MtgSuomi.fi
Kauppapaikka => Vaihto- ja kauppaongelmat => Aiheen aloitti: karvapallo - 07.02.05 - klo 15:32
-
Sovimme yli viikko sitten traden jossa juzami saa minulta kortteja ja minä juzamilta kortteja/rahaa. Rahat juzam on väittänyt laittaneensa tilille pariin kertaan ja lupaillut useasti laittavansa. Kortit hän on väittänyt kiven kovaan postittaneensa viime keskiviikkona. Kuitenkin vielä seuraavana perjantaina maybach näki kyseiset kortit hänen kansiossaan. Nyt kyselin korteista/rahoista ja sain kuulla taas vaihteeksi vuoden onnettomimman selityksen sille ettei ole pystynyt rahoja maksamaan. Omia korttejani en onneksi vielä lähettänyt juzamille kyseenalaisesta maineestaan johtuen. Minulta tulevat kortit juzam on kuitenkin vaihtanut jo eteenpäin skitsoismille ja skitsolta tulevat kortit muunmuassa maybachille. Minun puolestani tämä edellinen kauppa voidaan perua(en tosin tiedä käykö tämä skitsoismille ja muille osapuolille) mikäli juzam ei kykene rahoja/kortteja toimittamaan. Kuitenkin haluaisin juzamilta 30 euroa jonka hän on minulle velkaa edellisestä tradesta joka tehtiin monta viikkoa sitten ja jota hän ei ole vielä pystynyt toimittamaan. Tämän lisäksi esim Majolle juzamilta tulevat kortit ovat toista viikkoa myöhässä vaikka majon kortit tulivat juzamille jo viikko sitten.
-
Näyttää siltä että Juzam on sotkenut asiansa taas pahemman kerran. Odotetaan ensin vastinetta häneltä ja sitten katsotaan mihin toimenpiteisiin ryhdytään.
Omat mielipiteensä voivat kertoa myös Skitsoism, Maybach ja Majo.
-
sen verran voin puolustautua, että en ole kertaakaan väittänyt rahojen olevan tilillä. majon yms. laput tulivat myöhässä, karvapallon kuori oli samassa nipussa, mutta oli jäänyt kirjan väliin. ja tänään pistin karvapallon laput postiin. sen 30e maksan viim. keskiviikkona. skitsoismilta odottelemme vastausta.
Niin, ja kun karvapallolla oli kiire saada kuorensa(vaikka sanoin postittavani vasta kun molemmat intut ovat minulla), yritin postittaa sitä intua yksinään. silloin kun maybach näki intuitionin kansiossa, oli se se toinen intuition, joka oli saapunut sinä päivänä.
Sen voin sanoa, että hidas olen, mutta kyllä joku tässä ylireagoi pahemman kerran. en siis ole missään vaiheessa väittänyt, että olisin jo pistänyt rahat tilille, tai ne jo olisivat siellä.
Edit: selityksiä ehkä riittää, ja puolet eivät varmaan usko tätä, mutta totuus on tuossa.
-
no sen verran otan sanojani takaisin kun noita logeja tutkin ettet ole missään vaiheessa sanonut rahojen olevan tilillä mutta monesti laittavasi ne sinne. Korttien valehtelit olevan postissa moneen kertaan, yhdestä intuitionista et puhunut mitään ja väitit että posti on hukannut kortit tai että olen saanut ne mutta valittelen v*ttuillakseni sulle. Onnetonta tradejen hoitoa kokonaisuudessaan. Kyllä tuosta slowileiman ansaitsee
-
luulin sen olevan postissa, en sitä kovin moneen kertaan sanonut, muistaakseni torstaina. keskiviikkona "luulin sen olevan postissa". hidas olen, myönnän. mutta en sentään niin paha, kuin sanotaan.
edit: ja et taida itsekään olla ihan viaton, maybach aikoi jo tehdä sinusta slowari ilmoituksen, korttisi myöhästyivät yliviikon, ja olit monesti sanonut, että kortit ovat postissa. kirjaston tapauksessa olin oikeasti hidas, mutta tässä treidissä mielestäni en, sanoin laittavani postiin kun molemmat intut olivat saapuneet.
