Minusta jo pelkästään se Homm-nelosen hero systeemi teki pelista kolmosta paremman, skilli uudistuksen, artifactien pienemmän merkityksen ja sen ansiosta että ne herot osallistuu taisteluun.
Myös se että joukkot osaa liikkua ilman heroakin oli aivan loistava uudistus. Grafiikan muutos myös miellytti minun silmääni, ja myös se, että niiden joukkojen määrä, jotka voivat suoraan lentää taistelu kentän laidasta laitaan pienini about nollaan, tietenkin kunnon heron avulla saa vaikka peasantit juoksemaan suoraan päästä päähän, mutta kolmosessa oli paljon joukkoja jotka pyyhälsi päästä päähän ja pienilläkin bonareilla sitä teki aivan liian moni.
Ja minusta kolmosessa joukot oli jaettu aika tarkasti kahtia, ranged ja melee unitit, kun nelosessa on sellaisiakin, jotka ovat tuosta väliltä, osaavat ampua, mutta ei niin hyvin kuin elffit, ja osaavat mätkiä kuonoonkin, ja todellakin paremmin kuin elffit, esim: orcit tästä esimerkkinä.
Ja se että piti valita 2,3 ja 4 levelin joukoista vain toinen joka kaupungissa oli minusta myös hyvä asia, näin saatiin edes jotain eroa saman alignin kaupunkeihin.
Siinä perusteluja neloseen, vaikkei se mun viesti ollutkaan (9)