Poromagia

Kirjoittaja Aihe: 326 lätisee: Titan Souls  (Luettu 4098 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 326

326 lätisee: Titan Souls
« : 21.07.17 - klo 01:24 »
Päätin omaksi ilokseni rustailla ajatuksiani kyseisestä pelistä. Jos tästä on muillekkin jotakin iloa, saatan ottaa tavaksi roskata partafoorumia mietteilläni peleistä. Palautetta sisällöstä, asettelusta tai kieliasusta sopii laittaa vastauksena tai yv:nä. TL;DR lopussa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


TITAN SOULS
(click to show/hide)

Titan Souls on bossitaisteluihin keskittyvä ja haastava indie-peli. Itse ostin pelin noin neljällä eurolla Steamista.

Pelin tunnelma ja yleinen ambienssi ovat jossakin määrin jo nimestä mieleen hyppäävistä Dark Souls ja Shadow of the Colossus -peleistä tuttuja. Lorea ei pakkosyötetä pelaajalle eikä varsinaista tarinaa ole löydettävissä, mutta monet yksityiskohdat antavat mielikuvitukselle ruokaa ja pelille mielekkyyttä. Ikävä kyllä tässä osastossa jäädään edellämainittuista peleistä hieman jälkeen, mutta pienellä määrällä lisämausteita päästäisiin jo varsin miellyttävään immersioon. Dialogia ei käytännössä ole muutamaa suhteellisen mehukasta puolisalaista salaisuutta lukuun ottamatta, mikä on mielestäni varsin toimiva ratkaisu.

Visuaalisesti peli on yksinkertaisen tyylikäs. Pixel art -tyylinen grafiikka on kauniisti toteutettua, ja yksityiskohdat elävöittävät peliä mukavasti. Visuaalinen ilme on miellyttävän rento mutta kuitenkin jylhä. Mitään varsinaista moitittavaa ei tältä osa-alueelta löydy, ja grafiikat ovatkin ainakin itselleni pelin suurimpia plussia.

Musiikki on tunnelmallista ja istuu peliin erinomaisesti. Kliseiden hyväksikäyttö on pidetty hyvän maun rajoissa, ja teemat ovat sekä tunnistettavia että vaihtelevia – kappaleista löytyy niin haikeita akustisia maisemia kuin mahtipontisia vaskiriffejäkin. Lukisin musiikin parhaiten toteutemuksi osa-alueeksi visuaalisen ilmeen ohella.
Oikeastaan ainoa toteutuksta tarjottava valitus liityy siihen, miten kappaleet käytännössä esiintyvät pelaajalle – astut sisään huoneeseen ja aktivoit bossin. Musiikki lävähtää käyntiin, adrenaliinitasot nitkahtavat ylöspäin ja taistelu alkaa. Sitten teet virheen ja kuolet, jolloin kappale katkeaa äkillisesti ja vaihtuu hetken kuluttua overworld-musiikkiin, kunnes taas pääset bossin luo. Kappaleet eivät aina pääse loistamaan ansaitsemallaan tavalla. Tässä muutama parhaimmistoon kuuluva kappale.

Pelimekaanisesti Titan Souls on parhaimmillaan kohtalaisen palkitseva ja sujuva, huonoimmillaan turhauttava ja teennäisen vaikea. Liikkuminen sujuu melko sulavasti eikä kontrolleissa – kaikessa yksinkertaisuudessaan – ole suuremmin valittamista. Yksi rasittavuus on, ettei juokseminen ole mahdollista rollaamatta ensin. Nappeja kyllä riittäisi erilliselle juoksunapille, ottaen huomioon että komentoja on tasan tatit tähtäämiseen ja liikkumiseen + miljoona eri nappia rollaamiseen ja ampumiseen/nuolen kutsumiseen.
Pelaajalla on käytössään yksi nuoli, joka pitää jokaisen ampumakerran jälkeen kutsua pelaajan luokse. Lisäelämiä ei ole, vaan mikä tahansa vaurio tappaa välittömästi ja lähettää takaisin viimeisimmälle checkpointille, jotka onneksi ovat yleensä todella pienen matkan päässä. Myös vihollisilla on tasan yksi elämä per nuppi, vaikka joskus heikon kohdan paljastuminen vaatii hyvin aseteltuja nuolia tai muita toimenpiteitä. Minkäänlaista combattia ei bossien lisäksi pelissä ole.

