Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Outo mies OutoConissa, eli matka Legacy-turneella (no hangover-edition)  (Luettu 1118 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Infrapunatulkku

    Vaihtopalaute:
    ( | | )
  • Sää tänään: käsittämätöntä perseilyä Itä-Suomessa
Sunnuntaina 14.4 pelattiin Outokummussa Joensuun pöytäpeliyhdistyksen järkkäämän OutoConin legacy-osuus. Lähdin matkaan tutulla ja turvallisella BR Reanimaattorilla, jota on tullut jo pari-kolme vuotta läpsittyä ja johon tulee myös palattua aina muiden deckien kokeilujen jälkeen. Decklist löytyy tämän viestin lopusta.

Edellisen kerran tarjoilin OutoConin rapsua syksyllä 2017.

Mies on sama, decki melkein sama, mutta krapula loisti tällä kertaa poissaolollaan ja tällä kertaa piti yrittää pelata ihan itse eikä jättää sieluaan Herran haltuun. Vaihtelevalla osanotolla suoritettu mökkijuopottelu ja riekkuminen jäi tällä kertaa väliin lauantaipäivän urheiluharrasteiden vuoksi, enkä päässyt kuin legacya pelaamaan.

Turneella oli pelaajia 28, kierroksia 5 swissiä ja top 8.

Taisto 1: Death and Taxes (M 2-0, R 1-0)

Molemmissa peleissä pamautin ykkösvuoron Griselbrandin ja hänen demonisella avustuksellaan pöydän täyteen muita läskejä juurikaan piittaamatta siitä, että vastuksella oli molempiin peleihin näyttää aloituskädestä Karakas hänen ollessaan playlla. Minulle avausvoitto, vastukselle väkisinmaattu olo. Sori Viwwe.

Sidetyksessä sisään kavuja jotka eivät piittaa poistosta tai bouncesta ja Assassin’s Trophyt Rest In Peacen ja Karakkaan varalle sekä Pithing Needle.


Taisto 2: UB Reanimator (M 2-1, R 2-0)

G1 vastus mullasi viiteen, ja kävin discardilla repimässä hänen merkitykselliset lappunsa pois ennen kuin animoin Setä Kiisselin. Sideltä sisään keijuja ja Iona, Shield of Emeria.

G2 löytyi oma aloitusseiska, jossa oli Kansleri näyttämässä manaveroaan, Unmask + pitchattavaa sekä ykkösvuoron pyöräytys. Hymyilin jo matsin voittoa, mutta yllättäen vastus täräyttikin playlta Kanslerin läpi ykkösvuoron Ionan ja nimesi mustan epätoivotuksi väriksi. Rasisti.

G3 kyräiltiin, pelattiin molemmin puolin kortinnostoa ja pelasin kaikki discardini mitä löysin. Viimein tuli tilanne, että vastuksen oli pakko kokeilla, onko minulla kädessä Entomb vastauksena hänen Exhumeensa. Hän haki Ionan ja näytti Exhumea. Kädestäni kuitenkin löytyi Entomb, joten hain tikun nokkaan nostetun Yawgmoth’s Bargainin, nostin hävyttömästi kuponkeja ja Ionan ollessa pakotettu treidaamaan Grissen kanssa animoin kaiken mihin rahat riittivät ja liihottelin matsin voittoon.


Taisto 3: Antiquities War (M 2-0, R 3-0)

G1 T1 Unmask itseeni, pöytään kansleri. Vastuksella ei ollut Force of Williä näyttää ja kansleri verotti manoja niin ettei vihu päässyt pelaamaan mitään relevanttia.

Sideltä sisään Trophyt ja Decay vastaamaan Chalice of the Voideihin ja mahdollisiin leylineihin sekä neula ja Karakkaasta välittämättömiä kavuja. Ykköspelissä ei ollut Karakkaasta muistaakseni infoa mutta intertuubin syövereissä muistelin nähneeni deckilistoja joissa se oli sidellä. Ja kolmeen Grisseen pudottaminen toi ohutta turvaa Surgicalilta.

G2 vastus tarjoili kalikan yhdellä nopalla, jota ennen ehdin laittaa lihaa pönttöön, ja nostelin peräkkäin tarvittavat discardit, manasourcet ja Exhumet että pääsin läpi sekä Tormod’s Cryptistä, kalikasta että FoWeista. Strategiana siis, että hakataan päätä seinään kunnes seinä tai kallo murtuu. Tällä kertaa otsaluu kesti ja toiselta puolen pöytää loppuivat vastaukset. Vastuksella oli pöydässä myös Karakas, mutta se oli täpätty jotta saatiin Chalice pöytään. Tidespout Tyrant ja Kansleri pitivät huolen, että pöytä tyhjeni eikä sinne tullut ylimääräisiä permanentteja häiritsemään.


