Muuta > Hearthstone

Areenasimulaattori 1: Shaman

(1/3) > >>

rayenni:
Päivän pick ei olisi Hearthstonen kohdalla kauhean jännää, joten tehdäänpä saman tien 30! Tarkoituksena on naksutella läpi identtinen Areena-simulaattori ja käydä jännimmistä pikeistä keskustelua. Valitsin hatusta ensimmäiseksi hahmoluokaksi Shamanin, joka tuntuu lähestulkoon kaikilla kokeneemmilla pelaajilla olevan yksi parhaista hahmoista, mutta aloittelijoille hyvin hankala. Mukavasti sattui vielä ensimmäisellä yrittämällä aika monta kimuranttia pikkiä.

Tästä Areenalle

(click to show/hide)Minun pikkini

P1. Drake - Storm on todella vaikea. Otin kuitenkin Stormin, sillä tempon ylläpitäminen on Shamanille tärkeämpää kuin raaka korttietu.
P4. Hex, toisin kuin monet muut poistot, heikkenee selvästi suurissa määrissä. Ensimmäisen otan kuitenkin kaiken muun yli.
P5. Shamaniin tulee monesti keskimääräistä enemmän isopyllyisiä ukkoja, joten Farseer paranee. Mielestäni kaikki kolme ovat perusteltavissa.
Sivuhuomio: onpa ärsyttävää kun pikkien järjestysnumeroita ei näe.
P6. Ensimmäinen Axe on todella, todella hyvä. Vaikea valinta Hexin kanssa.
P8. Bloodlustia en ota koskaan oikean kortin yli
P9. Ärsyttävä valinta kolmen hyvin keskinkertaisen kortin yli. Windspeaker olisi helppo valinta, jos pakassa olisi jo Fire Elementaleita tai muita hyviä lihoja (Frostwolf Warlord esim). Totemeistaan on kuitenkin tärkeää saada jotenkin valueta, joten Raid Leader on Shamanissa selvästi muita classeja vahvempi.
P10. Lava Burst ei ole erityisen hyvä valtaisan Overloadinsa kanssa. Vaihtoehdot ovat kuitenkin hyvin keskinkertaisia tällä erää.
14. 17. ja 19. Dark Iron Dwarf on Shamanin paras kaveri. Lightning Bolt on selvästi Magic-kaimaansa heikompi, vaikka erittäin monipuolinen onkin.
28. En tiedä tarvitseeko tätä oikeasti sanoa ääneen, mutta Kobold Geomancer on täysin joutava. Pantteri sen sijaan on oikein hyvä, ja paranee entisestään pakan runsaista powerinbuustausefekteistä.

Loppulauselmat: Areena sisälsi runsaasti mielenkiintoisia pikkejä. Pakasta tuli erittäin hyvä; curve on sopivan midrangekas ja korttien taso on todella korkea. Jos jotain saisi toivoa, niin yksi "iso" kortti lisää voisi olla tarpeen; Frostwolf Warlord, Venture Co. Mercenary, Boulderfist Ogre tai muu sen sellainen. Kuitenkin, olisin erittäinkin pettynyt alle 12 voittoon.


Mitä olisitte tehneet toisin? Vinkki: jos haluat linkata kaikki valintasi, niin laita se url-tagin taakse, nuo linkit on useamman rivin mittaisia :)

Padishar:
Lopputulokseni

Pähkäilyä:

(click to show/hide)P1 - Mun mielestä aika helppo Ligthning Storm, vaikka Drake erittäin hyvä mies onkin.
P3 - Jos jollekin on epäselvää, niin tuo Forked Lightning on aika huono kortti, ja sen yli pikkaisi myös jotain vähemmän hyvää kuin Shieldmastan.
P4 - Kaikki on hyviä vaihtoehtoja, mutta minulla valinta meni Harvest Golemin ja Hexin välille, koska tuo kahden damagen ase ei aina löydä targetteja, varsinkaan myöhemmässä vaiheessa peliä. Jos olisi ollut jo yksi Hex pikattuna, niin olisin ottanut Golemin, mutta nyt lähdin poistolle. Sanottakoon kuitenkin se, että mikään näistä valinnoista ei ole mielestäni väärin.
P5 - Venture Co. on sen verran jykevä sälli, että nyt kun ei ole vielä tarvetta mana curvea draftata, otan sen.
P6 - Hex edelleen Axen yli, vaikka ei ole vielä yhtään Axea ja on jo yksi Hex.
P9 - Otin tylsimmän ja konsistemmeimman vaihtoehdon, eli neljän manan 2/7:n. Raid Leader on jees, jos on board control, mutta sen varaan on uskaliasta laskea. Windspeaker on vaikea pickata näin aikaisessa vaiheessa, kun ei ole takeita että ability tekee kauheasti. 4 manan 3/3 on auttamatta liian pieni statsien puolesta, joten abilitystä on pakko hyötyä.
P12 - Jos olisi jo kahden manan vehkeitä tarpeeksi, haluaisin ottaa tästä Archmagen tuomaan vähän loppupeliin tehoa, mutta nyt piti ottaa charge-murloc.
P14 - Menin Lightning Boltille, mutta se saattoi kyllä olla väärin, kun tuo kääpiö on tosi hyvä, ja se saa tosiaan lisäpontta shamaanin hero abilitystä.

