Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.  (Luettu 62479 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa hall0n

Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« : 17.12.07 - klo 19:31 »
Korttipooli:
Legacyn ollessa toinen Eternalin veljeksistä, käytössä on kaikki turnauslailliset kortit, bannilistaa lukuunottamatta. Legacyssa ei tunneta restictointeja ja kaikki isoveljensä määrittävät kortit(P9, YWill..) ovat bannattuja Legacyssa. Joitankin Vintagessakin restrictoituja kortteja saa silti pelata Legacyssa ja niitä saa pelata täyttä setillistä, kuten Brainstorm, Lotus Petal ja Lion's Eye Diamond.
Vaikka kyseessä on Eternal-formaatti ja käytettävänä on dualit sun muut, saa pelattavan dekin kasaan jo (alle) satasella. Halvimmat (ainakin kohtuullisesti) pärjäävät dekit ovat Burn (alle 100e) ja Mono-R Goblinit (alle 200e). Moniväristen hyvien dekkien kustannukset pyörivät puolen tonnin hujakoilla. Koska kyseessä on edelleen Eternal-formaatti, ei korttien arvojen laskua tarvitse kuitenkaan pelätä.

Peleistä:
Formaatti on hieman isoveljeään hitaampi, alle kolmosvuoron voitto on mahdollista, mutta niitä harvemmin näkee. Suurin osa Legacyn damagesta tehdään combat stepin puolella ja näin ollaan lähellä Magicin alkujuuria. Kuten jo arvata saattaa, iso korttipooli tuo mukanaan muhkean variaation kaikenlaisia dekkejä. Maaliskuussa 2009 Chicagon GP:n toiselle päivälle selvisi 34 erilaista pakkatyyppiä. Mitää selkeää ykköstykkiä ei ole, satunnaisesti dekkeihin löydetään teh tech nostamaan dekki tier ykköseen, mutta ne vihataan muutamassa kuukaudessa aina alemmas.

Legacystä voidaan erottaa kolme pelivaihetta, joihin eri pakat pyrkivät;

1-3 Early game
Suurin osa kombopakoista pyrkii voittamaan näillä ekoilla vuoroilla, ja niiden omaama nopeusetu vähenee sitä mukaan kun peli etenee. Myös goblinit voivat voittaa kolmosrundilla. Ensimmäiset vuorot ovat kaikille pakoille vitaaleja koska ne joko pyrkivät voittamaan siinä, tai koittavat selvitä hengissä toisen rymistelystä.

4-10 Mid game
Neljäs vuoro on tärkeä koska silloin controlleilla on yleensä ensimmäinen mahdollisuus WoG:iin tai Damnaation tai räjäyttää Pernicious Deed neljällä. Suurin osa kombodekeistä ei halua joutua näin kaus (pl. Solidarity) koska nyt vastus saa monipuolisempia vastauksia, tosin Iggy, TES ja Ichoridkin voivat pärjätä vielä tässäkin vaiheessa, mutta esimerkiksi Belcherillä on pahat paikat. Erilaiset Midrange-Aggrot, Aggro-Controllit alkavat viimeistään tässä vaiheessa läimimään.

11+ Late game
Paikka joka on jokaisen controllidekin unelmissa ja kombojen pahimmissa painajaisissa. Aggrot jotka voivat vielä nousta board sweepin jälkeen voivat pärjätä, mutta controlleilla on etu tässä vaiheessa peliä. Erilaiset aggro-controllit myös porskuttavat ihan hyvin.


Pakoista:
Laajan korttipooliin ansiosta dekkivariaatioita on paljon enemmän kuin Vintagessa, jossa samat parrat kärisevät samoista asioista kuin 10 vuotta sitten. Formaatin monimuotoisuus tuo kuitenkin mukanaan uusia ongelmia; pakan rakennuksen, kun vastaan voi tulla parikin tusinaa erilaisia dekkiä, ei rakennus ole enää niin kovin yksinkertaista ja sidetyksestä tulee taidetta. Netdeckkauskaan ei useimmiten auta, koska suurin osa formaattia kehittävistä ihmisistä on Usassa ja he tekevät pakkojaan heidän metaansa. Esimerkiksi Goblineita vastaan on aina jotakin, mutta Suomessa niitä näkee vain parikolme per turnaus. Vastaavasti taas Usassa ei pelata juurikaan Affinitya tai Iggy Poppia, mutta Suomessa niitä näkee.
Yleisimmät arkkityypit ovat; Aggro-Control, Aggro, Combo, Control. Vieläpä tuossa järjestyksessä.


Dekkiesimerkkejä:

Stephen Menendianin erittäin kattava artikkeli Legacy-pakoista.

Jos jokin dekki jää pois ja se mielestäsi pitäisi mainita, laittakaa viestiä. (Listat ovat esimerkkejä, eivät välttämättä optimaalisia ja sideboardeja ei ole merkitty lähinnä sen takia että meta vaihtelee niin paljon.)

Aggro-Control - CounterTop
Pakka perustuu Counterbalancen ja Sensei's Divining Topin synergialle. Pelin alkupuolella pakka pyrkii saamaan kyseiset kortit peliin samalla kontrolloiden peliä countereilla ja poistoilla. Voittokeinoina on Tarmogoyf, joskus myös Nimble Mongoose, jotka saadaan kasvamaan fetcheillä, cantripeilla ja poistoilla.
Pakan perusvärit ovat UG, jonka lisäksi splashina on yksi tai kaksi väriä (punainen Firespoutin takia, musta Dark Confidantin ja poistojen takia ja/tai valkoinen Swords to Plowsharesin takia). Vähäisten landien (18-22) vuoksi pakka on melko altis LD:lle, ja matalan manacurven takia Chalice of the Void 1:llä tai 2:lla on erittäin tuhoisa.

4 Sensei's Divining Top
4 Brainstorm
3 Jace, the Mind Sculptor

4 Counterbalance
4 Force of Will
3 Counterspell
3 Spell Snare

4 Swords to Plowshares
3 Firespout

4 Tarmogoyf
2 Vendilion Clique

4 Flooded Strand
4 Scalding Tarn
1 Misty Rainforest
2 Volcanic Island
3 Tropical Island
3 Tundra
1 Plains
1 Mountain
2 Island
1 Karakas

---

Aggro-Control - Progenitus Bant
Aggro-pakka, joka pyrkii voittamaan joko Tarmogoyfilla ja muilla Bant-värisillä miehillä, tai Natural Orderilla haetulla Progenituksella. Vastustajan peliinpääsyä hidastetaan Force of Willillä ja Dazella. Mirrodin Besieged toi pakalle uutta ulottuvuutta Green Sun's Zenithillä, joka hakee Dryad Arborin, Noble Hierarcin, Tarmogoyfin tai jonkin muun pakan hyvistä creatureista.


