Kun kukaan muu nyt ei ole älynnyt offtopicciin vitsi-topicia perustaa niin pakko se on minun tehdä =D kirjoittakaa ihmeessä useampikin jos tulee mieleen! Myös linkit joillain tavoilla mielestänne humoristisille sivuille ovat tervetulleita. Aloitan seuraavalla:
Maatalon isännän kukko oli jotenkin saanut suuhunsa isännän viagraa. Kukko saikin oikein kunnon hepulin ja paneskeli kaikki maatilan kanat kuoliaaksi. Jaksoipa kukko vielä ohimennen kuksia hanhetkin hengiltä. Seuraavana päivänä isäntä näki kukon maassa kuolleen näköisenä. Kukon yläpuolella lenteli korppikotkia ja muita haaskalintuja. Isäntä kysyi kukolta: "Oletko kunnossa?" johon kukko: "Suu kiinni, saan kohta naista!"
jotenkin noin se meni... kai tuollaiset hyväksytään? =D
Tulkaapas Kalle Kustaan ikkunan alle
Tulkaa paskalle, kustaan ikkunan alle
Samat kirjaimet, eri kohdissa välimerkit/lyönnit.
Miesten Päivän Perinnesäätiö järjestää junttileirin
ponihäntähemmoille.
Ilmoittautumiset Säätion konttoriin 29.08.2004 mennessä
Päiväohjelma
8.00 Aamusauna
- Oluenjuontia ja ähkimistä
- Käydään läpi lyhyesti keskeiset kirosanat.
9.00 Aamuverryttely
- Tehdään pieni metsäretki sukat jalassa.
- Avomaastossa kuseskelua
- Kädenvääntoä ja Koskenkorvaa
- Kivien heittelyä rannassa
- Ajetaan mopolla ympyrää ilman kypärää.
10.00 Hengen nostatus
- Lisää Koskenkorvaa
- Uhoamisen perusteet 1.01
- Painiottelu saunan takana
11.00 Pilkotaan Toyota Corolla -76 kulmahiomakoneilla palasiksi.
11.30 Lounas
- Makkaraa, hernekeittoa, olutta
- Vihanneksia ja muita ruohoja sen verran, että niitä voi lingota lusikalla kaveria otsaan.
- Ruokaryypyt
12.00 Ruokalepo
- Mennään kengät jalassa sänkyyn
- Sängyssä puhutaan armeija/sivarijuttuja
- Unimusiikiksi kuunnellaan Antero Mertarannan selostus mm-kisoista -95.
- Haukutaan ruotsalaisia.
- Työnnetään käsi housuihin ja otetaan tirsat.
12.45 Tosihommat alkaa
- Siirretään iso kivi porukalla toiseen paikkaan.
- Juodaan kaljaa.
- Kehutaan kuinka kovia työmiehiä ollaan.
- Siirretään kivi takaisin.
- Juodaan Koskenkorvaa.
13.30 Ohjattua välineiden valmistelua
- Vuoleskellaan makkaratikut valmiiksi iltaa varten, koska puukot takavarikoidaan klo 17.
- Valmistetaan Käpyritsat.
14.30 Käydään sakilla pelottelemassa lintubongareita
15.00 Haukutaan akat
15.30 Käydään vonkaamassa intimiteettiä mattopyykkäreiltä
- Palataan saamatta takaisin leiriin.
- Pohditaan, että se isotissinen olisi voinut antaakin, ellei SamvaiS(en voinut vastusta kiusausta:) olisi mennyt näyttämään sille nakkiaan.
- Haukutaan akat.
- Puhutaan omina kokemuksina kaikki naisjutut, joita kaverit on meille valehdelleet.
17.00 Illallinen
- Makkaraa ja hernekeittoa
- Sinappia
- Olutta ja Koskenkorvaa
18.00 Räjäytetään jotakin
18.30 Lämmitetään sauna
- Jokainen kertoo vuorollaan, missä saunassa on Suomen parhaat löylyt.
- Juodaan koskenkorvaa.
- Käydään alasti uimassa.
- Seurataan salaa kenellä on seurueen suurin jorkka.
- Juodaan kaljaa ja Koskenkorvaa
19.00 Käydään kylän baarissa haastamassa paikallisten kanssa riitaa
20.00 Tehdään nuotio
- Juodaan Koskenkorvaa.
- Haukutaan akat.
21.00 Makkaranpaisto alkaa
- Poltetaan makkarat tikun nokassa karrelle.
- Vedetään reilusti sinappia kyrsän syrjään
- Vedet silmissä kehutaan kuinka hyvää se on.
22.00 Lauletaan Rosvoroope ja Kotkan Ruusu 17-äänisesti
- Juodaan kaljaa.
- Kehutaan akat.
23.30 Iltatoimet
- Juodaan Koskenkorvaa.
- Kustaan nuotio sammuksiin.
- Kävellään kädet toistemme hartioilla kämpille.
- Ollaan toistemme parhaat kaverit.
- Pyyhitään sinapit hihaan.
- Mennään vaatteet päällä nukkumaan.
- Kaveria ei jätetä.
tässä pari hauskaa linkkiä...
http://www.co.jyu.fi/~np/anagrams.html
http://www.albinoblacksheep.com/flash/dudefalling.php
Kun sukupuu kutistuu sukupuskaksi, sen alle ei enää voi piilotella yhtä paljon :=
Pah! Pelkkiä alapäävitsejä kaikki. (Mikon pitkä vitsi oli oikeastaan aika hyvä) Tässä vähän vaihtelua:
Mitä eroa on Michael Jacksonilla ja muovikassilla?
-Toinen on valkoinen, tehty muovista ja lasten on vaarallista leikkiä sen kanssa. Muovikassilla taas kannetaan ostokset kaupasta kotiin.
Ihmissyöjä oli useita kuukausia syönyt pelkkiä blondeja. Kun kaverit kysyivät häneltä syytä siihen, hän vastasi:
-Olen vegaani, syön vain vihanneksia.
Oppijärjestelmien selityksiä aloittelijoille
-Sosialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio antaa toisen niistä naapureillesi.
-Fasisimi: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja ampuu sinut.
-Maolaisuus: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja myy maitosi.
-Kommunismi: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja antaa sinulle maitokortin.
-Kapitalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat sonnin.
-Imperialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt molemmat naapurillesi, noudat yöllä häneltä neljä lehmää ja myyt maidon hänelle.
-Demokraattinen sosialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Keskuskomitea ottaa molemmat ja antaa niille sosiaaliturvaa.
-Byrokratia: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ampuu toisen, lypsää toisen ja kaataa maidon pois.
-Anarkia: Sinulla on kaksi lehmää. Jätät navetan ovet auki ja unohdat koko jutun.
-Hippiaate: Sinulla on kaksi lehmää. Kaikki huolehtivat lehmistäsi. Lehmät lopettavat ruohonsyönnin ja alkavat polttaa ruohoa.
-EU: Sinulla on kaksi lehmää. Direktiivin mukaan lehmät ovat juureksia ja maito kalasäilyke, joiden tuottamiseen voit anoa vuoristotukea.
-YK: Sinulla on kaksi lehmää. Lypsäessäsi puristat liian kovaa utareista. Lehmä valittaa asiasta, ja naapurit rientävät välittömästi apuun. Naapurit alkavat vartioida lypsyaitausta ja joudut lypsämään lehmäsi navetan takana naapureilta piilossa.
-Aparthaid: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio vaatii sinua pitämään lehmät eri laitumella, koska ne ovat eri värisiä. Toisella laitumella on vähemmän ruohoa. Kukaan ei suostu ostamaan maitoasi.
-Uskonsodat: Sinulla on kaksi lehmää. Ne karkaavat naapurin laitumelle ja uhkaavat tappaa kaikki hevoset, jos ne eivät ala käyttäytyä kuin lehmät.
-Surrealismi: Sinulla on kaksi kirahvia. Valtio vaatii sinua sen takia opettelemaan haitarinsoittoa.
Nainen pyysi rakastajaansa luokseen keskellä päivää, koska hänen miehensä oli töissä. Hänen 9-vuotias poikansa tuli yllättäen makuuhuoneeseen, näki rakastavaiset ja piiloutui vaatekaappiin. Mutta mies tulikin kotiin ennen aikojaan. Hätääntynyt vaimo työnsi
rakastajansa vaatekomeroon, eikä huomannut, että poika oli samassa komerossa.
