MtgSuomi.fi
Muu MTG => Turnaukset, tapahtumat ja peliporukat => Aiheen aloitti: Hopo - 01.10.06 - klo 16:29
-
Tänä vuonna on tullut töiden puolesta notkuttua Mikkelissä jo lähes kyllästymiseen asti. Ja sama jatkuu, joten tänne voitte ilmoittaa Mikkelin tilanteesta (peliseuraa, -kauppaa jne.) Siitä olisi hyvä aloittaa, että myydäänkö missään kortteja.
Kaikki neuvot tervetulleita.
-
Itse paikkakunnalla varttuneena (sittemin Tamperelaistunena) voinen koittaa vähän valaista tilannetta. Joitakin vuosia sitten paikkakunnalla oli suht aktiivinenkin ~10 pelaajan rinki, mutta sitä mukaan kun ihmiset varttui niin ollaan muutettu kukin omille suunnillemme. Toivoa ei kuitenkaan tarvitse heittään kaivoon, kyllä siellä vielä pelaajia on jonkun verran. Käsittääkseni myös harvakseltaan jonkunlaista tapahtumaakin on järjestetty.
Korttien myynti on ilmeisesti ollut jatkuvassa vähenemistrendissä jonkun aikaa, mutta paras paikka ihmettelyyn on varmastikin Suomalainen Kirjakauppa. Luulisi että ainakin pyynnösstä tilaavat boxin tai pari myyntiin.
Lisätietoa uskallan luvata quakenetin kanavalta #mtgmikkeli , pojat tuskin pahastuvat jos vähän käyt utelemassa.
-
Vahvistan rayennin rohkean irc-kanavatarjouksen. Sieltä sitä tietoa ja potentiaalista peliseuraa parhaiten saa.
Pelaajia Mikkelissä todellakin on mutta ei kovin paljoa. Turnauksia järjestellään silloin tällöin mutta into tahtoo aina laantua kun ei meinaa saada kahdeksaa pelaajaa millään täyteen. Eiköhän tuossa keväämmällä viimeistään taas sanktioida jotain :). Itsekin tosiaan olen Mikkelistä häipynyt mutta joskus tulee käytyä pitämässä turnauksia. Kiukkaan Jani, ircissä Fradoc, hoitaa minun lisäksi noita turnauksien järkkäilyjä. Varsinaista korttikauppaa Mikkelissä ei ole, käsittääkseni Hallituskadun SKirjakauppa myy nykyäänkin boostereita.
-
Kiitoksia teille. Shopit ovat siitä hyviä paikkoja, että niiden lähettyvillä tuppaa yleensä notkumaan potentiaalisia pelitovereita. Kirjakaupan tiskille tuskin moista skeneä pääsee syntymään, mutta käynpähän katsastamassa kuitenkin. Jos joku palstan nykyinen mikkeliläinen tuntee piston sydämessään, niin tänne voi ilmoittautua. Tämä työkeikkani kestää ilmeisesti kutakuinkin koko lokakuun.
Tähän väliin on todettava myös se, että ikinä en perkele oo irkannu.
-
_o/ mikkelistä, täällä ei kyl vissiin oo pelattu oikeen kunnolla moneen kuukauteen. drafteja ollaan pidetty varmaan just sen 8 vkn välein ;P ( ei välttämättä niinkään usein) eipä riitä pelaajia kun kaikki turtit on ripattu ja ne on sulkeutunu katkerina omiin koloihinsa ....
-
Itse en tiedä mikkelistä yhtään mitään, mutta kuten varmaan tiedät, kuuluu mtg buusterit r-kioskien valikoimaan, eli tarkistele myös r-kiskasi onko siellä kortteja myynnissä (ainakin oma lähi r-kioski myy buustereita suolaiseen 4,60 hintaan, ja ne on lähes aina blokin ekan osan buustereita, ja uusia tulee aina jossain vaiheessa uuden blokin ekan osan ilmestymisen jälkeen (eli siis jos ne on vaikka jostain syystä loppu)), eli jos siellä on r-kiska joka myy kortteja, niillä saattaa vielä olla muutamia ravnica buustereita tarjolla, tai sitten sinne ilmestyy time spiralia, tietenkään kaikki kiskat ei myy buustereita, mutta monet myy niitä, siinä lätkä korttien, duel masterien, pokemonien ja muiden ties minkä keräily korttien seassa :P
Tässä tapauksessa ollaan iloisia siitä että ovat sekoittaneet mtg:n noihin lasten juttuihin mitä ne vinkuvat vahemmiltaan :P
JA olen löytänyt jopa keskellä ei mitään siaitsevasta r-kioskista itäsuomesta buustereita :)
-
Pitäisikö R-kioskin sitten rakentaa joku erillinen alttari niille Magic-korteille, ettei niitä joutuisi Pokemonien vieressä katselemaan? Kortsujen vieressäkö ne pitäisi säilyttää?
