Profiilikuvan lisäämisestä:
Foorumin uudistumisen myötä profiilikuva on kadonnut, ja tämä on ilmeisesti ihan normaalia.
Kuitenkaan jostain syystä järjestelmä ei lisää samaa kuvaa joka on ollut käytössä ennenkin.
Ilman mitään kummempaa virhetekstiä tai ilmoitusta, kuvaa ei vain tule näkyviin.
For further info: käytin toimenpiteenä 'lataan oman kuvan koneeltani', ja kuva on todellakin täysin sama, jopa samasta kansiosta samaa polkua myöten haettu kuin aikaisemman version foorumin.
Kuvankin olen lisännyt ensimmäisen kerran hetimmiten kun uudistus tapahtui, joten ajattelin että uploadissa saattaapi kestää muutaman päivän näin uudistusten myötä.
Kuvaa ei ole kuitenkaan näkynyt, ja olen varmistanut useammasti ettei kyse ole jostain ihan perus turttailusta, kuten jättää 'muuta profiilia' painiketta painamatta ym.
Onko uudessa järjestelmässä esim. tiedoston koolla tai kuvan resoluutiolla joitain erityisvaateita joka voi aiheuttaa moisen ? ( kyseinen kuva 361 x 256. 25,9 kb )
Kuva ei tietenkään merkitse mitään ja maailmat ei kaadu ilman sitä, mutta rakentavana kommenttina toimivan järjestelmän kannalta ajattelin tuoda esille.