EsivalmistelutTurnauksesta on tulossa pitkä (10 roundia + top 8 seuraavana päivänä), ja Kettujen Legacy Nationals muutama viikko sitten osoitti sen, ettei oma turnauskestävyys tule kestämään kymmentä kierrosta liian tiukkaa ajattelua vaativaa Magicciä. Pitkälti tällä perusteella koitan hakea suoraviivaista pakkaa, jolla silti myös pääsisi vähän pelaamaan magicciä. Esimerkiksi Mississippi River ja 5C Beans control karsiutuvat vaihtoehdoista pois näillä perusteilla.
Pallottelemistani vaihtoehdoista Temur Rhinos nousee jostain ykkösvaihtoehdoksi, ja pelaan parit viikkikset pakalla ollen siihen suhteellisen tyytyväinen. Sopivasti alkava MTGO:n all access token mahdollistaa pakan enemmänkin harjoittelun helposti, ja liigoissa menen suunnilleen 27-18. Vaikeimpia matseja tuntuvat olevan 5C control sekä Urza's Sagoja pyörittävät lands deckit. Myös 8-Castille häviän useamman pelin, joten päädyn lisäämään faksivihaa. Dazen ympäri pelaamisen tärkeys myös korostuu pelitestatessa.
Pakkaan reissuun mukaan myös varalta Applejacks ja Mono Green Tronin, jättäen näin option viimehetken pakanvaihdolle tai modern side eventtiin hyppäämiselle.
Saavumme Prahaan vasta perjantaina illasta, ja suuntaamme kentältä suoraan U Fleků:n syömään. Nautimme ruoaksi perinteikästä lihaa, hapankaalia ja leipää miellyttävän historiallisessa miljöössä. Kaljahommien sijaan alkaisi itseäni kuitenkin hieman kiinnostamaan enemmän hotelli ja viimehetken pakkamuutokset, mutta kuljemme kuitenkin vielä absinttibaarin kautta, jossa tapaamme myös muut paikalla jo olevat suomalaiset. Poistumme yksien jälkeen paikasta, ja Bolt-kuskimme kaahaa meidät hotellille
luovilla ratkaisulla ruuhkaisan keskustan läpi.
Hotelli on kovin neuvostohenkinen, ja huone on vähän mitä on. Käyn vielä pyörähtämässä aulabaarissa muille juttelemassa, ja suuntaan sitten huoneeseen. Nukkumisen sijaan kuitenkin kaivan vielä repustani läppärin ja käynnistelen MTGO:n. Muilta jo perjantain side eventissä pelanneilta suomalaisilta olen kuullut paikalla olevan paljon Lands deckkejä, ja testaan vielä miltä muutama Blood Moon mainilla tuntuisi. Liiga menee 3-2, mutta ei varsinaisesti Blood Moonien ansiosta. Cuttaan Hullbreacherit kokonaan pois, heitän yhden Brazen Borrowerin lisää sisään ja siirrän yhden Endurancen mainille, tehden näin tilaa Energy Fluxille jonka ajattelen toimivan 8-Castin lisäksi yllättävän hyvin myös Landsien Urza's Sagoja, Mox Diamondeja ja Spherejä vastaan.
Sleevailen vielä Modern tronin pelikuntoon kaiken varalta, ja kello alkaa olla pitkällä aamuyön puolella kun viimein siirryn nukkumaan.
DecklistDeck
4 Force of Will
4 Force of Negation
4 Violent Outburst
4 Shardless Agent
3 Crashing Footfalls
4 Brazen Borrower
4 Fire // Ice
1 Endurance
2 Minsc & Boo, Timeless Heroes
4 Lórien Revealed
4 Simian Spirit Guide
4 Elvish Spirit Guide
2 Volcanic Island
2 Tropical Island
1 Taiga
1 Boseiju, Who Endures
4 Misty Rainforest
4 Scalding Tarn
2 Snow-Covered Island
1 Snow-Covered Forest
1 Snow-Covered Mountain
Sideboard
2 Fury
2 Endurance
2 Inevitable Betrayal
3 Blood Moon
2 Force of Vigor
2 Brotherhood's End
1 Maddening Hex
1 Energy Flux
Round 1: RB Goblins, 2-0 (1-0)Turnaus starttaa jotakuinkin ajallaan ysiltä. Vastaan ykkösrundilla saan goblinit. Tarra-arkkeja ei esitellä ja Mind Goblineita ei kuitenkaan tästä versiosta löydy, joten en yhtään tiedä mitä vastustajani pelaa.
Häviän nopan, ja ykköspelissä mulligoin viiteen, pitäen jonkun käden jossa joko kakkosvuoron Shardless tai Lórien pitchaamalla FoW, mutta silloin riskinä missata landi. Vastus aloittaa T1 Goblin Lackey, jonka kiltisti FoWaan. Land pass, vasustajalta toinen Lackey. Otan vuoron ja possuilen pakan päältä manaa, ja pelaan Shardless Agentin ja sarvikuonot. Seuraavilla vuoroilla jää Shardless Lackeytä blockkaamaan, ja sarvikuonot ajelevat vihun pois.
Sisään: 2 x Fury, 2 x Brotherhood's End
Ulos: 4 x FoN
Pidän seiskan, vastus aloittaa Wasteland -> Vial, en FoWaa. Pelaan Misty Rainforest, vihu Mogg War Marshal. Omalla vuorollani pelaan Taiga:n, ja vastustaja jättää upkeepissään odotetusti Echon maksamatta. Goblin token lähtee rohkeasti ajelulle, ja ennen blockers castaan Violent Outburstin apinamanoilla. Pääsen blockkaamaan, mutta ennen damagea näyttää vihu blockkaavalle sarvikuonolle Pyrokinesis, jonka FoWaan. Vastustaja wastee multa landin pois ennen vuoron antamista. Käyn sarvikuonoilla ajelulla ja itselleni toisen landin. Endissä vialista Goblin Matron kaivaa Stingscourgerin, mutta Wastelandin pelaamisen takia ei vastustajalla ole kuitenkaa enää kuin yksi landi eikä manaa pelata sitä vuorollaan. Vial nousee neljään. Endissä pelaan uuden Violent Outburstin. Vuorollani ennen blockkeja tulee vialista Sling-Gang Lietunant, jonka ETB vastauksena pistän Fire:n siihen ja yhteen tokeniin, käteen taisi jäädä vielä Brotherhoods End ja Fury. Vastustaja valittelee vaikeeta matsia, mainitsen että pelkäsin vähän Chalicea kun sidetin siihen pehmeästi. ”Minkä numeron mä olisin sihen laittanut?", pohtii vastustajani.
Round 2: 5C Control, 2-0 (2-0)Saan vastaani 5C Control deckin josta löytyy ainakin muutama Terminus, Urot, Bowmasterit, mutta ei kuitenkaan Beanstalkkeja. Voitan nopan.
Ekassa pelissä pidetään molemmat seiskat, näytän kakkosvuoron Shardless Agent -> rhinot jotka resolvaa. Vastustajani lähinnä cantrippailee, ja mun kolmannella vuorolla stoppaa vastustaja yhtä sarvikuonoista combatissa, FoNaan manalla. Vastustaja ottaa vuoron ja pakan päälle setupattu Terminus castataan, mutta onnekseni kädestä löytyy vielä FoW siihen näyttää ja siirrymme toiseen peliin.
Sisään: 1 x Maddening Hex, 3 x Blood Moon
Ulos: 4 x Fire // Ice
Sidetyksen aikana toisessa pelissä viereisessä pöydässä sattuu ja tapahtuu, monta judge callia kun sekoillaan siitä saako sideboard guidea käyttää ja sen jälkeen yksi kortti taittuu vahingossa. Tästä hämmentyneenä ja liikaa seurailevana unohdan sidettää sisään FoV, vaikka oletan vastustajalta löytyvän Leyline Bindingit ja Beanstalkit.
Pidän seiskan, ja vastustaja aloittaa Deafening Silencellä, josta vaihdetaan FoWit, mutta spelli resolvaa. Käteeni jää kuollut Violent Outburst, mutta pelaan silti mielummin kakksovuorolla Boseijun landina etten missaa landia. Suunnittelen Moon -> Minsc & Boo plania, molemmat kun kädestä jo löytyvät. Ensimmäinen pelaamani Blood Moon Leyline Bindataan, mutta toka jää pöytään. Deafening Silence lähinnä huomattavasti hidastaa alkupelissä vastustajan cantrippailua ja pelin edistämistä, eikä yksi Island sinisenä sourcena Moonin jälkeen auta asiaa. Nostan Maddening Hex, jonka saan resolvattua. Loppupelin heittelen nopalla vastustajaa pikkuhiljaa hengiltä hänen etsiessä reittiä takaisin peliin. Lopulta Minsc & Boo lopettaa pelin vastustajan ollessa jo kahdessa.
Round 3: 5C Control (Feature match), 1-2 (2-1)Huomaan istuvani pöydässä 1, tästähän on suunta vain alaspäin. Vastustajani on Stefan Schütz, jonka tiedän olevan hyvä pelaaja, mutta en muista millaisia pakkoja hän pelaa. Pian kuulemme feature matsin odottavan meitä lavalla - tämä onkin iloinen yllätys ja ensimmäinen kerta kun pääsen pelaamaan feature matsissa.
Ensimmäisessä pidän jonkun kohtuullisen käden, tyyliin Crashing Footfalls, Land, Land, Outburst, Minsc ESG. Suspendaan ykkösvuorolla Rhinot, näin heti paljastaen mitä pelaan. Voisin kiihdyttää kakkosvuoron sarvikuonot apinamanalla, mutta en halua ajaa Dazeen, ja kolmosvuoro olisi aivan tyhjä, käteen kun jäisi vain pakasta noussut kolmas land ja Minsc & Boo tms, Crashing Footfallsin tullessa postista vasta vitosvuorolla. Vastustajallani on pöydällä pelkkä Flooded Strand & Mystic Sancutary, eikä ainut pelattu cantrip vielä kerro tarpeeksi mikä arkkityyppi on kyseessä. Odotan kiltisti kolmosvuorolle, jolloin pelaan sarvikuonot apinamana Dazeen valmiina - mutta spelli resolvaakin. Nyt pystyn nelosvuorolla pelaamaan apinamanasta Minsc & Boo, ja vitosvuorolla sarvikuonot. Olen kuitenkin myöhässä, vastustaja stabiloi pelin taidokkaasti ja häviän. Tajuan deckin olevan käytännössä täsmälleen sama kuin viime kierroksella.
Sisään: 1 x Maddening Hex, 3 x Blood Moon, 2 x Force of Vigor
Ulos: 4 x Fire // Ice, 2 x Brazen Borrower
Sideboardauksen aikana jutellessamme käy ilmi, että olin pelannut käytännössä identtistä pakkaa pelaavaa Stefanin kaveria vastaan edellisellä kierroksella, ja he olivat keskustelleet pelistä ja sideboardauksesta tauolla
Pidän kutosena Blood Moon, ESG, Taiga, SSG, SSG, Lorien. Bottomaan Minsc & Boo:n, se tuntuu vielä liian kaukaiselta kun päätän koittaa Blood Moonata ykkösvuorolla. Toisen SSG ansiosta käteeni jää vielä "kaikki värit" jos Moon resolvaa. FoW puuttuu, mutta tuskin vitonen olisi sen parempi. Ilokseni Blood Moon pääsee pöytään, mutta vastustajaltani sattuu löytymään kädestä Island. Noh, olisi sen Lorien kuitenkin löytänyt, ei sentään Plains. Island cyclaan Lorienilla itselleni sinisen, ja kuorin pakan päältä seuraavalla vuorolla Shardless Agentin, jonka pelaan. Peli loppuu nopeasti.
Viimeisessä pelissä näyttää ensimmäinen seiska SSG, SSG, ESG, Outburst, Crashing Footfalls, Land, Land. Nollavuoron sarvikuonot pelaisivat FoN, Daze (josta en ole vieläkään varma, sitä ei oikeasti ollut pakassa), Pierce, Fluster, Deafening Silence yms ympäri, mutta jos kädestä löytyy FoW menen ihan roskiin. Noh, kun nyt kerran streamilla ollaan niin kokeillaan? Vihun upkeepissä Outburst, ja sehän resolvaa! Huokaisen helpotuksesta, mutta hieman liian aikaisin. Ponder/brainstorm löytää kaksi Stoppia, johon ensimmäinen sarvikuono pari hajoaa. Vastustaja jää kuitenkin kolmeen.
Nostoni ovat hirveitä, tyyliin ESG ja FoV, mutta sentään toiset sarvikuonot ovat kuitenkin jo tulossa postista. Sarvikuonot resolvaavat, ja nostan FoNin johon multa löytyy manat. Vuorollaan pelaa vastustaja Uron, ja antaa vuoron mulle, upkeepissä Leyline Binding. Tässä vaiheessa tiedostan tuskaisesti sen, että vastustajani kädestä on varmaan pakko löytyä Flusterstorm ja/tai FoN joita ei pelin alussa päästy käyttämään, mutta yritän kuitenkin. Mun FoN -> toinen Leyline Binding -> se resolvaa -> Flusterstorm FoNiin ja pöytäni on taas tyhjä. Käteeni noussut Minsc & Boo antaa vielä pienen toivon kipinän, neljäs punainen mana antaisi castata sen ja vihu on tapped out - mutta landia ei löydy ja vuoroa myöhemmin kun sen castaan on vastustajalla näyttää sille FoN. Yritän vielä jotain räpiköidä pelissä mukana, mutta Uro stabiloi pelin. Pelaan vielä huvikseni Maddening Hex, mutta toteamme yhdessä Uron olevan liikaa ja ojennan käteni. Peleistä jää kuitenkin hyvä mieli meille molemmille.
