Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät  (Luettu 20666 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa kolatatti

Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« : 03.08.07 - klo 20:16 »
Hei ylläpito,

Tiedän että parin aiemmin saamani raivonpuuskan takia ideoideni oikeellisuutta voidaan epäillä mutta takaan että tässä on ihan omasta mielestäni kunnolliset aikeet takana. Olen myös muistaakseni ainakin Rancid-:lle, Laavalle ja duracelille anteeksipyynnön velkaa aiemmasta suutahtamisestani, jossa hekin saivat syyttä roiskeita. En voi sitä oikein perustella kun en itsekään tiedä miksi niin tein. Listasta varmaan puuttuu joku mutta en tehnyt sitä tahallani. Nyt kuitenkin parin kuukauden foorumitauon jälkeen on helpompi suhtautua asioihin avoimesti. Toivon tätä toki muiltakin mutta enhän minä ketään voi käskeä.

Aiemmin ehdotin ignore-ominaisuutta mutta itse asiassa luulen että minulla on parempi idea ko. ongelmaan. Idea olisi, että tehdään erillinen osio MtG- ja sisäpiirivitseille, koska ne varmasti hämmentävät monia tuolla kaiken keskellä.

Tarkoitus olisi siis että kaikenlaiset trollit, sisäpiirin vitsit, MtG-kulttuuriin liittyvät vitsit ja muut vastaavat kuuluisivat tuonne. Perimmäinen idea olisi että sekä MtG-gurut että aloittelijat voisivat pyöriä samalla foorumilla ilman että gurut sekoittavat aloittelijoiden päät. Ei kai kyse ole siitä että gurut kokkaa ja aloittelijat on paisteja? Tämä johtaa nimittäin siihen että aloittelijat lakkaavat harrastamasta ja ei-niin-vahvat-persoonat jättävät keskustelematta foorumilla.

Tämä viestialue voisi hyvin olla vaikka saavutettavissa vain kirjoittamalla tietyn määrän viestejä tai henkilön omasta pyynnöstä. Tälloin olisi mahdollista että moni ärsyyntyminen jää tapahtumatta kun koko kyseistä viestialuetta ei aloittelijalle edes näy. Ongelmaksi tulee toki jossain määrin se, että jonkun ylläpitäjän pitäisi päättää mikä tällaista tuonne kuuluvaa materiaalia on. Jos sellainen ylläpitäjä löytyy niin uskon että tämä idea auttaisi keskustelufoorumin älyllistä tasoa, joka oman näkemykseni mukaan on ollut valitettavasti hieman laskussa.

Minä ainakaan en koe olevani kovin vahva persoona enkä edes sosiaalisesti kovin älykäs. Lisäksi olen todella huono ajatustenlukija. Muutamat henkilöt täälläkin foorumilla ovat sen varmasti havainneet ja käyttävät sitä näkemykseni mukaan häikäilemättömästi hyväkseen. Jos tällainen on suotavaa tai suositeltavaa foorumilla niin toivon että siitä ilmoitetaan ja voin lakata yrittämästä.

Ja jos nyt joku on samaa mieltä tai edes lähes niin tässä on hyvä paikka ilmoittaa mielipiteensä, vaikka tuntuisi siltä ettei uskalla. Ei kukaan voi teilata tekstillä.
« Viimeksi muokattu: 03.08.07 - klo 20:32 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa miinin

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #1 : 03.08.07 - klo 20:36 »
Tässä on omalla tavallaan ideaa, omalla tavallaan taas ei. Jos joku trollaa, niin hän tuskin tekee sitä sille merkatulla alueella. Sisäpiirivitsit vastaavasti ovat sisäpiirivitsejä ja niiden selittäminen ei ilmeisesti wiki-tapauksesta päätellen kiinnostanut ketään - mikä on ymmärrettävää, ei se enää ole sisäpiirivitsi, jos kaikki sen tietävät. On toki epäkohteliasta valtaosaa kohtaan laittaa sisäpiirivitsejä suurelle foorumille, mutta sitäkin tapahtuu ja toisinaan se jopa sattuu tilanteeseen ja aukeaa useammallekin ihmisille - vaikkei itse juttu olisikaan tuttu.

Idea olisi siis sinällään hyvä, mutta mitä tuolla alueella olisi:
  • Trollaaminen sille määrätyllä alueella ei trollaajista ole hauskaa
  • Sisäpiirivitsien selittely ei näytä ihmisiä kiinnostavan
  • MTG-aiheisia vitsejä on vähänlaisesti
  • Ja mikään mitä oululaiset sanovat ei ole huumoria

Kertoilkaahan käyttäjät mielipiteitä tulisiko tuollaiselle alueelle käyttöä ja muita tuntemuksia ideasta!

PS: Jatkon kannalta jos on asiaa ylläpidolle, niin YV tai sähköposti on parempi tapa, kuin ketju.



EDITAATIO

Idea ei sinänsä olisi se että sisäpiirivitsejä seliteltäisiin vaan että sellaiseksi luettavat viestit siirrettäisiin sinne. Ainakin siis sellaiset joissa on lähdetty heti trollauksella tai insiderilla liikkeelle. Pointti olisi se, ettei MtG-hauskanpitäjien tarvitsisi hermostua tai sekoittaa päätään gurujen löpinöillä kun gurut voivat löpistä noista omilla alueillaankin.

Pelkkä sisäpiirivitsi harvoin toimii yksinään - kukaan tuskin myöskään intoutuu sellaisen paikan nähdessään kirjoittamaan tarinaa eri ketjuun, vieläpä eri alueelle.

Ja trollaaminen ei olekaan hauskaa yleensä juurikaan kuin kirjoittajan ja ehkä samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvien keskuudessa. Muiden mielestä se on pääasiassa rasittavaa ja häiritsevää.

Trollaaminen on 99% ajasta syvältä, mutta trollaajien toimia on hankala pakottaa yhdelle alueelle - eihän kukaan lankea trolliin, jos sen tietää trolliksi, jolloin trollaaja ei varmasti laittaisi sitä tietylle alueelle.
« Viimeksi muokattu: 03.08.07 - klo 20:44 kirjoittanut miinin »

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #2 : 03.08.07 - klo 20:39 »
Idea ei sinänsä olisi se että sisäpiirivitsejä seliteltäisiin vaan että sellaiseksi luettavat viestit siirrettäisiin tuonne alueelle. Ainakin siis sellaiset joissa on lähdetty heti trollauksella tai insiderilla liikkeelle. Pointti olisi se, ettei MtG-hauskanpitäjien tarvitsisi hermostua tai sekoittaa päätään gurujen löpinöillä kun gurut voivat löpistä noista omilla alueillaankin.

Ja trollaaminen ei olekaan hauskaa yleensä juurikaan kuin kirjoittajan ja ehkä samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvien keskuudessa. Muiden mielestä se on pääasiassa rasittavaa ja häiritsevää.
« Viimeksi muokattu: 03.08.07 - klo 20:41 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa teemuhy

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #3 : 03.08.07 - klo 21:37 »
  • Ja mikään mitä oululaiset sanovat ei ole huumoria

ding ding, merisuola on ystävämme! Mutta kolatatin kunniaksi otan tuon loukkauksena ja harkitsen vakavasti Karma Miinus Bongon antamista. Muista suvaita.
11:31:56<@Teroin> valkonen on parempi väri ku sinine

Poissa ilpo

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #4 : 03.08.07 - klo 22:45 »
Pitäisköhän sun, kolatatti, jatkaa sitä foorumitaukoa? Olit kuukauden tai pari tauolla ja heti foorumille päästyäsi alkoi hirveä rumba. Ensinnäkin laitoit eternal-turnauspakka-alueelle niin kamalan pakan, jolla ei pelais virtahepokaan selvin päin. Sitten sait angstattua useampaan ketjuun huumorintajutonta itkuparkua mallia Lehtisen häviöt Visalle. Nyt keksit tässä hyvän ehdotuksen: tehdäänpä oululaisille oma alifoorumi, jossa saavat tursakkeet nauraa keskenään! Hyvä idea, kelpaisiko mitali?