Poika totesi: "Täällä on pimeää."
Mies vastasi: "Niin on."
Poika: "Minulla on pesäpallo."
Mies: "Sehän kiva."
Poika: "Haluatko ostaa sen?"
Mies: "Ei, kiitos."
Poika: "Mun iskä on ulkopuolella."
Mies: "OK. Mitä maksaa?"
Poika:"250 euroa."
Mies: "Selvä, minä ostan sen."
Muutaman viikon kuluttua asia toistui ja poika sekä rakastaja olivat taas
samassa, pimeässä komerossa.
Poika totesi: "Täällä on pimeää."
Mies vastasi: "Niin on."
Poika: "Minulla on pesäpallomaila."
Rakastaja muisti edellisen kerran ja kysyi pojalta: "Mitä maksaa?"
Poika:"750 euroa."
Mies: "Hyvä."
Muutama päivä myöhemmin pojan isä ehdotti: "Haepas pesäpallosi ja mailasi, niin mennään vähäksi aikaa ulos pelailemaan."
Poika vastasi: "En voi. Myin ne molemmat."
Isä uteli:"Paljonko sait?"
Poika: "Yhteensä 1.000,- euroa."
Isä suuttui: "Sehän on hirveä ylihinta. Paljon enemmän, kuin mitä minä maksoin.
Tai sitten sinä valehtelet! Nyt mennään kirkkoon ja saat tunnustaa syntisi
papille."
Molemmat kävelivät kirkkoon ja isä työnsi poikansa rippituoliin ja pani oven kiinni.
Poika sanoi: "Täällä on pimeää."
Pappi vastasi: "Älä taas aloita tuota samaa paskaa..."
Ja seuraavan vitsin voittekin lukea (ellette ole jo lukeneet) suoraan kortin flavor-tekstistä. [card]Laughing Hyena[/card]
Bruce Dickinson ja Steve Harris olivat lomille päästyään kalastamassa ja Brucella sit nappasi pitkän odottelun jälkeen ja oli innoissaan saaliista ja sanoi Harrylle "Hei kato mä sain hain!", Steve sit vähä katseli ja sanoi Bruce-pojulle että "Kuule ei tää oo mikää hai, se on särki" johon Bruce sit totesi, "Hmm.. ei siis hai!"
...
Lainaus käyttäjältä: henward...
Nyt
carcass hommat käsistä!
Edit: Opettelepa lainaamaan järkevämmin. ~jari
kylläpä miehen mahaan mahtuu juotavaa :)
Lainaus käyttäjältä: henward...
Tästä on toinenkin versio. Menee jotakuinkin näin;
Bruce Dickinson ja Steve Harris olivat kävelyllä kaupungilla. Yllättäen kulman takaa hyppäsi ryöstäjä, joka vaati rahoja. Kun Harris ja Dickinson eivät tahtoneet luovuttaa rahojaan, ampui ryöstäjä Brucea vatsaan ja juoksi pois. Bruce kaatui maahan ja kysyi heikolla äänellä: "Mi.. mihin osui?" Hetken tutkittuaan Harris vastasi: "Taisi osua maksaan." johon Bruce vastasi "Ei siis haimaan."
Lainaus käyttäjältä: sCLTästä on toinenkin versio.
Niinhän onkin.
Olipa kerran ruotsalaissyntyinen keksijä, joka asui kaukana kaupungista, syrjäisessä ja hiljaisessa metsätorpassa. Tämä mies sai valmiiksi uuden keksintönsä -autonmoottorin, joka toimii paitsi bensiinillä, myös vaseliinilla.
Keksijä asensi moottorin vanhaan autoonsa ja lähti ajelemaan kaupunkia kohti, tarkoituksenaan myydä keksintö autotehtaalle. Matka oli pitkä, alkoi hämärtää...
Samaan aikaan oli varsin itsepäinen ja epäsopuisa perhe lopettelemassa illallistaan. Kinaa synnytti epäselvyys siitä, kuka tiskaisi astiat.
- Minä en tiskaa, se on akkojen hommaa, karjaisi isä.
- Minä laitoin ruuan, en tiskaa, valitti äiti.
- Mä oon tiskannu joka ilta tällä viikolla, ei oo mun vuoro, kimitti tytär.
Riita jatkui ja jatkui, kukaan ei antanut periksi. Lopulta perhe päätti, että jokainen käy alasti selälleen keittiön lattialle makaamaan. Se, joka ensiksi liikkuisi, nauraisi tai sanoisi jotakin, joutuisi tiskaamaan.
Perhe riisuutui ja asettui makuulle keittiön lattialle...
Keksijä huomasi hajamielisyyksissään unohtaneensa tankata autonsa. Auto alkoi nykiä ja lopulta pysähtyi tankki tyhjänä tienposkeen. Keksijä nousi autostaan ja tähyili ympärilleen ja havaitsi valoa muutaman sadanmetrin päässä. Toiveikkaana hän lähti hakemaan bensiiniä lainaksi.
Keksijä saapui talolle ja koputti oveen. Kukaan ei tullut avaamaan. Outoa, talossa paloi kuitenkin kaikki valot. Hän avasi oven ja astui sisälle. Hämmästyksekseen keksijä näki talonväen makaamassa alastomana keskellä keittiön lattiaa. Hän päätti kuitenkin kysyä apua.
- Anteeksi, olisiko teillä lainata vähän bensaa, kun minun autoni jäi tuohon tielle? - Minä maksan tietysti, hän sanoi. Kukaan ei vastannut.
Keksijä kohautti harteitaan ja alkoi itse etsiskellä bensiiniä. Keittiön komeroita tutkiessaan hän ei voinut olla huomaamatta, kuinka hyvännäköinen perheen tytär oli. Koska kukaan talonväestä ei reagoinut häneen mitenkään, päätti keksijä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja naida napautti tytärtä.
Suoritettuaan toimensa ilman häiriötä keksijä oivalsi, että autotallistahan sitä bensaa pitäisi katsella. Hän meni talliin, mutta etsintä päättyi edelleen tuloksetta.
Palattuaan takaisin keittiöön hän totesi, ettei äidissäkään oikeastaan mitään vikaa ollut. Ja ei kun toimeen. Keksijä kiksautti perheen äitiäkin.
Vielä olisi tietenkin mahdollista, että vintillä on kanisteri. Keksijä kipusi ylös, mutta turhaan hän sieltä mitään haeskeli. Bensiiniä ei talossa kertakaikkiaan ollut. Harmistuneena hän jälleen palasi keittiöön. Siinä talonväkeä katsellessaan hän yhtäkkiä muisti moottorinsa erikoisuuden.
- Olisikohan täällä jossain vaseliinia, hän tokaisi ääneen itselleen.
Silloin perheen isä nousi pystyyn ja karjaisi:
- Ei saatana, minä tiskaan!!!
Lainaus käyttäjältä: oltrak - 02.04.06 - klo 03:01
Lainaus käyttäjältä: sCLTästä on toinenkin versio.
Niinhän onkin.
Kato, joku on tehnyt oikein kulttuuriteon. Pitäisi kai taas yrittää pystyttää se mitäs hait -sivusto.
http://www.cs.helsinki.fi/u/jihonen/Hait/Olihan noitakin kertynyt joku kymmenen.
Koetanpa minäkin olla henkevä Iron Maidenin tiimoilta.
Bruce ja Steve olivat ostamassa käytettyä autoa. Bruce lähti koeajolle, jonka aikana paljastui, että autosta olivat vaihteet paskana. Kun Steve kysyi kommenttia autosta, vastasi Bruce yks'kantaan: "Wasted gears".
Nyt täytyy tunnustaa, että noi Maiden vitsit meni hieman ohi, kun ei ole poikien toilailuja tullut seurattua eli löytyiskö selvennystä tuohon hai-juttuun.
Ei siis high = Aces High = Maidenin biisi.
Lainaus käyttäjältä: Dark Knight - 01.04.06 - klo 15:02
Oppijärjestelmien selityksiä aloittelijoille
-Sosialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio antaa toisen niistä naapureillesi.
-Fasisimi: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja ampuu sinut.
-Maolaisuus: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja myy maitosi.
-Kommunismi: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja antaa sinulle maitokortin.
-Kapitalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat sonnin.
-Imperialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt molemmat naapurillesi, noudat yöllä häneltä neljä lehmää ja myyt maidon hänelle.
-Demokraattinen sosialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Keskuskomitea ottaa molemmat ja antaa niille sosiaaliturvaa.
-Byrokratia: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ampuu toisen, lypsää toisen ja kaataa maidon pois.
-Anarkia: Sinulla on kaksi lehmää. Jätät navetan ovet auki ja unohdat koko jutun.
-Hippiaate: Sinulla on kaksi lehmää. Kaikki huolehtivat lehmistäsi. Lehmät lopettavat ruohonsyönnin ja alkavat polttaa ruohoa.
-EU: Sinulla on kaksi lehmää. Direktiivin mukaan lehmät ovat juureksia ja maito kalasäilyke, joiden tuottamiseen voit anoa vuoristotukea.
-YK: Sinulla on kaksi lehmää. Lypsäessäsi puristat liian kovaa utareista. Lehmä valittaa asiasta, ja naapurit rientävät välittömästi apuun. Naapurit alkavat vartioida lypsyaitausta ja joudut lypsämään lehmäsi navetan takana naapureilta piilossa.
-Aparthaid: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio vaatii sinua pitämään lehmät eri laitumella, koska ne ovat eri värisiä. Toisella laitumella on vähemmän ruohoa. Kukaan ei suostu ostamaan maitoasi.
-Uskonsodat: Sinulla on kaksi lehmää. Ne karkaavat naapurin laitumelle ja uhkaavat tappaa kaikki hevoset, jos ne eivät ala käyttäytyä kuin lehmät.
-Surrealismi: Sinulla on kaksi kirahvia. Valtio vaatii sinua sen takia opettelemaan haitarinsoittoa.
Sekä:
-Libertariaaninen anarkokapitalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat härän, mutta saatkin huijarilta impotentin sonnin. Et mahda mitään, koska hallitus ei suojele sinua.
-Fundamentalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Ne karkaavat naapurin laitumelle ja uhkaavat tappaa kaikki hevoset, jos ne eivät ala käyttäytyä kuin lehmät.
-Uusliberalismi: Sinulla on kaksi lehmää. WTO ottaa molemmat, myy ne kansainvälisille hampurilaisketjuille ja siirtää sinun kustannuksellasi Bangladeshiin, koska tuotanto maksaa siellä tänään vähiten.
Mies meni farmanseutille, ja tiskillä sattui palvelemaan nainen.
Nainen; Mitä saisi olla?
Mies; Eikö teillä olisi yhtään miestä töissä täällä? Minulla olisi vähän.. intiimimpi ongelma.
Nainen; Kaikki tässä liikkeessä työskentelevät ovat naisia. Mutta voin vakuuttaa että suhtaudumme ongelmaanne ammatillisesti ja luottamuksellisesti.
Mies; No, kai minä sitten voin kertoa. Minulla näet seisoo koko ajan. Se alkaa olla jo aika noloa.
Nainen: En ole kuullutkaan tämmöisestä ennen, odota hetki niin meneen tapaamaan johtajaa.
Nainen lähtee ja palaa parin minuutin kuluttua
Nainen: Tässä johtajan tarjous: 3000 euroa kuussa ja 20 prosentin osakkuus.
Mikä on kirkasta ja haisee pahalle?
- Kirkan kakka!
Matti ja Teppo kävelivät kadulla, Teppo jäi auton alle. Mitä Matti teki?
- Matti teki single-albumin! Naurua... Naurua... ;)
Lainaus käyttäjältä: papana - 26.10.06 - klo 17:45
Matti ja Teppo kävelivät kadulla, Teppo jäi auton alle. Mitä Matti teki?
- Matti teki single-albumin! Naurua... Naurua... ;)
En tiedä mitä hauskaa singlealbumissa on, mutta jos Matti olisi tehnyt soololevyn, tuo olisi hauska.
Jos lavalla pelleilee liikaa, Genelläkään ei ole hauskaa.
Tässä ois vielä yksi...
Kaksi hapankorppua käveli tien yli, toinen jäi auton alle.
Toinen sanoi:''Tulehan muruseni''
Naurua... Naurua...
Tässä on vielä yksi hauska basistivitsi:
Basisti otti musiikkiliikkeestä 5-kielisen basson koekäyttöön viikoksi. Viikon kuluttua hän palautti basson, ja myyjä kysyi, oliko basso hyvä.
- No oli se ihan hyvä, mutta hihna oli vähän kiree...
Hah! Jos et tajunnut, niin ei mitään, minullakin meni vuorokausi ennen kuin tajusin. :) Mutta se on hauska kun sen tajuaa.
Vähän samaa ideaa tässä;
Kitaristi lainasi yhtä kitaraansa basistille, jotta tämä voisi opetella kitarankin soittelua. Viikon kuluttua kitaristi soitteli basistille ja kyseli miten harjoittelu on sujunut: "Noo ihan hyvinhän se, ihan kiva tämä sun viiskielinen bassos, vähä ohut kielisetti vaa ja tuo hihna on nii pirun kiree".
Tässä on loistava vitsi, minkä kaverini keksi:
Mitä yhteistä on mopon viritysosilla ja likapyykillä?
- Molemmat joutavat pessuun.
:D
Kaksi muusikkoa käveli baarin ohi.
Lainaus käyttäjältä: Laava - 03.11.06 - klo 08:18
Kaksi muusikkoa käveli baarin ohi.
Vähän samaa rataa tämäkin:
Basisti käveli baarin ohi.
Basistivitsejä kyllä löytyy tuhansia, mutta tässäpä yksi... (taas):
Basisti oli joutunut autiolle saareelle, hän oli lojunut saarella viikon, ja hänelle alkoi kertyä "tarpeita". Eräänä päivänä sitten saarelle haaksirikkoutui todella hyvännäköinen nainen, ja hän meni basistin luo sanoen:
"Kuulepas basisti, nyt sinä saat sitä mitä olet niin kauan halunnut"
Basistin ilme kirkastui:
"Älä helvetissä! Onko sinulla viinaa?"
Odotettavissa olisi naurua... mutta silti, tämä vitsi toimi itselleni parhaiten kun satuin olemaan hemmetin väsynyt :) .
Mistä tietää että lava on tasainen?
Basisitilta valuu kuolaa molemmista suunpielistä!
Mikä se on kun basistilla on nainen kainalossa?
-Tatuointi
Montako muusikkoa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
-Tehtävä on mahdoton ratkaista. Lampussa on kierteet ja lasia, joten muusikko korkkaa sen.
Miksi kutsutaan tyyppiä, joka hengailee bändin kanssa kaikkialla? Basistiksi.
Pikku Kallen sisko sanoi pikku kallelle sen jälkeen kun he olivat naineet: Olet paljon parempi kuin isä.
Pikku kalle vastasi: Tiedän, äitikin sanoi niin.
tämän vitsin keksin itse pari päivää sitten ihan sattumalta (tai en ole ainakaan koskaan ennen kuullut sitä)
so here it comes...
miksi kutsutan kärpästen jääkiekkoa
-kärpäslätkäksi!
eikö ollutkin mainio? (yeah right...)
Lainaus käyttäjältä: NiZiTA - 26.11.06 - klo 20:21
Pikku Kallen sisko sanoi pikku kallelle sen jälkeen kun he olivat naineet: Olet paljon parempi kuin isä.
Pikku kalle vastasi: Tiedän, äitikin sanoi niin.
Tämä oli aika sairas, mutta silti ihan hyvä ;)
Tässäpä vitsi mikä vitsi:
Miksi Mikki Hiiren korvissa on *paskaa*,
No kun Hessu Hopo oli laulamassa karaokea,
joku huusi!
Työnnä se *vitun* Mikki Perseeseen!
Eipä ollut kovin hyvä, eihän ? :P
LainaaPikku Kallen sisko sanoi pikku kallelle sen jälkeen kun he olivat naineet: Olet paljon parempi kuin isä.
Pikku kalle vastasi: Tiedän, äitikin sanoi niin.
Samaa sarjaa:
Pikku-Liisa totesi äidilleen: "Isä on homo". "Miten niin?" äiti kysyi. "Sen kulli maistuu paskalle".
