihen työelämäanalogiaan tulee, ihan varmasti siellä tulee jotain ihan muuta palautetta turoilusta kuin päänsilittelyä ja sinäkin olet voittaja -hyssyttelyä. Kokemusta on, kämmäsin itse kesällä about kuukauden ajalta meidän firman Viron maayhtiön sopimukset tulostumaan niin, että vuokran kohdalla luki hinta ja toisinpäin. Meidän osaston sisällä muuten on ihan suoran ja välittömän palautteen kulttuuri käytössä, ja se on ihan okei koska esimiehiä myöten kaikki hyväksyvät sen. Voin kertoa myös sen, että vaikka kuinka kuulun itse kotimaisen Magic-skenen "eliittiin" ja "sisäpiiriin", hallitsevat ja entiset suomenmestaritkaan (saati maailman-) eivät ole turvassa paistittelulta jos mokaavat.

Passiivis-aggressiivisuuden uhallakin totean, että ylläpidon linjalla on varmasti seurauksensa, mutta ne eivät ole välttämättä ne, mitä toivottiin. Henkilökohtaisesti mua mietityttää juuri nyt etenkin vartissa kadonneen legacy-pulttidekkiin liittyneen kommentin varjossa se, kannattikohan sittenkään koskaan käyttää aikaa minkään potentiaalisesti opettavaisen kirjoittamiseen yleisölle, jota Dunning-Krugerin mukaan luultavasti ei edes kiinnosta oppia tai tajuta olevansa oppimisen tarpeessa.
[/kärjistys]
« Viimeksi muokattu: 14.09.11 - klo 18:25 kirjoittanut Rancid- »
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #25 : 14.09.11 - klo 18:32 »
Henkilökohtaisesti mua mietityttää juuri nyt etenkin vartissa kadonneen legacy-pulttidekkiin liittyneen kommentin varjossa se, kannattikohan sittenkään koskaan käyttää aikaa minkään potentiaalisesti opettavaisen kirjoittamiseen yleisölle, jota Dunning-Krugerin mukaan luultavasti ei edes kiinnosta oppia tai tajuta olevansa oppimisen tarpeessa.

Apråpå. Mie olen suunnitellut tätä sivustoa varten semmoisen työkalun, jota voi käyttää netistä löytyvän hintadatan luotettavuuden arviointiin. Eli se ei pelkästään kerro uskottavimpia hintoja kortille, vaan myös kertoo, kuinka hyvästä hinta-arviosta on kyse. Ideana on pakottaa käyttäjät pohtimaan sitä, onko kortteja joka ainoassa tilanteessa järkeä hinnoitella netistä löytyvän keskiarvohinnan mukaan.

Kesällä aloin kuitenkin miettiä, onko sinne päinkään vaivan arvoista ehdottaa tätä kampetta toteutettavaksi. Ehkä mie teen sen kanssa niin, että oikein sytisen tekemisen puutehetken iskiessä kirjoitan siitä avoimen spesifikaation - tai lyhennelmän - kauppafoorumille ja pyydän ensin palautetta sen tarpeellisuudesta. Vasta palautteen jälkeen kenenkään kannattaisi lähteä sitä koodaamaan.

-- Nute
Oulu

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #26 : 14.09.11 - klo 18:38 »
olen valmis haastamaan ihan kenet tahansa lukemaan jotain vuosien 2005-2006 aikaisia threadeja ja olemaan heittämättä naamapalmua viestien keskimääräiselle hölmöydelle ja turhien hymiöiden uskomattomalle määrälle.

Kokeilin ja olit oikeassa. Saisinko viisi minuuttiani takaisin? Mielenterveyskin järkkyi.

Lainaus
Mahdollisimman reilun pelin sijasta heikäläisille oli tärkeintä se, että kaikilla on kivaa eikä ketään vahingossakaan loukata. Joillekin meistä kuitenkin tärkeintä on se, että voitto menee sille, kenelle se kuuluu, eikä sille, joka on paras tyyppi (vrt. paras viesti on se, missä on eniten asiaa/huumoria verrattuna siihen, mistä kukaan ei ota nokkiinsa). Hassusti ensin mainitun toivominen tuntuu joidenkin mielestä olevan vähintäänkin sosiopaatin merkki.

Ei sitä esimerkkiä ihan niin kaukaa olisi tarvinnut hakea, mutta ihan hyvä että hait. Ongelmahan on sama kuin Wizardsilla settejä suunnitellessa. Pitää tarjoilla niin Timmylle, Johnnylle että Spikelle ja ilman että hyppii kenenkään näistä varpaille - ainakaan kauheasti. Täällähän ongelmana on se kun Timmy innokkaana suu vaahdossa tulee kertomaan Spikelle että juuri hänen pinonsa on se seuraava kuuma juttu ja Spike toteaa että "olet paisti, älä nyt tuota pinoa ainakaan pelaa". Tässä nyt vain toivotaan että jätettäisiin tuo "olet paisti" pois, mutta tiedän että se tulee olemaan vaikeaa. Tulee olemaan vaikeaa minullekin.