4 Force of will
4 Brainstorm
3 Daze
4 Swords to Plowshares
3 Natural Order

4 Noble Hierarch
4 Tarmogoyf
4 Green Sun's Zenith
3 Rhox War Monk
2 Qasali Pridemage
1 Knight of the Reliquary
1 Trygon Predator
2 Vendilion Clique
1 Progenitus

1 Dryad Arbor
2 Forest
1 Plains
1 Island
3 Tropical Island
3 Tundra
1 Horizon Canopy
3 Misty Rainforest
3 Windswept Heath
2 Flooded Strand
---

Aggro-Control - Tempo Threshold (UGr)
Pakka pyrkii pitämään tempoedun itsellään alkupelin LD:llä ja ilmaisilla counterspelleillä. Stiflet estävät vastustajan fetchlandien käytön ja Wastelandit tuhoavat dualit. Myös Iceä voi käyttää pitämään vastustajan landi täpissä. Peli voitetaan Tarmogoyfilla ja Nimble Mongoosella, ja viimeiset pisteet voi ampua päähän Lightning Boltilla ja Fire/Icellä. Heikkoutena ovat LD (18 landia joista 4 Wastelandeja) ja Chalice, sekä voittokeinojen vähäinen määrä. Jos vastustaja pystyy hankkiutumaan nopeasti eroon Tempo Threshin ensimmäisistä creatureista, voi seurata ongelmia.

3  Flooded Strand
3  Polluted Delta
4  Tropical Island
4  Volcanic Island
4  Wasteland

4  Nimble Mongoose
4  Tarmogoyf

4  Brainstorm
4  Daze
4  Fire // Ice
4  Force of Will
4  Lightning Bolt
4  Ponder
1  Rushing River
4  Spell Snare
4  Stifle
1  Wipe Away

---

Control - UWb-Landstill
Pakassa kortinvetona toimivat Standstillit, joiden ympärille periaatteessa koko pakka rakentuu. Pakka itse pystyy toimimaan rikkomatta Standstillia mieslandien, wastelandien ja Elspethien avulla. Voitto tapahtuu lyömällä miesmailla tai Elspethin/Decreen tokeneilla (cyclays ei aktivoi Standstilliä). Mukana on Cunning Wishit joilla haetaan tilanteeseen sopiva kortti. Sidellä olis ainakin hyvä olla Extirpatea, Disenchant-efektiä ja poistoa. Jos pelkäät burnia sijoita myös Pulse of the Fieldsit varmaan talteen.
Landstill-dekeistä on useita eri variaatioita. Toinen suosittu on 4-Color landstill, jossa pääsee pelaamaan täyttä settiä Pernicious Deedejä ja StoPpeja.

4 Tundra
4 Flooded Strand
4 Mishra's Factory
3 Wasteland
1 Underground Sea
2 Island
2 Plains
2 Polluted Delta
1 Scrubland
1 Academy Ruins

4 Force of Will
4 Spell Snare
2 Counterspell
4 Brainstorm
4 Swords to Plowshares
4 Standstill
3 Engineered Explosives
2 Decree of Justice
2 Cunning Wish
2 Wrath of God
2 Vindicate
1 Humility
2 Elspeth, Knight-Errant

---

Combo - Ad Nauseam Tendrils
ANT hyödyntää Storm-mekaniikkaa ja Ad Nauseamia tehokkaana kortinnostona.
Pelataan rituaaleja ja Ad Nauseam, nostetaan iso kasa kortteja ja lopulta tappava Tendrils of Agony. Yhdessä Lion's Eye Diamondin kanssa Infernal Tutor hakee minkä tahansa kortin pakasta. Hätätilanteessa (jos storm ei riitä tappavaan Tendrilsiin) voi Burning Wishillä hakea Empty the Warrensin ja tappaa Goblin-tokeneilla. Mystical Tutorin bannaaminen hidasti pakkaa hieman.

2 Ad Nauseam
4 Brainstorm
2 Cabal Ritual
4 Dark Ritual
3 Lim-Dul's Vault
1 Orim's Chant

4 Burning Wish
4 Duress
1 Ill-Gotten Gains
3 Infernal Tutor
2 Ponder
4 Rite of Flame
1 Tendrils of Agony

3 Chrome Mox
4 Lion's Eye Diamond
4 Lotus Petal

1 Badlands
3 Bloodstained Mire
4 Gemstone Mine
3 Polluted Delta
2 Underground Sea
1 Volcanic Island

---

Combo - Ichorid/Dredge
Tarkoituksena pistää pakkaa mahdollisimman paljon gravelle, säkätä Narcomoeboja Dread Returnin flashbackaamiseen, jolloin Bridge from Beloweista saa ison kasan Zombie-tokeneita, ja antaa niille haste Dread Returnin palauttamalla Flame-Kin Zealotilla. Toisena vaihtoehtona Ichorideilla ja Zombie-tokeneilla ajaminen. Todella voimakas dekki joka voittaa 70-80% peleistä ennen sidetystä, mutta sidetyksen jälkeen vain ~30 jos vastuksilta löytyy Leyline of the Voideja. Häviät tähän, jollet ole varautunut.

1 Flame-Kin Zealot
4 Golgari Grave-Troll
3 Golgari Thug
4 Ichorid
4 Narcomoeba
4 Putrid Imp
2 Sadistic Hypnotist
4 Stinkweed Imp
1 Tireless Tribe

4 Breakthrough
4 Cabal Therapy
2 Deep Analysis
3 Dread Return

4 Bridge from Below
4 Lion's Eye Diamond

4 Cephalid Coliseum
4 City of Brass
4 Gemstone Mine

---

Combo - Enchantress
Enchantmenteihin ja Enchantress-efekteihin perustuva erikoinen combopakka, jota on viime aikoina näkynyt Suomessa yllättävän paljon. Ideana on pelata Enchantmenteja, nostaa kortteja Argothian Enchantressilla ja Enchantress's Presencellä, ja pelata sitten lisää Enchantmentejä. Voittokeinona Words of War tai Sigil of the Empty Thronen tekemät enkelit. Elephant Grassit, Ghostly Prison ja Moat jarruttavat vastustajaa, Sterling Grove suojaa ja hakee Enchantmentejä pakasta ja Wild Growth -efektit auttavat manan kanssa. Replenish palauttaa tarvittaessa tuhotut ja/tai uhratut enchantmentit takaisin peliin.
10 Forest
1 Plains
2 Savannah
2 Serra's Sanctum
1 Taiga
4 Windswept Heath

4 Argothian Enchantress

1 City of Solitude
4 Elephant Grass
1 Ghostly Prison
4 Enchantress's Presence
3 Ground Seal
1 Seal of Primordium
4 Utopia Sprawl
1 Wild Growth
1 Words of War
1 Aura of Silence
1 Karmic Justice
1 Sacred Mesa
2 Solitary Confinement
4 Sterling Grove
1 Moat
2 Chrome Mox
2 Replenish
3 Gaea's Touch



Aggro - Merfolk
Erityisesti Thresholdia vastaan suunniteltu pakka, joka yhdistää nopeat Merfolkit ilmaisiin countereihin. Ensimmäisen vuoron Æther Vial mahdollistaa creaturejen tuomisen peliin counterien ja Standstillin ympäri. Standstillin kanssa hyvin toimivat myös Mutavaultit ja Wastelandit.

4 Cursecatcher
4 Lord of Atlantis
2 Merfolk Sovereign
4 Merrow Reejerey
4 Silvergill Adept
3 Wake Thrasher

4 Daze
4 Force of Will
4 Spell Snare

4 Standstill
4 AEther Vial

12 Island
3 Mutavault
4 Wasteland


Aggro - Goblins
Toinen paremman tason tribal-pakoista. Lackey ja Vial tuovat miehiä tiskiin, Piledriver lyö lujaa ja Ringleader mahdollistaa myöhäisemmässäkin vaiheessa takaisin peliin pääsemisen. Punaisen lisäksi voi splashata mustan (Warren Weirding ja Wort, Boggart Auntie) ja/tai vihreän (Krosan Grip ja Tin Street Hooligan).

