Muuta > Muuta keskustelua

MTG ja verotus

(1/2) > >>

Jukkis:
Tässä kun olen alkanut miettiä parasta keinoa myydä korttejani, olen selvitellyt myös rahanpesubottien ja verotuksen maailmaa. Kirjoitan alle mitä muistan. Termit voi heittää, pahoittelen siitä.

Soitin pankkiini kysyäkseni laukaisisiko tuommoinen viisinumeroinen tilisiirto rahanpesubottia. Vastaus oli, että mitä todennäköisimmin kyllä, ja asia menisi manuaalikäsittelyyn, jonka seurauksena minun tulisi täyttää lomake, jossa tulisi selvittää rahan alkuperä. Vastaavasti voisin vain tehdä myynnistä kauppakirjan ja liittää sen tähän yhteyteen, jolloin ileisesti ei tarvitsisi lomaketta täyttää. Ok, tämä nyt ei todennäköiseti olisi mikään iso homma.

Toinen asia, jota selvittelisin, oli verotusasia. Soitettuani henkilöasiakkaan tuloverotuksia käsittelevään/asiasta neuvovaan puhelinnumeroon ja selitin asiani, yhdisti tämä henkilö minut vanhemmalle kollegalle. Tämä puolestaan sanoi, että asia on sellainen, että hänen täytyy kysyä kollegaltaan ja palata myöhemmin asiaan. Muutaman päivän jälkeen sain puhelun, jossa selvisi seuraavaa:

1) Tulo lasketaan pääomatuloksi, jonka vero on 30000 euroon asti 30 %, tämän yli menevästä osasta 34 % luovutusvoitosta.

2) Myyntivoitoista tulee maksaa veroa, mikäli kalenterivuoden aikana myy yli 1000 eurolla kortteja. Tämän alle jäävä myynti on verovapaata. Kortteja ei siis rinnasteta normaaliin käyttötavaraan, jonka verotusraja on 5000 euroa vuodessa.

3) Mikäli korteista ei ole kuitteja, joissa selviää ostoaika tai hinta, tai jos tämä keino on verotettavalle edullisempaa, on kortin hankintahintana pidettävä 20 % myyntihinnasta (ns. hankintameno-olettama). Mikäli voidaan todistaa, että kortti/kortit on hankittu yli 10 vuotta ennen myyntihetkeä, on hankintameno-olettama 40 % myyntihinnasta. Tässä(kin) todistustaakka on verotettavalla eli myyjällä.

4) Verotettavasta hinnasta voidaan vähentää (sijoituksista) aiheutuneita kuluja tai tappioita. Näissä(kin) pitää olla ns. mustaa valkoisella. Tappiot on vähennettävissä muistaakseni viisi vuotta siitä vuodesta lähtien, jonka verotuspäätökseen tappiot on kirjattu. Vähennyksinä käy esim. osakkeiden myynnistä aiheutuneet tappiot, oletan, että kuluvähennykseksi voisi mahdollisesti käydä esim. turnausmatkat ja -maksut.

5) Mikäli korttien myynnistä aiheutuu tappiota, tulee jokaisesta kortista/buusterista/mistä vaan oltava todisteet, josta käy ilmi, että tappiota on syntynyt (myyntihinta - hankintahinta). Muuten tätä ei voi käyttää vähennyksenä.

6) Mikäli verotusasiaan haluaa varmuuden, voi asiasta pyytää etukäteen päätöstä, joka muistaakseni oli sitova. Tämän hinta on 300-400 euroa.

Sanomattakin lienee selvää, että omaa 25+ vuotta kerättyä korttivuorta myydessä asiat menevät hankalaksi, enkä oikein mitään minun eduksi mahdollisesti luettavaa asiaa voi todistaa itselleni edullisemmaksi. Ainoastaan huiman arvonnousun kokeneiden korttien kohdalla 20 % hankintameno-olettama kohtelee minua armollisesti. Käytännössä mitään vähennyksiä en voi tehdä kortteihin liittyen, koska mitään todisteita ei ole olemassa.

Onko joku muu saanut verottajalta muunlaisia tulkintoja?

TIM82:
Mulla ei ole vastauksia, mut kiinnostavat kysymykset, joskus miettinyt miten menis jos oman kokoelman myis...

nikoh:
Eipä ole verottaja koskaan kysellyt muutaman tuhannen euron myynneistä, mutta uskon kanssa että viisinumeroiset summat ovatkin eri asia.

Yksi ratkaisu on, että perustat yrityksen myyntejä varten. Kuluiksi voi sitten täräyttää kaikennäköisiä kuluja ihan lain mukaisesti.

Toinen tyypillinen vaihtoehto on tehdä kauppoja käteisellä ja ilmoittaa niistä sitten verottajalle oman muistin perusteella tehtyjen myyntien mukaan :)

Nekron:

--- Lainaus käyttäjältä: Jukkis - 24.02.21 - klo 14:11 ---Tässä kun olen alkanut miettiä parasta keinoa myydä korttejani, olen selvitellyt myös rahanpesubottien ja verotuksen maailmaa. Kirjoitan alle mitä muistan. Termit voi heittää, pahoittelen siitä.

