MtgSuomi.fi
Muu MTG => Turnaukset, tapahtumat ja peliporukat => Aiheen aloitti: Rancid- - 31.03.08 - klo 01:22
-
Voi ny helevetti, taas sillä on jotain kerrottavaa. Seuraa
vaksi taistelutarinoita maaliskuun 2008 viimeiseltä viikonlopulta, kun kotimaisen korttipeliskenen kuninkaat kokoontuivat Hervantaan. Lisäksi paikalla oli Joonas Rautiola.
Joskus kaukaisessa menneisyydessä päätettiin Karin kanssa järjestää PTQ-viikonloppuna myös proksyvintaasi, joka luonnollisesti houkutteli paikalle pääkaupunnin parhaat voimat. Ja Joonaksen. Ikisiistin poikamiessolun ihmisasutuskuntoon raivaamiseen meni allekirjoittaneelta ja kämppikseltä muutama päivä, saldona 15 kassillista roskia ja noin satasen edestä palautettuja pulloja.
Perstai
Ennen FNM:ää mun piti käydä koululla hoitamassa pari byrokraattijuttua. No, toinen pyromaani oli kuudetta viikkoa saikulla ja toisessa paikassa tarvittavasta possesta paikalle oli vaivautunut nolla kahdesta. Jäätävä onnistumisprosentti, jätkät. Tästähän teille palkkaa maksetaan. Tiltissä onnistuin unohtamaan jälkimmäiseen paikkaan puhelimeni, minkä havaitsin tietenkin tasan toisella puolella yliopistoa. Ei tietenkään huvittanut myöskään tajuta, mihin olin miehekkään metroseksuaalin limetinvihreän luurini jättänyt ennen kuin olin kävellyt puoleenväliin väärässä suunnassa olevaa kotimatkaa etsimään kadonnutta kännykkää.
Puhelimen ollessa hukkateillä Kari oli soitellut vintagea varten kehitellystä suolaplänistä: käydään jossain burgeripaikassa hakemassa kourallinen suola-annospusseja mieheen jaettavaksi onnistuneiden peliliikkeiden suorittajille. Matkalla tein välipysähdyksen hakemaan lääkintätarvikkeita: Alkosta salmiakkikossua yskään, apteekista särkylääkettä darraan. Ensin mainitussa kysyivät muuten paperit. Iloiseen suolaseurueeseen liittyi myös kaunopuheinen kaljupää, kaikin puolin hieno mies nimeltä K-P. Maha täynnä roskaruokaa ja pussit täynnä suolaa olikin aika palata shopille odottelemaan FNM:n alkua ja oululaisinvaasion ensimmäistä aaltoa.
Draftissa oli 25 pelaajaa ja Joonas, joka "viihdytti" kansaa poimimalla valkoisia foileja revittäväksi ja opastamalla vierustovereitaan draftin saloihin ("tää sopii sulle ku oot vähän tollanen paisti, tää on tämmönen Kithkin Soldier!") samalla, kun Rambon kootut saavutukset resitoitiin noin miljoonatta kertaa. Siirryttyään ensimmäisen kierroksen matsissaan 1-0 johtoon Rambo kyllästyi Limitediin liian helppona ja droppasi.
Draftin jälkeen mister Rautiolandian olikin jo sen verran tuiterissa, että repi voittoisaksi yltäneen Karrin rarearpajaissaaliiden joukossa Countryside Crusherin. Kostoiskussa taisi mennä Arabian Nightsin Mountain. Draftattuja korttejaan kaltoin kohdellessaan Joonas tuhosi myös jonkun paskararen, josta palkintona "arvottiin" siihen suuntaan kaksi valkoista jöötiä. Karin ja Joonaksen jäädessä shopille säheltämään lähti muu posse kauppaan hakemaan polttoainetta. Kaikkien yllätykseksi herrat Potter ja Tuominen olivat tällä välin kadonneet shopilta... ja tehneet noin 428 kaljapullosta leirin meikäläisen kämpän ovelle.
Joonas valtasi mun sängyn sammumiseensa, mutta tästä välittämättä dominoitiin Modossa keijudekillä jäätävän paskasti rakennettua versiota vastaan. Hello and Cloud Sprite, terveisiä vaan J. Saloselle. Rambon hitleröinti coveroitiin livenä instiqman kanadalaiselle vaihto-oppilaskaverille, joka oli hieman hämmentynyt tästä suomalaisen juomakulttuurin helmestä. Outoja ne siellä rapakon takana, jos eivät muka piirtele sammuneiden kaverien otsaan kirkkoveneitä ja naamaan Hercule Poirot -viiksiä, käsivarsiin dokumentoiduista kädenvääntö- ja penkkipunnerrussaavutuksista puhumattakaan. Mun ja Teemun hitsatessa Guitar Heroa pojat kuulemma speksasivat Suomelle uuden puolustuspoliittisen linjauksen: lakkautetaan armeija ja ilmoitetaan muille maille, että Joonas vartioi Suomen rajaa. Vielä hereillä ollessaan Joonas taisi muuten esittää meidän rokkibändin koelaulussa jonkun herkän Misfits-henkisen balladin. Harmi vaan että soitettiin just siinä kohtaa powermetallia. Ja aika monta kertaa sen jälkeen.
Extended-testailu kävi vähän tylsäksi, kun dekkihierarkia Ideal > TEPS > Burn ei jättänyt juuri hitsaamiselle sijaa. Haastetta hakien matsasimme siis Idealin Schalinin punaista shoppiaggroa vastaan. Jarrupallot aiheuttivat lähinnä spontaania repeilyä, kun Pentad Prism tulikin tiskiin kolmella counterilla. Form oli suora GG eikä juuri mihinkään muuhunkaan varsinaiseen spelliin ollut vastauksia näyttää. Illan pimetessä sain Hoonaksen potkittua mun sängystä ns. vittuun, eli lattialla olevalle patjalle. Mies vaan nukkui sen verran rauhattomasti, etten itsekään saanut unta. No, onneks vintaasi sujuu etenkin mun dekkivalinnalla aina yhtä tehokkaasti, oli pelaaja hereillä eli ei.
Lauvvantai
Ouluposse part 2 - Tero ensin, sitten Esa - saapui aamulla Herwoodin betoniviidakkoon pelaamaan jotain formaatin irvikuvaa. Paitsi ettei Tero vaivautunutkaan osallistumaan, kun Joonakselta ei herunut dekkiä lainaan. Vituttais mullakin, paitsi että kaukaa viisaana olin varautunut eventtiin juuri sopivan laadukkaalla 02moro.decillä, ja pääsinkin nopeasti pelaamaan Oikeaa Formaattia käyttäen Oikean Värisiä Kortteja. Modattu versio herr Niemen UW-tronikasasta osoittautui yllättävän kovaksi palaksi; Meddlarit ja Chantit toivat muuten helposti voitettavaan kontrollikasaan niin monta halpaa Time Walkia, että hyytymys maximus oli usein tosiasia. Molempien Dovescapejen nostaminen noin miljoona kertaa ei sekään yllättäen juuri auttanut. Rautalankaosio: Jos kontrollia vastaan hakee Idealilla pakasta Dovescapen, ei voi hävitä. Jos Dovescapet ovat kädessä, ei voi voittaa.
Testaussessio kääntyi kaikkia suuresti yllättävään nousuun Teron korkkaillessa törkyhalpoja Lidl-kaljoja ja mun nauttiessa salmiakin piristävästä mausta. Viina ja tyhjä maha on hyvä konpo, joka vintage-side-eventin päätyttyä käytiin neutraloimassa känkyllä. Yhtä kauppareissua myöhemmin löysin itseni johdattelemasta kymmenpäistä turjakelaumaa kohti omaa asuntoani.
Loppuilta koostui noin kolmesta asiasta: viina, Magic ja Teemu pelaamassa GH3:ssa Through the Fire and Flamesia. Mun joskus Saksasta hommaamat IPA-boosterit pistettiin lihoiksi erinäisissä minimastereissa yms herkkuformaateissa, saaliina saksankielinen Orim's Chant, Pernicious Deed ja sokerina pohjalla holofoilattu versio kaikkien himoitsemasta yhden manan valkoisesta instantista nimeltä Orim's... Touch. Holo haukkasi ennätysvauhtia komboa nimeltä repiminen, pureskelu ja kaljadippaus. Illan sankariksi nousi kuitenkin Tero esittelemällä massiivisen toimivia peliliikkeitä ja tiukkoja matchup-analyyseja, joista joku muu kertonee enemmän. Kaiken kruunuksi mies sammui tyylikkäästi vessaan ja sai pienen tiirikointisession jälkeen osansa sotamaalauksista.