Loput olivat melko selviä.

KukistajA:
Pikasella vilkasulla tais tulla kolme eri korttia sun listaan verrattuna. Muut on mielipide-eroja, mutta tota Earthen Ring Esko Virrin pikkiä yli Venture co. Mercenaryn en oikeen sulata. Mercenary on nutseista nutseinta, pähkinöistä pähkinöintä, hunajata jota syödään kun torilla tavataan, MM ysivitosta, ykkösvuoron sol ringiä, ja forkattua ancestralia, eli siis ihan kelvollinen vehje. Vakuumissa first pikkinä pikkaan sen minkä tahansa muun neutraalin kortin yli, eikä tuu mieleen montaa ei neutraaliakaan kuponkia joita suostun harkitsee sen yli.

(click to show/hide)
--- Lainaus ---P4. Hex, toisin kuin monet muut poistot, heikkenee selvästi suurissa määrissä. Ensimmäisen otan kuitenkin kaiken muun yli.
--- Lainaus päättyy ---

P4:ssä mun mielestä kaikki on perusteltavissa erittäin hyvinä kortteina. Ite nappasin kirveen henkilökohtasen asepreferenssin takia.


--- Lainaus ---P5. Shamaniin tulee monesti keskimääräistä enemmän isopyllyisiä ukkoja, joten Farseer paranee. Mielestäni kaikki kolme ovat perusteltavissa.
--- Lainaus päättyy ---

Esko virri on mun mielestä tosi aliarvostettu kortti, mutta kun tarjolla on mercenary niin arpomisen varaa ei jää. Messiin lähti pelin paras neutraali minion.


--- Lainaus ---P9. Ärsyttävä valinta kolmen hyvin keskinkertaisen kortin yli. Windspeaker olisi helppo valinta, jos pakassa olisi jo Fire Elementaleita tai muita hyviä lihoja (Frostwolf Warlord esim). Totemeistaan on kuitenkin tärkeää saada jotenkin valueta, joten Raid Leader on Shamanissa selvästi muita classeja vahvempi.
--- Lainaus päättyy ---

Helppo windspeaker. Se on tosi laadukas äijä, ja on jo mercenary omassa listassa. Raid leader jää mun mielestä shamaanissa hyvin hyvin keskinkertaseks, koska kolmen manan 2/2 ei vaan suorita. Se +1 oikeelle ja vasemmalle susi on selkeesti parempi, koska se antaa just riittävästi valuee toteemeista, ja sen mana costi on kriittisesti parempi.
Mutta kuten sanottu, hyvä dekkihän noista lapuista tulee. Sen verran vielä kommentoin tota listaa, että eka bloodlusti on shamaanissa imo tosi hyvä, mutta kahta harvoin suostun dekkiin pistää. Tässä oli pakko ottaa kakkosdroppi sen yli koska niitä oli aikasemmin vaan yks.

Meltyman:
Minun pikit

Vähän eri teille mentiin, minä en arvostanut miekkoja niin paljon tässä draftissa kuin OP

EDIT:
(click to show/hide)War Golemin ja Bloodlustin pickaamatta jättäminen vähän kummastutti.

Jos 6 mana 6/7 on rautaa, miksi 7 manan 7/7 on liian heikko?

Vai onko 2 manan 2/1 haste sitten niin paljon parempi ?

Itselle ainakin se 6/7 jää harvoin pickaamatta, eikä tuolla 7/7 kyllä myöskään pelejä häviä.

