Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Mirrodin Besieged  (Luettu 97075 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Chaosworm

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #60 : 23.12.10 - klo 00:21 »
Valkoinen ei ole synonyymi hyvikselle. Valkoisen ideologiaan kuuluu hyvin pitkälti se, että niin kauan kuin yhteiskunnan vahvimmilla yksilöillä menee hyvin, voidaan huolettomasti tappaa 1) kaikki, jotka ovat jostain asiasta eri mieltä sekä 2) osa samaa mieltäkin olevista, jos siitä on hyötyä niille kovimmille jätkille. Koska yleensä kuitenkin kaikki tapahtumat kuvataan valkoisen näkökulmasta, saadaan valkoinen vaikuttamaan uhrilta, jonka kimppuun kaikki muut aina hyökkäävät, mutta koska urheasti heikommatkin valkoiset heebot uhraavat henkensä, valkoinen aina voittaa. Valkoinen ajattelutapa sopii phyrexialaisille oikein hyvin, jos ottaa huomioon sen, että siellä on kuitenkin muitakin värejä.

Karn sen sijaan ei missään vaiheessa ole käsittääkseni ajatellut tuolla tavalla. Karnin kuuluisi olla väritön vaikka se olisikin korruptoitunut, mutta vaikuttaa siltä, että Wizards ihan välttämättä haluaa printata vielä yhden lisää mustia Planeswalkereita, joiden manahinta on liian kallis jotta niitä ikinä voisi missään turnauksissa pelata.
aka. Awaclus

Poissa Schembo

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Opinions are like assholes, everybody's got one
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #61 : 23.12.10 - klo 17:16 »
napattu sourcesta

Lainaus käyttäjältä: Gheizen64;509896
Still unconfirmed but those are two new cards:

Glissa Zoey  GGB
Creature - Elf Zombie
First strike, Deathtouch
Whenever a creature controlled by an opponent dies, return an artifact from your yard to your hand.
3/3

And

Thopter Factory 6
Creature - Thopter
Flying
At the beginning of your upkeep, if you control no other thopter, return Thopter Factory to your hand and put 5 1/1 flying thopter token into play
5/5

A couple things to note. Thopter Factory is an infinite turns combo with Time Sieve. Zoey with first strike and deathtouch basically rape any other creature, but still the ability of returning an artifact look too conditional to me to be useful.
H/W
Myynti/osto
Mie

Common sense-So rare it's a god damn super power

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #62 : 23.12.10 - klo 17:25 »
Näyttää mielenkiintoiselta. Kyllä minun pakkaani käy 3/3 first strikem deathtouch mörkö. Ja Thopter Factory näyttää ihan kivalta mutta eipä standardissa ole sillä käyttöä.
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa luma

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #63 : 24.12.10 - klo 01:26 »
napattu sourcesta

MTGSalvation vahvistaa:
http://forums.mtgsalvation.com/attachment.php?attachmentid=113573&d=1293144691
http://forums.mtgsalvation.com/attachment.php?attachmentid=113574&d=1293144691

Ensimmäisestä kuvasta voi lisäksi päätellä, että Mirran- ja Phyrexian-faktiot saavat kumpikin oman prellukorttinsa.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #64 : 24.12.10 - klo 12:43 »
Näköjään uusi ability tulee kun katsoo Hero Of Bladeholdia: Battle Cry
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa IRIAD

  • Turnausjärjestäjä
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Team Paistikkaat
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #65 : 24.12.10 - klo 12:59 »
Kylläpäs nyt on pakottava tarve heittää kaikki vanhan Mirrodinin puolustajat Phyrexialle.

Battle cryn uskon sanovan "Battle Cry X: Whenever this creature attacks, each other creature gains +X/+X until end of turn," tai jotain. Pumppua se toisille vuoron loppuun asti sneak peekin perusteella jakaa.
Lainaus käyttäjältä: Peikko
Experts say that it will close so many games that it has access to Glengarry leads.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #66 : 24.12.10 - klo 13:42 »
Lainaus
Hero of Bladehold (Héroïne de Priselame*)
Creature — Human Soldier (Mythic)
Battle cry (Whenever this creature attacks, each other attacking creature gets +1/+1 until end of turn.)
Whenever Hero of Bladehold attacks, put two 1/1 white Human Soldier creature tokens onto the battlefield.
3/3
[9/155]

MTG Salvationista tuo löytyi. Jaahas näköjään infectpakkani huutaa äitiä kun tälläisiä mörköjä tulee vastaan.
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Enterorrhexis

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #67 : 24.12.10 - klo 15:10 »
Hoo, aloin suunnattomasti halajamaan Glissa, the Traitoria.. Syntyy visioita muuhunkin kuin t2-käyttöön. ;)
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa Paladin