Round 4: Grixis Reanimator, 0-2 (2-2)Tässä kohtaa romahtaa turnauskuntoni jotenkin, enkä ole syönyt aamupalan jälkeen oikein mitään. Hikoillen ja pahoinvoivana mulliganoin itseni neljään ja olen ihan tiltissä. Pidän käden joka on vain land, land, ESG ja shardless. Pelin alussa vilauttaa vastustaja Chancellor of Annexia, ja aloittaa Petal Land Grief muhun. Totean mahdollisuuteni olevan olemattomat, ja ehkä on vain parempi piilottaa mitä pelaan ja skuuppaan responsena.
Sisään: 2 x Inevitable Betrayal, 2 x Endurance
Ulos: Fire // Ice (mutta ei rhinoja pois
)
Toisessa pelissä kun ollaan jo ottamassa käsiä tajuan, etten ikinä sidettänyt niitä rhinoja ulos. Pidän seiskan jossa Endurance, Fow, Shardless ja jotain manaa. Olis varmaan pitänyt etsiä jotain parempaa, vaikka T1 betrayal, mutta sekään ei olisi ollut varma sidetyksen takia. Vihu aloittaa Unmask muhun, FoWaan Shardlessilla niin et jää endurance ja joku vihreä lappu kuitenkin käteen. Vihu grieffaa muo, vieden kädestä endurancen. Muistaakseni seuraavalla vuorolla reanimoitiin jotenkin tyyliin Archon, ja keräilin korttini.
Tästä pelistä jäi lähinnä oppina se, ettei pitäisi päästää tilttaavan tilanteen eskaloitumaan toistuviin virheisiin, vaan päästä nollaamaan tilanne päässä.
Round 5: Turbo depths, 0-2 (2-3)Ruokailuun tarvitaan paikallista käteistä rahaa, eikä minulla sellaista tähän hätään ole eikä hotellilla ole pankkiautomaattia, joten ruoka saa odottaa. Vastaan tulee turbo depths. Häviän nopan.
Ykköspelin avaan kutosella jossa kakkosvuoron rhinot ja fon backup. Vihu seizee, en halua että rhinot viedään niin FoNaan. Pelaan rhinot, vihu ottaa vuoronsa ja turboaa jotenkin marit lagen. Nostan Brazen Borrowerin, mutta vastustajalta löytyy sille näyttää Not of This World.
Sisään: 3 x Blood Moon ?
Ulos: En muista. Ehkä Minsc ja jotain?
Toisessa pelissä pidän mielestäni hyvän seiska Blood Moon käden, tyyliin Land, Land, Blood Moon, SSG, Boseiju, Borrower, Outburst.
Aloitan land pass, vastustaja pelaa Yavimayan. Kakkosvuoron Blood Moonille löytyy vastustajalta näyttää kädestä Boseiju, mana ESG:stä. Kiroan magic jumalia. Vuoroa tai kahta myöhemmin pelaan vastustajan endissä Violent Outburstin ja rhinot, mutta vastustaja on ehtinyt saada jo thespian stagen, yavimayan ja dark depthsin pöytään. Menen hyökkäämään pakottaakseni Marit Lagen, vastustaja menee Thespian Stagella kopioimaan Dark Depthsiä, odotan kunnes alkuperäinen Dark Depths on jo tuhoutunut ja channelaan kädestäni Boseijun. Vihu johonkin ~12. Ajattelen olevani jo tosi hyvillä.
Vastustaja hakee Forestin Boseijusta, ja croppaa sen uudeksi Thespian Stageksi. Omalla vuorollaan pelaa vastustaja jonkun Dark Ritual, ESG -> Into the North -> uusi Marit Lage sekvenssin, mutta ei hätää kun kädessäni on vielä 2 x Brazen Borrower ja tiskissä rhinot, vuoro tulossa just mulle niin voi pelaa ympäri legolasistakin. Eka Borrower counteroidaan Not of This World. Yritän uudestaan, mutta vastustajan viimeinen käsikortit Crop Rotation hakee Sejiri Steppen ja pelastaa Marit Lagen. Ojennan käteni ja harkitsen Modernin puolelle siirtymistä.
Round 6: 8-Cast, 2-0 (3-3)Saan paikallista valuuttaa ruokailuun vaihtamalla lompakostani onneksi löytyvän eurosetelin paikallisvaluutaksi automaatissa, ja saan ruokaa. Goulash ja valkoinen leipä ravitsee kehoani, mutta ei sieluani. Sentään annos vaikuttaa paremmalta kuin Jeren tilaama annos: yksi makkara ja hapankaalia.