Aika kipee :P
Löysin Mtgsalvationista erään käyttäjän sigusta tällaisen lainauksen: "I say 'Akroma, angel of global warming.'. Now thats the future." Repesin ;D
Jos ensimmäisellä miehellä on mersu, toisella bemari ja kolmannella honda, niin mikä on neljännellä miehellä?
Ientulehdus sillä joka neljännellä suomalaisella miehellä on ientulehdus.
Lainaus käyttäjältä: one fool - 15.02.07 - klo 13:52
Jos ensimmäisellä miehellä on mersu, toisella bemari ja kolmannella honda, niin mikä on neljännellä miehellä?
Ientulehdus sillä joka neljännellä suomalaisella miehellä on ientulehdus.
aika hyvä! :D
Miksi basisiti ei voi olla joulupukkina?
· basistilla ei ole tarpeeksi lahjoja.
Höhö höhö...
Minni Hiiri tietää, miltä mikin maistuu...
Muah!
Mitä lumiukko sanoi toiselle lumiukolle?
- Haisee porkkanalle...
Hah! Hah!
Nauroin itseni kipeäksi kun näin tuon Lostissa. En tiedä oliko sokerin yliannostuksella asiaa, mutta se vaan nauratti... :D
Taitaa tyttö tietää että olis seinän takana patukkaa (http://youtube.com/watch?v=uEJpJT6LDgs) tarjolla ;)
Lainaus käyttäjältä: Ziilot - 13.04.07 - klo 03:18
Taitaa tyttö tietää että olis seinän takana patukkaa (http://youtube.com/watch?v=uEJpJT6LDgs) tarjolla ;)
Tuo kyllä kuuluis tonne nettivideot threadii
- Mitä eroa on munilla?
Kustakin munasta tulee
joskus jotain muuta.
no lisää näitä hyvii vitsei
pikku kalle emni äitinsä kanssa suihkuun ja isänsä kanssa saunaan
suihkussa pikku kalle katsoi yläs ja kysyin äidiltä mikä toi on äiti vastaa vuoristo
ja sitten pikku kalle katsoo alas ja kyssyy mä tuo on äiti vastaa viidakko
sitten saunassa pikku kalle katsoo alasa ja kysyy mikä tuo on isä vastaa leijjona
sitten pikku kalle kurkkii oven reijjästä makuu huoneeseen ja näkee leijonan menevän ensin vuoristossa sitten menevän viidakkoon.
Viikon päässä möllöttävän vapun kunniaksi:
Miten tehdään ruotsalaista pikasimaa?
Syödään hiivaa, kustaan pulloon ja nakataan rusinat sekaan.
Lisää ruotsalais vitsejä tässä:
Kaksi ruotsalaista kaupunkilaismiestä olivat kävelyllä maaseudulla ja vastaan tuli iso tuore lehmän uloste läjä. Toinen ruotsalaisita kysyi: "Onko tämä sitä lehmä ulostetta?" Toinen ruotsalainen kumartui ja kaapi sormella läjästä ja maistoi: "Kyllä tämä on sitä. On se onni, ettei astuttu sen päälle."
Hih hih... :D
No juuu...
Miksi Otto tykkää japanilaisista koulutytöistä?
Koska Otto on lonkero.
Muhahahahaha!!! ;D
Lainaus käyttäjältä: Snowman - 24.04.07 - klo 19:51
No juuu...
Miksi Otto tykkää japanilaisista koulutytöistä?
Koska Otto on lonkero.
Muhahahahaha!!! ;D
Hyvä että joku muukin lukee sosiaalisestirajoittuneita ;)
Miksi Röllin vene upposi?
- Siitä puuttui tilipitappi.
Täs ois yks, muttei oma keksimä
Katolinen pappi oli aikeissa mennä päivystämään rippituoliin, kun hän tunsi pahoja vatsakipuja. Hän kutsui luokseen kirkon talonmiehen ja selitti tilanteen hänelle.
- Minun on aivan pakko mennä vähäksi aikaa ulkohuoneeseen. Voisitko sinä istua rippituolissa puolestani sillä aikaa?
- Minäkö? Mutta enhän minä osaa! En minä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi sanoa ripittäytyjille.
- Se on aivan helppoa. Kopissa on lista, jossa on lueteltu tavallisimmat synnit. Sinun tarvitsee vain kuunnella ripittäytyjien synnit, ja katsot sitten listalta, montako avemariaa tai isämeitää hänen tarvitsee lukea puhdistautuakseen.
Talonmies suostui, vaikka olikin hermostunut. Hän asettui rippituoliin ja tutki syntilistaa. Onneksi siinä näytti olevan laaja valikoima eri syntejä. Ensimmäisenä rippituoliin astui mies, joka tunnusti olleensa anaaliyhdynnässä vaimonsa kanssa. Talonmies tutki listaa, mutta ei löytänytkään anaaliseksiä!
Aviorikos ja sodomia siinä oli, mutta ne eivät oikein tuntuneet sopivan tähän syntiin.
Silloin rippituolin ohi meni nuori kuoropoika. Talonmies kurottautui ulos kopista ja kysyi:
- Hei, satutko tietämään, mitä pappi antaa anaaliseksistä?
- Kokista ja sipsejä.
Marja-Liisa Kirvesniemi ja Pirkko Määttä istuivat hiihtoleirillä ladun varressa tauolla. Marja-Liisa valitteli Pirkolle että Harri oli eilen hänelle kovasti suuttunut, eikä hän oikein ymmärtänyt miksi. He olivat käyneet saunassa illalla ja sen jälkeen oli ollut suuseksin vuoro. Suorituksen jälkeen Harri oli kysynyt että miltäs maistui johon Marja-Liisa oli erehtynyt vastaamaan:
"Miedolta".
Kalju Ruotsalainen käveli kadulla ja huomasi mainos julisteen jossa sanottiin että vaseliini kiihdyttää hiusten kasvua, kotona ruotsalaisen miesystävä yllätti kaljun miehen sivelemästä vaseliiniä päähänsä ja kysyi miksi ihmeessä laitat vaseliinia päähäsi, no kalju mies kertoi mies ystävälleen julisteesta, miesystävä rehahti hirveään nauruun ja sanoi "jos tuo olisi totta niin sun pers karvasihan saisi letille"
Tälle vitsille repesin, kun sen ensimmäisen kerran luin:
Nuori mies lähetti tyttöystävälleen sähköpostiviestin:
Rakkaani, kyyhkyläiseni, mikään mahti maailmassa ei voi erottaa meitä toisistamme!
Jos vastassani olisi maailman suurin meri, uisin sen yli nähdäkseni Sinut;
jos vastassani olisivat maailman korkeimmat vuoret, kiipeäisin niiden yli päästäkseni luoksesi;
jos eteeni tulisi maailman vahvin sotajoukko, raivaisin tieni paljain käsin sen läpi saadakseni Sinut syliini!
Oma kultsipuppelisi
PS: Tulen taas lauantaina, jos ei sada.
Tämäkin on ihan hyvä:
Skeptikko meni selvänäkijälle ja pyysi tätä kertomaan jotakin itsestään.
Huivipäinen vanha eukko kumartui kristallipallonsa ääreen ja sanoi:
"Näen täältä, että te olette kahden suloisen lapsen isä."
Skeptikko: "HAHHAH, niinhän TE luulette! Minä satun olemaan NELJÄN suloisen lapsen isä!"
Selvänäkijä: HAHHAH, niinhän TE luulette!
Ja tässä(http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4040) linkki sivulle, jossa löytyy kyllä vitseistä parhaimmat.
Avataan puheenvuoro parilla kevyemmällä puujalalla:
Minkälaisia alushousuja Eino Grön käyttää?
- Ikivihreitä tangoja
Agents-yhtye vietti saunailtaa - mitä he näkivät saunassa?
- Kääriäisen Jorman.
Heitetääs vielä loppuun pari parempaa vitsiä:
Mikä on vaaleanpunainen, kupliva ja raapii lasia?
- Vauva mikroaaltouunissa
Mikä on hauskempaa, kuin kymmenen vauvaa yhdessä roskakorissa?
- Yksi vauva kymmenessä roskakorissa
Samaa sarjaa jatkan parilla heitolla:
Mikä on hauskempaa, kun kymmenen kuollutta vauvaa ämpärissä?
- Se, että se alin on hengissä, ja yrittää syödä tiensä ulos.
Mikä on vielä hauskempaa?
- Se, kun se lähtee santsikierrokselle.
Lainaus käyttäjältä: shazzle - 07.05.07 - klo 15:24
Miksi Röllin vene upposi?
- Siitä puuttui tilipitappi.
En tiedä mikä tässä oikeen nauratti... :D Loistava!
Miksi Hollywoodissa ei kasva sieniä?
Sylvester Stallone ja John Wayne.
Lainaus käyttäjältä: tride - 14.07.07 - klo 12:24
Miksi Hollywoodissa ei kasva sieniä?
Sylvester Stallone ja John Wayne.
Kesti vähä aikaa tajuta, aika hyvä... ;D
At the annual Fishermen's Awards, the best of the trade gather to reward the finest of the past year. A lot of deserving winners receive coveted awards for various categories such as Best Rod, Best Story and Most Respected Captain. There is one category, however, where the winner never seems too pleased with their title.
And that title is the Master Baiter.
Täytyy kai se munki heittää yks ruotsalaisvitsi tänne sekaan
Mitä Samaa on joulupukissa ja ruotsalaisessa heterossa?
Vastaus: Kumpaakaan ei ole olemassa ;)
Lainaus käyttäjältä: fallen angel 91 - 29.12.06 - klo 20:22
miksi kutsutan kärpästen jääkiekkoa
-kärpäslätkäksi!
kuultu on ennenkin ;D
Mitä savolainen kannibaali sanoi syödessään ruotsalaista?
-Onpas kovvoo hommoo.
Hah, tää topiccihan on pysynyt voimissaan :D en oo varmaan vuoteen pyörinyt foorumilla, joten tässäpä pari vitsiä ja linkkiä :d
http://www.youtube.com/watch?v=zVtMOs4qpO8&mode=related&search= (http://www.youtube.com/watch?v=zVtMOs4qpO8&mode=related&search=)
tuohan nyt on vähän törkeää tuota tyyppiä kohtaan, mutta nauratti silti ja kovasti :D sieltä löytyy myös pidempi versio tuosta videosta, jossa se repeää vielä toisellekin tyypille. Sitten vitseihin:
What did Adam say on the day before Christmas ?
It's Christmas, Eve !
MIKSI KUTSUTAAN isoa töppäystä Pauligilla? Juhlamokaksi.
MIKSI RIVERDANCE SYNTYI Irlannissa? Pubeissa on vain yksi vessa.
ja lisää sanaleikkejä:
Lakimies tietää kaikenlaista.
Kissat protestoivat menemällä naulakkoon.
Morsian katosi, mutta vainukoira pääsi vihille.
Vangilla oli karatessa musta vyö.
Nörtti ei päässyt koodauksen MM-kisoihin, sillä hänellä ei ollut näyttöä.
ja tällekin nauroin vaikkei saisi:
Miksei spitaalinen päässyt inssistä läpi? Hänellä jäi jalka kaasulle.
Miksi Matti ei kuule sateella?
-Matti on sadekuuro.
Virtaset olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisää saadakseen perheensä alulle. Sinä päivänä kun
siitosisän piti saapua, herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi, "Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian". Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat. "Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut..." "Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanu teitä," rouva Virtanen keskeytti. "Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin." "Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa peremmälle. No niin, mistä aloitetaan?" rouva Virtanen kysyi punastellen. "Jättäkää kaikki minun huolekseni" valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä" "Kylpyammessa, olohuoneen lattialla?!" ihmetteli rouva Virtanen, "No ei ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut" "Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta, niin uskon että tulos miellyttää teitä." "Toivottavasti tämä hoituu nopeasti" nielaisi rouva Virtanen. "Rouva hyvä, minun työskentely tottumuksellani miehen täytyy saada työskennellä rauhassa. Olisi heinoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma että te pettyisitte siihen." "Niinpä tietenkin" rouva Virtanen myönteli. Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille valokuvia vauvoista. "Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa." "Ei kai!" rouva Virtanen ihmetteli. "Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä." valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle kuvan. "Hän oli vaikea...?" rouva Virtanen kysyi varovasti. "Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin." "Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva Virtanen kysyi silmät täynnä ällistystä. "Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huuti koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin loputkin." Rouva Virtanen nojasi eteenpäin "Tarkoitatko että ne todella alkoivat purra...öö....vehjettänne?" "Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin." "Kolmijalan?" rouva Virtanen kysyi jo erittäin huolestuneena. "Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä kun alan toimimaan. Rouva? Rouva?....hyvä Luoja, hän pyörtyi."
Eri kansallisuuksista koostuva pöytäseurue oli tullut ravintolaan. He kukin tilasivat lasillisen viiniä, mutta kun viinit tuotiin, he huomasivat, että jokaisessa lasissa oli kärpänen.
- Ruotsalainen vaati uutta viiniä samaan lasiin.
- Englantilainen vaati uutta viiniä uuteen lasiin.
- Suomalainen otti kärpäsen viinistä ja joi viinin.
- Venäläinen joi viinin kärpäsineen.
- Kiinalainen söi kärpäsen , mutta jätti viinin juomatta.
- Juutalainen pyydysti kärpäsen ja myi sen kiinalaiselle.
- Romani joi kaksi kolmasosaa viinistä ja vaati sen jälkeen uutta viiniä.
- Norjalainen otti kärpäsen ja lähti pyydystämään turskaa.
- Irlantilainen jauhoi kärpäsen viinin sekaan ja lahjoitti juomansa englantilaiselle.
- Amerikkalainen haastoi ravintolan oikeuteen ja vaati 65 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä.
- Skotti tarttui kärpästä kurkusta ja karjui:-Nyt jumalauta oksennat kaiken minkä joitkin!
- Pohjalainen väitti, että se on demarien juoni ja pisti tarjoilijaa puukolla ilikiästi. Ei myöskään juonut viiniä koska se on naisten hommaa ja ihmetteli missä se tilattu kossu viipyy...
Oliko hauskaa?
Future Sight näki Kaisa Variksen tulevaisuudennäkymät:
EPO-rasite (http://ww2.wizards.com/gatherer/CardDetails.aspx?&id=136143)han siellä vainoaa.
Ei nyt ole varsinaisesti vitsi, mutta kyllä itseäni ainakin nauratti kun omalle kohdalle sattui.
Siis makoilin kaikessa rauhassa sängylläni lukemassa kirjaa, kun pikkusiskoni oli käynyt kaivamassa kuulapyssyni kaapista ja tuli sitten sillä osoittelemaan.
No minä siihen sitten vastasin: "älä jaksa, et sä kuitenkaan uskalla ampua".
No pikkusiskoni siihen sitten, "no emmä olis ees voinu ampua, ku ei täs oo ees lipastoa sisällä". Et silleen.
no tämmönen:
Kaksi hölmöläistä meni kalaan. He saivat todella paljon kalaa. Hölmöläiset olivat lähdössä.toinen sanoi toiselle että merkitse tämä paikka että löydämme tänne huomennakin. Sitten he lähtivät kotiin. Huomenna kun he taas olivat lähdössä kalaan toinen kysyi toiselta:-miten oikein merkkasit sen hyvän kala-apajan eilen?
toinen vastaa:-Merkkasin rastin veneen kylkeen :)
Blondi hyppäsi järveen ja hukkui miksi?
Koska rannalla luki:-uiminen kielletty
Mikä saa nörtin sekoamaan?
Kun tietokoneruudulle tulee teksti:-Keyboard not found, press any key to continue
Kaks ruotsalaista rakensi taloa. Toinen ruotslainen heitteli koko ajan nauloja pois, kun toinen humasi tämän hän kysyi että "mitä helv... sä teet?"
Johon toinen vastasi "Etkö sä nää näissä on kanta väärässä päässä". "No voi helv... etkö sä tajuu. Ne kuuluu talon toiselle puolelle".
No nyt olis tämmönen.
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen päättivät uida amerikkaan suomesta.No ruotsalainen jaksoi 200metriä ja hukkui, norjalainen jaksoi 2kilometriä ja hukkui. Suomalainen taas ui niin pitkälle että hän näki jo amerikan rannikon kun hän sanoi : en mää jaksa enään noin pitkälle uidä mää uin takas ;D
Tietokonetta tönkäessä löytyi seuraavanlainen kuvatiedosto.Olin kerennyt jo unohtaa koko kartan olemassa olon ja kun se pitkästä aikaa hyppäsi silmille niin sai taas nauraa vedet silmissä.Eihän tämä varsinaisesti ole mikään vitsi mutta ajanee samaa asiaa joten jaetaan tämä huvitus nyt teidän kaikkien kanssa :)
(http://www.aijaa.com/img/b/00063/1631586.jpg) (http://www.aijaa.com/v.php?i=1631586.jpg)
Kiitos Schembo, naurut irtosi! Pallivaha ja Nahkahousut + pari muuta tuntuivat kyllä täysin keksityiltä, kunnes muistin että vanhempien mökkihän on Pyttyveden rannalla. Pakkohan noita on uskoa...
Alapää löytyy meijän mökin lähellä ;D
Suomalainen alokas oli menossa ruotsalaisen vääpelin puheille:
-Mikä teidän nimenne on?
-Matti.
-Sukunimi?
-Ei, vaan etunimi
-Olettepa te uppiniskainen.
-Ei, vaan Matti Niskanen.
-Naimisissa?
-Kyllä.
-Naisen kanssa?
-Kuka nyt miehen kanssa olisi.
-!"#%&/() ULOS! >:(
Nahkatakki, hirveä. Nyt vain 595 euroa!
Bón appetit! Herkkuja mädistä ja makeista sitrushedelmistä.
Vaalit peruttiin, koska yhtään selvää ehdokasta ei ollut.
Joskus joutsenet näyttävät kurjilta.
Kaksoismerkityksellisiä. Mwuahhahhahhahhaa!
Yllä olevat on sitten ihan oikeasti julkaistu sanomalehdissä. Niin myös tämä: "Nainen synnytti presidentin helikopterissa."
Mitä Michael Jackson tekee hississä?
- Panee lasta perseeseen.
Viimeistä lukuunottamatta.
Muutama vitsi:
Miksi amerikkalaiset luulevat että joulupukki olisi Ruotsista? Vaikka talossa olisi kuinka monta ovea tai ikkunaa, hän tulee savupiipusta;D.
Kun Jumala loi eri kansojen ihmisiä, hän kysyi ruotsalaiselta näin:
-Minkäläisia aivoja olet miettinyt, Jumala kysyi.
Ruotsalainen kun tyhmä olikin, hän kuuli että "vaivoja", niin hän sanoi:
-Mahdollisimman pienet ja huomaamattomat
Willin Lännen cowboylta oli varastettu hevonen. Hän odotti pari päivää kylällä, kun talo oli kaukana kylältä, ja sitten laittoi saluunan oveen ilmoituksen:
"Tuokaa hevoseni takaisin tai muuten teen saman mitä isoisänikin joutui tekemään."
Heti seuraavana aamuna hevonen oli kuin olikin saluunan edessä. Ja ennen kuin cowboy oli lähdössä kauas kotiin, uteliaat kysyivät mitä isoisäsi teki.
-Hän joutui kävelemään kotiin, cowboy vastasi.
Mies meni metsään. Lapio. Siis ihan järetön juttu, mut silti ekan kerran ku kuulin nii repesin ;D
Miksi jääkiekkoilijan poika oli tyytyväinen todistukseensa?
Koska hänen sopimustaan toisen luokan kanssa jatkettiin vielä vuodella.
Miksi savolaispojat eivät pärjää naisten seurassa?
Koska he ovat niin haaskannäkösiä.
Hauskaa!;D;D;D
Tänne tarvittaisiin orbis-vitsejä...:)
Lainaus käyttäjältä: king4aday - 10.04.08 - klo 15:31
Tänne tarvittaisiin orbis-vitsejä...:)
Ehdottomasti, coniparhauksia larppitsybyiltä, ei vaan jaksa kirjottaa eikä ne edes toimi kirjotettuna.
Team Pillustajat -tason läppäkin lähtee niin tilanteesta ettei niitä voi käyttää.
Blond Vitsi;
Blondi oli etelä-amerikan autiomaassa ilman puhelinta, ja oli luvannut äidille soittaa kyseisenä päivänä, blondi oli kävellyt pitkään, kunnes hän tuli huoltoasemalle, hän sanoi huoltoaseman isännälle: "Saisinko soittaa äidilleni voin tehdä mitä vain jotta saan soittaa"
Isäntä kysyi: "mitä Vain?"
Blondi: "Kyllä"
Isäntä vei blondin takahuoneeseen, laittoi blondin polvilleen ja veti housut alas,
Isäntä sanoi: "Tiedät mitä tehdä"
Blondi otti isännän kalusta kiinni ja huusi: "Kuuleeko äiti"
;D
Millä on yhdeksän kättä ja on ihan törkeen paska..?
- Def Leppard
[16:08] <Karstas> miksei se sunlance vois olla Sunlance deals 3 damage to target nonwhite creature or player ?
Meinas mennä simat väärään kurkkuun ja kone huoltoon...
Lainaus käyttäjältä: Phyrexian - 29.04.08 - klo 16:12
[16:08] <Karstas> miksei se sunlance vois olla Sunlance deals 3 damage to target nonwhite creature or player ?
Meinas mennä simat väärään kurkkuun ja kone huoltoon...
En tajunnu.
Mikä ei mahu perseeseen eikä pärise? Venäläinen perseenpäristin. hee hee hee.
Lainaa
En tajunnu.
Sunlance deals 3 damage to target nonwhite creature or player = eli tekee damaget vain mustaihoisiin pelaajiin.
Ja sitten:
Mistä tietää, onko lintu petolintu?
- Jos se on petolintu, se on petollisen näköinen.
Lainaus käyttäjältä: Chaosworm - 29.04.08 - klo 17:02
En tajunnu.
Sunlance deals 3 damage to target nonwhite creature or player = eli tekee damaget vain mustaihoisiin pelaajiin.
Virhe, epic fail. Ei-valkoihoinen ei tarkoita mustaihoista!
Lainaus käyttäjältä: Chaosworm - 29.04.08 - klo 17:02
Sunlance deals 3 damage to target nonwhite creature or player = eli tekee damaget vain mustaihoisiin pelaajiin.
Hups, en lukenu tarkkaan. Luulin eka että oli tarkoitus vaan vittuilla jotenkin hämärästi. Kertokaa lisää hyviä vitsejä.
Lainaus käyttäjältä: Phyrexian - 29.04.08 - klo 17:05
Lainaus käyttäjältä: Chaosworm - 29.04.08 - klo 17:02
En tajunnu.
Sunlance deals 3 damage to target nonwhite creature or player = eli tekee damaget vain mustaihoisiin pelaajiin.
Virhe, epic fail. Ei-valkoihoinen ei tarkoita mustaihoista!
Anteeksi offtopicin jatkaminen, mutta piti päästä sanomaan:
Kyllähän. Vaikka kiinalaisilla ja amerikkalaisilla onkin hieman erisävyinen ihonväri, se on kuitenkin mielestäni aivan yhtä valkoinen kuin suomalaisilla. Mutten myöskään millään muotoa halua olla rasistinen tummaihoisia kohtaan.
Ja, jotta viesti ei olisi pelkästään offtopicia:
Tämä ei ole vitsi. Se on tositarina, koska en osannut muotoilla sitä vitsiksi. Oma keksintö kuitenkin.
Kesällä kun olimme purjehtimassa Saimaalla, eräs henkilö toisesta venekunnasta pyysi meitä ja ystäviämme nuotiopaikalle. Tällä kyseisellä henkilöllä oli kossupullo kädessä, ja tämän vuoksi joku, en muista, oliko se isäni vai kummisetäni, kuitenkin totesi miehen lähtemisen jälkeen, että sytytysnestettäkin on mukana näköjään. Siihen minä : ei, vaan se on sammutusnestettä.
Mitä Michael Jackson tekee peruna pellolla?
Siementää mukuloita.
Mitä Michael Jackson tekee jääkaapilla?
Etsii jotain pientä suuhun pantavaa.
Kunnanhallitus on kansa haaska sananviännös.
Mikä on iso, punainen ja syö kiviä?
Iso punainen kivensyöjä
Julistan samalla kilpailun:
Keksi vitsi, joka ei muutu paremmaksi, jos sen punchline korvataan joko punchlinellä:
A) "Bobcat!"