-
Tässä tapauksessa oon pihalla ku en kuulu tähä, mutta eihän tästä oo ku joku kuukaus ku jusamilla oli ongelmia muutaman mulle tulevan lapun kanssa ja karvapallon Library of Alexandrian kanssa. (Ehkä se leima viimeinkin pitäs antaa oikeesti?)
-
sedienin kortit tulivat n. viikon traden sopimisen jälkeen, anteeksi annettavaa o_O? monella muullakin on laput myöhästynyt useamman kerran viikon, ja ei leimaa ole tullut. psst, monkko, sendi ne mun laput kunhan kerkeet. monkkoa en ala syyttämään, mut vois ne laput joskus tulla.
-
Näin sivusta seuranneena voin sanoa että jusami on hoitanut kaikki tradensa enkä usko että hän ketään rippaa. Mutta minua alkaa kyllästyttää kun viikoittain minulta tullaan kyselemään jusmin lappujen perään, jotka ovat myöhässä tai erinäisten sotkujen takana piilossa. (En haluaisi olla mukana tämänkaltaisissa selvittelyssä!)
Suurin syy näihin hidasteluihin on varmaan myös se ettei jusamilla ole kämpässään konetta. Postimerkkirahat yleensä löytynevät.
Minulle oli tulossa skitson 2 chain lightingia ja yksi bloodstained mire, mutta näistä sovimme tuohon isompaan treidiin vielä laput tilalle. Minulla on tästä tradesta minulla on vielä muutaman pahvi saamatta, mutta luotan kyllä siihen että ne saan, sillä minulle jusami ei meidän vaihdoistamme ole valehdellut ja hoitanut kaikki "etukäteen" treidatut pahvit ja valuutat minulla suurinpiuirtein sovituissa ajoissa. Tosin tuskin kukaan irl tuntemaansa ihmistä huijaa =P
Myöhästelyjen kyseenalaiset selitykset
Niistä tuskin kukaan tykkää, on minullekkin tälläistä kohdalle osunut netti treidauksissa ja kylläpä on sapettanut. Ei ole kivaa.
(etenkin jos selitellään melkien kaikissa treideissä jne.)
Mielestäni pitää suoraan sanoa ettei ole kyennyt lappua vielä toimittamaan tai että laput eivät vielä ole tulleet tai että missä laput oikei liihottavat.
( "Karvapallon kuori oli samassa nipussa, mutta oli jäänyt kirjan väliin" miten nipusta voi joku kuori jäädä kirjan väliin, oliko koko nippu kirjan välissä..?)
No jooh, reilu mies muuten, mut vähän pölhöilee vaihtojensa kanssa =P
Tällaisesta on ollut ennenkin puhetta, ryhdistäydy.
-
"vähän pölhöilee vaihtojen kanssa" on erittäin lievästi sanottu ottaen huomioon että juzam on hoitanut traden toisensa jälkeen päin helvettiä ja sotkenut asiat moneen kertaan. Olisi hän voinut jo kaksi viikkoa sitten ilmoittaa että rahaa ei ole ja ettei pysty ostamaan kortteja vähään aikaan ja sen 30e velankin olisi varmasti saanut jotenkin hoidettua. Slowaritagikin juzamilla on ollut mutta eipä mies oppinut mitään. Toki pari hidastelua on ymmärrettävää ja voidaan antaa anteeksi mutta "kone faijan luona" tai "kortit tarttuivat kirjan väliin" ei kelpaa selitykseksi loputtomalle myöhästelylle, valehtelemiselle ja selittämiselle.
-
Myönnän, sitä kyll sanotaan jo turttailuksi. :D
-
ihan ulko puolisena kerron erään tarinan joka ei näihin henkilöihin liity mitenkään:
"Ostin joskus huuto.netistä kortteja herra X:ältä. kortteja ei kuulunut kahteen viikon jonten soitin hänelle, olihan yht tiedoissa puh. num, no sen jälkeen kortit tulivat reilun viikon päästä, mutta eihän niitä sinä päivänä ollut postittanut kuin lupasi. Ja mistä tämän tiedän? Siitä leimasta posti-merkin päällä"
eipä muuta, mutta katelkaa niitä leimoja niin tiedättä milloin ks henkilö on kortit lähettänyt, että onko aikaillut posti, vai lähettäjä.
-
Cosminen, mite toi liittyy tähän. Kyll se vaan niin on että posti kulkee ja koirat haukkuu, postia ei dissata sillä kyllä posti tekee työnsä. Postissa nykyään mitään käytännössä voikkaan hävitä. Jos kortit ei tule, vika on lähettäjän päässä. Lähettäjä on voinut kämmätä vastaanottajan osoitteen, eikä ole laittanut omaansa kuoreen. silloin kuori "katoaa". Jos siinä on oma osoitteesi, postimaksuun kuuluu se että kirje palautetaan.
-
Toinen täysin off-topic juttu, mutta ainakin minä olen onnistunut pistämään kortit postiin perjantaina ja postileima oli lätkäisty kuoreen vasta tiistaina ja kuori oli perillä vasta torstaina, joten kyllä se Suomen Postikin osaa hidastella. Tosin tässä tapauksessa selityksenä oli että laatikko tyhjennettiin vasta maanantaina klo 17:00 ja kirjeen matkassa kesti muuten vain pitkään.
-
no tämän kertaiseen tapaukseemme postin hidastelu ei liity millään tavalla eli offtopiciksi tuo menee
-
Olisi hän voinut jo kaksi viikkoa sitten ilmoittaa että rahaa ei ole ja ettei pysty ostamaan kortteja vähään aikaan.
valitettavasti en ole ennustaja. laitan sulle huomenna/ylihuomenna sen 30e, juttelemme asiasta sitten lisää, kun saadaan selville skitsoismin ajatukset. Muissa tapauksissa olin ehkä hidas, mutta tranquilin tapauksessa(maksu dualeista ja intujen postittaminen), en ainakaan näe itse itseäni slowariksi tms. jääköön modejen päätettäväksi haluavatko minusta slowarin tehdä
-
Cosminen, mite toi liittyy tähän.
Ei mitenkään, siksi viestin nimi oli OFF TOPIC :)
kuhan tuli mieleen noita juttuja lukiessani, vaan ehkä olisi pitänyt siellä mielessä pitääkin :)
-
Olisi hän voinut jo kaksi viikkoa sitten ilmoittaa että rahaa ei ole ja ettei pysty ostamaan kortteja vähään aikaan.
valitettavasti en ole ennustaja. laitan sulle huomenna/ylihuomenna sen 30e, juttelemme asiasta sitten lisää, kun saadaan selville skitsoismin ajatukset. Muissa tapauksissa olin ehkä hidas, mutta tranquilin tapauksessa(maksu dualeista ja intujen postittaminen), en ainakaan näe itse itseäni slowariksi tms. jääköön modejen päätettäväksi haluavatko minusta slowarin tehdä
Tuossa meidän tradessa et hidastellut kuin viikon korttien kanssa ja rahoja et sitten pystynytkään monien lupailujen jälkeen toimittamaan. Jos tuo ei ole slowtradettamista niin sitten en tiedä mutta joka tapauksessa sotkit tapasi mukaan asiat ja hoidit kaupat päin helvettiä eli kyllä tästäkin ansaitsisi jossei sitten slowarimerkkiä niin jonkun "brainlesstrader" merkin
-
jos ei jo ton ikänen ihminen osaa huolehtia kortteja postiin useista kyselyistä ja slow trader leimoista huolimatta nii on se jo kumma juttu... selityksetkin on niin huonoja "luulin sen olevan postissa" ja sitten se kun toisen kortit on myöhässä viikon nii se oikeuttaa omien 3 viikon myöhästymisen. se vaan on ärsyttävää odottaa korttejaan monta viikkoa kun on niillä vaikka turnaukseen korteillä menossa.
tämähän ei tuonut oikeastaan mitään uutta, mutta tiivistin asian. ja mielestäni sen leiman vois antaa.