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #68 : 25.12.10 - klo 12:04 »
Hoo, aloin suunnattomasti halajamaan Glissa, the Traitoria.. Syntyy visioita muuhunkin kuin t2-käyttöön. ;)
Glissasta odotin kyllä planeswalkeria, mutta ihan kelpo vehkeeltä näyttää.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #69 : 28.12.10 - klo 21:01 »
« Viimeksi muokattu: 28.12.10 - klo 21:07 kirjoittanut Lochness »
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Enterorrhexis

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #70 : 28.12.10 - klo 22:03 »
Tykkään kyllä huomattavasti enemmän Glissan prelluartista. :) Niin ja mikä tulee Battle cry - abilityyn, haluaisin nähdä sen goblineilla solttujen sijaan.. Omalla tavallaan ihan messevä kyky mirraneille mutta saas nyt nähdä ottaako tuulta alleen, kun setin muita kortteja julkistetaan.
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa aatami

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #71 : 31.12.10 - klo 12:25 »
Lisää spoilereita odotellessa, tietääkö joku tuleeko mirranista vai phyrexiasta tällä kertaa vahvempi?
« Viimeksi muokattu: 01.01.11 - klo 09:51 kirjoittanut aatami »
The father of trolls...

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #72 : 31.12.10 - klo 14:44 »
http://www.mananation.com/propaganda-posters-mirrodin-besieged/

Lisää todisteita että valkoisia Phyrexialaisia tulee Besiegedissä. Näköjään kaikki värit edustavat Phyrexiaa ja Mirrodinia.
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Enterorrhexis

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #73 : 31.12.10 - klo 19:51 »
Kerrankin hyviä uutisia ja hieno suunta tälle setille, jos värit eivät enää edusta pelkkää yhtä puolta. ;) Toivon mukaan saadaan hieman enemmänkin multicoloria, kuin pelkkä Glissa. :)
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa luma

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #74 : 03.01.11 - klo 11:27 »
Hyviä uutisia Sword of X and Y -sarjasta pitäville: miekat viimeiselle kahdelle väriyhdistelmälle (RW ja GB) ovat tulossa. MaRon artikkelista:

Lainaus
Sword of Body and Mind
During design, the blue ability of the sword was to Unsummon a creature. Because of that, the playtest name of this card was Sword of Bears and Bounce. And yes, those of you dying for us to finish this cycle during the block will get your wish. You'll see the next one sometime during Mirrodin Besieged previews.

Poissa Enterorrhexis

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #75 : 03.01.11 - klo 20:26 »
Tähän vois hyvin sanoa, että "Mää arvasin" mutta kyllä todellisuus kuulostaa aina paremmalta. GB-miekka kiinnostaa ja vietävästi.
Niin, mutta kun teen Batterskullin ja se 0/0 token tulee sen mukana ja vastustaja tekee siihen sen että palautetaan sen tokenin omistaja käteen niin onko se siellä kädessä loppupelin vai mitä?

Poissa Laukkanen

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #76 : 04.01.11 - klo 13:54 »
Karn sen sijaan ei missään vaiheessa ole käsittääkseni ajatellut tuolla tavalla. Karnin kuuluisi olla väritön vaikka se olisikin korruptoitunut, mutta vaikuttaa siltä, että Wizards ihan välttämättä haluaa printata vielä yhden lisää mustia Planeswalkereita, joiden manahinta on liian kallis jotta niitä ikinä voisi missään turnauksissa pelata.

Pelkästään määrällisistä syistä seuraavien planeswalkereiden olisi syytä olla jotain muuta kuin valkoisia.. Vaikka sit mustia, ihan sama. Ei valkoista ole ollut vasta kuin kuudessa planeswalkerissa.

ps. Ohimennen sanoen tuo Glissa vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #77 : 04.01.11 - klo 15:32 »
http://www.wizards.com/Magic/Magazine/Article.aspx?x=mtg/daily/arcana/617

Ja paremmat kuvat promokorteista olkaa hyvä.

EDIT: Miksi oikein Hero Of Bladeholdin nainen näyttää anorektikolta? On kyllä ruman näköinen artti.