Soitin pankkiini kysyäkseni laukaisisiko tuommoinen viisinumeroinen tilisiirto rahanpesubottia. Vastaus oli, että mitä todennäköisimmin kyllä, ja asia menisi manuaalikäsittelyyn, jonka seurauksena minun tulisi täyttää lomake, jossa tulisi selvittää rahan alkuperä. Vastaavasti voisin vain tehdä myynnistä kauppakirjan ja liittää sen tähän yhteyteen, jolloin ileisesti ei tarvitsisi lomaketta täyttää. Ok, tämä nyt ei todennäköiseti olisi mikään iso homma.

Toinen asia, jota selvittelisin, oli verotusasia. Soitettuani henkilöasiakkaan tuloverotuksia käsittelevään/asiasta neuvovaan puhelinnumeroon ja selitin asiani, yhdisti tämä henkilö minut vanhemmalle kollegalle. Tämä puolestaan sanoi, että asia on sellainen, että hänen täytyy kysyä kollegaltaan ja palata myöhemmin asiaan. Muutaman päivän jälkeen sain puhelun, jossa selvisi seuraavaa:

1) Tulo lasketaan pääomatuloksi, jonka vero on 30000 euroon asti 30 %, tämän yli menevästä osasta 34 % luovutusvoitosta.

2) Myyntivoitoista tulee maksaa veroa, mikäli kalenterivuoden aikana myy yli 1000 eurolla kortteja. Tämän alle jäävä myynti on verovapaata. Kortteja ei siis rinnasteta normaaliin käyttötavaraan, jonka verotusraja on 5000 euroa vuodessa.

3) Mikäli korteista ei ole kuitteja, joissa selviää ostoaika tai hinta, tai jos tämä keino on verotettavalle edullisempaa, on kortin hankintahintana pidettävä 20 % myyntihinnasta (ns. hankintameno-olettama). Mikäli voidaan todistaa, että kortti/kortit on hankittu yli 10 vuotta ennen myyntihetkeä, on hankintameno-olettama 40 % myyntihinnasta. Tässä(kin) todistustaakka on verotettavalla eli myyjällä.

4) Verotettavasta hinnasta voidaan vähentää (sijoituksista) aiheutuneita kuluja tai tappioita. Näissä(kin) pitää olla ns. mustaa valkoisella. Tappiot on vähennettävissä muistaakseni viisi vuotta siitä vuodesta lähtien, jonka verotuspäätökseen tappiot on kirjattu. Vähennyksinä käy esim. osakkeiden myynnistä aiheutuneet tappiot, oletan, että kuluvähennykseksi voisi mahdollisesti käydä esim. turnausmatkat ja -maksut.

5) Mikäli korttien myynnistä aiheutuu tappiota, tulee jokaisesta kortista/buusterista/mistä vaan oltava todisteet, josta käy ilmi, että tappiota on syntynyt (myyntihinta - hankintahinta). Muuten tätä ei voi käyttää vähennyksenä.

6) Mikäli verotusasiaan haluaa varmuuden, voi asiasta pyytää etukäteen päätöstä, joka muistaakseni oli sitova. Tämän hinta on 300-400 euroa.

Sanomattakin lienee selvää, että omaa 25+ vuotta kerättyä korttivuorta myydessä asiat menevät hankalaksi, enkä oikein mitään minun eduksi mahdollisesti luettavaa asiaa voi todistaa itselleni edullisemmaksi. Ainoastaan huiman arvonnousun kokeneiden korttien kohdalla 20 % hankintameno-olettama kohtelee minua armollisesti. Käytännössä mitään vähennyksiä en voi tehdä kortteihin liittyen, koska mitään todisteita ei ole olemassa.

Onko joku muu saanut verottajalta muunlaisia tulkintoja?

--- Lainaus päättyy ---

Tai sitten myyt pienissä erissä niin ei rahanpesu botit löydä sua? Laita YV jos tämmönen kiinnostaa.

Thalian:
Sanoisin, että tässä tapauksessa kannattaa lähteä siitä, että maksaa verot ja käyttää tuota hankintameno-olettamaa. Jos ei ole olemassa mitään selvää tapaa sanoa, että kuinka suuri osa korteista on hankittu yli 10v sitten, niin siitä voi tehdä laskennallisen arvion, että vaikkapa 40% myyntiarvosta menee 20% olettamalla ja loppu 40% olettamalla (sanoisin, että aika suuri osa arvokorteistasi on hankittu yli 10v sitten). Tuosta sitten etukäteen kun tekee laskelmat, niin voi perustella verottajalle, että miksi on toiminut, niin kuin on toiminut. Joka tapauksessa veroja joutuu maksamaan kohtuullisesti, mutta siitä voi tirauttaa muutaman kyyneleen sitten matkalla pankkiin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta