MtgSuomi.fi

Muu MTG => Turnaukset, tapahtumat ja peliporukat => Aiheen aloitti: Rancid- - 30.08.09 - klo 14:47

Otsikko: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 30.08.09 - klo 14:47
On tullut historian ensimmäisten Paskakisojen aika. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun aikamme gladiaattorit saapuvat Hervannan metsiin käymään taistoa itseään ja toisiaan vastaan lajeissa, joita ei koskaan olisi pitänyt keksiä. Voittajalle on luvassa palkintona muita suuremmat traumat ja elämysmatka maailman huonoimpien pelien parissa. Häviäjät saavat tyytyä maata kaatavaan krapulaan yrittäessään juoda muistikuviaan pois.

Kerrotaanpa hieman kisojen konseptista. Optimaalinen pelaajamäärä olisi 8, mutta erinäisten aikataulutusongelmien takia jouduimme tyytymään seitsemään. Jokaisessa pelissä joku siis saa byen. Itse peleistä sen verran, että niille vaatimuslista oli varsin kattava. Ensinnäkin pelien pitää luonnollisesti olla aivan kamalaa jöötiä. Tekninen toimimattomuus, huonot grafiikat ja korvia raastavat äänet eivät yksinään riitä; jokaisen hetken pelin parissa pitää tuntua aivosoluja teurastavalta kidutukselta ja mielessä päällimmäisen ajatuksen tulisi olla "miksi teen tätä itselleni?"

Huonouden lisäksi pelin pitää olla riittävän nopeatempoinen, ettei kisoissa tule liian pitkiä odottelujaksoja. Vaikka kaverin kärsimistä on tietenkin hauskaa katsoa vierestä, saman paskapelin tuijottaminen puolta tuntia pidempään alkaa käydä kaikkien hermoille. Viimeisenä muttei vähäisimpänä vaatimuksena pelin pitää olla joko pelattavissa kaksinpelinä vastakkain samalla ruudulla tai sitten siinä on oltava yksiselitteinen suorituksen paremmuuden mittari pisteiden, ajan tms. muodossa.

Vaatimukset rajaavat genreiksi käytännössä urheilun, tappelun ja ammuskelun, mutta näistä onnistuin mestari Oksasen avulla löytämään mielestämme varsin kattavan kavalkadin aivan järkyttävää tuubaa. Pelien nimet paljastuvat kilpailijoille sitä mukaa kun turnaus etenee, eli joudumme elämään jännityksessä koko pitkän päivän.

Pelaamaan asti olivat vaivautuneet:

1. Markku Rikola (Rancid-)
2. Santeri Suvela (WammaSande)
3. Ville Schalin (instiqma)
4. Jussi Salonen (Zerath)
5. Juha Ihonen (Nastaboi)
6. Kari Tuominen (Laava)
7. Matti Laine (etro)
8. Bye (jobim)

Arvontakoneistosta sen verran, että kulloinkin pelattava peli valittiin pöydälle sleevattuina levitetyistä venäläisen ysiedikan Natural Springeistä, joiden selkäpuolille oli kirjoitettu pelien nimet. Ilman sen suurempia seremonioita aloitettiin ensimmäinen peli, joka oli...


GAME 1: SHAQ FU (SNES)

Ykköspaikalle joutuminen tarkoitti sitä, että pääsen pelaamaan kaikkia pelejä ensimmäisenä ja nauramaan muille lopun aikaa. How lucky! Shaq Fu on siis huomattavasti paremmista Another World- ja Flashback-peleistään tunnetun Delphine Softwaren tekemä geneerinen tappelupeli, jossa jostain käsittämättömästä syystä hengaa NBA-tähti Shaquille O'Neal. Edellä mainitun lisäksi pelistä tekee kammottavan sen kontrollien kankeus; pelaajien ohjaus vaikuttaa hahmoihin hirvittävällä viiveellä, kun (sinänsä ihan hienot) animaatiot ovat olleet pelin tekijöille pelattavuutta tärkeämpi pointti.

Markku voitti Santerin
Schalin voitti Jussin
Kari DOMINOI Ihosta (kaikki kolme tappelua menivät ajalle, koska molemmilla oli hahmona sama regeneroituva ja heikkolyöntinen kissanainen)
Matti sai byen


GAME 2: CHAMPIONS OF ZULULA ELITE EDITION (DOS)

Tätä peliä voi kuvailla lähinnä oudoksi. Kyseessä on shareware-mätkintä, jossa parinkymmenen toinen toistaan epätodennäköisemmin nyrkkitappeluun haluavan rodun edustajat (mukana mm. silmä, jolla jalkana näköhermo; mustekala, ihmishämähäkki, strutsi, vihreä limapallo ja maailman rumin koira) jostain syystä haluavat käydä taistoon jollain eeppisellä areenalla haastaakseen jonain päivänä rekisteröidyssä versiossa jotain pahoja lordeja tai sen sellaista. Hahmoilla on tasan kaksi erilaista hyökkäystä ja torjunta, mutta eri hahmojen erilaiset attribuutit tasaavat tätä, kuten matsikuvauksista selviää:

Markku (half-spider) hävisi Schalinille (kyklooppi) -- Kykloopilla on nuija, jota se heiluttaa aika kovaa ja lisäksi se yltää kauas. En koskaan tainnut päästä edes puremaetäisyydelle.

Santeri (fire dragon) otti turbaaniin Jussilta (mustekala) -- Jussi onnistui pääsemään Santerin hahmon taakse, josta Santerilla ei ollut keinoa tehdä Jussille vahinkoa, koska loharin tulihengitys osuu sen verran pitkälle etualaviistoon. Lisäksi Santerin hahmon lyöntihyökkäys osuu liian ylös, että matala mustekala ottaisi siitä vahinkoa.

Matti (stone golem) nöyryytti Ihosen (joku pitkäjalkainen ja isonokkainen hahmo, taisi olla Peinchka nimeltään) -- Ihonen yritti hit and jump -taktiikkaa, mutta Matille riitti ehtiä osua Ihoseen kolmesti. Golems are stronger than all!

Kari sai byen eikä päässyt pelaamaan päivän hapokkainta peliä.


GAME 3: ALEX DAMPIER'S PRO HOCKEY (DOS)

Tässä sitä on kuulkaa lapsoset paskinta lätkää ikinä. Ensinnäkin, jos ette koskaan ole kuulleetkaan herra Dampierista, kerrottakoon, että mies on entinen kanadalainen suunnilleen puulaakitason kiekkoilija, jonka suurin saavutus elämässä on Iso-Britannian luotsaaminen pariksi vuodeksi jääkiekon MM-kisojen A-sarjaan. Tähän peliin nimen antaminen sen sijaan lienee suurin häpeäpilkku.

Koko touhu ei nimittäin tunnu eikä näytä yhtään jääkiekolta. Kaukalo on kuvattu vinosta, jolloin oikeassa ja alalaidassa tapahtuvat asiat peittyvät kivasti kaukalon reunoihin. Kiekkoilijat tuntuvat liikkuvan kuin kitkattomassa tilassa ja mikä parasta, laukaukset ovat niin heikkoja että pelaaja pystyy yleensä luistelemaan oman lämärinsä kiinni. Maaleja syntyy silti jonkun verran yleisen kaaoksen tuloksena, kun kiekko vaan sattuu menemään maalia kohti. Maalivahdit nimittäin ovat Rene Higuitan hengenheimolaisia ja tykkäävät seikkailla pitkin B-pisteitä.

Mainittakoon vielä Jussin huomaama asia: kaikilla joukkueilla Kanadasta Romaniaan on täsmälleen samantasoiset rosterit. Lisäksi kaikki nimet ovat täysin keksittyjä. Olisikohan vähän tullut kiire saada peli julkaistua?

Pelasimme kiekkoilun suurmailla Unkarilla ja Romanialla siten, että kukin ottelupari joutui kärsimään matsista yhden erän.

Jussi voitti Markun 5-2 (mukana ainakin yksi Markun oma maali, kun ei vielä tiedetty kumpi ohjaa kumpaa joukkuetta ;D)
Schalin voitti Santerin 1-0
Kari hävisi Matille 0-2 kontrollien seottua niin, että aina Karin saadessa kiekon pelaaja alkoi ladata lämäriä eikä enää totellut ohjausta
Ihonen on maailman suurin säkki väistettyään tämän hirveyden


GAME 4: WORLD CUP '90 (Amiga 500)

Italian MM-kisat vuonna 1990 inspiroivat pelintekijöitä ympäri maailman. Isäntämaan taidonnäytteestä vastasivat Dardarin veljekset, jotka tehtailivat aiheesta kaksi futispeliä Amigalle. Tämä on niistä se parempi. Ja silti kauheuksia riittää: ohjaukseen on tarjolla tasan joystick ja yksi nappi, josta sitten pelitapahtumista riippuen tai niistä huolimatta tapahtuu jotain jännää. Pallon hallinnasta tai syöttöpelistä ei ole tietoakaan, touhu on lähinnä epämääräistä roiskimista ja sooloilua.