Second EDIT: Meneekö tämä kortti suoraan Goblin lekapakkaan? http://i.imgur.com/3xrZ3.png Mutta tämä näyttää kyllä feikiltä kortilta, koska Battle cryssa ei kirjoiteta cryta isolla C:llä.
« Viimeksi muokattu: 04.01.11 - klo 15:48 kirjoittanut Lochness »
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Chaosworm

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #78 : 04.01.11 - klo 15:50 »
Minun mielestäni kummankin normiversio on parempi, etenkin Hero of Bladeholdin.
aka. Awaclus

Poissa luma

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #79 : 04.01.11 - klo 16:26 »
Second EDIT: Meneekö tämä kortti suoraan Goblin lekapakkaan? http://i.imgur.com/3xrZ3.png Mutta tämä näyttää kyllä feikiltä kortilta, koska Battle cryssa ei kirjoiteta cryta isolla C:llä.

Feikkihän se. Aika nutsit olisi leka-goblinissa tuollainen.

Poissa Babu

  • L1-tuomari
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Creature - Goblin Brushwagg
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #80 : 04.01.11 - klo 16:27 »
Lainaus
Second EDIT: Meneekö tämä kortti suoraan Goblin lekapakkaan? http://i.imgur.com/3xrZ3.png Mutta tämä näyttää kyllä feikiltä kortilta, koska Battle cryssa ei kirjoiteta cryta isolla C:llä.

Jos kortti on oikea niin menee. Aika helposti vieläpä.
« Viimeksi muokattu: 04.01.11 - klo 18:26 kirjoittanut Babu »
"eikö se nyt ole vanha fakta että monoliitit menee infiniteks jos niitä päin edes katsoo pahasti"
- luma; 09.04.2020 klo 19:30

Poissa Lochness

  • Joensuu
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Vuoden Partikselainen 2011 ja adminien lempilapsi
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #81 : 04.01.11 - klo 16:29 »
Second EDIT: Meneekö tämä kortti suoraan Goblin lekapakkaan? http://i.imgur.com/3xrZ3.png Mutta tämä näyttää kyllä feikiltä kortilta, koska Battle cryssa ei kirjoiteta cryta isolla C:llä.

Jos kortti on oikea niin menee. Aika helposti vieläpä.
[/quote]

Mikä/Mitkä kortit lähtisi pakasta jotta tuo mahtuisi dekkiin?
« Viimeksi muokattu: 04.01.11 - klo 18:30 kirjoittanut Lochness »
"infectinfectinfect ps. kortinveto on turhaa limitedissä infectinfect"
Myydään leka/modern käyttiksiä: http://mtgsuomi.fi/listat/Lochness/om/

Poissa Babu

  • L1-tuomari
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Creature - Goblin Brushwagg
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #82 : 04.01.11 - klo 18:25 »
Lainaus käyttäjältä: Lochness
Second EDIT: Meneekö tämä kortti suoraan Goblin lekapakkaan? http://i.imgur.com/3xrZ3.png Mutta tämä näyttää kyllä feikiltä kortilta, koska Battle cryssa ei kirjoiteta cryta isolla C:llä.

Jos kortti on oikea niin menee. Aika helposti vieläpä.

Mikä/Mitkä kortit lähtisi Tapion pakasta jotta tuo mahtuisi dekkiin?

Pyydän ettet levittele nimeäni internetseissä. Haluan pitää yksityisyyteni.

Omasta buildista varmaan vaihtuis parit Chieftainit poies. Olis kyllä pähee kortti.
« Viimeksi muokattu: 04.01.11 - klo 18:27 kirjoittanut Babu »
"eikö se nyt ole vanha fakta että monoliitit menee infiniteks jos niitä päin edes katsoo pahasti"
- luma; 09.04.2020 klo 19:30

Poissa Polari

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #83 : 04.01.11 - klo 19:32 »
Pyydän ettet levittele nimeäni internetseissä. Haluan pitää yksityisyyteni.

Eh, kannattaa ehkä miettiä kuinka salassa itsekään noita tietoja pidät ennen kuin rupeat muilta pyytämään mitään. Esim. lyömällä foorumilta löytyvän sähköpostiosoitteesi Googleen, heti toinen osuma on joltain random foorumilta löytyvä postaus jossa Tapio Törrönen aka Babu kertoo itsestään.
Twitch-kanava (ensisijaisesti Mega Man -speedrunausta)

Poissa Babu

  • L1-tuomari
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • *
  • Creature - Goblin Brushwagg
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #84 : 04.01.11 - klo 19:42 »
Kunhan piruilin kaverille. Ois ehket pitänyt se hymiö sinne laittaa. :D

"eikö se nyt ole vanha fakta että monoliitit menee infiniteks jos niitä päin edes katsoo pahasti"
- luma; 09.04.2020 klo 19:30

Poissa Laukkanen

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #85 : 04.01.11 - klo 20:59 »
Mikä/Mitkä kortit lähtisi pakasta jotta tuo mahtuisi dekkiin?
Ihan mikä goblini tahansa paitsi guide. Esim kaksi guidea ja tuo pöytään lyö kylmästi kahtatoista. Onneksi se sitten on feikki (kai?). Olis kyllä liian älytön.