Saan vastustajaksi 8-Castin ja voitan nopan. Ykköspelissä pidän käden josta löytyy kakkosvuoron Outburst, kolmosvuoron Shardless Agent mutta ei suojaa. Yritän myydä RUG Delver illuusiota deckistäni pelaamalla Scalding Tarn, Misty, ja kakkosvuorolla vastustajani pelaa Chalicen X=1. Yritän pidätellä tyytyväisyyttäni, "kyllähän se käy". Vastustajan endissä pelaan apinamanasta Outburstin, ja rhinot resolvaavat. Otan vuoron, rhinoni ovat isompia kuin vastustajan Patchwork Automaton ja käyn ajelulla. Toisella mainilla Shardless Agent ja lisää rhinoja. Vastustaja ei ehdi stabiloida tilannetta ja siirrymme kakkospeliin.
Sisään: 2 x Brotherhood's End, 2 x Force of Vigor, 1 x Energy Flux, 1 x Endurance
Ulos: 4 x Fire // Ice, 2 x Force of Negation
Kakkospelissä löydän unelmakäden, jossa Brotherhood's End ja Energy Flux. Nostan ykkösvuorollani vielä Fowinkin. Vihu pelaa pari nollan manan faksia ja Chalicen X=0, annan sen resolvaa ajatellen sen ehkä myös hidastavan vastustajan alkupeliä. Pelailen rauhassa landeja, vastustajan paine ei ole vielä kovin kova, mutta Urza's Saga tokeneita on tulossa. Ajattelen baittaavani vastustajan FoWin ensin Brotherhood's Endillä ja resolvaavani Energy Fluxin sitten seuraavalla vuorolla oikeasti, mutta hieman yllättäen resolvaakin Brotherhood's End ja jään mukavaan tilaan. Vastustajalle jää Ancient Tomb, Sai, Urza's Saga ja Urza's Saga. Ensi vuorolla pelaan Energy Fluxin, ja FoWien jälkeen sekin resolvaa. Seuraavat viisi vuoroa molemmat nostellaan tyhjää, vastustajan pitäessä Ancient Tombilla yhtä Constructia elossa. Lopulta nostan Rhinot, ja stabiloin pelin ~3 lifessä, tässä vaiheessa oli vastustajakin kahdessa eikä voinut enää maksaa Constructiaan.
Round 7: UB DS Scam 2-0 (4-3)Voitan nopan. Kun otamme pakkoja deckkibokseista "putoaa" vastustajalta keskelle pelimattoa Marit Lage token, joka jemmataan noppien alle. En usko tätä esitystä. Taidan mulligoida kerran, ja ykköspelin aloitan laittamalla rhinot postiin. Kädestäni löytyisi kakkosvuoron Outburst, mutta Grief + Reanimate syö käteni tyhjäksi. Postissa olevat rhinot alkavat lähestyä, eikä Grief kellota tarpeeksi nopeasti eikä pelissä oikein tapahdu mitään paitsi cantrippejä. Nostelen hyviä kortteja, mutta koitan pelata varovasti etten ajaisi Dazeen jonka oletan vastustajan kädestä löytyvän.
Vuoro ennen rhinoja castaa vihu 8/8 Murktiden. Responsena pelaan nostamani Violent Outburstin FoW + Fon backupilla, vaihtoehtona pitchata myös Fire // Ice. Cascade tapahtuu, ja Crashing Footfalls odotetusti Dazetaan. Maksan apinalla, vastustaja face palmaa, "ai näinkin voi käydä". Rhinot resolvaa. FoWaan murktiden FoNin pitchaamalla ja otan vuoron. Rhinot tulevat postista pöytään. Ajelen vastustajan viiteen, kädessäni on tyyliin vain Fire // Ice ja joku merkityksetön lappu. Vastustaja pelaa ison Death's Shadow:n, mutta se ei enää riitä, ja Ice:kin löytyisi.