Bloodlust taas toimii mainiona poistona tai finisherinä, että aina kelpaa se yksi kappale deckissä :P

EDIT: okei faerie dragonin yli bloodlust oli kyllä failpick minulta. Silti ihan mielenkiinnosta kyllä haluaisin tietää mielipiteenne [hs]Bloodlust[/hs]ista?

SahtiAine:
Pikit ja pähkäilyt:

(click to show/hide) P1 Lightning storm koska shamaanille ei ole helppo saada sweeppereitä. Draken missaaminen harmittaa.
P2 Raptorilla pakollisten 2-droppien täyttö käyntiin.
P3 Shieldmasta vaikka itselle pikki oli vaikea. Toisin kuin Padishar pidän erittäin paljon forked lightningista. Kenties P1 drake olisi muuttanut tämän pikin toisinpäin puhumattakaan jos olisi vielä sortunut kakkospikissä ogre magille.
P4 Hex. Tosin ase ja golem olisi molemmat kelvannut erittäin hyvin.
P5 Venture Co. Kukistajan perusteluilla. Tosin arvostan ainakin yetiä enemmän
P6 Hex. Taas harmittaa missata ase, mutta mitä enemmän hexejä sitä vapaammin niitä voi käytellä keskikokoisiinkin miehiin.
P7 Stormwind Knight. Ensimmäinen keskinkertainen kortti kahden roskan yli joita pyrin välttämään
P8 Faerie Dragon. Bloodlust on usein winmore ja rayennin tavoin en ota sitä oikeiden korttien yli. Toinen 2-droppi hyvissä ajoin pakkaan.
P9 Windspeaker. Raid leader ei kuulu pelikelpoisiin kortteihin edes shamaanilla. Kahdesta muusta keskinkertaisuudesta valitsin sen millä on isompi upside parhaassa tapauksessa.
P10 Lava Burst. Preferoin shamaanilla herkästi overload-kortteja. Ravenhold olisi kyllä hyvä edellisestä napatun windspeakerin kanssa, mutta kortti tuntuu minulla jatkuvasti alisuorittavan joten otin mieluummin poiston. Tuopinkokoista en tykkää pelata.
P11 Rockbiter weapon. Monipuolinen kortti jota aliarvioin todella rajusti alkuaikoina.
P12 Archmage. Sinikidus sinällään ok, mutta tykkään spellpowerista shamaanilla vaikkei tähän pakkaan ole juuri spellejä eksynyt. War golemia pyrin välttämään ellei pula isoista dropeista ole iso.
P13 Darkscale healer.
P14 Dark iron dwarf. Boltin menetys sylettää melkoisesti varsinkin kun just otin archmagen boltteja odotellessa, mutta kääpiö on shamaanilla liian hyvä.
P15 Flametongue totem. Kortti ei ole mulle mitään top tieriä, mutta helposti sen noitten yli ottaa.
P16 Bolt. Monipuolinen kortti. Toista windspeakeria en dekkiin halua ja 3 lämää on enemmän kuin 1
P17 Dark iron kahden unplayablen yli
P18 Fire elemental. Montako fire elementalia olis liikaa pakassa? Yksinkertainen aloittelevan Shamaanin menestyslaskuri: 3F=X missä F on fire elementalien määrä pakassa ja X on voittojen lukumäärä areenalla.
P19 Dark iron. Molemmat muut on ihan kelpo kortteja, muttei kääpiön tasoa
P20 Twilight Drake kahden unplayablen yli
P21 Yeti. Nalle on ihan ok, muttei tästä pikistä kannata silti keskustella
P22 Rockbiter
P23 Worgen infiltrator. Kortti ylisuorittaa jatkuvasti. Treidaa hyvin usein ylöspäin kakkosdroppiin ja voittaa tempoa. Harvinainen pelattava T1 minion. Seal of fire
P24 Stranglethorn Tiger. 5/5 isompi kuin 4/4. Ability myös parempi
P25 2-droppeja on hälyttävän vähän joten iloista nähdä raptor
P26 Fire elemental
P27 Yeti. Edes 2-droppin vähäinen määrä ei nosta Koboldia pelikelpoiseksi
P28 Jungle Panther. Sama perustelu
P29 Bloodsail raider. Kävipä tuuri kun sai vielä yhden 2-dropin.
P30 Feral spirit. Helppo valinta.   

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta