Poromagia

Kirjoittaja Aihe: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft  (Luettu 2993 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Rancid-

Jeespoksholirei. Hervannan hurjat päättivät suuressa viisaudessaan, ettei FNM-draftissa ja lauantai-Legacyssa ole tarpeeksi Magic-sisältöä yhteen viikonloppuun, joten kolmaskin pelipäivä oli saatava. Formaatiksi oli jo aiemmin suunniteltu Lorwynin Rotisserie Draftia, joten niinpä sitten tehtiin.

Rotisserie Draft toimii siis siten, että otetaan draftattavasta setistä yksi kappale kaikkia kortteja, ladotaan ne pöydälle jotenkin fiksusti järjesteltynä (väri > harvinaisuus > aakkoset osoittautui hyväksi tavaksi) ja draftataan näin saadulla "boosterilla" normaali Rochester, eli draftijärjestys menee paikalta 1 paikalle 8 myötäpäivään, sitten paikalta 8 paikalle 1 vastapäivään ja niin edelleen. Paikoilla 1 ja 8 saa siis poimia ykköspaikan firstpickin jälkeen kaksi korttia kerrallaan. Ennakkoon oletimme tämän olevan melkoinen etu, ja keskellä paikkojen 4-5 olevan huonoimmat paikat.

Paikkajärjestys muotoutui Reporterin arpomana seuraavanlaiseksi:

1. Markku Rikola
2. Jari Puranen
3. Tero Vyyryläinen
4. Jarkko Laaja
5. Olli Hämäläinen
6. Janne Laaja
7. Marko Leppänen
8. Markus Nyyssönen

Luonnollisesti alkuvaiheessa katseet kiinnittyvät pommirareihin ja -uncommoneihin, joiden kutsua myös kuuliaisesti kuunneltiin. Draftin ensimmäisinä kortteina poimittin tämmöisiä:

1. Profane Command
2. Garruk Wildspeaker
3. Mirror Entity
4. Chandra Nalaar
5. Sower of Temptation
6. Shriekmaw
7. Thundercloud Shaman
8. Imperious Perfect
9. Immaculate Magistrate
10. Cloudgoat Ranger
11. Final Revels tai Dread (en ole tästä varma)
12. Cryptic Command
13. Liliana Vess
14. Ajani Goldmane
15. Timber Protector
16. Nameless Inversion (eka common!)
17. Marsh Flitter

Yleisesti ottaen naapurin väreille mentiin todella harvoin; hatedraftaus alkoi toden teolla vasta 15. pickin tienoilla. Sininen ja musta olivat selkeästi suosituimmat värit, kun taas Tero ja Marko saivat poimia valkoisia ja punaisia kortteja aivan rauhassa. Itse pääsin hyötymään niin avaus- kuin tuplapick-edustani todella paljon; pickejäni olivat muun muassa mauttomat parit Drowner of Secrets + Fallowsage, Dreamspoiler Witches + Pestermite, Silvergill Douser + Stonybrook Angler sekä to-del-la myöhäiset Judge of Currents + Summon the School. Draftausvaiheeseen kului järjestelyineen kaikkineen noin kaksi tuntia, peleihin kaksi ja puoli. Draftin jälkeen kortteja takaisin kansioon laitettaessa huomattiin, että Goatnapper taisi jäädä pois draftista. Oho.  :-[

Dekkini näytti tällaiselta herkulta:

Wanderwine Hub
Vivid Creek
7 Island
6 Swamp
2 Plains

Benthicore
Drowner of Secrets
Marsh Flitter
Inkfathom Divers
Stonybrook Angler
Judge of Currents
Dreamspoiler Witches
Mournwhelk
Tideshaper Mystic
Pestermite
Streambed Aquitects
Fallowsage
Silvergill Douser
Silvergill Adept

Wings of Velis Vel
Ponder
Broken Ambitions
Fathom Trawl
Hoofprints of the Stag
Summon the School
Footbottom Feast
Nameless Inversion
Profane Command

Sidelle jäi Soaring Hope, Heat Shimmer, Blades of Velis Vel, Battle Mastery, Facevaulter, Thousand-Year Elixir, Gaddock Teeg, Hurly-Burly, Springleaf Drum ja suurimpana virheenä Forced Fruition, jonka saidasinkin aina sisään Hoofprintsin paikalle.


Pelit menivät seuraavasti:

1. kierros

Janne Laaja 2 - 1 Olli Hämäläinen
Tero Vyyryläinen 2 - 0 Jari Puranen
Markku Rikola 2 - 1 Marko Leppänen
Markus Nyyssönen 2 - 0 Jarkko Laaja


2. kierros

Tero Vyyryläinen 2 - 1 Markus Nyyssönen
Markku Rikola 2 - 1 Janne Laaja
Olli Hämäläinen 2 - 1 Jarkko Laaja
Jari Puranen 2 - 0 Marko Leppänen


3. kierros

Markku Rikola 2 - 0 Tero Vyyryläinen
Janne Laaja 2 - 1 Jari Puranen
Markus Nyyssönen 2 - 0 Olli Hämäläinen
Marko Leppänen 2 - 1 Jarkko Laaja


Lopputuloksiksi muodostui siis:

1. Markku Rikola 9p (UBw Merfolk/Faerie)
2. Tero Vyyryläinen 6p (UW Kithkin/Merfolk)
3. Janne Laaja 6p (UB goodstuff)
4. Markus Nyyssönen 6p (GB Elves)
5. Jari Puranen 3p (Gbw Treefolk)
6. Olli Hämäläinen 3p (UB Faerie/counters)
7. Marko Leppänen 3p (RW Giant/Elemental)
8. Jarkko Laaja 0p (BR Goblin/Elemental)

Jaria ja Markoa lukuun ottamatta muidenkin dekkilistat löytyvät multa, jos jotakuta nyt sattuu kiinnostamaan niin voin copypasteta. Ennakko-odotukset pitivät sikäli, että paikoilta 1 ja 8 mentiin 3-0 ja 2-1, paikoilta 4 ja 5 taas 0-3 ja 1-2. Kivaa oli, otetaan Shadowmoorilla uusiksi. Suosittelen formaattia kaikille :)
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Anssi

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #1 : 13.01.08 - klo 17:58 »
Meh, täytyykin muistaa olla avaamatta Lorwyn-settiä kunhan se modosta saapuu. Pelasittekos jollain palkinnoilla vai ihan vaan huvin vuoksi?
Kaikki kortit löytyvät myös Cardtraderistä

Poissa Rancid-

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #2 : 13.01.08 - klo 18:15 »
Ihan casualina vedettiin.

Nute ihmetteli ircissä mun korkealla pickaamaa Marsh Flitteriä. Selitys on se, että 15 ekan kortin joukossa pickailtiin lähinnä you win the game -pommeja, ja selkeästi jollain arkkityypillä olivat lähinnä Jari (Treefolk), Markus (Elf) ja Marko (Giant). Mustalta oli siis ovi auki sekä Goblinien että Faerieiden (ja Merfolkien, jonne lopulta päädyin) suuntaan. Marsh Flitter pitää kaikki mahdollisuudet avoimina ja on pirun hyvä ukko noin muutenkin.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa duracel

Re: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #3 : 13.01.08 - klo 19:00 »
Noi pelit ei ollut aina kauhean mielenkiintoisia, kun ne meni ihan suoraan nostokisaksi. Toinen nostelee enemmän pommeja, joita on kaikilla tuhat, tai sitten toinen nostaa juuri ne kaikki kolme poistoaan niihin pommeihin. Viidessä pelissäni yhdessä jouduin tekemään oikeita lopputulokseen vaikuttavia päätöksiä. Draftaaminen itsessään oli kyllä erittäin hauskaa ja mielenkiintoista, koska päätökset olivat niin erilaisia kuin normaalissa draftissa.

Kyllä tuota kannattaa kokeilla.

~jari
Tätä se dementia teettää. Ei dementia! Ei, ei vaan dementia. Sanoinko mä sen dementian taas? Ei dementia vaan väsymys. Väsymystä tarkoitin. Meni sanat sekasin, kun on tämä dementia. Ei dementia ole minulla! Väsymys on vaan. Väsymys ja dementia. Jumalauta!

Poissa Nastaboi

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #4 : 13.01.08 - klo 19:03 »
Itse olisin myös lähtenyt ykköspaikalta Commandille. Marsh Flitter on loistava Kill 'em All -tyylisissä Bxx poistoläjissä. Tosin enhän minä mitään tiedä.
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa Thaurwylth

  • Oulu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vastaan yks.viesteihin vain sähköpostitse!
Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #5 : 13.01.08 - klo 20:23 »
Marsh Flitter ylipäätään on oikein hyvä mies. Ihmetys herää lähinnä tuota listaa katsoessa, jossa on 16 toinen toistaan hurjempaa vehjettä putkeen ja sitten on - Marsh Flitter.

Poissa Teroin

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #6 : 13.01.08 - klo 20:46 »
Rakkula perkele, missä Bog Hoodlums?
23:35 <@Rancid-> lekahomo tarjoo muna pystyssä cursecalan foilista
23:35 < ilpo-> mulla on semmonen

23:10 <@teemuhy> surffaan muiden osaamisella

Poissa oltrak

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #7 : 14.01.08 - klo 01:26 »
Ihan keskihauskalta formaatilta vaikuttaa. Kuinkas kauan draftaamiseen meni aikaa?

Poissa Nastaboi

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #8 : 14.01.08 - klo 06:27 »
Draftausvaiheeseen kului järjestelyineen kaikkineen noin kaksi tuntia, peleihin kaksi ja puoli.
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa Rancid-

Vs: 281 cards later - olipa kerran Lorwyn Rotisserie Draft
« Vastaus #9 : 14.01.08 - klo 12:19 »
Kannattaa myös huomata, että järjestelyvaihetta helpotti se, että mulla oli kortit valmiiksi kansiossa keräilynumerojärjestyksessä ja kortteja kaivoi kansiosta ja latoi pöydälle noin neljä ihmistä. Laput vaativat tilaa ns. reippaasti; yhdellä kortilla on kokoa noin 7 cm * 10 cm, ja niiden väliin sekä reunoille olisi hyvä jäädä sopivasti tilaa. Kolme kuuden hengen ruokapöytää (kyseessä siis on semmoinen laitosruokalapöytä, jossa keskelle ei todellakaan mahdu mitään tarjoiluastioita) yhdistämällä saatiin juuri ja juuri tarpeeksi iso alusta kaikille korteille.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.