Sunnuntai
Hurja joukko täydentyi aamulla vielä Nutella, jonka päätökselle pelata MonoR burnia oli naureskeltu pitkin viikonloppua. Schalinkin yritti edellisiltana vielä korjausliikettä, mutta turhaan - ne harvat dekit, joiden rakentamisesta olisi tullut mitään, olivat jotenkin käsittämättömästi vieläkin huonompia. Onneksi Ideal on täydellinen - maindeck on pysynyt kortilleen samana kaikkien kolmen PTQ:n ajan, nyt sidestä saivat kyytiä Boiling Seas ja neljäs Leyline (ei -ttu kukaan oo niin tyhmä että dredgeä tai next/previous/vittugg level blueta pelais), tilalle tulivat Zur's Weirding sekä Take Possession. Pienimuotoinen turnausraportti seuraavassa:
Round 1 - Elias Hynninen, BG control
Suspendaan ykkösvuorolla parit loorukset ja niitä odotellessa Eliaksen disruptiot vievät multa Burning Wishin ja Seetharin. Topin ja fetsien avulla löydän kuitenkin Idealin ja pyörin peläten koko ajan vastustajan löytävän Kokusholleen kaksoisveljen. Eipä löytänyt. Weirding ja Possession sisään, kolmas Formi ja joku random asia ulos.
Kakkospelissä Elias tekee muhun kaksi Duressia ja kaksi Thoughtseizeä. Onneksi mies pelkää edellispelissä mahtinsa näyttänyttä Dovescapea niin, että ottaa sen pois mieluummin kuin Deedin, jonka pelaamiseen ja räjäyttämiseen pöydän tyhjentävästi on manat.
Pari vuoroa myöhemmin turttaan toppauksen: Kokushoon tehdystä Icestä pakan päältä nousee Take Possession, johon tietenkin löytyy Duress. Seuraava kortti on Ideal, joten virhe ei oikeasti haittaa juurikaan. Mietin hetken aikaa, mikä mun pelisuunnitelma on, ja Elias auttaa tietämättään kysymällä lifetotaliani. Se on 19, joten mulla on varaa etsiä tiskiin Dovescape ja ottaa ensi vuorolla läpi Kokusho ja seuraavalla Kokusho parin linnun kera samalla, kun haen Weirdingin (tupla-Kokushon varalta) ja vasta sitten Confinementin, Formin ja uuden Confinementin käsikorttien loputtua.
Round 2 - Ville Schalin, MonoR Burn
Game 1: 11 lifessä pelataan Confinement, seuraavalla vuorolla olis tullut Ideal mutta skuuppaus ehti ensin.
Game 2: 17 lifeä, Lotus postissa, kaksi valkoisen sourcea tiskissä, näytän kädestä Seetharin ja Idealin.
Ruokaa. Pizza Servicessä tyyppejä ei juuri kiinnosta vastata puhelimeen eikä vaivautua viidessä minuutissa tiskille palvelemaan asiakkaita, joten jaloilla äänestys on helppo päätös. Nice fuckin' pizza SERVICE, guys.
Round 3 - Matti Kuisma, Gifts Rock
Ei tässä oikeasti tapahtunut mitään jännää. Häviän kakkosgamen kun disruptio vie voittokeinot, mutta ykkönen ja kolmonen menevät jotakuinkin että manakiihy Ideal Dovescape gg.
Round 4 - Antti Humalamäki, Flow Rock
Molemmat pitävät kyseenalaisen käden; mulla 6 ländiä ja Ideal, Antilla yksi Swamp, kaksi Duressia ja kasa jotain kalliimpaa. Eka vuoron Duress osuu Idealiin ja tokalla topdekattuun Burning Wishiin. Kiva kiva. Squirea leikkinyt Goyf lihoo mun fetsistä ja saa kaverikseen Bobin. Pyörittelen miljoonassa manassa pari vuoroa levyä "Fetsi, kräkätään, topataan, vittu mitä paskaa" kunnes on pakko tehdä jotain: laitan toppauksen stäkkiin, fetsauksen sen päälle ja otan Topilla pakan päältä Formin käteen. Toppauksella pakasta paljastuu Burning Wish eikä Antilla ole näyttää vastausta Idealiin.
Kakkospelissä Flow syö mun ländit ja Grudge manafaksit. Kolmannen Antti lahjoittaa pelaamalla kakkosvuorollaan Duressin tai Therapyn (kädessä land, Wish, Ideal, Ideal) sijasta Flow'n, josta selviän kätevästi topdekkaamalla sarjatulena Prism, Lotus, Lotus. Tarmogoyfbeatsit uhkaavat silti teurastaa mut, mutta kunnon pro-pelaajan tavoin nostan seitsemännen manan juuri sopivasti ja Form-Weirding hoitaa homman kotiin.
Round 5 - Roope Oksanen, TEPS - ID
Tässä vaiheessa voisin kiittää kaikkia tänne asti lukeneita, enää ei tarvitse kauaa kärvistellä.
Round 6 - Tomi Peltonen, Cloud
Pelattiin pari vuoroa, että tiedän mitä on vastassa. Vastustajan pakka näytti hyvältä matchupilta -> ID:llä vastustaja topkasiin.
QF - Jani Lindroos, Dredge
Topkasin huonoin mahdollinen matchup, gg. Voin realistisesti voittaa korkeintaan 2-1 ja sekin vaatii aika hiton hyviä alkukäsiä peleihin 2 ja 3. Kakkospelissä onnistuu (Leyline, Crypt, täppiländi, duali, Prism, Seethari, Ideal, wanna concede?) mutta kolmannessa ei hyvistä toppailuista huolimatta löydy dredgevihaa ajoissa. Lindroos yritti lahjoittaa ykköspeliäkin pois olemalla huomaamatta gravella kökkinyttä Cephalid Sagea, mutta kun ei nouse niin ei nouse, ja Therapyt hoitivat lopun.
Oululaisilla on Ekin hävittyä quartereissa kiire kotiin häpeämään ja ne partaa mun kotiavaimet hakeakseen rojunsa. Eivätkä edes tuo niitä takaisin, vaan jättävät kämppiksen huoleksi avata mulle oven. Karrikin sentään muistaa tällä kertaa palauttaa lainakortit, -ttu mun holo-Stomphowler on sillä vieläkin Ropeconin jäljiltä.
Olli droppaa ennen semejä Lindroosin finaaliin ja Roope pyörittelee TEPSin sinne pienistä ja keskisuurista pelivirheistä huolimatta. Finaalissa pojilla on ilmeisesti päällä sidebetti siitä, kummalta huomataan enemmän turttailua, mutta Lindroos voittaa varsinaisen matsin tästä huolimatta. Viikonlopun jälkipeleistä riittänee kertoa jotakuinkin tämä:
21:44 < Rancid-> mental note: kahen ja puolen päivän putki oululaisia on aika paha
21:44 < instiqma^> Eiolé!
21:44 <+Polari> Eiolé!
21:45 < Rancid-> Polari: sulta en ota tota kommenttia vastaan, sä pääsit sentään lepäämään ... lagersp.. no OKEI.
21:45 <+Polari> Vähän me suunniteltiin mauttomia techejä paluumatkalla autossa dokauksen ja neljän tunnin unien jälkeen.
21:46 < Rancid-> le gulp?
21:46 <+Polari> Oli kaikkea... ihan vähäsen randomia.
21:46 <+Polari> Tiesitkö esim. mitä kaikkea extendedissä voi hakea Zur the Enchanterilla?
21:47 < instiqma^> Vähän Zur the... Eikueipaljastetatechejä!
21:47 < instiqma^> Höh, menijo.
21:47 <+Polari> Voi hakea vaikka kolme Phyrexian Arenaa ja Convalescent Caren, ja nostaa joka vuoro viis korttia!
21:47 <+Polari> Ja sitten Paradox Hazea päälle!
21:47 < Rancid-> tuska @ ZUR EI HAE WEIRDINGIÄADSASAFAFASF
21:47 <+Polari> Joo, tääkin käytiin läpi.
21:48 <+Polari> Suunniteltiin myös mautonta Multani's Presence -komboa jossa haetaan muutama Presence tiskiin, Chalice nollaan, ja ruvetaan pelaamaan vähän omia spellejä siihen.
Että eiköhän se ollu siinä, en mä mitään propseja ja slopseja jaksa enää heitellä. Haluun vaan nukkumaan. Moro.
-
Joskus kaukaisessa menneisyydessä päätettiin Karin kanssa järjestää PTQ-viikonloppuna myös proksyvintaasi
Itseasiassa sun kommentti asiaan oli jotain tyyliin "evvk, paska formaatti" :)
-
Tampereen PTQ, tuo epätyytymyksen koti ja kehto.
Burnia pelasin kuten MarGGu tuossa jo kertoi, ei se oikeesti ollu niin huono vaihtoehto ku mitä ois voinu olettaa. Flamebreakit ois kuulunu varmaankin sidelle (ja tietysti Mage's Contestit sitä yhtä Idealia varten!) kun goblineita ja zoota oli runsaasti esillä.
(Matsikuvaukset tosi mielenkiintoisia mun osalta, kuvitelkaa vaan erimallisia pultteja suuhun joka vuoro. Päätinpä kirjoittaa silti.)
Round 1, Sami Tuomi, BG Cloud:
Meni kuten viimeeksikin, tosin Sami ei nähnyt juurikaan Balotheja tai Commandeja tai juuri mitään. Yksi Command oli kuulema pakan päällä toisessa pelissä, mutta ennen sen nostamista säkitin kolmeouttisen mallia Shard Volley ja pulttasin Samin pois.
Round 2, Markku Rikola, Ideal:
Markku näytti käytännössä kaksi alotuskättä, scooppasin ja mentiin kauppaan. Burni voi voittaa Idealin ehkä kerran 20 gamesta, ja nyt ei sattunu kohalle.
Round 3, porvoolainen jonka nimeä en muista, BR Goblins:
Ekassa gamessa en ehdi tehdä juurikaan mitään, kaveri alottaa t2 Banneret, t3 PiledriverPiledriverPiledriver ja t4 Ringleader. Mulla ei juurikaan ollu miehiin meneviä pultteja näyttää, joten eipä siinä sitten mahda. Tokassa pelissä saan goblinit kuriin Ensnaring Bridgella, jonka ansiosta oli miljoonasti aikaa nostella pultteja voittoon. Kolmannessa sitten kaveri mulligoi kerran tai kahdesta ja alottaa land, mox, banneret. Pulttaan Banneretin vielä pois tieltä. Goblineilta tulee land, Warchief ja sitten on käsi tyhjänä. Näyttää hyvältä, kunnes tulee pakan päältä Ringleader, joka osuu neljään gobliniin (Squad, Matron, Prospector ja Piledriver). Siitäpä ei sitten enää mahtanut, kun pultit tais olla taas mallia Lava Spike & Co. Tästä seurauksena ei edes niin pieni tiltti, jonka jälkeen PTQ kiinnosti kuin Joonas Rautiola selvänä.
Round 4, Kosti Jokinen, WW:
Kosti alottaa t2 Soltari Priest, t3 Grafted Wargear sille. Enpä pysty reissaamaan oikein mitenkään, seuraavaan peliin. Perinteisesti WW versus monoR Burn menee dekkauskisaksi, niin myös tässäkin kaksi seuraavaa gamea. Voitan toisen kun Kostilla ei ole pakassa kuin kaks Jötun Grunttia, jotka pulttaan pois nopeasti. Kolmannessa gamessa tulee taas Ensnaring Bridge vs Worship tuijotuskisa, jonka Kosti voittaa kun dekistä löytyy tällä kertaa 4x Grunt ja niille sotapöksyt. Kosti voi kasata Gruntit käteen, minä en voi kasata pultteja käteen, GG.
1-3 drop siis saaliina, ei kiva.
Onneksi viikonloppu oli muuten oikein kiva ja jännä kaikin puolin, kiitos siitä etenkin Markulle joka hostas käsittämätöntä hordea känniääliöitä. Selvisi myös, että oululaiset on hieno ja usein väärinymmärretty laji. Mikko Hyväriselle myös iso kiitos autokyydistä, ilman olisi varmaan jäänyt reissu tekemättä.
-
Round 4, Kosti Jokinen, WW:
Kosti alottaa t2 Soltari Priest, t3 Grafted Wargear sille. Enpä pysty reissaamaan oikein mitenkään, seuraavaan peliin. Perinteisesti WW versus monoR Burn menee dekkauskisaksi, niin myös tässäkin kaksi seuraavaa gamea. Voitan toisen kun Kostilla ei ole pakassa kuin kaks Jötun Grunttia, jotka pulttaan pois nopeasti. Kolmannessa gamessa tulee taas Ensnaring Bridge vs Worship tuijotuskisa, jonka Kosti voittaa kun dekistä löytyy tällä kertaa 4x Grunt ja niille sotapöksyt. Kosti voi kasata Gruntit käteen, minä en voi kasata pultteja käteen, GG.
Muistat väärin. Eka peli meni t1 Soltari Priest, t2 Grafted Wargear. Aloittaessani. Kuuden kortin kädellä. Tokassa pelissä ekan Gruntin pelasin alkupelissä ja se kuoli itsestään. Toisen olisit voinut tappaa Ringeillä responsena equippiin mutta eipä kiinnostanut. Sait sen kuitenkin hengiltä topdeckkaamalla Shrapnel Blastin kun mikään muu vehje ei olisi riittänyt.
-
Samalla tavallahan siinä olisi riittänyt mikä tahansa pultti, ei ne Ringit mihinkään siitä hävinneet vuorossa ja manaa oli suunnilleen 42. Mutta totta, näin asiat meni. Voi olla, että pieniä epätarkkuuksia on siellä sun täällä. Tokan pelin olisin myös voinut sujuvasti voittaa niillä ringeilla aiemminkin, sulla oli Silver Knightit ilman Gearia ihan jonkun aikaa. Meni vaan autopilot päälle, kun en nähnyt sulla enää oikein outteja.
-
Samalla tavallahan siinä olisi riittänyt mikä tahansa pultti, ei ne Ringit mihinkään siitä hävinneet vuorossa ja manaa oli suunnilleen 42. Mutta totta, näin asiat meni. Voi olla, että pieniä epätarkkuuksia on siellä sun täällä. Tokan pelin olisin myös voinut sujuvasti voittaa niillä ringeilla aiemminkin, sulla oli Silver Knightit ilman Gearia ihan jonkun aikaa. Meni vaan autopilot päälle, kun en nähnyt sulla enää oikein outteja.
Paitsi että equippasin siihen laitteeseen kolme Wargearia. Mogg Fanatic teki sen kymmenennen lämän.
-
Miksi ihmeessä naureskelitte pakkavalinnalle? Kolmeen formaatin parempaan pakkaan ei ollut kortteja plus että Dredgeä en halunnut pelata muista syistä. Turnauksessa hävisin matsit hämmästyttävän huonoihin nousuihin, ja yhtään paremmin ei vastaavassa tilanteessa olisi mahdettu millään muullakaan pakalla.
EDITAATIO: Korjattu kohtalokas kirjoitusvirhe, allatiivista adessiiviin. [Lisätty n. 10 min alkuperäisen vastauksen jälkeen.]
-
Kysy Saimulta onko burn pakka. Siksi.
-
Eihän teidän mielestänne Dredgekään ole pakka, mutta silti se vei koko turnauksen ja voitti jopa sen sinun voittamattoman Idealisi.
-
Sulla on nyt käsitteet sekaisin. Dredge on kyllä pakka, mutta se ei pelaa Magicia.
-
Juurikin parhautta on burn! Jotkut eivät vain ymmärrä sen kauneutta. Sielutonta on heidän elämä.
-
Suolasian decklist:
1 Godless Shrine
1 Watery Grave
1 Overgrown Tomb
1 Temple Garden
1 Breeding Pool
1 Hallowed Fountain
1 Swamp
1 Snow-Covered Swamp
3 Forest
2 Snow-Covered Forest
1 Plains
1 Island
1 Golgari Rot Farm
4 Windswept Heath
2 Polluted Delta
4 Loxodon Hierarch
4 Eternal Witness
4 Tarmogoyf
1 Genesis
4 Sakura-Tribe Elder
4 Search for Tomorrow
2 Cabal Therapy
2 Duress
1 Thoughtseize
2 Vindicate
2 Putrefy
4 Gifts Ungiven
1 Profane Command
3 Pernicious Deed
Sideboard:
3 Yixlid Jailer
2 Tormod's Crypt
2 Cranial Extraction
1 Ravenous Baloth
1 Indrik Stomphowler
1 Gaddock Teeg
1 Damnation
1 Primal Command
1 Global Ruin
1 Shriekmaw
1 Kataki, War's Wage
Kultainen sääntö: Nosta hyvin, pelaa huonosti, Giftsaa väärät kortit ja toivo että aika ei lopu kesken.
R1: Joni Vesterbäck, BR Goblins med md Sulfuric Vortex
Ekassa noudatan kultaista sääntöä. Nostin hyvin ja ajoin kumoon. Tokassa häviän koska Giftsaan väärät kortit (note to self: Eternal Witness EI oo automatic inclusion jokaiseen Giftsipinoon) ja kolmannen voitan Profane Commandilla. Jonin mukaan Vortexit olivat juuri tälläisiä matchuppeja varten dekissä mutta eipä ne näyttäneet mitään tekevän.
R2: Alex Yatsenko, Death Cloud
Ekassa pelissä saan Vindicaten bounceländiin ja sit Gifts ja GG. Tokassa pelissä Shriekmaw poistaa Tarmon ja Hierarch ajaa Garrukin kumoon. Loppu sujuu helposti kun käännän kavuja kenoon. Note to self: Mutavault ei ole Mishra's Factory, eikä siis myöskään voi blokata Shriekmawia.
R3: Rakkula, Ideal
Ekassa pelissä nostan paskaa ja häviän Idealiin varmistettuani että Markulta myös löytyy se voittokeino dekistä. Tokassa Cranial Formiin ja jotain, GG. Kolmannessa Markku voittaa vuorolla 4 on the play thoughtseizen läpi ja chanttas vielä multa mun kolmosvuoron pois. Hyvät pelit.
R4: Lari Lemmetyinen, mirror match
Lari pelaa käytännössä samaa dekkiä, paitsi että Giftsit on vaihdettu Fact or Fictioneihin. Nostin paremmin, voitin. Note to self: Resolvannut Giftsi on parempi kuin discardiin menny Facta. Note to self: Genesiksellä voi hyvin ajaa Tarmoa päin vaikka Tarmo oliskin isompi, ei se kuitenkaan ikinä bloki.
R5: Jani Lindroos, Dredge
On se jännä juttu tää matchup kun en mitenkään voi voittaa ekaa peliä jos vastustaja ei mulligoi itseään ulos ja ole tekemättä mitään ensimmäisten n. 7 vuoron aikana. Tokan pelin voitan Crypt + Witness avustuksella. Zombit meinas ajella yli mutta Primal Command for 7 life and Witness oli tarpeeks ja Jani foldas. Kolmas peli oli taas astetta tyhmempi, vuoron 1 therapy syö multa Cryptan kädestä ja sitten tuleekin jo seuraava joka vie Witnessin ja sit en mahdakkaan enää mitään kun tulee Akromaa ja miljoonaa zombia naamaariin.
R6: Antti Humalamäki, Flow
Antti: "Tätä matchuppia onkin testattu ja paljon! - Enkä kertaakaan oo voittanu..."
Ekassa kumpikaan ei voi hyökätä toisen lihamuuria päin, mulla on sentään Genesis joka iloisesti pyörittää Sakuroita thinnaamaan dekkiä ja Hierarkkeja jotta pääsen ulos Profane Commandin rangelta. Draw step tarjoaa silti aina ländiä. Eternal Witness on hyvä kolmen manan 2/1 unblockable mies ja lyö noin 6 kertaa läpi. Lopulta nostan Deedin ja maailma räjähtää. Mikä tahansa poisto olis tosin kelvannu jotta oisin saanu oman Witnessin pois ja sitä kautta oman Profane Commandin takasin. Tokassa poistan pulun ja Antti jumittaa yhdessä ländissä. Ajelen norsulla ja Antti scooppaa kun multa löytyy 3 erinimistä poistoa Giftsillä.
Recordi siis 4-2 ja mulla parhaat tiebreakerit 12p pelaajista. Runsaiden tasureiden johdosta se ei kuitenkaan riitä vaan top8in tarvitaan 13 pistettä. Ponnistelut riittivät siis vain suolasijalle.
Props:
-Oma dekki, joskin omat Giftsit ja dredgematchup sai mun hiuskasvuston harmaantumaan ennen aikojaan.
-Tampere, ei se oo ihan niin kauhee paikka ku vois luulla
-Rancid-, ihan näin kännisten oululaisten majoittamisesta
-Pairingsit, Simo vs. Kosti matsi oli ehkä hienointa ikinä
-Ilpo, hieno mies ja vielä hienommat peliliikkeet (hyökätään juggiksella sun juggista päin, lämät stäkkiin vaihetaan juggis eiku ei ookkaan faksia gravella, no säkitään loorus ja otetaan vähän mana burnia, ai täh sullakin aktiivinen welder?)
Slops:
-Tomtz, käskin sun voittaa kun kerta pääsit top8 mut sit petit mun luottamuksen :'(
-Rayenni, koska droppas vasta ennen semejä :(
-Rikola, ihan näin yleisistä syistä
-Monored Burn ja sen pelaajat, SE EI OLE DEKKI
-VR, ei vittu oikeesti voi herätä kuudelta, myöhästyä junasta ja saada kuulla että "netistä ostettu lippunne oli edelliseen junaan, enää se ei kelpaa, osta siis toki uusi ja antakaa meille vähän lisää rahaa" (Oma-vikattajat stfu)
-Dekit jotka ei pelaa Magicia (TEPS, Dredge etc.)
En ihan tosiaan ymmärtäny tota Ollin pre-semi droppausta. Ois voinu mun puolesta jo ennen top8 niin mä olisin saanu jatkaa pelaamista hiukan pitempään :) Nyt jäi vähän suolanen maku suuhun kun 12p:llä oli molemmissa aikaisemmissa ptq:issa päässyt vähintään yksi pelaaja top8iin. Ratkaisu: Syö kala Olli.
-Matti
-
20:03 <@Polari> Väänsinpä sittenkin rapsun.
20:03 <@Polari> Pitäisköhän tuo lukea kertaalleen läpi ennen kuin postaa.
20:03 <@teemuhy> ei
20:03 < Laava> postaa jo että pääsee lukemaan!
20:04 <@teemuhy> ww ei ansaitse sitä
Kuultuani että Tampereella järjestetään proksyvintaasia PTQ-viikonloppuna kesti noin kolme sekuntia päättää että sinnehän lähdetään. Hyvin nopeasti kuulin myös että taistelutoverit Ihonen ja Järnfors sen sijaan eivät ole pääsemässä. Hyvin valitsitte päivän tällekin. Matkan valmistelut tuli hoidettua siihen perinteiseen tapaan eli viikkoa etukäteen en tiennyt millä olen menossa, missä meinaan nukkua tai mitä meinaan pelata. Ensimmäinen ratkesi Hyvärisen mainostettua kyytiä, toinen Roopen tarjottua Majapaikkaa, ja pakat... öö... keskiviikkoiltana? Vai oliskohan ollut torstai. Suorastaan useamman päivän etuajassa kuitenkin.
Perjantaina lähdettiin matkaan seurueella Hyvärinen, Schalin ja Lagerspetz. Matkalla pelailtiin Simon kanssa mental magiccia, voitin kolmesta pelistä kaksi ensimmäistä, mutta vikassa ei ollut sanomista kun tuli land ansku loorus AZUSA LOST BUT SEEKING library land sphere sun. Skuuppasin muutamaa vuoroa myöhemmin kun alkoi olla niin pimeää ettei kortteja meinannut enää löytää penkeiltä, ja muutenkin näytti ihan vähäsen heikolta. Perille päästyämme kuski häipyy omille teilleen jättäen loput turtit Herwoodiin. Tällä välin Roopekin on viitsinyt laittaa puhelimensa päälle, joten tapaamme viikonlopun isännän (hei Simo, miltä se mies muuten näyttää?) paikallisella ostarilla, haemme viikonlopun ruoat (mikä Simolle tarkoittaa järjetöntä läjää lihapiirakoita), törmäämme Rikolaan ja oululaisiin, ja suuntaamme Roopen luokse heittämään ylimääräiset kamat sinne ja pistämään muiden pakat kuntoon. Minullahan ne TIETENKIN olivat pelikunnossa jo valmiiksi. Kaikkien suureksi yllätykseksi onnistumme käyttämään pari tuntia kaikkeen turhaan säätämiseen emmekä sitten jaksakaan lähteä pitämään kivaa muun porukan kanssa. Ehtii sitä huomennakin.
Aamulla koitti TUOMIOPÄIVÄ ja suuntasimme siis shopille. Aloitan päivän rikkomalla lämpöpatterin istumalla sen päälle. Hyvin oli sijoitettu sekin. Pakkavalintani formaattiin oli shoppiaggro, koska 1) se on hyvä pakka ja 2) ei ollut ollenkaan varmaa että jaksaisin ihan hirveästi ajatella lauantaiaamuna. Buildi täällä (http://www.deckcheck.net/deck.php?id=13656). Seuraa matsikuvauksia:
Kierros 1 - Teemu Hyvönen, shoppiaggro
Pakoissa oli eroa noin kymmenen korttia, jotka kuulemma minulla olivat jörssiä ja Teemulla hyvyyksiä. Tietenkin. Ekassa pelissä nostan paremmin ja voitan. Tokassa pidän kyseenalaisen käden, ja Teemu nostaa hyvin ja voittaa. Kolmannessa molemmat nostavat hyvin, ja Teemun welderi voittaa.
Kierros 2 - Mikko Hyvärinen, monoblue
Ekassa pelissä jarru jarru juggis sutpois. Tokassa nostan hyvin ja vastus mulligoi kolme- tai neljäkorttiseen nouländeriin fowilla.
Kierros 3 - Olli Hämäläinen, Deez Noughts (kai)
Viimeksi Olli pelasi shopeilla, joten pidän käden jossa on kaksi Mountainia, Welder, ja joka muuten ei tee oikeastaan mitään. Ehdin kuitenkin nostaa asioita ja stabiloida Ollin kahta Tarmogoyfia ja yhtä Trinket Magea vastaan kun Olli ei jaksa kasvattaa goyfejaan wastelandillaan. Olli skuuppaa nollassa landissa Trike, Trinisphere ja Welder tiskissä. Toisessa pelissä land sun land krypt kuukala skuup.
Kierros 4 - Teemu Ranta, Oath
Ekassa pelissä land krypt kuukala sun. Teemu vastaa land sun land sun sun sun fold. Toisessa ja kolmannessa pelissä tulee nopeat Oathit joihin vaan häviää.
Kierros 5 - Kari Tuominen, storm Konpo
Pelaan tuubaa ja Kari tekee kahdeksan goblinia. Minullapa on kolme omaa punaista yksykköstä blokkaamassa, joten selviän hengissä blokkaamalla niillä kaikilla ja pelaamalla Jensin blokkimaan. Mietin blokkaanko heti kaikilla kolmella vai jättäisikö yhden welderin katselemaan jos sitä vaikka tarvisi johonkin seuraavan parin vuoron sisään ja treidaisi sen myöhemmin. Tulen siihen tulokseen että ei sillä mitään tee, ja pelaan Jensin fowia päin Mox Jet tiskissä. Mietin olisikohan pitänyt aloittaa juominen vasta myöhemmin, jolloin Kari tarjoaa gambinaa ja muistuttaa ettei pelissä ole panoksena yhtään mitään... ja heti tuli parempi mieli! Toisessa pelissä kuolen goblineihin kaksi punaista korttia kädessä ja nolla Mountainia tiskissä. Muutamaa vuoroa myöhemmin skuuppaan pöydästä Mox Rubyn ja muut turhat paskat.