4 Goblin Lackey
4 Goblin Matron
4 Goblin Piledriver
4 Goblin Ringleader
4 Goblin Warchief
4 Mogg Fanatic
3 Siege-Gang Commander
1 Tin Street Hooligan
1 Wort, Boggart Auntie

4 Warren Weirding

4 AEther Vial

4 Badlands
3 Bloodstained Mire
5 Mountain
2 Rishadan Port
2 Taiga
4 Wasteland
3 Wooded Foothills


Aggro - Aggro Loam
Life from the Loamin ympärille rakennettu pakka, joka pelaa Loamin kasvattamia miehiä, hyviä poistoja sekä Chalice of the Voidia vastustajan häiritsemiseksi. Loamin kanssa toimivat hyvin Mox Diamondit sekä cyclauslandit, jotka Dark Confidantin kanssa toimivat korttiedun kehittäjinä. Vaihtoehtoisena voittokeinona on Seismic Assault, ja Burning Wishillä haetaan Life from the Loam tai vastauksia.

4 Tarmogoyf
4 Dark Confidant
4 Countryside Crusher
2 Terravore

4 Chalice of the Void
4 Burning Wish
3 Life from the Loam
2 Devastating Dreams
3 Engineered Explosives
4 Mox Diamond

4 Wooded Foothills
2 Bloodstained Mire
4 Taiga
1 Badlands
1 Bayou
3 Tranquil Thicket
3 Forgotten Cave
2 Forest
1 Mountain
4 Wasteland
1 Volrath's Stronghold


Aggro - Zoo
Koko eläintarha yhdessä pakassa. Gameplan on hyvin yksinkertainen: Kavut kenoon ja pultit päähän. Samankaltainen pakka on Sligh (yleensä RG), jossa creatureita on vähemmän ja burnia enemmän.

4 Grim Lavamancer
4 Kird Ape
2 Knight of the Reliquary
4 Qasali Pridemage
4 Tarmogoyf
4 Wild Nacatl

2 Fireblast
4 Lightning Bolt
2 Lightning Helix
4 Path to Exile
3 Price of Progress
2 Sylvan Library

1 Bloodstained Mire
1 Forest
3 Horizon Canopy
1 Mountain
1 Plains
2 Plateau
1 Savannah
3 Taiga
4 Windswept Heath
4 Wooded Foothills


Yksittäisistä korteista:
Tästä listasta unohtuu varmasti muutamakin kortti, laittakaa viestiä, jos jokin mainitsemisen arvoinen jää pois.

Dualit - Autoinclude, jos vain useampaa väriä pelataan.
Fetchit - Autoinclude myös, joissakin tapauksissa jopa yksivärisiin dekkeihin.
Wasteland - Autoinclude mikäli manabase sen kestää. Tällä kortilla on suuri vaikutus koko Legacyyn.
Ancient Tomb & City of Traitors - Tuplasti manaa samaan hintaan.
Mishra's Factory - Ylihyvä mänländi.
Mutavault - Miesländi tribal-pakkaan

Swords to Plowshares - Koko pelin paras täsmäpoisto, autoinclude, jos pelaat valkoista.
Path to Exile - StoPin pikkuveli aggro-pakkaan tai jos neljä ei riitä.
Lightning Bolt - Kolme damagea yhdellä manalla, ei yhtään hullumpi diili. Ei tosin yleensä riitä Tarmon tappamiseen.
Fire//Ice - Poistaa miehen tai kaksi, tai laittaa läänin/miehen kenoon ja laputtaa.
Diabolic Edict/Innocent Blood - Targetoimatonta poistoa, tappaa Nimble Mongooset. Valitse sen mukaan miten paljon itse pelaat miehiä.
Smother - Tappaa melkein minkä vaan.
Echoing Truth - Hyvä yleisbounce, joka boonuksena tuhoaa token-laumat.
Vindicate - Osuu mihin sattuu, yleiskötevä.
Maelstrom Pulse - Kuten Vindicate mutta ei osu ländeihin. Hoitaa koko Tarmo-lauman kerralla.

Wrath of God/Damnation - Ainut pelattu massapoisto, johon ei voi regeneroida creatureita.
Engineered Explosives - Sopii dekkiin kuin dekkiin, väreistä riippumatta. Tietenkin sitä tehokkaampi mitä enemmän värejä.
Pernicious Deed - Tyhjentää useasti koko pöydän jos x=>3, vie mukanaan myös animoidut ländit. Paras sweepperi.
Ratchet Bomb - Monoväripakkojen massapoisto, hidas.
Vedalken Shackles - Sinisessä pakassa vie Tarmon tai pienemmän miehen, uudelleenkäytettävä

Chalice of the Void - Oikeassa ympäristössä, oikein käytettynä erittäin tehokas.
Trinisphere - Oikeassa ympäristössä, oikein käytettynä erittäin tehokas.
Umezawa's Jitte - Paras equippi joka on koskaan printattu.
Sword of Fire and Ice - Toinen pelattavista equipeista.
Tormod's Crypt - Gravevihaa.
Relic of Progenitus - Graveviha joka pysyy pöydässä. Räjäytettynä poistaa tosin omankin graven.
Pithing Needle - Osuu yllättävän moneen korttiin.
AEther Vial - Äijiä countereiden ohi "ilmaiseksi" peliin.
Phyrexian Dreadnought - Stiflen kanssa kahden manan ja kahden kortin 12/12 trampleri.
Painter's Servant + Grindstone - Vastustajan pakka tyhjäksi.
Chrome Mox / Mox Diamond - Ilmaista manakiihdytystä drawbackilla

Duress & Thoughtseize - Todella hyvää discardia, 'seizen lifeloss on mitätön.
Hymn to Tourach - Resolvatessaan mainio comboa ja controllia vastaan.
Dark Ritual - Parasta kiihdytystä.
Dark Confidant - Myy lisäkorttia huokeaan hintaan.
Engineered Plague - Häiritsee miesvoittoisia pakkoja.
Leyline of the Void - Gravevihaa, häiritsee todella montaa dekkiä.
Extirpate - Gravevihaa, häiritsee myös montaa dekkiä. Joskus myös aimo discard.
Sinkhole - Halvin saatavilla oleva ländituho.

Brainstorm & Ponder - Käyttisnostoa, Ponderin shufflausefekti on plussaa, mikäli fetsejä ei dekistä löydy.
Force of Will - Ilmaiseksi pelattava countteri, miksei?
Daze - Ilmaiseksi pelattava countteri, miksei?
Counterspell - Peruskauraa controlleissa
Spell Snare - Useimmiten yhden manan Counterspell useita dekkejä vastaan.
Counterbalance & Sensei's Divining Top - Korttipari joka synergioi pois melkein kaikki 0, 1 ja 2 maksavat spellit joita vastustaja pelaa.
Stifle - Estää Stormin, Charbelcherin, fetchit, Wastelandin...
Back to Basics - Tuhoaa useimpien pakkojen manabasen.
Threads of Disloyalty - Gain control of target Tarmogoyf or Dreadnought.
Jace, the Mind Sculptor - Voittokeino ja korttietukone joka suojelee itseään. Neljä kappaletta minulle, kiitos.
Sower of Temptation - Vie miehen ja lentää kahta päähän

Tarmogoyf - Tällä kortilla oli suurin vaikutus juuri Legacyyn ja siksi sitä näkeekin nykyään lähes jokaisessa pakassa vähintään sidellä. Varaudu Tarmoon aina jotenkin.
Eternal Witness - Regrowth + blokkaava Jungle Lion.
Birds of Paradise - Fiksaa manaa.
Life from the Loam - Herkkua cycling-maiden, Seismic Assaultin ja Wastelandin kanssa, ainakin.

Blood Moon & Magus of the Moon - Tuhoaa useimpien pakkojen manabasen.
Burning Wish - Hakee tilanteeseen sopivan kortin sideltä.
Pyroclasm/Firespout- Pöytää tyhjäksi.
Shattering Spree - Vaikka Chalice olisi yhdellä napilla pelissä, replicatet resolvaavat silti. Menee myös counterien ohi.
Pyroblast & Red Elemental Blast - Controllia vastaan.
Price of Progress - 10 päähän, ole hyvä.

Orim's Chant & Abeyance & Silence - Estää kombot ja suojelee niitä.
Decree of Justice - Saa instanttina sotilaita tiskiin counterien ohi ja nostaa kortin.
Eternal Dragon - Hakee ländiä ja sillä on built-in rekursio.
Elspeth, Knight-Errant - Suojaa itseään ja hyppyyttää tokeneita vastustajan naamaan.
---
« Viimeksi muokattu: 02.03.11 - klo 22:06 kirjoittanut luma »

Poissa VuRkka

Re: T1.5, Legacy
« Vastaus #1 : 17.12.07 - klo 19:48 »
Innostukaas vaikka tästä vähän, jos saatais useemminkin Legacyturnauksia Suomeen.
"Poets dream the verses of otherworldly stories.
Artificers dream the blueprints of otherplanar artifacts."

Poissa rayenni

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #2 : 17.12.07 - klo 19:55 »
Onhan se kiva että jaksatte vouhottaa asiantuntemuksellanne, mutta ootteko ihan varmoi ettei tresholdii kantsis esitellä? Useimmiten kuitenkin se yleisin pakka missä vain pelataankaan..

Muitakin aika yleisiä arkkityyppei löytyy http://www.wizards.com/default.asp?x=mtgevent/worlds07/welcome . Yksi yleinen "arkkityyppi" tuntui olevan muiden arkkityyppien vihaaminen, uutena lähestymistapana tähän ranskalaisilla oli monoR herkkupino (ks. Omar Rohner ylläolevasta linkistä).

Ja sitten, kyllä niitä viimeistään kolmosvuoron tappoja tulee oikeasti aika usein  8)

EDIT: asfas, painoin sit entteriä väärään aikaan, lisätään vähän.
« Viimeksi muokattu: 17.12.07 - klo 19:59 kirjoittanut rayenni »

Poissa hall0n

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #3 : 17.12.07 - klo 20:02 »
Onhan se kiva että jaksatte vouhottaa asiantuntemuksellanne, mutta ootteko ihan varmoi ettei tresholdii kantsis esitellä? Useimmiten kuitenkin se yleisin pakka missä vain pelataankaan..


Harmittaako? No kerronpa tässä sitten mitä threshold tekee. Väreinä on aina sininen ja vihreä. Mukaan voi sotkea valkoista (stopit, enforcer), punaista (poltto, Fire/Ice) tai mustaa (Dark Confidant ainakin). Ideana on pelata halpoja uhkia (Tarmogoyfejä) ja kaasutella voittoon countereiden (fowit, Dazet, Counterspellit...) avulla. Dekkilistoja luulisi löytyvän, on siitä sen verta paljon lätisty.

edit: Tosiaan, yritettiin ottaa budjettia ja tehoa mukaan ja jopa vielä Suomen metaakin huomioon.

Poissa mahonen

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #4 : 17.12.07 - klo 20:15 »
Mua ainakin harmittais. Tresshold on mielestäni hyvä esitellä, mutta eikös se ole vihattu jo aika hyvin ulos tier1:stä? Doh Kivaa tekstiä ja oli mukava lukea. Olemme miettineet (huom. Vain miettineet!) ainakin jonkilaista Legacy liigaa Turkuun. Kisoja olisi määrätty määrä ja osallistumis maksu X € ja sillä rahalla kustannettaisiin dualeita top kolmoselle.

Poissa Anssi

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #5 : 17.12.07 - klo 20:19 »
Treshiä nyt on vähän vaikea vihata ulos.
Kaikki kortit löytyvät myös Cardtraderistä

Poissa rayenni

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #6 : 17.12.07 - klo 20:30 »
Toihan se nyt on komeaa, ensin valitetaan kun kukaan ei kommentoi ja sitten ku yksi avuton huomauttaa että formaatin oleellisin pakka uupuu "esittelystä" kokonaan niin vittuillaan kylkeen.

Yleisvaikutelmaksi jää muutenkin, ettei formaatista juuri ole ymmärrystä keittiönpöytää ja random jenkkifoorumeita enempää. Vaihtoehtoisesti tässä vaan haettiin karmaplussia, muttei jaksettukaan kirjoittaa. Toisaalta, eipä kaikilla ole sitä vähääkään tietoa tästä hienosta formaatista, joten jossain määrin tämä teksti täyttää tehtävänsä.

Mieleen tuli wastelandin flavor.

Poissa Polari

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #7 : 17.12.07 - klo 20:38 »
Muitakin aika yleisiä arkkityyppei löytyy http://www.wizards.com/default.asp?x=mtgevent/worlds07/welcome . Yksi yleinen "arkkityyppi" tuntui olevan muiden arkkityyppien vihaaminen, uutena lähestymistapana tähän ranskalaisilla oli monoR herkkupino (ks. Omar Rohner ylläolevasta linkistä).

Yäää, ei tätä täälläkin. "Ranskailaisten herkkupino" ei ole mikään uusi keksintö vaan wanha juttu nimeltä Dragon Stompy.

Noin muuten näytti minustakin aika randomilta. Miksei formaatin selvästi eniten pelatusta pakasta sanota mitään missään? Mitä ihmettä Spring Tide ja Rabid Wombat tekevät tuolla kun esim. Burn, kaikki oikeat storm-kombot ja Survival on jätetty pois? Threshin poisjättämäinen budjettiin ja metaan vedoten kuulostaa aika oudolta kun sitä sentään pelataan täälläkin, ja kalliita ovat nuo muutkin pakat. Threshin kalliit kortit ovat sitä paitsi sen verran yleiskäyttöistä kamaa että paljon mieluummin niihin sijoittaa kuin Sinkholeihin. Samoin aika mielenkiintoinen ratkaisu mainita ohimennen että Affista ja Iggyä pelataan, ja antaa dekkilistaa mieluummin monovalkoisesta kontrollista. Eikä edes siitä kohtuuhyvästä versiosta eli staksista.

Oli siellä muitakin aika mielenkiintoisia lausahduksia (goblinit muuten tekevät aika helvetisti muutakin kuin "mörrinkäisiä tiskiin, kavut kaakkoon ja Skirk Ridgen kautta ajolle"), mutta ehkei jaksa ihan liikaa nillittää kun oli se sentään sinne päin, enkä minä ainakaan jaksa näitä itse kirjoitella (ja jos jaksaisin niin en kyllä ensimmäisenä tästä aiheesta).
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa Jetch

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #8 : 17.12.07 - klo 21:00 »
Oli siellä muitakin aika mielenkiintoisia lausahduksia (goblinit muuten tekevät aika helvetisti muutakin kuin "mörrinkäisiä tiskiin, kavut kaakkoon ja Skirk Ridgen kautta ajolle"), mutta ehkei jaksa ihan liikaa nillittää kun oli se sentään sinne päin, enkä minä ainakaan jaksa näitä itse kirjoitella (ja jos jaksaisin niin en kyllä ensimmäisenä tästä aiheesta).
No pyydän ystävällisesti kertomaan, mitä nyt goblinilla muutakaan teet, josset kiki-jikillä comboile (ottaen huomioon kyseisen buildin). Ja lausahduksen kirjoittanut vihaa goblineita, joten siitä voit päätellä ilmaisun. Terveisiä siispä hall0nille.

Thresholdista mainitsikin herroille, mutta selitys tier1'stä putoamisesta olisi heille tärkeää... Ja muutenkin HIENOA, ei sitten olisi paremmin kannattanut tehdä, kuten sanoin.

Ja niitä muita deckejä voisitte lisätä, kun teillä on joutuaikaa muutenkin. Pisteet kummiskin topicin tekemisestä, kuka muu nyt olisi jaksanut tätäkään tehdä...
« Viimeksi muokattu: 17.12.07 - klo 21:18 kirjoittanut Jetch »

Poissa VuRkka

Re: Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #9 : 17.12.07 - klo 21:07 »
Miksei formaatin selvästi eniten pelatusta pakasta sanota mitään missään? Mitä ihmettä Spring Tide ja Rabid Wombat tekevät tuolla kun esim. Burn, kaikki oikeat storm-kombot ja Survival on jätetty pois?
Wombat on kavereineen tuolla, jotta formaatista _mitään_ tietämättömät saisi edes jonkinlaista informaatiota tarjonnasta. Threshilistan on varmasti nähnyt, jos pitää silmiään auki, täälläkin on ugw:n lista. Olisi sen tietenkin voinut linkata.

Samoin aika mielenkiintoinen ratkaisu mainita ohimennen että Affista ja Iggyä pelataan, ja antaa dekkilistaa mieluummin monovalkoisesta kontrollista. Eikä edes siitä kohtuuhyvästä versiosta eli staksista.
Affiksesta ja Iggystä on jo siun ja rayennin listat raporttipuolella, muutamalla sadalla lukukerralla molemmat, voisi kuvitella, että aika monet foorumia vähänkään seuraavat ovat ne jo nähneet(Nekin olisi tietenkin voinut listata). Staksista oli juuri juttu scg:ssä, joten se jäi pois.
"Poets dream the verses of otherworldly stories.
Artificers dream the blueprints of otherplanar artifacts."

Poissa mahonen

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #10 : 17.12.07 - klo 21:16 »
Mielestäni yleisestikkin vähän tylyä dumpata tälläisten juttuten kirjoittajat tuolla tavalla. Mielestäni (ja varmasti teidänki mielestä) Suomessa on aivan liian vähän Legacyn pelaajia. (Älä edes vastaa _mitään_ Ilpo) Eikös jokainen tälläinen artikkeli ole typelle vain plussaa? Juuri tälläiset artikkelit auttavat pelaajia yli kynnyksen eternalin ihmeelliseen maailmaan. Tuossa puhuttiin, että pakkoja saadaan aikaseksi alle 100€ jne. Eikös juuri sellaiset asiat auta uusia pelaajia siirtymään legacyn puolelle? Ei eternal olekkaan niin kallista kuin monet luulevat. Ja tämä topicci oli varmasti suunnattu aloittelijoille, sillä miksikäs sitä jo kauan pelanneille kirjoittelisi?

Jos(ja kun) tämä artikkeli oli kirjoitettu karmabongojen toivossa ei se tarkoita, etteikö tästä olisi silti hyötyä. On todella typerää alkaa haukkumaan artikkelin kirjoittajaa sen takia, että hän teki tämän vain vasemmalla kädellä, sillä itse ette ole sitä tehneet edes sillä. Hyvä kritiikki on aina tervetullutta, mutta turha vittuilu on aika ikävää. Eli menkää ihmiset itseenne ja tehkää itse paremmat artikkelit jos niitä haluatte/ niihin kykenette.

Aamen.

Poissa hall0n

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #11 : 17.12.07 - klo 21:27 »
Iih, paljon vastauksia, koitetaanpas vastata niihin turhaan flameamatta. Ollaan kavereita taas, lisäillään dekkejä lisää, mutta toivottavasti otitte huomioon sen tosiseikan että formaatissa on paaaljon pakkoja.

Lainaus
Yleisvaikutelmaksi jää muutenkin, ettei formaatista juuri ole ymmärrystä keittiönpöytää ja random jenkkifoorumeita enempää.
Näimpä, anteeksi nyt vain mutta aiempi postauksesi vähän nakertaa sinunkin tietämystäsi ko. formaatista.

Rabid Wombatista, omasta mielestäni Armageddon Stax ei ole Rabid Wombat. Se valittiin mukaan juuri sen takia että se on halpa kasata ja näin aloittelijaystävällinen. Goblinilla nyt ei muuta tarvitse tehä kuin pistää kavua poikittain, kun lukee kortit niin keksii miten niitä kavuja saa lisää ja nopeammin.

Aihe on vaikea ja ehkä tekstin hiomiseen olisi voinut käyttää enemmän kuin sen kolme-neljä päivää aikaa. VuRkan ensimmäisen postauksen tarkoitus ei ollut kerätä kommentoijia vaan rohkaista ihmisiä Legacyn ihmeelliseen maailmaan. Tarkoituksena piti ensin tehdä tiukempaakin matsi-analyysiä eri dekkien välillä, sitä tulee ehkä tulevaisuudessa.

Poissa Polari

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #12 : 17.12.07 - klo 21:40 »
Angst, pitäis lukea tentteihin, mutta ehkäpä kuitenkin kirjoitan nopeasti.

No pyydän ystävällisesti kertomaan, mitä nyt goblinilla muutakaan teet, josset kiki-jikillä comboile (ottaen huomioon kyseisen buildin). Ja lausahduksen kirjoittanut vihaa goblineita, joten siitä voit päätellä ilmaisun. Terveisiä siispä hall0nille.

Goblins on kontrollipakka monessakin matchupissa. AEther Vial ja Lackey antavat käyttää manat johonkin muuhun kuin dorkien pelaamiseen, ja mainissa on kahdeksan korttia mana denialia. Paitsi tuossa versiossa jostain syystä vain kuusi. Incinerator on cantrippaava poisto, ja iso osa perusäijistä osaa paskoa asioita joko peliin tullessaan tai heittämällä itsensä niitä päin. Edellämainittujen korttien lisäksi on myös totorointia Matronin ja laputusta Ringleaderin muodossa, jotka yhdessä häirinnän kanssa antavat goblineille vahvan late gamen. Esim. aikana ennen Tarmogoyfia goblinit veivät threshiä koska Threshin oli pakko a) ensiksi stabiloida goblinien ensimmäistä hyökkäystä vastaan, ja b) voittaa keskikokoisilla miehillään ennen kuin goblinien korttietumasiinat jyräävät yli. Ainakin SGC:t ja Ringleaderit ovat must-countereita ja Matron löytää ne. Threshin oli siis alussa pelattava kontrollia, mutta stabiloinnin jälkeen oli pakko voittaa nopeasti koska vastustajan kortit ovat parempia pitkässä pelissä. Helppoa, eikö?

Wombat on kavereineen tuolla, jotta formaatista _mitään_ tietämättömät saisi edes jonkinlaista informaatiota tarjonnasta. Threshilistan on varmasti nähnyt, jos pitää silmiään auki, täälläkin on ugw:n lista. Olisi sen tietenkin voinut linkata.

Kuulostaa suunnilleen yhtä hyödylliseltä kuin saprolingeista kertominen standardissa. Joo, ovathan ne halpoja ja laillisia, mutta ei se tarkoita että niitä kannattaisi pelata. Eikä varmaan mainita katsauksessa formaatin yleisimpiin pakkoihin. Varsinkaan gobbojen, Faerie Stompyn ja Landstillin rinnalla ilman minkäänlaisia lisähuomioita.

Affiksesta ja Iggystä on jo siun ja rayennin listat raporttipuolella, muutamalla sadalla lukukerralla molemmat, voisi kuvitella, että aika monet foorumia vähänkään seuraavat ovat ne jo nähneet(Nekin olisi tietenkin voinut listata). Staksista oli juuri juttu scg:ssä, joten se jäi pois.

Jos paketin on tarkoitus olla hyvä katsaus formaatista tietämättömille, varmaan voisi joo linkata noihin eikä olettaa että ihmiset lukevat jutun SCG:stä. Miksipä ei samalla oletettaisi että joka pakasta käydään lukemassa juttu The Sourcesta?

yhyy itku itku vinku

En minä ainakaan kovin kärkevää kritiikkiä noista ensimmäisistä kommenteista löytänyt, ihan itse olet nyt vetänyt sen herneen nenään. Muutenkin ihan mielenkiintoinen tämä asenne että kritiikkiä ei saa esittää jos ihmiset vapaaehtoisesti tekevät jotain. En nopealla haulla löytänyt missä tästä viimeksi väännettiin enkä alussa mainitusta syystä jaksa etsiä, mutta enivei. Totta hemmetissä saa ja pitääkin kritisoida jos homma tehdään paskasti, huonosti tehty työ ei ole paljoa sen parempi kuin ei työtä ollenkaan, ja saattaa olla jopa haitallista. Ja ei, en ole oikeasti noin pahasti tätä vastaan (kuten saattoi päätellä edellisen viestini lukemalla), tulipahan vain kärjistettynä edellisen viestin laadusta johtuen.

Ai niin, ja jos joku haluaa omatoimisesti katsella vähän enemmän pakkalistoja niin avatkaapa se aiemmin mainitsemani The Source. Sivuilla on oikeastaan kaikille tunnetuille pakoille threadit erittäin hyvin organisoituna, ja käytännössä kaikista löytyy aloitusviestistä jonkinnäköinen lista ja enemmänkin.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa hall0n

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #13 : 17.12.07 - klo 21:50 »
Siis, formaatissa on on satakertaisesti enemmän pakkoja kuin.. no, vintaasissa. Niiden kaikkien listaaminen ei olisi mielekästä. Sourcea on tullut luettua eikä tarkoitus ollu tehdä jokaisesta pakasta primeriä jossa selitetään jokainen kortti basic-landeja myöten seikkaperäisesti vaan luoda nopea katsaus pakan toimintaan.

Olisi kai sitten pitänyt vaan tehdä postaus jossa olisi luetultu kaikki primerit suomennettuna ja dekkilistoilla höystettynä. Teksti saattaa olla pintaraapaisu, mutta mielestäni siinä esiintyvät dekit ovat erilaisia ja antavat monipuolisen kuvan dekinrakennusmahdollisuuksista.

EDIT: Jos toinoin menisin nukkumaan ja ihmiset vois sanoa välillä että mitä oli hyvää (en usko että kaikki oli pelkkää sontaa ja päin perseitä). Vaikka kritiikki olisi kuinka rakentavaa niin ei sitä jaksa koko aikaa kuunnella ja homma saattaa livetä käsistä.
« Viimeksi muokattu: 17.12.07 - klo 21:59 kirjoittanut hall0n »

Poissa Eetu

    Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Kuningas karismaattinen saa aina väkeä taakseen
Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #14 : 17.12.07 - klo 22:01 »
Siis, formaatissa on on satakertaisesti enemmän pakkoja kuin.. no, vintaasissa. Niiden kaikkien listaaminen ei olisi mielekästä. Sourcea on tullut luettua eikä tarkoitus ollu tehdä jokaisesta pakasta primeriä jossa selitetään jokainen kortti basic-landeja myöten seikkaperäisesti vaan luoda nopea katsaus pakan toimintaan.

Olisi kai sitten pitänyt vaan tehdä postaus jossa olisi luetultu kaikki primerit suomennettuna ja dekkilistoilla höystettynä. Teksti saattaa olla pintaraapaisu, mutta mielestäni siinä esiintyvät dekit ovat erilaisia ja antavat monipuolisen kuvan dekinrakennusmahdollisuuksista.

Siis ne tier1 pakat olisi ainakin voinut luetella kaikki. Ei toki tarvitse jotain jonkun randomheron säätämää pakkaa laittaa, koska siitä ei saa mitään käsitystä itse formaatista. Tässähän tarkoituksena on kuitenkin jakaa tietoa lekasta, joten mielestäni ne tärkeimmät asiat tulisi kerrtoa ainakin eikä jättää niitä pois, koska ne on esitelty jossain muualla. Tulee paljon yhtenäisempi topic. Tier1 dekkien jälkeen olisi vaikka voinut selittää dekkejä olevan kuitenkin hyvin paljon erilaisia ja laittaa vaikkapa pari kunnon linkkiä ;)
Tässä Rancidin topikissa on selitetty kaikki niin hyvin, että Taavetti Tampiokin älyää mistä tässä on nyt kyse.

Poissa Rancid-

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #15 : 17.12.07 - klo 22:05 »
Kaikki pakat pitäisi olla mukana ennen kuin kannattaa rueta tälläistä juttua postaamaan. Mikäpä sen turhempaa kuin luoda keskeneräinen topikki. Muuten kyllä ihan kiva juttu, mutta vain pintaa raapaistu ja tier1 pakkoja puuttuu.

Quoted for truthery.