off topic: voi olla kirjaston tädeillä hauskaa ku yks ja sama mies on siellä monta tuntii joka päivä. kun vielä otetaan huomioon juzamin huima postaus määrä per päivä.
edit: yks ääni tolle "brainlesstrader" merkille
-
lupasin lähettää intuitionit silloin kun saapuvat, ja ilmoitin näin. jos lähetin nämä pari päivää sen jälkeen, niin en ainakaan itse saa sitä viikoksi venymään en sitten millään
-
hyvä juzam oot saanu yhen melkein onnistuneen traden aikaseks!!!hienoa jatka samaan malliin!
-
nohekselle asia ei varmaan kuulu, koska en ole treidannut hänen kanssaan koskaan. ja nohes, kaikki varmaan osaavat lukea? postaus määrällä ei pitäis olla mitään tekemistä vaihtojeni kanssa, joten miksi se pitää tuoda esille? maksan tranquilille sen summan, mikä sovittiin ircissä, eli 35e, ja tranquil lähettää minun intuitionit takaisin kunhan ne saapuvat. skitson kanssa asiasta pitänee puhua. on moderaattoreiden/adminien asia, saanko slowari leiman. jos ei ole mitään uutta kantaa tähän asiaan, ei tarvitse vaivautua postaamaan tänne.
edit: niin, elikkä miksi postasit tuon viestin, mikä on tämän postauksen jälkeen?
-
onhan se totta että asia ei mulle kuulu ja eihän sekään kuulu mulle, mutta sun periaatteisiinhan on kuulunut jo kauan, että turhia mitään uutta tuovia postauksia on turha tuoda esiin
-
eipä yllättäen tullu tänään intuitionit jotka väitit eilen postittaneesi, eli kusetit taas vaihteeksi
-
Juzam, valituksia tulee miltein päivittäin. Ilmoita jos tiedät, että laput tulevat vastaaottajalle myöhässä. Äläkä IKINÄ tradeta lappuja eteenpäin jos ne eivät ole käsissäsi vielä. Jos sinut ripataan ja et voi lähettä kortteja eteenpäin kuten on luvattu, vika on sinussa.
Ja muutenkin, jos kohdallasi hidastellaan ja itse hidastelet vähän niin siitä tulee helposti 1-2vk homma. Muista aina siis, että lyö kaupat lukkoon vasta kun on laput kädessäsi.
-
tänäänkään ei tullut intut, näyttää siltä että posti on hukannut jo kuudennet intuitionit.. tulee varmaan kalliiksi hukata noin paljon intuja postiin
-
HYVÄ JUZAM! onnistuit postittamaan minulle toisen niistä intuitioneista. Ei siinä mennykkään ku puoltoist viikkoa. Ilmeisesti toinen intu on tarttunu kirjan väliin tai pudonnut kuoresta matkalla postiin tms. Rahoja ei oo vielkään näkyny..
-
laitoin molemmat intuitionit kyl samana päivänä parin tunnin sisään. kai se toinenkin joskus saapuu.
Edit: Btw tranquil, oliko siinä kuoressa muumi postimerkki vai sellainen kuu postimerkki? kysyn ihan vain sen takia, että tiedän onko vika postilaatikossa :/
Nimittäin jos se on muumipostimerkillä varustettu, niin voin päätellä ettei kannata viedä lappujaan keskustan postilaatikkoon, kestää aina 2-3 päivää.
Edit 2: Se brainless trader ois muuten parempi kuin tuo slowtrader.*wink wink
-
nyt lienee karvapallon kanssa asiat kunnossa, viimeinen lappu on kuulemma tänään tullut (lähetin sen jo keskiviikkona, mutta tuli tänään), mut anyway, toivottavasti ei jäänyt kovin p****n maku suuhun tuosta, anteeksi pyydän koko sotkua.
-
tänään saapui toinen intu mutta leimaus oli kyllä perjantaiksi. En sitten tiedä onko tähän virheleimaukseen syynä keskustan postilaatikko vai muumipostimerkki.