EDIT: Miksi oikein Hero Of Bladeholdin nainen näyttää anorektikolta? On kyllä ruman näköinen artti.
Mun silmään se näyttää enemmänkin fan serviceltä.

Poissa Assariah

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #86 : 05.01.11 - klo 19:12 »
Glissan prellu artti on kyll hieno ja melkeen yksin se saa minut kääntymään phyrexianien puolelle. Ei toi valkonen kaveri hirveesti lämmitä... :/
On normaalia olla epänormaali mutta on epänormaalia olla normaali
Assariah Have/Want

Poissa Karhumies

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #87 : 07.01.11 - klo 00:51 »
Glissa tulee olemaan täysi sika limitedissä, jolloin Legendary-"rajoitus"kaan ei tunnu missään. Aiempiin samassa kortissa olleisiin first strike deathtouch-efekteihin (Nirkana Cutthroat ja Pestilent Kathari) piti pumpata massiivisesti enemmän manaa, ja silti niillä voitettiin pieksumatseja - ja sitä kautta pelejä. Jos joku availee prellussa Glissan ja jonkun kivan equipmentin, niin vahvalta näyttää. SofM common-"poistoista" (draftia ajatellen) Glissaan osuu...Arrest, Bonds of Quicksilver, Galvanic Blast (vain jos metalcraft), Tumble Magnet (tavallaan), Vedalken Certarch (tavallaan, vain jos metalcraft), Vulshok Replica ja Withstand Death (tavallaan). Harvemmin arvokkaita poistoja aletaan 3 manan creatureihin tunkemaan, mutta tässä tapauksessa syytä ehdottomasti olisi.

Saa nähdä, tuleeko uudessa setissä muitakin yhtä matalan casting costin ja kovan peliefektin mythicejä. SofM Mythic Planeswalkerit pystyy sentään ajelemaan pois combatissa, ja valtaosa myyttisistä möröistä on sangen manakkaita, mikä rajoittaa niiden pelitehoa suuresti. Glissan huono puoli sen sijaan on, että...ööö...sillä ei ole infectiä, vaikka se on parhaiden infect-korttien väreissä?

Poissa IRIAD

  • Turnausjärjestäjä
  • Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Team Paistikkaat
Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #88 : 07.01.11 - klo 03:00 »
Glissalle löytyy typen puolelta käyttöä ainakin elffeistä, osa niistä pelaa jo nytkin mustaa splashia poistojen takia. Sinne sekaan menee yksi tai kaksi Glissaa Faunattavaksi ihan helposti kun mustaakaan ei vaadita kuin yksi.

Hero of Bladehold oh please. Kelpaa kyllä noilla abilityilla.
Lainaus käyttäjältä: Peikko
Experts say that it will close so many games that it has access to Glengarry leads.

Poissa Kavu

Vs: Mirrodin Besieged
« Vastaus #89 : 07.01.11 - klo 08:22 »
Glissa tulee olemaan täysi sika limitedissä, jolloin Legendary-"rajoitus"kaan ei tunnu missään. Aiempiin samassa kortissa olleisiin first strike deathtouch-efekteihin (Nirkana Cutthroat ja Pestilent Kathari) piti pumpata massiivisesti enemmän manaa, ja silti niillä voitettiin pieksumatseja - ja sitä kautta pelejä. Jos joku availee prellussa Glissan ja jonkun kivan equipmentin, niin vahvalta näyttää. SofM common-"poistoista" (draftia ajatellen) Glissaan osuu...Arrest, Bonds of Quicksilver, Galvanic Blast (vain jos metalcraft), Tumble Magnet (tavallaan), Vedalken Certarch (tavallaan, vain jos metalcraft), Vulshok Replica ja Withstand Death (tavallaan). Harvemmin arvokkaita poistoja aletaan 3 manan creatureihin tunkemaan, mutta tässä tapauksessa syytä ehdottomasti olisi.

Sitten kun vielä kerrot miten Vulshok Replica "osuu" Glissaan ja miksi Grasp of Darkness tai Turn to Slag ei? Glissan voi myös blokata rikki mm. Saberclaw Golemilla, Sunspear Shikarilla (tavallaan) tai millä tahansa jos käyttää Soul Parrya tai Withstand Deathia. Common-vastauksia on siis jo pelkästää Scarsissa ihan hyvä määrä siihen nähden että Glissa on mythic.

Toki tuon elffeihin varmaan helposti splashaa, se on eri asia haluaako joku oikeasti niin tehdä.