Itse palasin turnausmätsikin pariin ensimmäisen Innistradin aikoihin. Edellisestä virallisesta turnauksesta oli kulunut vuosia ja se näkyi myös omissa peliotteissa. Porojen Standard FNM meni muistaakseni 1-3. Pakkana oli UB Zombit (flavouria pitää olla!
). Pakka valikoitui tosiaan osittain flavourin ja osittain hinnan mukaan.
Geralf's Messengerit ja
Gravecrawlerit olivat muutaman euron kappale. Fiilis ei ollut mikään mairitteleva, mutta toisaalta tunnistin kyllä omat pelivirheet. Tästä sisuuntuneena sitten seuraavana perjantaina uudelleen. Silloin taisi mennä 2-2. Kun pakan ja metan oppi tuntemaan, pelit menivät paremmin, vaikka välillä tuli tietysti myös turpaan. Kyllähän se häviäminen ketutti. Tähän orastavaan "peliahdistuneisuuteen" auttoi varsin hyvin hupipelit ja pelikavereiden kanssa juttelu. Tätä ei voi painottaa liikaa. Omasta paskasta fiiliksestä pystyi puhumaan ja pelitilanteiden ratkominen auttoi näkemään ne virheet mitä teki. Loppujen lopuksi jäi aina hyvä fiilis.
Zombit eivät olleet ehkä ihan Tier1 pakka, mutta ihan kohtuullisesti niillä pärjäsi, ja ennen kaikkea useimmiten niillä oli hauska pelata. Pakkani vaihtui Return to Ravnican myötä Jund Aggroksi, jossa pelasin muun muassa
Hellridereitä,
Falkenrath Aristocrateja,
Dreg Manglereita ja
Flinthoof Boareja. Pakka oli täysin netdeckattu, mutta sillä sitten pelit kulkivatkin huomattavasti paremmin. Jäin kaipaamaan sitä omaa flavourikasta Zombiläjää, mutta tietysti oli myös mukava voittaa useampia pelejä.
Jos siis haluat pelata Werewolfeja flavourin takia, niin kannattaa varmaan ensin hyväksyä se, ettei niillä turnauksia juuri voiteta. Toki sopivalla metan tuntemuksella voit löytää pakkaasi vastauksia vastustajan tekemisiin, ja saat siis edelleen pelata werewolfeja. Niin kuin täällä onkin jo sanottu, niin Modern ei välttämättä ole werewolfeille se oikea formaatti. Kokeilisin standardia.
Aihe: Peliahdistuneisuus (Luettu 18459 kertaa)