Ja Valtteri S:lle: Kokonaisen formaatin, etenkin eternal-sellaisen, esittely on niin kunnianhimoinen projekti, että sen tekeminen yhdessä postauksessa ilman älytöntä kritiikkiaaltoa vaatii ihan *käsittämättömän* määrän suunnittelua, miettimistä, hyvien dekkilistojen metsästämistä, dekkilista-analyysia ja oikolukua. Hyvästä yrityksestä olisi voinut antaa jo karmaplussan, mutta se oli jo tehty, joten miinustin epäonnistumisesta ihan tasapuolisuuden nimissä. Lisää juttua seuraa, kun olen vähän vähemmän naamantai-tunnelmissa.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa duracel

Re: T1.5, Legacy
« Vastaus #16 : 18.12.07 - klo 06:41 »
"No ei me viititty kun tässä on niin paljon asiaa." Olisitte voineet tehdä artikkelin jostain paljon suppeammasta aiheesta. Mun mielestä noiden muutaman listan kirjottamisen sijaan olisi voinut vaikka pistää tuosta parit dekit kasaan ja pelata sen parikymmentä peliä. Niistä sitten dataa tiskiin ja havainnot ja tulkinta perään. Kuten huomasitte itsekin, ei ole juuri tolkkua yrittää tehdä artikkelia näin laajasta formaatista. Eikä varsinkaan silloin, jos sitä ei tehdä huolellisesti.

Minkä tahansa laajemman asiatekstin kirjoittaminen vaatii keskittymistä ja suunnittelua eli aikaa. Eivät nuo mun sääntökoulut tietysti mitään kirjoitustaidon mestariteoksia ole, mutta niitä on sorvattu aika pitkään, että ne on saatu edes tuollaisiksi. Ja niistä on iso osa vaan suomennettua sääntötekstiä!

~jari
Tätä se dementia teettää. Ei dementia! Ei, ei vaan dementia. Sanoinko mä sen dementian taas? Ei dementia vaan väsymys. Väsymystä tarkoitin. Meni sanat sekasin, kun on tämä dementia. Ei dementia ole minulla! Väsymys on vaan. Väsymys ja dementia. Jumalauta!

Poissa duracel

Re: T1.5, Legacy
« Vastaus #17 : 18.12.07 - klo 06:42 »
Ja tätä artikkelia tietenkin kritisoivat juuri ne, jotka ovat nuo dekkilistat jo itse löytäneet vuonna muna, joten heille tässä ei ollut mitään uutta.

~jari
Tätä se dementia teettää. Ei dementia! Ei, ei vaan dementia. Sanoinko mä sen dementian taas? Ei dementia vaan väsymys. Väsymystä tarkoitin. Meni sanat sekasin, kun on tämä dementia. Ei dementia ole minulla! Väsymys on vaan. Väsymys ja dementia. Jumalauta!

Poissa Nastaboi

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #18 : 18.12.07 - klo 09:35 »
Suomessa oikeasti pelatuimmat pakat summittaisen esiintymistiheyden mukaan:

UGx TarmoGro aka Threshold: Deck to beat, jolla ei juuri huonoja matseja ole. Tämän vuoden Champseissa vähemmän suosittu kenties pelaajien vaihtelunhalun vuoksi, mutta MM-kisoissa ylivoimaisesti pelatuin pakka etenkin mustalla splashilla. Hyödyntää parhaiten Counter-Toppia, jonka todellista potentiaalia formaatissa ei ole vielä nähty.

Goblins: Deck to beat ennen Tarmogoyfia, joka nykyään lymyää miltei jokaisessa pakassa. Suosio ja teho laskenut, mutta silti merkittävä metagamen luoja.

Iggy Pop ja TES: Iggy on ainakin suomalaisen pelaajaenemmistön yleisesti parhaana pitämä storm-combo. Näitä on muutama jokaisessa turnauksessa. Burning Wishejä hyödyntävä TES on hyvin samankaltainen vastus.

UWx Landstill: Tässä on yleensä vain kolme väriä manapohjaongelmien vuoksi. Raskaan kontrollipelaajan valinta, suosio tulee säilymään tasaisena vaikka ei ylintä tieriä koskaan olisikaan.

BGW TarmoRock: Syrjäytti Champseissa suosiossa edellisvuotisen BW Confidantin. Kuka kaipaa synergiaa, kun jokainen kortti pakassa on vähintään kaksi yhteen? En muuten ole ikinä nähnyt kenenkään pelaavan Sakkeja tässä pakassa ainakaan Suomessa.

Faerie Stompy ja Affinity: Sinipohjaisia aggroja, joissa usein FoWit ja/tai muuta pientä häirintää. Avauskädestä riippuvaisia pakkoja, jotka foldaavat Deediin. Näitäkin löytyy muutama turnausta kohden.

Belcher: Se vuoron 1-3 voittoja jakeleva pakka, joka ei ole liian hyvä, mutta johon tulee silti varautua ettei tule yllätetyksi housut kintuissa.

High Tide: Resettejä on muutama setti Suomessa, ja aina ne jollekin lainaan päätyvät turnauspäivän koittaessa. En ole nähnyt kenenkään tuovan Spring Tideä turnaukseen, mutta Järnforsin tai Malinin vehkeet yrittävät aina pyörähdystä lisävuoroilla 1-1-2 -pöydässä.

Vähemmän pelattuja hyviä pakkoja:

Cephalid Breakfast: Toimiva combo hyvällä kakkossuunnitelmalla. Suosion luulisi kasvavan Champsien ja MM-kisojen menestyksen myötä.

Dredge: Vahva eikä Leylinejä näköpiirissä. Samat sanat kuin yllä.

Muuta silloin ja tällöin pelattua:

Poltto (halpa), Suicide Black (koska se on suikka), Loam.dec (vaatii Mox Diamondit), Togi (50-50 pakka), Survival (kuin myös), 38-43 Lands (vaatii Tabernaakkelit), Enchantress (kukaan ei osaa rakentaa tätä oikein), Aluren (koska olen Seinät), Slivers (Vantte!), hybridejä, jotain mitä unohtui.

IMO noita listoja olisi kannattanut kopioida vaikka täältä.
« Viimeksi muokattu: 19.12.07 - klo 17:46 kirjoittanut Nastaboi »
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa deFreak

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #19 : 18.12.07 - klo 10:54 »
Kiinnostaisi tietää 43Landin sijoittuminen pakkakenttään sekä miksi Sliverit henkilöityvät noin voimakkaasti Vantteen.

Poissa Nastaboi

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #20 : 18.12.07 - klo 14:12 »
Ne landit unohtuivat. Eipä niitä mahdu monta turnaukseen, mutta jos kaupungissa on yhdet Tabernaakkelit, niin eikövätköhän ne jonkun pakkaan turnauksessa päädy.

[EDIT:] Survivalkin unohtui.
« Viimeksi muokattu: 19.12.07 - klo 17:46 kirjoittanut Nastaboi »
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa nakkis

Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #21 : 19.12.07 - klo 16:54 »
Mun mielestä toi lista yksittäisistä korteista on vähä könkkö. Parempia perusteluja siitä, miksi kortti on edes mainittu (toisinsanoen turhat laput pois). Muutenkin listasta puuttuu formaatin broken kortteja (aether vial, burning wish, lftl, led, survival jne). Muutama dekki, mitkä mielestäni pitäisi listata: Burn, Survival, TES ja Fisu.