TAI
B) "Iso punainen kivensyöjä"
EDIT: Jos joku väittää, että alkuperäinen vitsi paranee lisäämällä siihen siitä puuttuvat atribuutit, niin tämä häviää kilpailun välittömästi.
Mikä on musta vaarallinen ja istuu puussa?
Samuel L. Jackson ilman tikkaita.
(in your face: bobcat = not black, ja kivensyöjä ei pääse sinne doh!)
Jormaedit: WTF: http://www.tpwd.state.tx.us/kids/fun_stuff/color/color_bobcat.phtml (http://www.tpwd.state.tx.us/kids/fun_stuff/color/color_bobcat.phtml) = vdu mikä pervo treefolk :o
Jormaedit_2: jep, oli pakko varmistaa ettei Ilves pelaa mustaa, haukkukaa vaan :'(
Lainaus käyttäjältä: vodel - 30.08.08 - klo 03:03
in your face: bobcat = not black
I respectfully disagree:
http://imgs.xkcd.com/comics/a-minus-minus.png (http://imgs.xkcd.com/comics/a-minus-minus.png)
Taas täytyy hämmästellä ajan kulumisen tai sitten maantieteen vaikutusta. 20 vuotta sitten Rovaniemellä Suomen Lapissa kivensyöjä oli ihan varmasti vihreä, sen vannon.
Jessica Alba -vitsien aikakausi alkakoon!
Mikä on Jessica Alban suosikkieläin?
-Albakka
Mitä kiekkojoukkuetta Jessica Alba kannattaa?
-Kalbaa
Mitä maata Jessica Alba kannattaa futiksessa?
-Albaniaa
Mikä on Jessica Alban suosikkibiisi?
-Dr.Albanin coveri biisistä "Sweet home, Albama"
Missä kaupassa Jessica Alba käy?
-Halbahallissa
... ja sokerina pohjalla:
Mitä Jessica Alba sanoi joulupöydässä?
-"Jes, sikaa!"
Mitä kääpiö sanoi Kimmo Kinnuselle?
- Viittikkö heittää keskustaan?
Muitakin on, mutta ei niitä ihminen viitsi kertoa. Tutustukaa myös Susikoira Roi -vitseihin, ne ovat ehkä maailman pahimpia.
Jatketaan laatulinjalla:
Mikä on makea ja lentää?
-Hillokopteri
Revetkää!
Lainaahttp://mummila.net/varasto/tekstit/antivitseja.txt
Suomesta löytyy ilmeisesti vielä luonnonvaraisia haltijoita
(http://www.aijaa.com/img/t/00370/2966144.t.jpg) (http://www.aijaa.com/v.php?i=2966144.jpg)
Ja hieman huumoria etelän elävien kustannuksella ;D
(http://www.aijaa.com/img/t/00164/2966160.t.jpg) (http://www.aijaa.com/v.php?i=2966160.jpg)
LainaaSuomesta löytyy ilmeisesti vielä luonnonvaraisia haltijoita
Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei tuossa kuvassa ole mitään ihmeellistä. Joku äidinkieltä paremmin osaava voinee kertoa, jos olenkin väärässä?
Ja ettei ihan aiheesta eksytä niin: [card]Laughing Hyena[/card]
Lainaus käyttäjältä: Mns - 24.10.08 - klo 18:36
LainaaSuomesta löytyy ilmeisesti vielä luonnonvaraisia haltijoita
Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei tuossa kuvassa ole mitään ihmeellistä. Joku äidinkieltä paremmin osaava voinee kertoa, jos olenkin väärässä?
Ja ettei ihan aiheesta eksytä niin: [card]Laughing Hyena[/card]
Vitsi perustuu haltia/haltija sanaleikille.
Säännöt:
Mikä on pahin rangaistus nunnaluostarissa?
- Porkkana tarjotaan raasteena.
Lainaus käyttäjältä: Mns - 24.10.08 - klo 18:36
LainaaSuomesta löytyy ilmeisesti vielä luonnonvaraisia haltijoita
Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei tuossa kuvassa ole mitään ihmeellistä. Joku äidinkieltä paremmin osaava voinee kertoa, jos olenkin väärässä?
Totta on, että "metsänhaltian luvalla" särähtäisi hauskemmin korvaan/silmään. Eli metsänhaltija on kuvassa aivan oikeassa asiayhteydessä oikein kirjoitettuna. Vitsin puolustukseksi täytyy silti todeta, että suomalaisessa kansanperinteessä juuri haltija on vakiintuneempi sana luonnonhengille yms. Haltia-sanan käyttö on varmaankin yleistynyt (Tolkien-suomennosten vuoksi) myös haltija-sanan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Haltija#Haltia_vai_haltija) korvaajana.
EDIT: linkki
Keksin eilen niin huonon, että arvioin sen julkistamisen olevan ketjunnekrottamisesta ansaittavan karmamiinuksen arvoinen:
Mikä Iron Maidenin levy saadaan, kun yhdistetään Ancestral Recall ja Jukka Autio?
-Powerslave.
Aika saada samaan aikaan äärettömän nerokas vitsi ja samaan aikaan tavattoman huono vitsi tänne:
Kumpi ja Kampi tappeli...
Chuck Norris Voitti.
(Kuulin ton yhdeltä tutulta ja tipahdin pahasti).
Olen kohtalaisen varma, että joku on tämänkin mauttomuuden keksinyt ennen minua, mutta tällaisen ilmestyksen sain pari päivää sitten.
Miksi Barbien ei tarvitse pelätä tulipaloa?
-Koska "Ken vois liekin sammuttaa".
Kala alkaa tylsyä. Luin tuon ala-asteella jostain hikisestä koululaisvitsikirjasta.
Mitä orava sanoi toiselle, kun tämän talviruokavarastot oli kähvelletty?
- Nakertaax?
Pari typerää, täysin käsittämätöntä ja itse keskellä yötä väsyneenä keksittyä MTG-vitsiä:
----------------
-Mikä on tummaihoisen mtg-pelaajan mielestä koko pelin säälittävin pakka?
-White Weenie.
-Vaan entäpä skinin lempidekki?
-Suicide Black
----------------
Ehhehee... heh... he... :-X
Fallout 3:sen robottipalvelijan huumoria:
Kaksi kannibaalia söi sirkuspelleä ja toinen kysyi toiselta:
"maistuuko tämä hiukan hassulta?"
Lainaus käyttäjältä: morbid10 - 20.02.09 - klo 15:08
(rareja 10kpl boostereina 10) tai
(2 rarea ja sekä 2valk 2pun 2must 2sin 2vih 1mult 1 art unkki paketti 5(min 10 per kirje)
joka paketissa vähintään yksi 3-10 rare.
rare paketit tekee eukko jtn en voi sanoa onko niissä aina mitä sisällä.
http://vaihdetaan.kapsi.fi/forums/index.php?topic=59614.0;topicseen
Kuuluu ehdottomasti tähän ketjuun tuo aloitusviesti.
-Mikä on hauskempaa kuin heitellä vauvoja alas katolta?
-Ottaa niitä talikolla vastaan.
------------
-Mikä on sininen ja tärisee nurkassa?
-Vauva joka leikkii muovipussilla.
------------
Härö necro vieläpä huonon vitsin vuoksi.
Mikä on harakka kiinaksi?
- Foi lai lee.
EDIT: toinen.
Montako kertaa sulle pitää sanoa, että EN TOISTA ITSEÄNI?
Miksi kutsutaan 5000 lakimiestä meren pohjassa? Hyväksi aluksi.
Miksi kutsutaan mustaa miestä lentokoneessa? Pilotiksi, senkin rasisti!
Miksi kutsutaan kadonnutta koiraa? Että se tulisi takaisin.
Kun Rammstein oli suomessa ensimmäisiä kertoja festarikeikalla, oli pojilla tottakai pyrot matkassa -- valitettavasti yöpyrot kun keikkakin oli keskellä yötä. Eihän ne näkynyt oikein mihinkään. Noh, pakkasivat kimpsut ja kampsut ja tulivat seuraavana vuonna uudestaan -- päiväpyrot matkassa. Legenda kertoo, että jossain vaiheessa soitto loppui vähäksi aikaa kun bändi kattoo suu auki kun suomalainen festarikansa paistaa tulisuihkussa makkaraa.
