Kuten tuolla toisaalla tuli valitettua, on minusta moderaatio tällä foorumilla vähän liian löysällä tasolla. Tämä on kuitenkin borea väheksymättä merkittävin suomalainen keskustelukanava MtG:stä, mm. rekisteröityneitä yli tuhat. Toki pääpaino on vaihtelussa, mutta JOS tätä halutaan kehittää myös keskustelufoorumina, niin pitäsi tehdä joitakin asioita. Esimerkiksi seuraavia:
- Miettiä ylipäätään ovatko nykyiset osiot asianmukaisia ja mahdollisesti lisätä uusia tai yhdistellä turhia. Ei niin että nykyinen systeemi olisi jotenkin kamala, mutta luulenpa että asiaa ei ole vain hirveästi mietitty perustamisen jälkeen.
- Edelliseen liittyen vetää linjat mitkä osiot sisältävät mitäkin asioita. Sen jälkeen jos joku kirjoitus ilmestyy väärälle osiolle niin se siirretään toiselle osiolle. Samasta aiheesta tehtyjä topicceja voisi myös jossain määrin yhdistellä. (Pystynen tarvittaessa löytämään kymmenisen esimerkkiä siirron tarvitsevista tai yhdistämistä kaipaavista topiceista.)
- Keskustella modejen kesken tai muitakin foorumilaisia kuunnellen ja muodostaa jonkinlainen käytäntö kuinka paljon saa heitellä off-topiccia, one-linereita, hymiöarmeijoita tms. ennen kuin tulee huomautuksia tai muita toimenpiteitä. Pitää yllä tätä käytäntöä.
Nämä olivat siis suuren linjan juttuja, johon minusta jossain vaiheessa, mielummin lähiaikoina, pitäisi tarttua. Voin kirjoittaa tarvittaessa lisäperusteluja.
Sitten tällainen pienempi juttu:
- Pitäisi luoda järjestelmä jolla hintahaku pysyy suunnilleen ajan tasalla tai heivata se mäkeen.