Turnauksen jälkeen keräämme kasaan yli puolet osallistujista ja suuntaamme paikalliseen ravitsemusliikkeeseen kebabille. Jotkut paistit tosin tilaavat rullakebabin sijaan pitsaa. Kaupan kautta suuntaamme casa Rikolaan, jossa mm. juodaan, pelataan extardia, juodaan, pelataan type nelosta, juodaan, pelataan mentalia, juodaan, pelataan Guitar Heroa, juodaan, pelataan minimasteria, juodaan, postataan partikselle, osa sammuu, ja muut jatkavat juomista. Sitten juotiin vähän lisää ja ehdittiin vielä nukkumaankin noin neljäksi tunniksi. Hieno juttu tämä kesäaika. Illan aikana paikalla olivat ainakin minä, Simo (TesTang), Roope (Andros), Markku (Rancid-), Kari (Laava), Olli (rayenni), Jari (duracel), Joonas (ilpo-), Teemu (teemuhy), Eki (Nod), Karri (Flameous), Tero (Teroin) ja Ville (instiqma), ja enköhän tästä vielä jonkun unohdakin.
Aamulla olo on mitä parhain suunnatessamme kohti pelipaikkaa. Onneksi osasin varautua tähänkin valitsemalla pakakseni WHITE WEENIEN. Pakkalistaa täällä (http://wizards.com/default.asp?x=mtgevent/hollywood08ptq/0315minneapolis), paitsi että otin 61 kortin mainista neljännen moksin pois kun niitä nousi aina liikaa aloituskäteen. Onnistuin silti nostamaan ptq:n aikana yhden kuusikorttisen jossa oli nolla maakorttia ja kaikki pakan moksit. Nice card. Eipä tuo ihan paska voi olla jos sillä on käyty 223 pelaajan ptq:n topkasissa. Eihän? Eihän? Eipähän ainakaan pitäisi joutua miettimään, kunhan pelaa kavu, kenoon, kavu, kenoon, kavu, kenoon...
Kierros 1 - Kalle Kuusinen, UG Tron
Häviän Platziin johon pakassa ja sidellä on nolla outtia. Hyvinhän tämä lähtee. Pistän sisään Katakit ja kiinalaiset Aven Mindcensorit. Toisessa erässä vastus hakee Tolaria Westillä tronipalan, ja seuraavan vuoroni alussa tajuan että tuossahan oli tuo lintu tiskissä. Tuomaria siis paikalle. Johanna selvittää miten tähän tilanteeseen on päädytty ("Kerroitko sä mitä toi tekee kun sä pelasit sen?" "Mä sanoin että kavu.") ja päätyy jakamaan molemmille varoitukset ja antamaan pelin jatkua. Pelailen lisää kavuja, Tarmogoyf tulee estämään niiden ajelut mutta päättää olla hyökkäämättä nollaa blokkeria vastaan Moment's Peacejen viuhuessa, ja vastus sleivaa Ruins tiskissä. Samurai of the Pale Curtain poistaa Slaverin tiskistä mutta ei halua ajaa goyfia päin sen toisen Slaverin ollessa gravella. Skuuuup. Kolmannessa pelaan nopean Mindcensorin joka välittömästi fizzlaa vastuksen vuoron kolme Tolaria Westin. Vastus löytää kahdella Giftsillään ensin Chrome Moxin ja Simic Signetin, ja toisella jo ennestään pöydästä löytyvän tronipalan ja olisikohan ollut moksin. Hyvyydet matkaavat gravelle. Eikä Strandikaan löydä mitään. Kavut kääntyilevät ja WW voittaa.
Kierros 2 - Kiril Khalil, bgw Rock tjsp
Ensimmäisessä pelissä vastus paskoo Deedillä minulta neljä miestä ja pelaa kolme Tarmogoyfia ja kolme Loxodon Hierarchia, mutta kämmäilee silti voiton minulle. Seuraavissa peleissä näen pakasta myös Thoughtseizeä, Smotheria, Damnationia ja Ravenous Balothia ettei aggrolla olisi liian helppoa. Enpä ollut voittamassa.
Kierros 3 - Simo Lagerspetz, KALA
Kääntelen kavuja ja Simo pelaa Worshipin. No eipä ole outteja siihenkään, joten eiköhän lähdetä hakemaan dekkausvoitta. Vetelen mankeleilla ja wargeareilla ensin seitsemää ja sitten yhtätoista lifeä vuorossa etteivät kalat tappaisi ihan liian nopeasti, vaikka eivätpä ne tässä vaiheessa edes osanneet hyökätä omien kavujeni läpi. Jossain muutamassakymmenessä lifessä Simo ehdottaa ID:tä koska kummallakin on darra ja vähänkö kiinnostaa katella jotain kavustallia, ilmeisesti puolitosissaan. 57 lifessä Simo pelaa Jiten, jolloin peli alkaa vaikuttaa tosi jännältä ja mielenkiintoiselta. Sovimme siis pelin tasuriksi ja menemme seuraavaan, ja vähän aikaa shufflailtuamme Simo tajuaa pelaavansa Academy Ruinsia. Hähää. Seuraavista peleistä voitan yhden ja häviän kaksi Worshippiin. "Mones peli tää on?" "Neljäs." "Mitäh?" "Tasuroitiin yks." "Miten te siinä oikein onnistuitte noilla pakoilla? Psionic Blastilla?" "Ei kun molempia vitutti niin paljon ettei enää jaksettu pelata." Kavu vs kala, ladies and gentlemen.
Suunnilleen näillä vaiheilla rupesin ihmettelemään että minkä ihmeen takia sitä piti tulla tänne kavuja kääntelemään? Olisin voinut vain pelailla vintaasia ja nauraa kavuja käänteleville turteille. Sen sijaan olinkin sellainen itse. Joonas ja Teemu sen sijaan olivat valinneet oikein, ja yllättäen WW:n pelaajana sainkin pelien aikana kuulla asiasta. Ehkä ihan muutamaan kertaan.
Kierros 4 - Ville Schalin, ei pakkaa
Pitäähän sitä nyt toistakin samassa autossa tullutta kaveria vastaan pelata. Kuten jo threadissa ylempänä käytiin läpi, ekassa pelissä aloitan, mulligoin, ja pelaan t1 Priest t2 Wargear sutpois. Loput pelit katsellaan Ensnaring Bridge vs Worshippiä, ja dekkaus ratkeaa sitten asioilla.
Kierros 5 - Erkki Siira, Rb goblins
Kierroksen alussa Tero kyselee vierestäni WW:n recordia. Kerron että 2-2 ja mies ihmettelee että miten se voi voittaa yhtään mitään. No tietenkin pelaamalla kavu, kenoon, repeat. Aika yksinkertaista tuo minusta on, mikähän siinä on kun monikin kyseli tätä samaa turnauksen aikana? Eki julistaa jo ennen ensimmäistä peliä että siirrynpä seuraavaksi 3-2:een. Ensimmäisessä pelissä kavut ajelevat yli Silver Knightin ollessa yllättäen aika hyvä. Toisessa Eki ottaa Therapyllä Worshipin pois ollessani kolmessa manassa (tiedän, luultavasti se ehti odottaa kädessä pidempäänkin) ja floodaan eläimenä. Kolmannessa menen t2 Knight, t3 Golem, t4 Golem, t5 Wargear equip Golem. Goblineita ei kiinnosta vaan ne tekevät silti vuorolla 5 noin 30 päähän. Enpä olis halunnutkaan nostaa neljättä manaa kädessä istuville Worshipeille, jotka olisivat voittaneet suoraan.
Kierros 6 - enmuistasori, Spirit Stompy
Vastus aloittaa stallaamalla kahdessa läänissä ja blokkaamalla Samurain Tallowispillä. Kolmatta lääniä ei nouse ja kavut kääntyilevät. Seuraavissa tulee vähän Armadillo Cloakkeja, Worshippejä sekä random lihoja ja sitten hävitään. Viimeisessä oli sentään plani Exalted Angel + Wargeareja + dekkaus, mitä hitsattiinkin noin miljoona vuotta, mutta sitten vastus haki pakkansa ainoan poiston enkä minä löytänyt toista mankelia. Oli kivaa. Tosi kivaa. Hienoja nämä kavut.