-
mikäpä lie, mutta keskiviikkona postitin molemmat. siitä lienee enää turha keskustella. btw, en ole saanut kuittausta rahoista, joko tänään näkyivät?
-
En ole kerennyt käyäd katsomassa. Sinunhan tuo pitäisi tietää, jos laitoit perjantaina niin ne näkyvät nyt siellä
-
pitäis niiden sitten näkyä, laitoin perjantaina.
edit: mikäli rahat näkyvät aina seuraavana päivänä.
-
Olit Juzam lähettänyt Japperwokin laput vahingossa minulle. Viestitän Japperwokille ja toimitan laput oikealle omistajalle.
-
voi vammanen.. no tuli sitten taas katsottua hyvin kenelle ne lähetin. No, kiitos vaivan näöstäsi mie, korvaan tämän jotenkin sinulle vielä.
-
Kikkeliskokkelis.
Ettei asian ydin pääsis unohtumaan niin Juzami huuteli multa parit dualit joitain viikkoja sitten. Maksu piti tulla opintotuesta, mutta yllätys yllätys eipä tullutkaan. Puhelinnumeroa kaivellessani selvisi myös,että ostetut kortit oli jo vaihdettu eteenpäin.Harmillisesti Toni oli pölhöillyt ja toimittanut omansa jo Juzamille. Puheluihin vastaaminen loppui jo viikko sitten kun ei vissiin keksi enää selityksiä. Nooh, toivottavasti Toni saa lappunsa ja eiköhän ulosotto hoida Juzamin maksun:) (ja samapa tuo kun ei se niitä dualeita kuitenkaan saa)
ELI ÄLKÄÄ VITTU OLKO NIIN TYHMIÄ ETTÄ TEETTE KAUPPAA TÄMÄN IDIOOTIN KANSSA
-
Monkoosi: Voisitko heittää mulle numeron vaikka irkissä tai privaviestinä? Mullakin olisi vähän rahoja mitä tarviin juzamilta ;)
-
Tonin kanssa hoidettiin asiat kuntoon, ja kaikille nyt tiedoksi että en mtg:n kanssa tule olemaan tekemisissä, joten ei tradejakaan synny. Xapanthelle lähtee rahaa maanantaina, jos nyt kuitenkin puhelin numeroni haluat, niin kysy sähköpostilla. en kehtaa käydä tämän foorumin kautta asioitani hoitelemassa.
-
Hyva idea pitaa vahan taukoa tai lopettaa kokonaan. Tulevaisuudessa jos viela naihin kuvioihin palailet niin toivottavasti osaat pitaa paasi kylmana.
Mielestani bannit eivat ole niinkaan liioittelua, silla on varsin erikoista miten et oppinut jo ensimmaisella kierroksella etta asiat pitaa hoitaa kunnolla. Kolmannella kerralla kun alkaa olla taas ongelmia, valituksia satelee paivittain ja tuuttailet asiat pain peeta, niin minusta on hyva pitaa vahintaankin aikalisa.
-
no, ei ole kyllä tullut toimittua kovin viisaasti, ehkäpä sitä sitten jaksais enemmän ajatella parin vuoden päästä. Monkko voit pistää negatiiviset palautteet jos yhtään helpottais.
-
onpa dramaattista tämä mtg:llä pelaaminen
-
Ihan kuin kauniit ja rohkeat.
-
Jos vain juzami sattuu lukemaan tämän, niin laitappas ne rahat mun tilille. En jaksa kovinkaan kauaa hymysuin enää odottaa.
( tilinro: 800026-10064890 - Kimi Rantala )
Mientä korvausta PITKÄSTÄ myöhästymisestä olisi myös hyvä saada. (Hehheh ? )
-
Tosiaan, jos herra viitsisi palauttaa ystävällisesti sen 145 euroa tai laittaa ne erittäin runsaat lappupinot tulemaan, niin ei tarvitsisi kärvistellä täällä päässä.
Mielummin aikaisemmin kuin parin vuoden päästä.
-
Täytyy myöntää, että hyvin on jusami mennyt kämmäänään. Paljonkohan se on rahaa ja kortteja velkaa näin yhteensä... ?
