Ensinnäkin kiitos järjestäjille ja tuomareille.
Ainoa asia mikä jäi varsinaisesti harmittamaan, oli Modernin aloitusaika. Nyt se meni Legacyn viimeisen kierroksen päälle ja mikäli sinulla oli edes etäinen mahdollisuus päästä top8iin, jäi Modern väistämättä väliin. Lekan top8in loppumista ei olisi kyllä tarvinnut odotella, mutta swissin loppuun saattaminen olisi kasvattanut pelaajamäärää vähintään kahdella (eli melkein 30% lisää pelaajia!).
Toinen hieman ihmetystä aiheuttanut asia, oli HLn 50 minuutin aikaraja. Kierrokset menivät väistämättä lisävuoroille (jotka kestivät 10+ minuuttia), joten aikasäästö ei ollut suoranaisen merkittävä ja näin oltaisiin vältetty "turhilta" tasapeleiltä, sekä liialloiselta kiirehtimiseltä lyhyen kierrosajan pelossa. Turnaus loppui kuitenkin hyvä tovi ennen kuin finaalimatsit varsinaisissa SM-kisoissa pääsivät edes alkamaan, joten varaa olisi ollut. Vaihtoehtoisesti HL olisi voinut alkaa vaikka tuntia aikaisemminkin.
Muuten oikein loistavasti järjestetty tapahtuma, eikä nuo pari epäkohtaa nyt päässeet mitään pilaamaan, joten about ysin kouluarvosanalla tästä selvittiin.