Matsit 4 ja 5 menivät molemmat ID:llä, kun laskeskeltiin porukassa että tuloksella 3-0 ekoilta kierroksilta pääsee toppeihin. Pelasin kuitenkin hupipeleinä matsin Dredgeä vastaan, jolle olin saanut parituksen neloskiekalle. Tuon taiston vein 2-1 mutta tätähän ei lasketa turnaustuloksiin vaan toppeihin menin swissin tuloksella 3-0-2. Lopun aikaa seikkailin pitkin turnauspaikkaa, tutkien ketä muita olisi topeissa ja kaivellen nenääni.


Quarterfinals: BG Depths

G1 T1 Thoughtseize T2 pöytä täyteen lihaa. Vastuksen käsi näytti, että kombopaloja on mutta ei kovin nopeasti. Sideltä sisään Trophyt ja neula vastaamaan Dark Depthsiin/Thespian’s Stageen ja mahdollisiin aktivoitaviin gravevihoihin.

G2 pidin seiskan jossa oli ykkösen pyöräytys muttei kanslerin tai discardin turvaa. Mutta ei sellaista kättä mulligoimaankaan ruveta. Vihu mulligoi viiteen, näytti playlta Grafdigger’s Cagen johon en kuorinut vastausta useammasta Faithless Lootingista huolimatta. Yhden Lootingin kerkesin jo fläshbäkätä, johon vastus näytti peukaloa ylöspäin. Sitten lapun resolvattua ja vuoron siirryttyä rupesimme lukemaan Cagea että hetkinen, tämähän meni vihkoon. En löytänyt vastausta, vaan päädyin toiseksi pääroolin esittäjäksi lyhyeen mutta intensiiviseen hentai-pätkään.

G3 aloitusseiska tai kuutonen eivät näyttäneet mitään pelattavaa tai edes kivoja kuvia joten mullasin viiteen. Viitonen olikin sitten ykkösvuoron päräytys mutta ilman mitään turvaa. Sillä kädellä ei pelattaisi Surgical Extractionin ohi, mutta neloseen ei todellakaan voinut mennä noilla lapuilla. Pamautin Dark Ritualin, Entombilla Grissen pönttöön ja tarjosin Animate Deadia. Ei Surgicalia! Siispä nostin paljon kuponkeja 7 elämän kävyn hinnalla per aktivaatio, Unmaskeilla toverin relevantit käsikortit pois ja demonin seuraksi Kansleri sinetöimään matsi. Vihun kädestä löytyi kyllä Extirpate mutta minun ollessani playlla sitä ei voinut pelata. Tulipahan porsasteltua.


Semifinal: UB Shadow. Vastukseni huhuilikin saman tien kutsuvasti.

G1 Molemmat tiesivät entuudestaan mitä vastuksella oli tarjota, joten mulligoitiin aggressiivisesti omiin avainpaloihin. Vastus nosti lähinnä cantrippeja toisen perään, minä taas sopivasti Seizet ja Exhumen. Pääsin animoimaan Griselbrandin ja sille seuraksi Ashen Riderin vastaamaan samasta Exhumesta nousseeseen Shadowiin.

Sideltä sisään Iona ja Inkwell Leviathan, arvelin vanhan tiedon pohjalta että pelättävänä on ”vain” kyniä ja Surgicalia, mikä osoittautui paikkansa pitäväksi tiedoksi.

G2 Pidin ok käden, mutta törmäsin kynien seinään. Kaikkiin päräyttely-yrityksiin vastauksena oli ”ei”.

G3 Tuuri loppui viimein. Mulligan viiteen, josta löytyi Unmask, Entomb, Dark Ritual ja 2x Lotus Petal. Scrylla pakan päälle Exhume. En nostanut lääniä tai Moxia, mikä tarkoitti sitä, että Petaleista lähtevä päräytys on pakko saada läpi, muuten ei olisi manaa tehdä enää mitään. En yrittänyt pyöriä heti, vaan odottelin hetken josko nostaisin Seizen tai Unmaskin.

Ei löytynyt discard-efektejä tai pysyviä manasourceja, vaan käteen nousi muutama läski. Tiesin jo Dark Ritualia pelatessani että tästä ei enää päästä läpi mutta koetettava oli, josko parit Ponderit ja Brainstormit eivät olisikaan näyttäneet FoWia. Vähemmän yllättäen se oli siellä tarjolla. Pöydän toiselle puolelle ilmaantui lihavia ja äkäisiä kuoleman varjoja, ja peli oli taputeltu. Tuloksena turnauksen kolmossija.


Mietintöjä turneesta:

5 pelattua matsia ja 2 ID:tä. Hupipelejä laskematta turnauksen aikana 19 Griselbrandin aktivointia eli 133 extrakorttia, keskimäärin noin 1,5 aktivointia per game. Enimmillään 28 pahvia samaan peliin. Tuntui höpöltä.

Yleinen konsensus tuntuu olevan, että pitäisi pelata Cabal Therapyja Thoughtseizen sijaan. Itse pidän huomattavasti enemmän Seizeistä niiden liikkumavaran takia. Tällä kertaa ei tullut lähellekään tilannetta, että olisin ollut Seizen + Reanimaten jälkeen kuolemankielissä. Jossain toisessa metassa täysin mahdollista toki.

Leyline of the Void loisti poissaolollaan, en nähnyt omissa peleissäni enkä muiden pelejä seuratessani yhtään Leikkaria. Sidellä oli sitä vastaan 6 lappua, mutta jotenkin Leylineä vastaan on varauduttava jatkossakin, vaikkei sitä nyt näkynytkään.

Vanha MVP Sire of Insanity ei enää lämmitä mieltä. Mainista sidelle siirrettyä Sireä ei juuri tehnyt edes mieli tuoda sisään, sillä sen voima on aikaisessa pyörähdyksessä (parhaimmillaan T1 playlta). Mitä pidemmälle peli etenee, sen heikommaksi se tulee, ja jos Siren saa ykkösvuorolla pönttöön mutta ei pöytään jää sen myöhemmän animoinnin glooria kauaksi muista vaihtoehdoista. Kansleri ja Iona kuitenkin hoitavat vastapuolen combopläänejä vastaan homman viemättä erillistä sideboardin slottia. Tilalle varmaankin lisää discardia tai mietintöön Grave Titan + Lake of the Dead-paketti.

Viimeinenkin Abrupt Decay sidellä joutanee vaihtaa Assassin’s Trophyksi nyt kun Deathrite Shaman majailee banaanisaarilla. Trophy osuu yhden nopan Chalicen lisäksi myös Leikkariin ja Karakakseen, ja on harvoin kuollut lappu blindina sidetettynä. Trophy tuleekin yleensä tuotua sisään melkeinpä kaikkeen ellei tiedä varmaksi ettei gravehate ole permanent-pohjaista. Tilanteissa, joissa en tiedä, mitä vastustajan sideboard sisältää, varaudun yleensä Leylineen ja Surgicaliin oletusarvoisesti. Pithing Needle tulee silloin jos haistelen Karakasta tai Tormod's Cryptiä ja vastaavia.

Valtaosin piti sidetyksen jälkeen pelätä Surgical/Extirpate –efektejä ja counterspellejä. Näihin on paha vastata muutoin kuin Kanslerilla ja discardilla. Karakakseen tuli muutamaan otteeseen törmättyä mutta mainiin tullut Ashen Rider ja hätätapauksessa Tyrantti tuuppivat sen piiloon.

Faerie Macabret tulivat sisään muita haudankaivajia vastaan, mutta näistä jäi pohdittavaksi että pelaisiko sittenkin discardia näiden tilalla. Discard auttaisi enemmän counterspellejä vastaan, hoitaen kuitenkin melko samaa roolia mirroreissa (paitsi tietysti vastustajan nutsipähkinät T1 SutPois feat kaikki turvasanat playlta).

Hauskaa oli ainakin minulla, vaikka muutama riettaahko ykkösvuoron toteamus ”Sut pois” jätti osin limaisen fiiliksen. Silleen hyvällä tavalla limaisen. Teknisesti ottaenhan ykkösvuoron lihatiski ei suoraan lopeta peliä, mutta millä tahansa läjällä on vaikeuksia pyristellä sitä vastaan että pöydässä on X yksilöä ällistyttäviä läskejä ja käsikortit revitään pois. BR Reanimator oli taas mainio valinta, ja kuten deckille on luontaista niin pelejä vietiin olemalla nopea ja röyhkeä. Nopeat päräytykset tuottivat käytännössä aina voiton, pidemmälle edenneet olivat joko vaivoin voitettuja pelejä tai minut sotkettiin täysin suohon.

Tulevaisuutta silmällä pitäen London –mulligan pelottaa. Jos kauhun tasapaino järkkyy liikaa combon eduksi, on odotettavissa banneja ja oma veikkaukseni on että liipaisimella ei ole Entomb vaan Griselbrand, jos siihen joudutaan. Kiisseli-setä on animaattorin moottori ja yksiselitteisesti paras elukka, ja jos se menee bänniin eikä mitään muuta hassua tule tilalle eivät muut animointikohteet tarjoa samanlaista liikkumatilaa hakea lisää tavaraa tiskiin ollen samalla aivan pöljä beatstick itsessään.

Decklist:

4 Entomb
4 Exhume
4 Reanimate
4 Animate Dead
4 Unmask
4 Thoughtseize
4 Faithless Looting
4 Griselbrand
4 Chancellor of the Annex
1 Ashen Rider
1 Tidespout Tyrant
4 Lotus Petal
4 Dark Ritual
1 Chrome Mox
2 Badlands
1 Bayou
2 Swamp
4 Bloodstained Mire
4 Polluted Delta

SB:

1 Grave Titan
1 Inkwell Leviathan
1 Iona, Shield of Emeria
1 Elesh Norn, Grand Cenobite
1 Sire of Insanity
1 Pithing Needle
4 Reverent Silence
1 Abrupt Decay
2 Assassin's Trophy
2 Faerie Macabre

Beep-boop, olen pösilö.