Päivän päätteeksi katsellaan top kasin pelejä ja ihmetellään että minkähän hemmetin takia en pelannut mieluummin tuota pakkaa. Tai tuota. Tai tuota. Tai sitä yhtä mitä silloin aiemmin mietin. Tai edes sitä toista. Tai valinnut oikein ja ollut kokonaan pelaamatta. Top kasissa tapahtui kaikkea pientä jännää, mutta siitä uhkasivat kertoa muut. Semien ollessa lopuillaan autokunnan kuskilta tulee viestiä että oltaisiin lähdössä, joten rullakebabia suuhun ja menoks. Paluumatka dokauksen ja neljän tunnin yöunien jälkeen menee kuten odottaisi, eli ensin maataan hiljaa ja väsyneenä, ja loppumatkasta ollaan hyperaktiivisia ja saadaan mawttomia ideoita, joista pieni osa päätyikin jo tuonne Rikolan irkkilogiin. Tiedättekö muuten mitä niillä Arenoilla ja Careilla nostetuilla korteilla tehdään? Siis muuta kuin haetaan Solitary Confinement sitten joskus ja nakataan yhtä vuorossa siihen? No tietysti tutoroidaan/nostetaan OBLIVION CROWN Zurille ja lyödään niillä PÄÄHÄN! Multani's Presence -kombosta saa myös hybridin Koboldikombon kanssa, jolloin voi nostaa kortteja sekä Presenceillä että Glimpseillä! Tapon voi tehdä Brain Freezellä, jolloin ongelmaksi nousee että pakka nostaa enemmän kortteja spelliä kohden kuin Freeze millaa, mutta tämäkin ratkeaa pelaamalla Feldon's Canen ja viuhumalla lisää! Keksittiin myös runsaat muut Zurikombot - mm. Armadillo Cloak+Armadillo Cloak+Armadillo Cloak - joista puolet on varmaan ehditty unohtaa, sekä hieno sininen kasualpakka joka saatetaan jossain vaiheessa postata pakkaosiolle jos jaksetaan. Eiköhän tässä olla unohdettu ainakin pari kokonaista pakkaakin.
Tulin, näin, ja hävisin. Mutta jossain siinä välissä oli kivaakin. Huhu kertoo että kevään aikana olis vielä pari samanlaista reissua tarjolla. Niitä odotellessa.
Props & Slops peruttu koska en keksinyt mitään oikeasti mielenkiintoista. Plussaa kuskille, isännälle, matkaseuralle ja mitäsitänytyleensä.
edit - Korjauksia ja heti jälkeenpäin muistuneita asioita:
-Eihän Olli missään ollut mukana, senhän takia listassa oli yksi nimi enemmän kuin piti.
-Kukaan ei muistanut Samurai of the Pale Curtainin abilityä. Ikinä. Siis ei Bushidoa joka sekin kyllä onnistuttiin unohtamaa vaan sitä toista. Sanoin sunnuntain aikana noin 4378 kertaa "remppaan" tai "removeen". Myös "neljä" tuli huudettua useammin kuin kerran (Aven Sensuurikala).
-
Illan aikana paikalla olivat ainakin minä...
Olihan siellä Valtteri(jobim) mutta sehän ei tunnetusti kiinnosta ketään.
Kosti kertookin raportissaan kaiken oleellisen, katso vaikka ylempää, paitsi sen kun eksyin vessastatulomatkalla, vaikka Rakkula oli pistänyt isolla taululle ja luin sen varmuudenvuoksi useaan kertaan etten eksy. No eihän se nyt niin mutta kun sen tekee kahdesti noin 40min sisään niin tulevasta turnauksesta on siis odetettavissa hyvää ja peliliikkeistä oivia.
-
Kirjotellaas nyt sit nopeesti jotain tauhkaa Rambon rapoa odotellessa.
Taksi tuli pihaan 4:55 lauantaiaamuna ja vitutti. Eki kyytiin ja asemalle. Junassa Eki söi eväitä ja mä katoin nälissäni vierestä, sit Eki pieksi mua vähän goblineilla. Earwig on vissin aika hankala. Viikonlopun viehkeä hostess Mark Rigola ilmotti että Herwoodiin paratiisisaarekkeelle pääsee luksusbussilla, joten sinne siis, känkkyservisestä joku riemunkirjava hippikiekko aamupalaks ja nokka kohti viikonlopun main eventiä, VINTAASI TURNAUSTA optikolla.
Sanoin luurissa turttilaumalle notta hoitaa Rambon läjäämään mulle antimagicridin, mutta Ragula kusetti Rambon pelaavan sitä ite. No eipä voinu mies taaskaan vastustaa possuportaalia joten ridivehkeet ois ollu vapaana. Ei vaan ihan taipunu kasaamaan dekkiä Joonaksen mehuboksista ku tietää dekkilistasta 4 Bizarre, 4 Ichorid. Sama vaihtaa siis vapaalle ja käydä hakemassa Sändelssiä. Yleensähän tässä maassa on tapana suhtautua vähän nuivasti alkomahoolin kittaamiseen turnauspaikalla. Sen takia täytyy kehittää uusia innovaatioita ja mennä kittaamaan kaljaa ikkunan taakse. Siitä näkee loistavasti ku Rambo ottaa turpaan Epilepsiakohtaukselta ja Rakkula pistää vähän Thornweald Archeria tiskiin. Ääniyhteys tietysti courtesy of Nokia, connecting people.
Rakkula sai vintaasista tarpeeks kahen kierroksen jälkeen, koska pelas sealed dekillä. Sit testattiin vähän ptq:ta varten dovescapejen käteen nostamista. Hyvin tuntu toimivan. Känkkyservice tarjos lisää ravitsevaa rasvalättyä ja Castle Rikola sijainnin extendedin superkuninkaan nousulle. Olin ilmeisesti jonkulaisen uskonnollisen revelaation pyörteissä kertoessani illan mittaan porukalle kaiken extended Vormaatista, koska en ite muista siitä mitään. Transsi vaati tältä luisevalta kropalta liikaa, joten hyydyin vessaan lukkojen taakse. Tuuttarit sai oven tiirikoitua auki ja Rambo piirsi mulle saksalaiset seksuaalivähemmistöviikset uskoontulon merkiksi. Sit mut siirrettiinki äksäks punkkaan, josta heräsin ilosesti neljältä aamulla aivan hirvittävään karmeaan kuvottavaan darraan. Jossain vaiheessa aamua Rikolan kämpässä alko muutkin raadot heräileen kuolleista ja dekkejä alettiin laittaan kasaan. Pistin dekkiin neljä holoa parantamaan kaikkia matsupeja. Schalin sliivaili blankkeja ja Karrilla oli jotai kavuja.
Turnauspaikalla oliki sit tosi kivaa. Teemu ja Rambo poras vintaasia joka tuntu kiinnostavan porukkaa turneen mittaan muutenki enemmän ku extended. Hävisin ekan pelin klassisesti kuutamoon, onneks matsup oli läjälle iisi ja onnistun räpeltämään kaksyks-voiton. Tokalla kierroksella pelasin Nuten poltettavaa paanuläjää vastaan, joten mentiin peliin kaks jossa oli näyttää copia. Kolmannessa cop tuli tiskiin ja siihen neula ja siihen repeal ja gushgushgushwillloorusgushgush........ Jossain vaiheessa mulla on kolme lifeä, cop, countereita ja yks enkeli decreestä, Nutella barbiringi ja nexus. Siinäpä sit enkeli ja nexus väijy toisiaan x kierroksen ajan jonka aikana kuorin pakasta x-1 ländiä ja moksin. Nute kuori jossain vaiheessa toisen nexuksen eli piti pelata veikeä vuoro: mox, remand mox, remandista thirst, thirstistä fakta, faktasta slaver, slavea suuhun ja vielä jotai preventtauksia jne. Vissin oli pari lääniä. Nute pisti enkelin blastilla paskaks, mä pistin sleivausvuorolla itteni Voittavaan Asemaan. Sit en nostanu mitään ja aika loppu kesken decreen notkuessa pakan päällä.
Kolmannella kierroksella tarjosin Ekille nopean byen ja sit päästiin syömään terveellistä carolssin kerrosateriaa. Naminami.
Neloskierroksella pelasin sit parasta matsupia eli cloudia vastaan ja hävisin kaksnolla. Ekan tuuttasin heti kärkeen ku en jaksanu mulligoida jätteistä kättä. Vastus pelas jossain vaiheessa cloudin kolmella, jätin vähän riskillä tiskiin kaks tronimaata ja käteen setin täydentävän piissin. Vihulle jäi village ja maa tai pari. Sit nosteltiin kilpaa ja mua ajettiin kylällä päähän. Kuorin nelisen tronimaata, pari kortinvetoa ja decreen. Riskinotto siis taas kannatti. Tokassa pelissä pelaan sleivatulla vuorolla cloudin kahella joka vie vastustajalta goyfin, garruktoksun, kaks villagea ja forestia vaille käden. Mulle jäi mm. tron, värejä, titan ja nostoa käteen. Titan pudotti vastustajan yhteen ländiin, jonka jälkeen vastustaja pudotti ittensä nollaan ländiin forest/garrukvingutus/damnationilla. Pelasin vielä toisen titanin mutta lifeä oli kaikki kaks ja pari toksua ajo titsistä ohi, gudgaem.
En jaksanu alkaa droppailemaan joten pelasin kaks jäljellä olevaa kierrosta. Vitosrundilla keijuja vastaan ensin voitin jotenki ja tokassa tein slavervuoron jälkeen "niin monta enkeliä ku näillä manoilla saa". Siis kaheksan. Viimisessä matsissa vastus foldaa ekan pelin slaverlukkoon. Toinen peli venyy lisävuoroille, sleivaan vastustajan viimisen lisävuoron ja pesen käteni turnauksesta loistokkaalla "sama voittaa ny huvikseen tää viiminenki peli"-muuvilla: ajetaan plattarilla mua päähän, vastuksella kuus laiffia. Sit mun ja titanilla sutpois EIKU. Enpä ois kyl saanu miestä nollaan vaikka consume spiritillä oisinki plattarin kylmänny. 3-2-1 ja paskan maku suussa ulos.
Paluumatkalla läpän taso oli aivan kamala mutta enpä jaksa alkaa niistä kirjottelemaan ku Rambo uhkas tehdä sen. Jos jossain kohdassa kirjottelin jostain matsista väärin nii voi kauhia paikka.
Propsit Rakkulalle majotuksista ja Rambolle kaikenkattavasta ylivertasuudesta. Slopsit darralle, känkkyservicelle, ja turnausmenestykselle. Aamen.
-
Vastus aloittaa stallaamalla kahdessa läänissä ja blokkaamalla Samurain Tallowispillä. Kolmatta lääniä ei nouse ja kavut kääntyilevät. Seuraavissa tulee vähän Armadillo Cloakkeja, Worshippejä sekä random lihoja ja sitten hävitään. Viimeisessä oli sentään plani Exalted Angel + Wargeareja + dekkaus, mitä hitsattiinkin noin miljoona vuotta, mutta sitten vastus haki pakkansa ainoan poiston enkä minä löytänyt toista mankelia. Oli kivaa. Tosi kivaa. Hienoja nämä kavut.
Pakat näyttivät sen verran rogueilta että viihdytin itseäni katsomalla tätä peliä. Sen verran joudun sanomaan, että ellei sinulla ollut suoria outteja siihen Teegiin, häviötä ei olisi pidemmän päälle ollut mahdollista välttää, tuuripoistoja tai ei. Vastukse saattoi kuitenkin vain kasata manoja ja ajaa lopulta jollakin 64/64 tramplaavalla kolossilla yli (olettaen että vihun dekissä olisi ollut vielä boostaavia enchantmenttejä ja kaikkiaan 12-16 manaa tekevää ländiä), kun sinulla ei vaan näyttänyt olevan poistoja niihin miehiin. Exalted Angel ja sen wargearit olivat käytännössä ihan irrelevantteja, kun lineaarinen lifegain ei vaan mahda eksponentiaaliselle damagelle.
Tietty voidaan keskustella siitä olisitko voinut stallailla tasurin ilman vihun tuurituksia mutta tilanteen nähden en näe mitään syytä miksi vuoron tekemiseen pitäisi kulua yli kolmea sekuntia (uusi lifetotal enkelistä) ja rehellisen miehen ei tällöin pitäisi käyttää siihen tätä enempää.
-
Vastus aloittaa stallaamalla kahdessa läänissä ja blokkaamalla Samurain Tallowispillä. Kolmatta lääniä ei nouse ja kavut kääntyilevät. Seuraavissa tulee vähän Armadillo Cloakkeja, Worshippejä sekä random lihoja ja sitten hävitään. Viimeisessä oli sentään plani Exalted Angel + Wargeareja + dekkaus, mitä hitsattiinkin noin miljoona vuotta, mutta sitten vastus haki pakkansa ainoan poiston enkä minä löytänyt toista mankelia. Oli kivaa. Tosi kivaa. Hienoja nämä kavut.
Pakat näyttivät sen verran rogueilta että viihdytin itseäni katsomalla tätä peliä. Sen verran joudun sanomaan, että ellei sinulla ollut suoria outteja siihen Teegiin, häviötä ei olisi pidemmän päälle ollut mahdollista välttää, tuuripoistoja tai ei. Vastukse saattoi kuitenkin vain kasata manoja ja ajaa lopulta jollakin 64/64 tramplaavalla kolossilla yli (olettaen että vihun dekissä olisi ollut vielä boostaavia enchantmenttejä ja kaikkiaan 12-16 manaa tekevää ländiä), kun sinulla ei vaan näyttänyt olevan poistoja niihin miehiin. Exalted Angel ja sen wargearit olivat käytännössä ihan irrelevantteja, kun lineaarinen lifegain ei vaan mahda eksponentiaaliselle damagelle.
Tietty voidaan keskustella siitä olisitko voinut stallailla tasurin ilman vihun tuurituksia mutta tilanteen nähden en näe mitään syytä miksi vuoron tekemiseen pitäisi kulua yli kolmea sekuntia (uusi lifetotal enkelistä) ja rehellisen miehen ei tällöin pitäisi käyttää siihen tätä enempää.
Ehkä, olettaen että vastustaja pelaa oikein. Kyllä tuossa gamessa ainakin yksi Colossus ajettiin blokkereita päin pas2 8/8:na. Ja jos niitä olisi enemmän pakassa (olikohan edes, en oikeasti tiedä) ja jos peli olisi mennyt kannaltani putkeen, ne pitäisi silti nostaa ajoissa. Teeg ei muuten estänyt pelaamasta mitään muita kuin Worshippejä, joihin vastustajalla olisi joka tapauksessa ollut näyttää Kami of Ancient Laweja.
Myönnän että pidin ajan loppumista ja tasuria ihan mahdollisena tuloksena ja parempana minulle kuin tappio, mutta kiellän kaikki syytökset stallauksesta. Ainakin omasta mielestäni suoritin vuoroni nopeasti ja käytin varmasti vähemmän aikaa kuin vastustaja. Ja syy miksi vuoroon menee se neljäskin sekunti on että totta munassa pelaan nostamani dorkat pöytään blokkereiksi, kun kerran maassa on pidettävä tilanne jumissa eikä niitä ole mitään syytä olla pelaamattakaan. Sitä paitsi ei vastustajallakaan pitäisi olla sen enempää mietittävää.
En myöskään puhuisi tai puhunut tuurituksista tai tuuripoistoista, oli ihan odotettavaa että peli päättyy noin, ja olinkin vuoron tai kahden (en muista kumpi) päässä kuolemasta ennen ensimmäisenkään enkelin nostamista. Mutta jos realistiset mahdollisuudet voittoon (tai siihen tasuriin) on olemassa, miksi en niitä kokeilisi? Okei, ehkä se on vähäsen epäkohteliasta tai jotain kun matsissa on panoksena enää ratinkia (JES), mutta jos vastus olisi vain halunnut nopeasti pois niin hän olisi varmaan dropannut jo viimeistään kolmannen tappionsa jälkeen. Minä ainakin olisin dropannut jos olisin keksinyt jotain parempaa tekemistä.
edit - Vielä näin nukutun yön jälkeen - saatan muistaa jotain väärin ja voi olla että oikeasti pelasin liian hitaasti, mutta sen pistän darran, neljän tunnin yöunien ja viiden aiemman kierroksen piikkiin. Anteeksi jos jollekin oikeasti tuli tästä paha mieli. Anteeksi myös siitä että tämäkin viesti meni taas vuodatukseksi. :'(
-
vähän vielä pikarapsua vintaasista. Pidempään ei ole rahkeita, sillä pelasin kuuhaa ja hävisin ties mille.
Pakkana toimi punainen workshopaggro, jossa koitetaan jarruttaa kaveri suohon samalla kun 5/3 ajaa naaman siniseksi. Lista oli about:
4 shop
4 mountain
2 barbarian ring
2 bazaar
3 mishran tehdas
3 wasteland
1 strip
1 loorus
5 moksia
1 crypt
1 sol ring
1 vault
1 petal
4 welder
4 juggernaut
2 trike
2 gorilla shaman
1 duplicunt
1 sundering peltikasa
4 thorn
4 sphere
4 chalice
1 trini
2 crucible
Jotain vielä oli, mutta ei muista mitä. Sidellä oli 4 tormod, 2 heretic, 3 spree, 1 mountain, 1 duplicant, 4 needle.
Eka kierros, Kosti ja mirror (melkein)
Kosti pelasi samaa pakkaa, paitsi että hyvät kortit oli vaihdettu huonoihin. Eka pelissä kuukala ajelee naamaan ja saa nopean juggernautin kaveriksi. Foldaan kun en nosta kuin jarrua. Toisessa pidän riskikouran, jossa on 2 spreetä ja heretic, mutta manoina vain shop, wasteland ja mountain. Kostin eka vuoron kuukala fiksaa mun manat, nice card, ja voitan helposti. Kolmannessa kosti pelaa jotain nalleja ja pelti kyykyttää. 2-1.
Toinen kierros, oath
Matchup on kiva: jos vastus resolvaa oathin, fold, ellen säkitä duplicantia. Ekassa saan ajeltua vastuksen pois ennen kuin enkelit tuuttaavat pahasti. Vastus unohti laittaa Krosan Reclamationilla mun 5/3:n pois responsena weldaukseen, ja voitin. Jos VALKOISTEN enkelien sijaan voittokeino olisi tyrant-mallia, olisi ollut vähän hankalaa. 6/6 roska blokkaa vain yhden robotin. Kahessa seuraavassa tulee pika-oath, ja kippaan. 1-2.
Ründ kolome, Kari ja Karin tepsi.