Lainaus
Ja mitä siihen työelämäanalogiaan tulee, ihan varmasti siellä tulee jotain ihan muuta palautetta turoilusta kuin päänsilittelyä ja sinäkin olet voittaja -hyssyttelyä.

Aivan varmasti. Nimim. kerran kaksi miljoonaa euroa hukassa kuukauden. Ei silloin hirveästi kehuja saanut, käskettiin vain korjaamaan tilanne hetikohta.

Lainaus
Passiivis-aggressiivisuuden uhallakin totean, että ylläpidon linjalla on varmasti seurauksensa, mutta ne eivät ole välttämättä ne, mitä toivottiin. Henkilökohtaisesti mua mietityttää juuri nyt etenkin vartissa kadonneen legacy-pulttidekkiin liittyneen kommentin varjossa se, kannattikohan sittenkään koskaan käyttää aikaa minkään potentiaalisesti opettavaisen kirjoittamiseen yleisölle, jota Dunning-Krugerin mukaan luultavasti ei edes kiinnosta oppia tai tajuta olevansa oppimisen tarpeessa.

Tämähän se isoin pelko onkin että joko ei vaivauduta koko foorumille, tai sitten ei enää vaivauduta edes yrittämään opastaa Janne-Valpureita parempaan. Siinä kärsii sitten kaikki. Mutta katsotaan nyt mihin suuntaan mennään, minä ainakin näkisin mielellään vähemmän viestejä kaatopaikalla ja enemmän muilla alueilla.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa mahonen

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #27 : 14.09.11 - klo 18:49 »
Mun mielestä tässä on nyt muutaman viestin ajan sujuvasti sivuutettu yksi Kostin tärkeimmistä pointeista, eli se, että joillekin meistä viihtyisä foorumi tarkoittaa sitä, että foorumille kirjoitettuja viestejä on mukavaa lukea siksi, että niissä on joko jotain hauskaa tai hyvää/mielenkiintoista asiaa.

Mitenköhän hemmetissä tää liittyy siihen, että sääntöuudistuksessa käsketään jättämään henkilökohtainen vittuileminen pois. Jos teillä Kostin kanssa loppuu foorumin mielenkiintoisuus-/hauskuusarvo siihen pisteeseen kun partiksella lopetataan vittuilu niin ootte ollu täällä aina täysin vääristä syistä.

Lainaus
Selaan partista koska haluan jauhaa paskaa näiden ihmisten kanssa
Luulis, että sitä paskaa voi jauhaa esim. IRC:n puolella. Muutenhan voidaan vaikka poistaa kaaosmadon banaanit, hänhän halusi vain jauhaa paskaa näiden ihmisten kanssa.

Poissa kivi

  • L1-tuomari / valvoja
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ****
  • Ei tällä kuuhun mennä
Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #28 : 14.09.11 - klo 18:52 »
Luulis, että sitä paskaa voi jauhaa esim. IRC:n puolella. Muutenhan voidaan vaikka poistaa kaaosmadon banaanit, hänhän halusi vain jauhaa paskaa näiden ihmisten kanssa.

Foorumi ei ole chatti. Irc on chatti. Sillä nojalla tämänkin viestin sisältöarvo lähestyy nollaa.
Lainaus käyttäjältä: tutka
< kivi> pultti sun, kaks pulttii sun, pultti, fireblast, fork. PÄRT  PÄRT.

Poissa mahonen

Vs: Muiden huomioiminen ja kunnioittaminen
« Vastaus #29 : 14.09.11 - klo 19:01 »
Luulis, että sitä paskaa voi jauhaa esim. IRC:n puolella. Muutenhan voidaan vaikka poistaa kaaosmadon banaanit, hänhän halusi vain jauhaa paskaa näiden ihmisten kanssa.

Foorumi ei ole chatti. Irc on chatti. Sillä nojalla tämänkin viestin sisältöarvo lähestyy nollaa.

Olisikohan tuo ollut juuri se minun pointtini. Eli alunperinkin jo nuo Kostin perustelut sille miksi sääntöuudistus häntä kyrpii on aika oudot, koska foorumi tosiaan ei ole mikään chatti missä jauhetaan paskaa vaan sen voi jättää sinne chatin puolelle jolloin tuon sääntöuudistuksen ei pitäisi haitata ainakaan tuon takia.