Oikeasti, oululaisten kisaraporteissa ei oo juurikaan sisäpiiriläppiä, joita foorumeita jonkin aikaa lukeneet eivät voisi ymmärtää.  Ja koska tämä on kuin onkin yleinen foorumi, tänne postaillaan tekstiä, joiden sisällön tarkoituksena ei välttämättä olekaan avautua kaikille Suomen pelaajille. Turha siitä on kirjoittajalle avautua, jos ei sisältö aukene itsellesi. Silloinpahan tiedät, ettei teksti ole sinua varten suunnattu ja kohdeyleisö on aivan joku muu.

Tuo pelikoulu-vinetys oli jotain aivan omaa luokkaansa. Tulin juuri töistä ja Teemu-veli ilmoitti jo puhelimessa, että mua odottaa katkeaminen kunhan pääsen kotiin. Ja voi pojat, miten katkesin, tipuin tuolilta kahtena palana varpaiden päälle ja kuolin. Aivan loistavaa tekstiä. Menit ottamaan vakavasti vittuiluna tuon läppäkoulun, jonka tarkotuksena oli vaan suolata helsinkiläisiä rating-automaatteja, taitavia vintagepelaajia. Osta huumorintaju, asenna se ja joinaa uudestaan. Mä en juurikaan henkilökohtaista vittuilua harrasta, vaikka tampiot saattaa niin luulla. Oulussa on tällainen kulttuuri, jossa mehustelu ja suola kasvaa ja voi hyvin. Ei kannata pahoittaa mieltä perus-suolauksesta, etenkään jos sitä ei ole edes sinuun suunnattu. Tämä tosin on.

Hirmu-mahti-egoinen Kova Jätkä Trolli kun olen, avaan tämän itkumarssin kunniaksi kalijan. Saapa nähdä, jääkö yhteen...
Lainaus käyttäjältä: nastaboi
Hankin Ramoneksen kokoelman, painonnostopenkin ja kuulapyssyn. Sitten pistän fisut pakkaseen ja opettelen postinumeroluettelon ulkoa.

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #5 : 04.08.07 - klo 18:40 »
Tiedättekö mitä? Valitettavasti kumpikaan teistä lapsellisista pienistä (ilpo ja teemuhy, ettei jää epäselväksi kun teillä tuntuu olevan aukkoja normaalissa maalaisjärjessä) miehistä ei ole tällä foorumilla minkäänlainen auktoriteetti. Tai yhtään mitään muuta kuin lapsellisia pieniä miehiä. Jos kuvittelit että tekisin jotain ehdotuksesi mukaan, ilpo, olet vieläkin typerämpi kuin luulin. Pidin taukoa ihan itseni, en todellakaan minulle mitättömien turhuuksien takia. Jos teemuhy _soittaa_ sulle jostain foorumilla tapahtuvasta niin siinä on hyvä kuva teidän elämän määrästä ja laadusta. Ei voi kuin nauraa. :)

Henkilökohtaisesti en pidä juurikaan minään tuollaisia, joiden elämäntehdävänä on aiheuttaa vain muille ihmisille ahdistusta ja mielipahaa. Ja se, että katsotte suvaitsevaisuuden olevan merkki heikkoudesta tai vinettämistä on myös naurettavaa. Kuvitelma siitä että minä tai kukaan muukaan pitäisi teitä minkäänlaisessa arvossa tai että vittuilulla sitä arvostusta saa on myös absurdi, mutta sitähän teiltä voikin odottaa edellisten itkujen perusteella.

Se, että trollaaminen yleisillä foorumeilla käsitetään turhana riidan haastamisena ei ole minun keksimäni, se kuuluu ihan yleiseen netikettiin. Tiedän että teillä ei ole minkäänlaista halua noudattaa hyviä tapoja tai muutenkaan käyttäytyä mutta ehkäpä toivonkin että foorumilta löytyisi muita henkilöitä joilla vielä järki pyörii. Mahdollisesti joku ylläpidostakin saattaa olla sitä mieltä että teidän jatkuvat lapselliset tempauksenne ja tahallinen riidan haastaminen (kuten tässäkin tapauksessa) on turhaa ja tarpeetonta.

Pelikouluun postaukseni sai koirat älähtämään, eikö?

Tiedelehden sivuilla oli hyvä postaus asiasta:
Lainaus
Saahan siitä huomiota itselleen, voi kokea olevansa tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Vähän niinkuin pikkulapset, jotka huutelevat, että:"äiti, kato tänne!" Jotkut tietenkin trollaavat ihan huvikseen, mutta pitkäikäiset trollit ovat luultavasti vaan huomionkipeitä.

Tästä lähtien tulee myös jokaisesta selkeästi tahallisesta ärsyttämisyrityksestä karmamiinus ainakin minulta. Näistä pelleilyistä nyt en vielä jaksa laittaa. Se, miten naurettavana tätä karmasysteemiä pidätte ei kiinnosta taas pätkääkään. Sen tarkoitus oli antaa käyttäjille mahdollisuus ilmoittaa mieltymyksensä ja ärtymyksensä tiettyihin viesteihin ja siihenpä sitä aion siis käyttää.

Karmamiinuksien itkeminen (teemuhy:n ja ilpon erikoisominaisuus) on hieno tapa välttyä suurelta osalta miinuksia niin että statsinne näyttävät puhtaammilta. Se, että yleensäkin itkette niistä jatkuvalla syötöllä on hyvä todiste siitä miten merkityksellisesti mokomat pisteet ahdistavat. Pienimielisiä pellejä olette, ei voi muuta sanoa...

Ja koska nyt varmasti tulee jauhamista tuosta paljon puhumastani suvaitsevaisuudesta niin teille olen jo aiemmin koittanut antaa mahdollisuuden sovintoon ja muistaakseni siinä kävi niin että sinä, ilpo, haukuit minut henkilökohtaisesti pystyyn täysin turhaan. Jos teitä ei pelottaisi että joku kerta tulen ja vien kallisarvoiset pokaalinne niin ei teillä olisi noin vahvaa kiinnostusta jatkuvaan asioihini puuttumiseen.

Se, että teitä on enemmän äänessä ei ole todiste teidän enemmistöstänne foorumilla.. Itse asiassa se on vain todiste siitä että olette äänekkäitä lapsia.

P.S. Se, että teitä oli heti kaksi offtopiccaamassa vain ärsytyksen riemusta on aika säälittävää. Menkää kotiinne kasvamaan ja tulkaa sitten takaisin kun opitte toimimaan ihmisten parissa.

P.P.S Mikään tähän ketjuun kirjoittamanne roska ei liity asiaan. Teemyhy:n hieno runokin meni ihan ohi, vaikkakin boonukset ensimmäisestä älykkäästä sarkasmista mitä noilta pojilta on pitkään aikaan irronnut.

Lainaus
Mä en juurikaan henkilökohtaista vittuilua harrasta, vaikka tampiot saattaa niin luulla.

Logiikka koki kovan kolauksen taas kerran.
« Viimeksi muokattu: 04.08.07 - klo 20:35 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa Polari

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #6 : 04.08.07 - klo 19:00 »
Haluaisin sanoa paljonkin mutten tiedä mistä aloittaa. Tyydyn tähän hätään toistamaan mitä Teemu jossain toisessa threadissa kirjoitti:

huumorin Taju.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #7 : 04.08.07 - klo 19:05 »
Eli kun minua suolataan kyse on minun huumorintajuttomuudesta ja kun suolaan takaisin kyse on minun huumorintajuttomuudestani? :D Good one.

Ottakaa nyt edes vastaan kuin mies jos kerta jakaminenkin on niin helppoa.

Osoittaa myös maalaisjärjen puutetta jos käsittää tuon ilpon pelikouluun kirjoittamani jutun olevan juurikaan muuta kuin suolaa ja pieni määrä siinä on toki mukana ihan rehellistä aloittelijan auttamista. Hitunen provosointia että saadaan asia esille. Jos joku tästä oli väärin jonkun mielestä niin aika hupaisaa. :) Antakaa karma miinus!!!

Taidan sanoa tähän että: todellisuuden taju.

Sitäpaitsi suolaus on vain eri nimi vittuilulle. Kaikki eivät siitä nauti, koittakaa nyt ymmärtää toki. Vinettäminen ja suolaus ovat sanoja joita käytätte nähtävästi ihan mielivaltaisessa tarkoituksessa. Oma vinettämisenne minun suolauksestani on surullista kun olette juuri päässeet jauhamasta samaa tännepäin. Se, että MtG:n parissa viihtyy paljon itsekeskeisiä ja normaaliin ihmisten kanssakäymiseen kykenemättömiä yksilöitä ei tarkoita edelleenkään sitä että kaikki tai edes enemmistö olisi näitä.

Toivottavasti kauhean monet nassikat nyt ei teitä ota esimerkeikseen, vaan opettelevat käyttämään omia aivojaan.

Mitä enemmän teitä puuttuu tähän asiaan puolustamalla idiootteja tai hyökkäämällä minun tai ideologiani kimppuun, sitä säälittävämmältä se vaikuttaa.
« Viimeksi muokattu: 04.08.07 - klo 20:29 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #8 : 04.08.07 - klo 19:21 »
Voi ristus. Kukaan ei pakota sinua lukemaan sellaisten henkilöiden juttuja, joiden tiedät ärsyttävän sinua. Jätä heidän threadinsa lukematta. Scrollaa heidän postauksiensa ohitse. Ja älä nyt herran tähden ainakaan vastaa heidän suolailuihinsa. Sinä olet jo hävinnyt tämän taistelun, etkä voi voittaa trolleja muuten kuin jättämällä heidät huomiotta. Kaikesta päätellen tämän foorumin ylläpitoa ei häiritse ns. sisäpiirihuumori, joten jos moderointilinja ei miellytä, kannattaa ehkä etsiä muita foorumeita. Karmamiinuksista ja huumorikaranteenifoorumeista ei nyt ainakaan ole mitään apua, jos yritetään vähentää draamaa.
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #9 : 04.08.07 - klo 19:22 »
Eikä kukaan pakota ketään lukemaan minun juttujani tai vastaamaan niihin, silti nuo lapset tekevät sitä. Ei noiden ihmisten kirjoittamat threadit ole ongelma vaan se kun ko. henkilöt puuttuvat kaikkeen minun kirjoittamaani vaikka olen pyytänyt erikseen olemaan puuttumatta. Se on tahallista ärsyttämistä ja jos se on ylläpidon mielestä hyväksyttävää niin pitäkööt fooruminsa.

Huvittavaa miten moni jaksaa tähänkin puuttua.. :D Mahtaa pelottaa että tulen ja pilaan hienon suolafooruminne suvaitsevaisuusideallani. Voi että... Tässäkin on jo suolattu vaikka kuinka monia. :)

Taisit johanna käsittää väärin kun kuvittelit ongelman olevan sisäpiirivitseissä tai mahdollisesti myös sarkasmissa. Huumori on ihan jees ja hyvä sarkasmi on hyvää sarkasmia. Tahallinen ärsyttäminen sen vuoksi että toisen ihmisen ärsyyntyminen on kivaa, ei ole tarpeellista minusta edes tällä foorumilla.

Se, että kuvittelette minun olevan yksin tätä mieltä tai että pelkäisin kun älähtävien koirien määrä kasvaa on kovin huvittavaa... :D
« Viimeksi muokattu: 04.08.07 - klo 19:34 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa Fumba

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #10 : 04.08.07 - klo 19:40 »
Eikä kukaan pakota ketään lukemaan minun juttujani tai vastaamaan niihin, silti nuo lapset tekevät sitä. Ei noiden ihmisten kirjoittamat threadit ole ongelma vaan se kun ko. henkilöt puuttuvat kaikkeen minun kirjoittamaani vaikka olen pyytänyt erikseen olemaan puuttumatta. Se on tahallista ärsyttämistä ja jos se on ylläpidon mielestä hyväksyttävää niin pitäkööt fooruminsa.

Ei heidän ole pakko lukea sinun juttujasi tai vastata niihin, mutta jospa he haluavat? Sinun taas ei ole mikään pakko jatkaa kierrettä ja ottaa herneitä nenään tällaisesta. Sinä olet se, joka tässä on ylireagoinut ja paisutellut juttua. En nyt puolustele oululaisiakaan, heidänkään juttunsa eivät hirveän älykkäitä aina ole, mutta katsoisit nyt peiliin.

Nyt olisi vitutustopicille käyttöä.

Poissa Dark Knight

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #11 : 04.08.07 - klo 19:42 »
Jaahas. Kohta alkaa isokin riita. Luin näitä kritisoimiasi topicceja kolatatti sekä tähän topicciin kirjoittamiasi asioita ja valitettavasti (sinulle) joudun toteamaan, että Polari on oikeassa. Sinulta puuttuu huumorintajua tällaisille "ilpojutuille". Kehotan, että rauhoitut, ettei sinulle käy samalla tavalla kuin minulle on käynyt (katso karmamiinuksiani sekä linkit). Lisäksi en tykkää siitä, että kukaan käyttäjä haukkuu suoraan jotain toista käyttäjää ja mielestäni voisit poistaa nuo pelle-jutut. Jkk on muuten oikeassa sanoessaan: "Kukaan ei pakota sinua lukemaan sellaisten henkilöiden juttuja, joiden tiedät ärsyttävän sinua." Tuo kannattaa tosissaan huomioida. Tuohon vastasit sanomalla: "Eikä kukaan pakota ketään lukemaan minun juttujani tai vastaamaan niihin, silti lapset tekevät sitä. Ei noiden ihmisten kirjoittamat threadit ole ongelma vaan se kun ko. henkilöt puuttuvat kaikkeen minun kirjoittamaan." Voitko antaa esimerkkejä? (=linkkejä)

Lainaus käyttäjältä: kolatatti
Karmamiinuksien itkeminen (teemuhy:n ja ilpon erikoisominaisuus) on hieno tapa välttyä suurelta osalta miinuksia niin että statsinne näyttävät puhtaammilta. Se, että yleensäkin itkette niistä jatkuvalla syötöllä on hyvä todiste siitä miten merkityksellisesti mokomat pisteet ahdistavat. Pienimielisiä pellejä olette, ei voi muuta sanoa...
Karmamiinuksista "itkemisessä" ei ole mitään vikaa, jos osaa perustella HYVIN, miksi kyseiset miinukset ovat vääriä. Olen itsekin poistattanut muutaman miinukseni, koska ne eivät toteuttaneet Anastazian antamien karmamiinusten ehtoja tai ne kritisoivat minua asioista, joissa ei yksinkertaisesti ole mitään kritisoitavaa.

Puolustukseksesi on kuitenkin todettava, että edellisellä ilpon tekstillä tässä topicissa ei ole mitään tekemistä huumorin kanssa. Se on puhtaasti inhottavaa pilkkaamista sinua kohtaan. Tuossa kohtaa ilpo vajosi todella alas. Lisäksi on pakko kommentoida näitä kahta ilpon sanomaa juttua.

Lainaus käyttäjältä: ilpo
Oikeasti, oululaisten kisaraporteissa ei oo juurikaan sisäpiiriläppiä, joita foorumeita jonkin aikaa lukeneet eivät voisi ymmärtää.
Ai jaa. Selittäpä sitten selkokielellä ilpo, että mitä tarkoittavat ilmaisut "hitsaus", "suolaus", "smemmen" ja "lololllkoloklo" (tai mikä liekään).

Lainaus käyttäjältä: ilpo
Mä en juurikaan henkilökohtaista vittuilua harrasta, vaikka tampiot saattaa niin luulla.
Mielestäni se, mitä tuossa viestissäsi kolatatille sanoit, on puhdasta vit***lua.
Tässä vaihtolistani:
http://mtgsuomi.fi/listat/Dark%20Knight/hw/

"One man's trash is Dark Knight's treasure."

Poissa Jirry

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #12 : 04.08.07 - klo 19:47 »
...Toivottavasti kauhean monet nassikat nyt ei teitä ota esimerkeikseen, vaan opettelevat käyttämään omia aivojaan...

Täytyy itsekin kyllä sanoa että olen samaa mieltä Kolatatin kanssa tuosta asiasta. Foorumille lappaa porukkaa sisään harva se päivä ja heti ensimmäiseksi he lukevat jotain trollauksia ja eiväthän he tosiaan välttämättä koko juttua tajua. Miten käy? Se jää nähtäväksemme. Kovin monellahan sitä huumorintajua ei todellakaan ole, ja itsekin täytyy sanoa että jossain vaiheessa se ei minullakaan riitä.

Joskus juttujen paisutteleminen johtaa toimintaan, negatiiviseen tai positiiviseen, sen takia niitä usein paisutellaankin. Viestejähän ei pakko yleensä ole lukea... mutta kuka tietää mitä niissä sanotaan jos niitä ei lue? Lukemallahan se selviää ja silloin se on jo myöhäistä ystävät hyvät.

Kolatatti puhuu mielestäni (lähes) täysin asiaa, ja tietenkin ihmiset jolla sitä "huumorintajua" löytyy eivät ota tätä kuuleviin korviinsa tai näkeviin silmiinsä, tällaisia nämä huumorintajuiset ihmiset ovat. Krapulassa tai muuten vain vitutuksessa olevat henkilöt, lyökää itseltänne taju kankaalle, tai ostakaa boosteriloota ja antakaa minulle niin ei tällaista tarvitse lukea, hyvin usein luettu teksti vaikuttaa siltä että sitä silmät punaisena on väkerretty. Se ei todellakaan ole kovin mukavaa loppujen lopuksi, vitutus leviää ja kohta sitä saa lukea vitutusketjusta, karmamiinuksista tai jopa vaihtojen ym. aikana käyttäytymisestä.

Tietenkin... minäkin olen taas joku random-foorumikäyttäjä jota/jonka mielipiteitä ei kannata ottaa huomioon, mutta halusin aukaista suuren suuni ja sanoa sanottavani. Niin, ja minähän en tiedä asiasta mitään, totta kai. Kumpikin osapuoli on tällä hetkellä syypää toistena vitutukseen vaikka eiväthän he sitä tajua kun ovat katsos "oikeassa".

Ja mikä helvetti tuossa "Vintage on ainoa oikea" -asenteessa hyvät ihmiset on?

Mä en juurikaan henkilökohtaista vittuilua harrasta, vaikka tampiot saattaa niin luulla.

Ok, olen kai sitten tampio.

Nyt pistäkääs asialle piste että kaikki ovat tyytyväisiä. Kiitos.

Olkoon näin.
« Viimeksi muokattu: 04.08.07 - klo 19:50 kirjoittanut Jirry »
Have/Want

"Praise the Sun!"

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #13 : 04.08.07 - klo 19:55 »
Kyllä tämä minun asian paisutteleminen ja provosoituminen on tällä kerralla ollut lähinnä pyrkimystä siihen että tilanteeseen saadaan muutos, ei todiste huumorintajuttomuudestani. Ne, jotka niin ovat kuvitelleet ovat valitettavasti väärässä. Asia on vain nyt niin vakava että sitä ei huumorintajulla selvitetä. Monilta on kyllä tosin jäänyt selvästi muutama sarkasmi käsittämättä. Ei sinänsä minulle yllätys.

Ne, jotka vaikeuttavat asian selvittämistä turhilla karmamiinuksillaan ja kommenteillaan voisivat astua sivuun ihan suosiolla. En ole hyökkäämässä teidän kimppuunne. En voi käsittää miten joku saa kiksejä estämällä ymmärtäväisyyden leviämistä...

Myönnän toki että tuo ilpon pelikouluu -postaukseen vastauksessani oli jonkin verran provosointia ja "suolausta". Sen tarkoitus oli räjäyttää asia käsiin hallitusti että se saadaan nyt kerralla kunnolla pöydälle. Tarkoitukseni on että joko foorumikäyttäjät ottavat toisensa huomioon, tai vaihtoehtoisesti yritän selvittää kuinka paljon ilpoja ja ilpon pikku kätyreitä täältä löytyy ja toimia sitten tilanteen mukaan. Aika epäloogista myös että ihmiset antavat ilpolle karmaboonuksia epäjärjestyksen ja vihanpidon lietsomisesta mutta kun minä teen sitä tarkoituksenani myöhemmin vähentää vihanpitoa, siitä itketään ja jaellaan miinuksia. Ei niin että minua myöskään nuo pisteet kiinnostavat, mutta ajattelinpahan vain sanoa jos joku nyt haluaa logiikkansa ja prioriteettinsa tätä asiaa kohtaan uudelleen asettaa.

Niin, että suolaus voisi olla hyväksyttävää, siitä pitää saada määritelmä. Jos ette sitä pysty antamaan, tuon toiminnan voi lopettaa tällä foorumilla.

EDIT: tässä on vastauksia tuohon alla olevaan postaukseesi, Polari. Poistin myös jossain määrin omaa provoamistani. En väitä että olen täydellinen mutta ainakaan en ala riehumaan siitä jos joku yrittää ehdottaa ettei riehuttaisi..
EDIT2: Ilmeisesti edelleen monet vielä luulevat että tässä on kyse vain minusta. Todellisuudessa olen enemmän huolissani foorumin tasosta joka laskee huomattavasti siitä kun virkeät ja nuoret mielet eivät uskalla vaihtoalueen ulkopuolelle kirjoittaa ilman pelkoa jonkun suolaajan hyökkäyksestä. Kyllä minulla se huumorintaju on, toisinaan toki ärsyyntyminen menee siitä yli.

Edelleenkin, ottakaa vastaan suolaa jos sitä olette valmiit jakamaankin.
« Viimeksi muokattu: 04.08.07 - klo 20:17 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa Polari

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #14 : 04.08.07 - klo 19:59 »
Poistin juuri parin sivun vuodatuksen tajuttuani kuinka turhaa sinulle on yrittää sanoa mitään. Miten se edistää suvaitsevuutta että haukut puolen tusinaa aktiivista postaajaa trolleiksi ja pelleiksi? Ja suolaus ei ole synonyymi vittuilulle, itse olen sen ymmärtänyt konteksteista ilmankin rautalankaa. Henk. koht. en pidä siitä että kaikki huumori (tai mikään muukaan) tehdään pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan ja rautalangasta enkä näe miksi muunlaiset tuotokset pitäisi kieltää - jos homma ei sinulle aukea niin jätä lukematta.

Yritetäänpä vielä kerran toisesta näkökulmasta: Kun nyt olet kampanjoinut rauhan ja suvaitsevuuden puolesta niin mitä mieltä olisit jos joku vastaisi kaksi viikkoa vanhaan huumorithreadiin kertomalla että alkuperäinen postaaja on vähintäänkin trolli, vähä-älyinen, haitaksi foorumille, provosoiva, epäinhimillinen, itsekeskeinen, jos rivien välejä lähtee tulkitsemaan niin paljon muutakin, ja että sama pätee myös useimpiin tämän kavereihin? Kun muut näkevät alkuperäisen viestin huumorina ja vielä hyvänä sellaisena?