Mainio topikki kaikenkaikkiaan, mutta pientä hienosäätöä kaipaisi. Tälläisestä on varmasti apua legacya aloittelevalle.

ps. tsekatkaa korttilistat, mm. landstillissä oli 6 ug seata
« Viimeksi muokattu: 19.12.07 - klo 16:57 kirjoittanut nakkis »

Poissa Laava

Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #22 : 19.12.07 - klo 18:08 »
Kyllä noita Taabernaakkeleita maastamme jokunen löytyy, enimmäkseen tosin italoja. Nimimerkillä 1x enkku & 1x italo.
DCI Level 1 Judge


Ufojen kosminen viesti

Poissa Nastaboi

Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #23 : 19.12.07 - klo 18:26 »
Heii, artikkeli alkaa muotoutua.  :)

Kortteihin voisi lisätä Dazen ja Spell Snaren, jotka ovat klassista counteria voimakkaammat paremman manahintansa ansiosta. Formaattia ennen Tarmoa suvereenisti määrittäneen Goblin Lackeyn voisi myös mainita, vaikka muuten lista näyttää painottuvan useammassa kuin yhdessä pakassa tavattuihin kortteihin.. Muuta random whinetystä yksittäisistä korteista:

Echoing Truth - Sinisen ainut vastaus tokenlaumoihin.
Lainaus
Engineered Explosives
Powder Keg

Lainaus
Vindicate - Pelataan useimmiten ländiin
Eikä pelata.

Lainaus
Gaea's Blessing - Vihreän ainut vastaus Solidarityyn/Spring Tideen.
Ei ole vastaus, jos High Tiden pelaaja osaa pelata yhtään ketjun aloittajaa paremmin. Kukaan pölhö ei kuitenkaan pelaa monovihreää, joten eiköhän niitä vastauksia kannata etsiä pakan muilta väreiltä.
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa paavo3

Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #24 : 19.12.07 - klo 18:41 »
Lainaus
Gaea's Blessing - Vihreän ainut vastaus Solidarityyn/Spring Tideen.
Ei ole vastaus, jos High Tiden pelaaja osaa pelata yhtään ketjun aloittajaa paremmin. Kukaan pölhö ei kuitenkaan pelaa monovihreää, joten eiköhän niitä vastauksia kannata etsiä pakan muilta väreiltä.

8/9 land stompy?

Poissa Nastaboi

Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #25 : 19.12.07 - klo 18:44 »
8/9 land stompy?

Siihen voi yhdellä dualilla spläshätä minkä tahansa värin. Pakka on lisäksi niin jätettä ettei mitään rajaa, joten asialla ei ole sitäkään merkitystä.
« Viimeksi muokattu: 19.12.07 - klo 18:50 kirjoittanut Nastaboi »
Lainaus
[09:36] <Saimu> ei deckin tarvii voittaa nopeasti
Lainaus käyttäjältä: jkk
it's adorable when Sami Häggkvist's opponents think they have a good matchup. Because it never, ever is.
HW
OM

Poissa malin

  • L1-tuomari / MtgSuomi Premium™
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • **
  • Taas Helsinginforssassa
Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #26 : 19.12.07 - klo 19:05 »
Tsöh tsöh, Stompy on mawton. Voitti mm. oliko Vanelciassa about 180 hengen Legacyn, neljällä Berserkillä tietty. Tosin siinä versiossa ei ollut Elvish Spirit Guideja tms. muuta non-basic-forest kiihdytystä.

Ja Ekikin MM-skaboissa totesi että kun hävisi Dredgellä niin Stompy olisi ne pelit voittanu ja pääosan myös niistä mitkä Dredge voitti nyt. Pelaajilla on myös useammin sidellä Leylinet kuin kortteja Stompyä vastaan joka tappaa vuorolla kolme usein blokkerinkin yli.

Toki Stompy riippuu aika paljon nostoista - Invigorate on usein tuubaa jos ei ole Kavu Predatoria (mehh!) tai Berserkiä. Ja eipä Life-combon pyörähdys paljoa haittaa jos Kavu Predator on kostovalmiina pöydässä :P

Stompyssä pelataan myös paria Tarmoa (kai pääsääntöisesti 2-3, kaksi manaa ukosta on aika paljon), tuota usein jopa Joulumatoa isompaa miestä (otusta?). Land Granteja ei pelata, pitäisi muuten mennä sokkona FoWia päin manaköyhällä aloituskädellä.



Berserk Stompy by César Fernández

10 Forest
4 Wooded Foothills
3 Windswept Heath (runsaat landit)
2 Tarmogoyf
2 Scryb Sprites (!)
4 Skyshorud Elite
4 Kave Predator
4 Silhana Ledgewalker
4 Skarrgan Pit-Skulk
4 Jungle Lion
3 Seal of Strength
4 Might of Old Krosa
4 Berserk
4 Rancor
4 Invigorate

Sideboard

4 Seeds of Innocence
3 Tormod's Crypt
1 Gaea's Blessing
3 Viridian Zealot
4 Rushwood Legate

ja miehen kirjoitus Stompystä: http://www.starcitygames.com/phpBB2/viewtopic.php?p=824337&sid=93eee3df0b9ce5a03594868fbeb93102

DCI Lvl 1 judge
Enpä keksinyt tähän mitään hyvää sanottavaa joten en sitten sano mitään.
Mutta sanonpas kuitenkin tän minkä kuulin: Hölmöydestä saimutetaan.

Poissa shazzle

Vs: Perustietoa Legacystä kiinnostuneille.
« Vastaus #27 : 12.02.08 - klo 14:00 »
Kieltämättä Hall0n otti itselleen aika kunnianhimoisen projektin, mutta itseänikin kiinnostaisi nähdä moinen artikkeli valmiina, jopa jatkuvasti elävänä (niinkuin sen kohteena oleva formaattikin on) eikä artikkelin sisällön arvoa ainakaan vähennä se, että muutkin kantavat kortensa kekoon, satunnaisen ulinan sijaan. Onneksi muutamat ovat näin tehneetkin. Koitan itsekin pistää edes JOTAIN ehdotusta artikkeliin lisättäväksi, mutta en siinä välttämättä onnistu koska luen MTG:stä loppujen lopuksi aika vähän ja tietoni parhaista dekeistä ja metasta ovat kovin rajalliset.

Tällaiset artikkelit ehdottomasti auttavat kaltaisiani casual-pelaajia osallistumaan turnauksiinkin ja voipa joku muukin innostua formaatista kun on päässyt kartuttamaan tietojaan.

Poissa Laukkanen

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #28 : 11.03.08 - klo 20:03 »
Jos paketin on tarkoitus olla hyvä katsaus formaatista tietämättömille, varmaan voisi joo linkata noihin eikä olettaa että ihmiset lukevat jutun SCG:stä. Miksipä ei samalla oletettaisi että joka pakasta käydään lukemassa juttu The Sourcesta?

Miksiköhän meillä on täällä tämä foorumi kun kerran asiat voi käydä lukemassa muualtakin?

Poissa Polari

Vs: T1.5, Legacy
« Vastaus #29 : 11.03.08 - klo 22:02 »
Jos paketin on tarkoitus olla hyvä katsaus formaatista tietämättömille, varmaan voisi joo linkata noihin eikä olettaa että ihmiset lukevat jutun SCG:stä. Miksipä ei samalla oletettaisi että joka pakasta käydään lukemassa juttu The Sourcesta?

Miksiköhän meillä on täällä tämä foorumi kun kerran asiat voi käydä lukemassa muualtakin?

Kun nyt oikein erikseen vastasit aiempaan viestiini niin täytyy kysyä oliko sinulla oikeasti joku pointti tässä, vai päätitkö vain käydä huutelemassa turhia yhden rivin kommentteja satunnaisiin vanhoihin threadeihin (kuten pakkaosiota katsellessa vaikuttaisi)?
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)