Sisään: 3 x Blood Moon, 1 x Maddening Hex, 2 x Endurance
Ulos: 4 x FoN, 1 x Brazen Borrower, 1 x Fire // Ice
Kakkospelissä pidän seiskan joka on tyyliin 3 x Land, Lorien, FoW, Shardless Agent ja Maddening Hex. Vastustaja aloittaa Grief + Reanimatella, vieden FoW ja Shardless. Pelailen landeja, vastustaja lähinnä cantrippailee ja lyö Grieffillä. Pelaan pari vuoroa myöhemmin Shardless Agentin, jonka vastustaja antaakin resolvata, mutta Snuff Outtaa yhden Rhinoista endissä. Vastustaja ottaa vuoron, ja castaa ison Murktiden. Pöydässä Agentti, Rhino, Grief ja 8/8 Murktide, lifet tyyliin 8 vastustajalla ja 12 mulla. Pelaan omalla vuorollani Maddening Hexin, vastustaja pohtii pitkään mutta antaa senkin resolvata. Vastustaja ottaa vuoron, ja castaa manalla Surgicalin mun Crashing Footfallseihin haudassa. Heitetään noppaa, 4. Vastustaja neljään. Rhinot viedään pois, mutta nyt peli onkin vastustajalle vaikeassa tilassa. Ajelulle ei voi enää lähteä, kun mun kädestä paljastuu Surgicalilla Endurance, joka on ensi vuorolla tulossa pöytään blockkaamaan Murktideä, ja Rhinosta ja Shardlessistakin pitäisi selvitä. Otan vuoron, nostan FoWin, pass. Vastustaja nostaa, tuskailee, pelaa ponder, nopasta 3. Vastustaja nyt yhdessä, mulla Endurance ja FoW backup. Ajaa ei voi, joten mennään endiin ja castaan Endurancen, ja vastus tekee itsemurhan FoWilla.
Keskustelemme pelin jälkeen tilanteesta, ja kuulemma FoW oli ollut kädessä jo kun Maddening Hexiä oli castatty, mutta se oli säästetty johonkin "pelottavampaan", kuten rhinoihin.
Round 8: Beseech storm 2-0 (5-3)Häviän nopan, ja vastustaja aloittaa, Vastustajan varustus on minimaalinen, mitään storminoppia tai muuta sälää ei näy, ja vastustajani pelaa ensimmäisillä vuoroilla Scalding Tarn, Volcanic, Ponder, Polluted Delta, Brainstorm, UG Sea, Thoughtseize. Selvä Grixis Delver siis? Olen mulligoinut kuuteen, ja pitämässäni kädessä on käytännössä vain nopeat kakkosvuoron rhinot, mutta Violent Outburst discardataan Thoughtseizellä. Taidokkaasti nostan kuitenkin heti Shardless Agentin takaisin pakan päältä, mutta päätän nyt vain pelata varovasti sen Dazen ympäri ja odottaa vuoron. Vastustaja ei oikein pelaa mitään, otan vuoron ja pelaan Shardless Agent + rhinot, nehän resolvaavat. Kädestäni löytyy vielä FoN ja ESG, mutta ei pitchattavaa FoNiin.
Vastuataja ottaa vuoron, pelaa landin ja fetchaa Bayoun. Totuus valkenee silmieni edessä. Pieni viuhuminen alkaa, tyyliin Duress (FoN pois), Lotus Petal, Chrome Mox, Mox Opal, Rite of Flame, Galvanic Relay. Parempaan ei onneksi pystytä, mutta Galvanic näyttää kaasua ensi vuoroksi. Saan vuoron, ja lyön vastustajan viiteen, ja pelaan sen Elvish Spirit Guiden pöytään lisäkelloksi "kaiken varalta", vaikka nyt en tällä pelillä bluffaakaan Endurancea.
Vastustaja jatkaa viuhumista, mutta tuurilla ei pääse loppuun asti. Lopputuloksena stormi saadaan noin kymppiin, burning wish hakee Grapeshotin ja Grapeshot tappaa kaksi rhinoa ja Shardless. ESG kuitenkin elää! Vastustajalle jää tyhjä käsi. ESG ajelee, vastus kolmeen, yhteen, nollaan. Välissä ehdin nostaa FoW + Lorien jotka jäävät nyt käyttämättä.
Sisään: 1 x Bloox Moon, 2 x Endurance, 1 x Maddening Hex
Ulos: 4 x Brazen Borrower
Olisi pitänyt tuoda sisään FoV eikä Blood Moon. Pidän aika heikon kutosen, Endurance ja kakkosvuoron rhinot Outburstista. Vastustaja passaamalla, pelaan landin. Kakkosvuorolla Ponder, sitten Thoughtseize vie Endurancen, ja vastus tietää nyt lähestyvistä rhinoista mutta on tapped out. Päätän sitten pelata Rhinot heti, etten häviä johonkin Flusterstormiin. Rhinot resolvaa, vastustajalle vuoro. Draw stepissä kuuluu vastustajan suunnalta syvä huokaus - yritän keksiä mikä voisi olla sellainen kortti jota ei missään nimessä haluttu nostaa ja keksin vain yhden: Gaea's Will, ja sehän se oli. Vuoro takaisin mulle. Käyn ajelemassa, vastustajan upkeepissä ice siniseen Chrome Mox - olisi ehdottomasti pitänyt targetoida ainutta mustaa sourcea eli Bayou, punt multa. Vastustaja koittaa viuhua vähän, lopettaa taas galvanic relay. Exileen menee Mox Opal, Brainstorm, Lotus, Beseech. Pelottaa. Saan vuoron, nostan FoN jonka voin nyt hard cast. Ajan vastustajan yhteen. Vastustaja castaa kaikki faksit ja beseech bargainilla, mutta näytän sille FoNia ja peli päättyy kädenpuristukseen.
