Disclaimer: En ole mode joka siirsi topicin ja minun puolestani se olisikin voinut olla Standard osion alla.
Kysymys lienee enimmäkseen moderointiperusteista pakkaosioilla. Nykyisellä jaollaan voidaan joko jaotella pakat tyyppilaillisuuden mukaan (jolloin tämä olisi selvästi Standard pakka) tai sitten tehokkuuden mukaisesti (jolloin tämän lokeroinnin Casualiin pystyy jotenkin hyväksymään). Pakkaosio on ollut muutenkin murheenkryyni koska osa postaajista on settilaillisen osioinnin kannalla ja toisen mielestä esim. T2 ja eternal puolella ei saisi olla pakkoja joiden postaajat eivät suostu ottamaan "rakentavaa kritiikkiä" vastaan. Kunnes tähän tehdään selvät reunalinjat, nillittäminen tulee jatkumaan molemmilla puolilla.
Jep, olen selvillä siitä. Ja osuit asian ytimeen - jokseenkin myös arvelin kutakuinkin noiden olevan kriteerit. Mitä ilmeisimmin siis ongelma olisi rakentavan kritiikin puute minun osaltani? Jos kykenen osoittamaan oman kantani asiaan perustelluksi, lienee mahdollista, että esimerkiksi sinä tai joku muu moderaattori siirtäisi tämän takaisin standardiin, vaikka siellä sitten vain keskusteltaisiinkin siitä, ovatko, ovatko muut itse asiassa enemmän oikeassa vastustaessaan kantaani?
Nähdäkseni ongelmakortteja edellisen itse pakkaa koskevan viestin osalta ovat:
1. Sword of Body and Mind
2. Sword of War and Peace
3. Infiltration Lens
4. Knight Exemplar
Muita muutoksiahan jotain teinkin, eli periaatteessa se jo olisi osoitus jonkinlaisesta rakentavan kritiikin hyväksynnästä - heck, miksi ihmeessä kukaan edes postaisi pakkojaan tänne, jos hän ei olettaisi saavansa ohjeita, kuinka parantaa sitä? Tässä mielessä olisin kyllä valmis asettumaan formaattirajojen mukaan jakavien puolelle, joskin ymmärrän hyvin casual-osaston tarpeellisuuden. Toisaalta, mielestäni ratkaisevaa tulisi olla, tarkoittaako postaaja itse pakkansa casuaaliksi vai ei, sillä tällöin se tarkoittaisi hänen päättävän, millaista kritiikkiä etsitään. Mutta niin, itse "ongelmakortteihin":
1. Sword of Body and Mind: Luultavasti heikoin miekoista, ja asiaa ei lainkaan auta tämän pelaaminen yhdessä. Toisaalta monipuolisuus on mielestäni valtti, jotem tämä voitanee nähdä jonkinasteisena techinä: saan tämän avulla ensinnäkin Protectionin siniseltä, mihin muita lähteitä ei ole. Kyseessä on ymmärtääkseni edelleen varsin pelattu väri, joten etu tässä suhteessa ei ole aivan vähäinen. Lisäksi "millaa 10" ymmärtääkseni auttaa varsin harvoja pakkoja standardin metassa - Vengevine tietenkin poikkeuksena. Sen sijaan se voi esimerkiksi kahdesti toistuessaan poistaa ongelmakortteja. Ymmärrän tämän olevan silkkaa tuuripeliä, mutta 1/6 pakasta joka osumalla on mielestäni jo aika hyvä todennäköisyys (ja tuo siis "täydestä pakasta", todellisuudessahan jäljellä olevista korteista menee suurempi suhteellinen osuus). Varsinkin muutamia combopakkoja - Dice Factory ja kenties Valakut - vastaan uskoakseni sillä voi hyvinkin olla merkitystä. Jos saan tosin ajatuksia muista korteista, kenties ne ovat hyväksyttävissä - en vain mielelläni ottaisi tätä techiä pois vain yhden Feast and Faminen lisää tieltä, vaikka se toki on parempi miekka yleisesti ottaen. Suden etuihin kuuluu, kuinka pakan itsensä usein ajaessa osittain pelityylinikin vuoksi mahdollisimman paljon, saa sillä toivon mukaan chump-blokattua jotakin, tai sitten se lisää vahinkopotentiaalia. Uskoakseni täällä perusteluni ovat heikoimmillaan, ja onkin kai mahdollista, että muutama hyvin suunnattu argumentti saa puolsutukseni murentumaan.
2. Sword of War Peacen ehdottomasti suurin etu on nähdäkseni Protectioneissa - valkoisella ja punaisella on hyvin ongelmallista täsmäpoistoa. Toisaalta pakka on aggressiivinen, jolloin lisävahinko on hyödyllinen. Parantaminen voi haitata muita aggressivisia pakkoja, koska se viivästyttää niitä, eli ainakin periaatteessa minun suhteessa suurempi vahinkopotentiaalini - ainakin teoriassa - voi hyvinkin pakottaa ne puolustuskannalle. Toisaalta tällaista strategiaa pelaa usein punainen, jota vastaan miekan kantajalla on evasion, eli puolustuspelikään ei olisi oikea ratkaisu kyseisessä tilanteessa. Ja tosiaan pyrin aavistuksen ennakoimaan metaa m12 jälkeen - punaistahan on povattu varsin suureksi vaikuttajaksi. Jos ei muuten, Jacen bännien jälkeen monet puhuivat Valakutin uudesta noususta.