PS. http://vaihdetaan.kapsi.fi/forums/index.php?topic=26476.msg161682#msg161682
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa Jaakkima

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #15 : 04.08.07 - klo 21:06 »
mielestäni kolatatti, ei kannata ottaa kaikkea niin tosissaan. sinulla on selvästi jotain henkilökohtaista ilpoa vastaan (varmaan tuosta nimetön läjä-pakasta saamistasi kommenteista).
eikä mielestäni ilpon tai kenenkään muun, joka osaa kirjoittaa hyvin postaamat raportit, ym. huononna foorumin tasoa. itse olen kyllä saanut vallan monet naurut kyseisten käyttäjien hyvistä viesteistä.
Tilaan urheilulehteä joten eiköhän se kerro, että tiedän todellakin mistä puhun.

H/W

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #16 : 04.08.07 - klo 21:11 »
Et tainnut lukea edellisiä postauksia ajatuksella ja teit omia johtopäätöksiä, kun pistit tämän:

Lainaus
mielestäni kolatatti, ei kannata ottaa kaikkea niin tosissaan. sinulla on selvästi jotain henkilökohtaista ilpoa vastaan

Suosittelen lukemaan postaukset uudestaan, ajatuksella. Tämä ei ole provosointia, en vain jaksa jokaiselle erikseen selitellä yv:llä.

Yksittäisten ihmisten mielipide ilpon kovuudesta ei muuta käsitystäni henkilöstä. Nämä ilpofanittajien kommentit voi jättää hyvinkin postaamatta kun eivät ne mitään uutta tähän enää tuo. Ymmärrän kyllä hyvin että ilpo on rankka jäbä ja ansaitsee aplodit. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Taidan painua pajauttamaan tästä. Jatketaan joku toinen kerta.

EDIT: vieläkin jaksaa naurattaa miten moni tästä tekee virheellisiä loogisia päätelmiä ja esittää omaa kaksinaismoraaliaan ylistämällä ilpon touhuja ja dissaamalla minun vastaavia. :D Kovat on fanit. Pakko koittaa puhua oulua kun oulu ei puhu suomea.. :)
« Viimeksi muokattu: 04.08.07 - klo 21:15 kirjoittanut kolatatti »
EHLO you say? I'm interested...

Poissa Jaakkima

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #17 : 04.08.07 - klo 21:31 »
Nämä ilpofanittajien kommentit voi jättää hyvinkin postaamatta kun eivät ne mitään uutta tähän enää tuo.

miten leimaat minut ilpofanittajaksi? sekö on syynä että sanoin:
Lainaus
eikä mielestäni ilpon tai kenenkään muun, joka osaa kirjoittaa hyvin postaamat raportit, ym. huononna foorumin tasoa.

tuo on totuus varmasti muidenkin kuin minun mielestäni, en voi väittää etteikö sinulta joskus olisi tullut asia viestejä, mutta mielestäni
tämä jo ampuu yli.
Tilaan urheilulehteä joten eiköhän se kerro, että tiedän todellakin mistä puhun.

H/W

Poissa vodel

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #18 : 04.08.07 - klo 22:56 »
Hei hyvää päivää hyvät ihmiset, nyt hieman jäitä lätsään itse kullekin. Vaikka esim. poromiesten huumorintaju on vähintäänkin erikoista ja sisäänpäinlämpiävääkin, täytyy muistaa että nyt olemme kaikki foorumilla, jonka keskeisenä teemana ovat fantasia-aiheiset pahviläpyskät, eikä esimerkiksi Ruandan kansanmurha. Pelkästään se seikka että aikamiehet näiden kuponkien kanssa hääräävät, pitäisi kertoa jotain siitä onko foorumin käyttäjien sisäinen lapsi edelleen elossa, vai jo poljettu suohon. Nyt kaikki katsomaan taaksepäin ajassa ja toteamaan, ettei se koulupihojen pahiskaan aikoinaan pousailujaan lopettanut, vaikka miten olisi siitä opella/iskälle/talkkarille/mummon kissalle tilittänyt, eli ehkäpä kaikkea täällä ei tarvitse ihan niin vakavasti ottaa.
Nopeat elävät, kuolleet eivät.

Poissa teemuhy

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #19 : 05.08.07 - klo 04:12 »

Karmamiinuksien itkeminen (teemuhy:n ja ilpon erikoisominaisuus) on hieno tapa välttyä suurelta osalta miinuksia niin että statsinne näyttävät puhtaammilta.


Osoita minulle kohta, jossa olen itkenyt karmamiinuksesta.

Sulla tuntuu olevan muutenkin jokin määrittelemätön ongelma. Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin itseironia? Oletko koskaan ajatellut, että ehkä ihmiset eivät ole aina niin tosissaan?

jkk, Polari ja vodel ovat kaikki tajunneet, mistä tässä kaikessa on kyse. Jos pääkaupunnin huumori/suola ei kelpaa, niin suorita itseignore ja piste. Joillekin tällainen huumori iskee oikein hyvin, ja heillä on varmasti oikeus nauttia siitä. Kosti ja Juhan Seinät ovat molemmat alkaneet osoittaa pääkaupunnilaisen merkkejä. Molemmille suolan olemus on jo täysin selvää, ja molemmilta löytyy myös calzoneja toteuttaa pääkaupunnin huumoria. Arvoisa ylläpitäjämme Miikakin suolasi oululaisia taitavasti. Miksi otat asiat niin vakavasti?

Säälittävä peittely-yritys tyyliin "hähää mä vaan suolasin takaisin emmää tosissaan oo" ei mene läpi. Sulla on selvästi sydämesi pohjalta jotain tätä kaikkea vastaan. Ota huomioon, että koskaan kukaan oulusuolaaja ei ole tarkoittanut mitään henkilökohtaisesti. Kaikki suolatut naskit, kalat, seinät ja 6/2 golemit ovat edelleen oikeassa arvossaan ja tervetulleita juttelemaan ihan mistä vaan milloin vaan. Jos asiasta on pakko vetää pussi herneitä ilmarööriin, niin vika on valitettavasti vastaanottajassa.

Kaipasit suolaukselle määritelmää. Ei taida olla kenenkään muun vika, että tunneälykkyytesi tai sosiaaliset taitosi eivät riitä tunnistamaan suolaa muun tekstin seasta. Yksinkertainen sääntö: Jos jokin voi loukata jotain, niin todennäköisesti kyse on vain suolasta. Ei kannata siirtyä henkilökohtaiselle tasolle. Kukaan ei ole tällä foorumilla vain murskatakseen muiden elämiä. Jos legacypakkasi on paska, niin asiasta kyllä kerrotaan. Jos se kerrotaan suolan kera, niin mitä sitten? Yhyy isot pojat kiusaa, miks mun soulgorger ei olekaan formaatin paras pakka? Anna suolan opettaa, ja opettele suolaamaan.

Loppuun vielä sanastoa tyhmille:

Hitsaus = pitkään kestävä pelitilanteen miettiminen tyyliin "ääh, pelaisko giftsin vai gushin vai minkä", eikä vartin miettimisen jälkeen tapahdu mitään. Yleistä jauhamista siis.

Suolaus = Vaikea asia, jonka tajuamiseen tarvitaan avoin mieli ja roppakaupalla sellaista monilta puuttuvaa asiaa kuin ITSEKRITIIKKI. Miksi monille on niin vaikeaa myöntää, että joku osaa asiat paremmin?

Smemmen = Stephen Menendian, amerikkalainen vintagenero, mtg-teorianero, nero. Jumala.

lolkoklkoklkokiokpokol = oletko retardi? Lol Lkol on myös mustan leylinen toinen nimitys, keksin sen joskus jostain syystä.


Lkolatatille vielä: mun mielestä sun aivoista puuttuu jokin osa. En tiedä mikä, mutta jokin on vialla.
11:31:56<@Teroin> valkonen on parempi väri ku sinine

Poissa ilpo

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #20 : 05.08.07 - klo 04:15 »
Kaameeta, kolmas maailmansota on vissiin alkanu eikä mulle oo vielä soitettu!

Okei, jottei mitään vääriä kuvia tulisi, paljastan jo nyt: oon taas umpitunnelissa. Oululaisethan on aina vähintään mäyriksen kanssa liikenteessä. Kovia jätkiä ollaan me. Mä kikatin kuin Juha konsanaan tän ketjun kanssa, kun luin tätä mainion känni-illan jäläkeen. Ei pirulauta, tänne on postannu jos jonkinlaisesta piiristä poikia ja tyttöjä. Toinen maailmansota näyttää takapihojen hernepyssytaistelulta verrattuna tähän kuularuiskujen suihkeeseen. Mä istun tässä jo kypärä päässä, ettei tuu tarkka-ampujilta ylläreitä (on muuten niskat kipeet kohta). Parikilonen peltipotta se on hieno keksintö.

Mä en tiedä edes, mistä alkaasin. Tekis mieli kertoa, kuinka hyviä soittoyhtyeitä on Ramo, misfits ja Klamydia. Voi poijaat. Rämäpunkki ja kaljapunkki on mun makuun. Misfits toki soittaa vähän poikkeavaa musaa, mutta aivan mageet on soundit heidän, ei voi käsittää. Vaasalaisille terveiset.

Tässä on ihminen jos toinenkin yrittäny sulle, kolatatti, tulputtaa että koita ny rauhottua. Tässä ei mitään Berliinin muuria kaadeta uudestaan vaan heitetään vaan läppää oulu-style. Jos nää et tykkää meidän heitoista, älä tuu meille siitä kitiseen. Pari käyttäjää jo sanoi varsin osuvasti, että hei poika, sun ei oo pakko lukea oululaisten hankalasti sisäistettävää turnausraporttimateriaalia. Mä en nyt valehtele vaan sanon suoraan, että oululaiset pitää tätä mestaa pystyssä. Meidän turnausraporteilla ei ole vertaista, ei minään päivänä. Jos sä et tykkää meidän hieman oluen kyllästämistä teksteistä, skippaa ne suosiolla. Ei niistä oikeasti kannata nousta barrikaadeille ja alkaa heiluttaa punaista lippua.


Meikä tulee ropeconiin perjantaina aikaan X. Ennakkohuhu, josta järjestysporukka ei hirveästi tykkää, kertoo oululaisten olevan jo valmiiksi vähän kasassa. Pienet jos suuretkin patoutumat voi tulla purkamaan mulle, jos siltä sattuu tuntumaan. Kenttäpsykiatrin tutkinnon omaavana osaan kyllä käsitellä hieman epävakaampiakin yksilöitä, jos tarve vain vaatii. Osasto Toginasujen puolesta lupaan jo tässä vaiheessa, että me järkkäillään skenelle satunnaista vintagedekkiapua. Eli jos joku sattuu olemaan ihan pihalla Formaatista Oikeasta, vinkatkaa vaan tähän suuntaan. Käytössä on siis Suomen eliittiyksikkö, joka vastaa tämän hetken parhaasta Magic-dekistä ja sen suunnittelusta. Okei, te näätte mun läpi. Mä tässä koitan buustata meidän tiimin egoa pilviin ja aiheuttaa samalla ylimääräsiä tutinoita nasujen polvien kohdalla. Jos mulla ois kuva tilanteesta, siinä ois meidän tiimi hampaisiin asti aseistautuneena ja lattia täynnä ruhoja. Mielikuvitus 1-0.

Oman egon buustaushan on tosi alhaista. Hyi teitä, oululaiset turjakkeet. Hävetkää!

Ja ettei ihan täysin informatiivisuudeltaan nollaa näyttäisi tämäkään viestini, paljastan termejä niin mahtavia. Yleisön pyynnöstä:

Lainaus
Ai jaa. Selittäpä sitten selkokielellä ilpo, että mitä tarkoittavat ilmaisut "hitsaus", "suolaus", "smemmen" ja "lololllkoloklo" (tai mikä liekään).

Hitsaus = hitsausta, nihkeää vaikeaa hankalaa raskasta peliä. Pelaa tarpeeksi niin tiedät.

Suolaus = sarkasmia ja vittuilua, oulu-style. Tähän pystyy myös äärimmäisen monet muut foorumin käyttäjät, mm. arvon ylläpitäjä, herra Miinin ja Tanpereen herrasmiehet ja muutama helsinkiläinen. Jos et tunnista suolausta, et ansaitse elää. Helppoa, eikö vain?

Smemmen = jumala

Lol lkol Leyline = leyline of the void. Tämänkin tietäisit, jos et ois jatkuvasti ulkona kuin tunturipöllö.

Ja mitä muihin arvon oululaisiin tulee, Teemu on mun rakas veli. Tero on paisti. Esa pärjää sm-kisoissa työkseen. Muut yrittää jotain.

Kolatatti, sulla on selvästi jotain vaikeita patoutumia mua kohtaan. Toki joo, oonhan mä parempi pelaan ja mulla on paremmat kortit. Hei, ei maailma siihen kaadu. Mä en vaan käsitä, miksi sun pitää selittää ja kitistä, että mää oon joku perseen random-trolli, jolla ei oo parempaa tekemistä kuin partiksella kikkailu. No vittu, paljastin itteni. Ei mulla oo oikeesti muuta elämää ku partis ja mehut. Juon itteni uneen joka ikinen ilta, ettei tarttis kohdata oikeeta maailmaa. Eiku.
Meikäläinen kirjottelee tänne omaksi ilokseni vähän vintageläppää, jos sä et sitä kestä, tapa ittes kahdesti. Ei kiinnosta. Jos susta ois parempi, että Oulu hiljenee ja partis vajoaa koomaan, kerro toki sekin informaatio - Nikke knakkertton arvostaa.

Ropeconiin ei oo viikkoakaan ja tuntuu jo siltä, että oon NIIN siellä. Reissusta saattaa tulla taas yksi legendaarinen reissu, josta nasut puhuvat toisilleen hiljaa kuiskien kymmenen vuoden päästä. Toista se mtg oli siihen aikaan, kun turnauspaikoilla juotiin. Nyt ei saa enää kuin nauttia energiatabletteja ja puhuminen kirjakielellä on ainoa tapa puhua ääneen.

Ettei täysin mitättömäksi jää tämäkään viesti, kerron pari juttua taas. Mun lempimerkit on Olvi ja Koff. Lesbot on mun suosikkeja, ei voi käsittää, miten paljon arvostan niitä, vaikka pelaavatkin väärään maaliin toisinaan. Lesbo tai ei, tarpeeksi kännissä ne lämpenee jopa meikäläiselle. Helppoa. Huomenna tai tänään tai oikeastaan ihan kohta pitäs herätä. Raskasta, ei kiinnosta. Voitin tänään suunnilleen saman kokoisen ja painoisen täysin tuntemattoman janarin painissa, olen siis maailman kovin ihminen rocky-style. Mun mielestä mikään ei oo hienompaa kuin satunnaispainit, vaikka en hirveästi arvosta kylkiluiden murtumista ja sellaista hassua. Kylkiluita on kuitenkin vaikka muille jakaa, eli passaa painia ja kunnolla. Sitäpaitsi Rockyn ruokavaliolla rikkoutuneet kylkiluut paranee kohtuullisen hyvin. Oon taas kisakunnossa, vaikka juhannus oli rankka.

Loppuselvityksessä otan huomioon kysymyksen, joka liittyy vintageen. Eli jo pitkään tunnettu totuus on, että vintage on ainoa oikea formaatti. T2 eli stanretard on nasujen peli-iltoja varten kehitetty formaatti, jonka tarkoituksena on pistää pelaajat kääntelemään kavuja toisiaan päin. Hyi saatana. Vintage poikkeaa tästä ensimmäisne vuoron voittoineen ja controllipakat oikeasti tekee muutakin kuin nysvää paikallaan. Parasta vintagessa on, että creatureja ei formaatissa ole. Jos mä conissa nään kavupakkoja vintagessa, mun ainoa tehtävä on opettaa ihmiset oikealle polulle.