Aluksi se vaan hidasteli vähän ja vaihteli joskus kortteja joita ei vielä omista. Mutta nyt selvästi tuli pahempaa mokaa joka suunnalta. Minkätakia juzami ei vaan voinu jättää yksinkertaisesti vaihtamatta niitä kortteja, ennen kuin ne kolahtaa postiluukusta lattialle? Mikä siinä on niin vaikeaa oikeasti odottaa hetken, että tosiaanki voi käsillään koskettaa niitä. Juzamiteki muutamia kämmäyksiä, ennen kuin niistä valitettiin, silloin mun mielestä olis ollu korkea-aika tajuta, että odottaa niiden korttien saapumista. Ja sekin vielä, että hän meni vaihtelemaan kortteja eteenpäin kun ei ollut himassa korttien luona. Eikä edes ilmoittanut toiselle osapuolelle, että saa ne myöhässä.
Kaikki joilta puuttuu Juzamilta rahaa ja/tai kortteja, niin kertokaa vaikka postaamalla tähän topikkiin, niin nähään pientä arviota, kuina paljon hän on "velkaa".
Joten laitappa juzami rahat ja kortit tulemaan mahdollisimman pian, äläkä tee muita hankintoja, ennen kuin hommat on hoidettu. Minullekkin voisit laittaa rahaa tulemaan ja ilmoittaa kun olet sen tehnyt.
Terv. Kimi "xapanthe" Rantala
-
saa-tana jusami, jos luet tätä viestiä, niin jos et ole laittamassa raha tulemaan, niin voisit edes ilmoittaa tilanteen, että mitä käy.
Tekstiviestejä lähetelly, sähköpostia ja tänne. Ei mitään. Kohta en enää turvaudu vain niihin jos ei vastausta tule.
-
Näyttää tilanne siltä että kannattaa ottaa yhteyttä suoraan pojuparan vanhempiin ja selittää niille tilanne. Muistakaa olla kohteliaita mutta tiukkoja.
-
Vanhempien yhteystiedot olisivat poikaa, joten jos joku on saanut sellaiset selville: erkkam AT mbnet DOT fi on osoitteesi. Olis köyhälle opiskelijalle rahat tarpeen. :/
-
Pistäkää vanhempien yhteystiedot tulemaan privaviestillä minulle tai vaikka muillekkin moderaattoreille / judgeille niin voitais saada asiaa vähän etenemään.
-
Eilen aamulla tuli viesti, että "ennen viittä laitan postiin, seurantanumero tulee tekstiviestillä". No, eipä ole vieläkään kuulunut mitään tiedusteluista huolimatta.
Mitenkäs muualla?
-
No tässä aika monet tietääkseni odottaa juzamilta rahaa ainakin ;) Aika varmasti yli 250 pitäisi kaikkien yhteensä saada, ehkä enemmänkin.
-
xapa, saat rahas 4.5, ja defreakille laitan lappupinon tulemaan mahdollisimman pian. Onko vielä mahdollisesti muita jooilta puuttuu jotain?
-
Ja Hoidan asiani mielummin sähköpostilla kuin täällä yleisellä topicilla.
-
Yep, no muista, että jos "hukkaat" tilinumeroni, niin sen löydät mm. osto/myynti topikistani, esim. siitä boosteritopikista, nii.
-
Heh, toivottavasti en hukkaa. Maksupäivä on varma. Tai niin varma kuin se minun tapauksessa voi olla :/
-
Tyhjää puhetta, kelalla on aina ollut tapana kusettaa juzamia näissä raha-asioissa. Teinä lähtisin pitemmittä puheitta ulosmittaamaan juzamin irtaimistoa, ja musta saatte hyvää matkaseuraa
-
Opintotukipäivä meni jo, joten jos ei ala kuulua herrasta mitään, soittelen ihan uusiin numeroihin. Kiitos.
-
Paketti tuli vihdoin perille neljän kuukauden odottelun jälkeen. Innolla avasin kauan odotetun laatikon vain huomatakseni, että olimme ilmeisesti tehneet kauppaa eri kohteista. "Pienet muutokset kohteessa" huudon sulkeuduttua ei olisi kaivellut niin paljon, jos puolet herkuista eivät olisi vaihtuneet kuraksi. Eipä sitten muuta, hyvityksiä odotellessa.
Ovatko muut saaneet omat kauppansa finaaliin ongelmitta?
-
asia nyt ei suoranaisesti minulle kuulu, mutta eiköhän teidän olisi aika tehdä pieni ryhmämatka juzamin luo. minua vituttaa pelkkä lukeminen tuon idiootin toilailuista, ja voin kuvitella mikä fiilis on kun odottelee korttejaan/rahojaan 4 kuukautta. perkele.
-
asia nyt ei suoranaisesti minulle kuulu, mutta eiköhän teidän olisi aika tehdä pieni ryhmämatka juzamin luo. minua vituttaa pelkkä lukeminen tuon idiootin toilailuista, ja voin kuvitella mikä fiilis on kun odottelee korttejaan/rahojaan 4 kuukautta. #€%&.
No käväseppä sinä sitten siellä Juzamin tykönä, kun kerta noin paljon välität.
"no en minä itseäni tarkoittanut vaan joitain muita."
Jos tuollaisen vastauksen annat, sinun olisi vain kannattanut olla hiljaa.
-
Nooh, itse olen saanut jo osan rahoistani tililleni. Vielä loppuja (ja ekstroja) odotellessa.
Juzami tosiaan lupaili olla poissa kuvioista ja hyvä niin. Niin paljon toilauiluja teki, että jää muut kakkosiks. Juzamihan osti/vaihto itselleen laput ja myi/vaihto ne heti eteenpäin vaikka ei edes vielä omistanut lappuja, noh siitähän mukava soppa syntyi ja varmasti Juzami "vahingossa" myi/vaihtoi samat laput parille eri äijälle, ennen kuin sai ne itse käsiinsä, jolloin hän huomasi, että "perhana. Toinen osapuoli lähetti jo lappunsa, jotka nyt ovat jo lähteneet eteenpäin ja olen molemmille velkaa 4 Volcanic Islandia".
Itselläni on Juzamin kanssa ollut kahdesti ongelmia. Ensimmäisellä kerralla myin lappuja, rahat viivästyi vähän alle kuukauden, ja kauppoja ei voitu purkaa, koska ylläri ylläri Juzami oli lähettänyt lappuni jo edelleen. Joten sain sitten melkein tuplasti rahani. Toinen kerta on tuoreempi, jossa minun piti saada Sneak Attack deck vehkeitä, noh.. sehän tietysti ei tullut perille ja nyt olen jo saanut osan rahoistani ja vielä loput ja ekstrat.
Jos Juzami tulevaisuudessa tulee ikinä toimimaan näin, niin olen varma, että silloin hän ei todellakaan selviä enää antamalla ekstraa. Ihmiset ovat jo niin kyllästyneitä jatkuvaan toilailuun, joten taitaa tulla mojovat määrät rikosilmoituksia seuraavalla kerralla.
Eli jos Juzami luet tätä, niin ennen kuin kuvittelet edes uudelleenaloittamista, niin hoida kaupat normaalisti. Maksa tavara ensin ja vaihda se eteenpäin VASTA kun kortit ovat fyysisesti käsissäsi ja rahat myyjän tilillä. Ja kun vaihat niitä kortteja eteenpäin, lähetä samanaikaisesti ja vaiha saapuvat kortit VASTA eteenpäin kun ne ovat taas kerran fyysisesti sinulla. Älä edes lisää niitä listaan, että omistaisit kyseiset kortit, koska hyvän tarjouksen tultua houkutus vaihtaa ne eteenpäin ennenaikaisesti on suuri.
Käykää te vain Juzamin ovella, mie en jaksa. Sitten jos ei ala rahoja kuulumaan niin en tietenkään lähde laahustamaan IRC:in äärestä mihinkään, on minulla keinoni.
P.S. Ja ne jotka eivät ole osallisia / uhreja Juzami-pyörityksessä, niin olkaa hyvä ja älkää kommentoiko tänne. Jos ärsyttää niin lyökää vaikka seinään.
Terv. Kimi "xapanthe" Rantala
-
Joo, keneltä vielä puuttuu jotain niin laittakaa sähköpostia, en jaksa käydä usein kattomassa foorumeilla. Defreakin kanssa on asiat suunnilleen kunnossa nyt, lähetän hänelle vielä pari lappua jne.
uudelleen en ole kyllä alottamassa, casualia kavereiden kanssa saatan joskus pelata vaan ei jaksa enää kiinnostaa ja maine mulla on joka tapauksessa mennyt. Ja evil ewok voit tulla sanomaan tänne asiasi, jos sinulta on jotain jäänyt uupumaan.
Ja Monkko voisi kanssa hoitaa oman osansa kaupoista kun minäkin olen hoitanut. Lappuja olen odotellut kolme viikkoa, eikä miehestä ole kuulunut mitään. Onhan se ok jos myöhästelee, kun minäkin myöhästelen, mutta en jaksaisi lähteä turusta lappujani hakemaan. Kostostahan tässä on vain kyse, sen tietää kuka tahansa, mutta jos joku kehtaisi vähän töniä sitä sinne postiluukulle päin, ensi kuun alusta on taas asunnon vaihto niin menee kaikki sekaisin jos niitä lappuja ei kuulu. Ja pitkän penni sijoitin niihin, niin olisi kiva saada rahalle vastinetta, vaikkakin vähän myöhässä.
-
kyse ei ole siitä että minulla olisi jäänyt jotain kortteja saamatta juzamilta,
rupesipa vaan vituttamaan jätkän saamattomuus. itselläni ei ole pienintäkään
mielenkiintoa lähteä paukuttamaan jonkun keskenkasvuisen nilkin ovea, ellei
kyse sitten ole omista saatavista.
ja jannelle tiedoksi: ketäpä muuta voinkaan tarkoittaa kuin muita jos itselläni
ei ole saatavia tältä herralta. suosittelen poistamaan sen sormen
perseestä, ja hieromaan sillä vaikka otsaa, samalla kun mietit että
mitähän se toinen kirjoittaja tuolla tarkoitti, ennen kuin vastaat johonkin
ymmärtämättä mistä oli kyse.
-
evil_ewok: Eli et tuo tähän topicciin mitään uutta tolla sanomallasi, joten oles nyt hiljaa. Voisit myös siistiä kielenkäyttöäsi.
-
Käykääs joku potkimassa Juzamia ja kaveria, että saan nuo pari puuttuvaa lappua. Taas on odoteltu kolmisen viikkoa ylimääräistä. Oon kyl varmaan pitkäpinnaisin kaveri tällä pallolla. o_O
-
Heh, itse olen odottanut varmasti jo 1-2kk korvausrahoja postiin eksyneistä lapuista ;)
Kaikille tiedoksi, forumilla liikkuva "Juzam" EI ole Juzam_Djinn, vaan selvästi joku muu. Älkää vaivatko häntä. (Oli kieltämättä tähän tilanteeseen idioottimainen nick valinta hänellä ;), Juzam_Djinnhän on kirjoitellut joskus "Juzam/Juzami" nickillä).
Terv. Kimi "xapanthe" Rantala
-
soitelkaa/laitelkaa viestejä sähköpostiin/puhelimeen, ei kannata luottaa mihinkään mitä kukaan vieras sanoo täällä foorumeilla minun nimissä. Tällä hetkellä en ole kotona, olen sukulaisten luona ilman rahaa/lappuja, ja uuden pankkikortin tunnuslukua en tiedä, vanha tili menny umpeen. Koetan päästä täältä jotenkin kotiin päin ja päästä hoitelemaan asiani loppuun asti.
ja ihan btw, jos joku kehtais laittaa monkoosiin vauhtia dualien postittamisessa, n. 2kk ei ole kuulunut niitä. Vaikka jos hän niitä lähettelis jollekkin keille olen velkaa tms.. en tiedä.