3. Infiltration Lens on itse asiassa uskomattoman mielenkiintoinen tech. Tässä suhteessa pääni voi olla vaikea kääntää, mutta ainakin voin tarjota perusteluja kantani puolesta. On totta, että Infiltration Lens ei ole mikään uusi Skullclamp nostovoimaltaan. En missään vaiheessa ole sellaista odottanutkaan. Sen sijaan se on yhden manan equipment, eli se cantrippaa yhdellä manalla Puresteelin ollessa pöydässä - uskoakseni ei mikään aivan vähäinen etu. Täytyy myös huomioida kolikon kääntöpuoli siinä suhteessa, etten pääse nostamaan: se tarkoittaa, ettei vastustaja halua blokata olentoani. Toisin sanoen Infiltration Lens tajotaa pseudo-unblockable efektin, mikä on sinänsä hyvä noilla manamäärillä. Lisäksi täytyy mielestäni huomioida sen synergia miekkojen kanssa: jos vastustaja päästää vahingon läpi, hän ottaa miekkojan suhteellisen vahvoista efekteistä. Jos hän blokkaa, yleensä hän menettää olentonsa, ja minä saan nostaa. Siis korttietua tulee varsin suoraan minulle. Infiltration Lens on siis enemmän mielipelejä kuin suoraan efektillään välttämättä etua tuova. Lisäksi harvalla luultavasti on kokemuksia sitä vastaan pelaamisesta - pro-pelaajia vastaan sillä tosin tuskin on väliä, mutta näin eksoottinen efekti saattaa hyvinkin tuottaa päänvaivaa ja huonoja valintoja tavassa suhtautua tähän.
4. Knight Exemplar on varmaankin se kortti, joka sinänsä oikeuttaa eniten tämän siirron casual-puolelle? Sinänsä perustelu sen huonoudelle on tosin mielestäni mielenkiintoinen. Ymmärtääkseni pääongelma on, miten yksi tällainen ei kykene suojelemaan itseään removalilta? Ja onhan se harvinaisen totta - kortti on 2/2 3cc, eli removal on ongelmallinen sen hyötysuhteen kannalta. Toisaalta jälleen mielestäni tulsii huomioida, mitä tämä suoraan implikoi: Knight Exemplar on oletettavasti niin suuri uhka, että se ansaitsee mahdollisimman nopean removal-käsittelyn, eikö? Kun se loordaa kaikkia muita pakan olentoja ja antaa näille todella vahvan tuhoutumattomuusefektin, on se myös ymmärrettävää - jos ei puhuta valkoisen removalista tai sinisen bouncesta, käytännössä muut olentoni ovat koskemattomia. No okei, Dismember ratkaisee ongelman myös. Eli toisin sanoen: vahvaa korttia ei tulisi pelata, joska "dies to removal"? On myös eräs toinen näkökanta, joka tältä pohjalta voitaisiin omaksua: Knight Exemplar on removal bait. Niin kauan kuin vastustaja päättää säästää removaliaan sitä vastaan, ovat muut olentoni (jotka mielestäni ovat myös suhteellisen vahvoja yksinäänkin - vaikka toki suuremmat pommit voivat tuottaa niille ongelmia) turvattuja. Tai sitten vastustaja removaa ne, ja Knight Exemplar on suojassa silkan vastauksien loppumisen vuoksi. Tosin, tässä näen tietenkin kortin ongelman: Exemplar on todella, todella huono yksinään. Se antaa erinomaista tukea toki muille olennoilleni, mutta yksinäinen Exemplar ei ole muuta kuin 2/2 3cc, jolla on potentiaalia olla enemmän ajan kanssa.
No, tuossa on minun wall of textini perusteluina. Edelleenkin olen sitä mieltä, että rakentavan kritiikinkään hyväksymisen ei tulisi olla sokeaa - on minullakin omia mielipiteitäni, joiden pohjalta olen alkujaan valinnat tehnyt. Ainakaan vielä en ole täysin vakuttuunut, joskin tajusin juuri, kuinka hyvin Sword of Feast and Famine synergoi Student of Warfaren kanssa: vaikka minulla ei olisi mitään järkevää pelattavaa lisämanallani, saa sille annettua leveleitä. On hyvinkin mahdollista, että vaihdan Body and Mindin kolmanteen Feast and Famineen - se on ainakin harkinnan alla. Tällöin sellaisen tai kaksi (Body and Mind) voisi kuitenkin jättää Sideboardiin, koska se tarjoaa ylimääräistä Protectionia ja tosiaan mielestäni saattaa hyvinkin toimia combopakkoja hajottavasti?
Sideboardista puheen ollen, se tarvitsee vielä jonkin verran rakentamista. Toki en ole metaankaan tutustunut kovin tarkkaan, eli en voi sanoa varmaksi mitään, mutta kaikki ehdotukset ovat luultavasti harkitsemisen arvoisia: nykymuoto tuli käytännössä heitetyksi kasaan aika nopeasti ja intuitiivisesti.