Etenkin erikoistilanteet ovat parasta greddaa: kulmapotkuissa rankkarialueella on yleensä maalivahdin lisäksi yksi puolustavan joukkueen pelaaja, koska hyökkääjistä ketään ei ole kiinnostanut vaivautua paikalle. Vapaapotku on nimensä mukaisesti vapaa potku; mitään muureja tai kierteitä tai muuta turhaa hifistelyä ei niissä tarvitse turhaan säätää. Sen sijaan rankkarit ovat pelin parasta antia.

Markku voitti Ihosen 3-0
Santeri hävisi Karille rankkareilla 4-3
Schalin voitti taas! Tällä kertaa Matti nöyrtyi 2-1
Jussi sai byen


GAME 5: TOMAATTI SOTA (DOS)

Tämä tasohyppelyn ja Lieron yhdistelmä on melkeinpä jo liian hyvä peli näihin kisoihin. Tomaattisodassa siis punainen tuoretomaatti ja sininen pakastetomaatti selvittävät paremmuuttaan erilaisten aseiden ja kentän pohjalla odottavan vesilammikon avustuksella.

Markku 2 - 0 Kari
Santeri 0 - 2 Ihonen
Jussi 0 - 2 Matti
Schalin sai byen


GAME 6: SUPER SKI PRO (DOS) - syöksylasku

Testauksessa ihan nätisti toiminut, mutta luonnollisesti aivan järkyttävän huono talviurheilupeli ei halunnut H-hetkellä tehdä minkään valtakunnan yhteistyötä. Harmi.


GAME 6: IRON TRACKERS (Amiga 500)

Tämän pelin piti olla niin huono, ettei sitä oteta kisoihin sen takia. Kyseessä on siis mönkijäajelupeli, jossa ihan liian pienellä ruudulla ajetaan väistellen esteitä, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä, koska näkyvyys on lähes nolla. Ohjattavuus, grafiikat ja äänet kilpailevat tasaväkisesti huonoimman ominaisuuden tittelistä. Tätäkään ei päästy oikeasti pelaamaan, koska ykköspelaajan ohjaaminen ei jostain syystä onnistunut. Harmi^2.

Pidettiin pieni miettimistauko kuudennen pelin osalta ja pelattiin sillä välin seitsemäs peli pois alta.


GAME 7: SPEED HASTE (DOS)

Espanjalainen shareware-autopeli, jossa ohjattavuus on taas kerran paskaa, grafiikat epäselvät ja äänet hirveät. Lisäksi autot ovat tylsän geneerisiä formuloita ja vakioautoja. Jostain syystä Dosboxilla sekä grafiikat että äänet myös pätkivät vähän, mutta sehän luo vain tunnelmaa. Pelattiin ovaalirata, koska ketään tuskin olisi kiinnostanut mikään monipuolisempi. Mainittakoon, että toisen joystickin kalibroinnissa oli jotain ongelmaa, jonka takia oikealle kääntyminen oli vähän aliohjautuvaa. Onneksi tällä ovaaliradalla on mutkia vain oikealle.

Santeri voitti Matin
Kari voitti Schalinin ja kaikki 18 tietokonevastustajaa
Jussi ajoi radalla, Juha seinillä
Markku sai byen


World Cup '90:n kuvauksessa taisin mainita, että se on Dardarien futispeleistä se parempi. Laitetaan siis se huonompi peliksi numero 6!


GAME 6: ITALY SOCCER '90 (Amiga 500)

Tässä sitä sitten on. Siihen toiseen MM-kisapeliin verrattuna tässä on huonommat grafiikat, huonommat äänet, maalivahdeilla ei ole lainkaan tekoälyä ja satunnaisesti vaihtuvaa ihmisohjauksessa olevaa pelaajaa ei korosteta mitenkään. Ja kaikki sen toisen pelin huonoudet tässä tietysti on myös. Paitsi että tässä ei voi taklata, joten vapaapotkuja ei tule.

Markku voitti Matin 4-2
Schalin voitti Ihosen 3-0
Jussi voitti Karin 3-2
Santeri sai byen


Swissin lopputulokset, tasapisteissä keskinäinen matsi ratkaisee:

1. Ville Schalin 6-1
2. Jussi Salonen 5-2
3. Markku Rikola 5-2
4. Matti Laine 4-3
5. Kari Tuominen 4-3
6. Juha Ihonen 2-5
7. Santeri Suvela 2-5


Finaalissa siis Schalin vs Jussi. Schalin valitsi peliksi World Cup '90:n ja Jussi Alex Dampierin. Yleisön valinta kohdistui Tomaattisotaan.

Formaattia päätettiin muuttaa swissistä siten, että Dampierissa pelattiin yhden viiden minuutin erän sijasta kaksi kolmeminuuttista, jolloin molemmat saivat hyökätä molempiin suuntiin. Tomaattisota ratkaistiin paras viidestä matsista -periaatteella.


World Cup '90: Schalin voitti jatkoajalla 1-0
Alex Dampier: Jussi voitti 2-0
Tomaattisota: Jussi voitti 3-2


Ensimmäisten paskakisojen mestari on siis Jussi Salonen!! Onnittelut!

Palkinnoksi Jussi sai foilatun Marble Chalicen (jonka unohti mulle) ja pääsi ajamaan kunniakierroksen Big Rigs: Over the Road Racingia.

Kiitokset kaikille paikalle saapuneille, ja jos jatkoa seuraa, ehdottakaa ihmeessä sopivia pelejä. Hyviä niiden ei tarvitse olla. Kettu kuittaa.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Schembo - 30.08.09 - klo 16:13
Suosittelen kops:ia jos jostain satutte löytämään. Mukiin menevä luolaräiskintä jopa neljällä pelaajalla, ainoana miinuksena että jos pelissä painetaan vähintään 3 nappia yhtäaikaa kaikkien controllit halvaantuvat muutamaksi sekunniksi. Tuo varmasti lisäjännitystä peliin.

Molez ja triplane saattavat sitten olla jo liian "hyviä" kyseisiin karkeloihin?
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Nastaboi - 30.08.09 - klo 17:51
Huonot pelit jatkuivat illan mittaan. Ruokatauon jälkeen otettiin Gold Medal Challenge ilman challengea, koska Markulle ei löytynyt haastajaa Roopen taitettua kyntensä. Muistinvaraiset lopputulokset: 1. Markku (ROM), 2. Roope (CAN), 3. Kari (HUN), 4. Ville (CSI), 5. minä (BUL). Karin lähdettyä pelattiin tanskalaista ensin Dissensionin ja sitten Guildpactin pinoilla. Tämän jälkeen seurasi kaksi semifinaalitappiodraftia miesten kymppiä, sekä conssijono hypergenesispakalla. Ensimmäisessä semitappiossa vastustaja pelasi kolmannen vuoron Shivan Dragonin, nosti välittömästi vastauksen ensimmäiseen vastaukseen, ja kun Shivanista ihmeen kaupalla vielä selvittiin tuli välittömästi Overrun. Hypergenesis hävisi tournament practicessa pakalle, jonka jokainen pelaama kortti kuului keskenään aivan eri pakkoihin. Jonossa tulikin sitten nimim. lsv ja Elffit.

Puoli yhden aikaan joku ehdotti uutta Gold Medal Challengea, mutta vastustin, koska siinä kuluisi liikaa aikaa. Neljä tuntia myöhemmin istuimme yhä keittiön pöydän ääressä pelaten Wikerin paskaformaattia Markun semikäyttisrarepinolla. Tätä ennen oli käyty läpi paskafoilipino ja semikäyttisuncommonpino.

Kopsin kohdalla pelin huonouskriteerit eivät mitenkään täyty. Ennen lähtöä palloteltiin vähän ideaa uudemmista peleistä tai sitten pelkästään jatko-osista koostuvasta paskagames kakkosesta. Uudemmista peleistä löytyy sellaisiakin helmiä kuten Deer Hunter, mikä ei valitettavasti aivan täytä kriteetiä "nopeatempoinen". Vanhoja Pelit-lehtiä ja Mikrobittejä selailemalla voisi tsekata arvosteluista sen alle 50 -osion, eiköhän sieltä ala löytyä.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 30.08.09 - klo 18:46
Huonot pelit jatkuivat illan mittaan. Ruokatauon jälkeen otettiin Gold Medal Challenge ilman challengea
GMC ei ole huono peli!

Tämän jälkeen seurasi kaksi quarteritappiodraftia miesten kymppiä, sekä conssijono hypergenesispakalla.
Drafteissa otettiin turpaan semeissä. Siihen kolmosvuoron Shivaniin yritettiin vastata nelosvuoron timppa + vitosvuoron Air Elementalilla, mutta kaverilla oli tasan neljän pinnan Seismic Strike emmentaaliin. Seuraava yritys oli Fireball, joka hoiteli loharin pois päiviltä, mutta sen jälkeen tulikin tosiaan yliajoa suuhun.

Wikerin paskaformaatti Time Spiralin / Coldsnapin ~käyttiksillä oli kyllä aika kipeän hauskaa, omaksi suosikiksi muodostui "Disintegratella Ihonen pois - eiku Commandeer, Rikola pois - Commandeer resolvaa, omalla Commandeerilla Schalin pois" -peli. Ei vähiten siksi että voitin.

Hypergenesiksen tournament practice -tappiossa vastustaja pelasi kaksi Cloudpostia, Rupture Spiren, Whispersilk Cloakin, punaisia ja valkoisia pikkumiehiä ja Worshipin. Worship + cloakattu mies = en juuri ole voittamassa. LSV:tä vastaan dekki näytti mitä osaa, ekassa gamessa nostin 5 cascadespelliä ja yhden lihan, tokassa 1 cascadespellin johon tuli ykkösvuoron Thoughtseize ja 6 lihaa. Nicedeckmister.

Kops, Molez ja etenkin Triplane Turmoil ovat kyllä ihan liian hyviä pelejä näihin skaboihin.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: etro - 30.08.09 - klo 18:58
Markun ideaalia mukaillen, Épico !

Tosiaan tuo Kops ei oikein täytä kriteereitä, siinä on muutama ominaisuus joka raakkaa pelin armotta pois listalta, esim. alukset lentelevät sinne minne pelaaja haluaa ja yleensäottaen kääntyvät molempiin suuntiin .. lisäksi minuutin mittaiset välidemot joita ei voi skipata puuttuvat täysin. Muutenkaan en oikein tukisi peliä jossa voi oikeasti kepittää vastustajan ilman että tarvitsee luottaa siihen että vastus jumittuu randomilla johonkin lämärimoodiin.

Nykyään harvemmin näkee pelejä pelatessa mitään uutta, mutta jokainen peli tarjosi runsaasti kaikenlaista ennen kokematonta. Omiksi henkilökohtaisiksi suosikeiksi nousivat ;

- Tomaattisodan näkymättömyys-powerup. Harvinaista herkkua pelissä jossa pelataan samalla ruudulla, ja yksi virheaskel voi tappaa.

- Jälkimmäisessä jalkapallossa se, että tuota kontrolloitua pelaajaa ei erota mistään oli jo itsessään iloinen yllätys. Se, että kontrolloitava pelaaja vaihtuu sen mukaan kuka on lähinnä palloa oli suolattu kirsikka kakun päällä. Erikoismaininta myös siitä että palloa ei voinut varsinaisesti ottaa mitenkään haltuun - palloa päin juokseminen automaattisesti potkaisi palloa kulkusuuntaan. Puolustaminen oli erityisen hauskaa, kun ei voinut tehdä sellaisia rikkinäisiä muuveja kuten yrittää ottaa hyökkääjää kiinni kentän puolelta - palloon koskeminen tällöin aiheutti lähes väistämättä oman maalin.

- Champions of Zululan taustatarina. Jotakuinkin yhtä tunnelmaa luovaa ja laadukasta kuin keskiverrossa pornofilmissä, sillä poikkeuksella että pornossa juonen yli voi kelata.

Tajusin vasta nyt, että noiden pelien valintaa varten on jouduttu käymään läpi useamman kymmentä vastaavan tasoista tekelettä ihan ajatuksen kanssa. Se, että Markusta oli hostaamaan koko tapahtuma moisen maratonin jälkeen on jotain mikä ei ainakaan itselleni oikein mahdu päähän.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 30.08.09 - klo 19:47
Hyvän ennakkosensuurin ansiosta jouduin oikeasti käymään läpi aika vähän pelejä noiden eilen pelattujen yhdeksän + Big Rigsin lisäksi, ja niistä suurin osa oli tosiaan liian hyviä paskakisojen nimikkeen alla pelattavaksi.

Oikeasti kirjoitan tätä viestiä siksi, että mun pöydältä löytyi juuri jonkun rannekello. Omistaja saa ilmoittautua.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Nastaboi - 30.08.09 - klo 21:41
Se on Schalinin Villen, huomattiin n. 30 metriä myöhemmin erottuamme tahoillemme.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: kivi - 30.08.09 - klo 22:14
En muista koska olisi viimeksi ollut näin hauskaa seuratessani muitten kärsimistä tekstin välityksellä.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Laava - 31.08.09 - klo 09:01
Kun tässä on asiaa vähän pohtinut, niin täytyy sanoa, että jokaista noista peleistä voisin pelata toistekin. Juuri tuollaisia pelejä sitä tuli pelattua hyvin paljon pentunakin. Vaadin paskempia pelejä!
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: WaMMaSaNDe - 31.08.09 - klo 17:12
Täytyy myöntää, että osa peleistä oli jo aika hirveitä, mutta noista yksikään ei oikeesti hajottanut päätä vielä ihan totaalisesti. Lätkässä meinasin kilahtaa, pelaajani tykkäsivät nimittäin "laukoa" kiekon kaukalon nurkkaan AINA kun lähestyin vastustajan maalia, vaikken mitään naviskaa painanutkaan. Maalinteko oli aavistuksen hankalaa. Champions of Zululuan mätsuppi oli myös aika paha, mutta lohdutuin kun muutkin sai vastaavia 10-90 mätsuppeja.

Futis oli ehdottomasti liian hyvä, mulla oli jopa hauskaa Karia vastaan vääntäessä, vaikka tiukaks menneessä väännössä rankkareilla mun pelaaja meni parin vedon ajaksi samankaltaiseen moodiin kuin lätkässä ja veti ilman napin painallusta vedon - molemmilla kerroilla ohi. Peli otti ilmeisesti muistiin napin painalluksen kun sitä (ilmeisesti?) tarpeettomasti painoin Karin vetoja torjuessa, noin 10 sekuntia takaperin.

Universumin paskimman pelin löytymistä odotellessa - sen pelaamisesta kärsiminen olisi varsin hyvä rangaistus vaikkapa jumbofinaaliin ensi kerralla.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 31.08.09 - klo 18:09
Pelien epäpaskuutta valitelleille: kaveria vastaan pelaaminen on jo itsessään sen verran hauskaa, että luultavasti ihan puhdasta tuskaa ei valitettavasti saa irti oikeastaan mistään pelistä, missä se onnistuu. Väitän silti, että etenkin Italy Soccer '90, Champions of Zulula ja Alex Dampier ovat ilman kaksinpelin tuomaa hauskuusbonusta aika lähellä "hirveintä paskaa ikinä" -titteliä. Lauantaina pelatuista peleistä tosin vain Shaq Fu ja Big Rigs näkyvät maailmalla julkaistavissa "huonoin peli ikinä" -listoissa - muut lienevät sen verran tuntematonta tauhkaa, etteivät siksi ylitä uutiskynnystä. Veikkaankin, että 90-luvun alun shareware- ja homebrew-kötöstyksistä löytyy tulevia paskakisoja ajatellen paljon potentiaalia.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rei - 31.08.09 - klo 18:38
meh, ei niin hyvää ku vanhat jätepelit
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: instiqma - 31.08.09 - klo 21:16
Futispeleistä "parempi" kyllä tuntui ihan suht järkevältä, vanhempi sen sijaan oli oikeasti kamalaa scheissea.

Zulula oli kyllä ehdottomasti paskinta paskaa. Aluksi ihmettelin että miksi ukkoni ainoastaan hyppii ja lyö yhdellä tavalla - tähän Markku tarjosi selitykseksi sen, ettei pelissä voikaan tehdä mitään muuta. 90-10 match-upit ovat ihan älyttömiä, toiseen osuminen järkyttävän vaikeaa ja alkudemokin oli jotain hermoja raastavaa.

Oma suosikkini (ainoastaan siksi että voitin) Wikerin paskaformaatin peleistä oli oma Ignite Memories -tappo. Draining Whelk, Confiscate ja Careful Consideration on aika vahva käsi muutenkin, mutta Considerationista nousi sitten kaksi Ignite Memoriesia ja jotain muuta. Siitä sitten 15 kappaletta Memoriesia stackiin.

Uudet paskakisat saatava kyllä, ilmottaudun uudelleen muiden foorumilaisten sijaiskärsijäksi!
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 20.09.09 - klo 23:14
N-n-n-necro iskee!

Käynnistäkää hypekoneistot, varoittakaa naapureita ja laatikaa evakuointisuunnitelmat, sillä paskakisojen jatko-osaa speksaillaan jo täyttä häkää. Ajankohta tullee olemaan pikkujoulutyyppinen ja pelivalikoimassa vähintään yhtä paljon uusia nimiä kuin M10:ssä.

Kerrottakoon myös, että Schalinin kello jäi sitten Prahaan jonkun astetta rehellisemmän lentokenttätyöläisen ansiosta.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: deviant - 21.09.09 - klo 02:59
Kerrottakoon myös, että Schalinin kello jäi sitten Prahaan jonkun astetta rehellisemmän lentokenttätyöläisen ansiosta.

Liekö viinissä virtaa, en tiedä. Mutten voi olla kikattamatta Villen (päässäni kuvittelemalleni), sangen närkästyneelle ilmeelle ><
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Jukkis - 21.09.09 - klo 12:51
Jos on paskakisoihin miesvajetta, voin tulla näyttämään, kuinka ennen vanhaan pelejä pelattiin! En kyllä tiedä, onko se reilua; kuitenkin noita paskapelejä on tullut tahkottua niin paljon omassa nuoruudessa. Vois olla epäreilut advantaget!
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 24.09.09 - klo 02:52
Koska oon huono päättämään tämmöisiä asioita ite, nakitan vastuun muille. Seuraa huutoäänestys (http://doodle.com/ubsh8rkhywqv8a5g) paskakisojen päivämäärästä.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 24.09.09 - klo 18:19
And so shall it be law. Kakkoskisat pidetään 7.11., kellonaikaa ja osallistujalistaa selvittelen tarkemmin jahka ehdin.

Eräs kisoja varten testattu jalkapallopeli on osoittautunut valinnan kannalta erityisen haasteelliseksi - kyseisessä pelissä nimittäin pallo on näkymätön ja lisäksi en ole vielä keksinyt, miten siinä lauotaan. Tulitusnapilla se ei ainakaan onnistu. Saa nähdä, pääseekö tasuriautomaatti kuitenkin kisoihin - näytöslajin aseman sille voinee antaa.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 29.10.09 - klo 08:21
Muistutellaanpas syksyn tärkeimmästä tapahtumasta taasen, ja kysellään masokisteilta mieltymyksiä - milloin haluatte koettelemuksenne käynnistyvän? Äänestys täällä (http://doodle.com/666wks8ns77vyy3n).

PS. Hensk, äänestyksen ID alkaa 666. Taitaa Doodle tietää, millaisesta menosta on kyse.
Otsikko: Paskakisat v2 7.11.: Jatkoa seuraa ja perästä kuuluu
Kirjoitti: Rancid- - 30.10.09 - klo 01:25
Paskakisat v2 järjestetään siis Hervannan sydämessä allekirjoittaneen residenssissä, osoitteessa Opiskelijankatu 4 E 245, 7.11. alkaen klo 12. Osallistujabracketissa on tilaa kymmenelle (tarvittaessa pienennys kahdeksaan onnistuu myös), ja tällä hetkellä slotti on varattu ainakin seuraaville:

1. Markku Rikola
2. Roope Oksanen
3. Santeri Suvela
4. Jussi Salonen
5. Ville Schalin
6. Juha Ihonen
7. Kari Tuominen
8. Kosti Jokinen
(9. Jukka Lehtinen?)
10. Ehkä juuri sinä?!

Jatko-osathan ovat aina edeltäjiään huonompia, joten tälläkin kertaa pelien erityisen huonoon laatuun on panostettu huolella. Kisapaikalla on tilaa myös katsojille, joten vaikka itse pelaaminen tuntuisikin edellisten kisojen coveragen perusteella liian hurjalta itsesabolta, kannattaa tulla ainakin seuraamaan vierestä muiden kärsimystä!

Viimeisiä kahta slottia saa yrittää kärkkyä yv:llä tai ircissä - Doodleen laitettuja nimimerkkejä en ehkä pidä kovin luotettavina, koska edes omalla nimelläni laitettu ääni ei ole mun itse laittama ;D
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: shazzle - 30.10.09 - klo 02:45
nää paskat liitty MTG:hen miten?
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Rancid- - 30.10.09 - klo 03:02
Se on vielä salaisuus.
Otsikko: Vs: Paskakisat 29.8. - GP-tason live coverage
Kirjoitti: Mozzam - 30.10.09 - klo 14:00
nää paskat liitty MTG:hen miten?

Näyttäis osanottajat olevan magicpelaajia. Itsehän sain kutsun, mutta vihaan tamperelaisia ei anna opiskelut anteeksi.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Karhumies - 04.11.09 - klo 00:09
Saanen ehdottaa muutamaa peliä tuleviin rientoihin:

Bigfoot (NES), vasen-oikea-vasen-oikea-rakko sormessa-kaksinkamppailu
Melkein minkä vaan Amiga/C64 yleisurheilupelin 100m/110m aidat/400m juoksu arcade stickillä
Melkein mikä vaan C64:n futispeli
DOS mäkihyppypeli, en muista nimeä, hirveä kokemus
Wrestlemania (NES), huono peli mutta ehkä siitäkin huolimatta liian viihdyttävä, koska siinä pääsee sentään mättämään?
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 04.11.09 - klo 00:26
Arvioisin näkemättä, että kaikki Karhumiehen ehdottamat pelit ovat liian hyviä. Ihan oikeasti, kokeilkaa joku vaikka Alex Dampieria (toimii Dosboxilla ihan kiltisti), niin näette, mistä tässä hommassa on kyse.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: deFreak - 04.11.09 - klo 07:47
Ihan oikeasti, kokeilkaa joku vaikka Alex Dampieria (toimii Dosboxilla ihan kiltisti), niin näette, mistä tässä hommassa on kyse.

Tämä jää kiekko pelien kruunaamaton kuningas on omassa hyllyssä maksettuna alkuperäispainoksena. On hyvä pitää jotakin konkreettista muistuttamassa elämän pienistä suurista virhearvioinneista. Kokeilkaa ja miettikää onko tässä arvostetun kotimaisen kulttuurilehden arviossa ylisanoja kyseisestä pelistä: http://www.pelit.fi/index.php?id=60725 (http://www.pelit.fi/index.php?id=60725)
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Chaosworm - 04.11.09 - klo 08:19
DOS mäkihyppypeli, en muista nimeä, hirveä kokemus
Jos nyt puhut Ski or Diestä, niin se on kyllä aivan loistopeli, eikä millään muotoa sovi näihin kisoihin.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Laava - 04.11.09 - klo 09:15
Bigfoot (NES), vasen-oikea-vasen-oikea-rakko sormessa-kaksinkamppailu
Jumaliste! Loistava peli! Mutta hyvä että muistutit, pitääpä metsästää tuokin omaan hyllyyn.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Thaurwylth - 04.11.09 - klo 09:58
Jos nyt puhut Ski or Diestä, niin se on kyllä aivan loistopeli, eikä millään muotoa sovi näihin kisoihin.

Voisiko vaikka olla niin, että ei missään tapauksessa puhuta Ski or Diesta? Miksi ihmeessä kuvittelet, että puhuttaisiin Ski or Diesta? Oma epäilykseni on, että kyseessä voisi olla se "Pohjois-Espoon mäkihyppykiertue" -peli. Tosin sitäkin oli aika mukava mätkiä kaksin- ja kolminpeleinä aikoinaan poikien kanssa. Ei kuulosta riittävän paskalta. Mitäs muita hyvin kökköjä mäkihyppypelejä sitä sitten onkaan?

EDITAATIO: Paljastui, että kyseessä tosiaan on Lartzan Ski Jump, mitä nimeä yritin hakea kielen päältä. Siinä on Pohjois-Espoon mäkikiertue. Ja kuten sekä minä että myöhemmin Markku toteamme, peli on moninpelinä ihan liian vyyhdyttävä tullakseen huomioiduksi. [Lisätty 4.11.09 klo 17.33.]
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Nastaboi - 04.11.09 - klo 10:42
Lainaus
- Huonoa
• Itkettävä alkudemo.
• Hirveät kontrollit.
• Järkyttävä pelattavuus.
• Surkeat äänet.

Tuossa Erkan linkin lopussa olikin aika hyvin tiivistettynä se, minkälaisia pelejä näissä kisoissa pelataan. Jos jokin noista neljästä vaatimuksesta ei täyty, ei pelillä ole mitään asiaa kisoihin.

Ihmiset, älkää floodatko tätä ketjua turhilla viesteillä, jos ette edes tiedä, mistä on kysymys.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Masa88 - 04.11.09 - klo 10:48
Atarille löytyisi sellainen peli kuin E.T. Se oikeasti näyttää jo niin surkealta että sitä voisi harkita noihin kisoihin, ja se (luultavasti) täyttää kaikki edellämainitut ehdot

EDIT: Ainakin grafiikoiltaan saa Speed hasten näyttämään hyvältä
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: kivi - 04.11.09 - klo 10:52
Muutama varteenotettava vaihtoehto, mutta näiden löytäminen voi olla vaikeaa:

Tag Team Pro Wrestling (NES) - käsittämättömän paskat kontrollit kruunaavat tämän kädettömän kokonaisuuden. Lisäksi painiliikkeiden nimet puhumattakaan painijoista on repäisty japani-englanti sanakirjaa pläräämällä.
Intergalactic Cage Match (C64) - legendaarisen huono painipeli ulkoavaruuden spritehirviöitä vastaan
World Cup Carnival: Mexico '86 (C64) - jälleen käsittämättömät kontrollit, katoilevat pelaajat ja pallot, katoilevat pelaajien vaatteet (!?!)

Voi kyllä olla että nämäkin osoittautuvat liian viihdyttäviksi.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: kivi - 04.11.09 - klo 10:58
Atarille löytyisi sellainen peli kuin E.T. Se oikeasti näyttää jo niin surkealta että sitä voisi harkita noihin kisoihin, ja se (luultavasti) täyttää kaikki edellämainitut ehdot

EDIT: Ainakin grafiikoiltaan saa Speed hasten näyttämään hyvältä

Kannattaa huomata että kyseessä on Atari 2600. Ja tuo kyseinen peli on valittu huonoimmaksi useamman kuin kerran. Samalle laitteelle löytyy Smurf Rescue, jota olen joskus skidinä itsekin pelannut ja todennut täysin mahdottomaksi.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Karhumies - 04.11.09 - klo 11:00
Nytpä muistinkin: Pelaaja-lehdessä on Pommiryhmä-osio, joka purkaa pahimmat pelipommit ettei pelaajien itsensä tarvitse. Täyden viiden pommin pelit eivät ole koskaan saaneet yhtä armollista tekstiä osakseen kuin tässä ketjussa mainittu Dampierin arvostelu Pelitissä.

Jumaliste! Loistava peli! Mutta hyvä että muistutit, pitääpä metsästää tuokin omaan hyllyyn.

En muista pelistä näin jälkeenpäin muuta kuin sen, että pelaaminen oli pakko keskeyttää peukalon kipeydyttyä ja sormessa oli vesirakkula kaksi viikkoa pelisessiosta eteenpäin. Toista kertaa en peliin koskenut.

Melkein minkä vaan Amiga/C64 yleisurheilupelin 100m/110m aidat/400m juoksu arcade stickillä

Lainaus Slashdotin kommenteista (http://games.slashdot.org/article.pl?sid=04/04/28/175203):

"Ah... Epyx Sports Games.

I remember it still. First, you had the 100 meter dash. That meant hitting the space bar very fast for about 15 seconds. Then, you had the 200 meter dash. That meant hitting the space bar very fast for 30 seconds. Then, you had the 400 meter dash and you stopped playing."

Pitkän rämpytyssession aikana päällimmäinen ajatus koko pelistä on "ei jumalauta, mitä paskaa". Sen jälkeen seuraavana lajina oli toinen rämpytyssessio. Jonka perään kolmas, joka oli aivan eeppisen mittainen. Puolessa välissä viimeistä kisaa oli pakko vaihtaa pelaajaa, sillä peli vei voiton pojasta. Muistaakseni pelissä muutoin mainiosti soinut musiikkikin poistettiin juoksukisojen ajaksi. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Lainaus käyttäjältä: kivi
World Cup Carnival: Mexico '86 (C64) - jälleen käsittämättömät kontrollit, katoilevat pelaajat ja pallot, katoilevat pelaajien vaatteet (!?!)
Ei jumaliste! Tämä oli juuri se C64-futis, jota tarkoitin aiemmassa viestissäni! Pelasin vieläpä kasettiversiota, joten varttitunnin tuskallisen alkalatauksen jälkeen tuntui vielä "hienommalta" saada eteen sellaista jöötiä että huhhuijaa..
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Karhumies - 04.11.09 - klo 11:06
Mitäs muita hyvin kökköjä mäkihyppypelejä sitä sitten onkaan?

En edelleenkään muista nimeä, mutta ääninä oli hirveää jölinää koneen äänipiiristä (ei siis kaiuttimista). Jos hyppy myöhästyi niin äänipiiri piti sireeniin verrattavissa olevaa metakkaa, ukkoa ei voinut käytännössä mitenkään ohjata ilmassa ja vaikka alastulonappulaa miten ajoitti, hakkasi, tjsp niin 99% ajasta ukko mötkähti mahalleen jossain viidenkympin kohdalla. Tasan kerran muistan laskeutuneeni onnistuneesti, sekin puhtaasti vahingossa. Tietokonevastustajat sen sijaan hyppivät 80+m telemarkilla. Värejä pelissä oli ehkä kolme tai neljä, valtaosa ruudusta sysimustaa taustaa. Voihan se olla, että pelistä on kehitetty kokeiluni jälkeen joku vähemmän paska myöhäisempi versio. Toisekseen, tämäkin peli menee varmaan kategoriaan "hirveintä paskaa ikinä yksinpelinä, mutta silti juuri ja juuri siedettävä kaverin kanssa pienenä annoksena".
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: kivi - 04.11.09 - klo 11:39
Todellista paskaa edustaa myös Kenny Dalglish's Soccer Match (Amiga), se löytynee helpommin kuin nuo umpipaskat Atari 2600 pelit sekä laite.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Thalian - 04.11.09 - klo 16:51
Melkein minkä vaan Amiga/C64 yleisurheilupelin 100m/110m aidat/400m juoksu arcade stickillä

Lainaus Slashdotin kommenteista (http://games.slashdot.org/article.pl?sid=04/04/28/175203):

"Ah... Epyx Sports Games.

I remember it still. First, you had the 100 meter dash. That meant hitting the space bar very fast for about 15 seconds. Then, you had the 200 meter dash. That meant hitting the space bar very fast for 30 seconds. Then, you had the 400 meter dash and you stopped playing."

Pitkän rämpytyssession aikana päällimmäinen ajatus koko pelistä on "ei jumalauta, mitä paskaa". Sen jälkeen seuraavana lajina oli toinen rämpytyssessio. Jonka perään kolmas, joka oli aivan eeppisen mittainen. Puolessa välissä viimeistä kisaa oli pakko vaihtaa pelaajaa, sillä peli vei voiton pojasta. Muistaakseni pelissä muutoin mainiosti soinut musiikkikin poistettiin juoksukisojen ajaksi. Korjatkaa, jos olen väärässä.



Hän ken väittää, Epyxin urheilupelejä huonoiksi, ei tiedä mistä puhuu. Summer, Winter ja World Gamesithan on ehkä parhaiten säilyneitä C64-pelejä, mitä on (joo on niitä muitakin). Decathlonia (joka on kyllä jonkun muun tekijän, eikö?) pelaillaan joskus vieläkin porukalla ja katsotaan, kuka on kovin. Ei pysty ymmärtämään häntä, joka näistä ei pidä.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 04.11.09 - klo 16:57
Urheilupeleissä kantavana ongelmana on se, että keskimäärin niissä kaveria vastaan kilpaileminen tuo mukanaan hauskuutta. Joystickinhajotusrämpytykset ne vasta hauskoja ovatkin, kun kilpaa kärsitään. Ja jos tuo Karhumiehen kuvaama mäkihyppypeli on se, mikä sen luulen olevan, siinä piippauksia tulee sitä enemmän, miten pahasti ponnistus meni pieleen, ja alastuloa täytyy alkaa suorittaa sopivan aikaisin ennen laskeutumista. Oikeasti paskaa mäkihyppyä edustaa jonkun käsittääkseni epäsuomalaisen laatima Four Hills -niminen mäkiviikkoteemainen räpellys, jota ohjattiin muistaakseni hiirellä. Täytyykin pitää mielessä, jos kolmannet paskakisat joskus järjestän. Kiven mainitsema pelikolmikko kuulostaa myös varsin potentiaaliselta.

Pelien nimiä mainitsematta kerrottakoon, että lauantain gauntletissa tulee olemaan edustettuna myös Atari 2600.

Ja joo, Epyxin kisailupelit ovat loistosettiä, ja niin ikään mainiosta Decathlonista vastasi muistaakseni Activision. Etenkin 1500 metrin loppukiri.. no, katsokaa Urheiludokumentti (http://www.youtube.com/watch?v=phOjmGxK5EQ) niin ehkä ymmärrätte :)
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Karhumies - 04.11.09 - klo 17:40
Urheilupeleissä kantavana ongelmana on se, että keskimäärin niissä kaveria vastaan kilpaileminen tuo mukanaan hauskuutta. Joystickinhajotusrämpytykset ne vasta hauskoja ovatkin, kun kilpaa kärsitään.
- -
Epyxin kisailupelit ovat loistosettiä, ja niin ikään mainiosta Decathlonista vastasi muistaakseni Activision.

Allekirjoitan jälkimmäisen väitteen suoralta kädeltä, ja ensimmäisenkin vastahakoisesti. Epyxin kisailupelit ovat todellakin loistoviihdettä. Yksilösuorituksena joystickin rämppäys on kuitenkin lähellä henkilökohtaista pelihelvettiäni. Paska peli ei tietenkään anna molempien pelaajien rämpyttää yhtä aikaa, vaan kukin vetää vuorollaan oman suorituksensa. Porukkavitutus tulee siitä, kun se viides/kuudes/seitsemäs kaveri odottelee nurkassa omaa vuoroaan ja se, jonka vuoro oli seuraavaksi, lähti mäkkäriin kun touhulle ei ollut tulossa loppua, jolloin kaikkien muidenkin pelaaminen viivästyy. Eli useimpien urheilupelien paskuus on liikaa kontekstista kiinni soveltuakseen mukisematta paskapelien joukkoon.

Ja jos tuo Karhumiehen kuvaama mäkihyppypeli on se, mikä sen luulen olevan, siinä piippauksia tulee sitä enemmän, miten pahasti ponnistus meni pieleen, ja alastuloa täytyy alkaa suorittaa sopivan aikaisin ennen laskeutumista.

Kuulostaisi samalta peliltä. Mutta niin kauan kunhan alastulotaktiikasta ei ole jyvällä (muistaakseni mukana ei ollut minkäänlaista readme-tiedostoa tai in-game ohjeita) ja piippaukset tulevat täytenä yllätyksenä (niitä ei osaa yhdistää ponnistuksen ajoitukseen ennen kuin puolen tusinan epäonnistuneen hypyn jälkeen), pelaaminen on täyttä kärsimystä.

Oikeasti paskaa mäkihyppyä edustaa jonkun käsittääkseni epäsuomalaisen laatima Four Hills -niminen mäkiviikkoteemainen räpellys, jota ohjattiin muistaakseni hiirellä.
Muistaakseni olen tätäkin pelannut, ja omasta mielestäni se oli nautittavampi kokemus kuin yksikään tässä ketjussa aiemmin mainittu rävellys (poislukien Ski or Die ja Epyxin urheilupelit). Mutta kuka inhoaa mitäkin. ;)
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Polari - 04.11.09 - klo 18:10
Ja jos tuo Karhumiehen kuvaama mäkihyppypeli on se, mikä sen luulen olevan, siinä piippauksia tulee sitä enemmän, miten pahasti ponnistus meni pieleen, ja alastuloa täytyy alkaa suorittaa sopivan aikaisin ennen laskeutumista.

Kuulostaisi samalta peliltä. Mutta niin kauan kunhan alastulotaktiikasta ei ole jyvällä (muistaakseni mukana ei ollut minkäänlaista readme-tiedostoa tai in-game ohjeita) ja piippaukset tulevat täytenä yllätyksenä (niitä ei osaa yhdistää ponnistuksen ajoitukseen ennen kuin puolen tusinan epäonnistuneen hypyn jälkeen), pelaaminen on täyttä kärsimystä.

Keksin aika hemmetin hyviäkin pelejä jotka ovat kärsimystä jos ei tajua mistään mitään eikä ota selvää. "Paska peli, mä vaan painelen jotain nappeja ja sit tää äijä kuolee!"
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Karhumies - 04.11.09 - klo 18:20
Keksin aika hemmetin hyviäkin pelejä jotka ovat kärsimystä jos ei tajua mistään mitään eikä ota selvää. "Paska peli, mä vaan painelen jotain nappeja ja sit tää äijä kuolee!"

Siinäpä mainio ehdotus seuraavaan paskapeli-iltaan: älkää selittäkö kontrolleja ensimmäisille pelaajille. Oi, sitä löytämisen riemua.  ;D
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Kavu - 05.11.09 - klo 09:49
Meni OT:ksi tai ei niin Lartzan Ski Jumppihan on parasta herkkua riippumatta versiosta. Kaikkia versioita on tullut yksinpelillä hakattua ja mäkiennätyksiä rikottua. Siinä oli kuitenkin peli jossa selkeästi pystyi oppimaan virheistään, taidolla pärjäsi ja eri mäillä oli muutakin eroa kuin nimi. Niin paljon kuin aikanaan omaa C64:sta pelasin, ei vastaan tullut kyllä niin paskoja pelejä että ne täyttäisivät tämän topicin kriteerit.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: FreakyM - 06.11.09 - klo 00:52
http://www.youtube.com/watch?v=-HNUL4CHvvk

Kaverini käski ehdottaa tälläista helmeä.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 06.11.09 - klo 01:01
Jos johonkin genreen on ylitarjontaa paskakisoissa, se on kyllä tappelu. Tavalla tai toisella epäonnistunutta mätkintää tuntuu olevan maailma puolillaan - tämänkertaisistakin kisoista ihan potentiaalisia turpaanvetopelejä on hylätty jo kolme.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 07.11.09 - klo 02:31
Alle 10 tuntia on nyt H-hetkeen! Pelko on kasvanut jo sellaisiin sfääreihin, että pimeä puoli alkaa kuulostaa hyvältä diililtä. Coveragea saattaa tulla jossain vaiheessa huomista, tai sitten ei! Näistä jutuista kun ei ikinä oikein tiedä.

(ps. voitin edellisillan Gold Medal Challengen Y L I VOIMAISESTI. Roope oli paska.)
Otsikko: Paskakisat 2, virallinen coverage!
Kirjoitti: luma - 07.11.09 - klo 14:31
Toiset paskakisat alkavat! Paikalla on kahdeksan pelaajaa sekä coveragemies (joka on koko sydämestään onnellinen siitä ettei joudu pelaamaan yhtäkään näistä peleistä). Suurin piirtein samat sankarit kuin viimeksikin ovat uskaltautuneet skaboihin:
Markku Rikola (Rancid-)
Santeri Suvela (WammaSande)
Ville Schalin (instiqma)
Jukka Lehtinen (Jukkis) ja panomiehen parta (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3652.jpg))
Kosti Jokinen (Polari)
Juha Ihonen (Nastaboi)
Jussi Salonen (Zerath)
Roope Oksanen (Andros)
sekä allekirjoittanut koveraasiturttina.

Tällä kertaa arvontakoneistona toimivat Raging Goblinit (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3654.jpg)).

Peli 1, Wrestle War
WELCOME TO WRESTLE WAR!
Mukavaa satunnaisuutta tähän vapaapainipeliin tuovat odottamatta ja pyytämättä vaihtuvat kamerakulmat. Onneksi ennalta-arvattavuutta tasoitukseksi luo se, ettei ykköspelaaja voi valita pelihahmoaan, vaan joutuu pelaamaan Bruce Bladella. Jostain syystä vaikutti siltä, että hahmot todella tottelevat ohjaimia, vaikka maassa makaavan pelaajan potkiminen osoittautuikin hankalaksi: pelaaja ennemmin hyppi paikallaan kuin talloi vastapelaajan naamaa.

Roope voitti Villen törkeillä kneedropeilla
Markku voitti Santerin (Hulk Hoganin näköinen kaveri ei voi olla reilu) vielä törkeämmillä kneedropeilla
Kosti voitti Jukan ajalla, kun Jukkis lähti juoksemaan ympäri kenttää ollessaan häviöllä ja 10 sekuntia kellossa. Ensimmäinen erävoitto Bruce Bladelle!
Jussi voitti Juhan myöskin ajalla. Bruce on liekeissä! (Kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3658.jpg))

Peli 2, Custer's Revenge
Tehtävä: raiskaa paaluun sidottu intiaaniprinsessa ja väistele nuolia. 50 pisteen välein lisäelämä ja peli nopeutuu.

Ville 51p - Santeri 49p "Pääseks tosta yhdynnästä enää eroon jos siihen on menny?"
Vanha panomies Roope 8p - Vanhempi panomies Markku 68p
Kosti 70p - Jussi 39p "Ei mahtanut, se oli spawnkill"
Ylimmäinen panomies Jukka 339p - Juha 8p (parta todella toimi: Jukka panee menemään (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3663.jpg), NSFW tai vähintään mielenterveydelle vaarallinen))

Peli 3, Alex Dampier's Pro Hockey

Edellisistä paskapeleistä tuttu jääkiekkopeli tekee paluun. Vieläkään laukausta ei saa lähtemään niin ettei pelaaja luistelisi kiekkoa kiinni, ja maalivahdeilla on tapana väistää kohti tulevaa kiekollista pelaajaa. Paras tapa tehdä maali olikin luistella kiekon kanssa maaliin.

Markku voitti Villen 2-1
Roope dominoi Santeria 3-0 (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3665.jpg))
Kosti murskasi Juhan 5-1 (mukana yksi Juhan tekemä oma maali)
Jukka voitti Jussin 3-1

Peli 4, Crap Rap Jam

Koripallopeli, jossa pelihahmoina on kuuluisia räppäreitä (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3666.jpg)). Itse pelaaminen koostuu lähinnä päästä päähän juoksemisesta ja donkkaamalla korin tekemisestä (yhtään kauempaa ei pysty koria tekemään, koska heittonapista pelaaja linkoaa pallon täydellä voimalla yleensä suoraan ylöspäin). Tietokonepelaajat lähinnä katselevat kentän laidalta meininkiä ja väistävät pallon osuessa kohdalle. Ekstrabonuksena pallo muuttuu välillä tulipalloksi (millä tosin ei ole mitään vaikutusta mihinkään). Peliareenankin saa valita, tosin ainoa vaikutus on taustaan. Chicagossa pelataan yöllä, jolloin neek EIKUN tummaihoiset pelihahmot sulautuvat loistavasti taustaan. Osallistujien mielestä viiden minuutin erässä oli suurin piirtein viisi minuuttia liikaa.

Jukka vs. Roope 48-28
Kosti vs. Ville 44 - 30
Santeri vs. Jussi 42-42 tasoituksella joka upposi kun ruutu oli jo pimentynyt
Markku vs. Juha 52 - 22

Jatkoa tulossa samalla kanavalla kolmen viimeisen pelikokemuksen jälkeen!
Otsikko: Paskakisat 2, virallinen coverage! (osa 2)
Kirjoitti: luma - 07.11.09 - klo 16:41
Peli 5, Super Ski Pro

Edellisissä kisoissa tämä laji jouduttiin skippaamaan, mutta nyt peli toimii kuin unelma! Pelikokemus alkaa jo valikosta, jossa on joka laidalla näyttöä mystisiä kuvakkeita joita ei selitetä mitenkään. Mitäkähän tapahtuu alareunan aurinkolasikuvakkeesta? (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3676.jpg))

Lajiksi valittin syöksylasku. Koska pelaaja on jalat irti maasta suurimman osan ajasta, ohjattavuus on täysi nolla. Lisäksi lumi ja tausta ovat molemmat tasaisen valkoisia, joten näkyvyys on aivan olematon. Onneksi radanvarren portit ja puut (joihin törmääminen on huomattavasti helpompaa kuin radalla pysyminen) ovat kauniin värikkäitä. (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3671.jpg))

Ville 0:54:10 - Jukka 1:06:71
Roope 0:45:90 - Jussi 0:47:66
Santeri 0:46:18 - Juha 0:51:41
Markku 0:54:45 - Kosti 0:46:30. Markku piti kentän laidalla kasvavista puista (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/markku_puissa.jpg)).

Peli 6, Champions of Zulula

Wanha Kunnon tappelupeli tekee paluun! Tällä kertaa tappelut ratkaistaan paras kolmesta -menetelmällä, joista jokaiseen arvotaan uudet taistelijat. Onneksi edelliskerran tapaan kaikki taistelut ratkesivat silti hahmovalintoihin, ettei pelitaito pääsisi liian suureen osaan.

Ville - Jussi 1-2
1. erä: Peinchka vs. Human Mage: Magen salamaiskulle ei ole vastusta vaikka Peinchka osaakin hypätä ruudun yläreunan yläpuolelle
2. erä: Zombi vs. Koira: Zombi potkii koiran nurin.
3. erä: Half Spider vs. Human Mage Jace Beleren: Hämähäkin panohyökkäys (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3678.jpg)) ei jaksa maagin salamalle.

Roope - Juha 0-2
1. erä: Koira vs. Stone Golem: Koira kuolee parista potkusta.
2. erä: Kyklooppi vs. Zombi: Zombi regeneroi nopeammin, Roope yritti epätoivoisesti pelastautua Windows-keyllä mutta häviää silti.

Santeri - Kosti 2-0
1. erä: Human Mage (ima planeswalker, i rawr and stuff) vs. Snakeman: "Taste my lightning" voittaa jälleen.
2. erä: Zombi vs. Stone Golem: Kosti ei osu Zombiin kertaakaan, ja Golem menee muruiksi.

Markku - Jukka 0-2
1. erä: Peinchka vs. Stone Golem: Golems are stronger than all. (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3679.jpg))
2. erä: Strutsi vs. Mustekala: Mustekala voitti, vaikkei pienestä koosta ollutkaan etua strutsin matalalle osuvaa hyökkäystä vastaan.

Peli 7, Iron Trackers

Splash screen antaa odottaa (Amiga-tyyliin todellakin odottaa, kun lataukseen kestää ikuisuuksia) hienouksia: mönkijöitä ja räjähdyksiä. Musiikit tosin ovat karmeinta paskaa mitä olen ikinä kuullut. Peli aloitetaan tyylikkäästi naamaeditorilla (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3682.jpg)), jonka jälkeen päästään itse peliin. Äänet ovat samaa tasoa musiikkien kanssa ("Mitä nää häiriöäänet on?" "Se on mönkijän moottori").

Itse pelissä ajetaan käsittämättömän pienellä ruudulla mönkijää radalla, jonka reittiä ei ysty erottamaan, väistellen tyhjästä ilmestyviä esteitä (tukkeja, hyttysparvia ja suon alta tulevia käsiä). (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3683.jpg)). Kummankaan pelaajan kontrollit eivät toimineet kunnolla, mikä ratkaisi esim. Markun finaalipaikan ja Roopen tippumisen pois perinteiseltä suolasijalta.

Juha voittaa Villen
Kosti ja Roope kuolevat molemmat, mutta Kosti pääsee pidemmälle ja julistetaan voittajaksi. Roope kuitenkin väittää olevansa moraalinen voittaja pelin täydellisen paskuuden vuoksi. Heti alussa Kosti oli jo luovuttamassa pelin paskuuden vuoksi: kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3686.jpg).
Santeri voittaa Jukan
Markku ja Jussi olivat molemmat voittajia, koska kuolivat heti alun jälkeen eivätkä joutuneet pelaamaan tätä hirvitystä sen enempää (Jussi saa pisteen koska sai enemmän rahaa).

Täydellinen arvontakoneisto. (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3685.jpg)

Lopulliset tilastot:
Kosti 6-1
Jukka 4-3
Markku 4-3
Santeri 3-3-1
Jussi 3-3-1
Roope 3-4
Juha 2-5
Ville 2-5

Finaali:
Finaaliin siis Kosti ja Jukka. Kostin valinta finaalilajiksi on Super Ski Pro (lumilautailun merkeissä). Jukkis: "Mä haluun panomiestä!". Kansan Vormaatti on tällä kertaa Champions of Zulula.

Super Ski Prossa Kosti jättää kepit kiertämättä, jolloin ajaksi tulee aikasakkojen jälkeen 1:03:56. Jukkis kiertää edes muutaman kepin oikealta puolelta ja voittaa ajalla 0:56:80.

Custer's Revengessä Jukka ei jaksanut enää yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kertaa ja pani 68 pisteen edestä. Kosti taas parantaa edellistä tulostaan ja voittaa tämän lajin 94 pisteellä.

Ratkaisulajina on siis Champions of Zulula, ja koska finaali ei saa kaatua noppaan, niin pelataan paras seitsemästä.
1. erä: Zombi vs. Human Mage: Maagi voittaa jälleen.
2. erä: Kyklooppi vs. Zombi: Aluksi kumpikaan oi osu, mutta zombi dominoi tämän matchupin tälläkin kertaa.
3. erä: Human Mage vs. Zombi: katso 1. erä.
4. erä: Zombi vs. Stone Golem: Golemille riittää neljä osumaa Zombiin.
5. erä: Human Fighter vs. Red Dragon: Lohikäärme kynsii Fighterin hengiltä.

Kosti on Zululan Mestari voitoin 4-1, ja samalla Paskakisojen voittaja. (kuva (http://ak.kapsi.fi/foo/paskakisat/IMG_3687.jpg)) Tällä kertaa voittajan palkintona on HOLO Kiss of the Amesha. Lisäksi voittaja pääsee pelaamaan kunniakierroksen sokeussimulaattori SimBlindiä. Kyseessä on ylhäältä kuvattu labyrintti jossa liikutaan nuolinäppäimillä. Näytöllä ei näy mitään (sokeita kun ollaan), joten liikkuminen täytyy hoitaa pelkkien äänten perusteella. "Go Right" -kehotusta ja sen noudattamista seuraa kaamea kiljuminen, joka ilmeisesti kuvastaa pelaajan kuolemaa ("You fail"). Lopulta Markku tarjoaa karttaa nähtäväksi. Jostain syystä Kosti ei halua pelata kahta muuta kenttää.

Siinäpä olivat toiset paskakisat. Thank You, Come Again!
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Nod - 07.11.09 - klo 21:25
Nyt ollaan kyllä jännän äärellä. Bonuspisteitä koko sakille.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 08.11.09 - klo 03:56
Satunnaisia irtohuomioita:

- Pelialustat:
1. Wrestle War - Sega Genesis (aka Sega Mega Drive)
2. Custer's Revenge - Atari 2600
3. Alex Dampier - DOS
4. Rap Jam - SNES
5. Super Ski Pro - DOS
6. Zulula - DOS
7. Iron Trackers - Amiga 500
kunniakierros: Sim Blind - Amiga 500

- Custer's Revengessä inkkarineito - nimeltään Revenge - on tosiaan sidottu KAKTUKSEEN. Must be nice. Pisteitä sai hakkaamalla tulitusnäppäintä (1p per painallus), kun ensin pääsi tappituntumalle nuolisateen alta.

- Rap Jamissa kauempaakin heittäminen onnistuu, mutta on totaalista -ev:tä, koska donkkaamalla ei voi heittää ohi eikä tulla blokatuksi. Tietokoneen ohjaamalle tiimikaverille syöttäminen on virheistä pahin.

- Super Ski Pro'ssa olis ollut tarjolla kolme erilaista suksilla laskemista ja kaksi lautailua sekä mäkihyppy, mutta näissä taitoelementti olisi saattanut vahingossa nousta liian suureksi, joten valittiin suoraviivainen syöksylasku. Jotta vierestä seuraamalla ei oppisi rataa liian hyvin, kukin kilpailupari pelasi eri radalla.

- Zululassa arvontanoppa näytti selvästi painottavan tiettyjä rotuja; esim. vihreää limaa ja silmää ei harmillisesti saatu lainkaan areenalle.

