Lopulliset tulokset vielä antavat odottaa itseään, mutta payout (Worldwakea) on seuraava:
1. 12 pussia (Kultalahti)
2. 8 pussia (Ilari Vallivaara)
3-4. 5 pussia (Niemi, Juntunen)
5-8. 3 pussia (Mäkituuri, Visa Vallivaara, Moilanen, X jonka nimeä en muista!)
Näin Mäki-tsägää kaupunnilla. Totesin että oli pusseilla ja voi napata ne toivonmukaan Caiosta joku lähitorstai. Ei muistanut yhtään mitään että olisi palkinnoilla. En ihmetellyt. Lauantain kaasupalkinto menee kyllä Jussille.
Seuraa pientä rapoa omalta osalta:
Olin mennyt joskus joulukuussa (kännissä) lupaamaan järkätä seuraavan tosimiehen. Palasin ite peliin 12 vuoden lyhyeltä tauolta viime vuoden tosimiehen myötä, joten koin jonkinlaista pyhää vastuuta toteuttaa turnee! Formaatiksi sumplittiin ensin Time Spiralia, Ravnican ollessa top-4 formaatti, mutta halvat Ravnican tournament-displayt saivat tekemään johtajaratkaisun. Ois voinut tosin tilata suorilta sen kaksi displayta niin olisi oikeaoppisesti saatu sekavalle ja känniselle top neljälle uudet produktit.
Caioon alkoi kasaantua porukkaa alkamisajan tuntumassa, ja kaikki halukkaat mahtuivat kuin mahtuivatkin mukaan. En ollut tajunnut neuvotella juoma-alennusta, sen kyselystä kiitokset taitaa mennä Ilarin tai Rambon suuntaan. Caion henkilökunta jostain syystä muisti että korttia on pelattu muutaman kerran aiemminkin. Myyntipiikki vai miekkataksin vierailu? Veikkaan molempia.
1. kierros
Vastassa Renter-Markus. Markuksella ei nouse, tiputan omia paskoja tarpeeksi että selkä taittuu. Antesta tarttuu pakkaan jotain irrelevanttia rapaa. Paisteilen silti aika raskaasti, ja kyselen ilmiselviä sääntökyssäreitä viereisestä matsista Charstenilta. Sillä on muuten punainen paita ja punaiset korttisuojat. Mies on värinsä valinnut tässä pelissä.
1-0
2. kierros
Vastassa Karri. Karria vastaan on aina ollut hyvät matsit Caio-drafteissa. En vaan muista tästä tosimies-matsista yhtään mitään. Ilmeisesti ei taaskaan vaan noussut ja ajelin jollain ravalla kumoon. Faith's Fettersiä on pelattu. Ravnica on muuten jännän oloinen vormaatti. Alkoi haluttaa hommata boksit noita blokin settejä. Siitä irtoais kolmet hauskat draftit. Oisko ottajia?
2-0
3. kierros
Juhien jäsentenväliset. Kultalahtea vastaan lentää anteen Scion of the Wilds mitä en ollut aiemmin pakasta nähnyt. Ois saanut jäädä lentämättä, vähän sellaiset vibat että kinkkukonsentraatio oli turha nihkeä. Tykkään kinkuista ja nalleista. Mulla on vielä virtuaalisia naskipisteitä mitä käyttää ennenkuin pitää alkaa pelata sinistä. Hyvältä näyttänyt alun aggroilu ja counterien löytyminen Juhan vastauksiin hyytyy viimeistään siinä vaiheessa kun Loxodon Hierarch saapuu tiskiin. Ei löydy vastauksia ei. Bonuksena unohdan käyttää Benevolent Ancestoria miljoona kertaa.
2-1
Tässä välissä kabinetin puolella koetaan tosimiehen hurmaa kun täysin sillassa oleva Karri topdeckaa lisävuoroilla toisen mountainin Warp Worldiinsa. Nostaa kuin kristus ja kääntää kuin pyhä henki, warpilla tulee kuusi creaturea ja landit Renterin yhtä equa, nollaa creaturea, neljää hutia ja landeja vastaan. Henkinen voitto Karrille vaikka pistejakoon matsi meneekin. Mekkala sitä luokkaa että baaritiskin takanakin ihmeteltiin.
4. kierros
V. Vallivaara vastassa. Ei jakoja, vaikka Visa ei ekan kierroksen kovasta yrityksesta huolimatta ihan edellisvuosien tosimieskunnossa ole. Kompensoin kolmosrundin tötöilyä yrittämällä käyttää Benevolent Ancestoria summoning sickinä. Taas meni pakasta pihvikäs pihvi anteen.
2-2
5. kierros
Matilaisen Matti. Molemmilla tuntuu pakat olevan mallia underpowered. Ei herkuilla herkutella. Vilkutan muistaakseni Bottled Cloisteria ja pelkään paska housussa faksituhoja. Ei näy. Sensijaan boardi aaltoilee kummasti kun Razia's Purification vähän leikkaa stallia. Lisäajalle mennään, eikä löydy epä-tosimiesmäisesti halua hakea ratkaisua tuplaviskistä. Ei muuten tainnut kukaan sille tielle lähteä. Nykynuoriso on pehmeää.
2-2-1
6. kierros
Biokemistien jäsentenvälisissä vastassa Antti Moilanen. Viime vuonna muistan voittaneeni matsin Antilta tuplaviskiin, kun siitä nousi kuin nousikin Resounding Silence ja manat sen potkaisuun. Muuta en sitten tuosta illasta muistakaan selvästi. Charsten väittää että olin väkivaltainen. Paskapuhetta ja panettelua. Ja viskiä kyllä pystyn juomaan kuin mehua. Löysin itseni puolesta välistä Linnanmaata ja keskustaa tunnin blanko i huvudet.
Anttia vastaan on kyllä nytkin varmaan illan paras peli. Antti pääsee boardilla reilusti eteen, mutta muutama aika hyvä peli Flash Conscriptionilla, Seed Sparkilla ja Rally the Righteousilla tuo kummasti tilannetta tasoihin. Jäi hyvä mieli, koki joutuneensa oikeasti miettimään miten paskasta hioa kultaa, ja onnistui vielä siinä melkein täysin. Silti valutaan kohti tasapeliä, ja ratkaistaan matsi herrasmiesmetodilla, jossa Antti vie voiton. Jälkeenpäin ajatellen olisi voinut ainejärjestöylpeyden nimissä vaan skuupata arvoissalle kanssapelaajalle joka oli pairattu alaspäin.
2-3-1
Finaalipelien alla on nähty jo useampia paineja, mutta kovin rauhallista on tosimiesväki aiemman vuoden juttuihin verraten. Kabinettipöytä lainehtii kaljaa, ja Mäki-tsägän vastaus "hei se on mun kalja" -heittoon on aika vastaanpanematon: "Ei ole enää".
Juhan kalat vetää finaalimatsit puhtaasti. Kaikilla on hauskaa ja ihmisillä hyhvä tahto. Tätä on metsäkorttipeli parhaimmillaan. Ensi kerralla uudestaan!