Voi saakeli, velipoika kerkes ensin. No ei mahda, hitas kun olen. Postaan mun shitin tähän.



EDIT: Poistettu tekstistä selkeästi "huumorilla" laitettu kohta, joka oli kuitenkin asiateksinä tulkittaessa räikeästi sääntöjen vastainen.
-miinin




« Viimeksi muokattu: 05.08.07 - klo 09:02 kirjoittanut miinin »
Lainaus käyttäjältä: nastaboi
Hankin Ramoneksen kokoelman, painonnostopenkin ja kuulapyssyn. Sitten pistän fisut pakkaseen ja opettelen postinumeroluettelon ulkoa.

Poissa Rancid-

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #21 : 05.08.07 - klo 04:24 »
Tässä koko tilanteessa on jotain aika absurdia. Foorumilla oli viimeiset pari kuukautta täysin rauhallista ja kaikki suurin piirtein kavereita keskenään, ansaittua suolaa viskeltiin suuntaan jos toiseenkin (hello and SM-kisojen kuudenneksi viimeinen sija!) hyvässä hengessä ja hauskaa oli joka suuntaan.

Ja nyt kun kolatatin kootut kirjoitukset ovat lietsoneet epäjärjestystä sinne, missä sitä ei ennen ollut, olikin tarkoituksena kuulemma puuntakaisesti vähentää vihanpitoa. ::)

Mutta niinhän ne sanovat, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Akspee

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #22 : 05.08.07 - klo 19:28 »
Oletettavasti aikuiset ihmiset ilmoittelevat foorumilla millon tulee otettua ölppää ja luovat kyseenalaisia topicceja.
Kuulostaa tiukalta lifetykseltä.. "Vittu olin eilen niin kännis etten muista minkä topicin tein!"
H/W - http://vaihdetaan.kapsi.fi/forums/index.php?topic=27734.0


"Tilaan urheilulehteä joten eiköhän se kerro, että tiedän todellakin mistä puhun."

Poissa nuck

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #23 : 05.08.07 - klo 21:28 »
Hassua, että täällä ollaan yhdistämässä suolausta oululaisuuteen. Yli kymmenen vuotta eri puolilla Suomea turnauksia kiertäneenä henkilönä olen perinteisesti nähnyt suolausilmiön enimmäkseen Etelä-Suomen hommana. Toisaalta sen määrä Oulussa on lisääntynyt sinä aikana, kun olen asunut muualla kuin Oulussa vuosina 2003-2006.

Itse soveltaisin ilmiöön (tilasyistä) analyyttista filosofiaa: se mitä Magicin saralla voidaan sanoa, voidaan sanoa selkeästi. Lisäksi se mitä siinä voidaan sanoa, voidaan sanoa ystävällisesti.

Joillakin irc-kanavilla ja täälläkin näkynyt aloittelijoille nauraminen ja pyrkimys näiden nolaamiseen puolestaan ei oikein herätä kunnioitusta. Hyötyä sellaisesta ei ole, haittaa on. Täällä sitä ei voi olla enempää kuin ylläpito sallii.

Poissa jkk

  • L3-tuomari / Regional Coordinator
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • ***
  • EN VASTAA YKSITYISVIESTEIHIN
Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #24 : 05.08.07 - klo 21:32 »
Hear, hear. Nuck puhuu asiaa.
Lainaus käyttäjältä: shazzle
Uskon että olen sinua kokeneempi "internetissä".
Lainaus käyttäjältä: yeou
miten tolla tyypillä on aina plussia postissaan? onko se joku julkkis?

Poissa Jirry

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #25 : 05.08.07 - klo 23:20 »
Totta kyllä, joten jos nyt ei ihan alkaisi mitään "foorumisotaa" tästä niin josko porukka nyt vain rauhoittuisi ja yrittäisi löytää sen totuuden tästäkin ja ottaa sen harvassa olevan kovin suositun järjen kauniiseen käteen ja pitää naamansa kiinni. Sitten kaikki ovat onnellisia, koko juttu (melkein) unohtuu ja elämä jatkuu, tavalla tai toisella. Ottakaa opiksenne itse kukin ja ottakaa selville kuka se oikeassa loppujen lopuksi oli. Nuckille pisteet, kiitos.

Olkoon näin, taas vaihteeksi.

Post Scriptum; Alkoholi on toisaalta ehkä huonoin ja paras tekosyy ikinä. Se toimii, mutta toisaalta kukaan ei unohda sitä millainen idiootti tämä henkilö on pienen känniperseilyn alaisena ollut (Luojan kiitos olen absolutisti...).
Have/Want

"Praise the Sun!"

Poissa kolatatti

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #26 : 06.08.07 - klo 00:44 »
Hohohhoo.. :D Hommahan toimi paremmin kuin oletin. Tämä on parhaimman laatuista syrjintähuumoria, sellaista joka kohdistuu ilpoon ja pikkuilpoihin. :D Tämä on myös suvaitsevaisuutta kun samaistuin ouluun. Sain hyvää psykologista etua.

Oulun poikaa vietiin hihnassa ja huolella. Perässä tuli koko opetuslapsisto.

Kävin UMF:ssä. Turkulaisetkin nauroivat. Sitten syötiin sienipitsaa ja naurettiin lisää. :)

Alfauroksen sohaisu sai koirat haukkumaan. Eihän teistä kukaan osaa edes puraista. Tai sen puoleen dokaa.

Ilpo on nähty. Ilpo ja pikkuilpot on todettu riittämättömiksi edes omaan peliinsä. Älä vihaa pelaajaa,
vihaa peliä. Ensi kerralla älä ihmeessä aloita jos et kestä itse. :)))

Ajatella että vielä kerroin takoitukseni ja silti koko katras kapsahti ansaan. Taitaa hieman sattua
kun paskanjauhannalla ansaittu kunnioitus karisee yhden kurjan foorumikäyttäjän paskanjauhannan takia. Ja teitä oli vielä koko
aivoriihi miettimässä mitä täällä yritetään. Eikä auennut vaikka ihan selkokielellä sen kerroin. :D

Oh noes.. Teemu koittaa pokaa minut ropeconissa.. Ethän lipase yhtä syvältä kuin ilpoa? Se voi sattua kokemattomaan rektaaliin..
EHLO you say? I'm interested...

Poissa Polari

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #27 : 06.08.07 - klo 01:00 »
Onnittelut, sait ison määrän väkeä ihmettelemään "mikähän tuota oikein vaivaa", "onkohan tuolla ihan kaikki kotona", ja "mistä ihmeestä se nyt on nuo raivarit vetänyt". En tiedä kenet sait vihaiseksi, mutta voin nimetä montakin jotka sait nauramaan ääneen. Toivottavasti olet tyytyväinen.

edit (20 min myöhemmin) - Äh, pitikin mennä vastaamaan liian nopeasti. Tekisi mieli poistaa koko viesti tästä välistä mutta en sentään kehtaa. Vähän enemmän näitä aiempia juttuja vilkaistuani en kyllä usko tässä olleen kyse pelkästään trollauksesta, ja jos olikin niin vilpittömät kehuni loppuun asti vedetystä roolista. Joka tapauksessa olen erittäin hämilläni.
« Viimeksi muokattu: 06.08.07 - klo 01:20 kirjoittanut Polari »
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa Jukkis