Yksi pelin huonommista puolista on taistelut, jotka pääasiassa tuntuvat ratkeavan vasta suuren määrän yrityksiä (ja erehdyksiä) jälkeen. Jokseenkin turhauttavan yhdistelmän luovat epätietoisuus siitä, missä välissä on edes fyysisesti mahdollista saada nuoli uppoamaan bossin persuksiin ja trickshottien ajoittainen vaikeus.
Peli rankaisee epäonnistuneesta yrityksestä lähes poikkeuksetta kuolemalla, minkä jälkeen juostaan checkpointilta takaisin taistelutantereelle, kokeillaan samaa temppua uudestaan ja kuollaan uudelleen. Tätä toistetaan kunnes todetaan että hei, itse asiassa se ensimmäinen kahdentoista yrityksen jälkeen hylkäämäni taktiikka oli juurikin se, mitä piti tehdä. Tästä syystä monen bossin kukistaminen ei tuonut ainakaan itselleni kovin suurta tyydytystä – taistelu päättyy todella äkillisesti ja voitto tuntuu lähinnä onnenkantamoiselta. Monia oikeasti miellyttäviäkin kokemuksia pelin taisteluista löytyy, mútta yleisellä tasolla en lukisi itse mekaanista suorittamista osaksi pelin viehätystä.
Bossit ovat kuitenkin sisällöltään vaihtelevia ja jossakin määrin kekseliäitä, vaikka niiden helposti toistoon perustuva ratkaisumetodi saattakin viedä siitä syntyvän nautinnon. Myös vaikeudeltaan taistelut tuntuvat heittelehtivän hieman liikaa.
Peli tuntui itselleni usein enemmän halpamaiselta kuin niin sanotusti ”oikeasti vaikelta”. Osa mieltymyksen puutteestani johtuu toki varmasti omasta mämmikouraisuudestani ja huonosta keskittymiskyvystäni – osaavammille pelaajille peli saattaa ollakin oikeasti hauska pelata.
Pienenä lievästi turhauttavana detaljina mainittakoon vielä, että portaikkoja päin rollaaminen johtaa noin sekuntin mittaiseen ajanhukkaan. I get it, realismi ja kaikki, mutta toistuvasti bosseille juostessa portaikkojen ja pyörähdyksien anti-synergia tulee toistuvasti esiin epämiellyttävällä tavalla, erityisesti kun tämä ravaaminen on relevantti osa pelin kestoa.

Titan Souls oli itselleni ristiriitainen kokemus. Pelin yleisilme oli toimia ja peli on todella lähellä erinomaista, mutta tietyt yksityiskohdat aiheuttavat toistuvaa turhautumista ja varjostavat hyviä puolia. Kyseessä on ehkäpä peli, josta todella haluaisin pitää, mutta joka tekee siitä ajoittain todella vaikeaa.
Näkisin pelin ostamisen arvoisena kymmenen euron paikkeilla. Tyypillinen pelaaja suoriutunee urakasta kolmeen-neljään tuntiin, joskin itselläni aikaa kului huikeat kuusi tuntia ja kuolemia kertyi 339 (vaikka kovasti tähtäsinkin maagiseen numeroon 326).

TL;DR:
(click to show/hide)
« Viimeksi muokattu: 21.07.17 - klo 01:25 kirjoittanut 326 »
[00:23] <_326> Runoilet?
[00:23] <Retardi> Näin teen
[00:23] <_326> Anneli
[00:23] <Stormis> Päivi
[00:23] <Julppu> pippeli

[01:45:15]  jolssoni: niinku taksi mut ku kaikki kortit on tämmösiä low impact paskeita nii tilttaa vielä pahemmin