Kuulemma ilman Gaea's Willin nostoa olisin kuollut sillä vuorolla ~deterministisesti Beseechin kautta, joka löytyi jo kädestä, mutta vastustaja jaksaa onneksi lähinnä vain naureskella asialle. Tunnelma peleillä on ollut koko päivän erinomainen.
Round 9: 8-Cast 2-1 (6-3)Ysikierros tarjoaakin viikkopelit, kun toiselle puolelle pöytää istahtaa hallitseva suomenmestari Juhis 8-Casteineen. Tiedämme molemmat mitä toinen pelaa, ja tilanne lähinnä naurattaa meitä - mitkä ovat mahkut osua 713 pelaajan turnauksessa vastakkain.
Juhis voittaa nopan ja avaa parilla baublella ja pelaa perään "sokkona" Chalice X=0. Kädestäni löytyy onneksi näyttää tähän FoN. Pelaan landin ja vuoro takaisin Juhiksele, joka nostaa pakan päältä toisen Chalicen joka pelataan X=0. Hyvä Juhis, taitavaa magiccia! Kohta seuraan liittyy Kappa Cannoneer tms, enkä saa pelistä kiinni.
Sisään: 2 x Brotherhood's End, 2 x Force of Vigor, 1 x Energy Flux, 1 x Endurance
Ulos: 4 x Fire // Ice, 2 x Force of Negation
Kakkospelissä pidän käden josta löytyy Brazen Borrower chalicen varalle, kakkosvuoron rhinot ja toiset kolmosvuorolle. Eihän se voi joka pelissä nostaa Chalicea, piti seiskankin? Pelaan landin ja annan vuoron, Juhis pelaa Chalice X=0 ja tyyliin Patchwork Automaton. Pelaan landin, ja Juhiksen endissä koitan bouncettaa sen Chalicen että pääsisin rhinoille, mutta Borrower counteroidaan.
Käteni on nyt täynnä apinoita ja shardless agentteja. Alan pelata apinoita kädestäni yhden vuorossa, ja jatkan sitten Shardlesseilla. Juhiskin nostaa tyhjää. Mun 2/2 Apinat ja Shardlessit ja Juhiksen 3/3 Automaton tuijottelevat toisiaan, kunnes lasken ajojen johtavan teoriassa tappoon, jos mitään ei pelata pöydälle Juhiksen puolelta. Ainakin voisi vähän koittaa lifejä pudottaa että Minsc & Boo johtaisi myöhemmin nopeampaan tappoon? Lopulta juuri näin käykin. Resetoin Automaton counterit Brazen Borrowerilla (en vieläkään tiedä pitikö mun bouncettaa se chalice siitä vierestä ja irl misclickkasin?), ja lopulta nostan Minsc & Boon ja voitan kun voitankin spirit guide beatdownilla lähinnä sillä, ettei Juhiskaan nosta mitään. Kuvailemme peliä sanoin "pellesirkus":
https://i.imgur.com/LO5VSDD.jpgKolmospelissä pidän seiskan käden jossa Brotherhood's End, Energy Flux, Land, Lorien, Borrower, FoW ja joku. Tulee kuudes kierros mieleen. Juhiskin pitää taas seiskan. Pelaan landin ja annan vuoron. Juhis pelaa taas ykkösvuoron Chalice X=0, vaihdan oman FoW+Borrower Juhiksen Fow+Kappaan ja Chalice resolvaa. Otan vuoron, ja pelaan sillä tai seuraavalla vuorolla Energy Fluxin joka resolvaa. Juhis jää jumiin Sain ja Emryn kanssa, maksellen Chalicea joka vuoro jäljellejääneillä kahdella landillään. Emry ja Sai kuitenkin lyövät kahta, eikä mulla ole mitään. Suspendaan Rhinot.
Kun noppia on jäljellä yksi, sekoilen ja castaan Brotherhood's Endin mainillani, ajatuksena että se varmasti FoWataan ja upkeepissä voin itse hardcastaa kädestäni löytyvän Force of Vigorin chaliceen ja castaa suspendista rhinot, vihreää korttia pitchattavaksi kun ei löydy. Suunnitelmassani on kuitenkin Emryn kokoinen ongelma, sillä sehän voi vain jättää ajamatta ja pelata Chalicen takaisin. Juhis miettii pitkään et mulla on pakko olla Endurance kädessä kun tässä pelissä ei ole muuten mitään järkeä, ja lopulta Brotherhood's End resolvaa. Juhis ottaa vuoronsa, aktivoi Emryn ja hölmistyneenä pelaa Chalicen takaisin. Castaan Force of Vigorin suunnitelmani mukaisesti upkeepissä, ja FoNihan se sieltä tulee ja rhinot jäävät exileen. Nostan kuitenkin taitavasti pakan päältä Minsc & Boon. Odotan vuoron, pelaan Minscin ja käyn lyömässä. Juhis pelaa Pitching Needlen, nimeten Minscin. Mä nostan toisen Brotherhoods Endin ja tuhoan artifaktit, perään Shardless Agent. Juhis ojentaa kättä ja peli on ohi.
Round 10: Cephallid Breakfast 0-0-3 ID (6-3-1) Kello alkaa olla jo lähempänä puolta kymmentä. Kierrosten välissä huomaa väsymyksen jo totisesti painavan, ja sovimmekin jo valmiiksi samassa scoressa olevan Nikon kanssa ID:n valmiiksi jos sattuisimme osumaan toisiamme vastaan. Arpaonni ei kuitenkaan niin hyvin suosi, mutta saapuessani pöytään odottaa vastassa toinen vähintään yhtä väsyneen näköinen pelaaja pelikamat yhä repussa, ja pääsemme nopeasti sopuun ID:stä. Juttelemme kuitenkin mitä pelasimme, mutta "hupareita" ei tässä kohtaa enää jaksa. 19 pisteen tuloksella kuittaamme molemmat 200 tixun palkinnot, joilla lunastan itselleni muutamat "kohtuuhintaiset" Betan basicit ja pari boosteria prize wallilta - aiemmin Prize Wallilta scoutattu kohtuuhintainen Wrenn & Six on valitettavasti ehtinyt jo hävitä nopeampien taskuun.
Katselemme Jeren 8-2 pelin loppuun, ja siirrymme hotellihuoneiden kautta läheiseen Burger Kingiin syömään. Keskustaan lähteminen ei tässä väsymyksessä innosta. Vaikka ruoka on maassa muuten halpaa on BK:n hintataso täsmälleen sama kuin Suomessa, mutta tässä tilassa se ei haittaa yhtään. Siirryn takaisin hotellihuoneeseeni streamin vodeja katselemaan ja hiljalleen nukkumaan. Kun avaan läppärini on MTGO yhä auki, mutta liiga jää kuitenkin nyt pelaamatta. Pieni into pelata lisää kuitenkin vielä löytyisi, ja seuraavan päivän Legacy side event houkuttelee.
Side eventPäädyn pelaamaan sunnuntaina neljän kierroksen Legacy side eventin Applejacksillä, pelaajia on ihan mukava määrä.
Pakka näytti tällä kertaa tältä:
Deck
1 Dryad Arbor
4 Veteran Explorer
4 Orcish Lumberjack
1 Delighted Halfling
1 Sylvan Safekeeper
2 Mawloc
1 Collector Ouphe
3 Endurance
1 Undermountain Adventurer
4 Titania, Protector of ARgoth
4 Fury
4 Greater Gargadon
3 Once upon a Time
4 Green Sun's Zenith
4 Minsc & Boo, Timeless Heroes
2 Taiga
5 Forest
2 Mountain
4 Wooded Foothills
1 Windswept Heath
3 Prismatic Vista
2 Boseiju, Who Endures
Sideboard
3 Carpet of Flowers
2 Pyroblast
2 Red Elemental Blast
2 Maddening Hex
1 Ruination
1 Dead // Gone
2 Force of Vigor
1 Outland Liberator
1 Blood Moon
Olen jättänyt toisen Dead // Gone:n kotiin, ja päädyn pistämään sinne Blood Moonin tilalle paremman puutteessa. Ei ehkä paras kortti Veteran Explorerien kanssa, mutta sattuu voittamaan mulle yhden pelin turnauksessa. Pitäisiköhän kokeilla toistekin? Voitan Stifflenaughtin ja 5C Control, häviän Painterille ja Jeskai controllille. Magic on kuitenkin kivaa ja tässä turnauksessa panokset alhaiset, ja niin iltapäivä kuluu turnauksessa mukavasti tutustuttaessani vastustajia uusiin kortteihin ja interaktioihin.
Kotimatka alkaa ja sujuu suunnitelmien mukaisesti. Ensi vuonna (toivottavasti) uudestaan.