-
Eh... siis tarkoitin sitä että Mtg kortit ovat aika kaukana normaalista r-kioskin tarjonnasta, ottaen huomioon siis esim: senkin että duel mastereita myydän lähes jokaisen kaupan kassallakin (varmaankin juuri siksi että lapset käyvät vanhempiensa kanssa kaupassa), kun taas mtg kortteja ei, ja varmaankin tämä on ihan siitä syystä että duelit menevät siinä kaupaksi, ja mtg:t eivät varmaan kovin hyvin menisi, ja kuhan koitin olla vitsikäs...... anteeksi jos nyt kirjoitus aiheuttikin vastakkaisen reaktion :) Ei ollut tarkoitus halveksua mitään ja tuo "ties minkä" lauseen tarkoitus oli tuoda esille oma tietämättömyyteni kaikista mahdollisista keräily kortti jutuista.
Edit: Ja niin... myös ketjun aloittajan korttien etsintä lähi ärrältä helpottaakseni mainitsin nuo kyseiset muutkin kortit... toki kortsujen vieressä ne olisi suoraa silmien korkeudella joten ne löytäisi helpommin... mutta sitten ehkä muitten tuotteiden ostajat eivät näkisi omiaan ja heidän vanhempansa voisivat olla erimieltä korttien uudesta sioittelusta ;D
-
Kortsujen vieressäkö ne pitäisi säilyttää?
Tämä voisi aiheuttaa harvinaisen tilanteen, jossa ostaja on erittäin vihainen löytäessään paketista foili Psionic Blastin.
-
Tämä voisi aiheuttaa harvinaisen tilanteen, jossa ostaja on erittäin vihainen löytäessään paketista foili Psionic Blastin.
Tämäkö se nyt on sitä paljon puhuttua huumoria? ???
Hetki kyllä meni että vitsi aukesi:)
-
Joo, olisihan tuokin vitsi - tai "vitsi" - parantunut kun sitä olisi tarpeeksi selittänyt, mutta olen niin häpyisä etten kehdannut. Tosin mitä sitten edes teen Mikkeli-ketjussa? "Päämajakaupunki ei mamselleja kaipaa" kuten paikallisessa tuotoksessa riimitellään.
No niin, lopetan, jatkakaa aiheesta.
-
"Päämajakaupunki ei mamselleja kaipaa" kuten paikallisessa tuotoksessa riimitellään.
No niin, lopetan, jatkakaa aiheesta.
Heehehee, ja jälkkäriks puukkoo :)
Mutta joo, kirjakauppa siis tsekattu, sieltä löytyi Kamigawaa ja Dissensionia. Aika kuivaa siis. Tyydyn pyörittämään vaihtorinkiä Cumuluksesta käsin.
-
Mikäs on skene tällä hetkellä? Pelikaupalla ilmeisesti on pelaajia ainakin? Näin 2,5 vuotta tätä hienoa peliä harrastaneena tekisi mieli laajentaa vähän peliseuraa, tällä hetkellä pelaan lähinnä yhden kaverin kanssa joka tuppaa suostumaan useampaan kuin yhteen peliin vasta hävitessään. -_-
-
Suosittelen pelikaupalla käyntiä, niin tutustuu suureen osaan pelaajista ja kuulee tarkemmin mitä pelataan ja missä. Perjantai on perinteisesti korttipäivä, jolloin peliseuraa on varmasti tarjolla. Ikäväkseni formaattitarjonta on näivettynyt ja tarjolla on yleensä Commanderia. Riippuen siitä keitä on vaivautunut paikalle, voi olla myös modernia, saksalaista highlanderia, pauperia, cubea ja standardiakin on ilmaantumassa taasen. Lekaa ei tunnuta pelaavan ainakaan kaupalla, vaikka porukassa pyörii muutamia sitäkin pelaavia. Syksyn mittaan on myös pelattu MtG-liigaa, jossa tosin pisteitä kannata enää metsästää, mutta tarjolla on ollut runsaasti limitediä mm. Return to Ravnica draftia. Siitäkin saanee lisäinfoa, jos perjantaisin kyselee. Nämä turnaukset on yleensä pelattu tiistaisin ja perjantaisin.
-
Mikkelin mätäkkäliigan ohjelma loppusyksyn ohjelma ja pelipaikat. Yksityisviestillä voi kysellä lisäinfoa jos tarvitsee. Liigakisat alkavat 17:00 ja ovat ilmaisia. Drafti maksaa kympin. Palkintona pelikaupan sponssaamia promoja sekä liigapisteitä (Liigan voittajalle Jace the mind sculptor. Kakkoselle jotain muuta kivaa). Liigavetäjän pieksämisestä on ollut lisäksi tarjolla ylimääräinen boosteri. Liigaa on pelattu jo 7 osakisaa joten kahden parhaan joukkoon yltäminen alkaa olla nollilta aloittaessa mahdottomuus, mutta jos pelaaminen kiinnostaa niin mukaan vain.
Tiistai 13.11. Miero Cube tiimi tai 2hg draft
Perjantai 23.11. Pelikauppa Proxy-Vintage
Perjantai 30.11. Pelikauppa Pauper
Perjantai 7.12. Pelikauppa (FNM-)Return to Ravnica Draft
Perjantai 14.12. ?? Pikkujouluturnaus
-
Onko tuolle 14.12. tapahtuvalle pikkujouluturnaukselle jo paikka selvinnyt? Voisin lopultakin päästä vähän pelailemaan kun nuo työvuorot ovat syöneet mahiksen osallistua jokaisen aiemman peliperjantain kohdalla.
Entäs alkuvuosi, miltä näyttää? Voisin koittaa ruuvata työvuoroja niin että pääsisin paikalle.
-
Onko tuolle 14.12. tapahtuvalle pikkujouluturnaukselle jo paikka selvinnyt? Voisin lopultakin päästä vähän pelailemaan kun nuo työvuorot ovat syöneet mahiksen osallistua jokaisen aiemman peliperjantain kohdalla.
Entäs alkuvuosi, miltä näyttää? Voisin koittaa ruuvata työvuoroja niin että pääsisin paikalle.
Tuo 14.12 oleva turnee on Patessa ( Juvantie 9-11, ja yläkerta) Näillä näppäimillä luvassa on siis Jungle Draftia (hintaa 15).
Alkuvuodesta ei ole ollut vielä mitään puheita, eiköhän noistakin infoilla.
-
Miks nekrootte tätä lankaa? Löytyis varmaan uudempiakin.
-
Uliuliuli.
Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta miksipä ei? Jos tieto saavuttaa kysyjän, niin sama kai se.
EDIT: Langan otsikkokin kun on sangen kuvaava ja helpohko hiffata, että tässä kenties käsitellään näiden kahden asian kombinaatiota.
-
EDIT: Langan otsikkokin kun on sangen kuvaava ja helpohko hiffata, että tässä kenties käsitellään näiden kahden asian kombinaatiota.
Siinä se tuli
-
Onko mikkelissä mahdollisesti FNM:iä hiihtoloma viikolla? Tai ylipäätänsä pelaajia siellä?
-
Onko mikkelissä mahdollisesti FNM:iä hiihtoloma viikolla? Tai ylipäätänsä pelaajia siellä?
FNM:iä ei toistaiseksi pidetä, mutta aina perjantaisin paikalla on kyllä on suht hyvä määrä pelaajajia, mikkelin pelikauppaan kannattaa siis suunnata jos lapun pelaaminen kiinnostaa (perjantai on siis korttipelipäivä, satunnaisesti saattaa muulloinkin olla). Suosittuimpana formaattina on commander, mutta löytyy pelaajia myös moderniin ja saksalaiseen highlanderiin. Myös drafteja saattaa olla, mutta näiden perään kannattaa katsella mikkelin pelikaupan facebook seinää.
terveisin,
Pelikaupan korttipelivastaavamies :)
-
Kiitoksia! Hiihtoloman aikana olen varmaan mikkelissä joten kaipaan vähän toimintaa. Entäs onko turnauksia myös tulossa hiihtoloma viikolla?
-
Eiköhän sitä jotain Gatecrashin draftia sais tykitettyä
-
Miltä kuulostaisi 8 miehen Commander matsi? :D katsoin tämän videon ja innostuin ideasta http://www.youtube.com/watch?v=dLekkdsNg1I
-
Kerran on tullut kokeiltua tätä, aloitimme kyseisen matsin noin kymmenen aikaan illalla. Peli päättyi tasuriin kello 5 aamulla (ei siis tarkoitukselliseen tasuriin). En suosittele kenellekkään :D
-
Miltä kuulostaisi 8 miehen Commander matsi? :D katsoin tämän videon ja innostuin ideasta http://www.youtube.com/watch?v=dLekkdsNg1I
Hive Mind + Warp World. Kuulostaa erittäin hienolta :P
-
Kerran on tullut kokeiltua tätä, aloitimme kyseisen matsin noin kymmenen aikaan illalla. Peli päättyi tasuriin kello 5 aamulla (ei siis tarkoitukselliseen tasuriin). En suosittele kenellekkään :D
oliko hive mind + Eternal Dominion joka katkas kamelin selän sillon
-
En suosittele 8 miehen commanderia edes pahimmalle vihamiehellenikään. Neljä on aika optimaalinen lukumäärä kierrosajan ja mielekkyyden puitteissa. Jos ei ole hitsaajia tms. paisteja tirisemässä, niin kuudella voi pelata sillä olettamuksella, että on humalassa.
