Tässä kohtaa pitänee palauttaa mieleen ikiaikainen fakta millauksesta: sillä ei ole mitään väliä ennen kuin koko pakka on tyhjennetty, koska yhtä todenäköisesti millaat vastustajan pommikortin gravelle kuin autat vastustajaa nostamaan sen nopeammin.
Sen verran saivartelen, että jos millaa alle puolet jäljellä olevasta pakan koosta, niin silloinhan todennäköisyys auttaa vastustajaa nostamaan kortti X nopeammin on suurempi. Jos taas millaa yli puolet, joutuu kortti X todennäköisemmin hautausmaalle kuin jää pakkaan. Oli miten oli, melkoista manamäärää tuo X-millaus vaatii, että sillä pelejä voitettaisiin. Siitä päästäänkin tähän:
1. joko millaa vastustajaa sillä vasta selkeästi pelin puolivälin jälkeen/loppuvaiheessa ts. niin paljon kuin vain pystyy, tai
2. millaa sen yhden kerran ja toivoo parasta, muttei silti tietenkään jos on jotain muuta mitä pelata vaan vasta esim. kohdan 1 mukaan taaai kun ei ole mitään muuta mitä pystyy tekemään.
Jos kourassa (tai koko pakassa) ei ole X-taikaa, joka tehdäkseen jotain vaatii valtavasti manaa, ei päädy niin todennäköisesti tuon kakkoskohdan jälkimmäiseen tilanteeseen. Se tilalla kun voi pelata jotain, joka tekee, esim. jotain ukkoa. Ykköskohta edellyttää melkoista junnausta, ja kakkoskohdan eka pointti onkin yhtä tyhjän kanssa.
Pikaedit:
Jep mietinkin että Defiance jyrää kyllä sitten... Mutta mitä helvettiä, jos Increasing Confusion on hyvä, niin kait Mind Grind sitä parempi Confusionin flashbackista huolimatta on, kun ottaa huomioon että Confusionin X on korttien tarkka määrä, kun taas Grindissä se on landien määrä, joiden välillä hyvin todennäköisesti on muitakin kortteja sitten - ei kai se niin suuressa tehoerossa yksi värillinen mana lisää tunnu missään?
...joten en nyt ihan niin suuresti ymmärrä damagea tekevien X-spellien suosimista yli myllykorttien, kun pakkakin on niin pieni. Kavahdan limitedissä kyllä huomattavasti enemmän kymmenen kortin myllytystä kuin kymmenen damagen diilausta - siis jos itseeni tulisi, tietenkin.
Onhan noilla nyt valtava ero: jos täräyttää ensin Confusionilla vaikka 7 (kahdeksalla manalla) ja sen jälkeen uudestaan X=7, niin siinähän voi ollaki pakka mennyttä. Kun kahdeksalla manalla täräyttää Grindia (X=6), siinä menee se n. 15 korttia, ja vastustaja jää rimpuilemaan vaikka kuinka moneksi vuoroksi, eikä välttämättä ole enää mitään, jolla jatkaa millausta. Tärkein ero on siis juuri se, että Increasing Confusion voi hoitaa millauksen yksin, kun taas Grind isollakaan X:llä ei välttämättä vie hommaa loppuun saakka. Jos millaamisella ei pysty voittamaan, se on merkityksetöntä tai jopa haitallista.
Ja tietenkin 10 vahinkoa päähän on vaarallisempaa, kuin 10 kortin millaaminen. Ne loput lämät voi kuitenkin jauhaa vaikka niillä lukuisilla ukoilla, tai se kymppi voi hoittaa homman loppuun saman tien. Useimmiten hoitaisikin, sillä turpaanvetokisaan joudutaan aika monta kertaa useammin kuin dekkaantumiskisaan. Jos millaaminen kavahduttaa, niin se on sitten vain korvien välissä: kyllä 10 vahinkoon häviää ihan varmasti todennäköisemmin.