- Iron Trackers todettiin lähes yksimielisesti liian huonoksi peliksi edes paskakisoihin. Myös Rap Jam herätti kisakansassa muita pelejä huomattavasti voimakkaampaa turhautumista; "näiden muiden huonoudelle lähinnä nauraa mutta tätä ihan oikeasti vituttaa pelata" taisi todeta mestari Oksanen.

Mainittakoon vielä, että jälkeenpäin tehdyssä gallupissa paskakisojen pelit rankattiin tällaiseen kamaluusjärjestykseen:

1. Iron Trackers (2)
2. Rap Jam (2)
3. Custer's Revenge (2)
-- tätä ylempänä olevat pelit todettiin "liian hirveiksi jopa näihin kisoihin" --
4. Alex Dampier (1&2)
5.-7. Speed Haste (1), Italy Soccer (1), Wrestle War (2)
8. Champions of Zulula (1&2)
9. Super Ski Pro (2)
-- tätä alempana olevat pelit taas ovat jo jollain tavalla liian hyviä --
10. World Cup '90 (1)
11. Shaq Fu (1)
12. Tomaatti Sota (1)

Näyttää siis vahvasti siltä, että kakkoskisojen pelilista lunasti lupaukset jatko-osan huonommuudesta edeltäjäänsä nähden.

Valtaisa kiitos Artulle kuva- ja teksticoveragesta, Ihoselle videotykistä ja kaikille pelaajille paikalle saapumisesta. Jälkipeleinä tuuttailtiin Magic Onlinessa 8-4-draftijonoja mitä kauheimmalla skeidalla ja pilattiin Teemu Hyvösen pärjäämismahdollisuudet Zendikarin release champseissa.

Kettu kuittaa ja painuu nukkumaan.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Jukkis - 08.11.09 - klo 13:45
Siis mitä ihmettä? Jos Custer's Revenge jää pois tulevista paskakisoista, niin syyn täytyy olla se, että se oli niin HYVÄ. Siis oikeasti. Taidolla pärjäsi satunnaista spawnkilliä lukuunottamatta (joita taisi sattua tasan yksi koko turnauksen aikana). Kontrollit toimivat moitteettomasti ja nopealla välilyönnin rämpytyksellä pärjäsi paremmin kuin hitaalla. Olihan se ihan hirveän näköinen ja äänet olivat mitä olivat, mutta silti tämä oli ehdottomasti paras peli kaikista pelatuista. Iron Trackers otti ykköspaikan paskimpana pelinä minunkin osaltani. Kakkospelaajan kontrollit menivät lukkoon, kun ykköspelaaja ohjasi omaa ajokkiaan. Ei ollut paljon mahtamassa, kun ei pystynyt ohjaamaan. Wrestle Warin rajoittuneet liikkeet yhdistettynä kakkospelaajan painijan ihmeelliseen tapaan kiertää yläkautta kanveesissa maanneen kilpakumppanin kimppuun tekivät siitä hirvittävää skeidaa. Siis ykköspelaaja pääsi potkimaan kanveesissa maannutta kilpakumppaniaan suorilta mahaan, kakkospelaajan painija ei juurikaan tätä ehtinyt tehdä, kun painija kiersi itsestään yläkautta toisen pelaajan kimppuun, jolloin yleensä kaveri ehti nousta ylös, ennen kuin painija ehti potkuetäisyydelle. Lisäksi aikaraja showpainissa wtf? Tuli vähän puun takaa. :P

Finaali ratkesi juuri niin kuin turnauksen henkeen kuuluikin: nopalla.  ;D Onnittelut Kostille koko turnauksen läpi kestäneestä dominoinnista. Oikea mies voitti. Artulle hullut propsit koveraagista ja kuvista.  8)
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 10.11.09 - klo 22:19
Custer's Revengessä (http://www.seanbaby.com/nes/egm09.htm) kyllä tosiaan kontrollit toimivat. Se taitaakin olla pelin ainoa hyvä puoli - vauhdin kiihtyessä nuolisade pikemmin harventui kuin tihentyi, ja vaikeutta tulikin lähinnä siitä, sattuiko nuoli spawnaamaan siten, että Custer on tulilinjalla. Jukkiksen huippusuorituksessa ei juuri väistelyn tarvetta ollut. Konsepti oli.. no, olihan se. Melkoinen. Pakollinen tunnus"musiikin" kuuntelu aina peliä aloitettaessa oli myös herkullinen feature.

Wrestle Warin (http://www.screwattack.com/VGV/Genesis/WrestleWar) huonoutta ei ollut kukaan kai kiistämässä, sen sijaan ennakkoon pelkäsin että Rap Jam (http://www.seanbaby.com/nes/egm14.htm) olisi liian keskinkertainen paskakisapeliksi eikä pelikonseptin WTF-faktorissa riittäisi huonouspisteitä. Onneksi olin väärässä :) Yllätyin myös siitä, että Super Ski Pro (http://www.pelit.fi/index.php?id=60680) tuomittiin kisojen parhaaksi peliksi - jälkikäteen ajatellen tosin siinä pärjäsi pelaamalla hyvin ja kontrollit toimivat suunnilleen sinnepäin, joten mikäs ettei.

Mainittakoon vielä, että Iron Trackers (http://www.lemonamiga.com/games/details.php?id=2783) ei ole paskakisakavalkadin kokoamisessa suuresti auttaneella Lemon Amiga -sivuston huonojen pelien listalla ykkösenä, vaan vasta kolmantena. Ykkösenä on kiven mainitsema Kenny Dalglish's Soccer Match ja kakkosena räiskintä nimeltä Luxor.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Jukkis - 05.12.09 - klo 03:07
Jos joku tuntee piston sydämessään maksamattomista RGD-drafteista, niin YV:llä saa tilinumeron.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 20.01.10 - klo 09:33
Not again!

Kolmannet paskakisat ovat kuin ovatkin tulossa yleisön pyynnöstä huolimatta. Ajankohtaa saapi äänestellä täällä (http://doodle.com/ubsh8rkhywqv8a5g). Pelilista on vielä vähän työn alla, joten jos jollain on tiedossa poskettoman huonoja, tämän ketjun avausviestissä mainitut ehdot täyttäviä pelejä - EI kuitenkaan tappelupelejä, niitä on jo ihan liikaa - niin ehdotuksia tänne vaan.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 20.01.10 - klo 14:50
Ja sille tyypille, jonka mielestä doodle-pollien suoltaminen täyteen feikkivastauksia on hauskaa, suosittelen muita lapsellisia harrastuksia (http://apina.biz/22285.jpeg).
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 21.01.10 - klo 16:40
No niin, kolmannet Paskakisat siis pidetään maaliskuun 6. päivänä, koska tajusin, ettei kumpikaan jäljelle jääneistä sunnuntaista oikeasti käy pelipäiväksi (SMQ lienee vähän korkeammalla prioriteettilistalla yhden jos toisenkin osalta), ja ilman Kostia tai Ihosta ei kisoista tule mitään. Vinkiksi pk-seutulaisille: Vallin semilupaili autokyytiä tänne ja takaisin.

Rohkeana tavoitteena on saada 10 pelaajalle actionia, tällä hetkellä slotit on varattuna suunnilleen näille:

1. Rancid-
2. Nastaboi
3. Polari
4. Retardi
5. instiqma_
6. Zerath
7. Laava
8. WammaSande
9. Andros
10. luma/Jukkis/Aira/joku

Varoituksen sanana kerrottakoon jo nyt, että tämänhetkisessä pelilistassa olevien tuotosten tempo tuntuu olevan joitakin pykäliä hitaampi kuin aikaisemmissa kisoissa. Saattaapi toki johtua siitäkin, että olen kokeillut näitä pökäleitä vasta yksinpelinä.
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: skuup - 23.01.10 - klo 00:50
Voisin alustavasti varovasti teoriassa ilmoittautua kymmenenneksi pelaajaksi. Eli jos jollain muulla ei ole hurjia haluja pelata niin ihan mielelläni tulisin kokeilemaan moista aktiviteettia tamperelaisittain.  :)

-Jani
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Rancid- - 05.03.10 - klo 14:03
Huomenna törähtää! Pelit on huolella huonoiksi testattu ja kontrollit toimivat käsittämättömyydestään huolimatta tai sen ansiosta. Kaikki alkaa siis olla valmista suurta urheilujuhlaa varten. Stay tuned!
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: kivi - 17.03.10 - klo 12:57
Onnea kaikille epäonnisille! Muistakaa oikea tankkaus ja manacost!  ;D
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: Jukkis - 18.03.10 - klo 09:19
Onnea kaikille epäonnisille! Muistakaa oikea tankkaus ja manacost!  ;D

Vähän myöhässä tuli toi ohje.  :P
Otsikko: Vs: Paskakisa-thread
Kirjoitti: kivi - 18.03.10 - klo 09:28
 :o

Olinpas taas pihakustaa. Muistakaa lapset, liimanhaistelu vaurioittaa aivokudosta!