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #28 : 06.08.07 - klo 01:07 »
Ilpo, täytyy sanoa, että postailujesi tyyli antaa sinut tuntemattomille (ainakin minulle) sellaisen kuvan, että olet itsekeskeinen ja egoasi buustaileva mies Suomen pää kaupunnista. Tämän  ja erään aikaisemman threadin luettuani tulin kuitenkin jokseenkin päinvastaiseen johtopäätökseen. Ongelmana tuon huumorin ymmärtämiselle on todennäköisesti se, että (lukemani perusteella) et kirjoita tosissasi juuri mitään. Vedät kaiken överiksi. Tämä on usein viihdyttävää luettavaa, ei siinä mitään. Disauttelu on ihan kivaa, jos sen kohde on hyvä kaveri. Tuntemattoman disauttelu taasen usein johtaa ikävyyksiin. Tässä threadissa esität ensimmäisen kerran hieman totisempaa puoltasi. Selvität, että huumori se on joka kukkii, ei "vittuilu". Hyvä niin. Minä ainakin ymmärrän tämän perusteella, että sanomasi todellakin ON huumorilla sanottua. Livenä jutellessa tämä tulisi varmasti paremmin esiin. Pelkän tekstin perusteella se on sinut tuntemattomalle vaikeampaa. Tämä voi olla vieläkin vaikeampaa henkilölle, joka a) on kohtalaisen tuore tapaus mtg:n maailmassa, b) on hieman arempi kaveri, c) on epävarma itsestään, d) ottaa helposti asiat itseensä ym. ym.. Jos tuntematon kaveri iskee oman mielipiteen lyttyyn, ei voi tietää, onko homma huumorilla tehty vai ei. Varsinkin, jos huumorintaju on erilainen. Tämän takia ehdottaisin, että vittuilut hoidetaan kavereitten kesken, vaikka se kuinka olisi hyväntahtoista. Muuten kaivaa turhaan verta nenästään. Ja jatka niiden viinanhöyryisten raporttien kirjoittamista!

Kolatatti, ymmärrän, että tunnet itseäsi loukatun. Sinä olet paras ja ainoa henkilö sanomaan, koska sinusta tuntuu siltä, että joku on sinua loukannut. Ei kukaan muu. Joskus voi olla tuskallistakin "taistella tuulimyllyjä vastaan," kun muut eivät tunnu ymmärtävän, miltä sinusta tuntuu. En ole kaikkia threadejä lukenut, mutta sanomasi perusteella tulkitsisin sinulla olevan paha olo. Tätä pahentaa se, että monet liittyvät sinua ja sanomisiasi arvostelemaan. Tätä ei voi kukaan kiistää. Se, että sinulle on tullut paha olo jostain, jonka joku toinen kokee viattomaksi kuittailuksi, ei poista sitä faktaa, ettei sinun tarvitse hyväksyä sitä. Sanomasi mukaan olet pyytänyt näitä henkilöitä lopettamaan kokemasi asiattomuudet. Hyvä näin. Jos hoidit asian asiallisesti, ei näitä kommentteja enää tulisi näkyä foorumeilla (ja jos näkyy, niin sitten ylläpidolla on hommia). Jos homma jatkuu, niin älä vastaa asiattomuuksiin asiattomuuksilla, jos et kestä vastauksia, vaan ota yhteys ylläpitoon. Mielestäni kaikilla on oikeus nauttia yhteisistä foorumeista ilman mollausta. Jos et ymmärrä joitain juttuja, sivuuta ne, tai kysy asiallisesti mistä on kyse. Jos otat täysin selvän läpän itseesi liikaa, niin sitten voisit miettiä vaikka toisilta mielipiteen kysymistä kyseisestä aiheesta, mitä he ajattelevat siitä, ennen kuin räjähdät maailmalle. Näin voisimme säästyä myös paljolta porulta.

Kolatatti, en tiedä keiden (muiden kuin Ilpon) koet sinua kaltoin kohdelleen, mutta jos esimerkiksi voisit Ilpon kanssa tässä threadissa tai yv:llä tai livenä sopia (pyytää toisiltanne anteeksi, juu nou, niin kornilta kuin se kuulostaakin), että tästä lähtien asiattomuudet jäisivät, ja sen jälkeen unohtaisitte nämä kommentit, pääsisimme kaikki varmasti kohti parempaa foorumia. Tämä rauhanehdotus koskee nyt sitten kaikkia käyttäjiä. Kivempaa olisi lukea rakentavaa kommenttia ja hauskoja juttuja, kuin tuntemattomien disautteluja ja törkeitä läppiä. Eiks jeh?  ;)

-Jukka-
(Pahoittelen ylläolevaa kommenttia. Olin humalassa sitä kirjoittaessani.)

Poissa Farseer

Vs: Ehdotus: MtG-huumori ja sisäpiirin läpät
« Vastaus #29 : 06.08.07 - klo 03:11 »
En kyllä tiennyt tätä lukiessani olisiko pitänyt itkeä vai nauraa... Porofarmareiden jutut ovat kyllä mauttomia ja yleensä vielä huonoja, mutta Kolatatin kilahdus vaikuttaa joltain sellaiselta jonka rinnalla Max Lehtistäkin voisi pitää ihan normaalina tapauksena. Ensinnäkin haukut kuinka ensin Ilpon, sitten kaikki oululaiset ja lopulta nämä "hännystelijät" (ilmeisesti selvästi suurin osa foorumista lukeutuu tähän osaan ennen pitkää) trolleiksi, sitten valitat kuinka sinua on "loukattu" ja loppujen lopuksi koitat jeesustella itsesi ulos kertomalla kuinka olet huono lukemaan ajatuksia ja muut käyttävät tätä "puutettasi" törkeästi sinua vastaan.

Tuolla pakkapuolella taas kun pakastasi sanotaan jotain negatiivista otat heti herneen nenään ja alat paisutella juttua oikein kunnolla, päätymällä lopulta siihen että ihmisten olisi parasta murhata sinut tälläisen epäreilun ja "aiheettoman" kiusaamisen sijaan (hetken jo tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta). Tässä topikissa taas yrität julistaa itseäsi väittelyn voittajaksi ja oululaisten paholaisten voittajaksi kun todellisuudessa useat foorumilla jo pitkään olleet, useimpien käyttäjien arvostusta nauttivat henkilöt ovat koittaneet saada sinut lopettamaan naurettavan itkuparkuvinkusi.

Onko se oikeasti vaan niin vaikeata olla sitten vaikka lukematta niitä oululaisten juttuja, ja jos erehdyksessä satut niitä vilkaisemaan niin vaikka jättää huomiotta eikä heti heittää (provosoivaa) vastausta takaisin. Foorumin taso ei nyt räjähdyksellisesti laske siitä jos oululaiset laukovat vitsejään, itse asiassa on hyvä jos tänne joku jaksaa jotain turnausraportointia laittaa. Lisäksi useimpien foorumin käyttäjien huumorintaju tuntuu riittävän jopa ilpon juttujen tajuamiseen, missä mielessä myös tuo sinun itkemisesi karman jaosta myös kuullostaa aivan absurdilta. Olet itse hyökännyt suoraan henkilöitä vastaan samaan aikaan julistaessasi kuinka väheksyt ihmisiä jotka pyrkivät toiminnallaan aiheuttamaan riitelyä foorumilla... useimmat ihmiset käsittävät tuollaisen trollailuna toisin kuin ehkä sinä. Lisäksi haukut esimerkiksi juuri tässä ketjussa vastapuolta nimittelemällä (tosin tässä ei toinenkaan puoli toki ole aivan pulmunen).

Sitten tähän loppuun vielä pieni kevennys:
Lainaus käyttäjältä: Kolatatti
Mitä enemmän teitä puuttuu tähän asiaan puolustamalla idiootteja tai hyökkäämällä minun tai ideologiani kimppuun, sitä säälittävämmältä se vaikuttaa.


http://mtgsuomi.fi/listat/Farseer/om/ - Partanetin paras valikoima boostereita, muuta produktia sekä irtokortteja! Esimerkiksi boksit: T2 87€ tai 85€ jos ostat kaksi boksia tai enemmän!

MtG Helsinki-ryhmä facebookissa[/url