-
En suosittele 8 miehen commanderia edes pahimmalle vihamiehellenikään. Neljä on aika optimaalinen lukumäärä kierrosajan ja mielekkyyden puitteissa. Jos ei ole hitsaajia tms. paisteja tirisemässä, niin kuudella voi pelata sillä olettamuksella, että on humalassa.
+1
-
En suosittele 8 miehen commanderia edes pahimmalle vihamiehellenikään. Neljä on aika optimaalinen lukumäärä kierrosajan ja mielekkyyden puitteissa. Jos ei ole hitsaajia tms. paisteja tirisemässä, niin kuudella voi pelata sillä olettamuksella, että on humalassa.
Karmaplussa.
-
Ehdottomasti karmaplussaa pitäis saada jakaa. Totuus on totuus.
-
En suosittele commanderia edes pahimmalle vihamiehellenikään.
Korjattu.
Onko pelikaupalla ihmisiä keitä kinostaisi pelata modernia/onko tiedossa järjestettäisiinkö Mikkelissä modern turnausta?
-
Modernin pelaajia on kyllä muutamia. Into on porukalla kasvamaan päin. Turnauksia tuskin on näköpiirissä lähiaikoina.
Sent from Lumia 920 using Board Express.
-
Modernin pelaajia on kyllä muutamia. Into on porukalla kasvamaan päin. Turnauksia tuskin on näköpiirissä lähiaikoina.
Pikkulinnut laulavat että mahdollisesti on modernia keväämmällä. Katsellaan miten asiat etenee.
-
Tässä kuussa en vielä lupaa modernia jne. mutta viimeistään ensi kuussa olisi tarkoitus jonkun viikonlopun ilona pelata pariakin formaattia ahkerammin, tiedotan näistä sitten vaikkapa tähän lankaan tarkemmin kun tämä on nyt haudasta nostettua ja näemmä innokkaita on. Mulle voi myös henk.koht. heittää ideoita mitä tahtoisitte pelattavan niin voin arpoa päiviä jne. moista varten. Asustelen pieksämäellä itse niin koetan aina jotain järkätä kun mikkeliin tulen.
-
Ai modernia? Hitsi kun just oon tekemässä Standard pakkaa. Kai Commander on vielä kyseessä?
-
Kyllä sieltä pelaajia löytyy commanderiin aina. Modernia ja standardia löytyy vaihtelevasti porukalta myös, joten ei hätää. Standardi turneetkaan eivät ole täysin mahdottomia, mutta joudun vähän kyselemään onko siihen kuinka innostusta muuten porukalla ihan siltä kannalta että rupeanko jotain sanktioitua järjestämään.
-
Taitoformaattia voitaisiin pelata.
-
Taitoformaattia voitaisiin pelata.
tottakai, taitoformaatin mikkelimestari selvitetään myös!
-
Taitoformaattia voitaisiin pelata.
tottakai, taitoformaatin mikkelimestari selvitetään myös!
Joudun ikävä kyllä omimaan sen tittelin.
-
Mikä on taitoformaatti?
-
Taitoformaattia voitaisiin pelata.
tottakai, taitoformaatin mikkelimestari selvitetään myös!
Joudun ikävä kyllä omimaan sen tittelin.
Tän päivän demoneiden perusteella taidetaan vaan antaa se titteli jollekki muulle
-
Taitoformaattia voitaisiin pelata.
tottakai, taitoformaatin mikkelimestari selvitetään myös!
Joudun ikävä kyllä omimaan sen tittelin.
Tän päivän demoneiden perusteella taidetaan vaan antaa se titteli jollekki muulle
Niin olisi kivat tietää mikä tämä taitoformaatti on.
-
Mikä on taitoformaatti?
Kyseessä lienee tämä formaattien kuningas. Voi toki olla, että Mikkelissä asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, jolloin paikalliset varmaankin korjaavat.
Taitis (Skillz) on taitoformaattien ykkönen. Jokaiselle pelaajalle kootaan suurinpiirtein samanlainen boosterikasa, joka avataan ja sekoitetaan kuvapuoli alaspäin yhdeksi pinoksi. Tästä pinosta sitten yhtä aikaa paljastetaan päällimmäinen kortti, ja suurin converted mana cost vie. Landin CMC heitetään kuusisivuisella nopalla. Ancestral Visionin ja kumppanien, split-korttien yms. CMC:stä lienee syytä sopia etukäteen. Tasapelin sattuessa alkaa ns. lypsäminen, eli jos suurinta CMC:tä on näyttää kahdella tai useammalla, kaikki muut laittavat pinostaan kortin väärinpäin pottiin samalla kun titaanit taistelevat koko kasan herruudesta. Voittajaksi selviää se, jolla on kisan tauottua suurin kasa.
-
Luma kivasti summasi homman kotiin, mikkelissä ollaan aina porukalla ostettu boosteri per naama, tokenkortti poies, kortit sekasin ja sit väännetään taitista niin että voittaja vie kaiken, mainio formaatti niin eurojen kuin korttienkin häviämiseen. ja noita lypsettyjä korttejahan ei ainakaan meillä päin paljasteta ennen kuin kisa on ratkennut. tuon pelaaminen alkaa yleensä aina draftin jne. jälkeen, parhaimmillaan muutaman kierroksen voimin jos porukka on ihan pärinöissään.
-
Tuli tänään harjattua Taitista pari erää 1v1:stä ja allekirjoittanu harjasi koko potin kotiin.
-
Aika suvereenisti.
Sent from Lumia 920 using Board Express.
-
Onko ketään mahdollisesti pelaamassa MTG:tä hiihtolomalla?
-
Onko ketään mahdollisesti pelaamassa MTG:tä hiihtolomalla?
Milloin on hiihtoloma?
-
Onko ketään mahdollisesti pelaamassa MTG:tä hiihtolomalla?
Milloin on hiihtoloma?
Viikko 10:nen
-
Onko ketään mahdollisesti pelaamassa MTG:tä hiihtolomalla?
Milloin on hiihtoloma?
Viikko 10:nen
Mikkelissä 25.2-3.3. Itse olen levillä, muista turjakkeista en sitten tiedä.
-
Nyt kun Mikkelin Pelikauppa lopetti(?)/jäi tauolle(?) niin tietääkseni ainoa paikka mistä boostereita saa, on Porrassalmenkatu 22:n R-Kioski. Ainakin tänään 31.5. siellä oli tosin vain Gatecrashia, hintaan 5,00 kappale... Onko tietoa muista paikoista? Citymarket ja Prisma eivät vissiin myy?
-
En noista virallisista kaupoista tiedä. Olen ainakin Gamestopista joskus boosterin ostanut. Itse olen myynyt pusseja 3/kpl.
-Aulis
-
Pari kolme henkilä ostavat välillä pusseja dräftikäyttöön koko poppoolle, mutta yleensä niitä on ihan myytäväksi asti. Oikeita kauppoja jotka sitä myyvät ei sitten oikein löydykkään.
-
Onko lähi-aikoina tulossa mitään turnauksia Mikkeliin? Esim. Theros drafteja?
-
Kuuden tunnin päästä olisi prellua tarjolla Kattilansillan nuorisotalolla.
-
Kuuden tunnin päästä olisi prellua tarjolla Kattilansillan nuorisotalolla.
Ihan mielenkiinnosta utelen, että kuka tuon prellun järjestää (mieron lisäksi siis)? Kun eikös tuohon prellun pitämiseen tarvinnut core-tason järjestäjän ja/tai judgen, ja pelikauppa meni nurin ja Peksi ja Joonas muuttaneet muualle, niin kuka on noussut täyttämään valtatyhjiön?
-
Kuuden tunnin päästä olisi prellua tarjolla Kattilansillan nuorisotalolla.
Ihan mielenkiinnosta utelen, että kuka tuon prellun järjestää (mieron lisäksi siis)? Kun eikös tuohon prellun pitämiseen tarvinnut core-tason järjestäjän ja/tai judgen, ja pelikauppa meni nurin ja Peksi ja Joonas muuttaneet muualle, niin kuka on noussut täyttämään valtatyhjiön?
Edelleen pelikauppa toimii sellaisella tasolla että pystymme tarjoamaan prelease-turnauksia ainakin toistaiseksi vielä mikkeliin ja järjestäjänä olin siis minä, miero ystävällisesti avusti tilojen ja touhujen kanssa.