Tässä matchupissa kannattaa nostaa jarrua. Kari on kuitenkin ovela mies, ja nosti molemmissa gameissa alkuun forcen ja perään anskun. Minä sen sijaan keskityin läänin ja roskan nostamiseen. 0-2
Sitten Ville Schweppes ja mirror
Villen pakka on kostin pakkaa parempi, sillä edellisenä iltana painotimme Rambon kanssa hänelle, että nallet ei tee mitään ws-aggrossa. Molemmilla on sidellä samanlaisia vehkeitä, joten nopanheitoksi menee. Voitin aloitusheiton helposti. Schalinilla on jostain syystä vielä nalle tai kaksi pakassa, joten voitan pelaamalla enemmän relevantteja kuponkeja. Kolmospelissä laitan eka vuorolla sata helyä ja perään chalice nollalla. Villellä oli kourassa maukas Vän Länder ja pari moksia. Ajan nopsaan welderin ryydittämänä. 2-1
Kierros 5, taas oathia suuhun
Vastus tärräsi hieman, ja kysyinkin, että ootkos paljon vintaasia pelaillut. Eka turnaus oli kuulemma. Oathilla on kiva pelata vintage-uran alkutaipaleella, sillä kahden manan enchantmentin tiskiin saaminen ei paljoa vaadi. Pakka oli tällä kertaa tyrantversio. Jarru kuitenkin osoittautui hankalaksi, joten onnistuin voittamaan yhden gamen, vaikka olin sata vuoroa oathin alla hyydyksissä. Yhdessä vaiheessa strippasin vastuksen Orchardin ja tapoin oman spirit-tokenin ja triken trikellä, ettei tulisi tyranttia peliin. Kaveri kuoraisi pron tyyliin pakan päältä uuden spirit-läänin, mutta oathaus laittoi vastuksen pakan aika pieneksi, ja reclamation oli jo mennyt. Vastus ei muistanut kombottaa mua suohon Brain Freezellä yhdessä kohtaa, ja pelti ajeli. Kolmospelissä tuli Orchard, mox, oath, sun. Mulla oli kädessä 5 jarrua, shop, strip, moro. 1-2
Pakka kusi vähän käsille parissa kohtaa, tai sitten vastustaja nosti paremmin, mutta eri pakkavalinnalla olisin joka tapauksessa ollut korkeammalla tuloslistassa. Yksi hyvä idea olisi ollut UW metagamepakka Meddling Mageilla ja Katakeilla jne. Mage, johon sanotaan Tendrils, syö tepsimiehen kokonaan, ja Katakilla menee kaikki shoppipakat kyykkyyn lattiasta läpi. Jötun Grunt auttaa welderin eliminoimisessa, ja toimii myös kätevänä gravevihana esim. Ichoridia vastaan. Swords to Plowshares ja mahdollinen siden Ronom Unicorn nauravat Oathin pelaajille 100-0, kuten myös Flash-pakoille. Aika varma 5-0 olisi tullut siis. Pelaan varmaan seuraavassa turnauksessa kyseistä pakkaa.
Koko viikonloppu oli siistiä tursailua, porukka mukavaa ja meininki rentoa oulu-style. Hyvin meni. Propsia kohti Rikolaa sammumispaikasta, kuten muillekin paanunlätkijöille. Erityis Kunia maininnta pizakepab Hevalille, josta saa kympin setelistä vaihtorahana 15 euroa, ja vielä laatukänkkyä. Miinusta Pizza Servicen partahinnoille.
-
Yksi hyvä idea olisi ollut UW metagamepakka Meddling Mageilla ja Katakeilla jne. Mage, johon sanotaan Tendrils, syö tepsimiehen kokonaan, ja Katakilla menee kaikki shoppipakat kyykkyyn lattiasta läpi. Jötun Grunt auttaa welderin eliminoimisessa, ja toimii myös kätevänä gravevihana esim. Ichoridia vastaan. Swords to Plowshares ja mahdollinen siden Ronom Unicorn nauravat Oathin pelaajille 100-0, kuten myös Flash-pakoille. Aika varma 5-0 olisi tullut siis. Pelaan varmaan seuraavassa turnauksessa kyseistä pakkaa.
Tänään on muuten järvärillä kaikki safkat puoleen hintaan. Kuulema jopa oikeesti.
-
Vastus tärräsi hieman, ja kysyinkin, että ootkos paljon vintaasia pelaillut. allekirjoittanut ilmottautuu :P
Voisin itsekin avata hieman sanaista arkkuani lauantaisesta vintaasista.
Kyseessä oli ensimmäinen vintage-turnaus, johon osallistuin (edellisen aikaan iski sopivasti korkea kuume). Toivoin pääseväni paikalle hyvissä ajoin ennen turneen alkua, mutta TKL ei ollut kanssani täysin samaa mieltä, joten saavuinkin paikalle viimeisenä, hieman ennen aloittamista. Nopeat vaihdot jyxan kanssa ja ilmoittautumaan päivän koitokseen.
Formaattia vähän pelaanneena päätin tällä kertaa kokeilla nopeasti googlettamaani pakkaa, joka oli kutakuinkin tällainen:
Tyrant Oath
4 Forbidden Orchard
1 Island
3 Flooded Strand
2 Polluted Delta
2 Tropical Island
2 Volcanic Island
2 Underground Sea
1 Black Lotus
1 Mox Emerald
1 Mox Jet
1 Lotus Petal
1 Mox Ruby
1 Mox Sapphire
4 Gush
4 Brainstorm
4 Ponder
3 Duress
2 Tidespout Tyrant
1 Brain Freeze
1 Flash of Insight
1 Krosan Reclamation
4 Oath of Druids
4 Force of Will
1 Chain of Vapor
1 Demonic Tutor
1 Vampiric Tutor
3 Merchant Scroll
1 Fastbond
1 Ancestral Recall
1 Yawgmoth's Will
1 Time Walk
SB:
2 Pithing Needle
4 Leyline of the Void
1 Blazing Archon
2 Extirpate
2 Red Elemental Blast
1 Pyroblast
2 Shattering Spree
1 Tendrils of Agony
Ensimmäinen kierros, joku espoolainen (pahoittelen, huono nimimuisti)
Vastustaja pelaa jonkinlaista jarrua, mutta nopea Oathattu tyrantti hoitelee pöydän tyhjäksi ja ajelee päin näköä. Toiseen peliin saidaan Shattering Spreet sisään ja Oathin voimalla pusken taas tyrantin pöytään. 1-0.
Toinen kierros, joku oululainen
Ensimmäisessa pelissä Oathi vie lähes kaikki kortit pakasta ennen tyrantin löytymistä. Vastustaja mokaa ja pelaa anssin minuun, kun minulla oli vielä 4 korttia pakassa. Viimeisellä nostolla pro-pelaajan tapaan tarvittu ländi käteen, Willi tiskiin ja Brain Freeze kaverin pakkaan. Toisesta pelistä on hieman heikko kuva, mutta taisi siinäkin tyrantti hoidella homman kotiin. 2-0.
Kolmas kierros, Erkki Siira ja Flash
Tiesin, että vastustaja pelaa flashia, eikä minulla ollut oikein minkäänlaista käsitystä, että miten sitä vastaan tulisi pelata. Taisin hävitä ensimmäisen pelin nopeaan flashiin. Toiseen peliin sideltä vehkeet ja niiden turvin pääsenkin jauhamaan voittoon. Kolmannessa pelissä vastustaja nostaa castaamallani anssilla itselleen herkut ja poistaa ainoan puolustuksen, extirpaten, kädestäni ja tappaa combolla. 2-1.
Neljäs kierros, Jari Puranen ja toinen Flash
Hienoa, kaksi flashia putkeen. Nostan kuitenkin hyvin ensimmäisessä pelissa ja saan Oathin pöytään ja myös pysymään siellä. Toisessa pelissä teen aivan käsittämättömän mokan ja lähden ajatuksissani täysin kurakädellä peliin. Landeinä pelkästään Orchardit, joiden luomat spiritit sitten tappavat minut myöhemmin well played :/. Kolmannessa pelissä asetelmat ovat hieman paremmat, mutta vastustaja ehtii saamaan tarvittavat palaset ennenkuin saat itse pelattua mitään relevanttia. 2-2.
Viides kierros, Teemu Hyvonen
Kuten Teemu tuossa ylämpänä jo mainitsikin, niin tuli kyllä kämmäiltyä aika paljon matsin aikana. Ensimmäisen pelin voitan Oathilla, toinen kusee omiin virheisiin ja kolmannen onnistun voittamaan loistavan aloituskäden voimin. 3-2.
Kaikenkaikkiaan turnausta oli miellyttävä, vaikkakin pelitilat olivat hieman infernaaliset johtuen verhojen puutteesta ja porottavasta auringosta. Pakka toimi aivan loistavasti, vaikka pelitaidoissa on vielä paljon hiottavaa. Mm. muutamat todella pahat kämmit ja pelivirheet kun olisi saanut karsittua, niin jopa 5-0 olisi ollut ihan saavutettavissa. Kiitän vastuksia, kun jaksoivat meikäläisen räpellystä katsella ilman pahempaa avautumista. Toivottavasti saadaan jatkossakin nauttia vintagesta treen maisemissa, että pääsee niitä pelitaitoja hiomaan parempaan kuntoon, ja pakka pääse oikeuksiinsa.