Suomalainen, ruotsalainen, norjalainen, venäläinen, saksalainen, skotti, kolme nunnaa, miimikko, tulennielijä, lihakauppias, kalakauppias, luterilaispappi, ortodoksipappi, imaami ja rabbi kävelivät baariin. Tarjoilija kysyy, 'onko tää joku vitsi vai?'
Pikkupoika kysyy isältään, 'isä, mikä on vagina?'. Isä pistää lehden pois ja sanoo vakavana, 'Poikani, naisen vagina ennen rakastelua on kuin kaunis kukkanen -- herkkä, kaunis ja avautunut auringolle'. 'Entä rakastelun jälkeen'. Isä tuumii hetken ja vastaa 'Oletko koskaan nähnyt, kun bulldoggi syö jäätelöä?'
Meinasin lisätä pari kuvaa, mutta foorumi ei pakota niitä tiettyyn leveyteen ja itse inhoan lukea ketjuja, joissa kuva leventää.
Joten linkki>>http://renter.kapsi.fi/kuvat/kuvat/1188025128858.jpg (http://renter.kapsi.fi/kuvat/kuvat/1188025128858.jpg)
Ammattitauteja
Autonkuljettaja
- lavantauti
Junankuljettaja
- vaihdevuodet
Kemisti
- liikahappoisuus
Kirjanpainaja
- painajaisunet
Krematorion vahtimestari
- tuhkarokko
Lentäjä
- ilmavaivat
Matemaatikko
- impotenssi
- laskuhumala
Meteorologi
- ilmavaivat
Metsuri
- puutuminen
Nuohooja
- tuhkarokko
Nuorallatanssija
- tippuri
Palomies
- tulirokko
- burn out
Pappi
- hengenahdistus
- ristiselän vaivat
Poliisi
- pidätyskyvyn puuttuminen
Postimies
- jakomielitauti
Puutarhuri
- kurkkumätä
Rumpali
- rytmihäiriö
Savolainen matemaatikko
- kulumavika
Sotilas
- kaatumatauti
Sukeltaja
- vesirokko
Uimahyppääjä
- vesikauhu
Ulosottomies
- beri-beri
Yövartija
- unitauti
Äidinkielen opettaja
- pilkkukuume
--------------------------------------
Mikä on lapsuuden huippu?
- Mies makaa kuralätäkössä sikari perseessä ja leikkii höyrylaivaa.
--------------------------------------
Oletteko kuulleet gynekologista, jota alkoi vituttamaan?
Vapun drinkki vinkki:
Pontikkaa
Rusina
Kaada pontikkaa ämpäriin ja laita sinne rusina.
Maista, jos maku on liian hedelmäinen ota rusina pois.
umn, tonne aikaisempaan Michael Jackson vitsiin pakko kuitata, itse en ainakaan ole kuullut tuota aiemmin että Michael Jackson panisi hississä lasta perseeseen, vaan että hän painaa nappulaa kakkoseen...
Lainaus käyttäjältä: Nuorukain - 03.06.09 - klo 16:05
umn, tonne aikaisempaan Michael Jackson vitsiin pakko kuitata, itse en ainakaan ole kuullut tuota aiemmin että Michael Jackson panisi hississä lasta perseeseen, vaan että hän painaa nappulaa kakkoseen...
No, nytpä tiedät miten se juttu oikeasti menee.
Tätä ketjua on kyllä nekrottu ihan uskomattomalla paskalla. Seuraava lainaus alunperin TMD:n irkkikanavalta.
Lainaa
[00:47] <kirdape3> Here's a hypothetical for the next debate: Osama bin Laden, Kim Jong-il, Hugo Chavez, Mahmoud Ahmadinejad, the Castro brothers and Voldemort are sitting around a campfire. There is no question about the intelligence. Do you nuke them?
[00:48] <jet|lpt> that's 7, ask if they want to draft
Lainaus käyttäjältä: Nastaboi - 03.06.09 - klo 22:32
Tätä ketjua on kyllä nekrottu ihan uskomattomalla paskalla. Seuraava lainaus alunperin TMD:n irkkikanavalta.
Lainaa
[00:47] <kirdape3> Here's a hypothetical for the next debate: Osama bin Laden, Kim Jong-il, Hugo Chavez, Mahmoud Ahmadinejad, the Castro brothers and Voldemort are sitting around a campfire. There is no question about the intelligence. Do you nuke them?
[00:48] <jet|lpt> that's 7, ask if they want to draft
Tuossa draftissa kyllä punainen ja musta olisi melkoisen ylidraftattyjä.
Temppi88: Tuo oli hauskin vitsi vähään aikaan, kyllä ihan oikeaan threadiin kirjoitit (lähinnä siis se threadivalinta huvittaa)
EDIT: Höh, nyt se viesti on poistettu.
Lainaus käyttäjältä: Chaosworm - 05.06.09 - klo 12:44
Temppi88: Tuo oli hauskin vitsi vähään aikaan, kyllä ihan oikeaan threadiin kirjoitit (lähinnä siis se threadivalinta huvittaa)
EDIT: Höh, nyt se viesti on poistettu.
Joo huomasin jo ja nyt on oikeassa paikassa, mutta kiva jos nauratti.
Jonkun EU-parlamenttiehdokkaan lehtisessä tuli mukana pari hyvää vitsiä.
Mies tulee töistä kotiin väsyneenä, lysähtää tapansa mukaan sohvalle TV:n ääreen ja huutaa vaimolleen keittiöön: "Tuotko minulle oluen ennen kuin se alkaa!"
Vaimo tottelee ja tuo oluen.
Viisi minuuttia myöhemmin mies sanoo: "Tuotko vielä oluen ennen kuin se alkaa."
Vaimo katsoo miestään kummastuneena ja huokaisten hakee oluen miehensä eteen.
Mies juo toisenkin oluen loppuun ja hihkaisee: "Nopeasti nyt vielä yksi, se alkaa millä hetkellä hyvänsä!"
Vaimolta menee hermot ja hän ryhtyy huutamaan miehelleen: "Onko tuo nyt sitten kaikki mitä aiot tänään tehdä? Juoda kaljaa ja maata siinä sohvalla? Sinä et sitten kanssa ole mitään muuta kuin patalaiska, juoppo ja läski ja sitä paitsi..."
Mies nousee istumaan ja toteaa: "Nyt se sitten alkoi."
Heh. Ironista kylläkin, tuo on täysin totta. Ja itseironian hengessä pari turhankin paikkansapitävää turkulaisvitsiä.
Tiedättekö, montako vitsiä turkulaisista on liikkeellä?
-Kolme! Muut ovat tositarinoita.
Mitä turkulainen sanoo, kun häneltä kysytään, paljonko kello on?
-Ai nyvvai?
Hesalaisilla on Linnanmäki ja manselaisilla Särkänniemi. Mitä on turkulaisilla?
-Tienviitta Tampereelle.
Kai tämäkin vitsistä menee, ainakin minua huvitti suunnattomasti :D
Tämä on erään naisen kertomus jääkiekon ihmeellisestä maailmasta.
Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa.
Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin
laajasti.Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä
ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa.
Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani
televisiota.
Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia.
Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Paikkoja on
vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista
odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä.
Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty
vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä
varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.
Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se
huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka
jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan
aitaukseen tuupittavaksi.
Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan
he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä
kepeillä, eli mailoilla.
Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta
siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen,mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään
Seepra. Jos Seepra ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös
Dorka tai Pelle.
Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia
kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin aitaukseen
tönittäväksi ja kampitettavaksi.
Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan.
He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden
eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa
vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla
kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.
Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia .
Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää.
Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa.
Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin,vaan kiekko
livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli katsoja
kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on huudettava
mahdollisimman kuuluvasti "paitsio".
Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa,
kunhan huutaa kovalla äänellä.
Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto.
Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen
edustajia.Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan
esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja.
Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja
reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.
Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen.
Tässä muutamia hauskoja esimerkkejä äidinkielen väärinkäytöstä. Lauseet ovat AITOJA ja ne on poimittu ympäri maailmaa mainoksista, kylteistä ja ilmoituksista.
(Kirjasta olen nämä ottanut eli en siis ole nähnyt tekstejä itse, mutta kirjan tekijä on)
Golfkentän laidalla:
Any person (except players) caught collecting golf balls on this course will be prosecuted and have their ball removed.
Lautta, Puerto Rico:
In case of emergency, the lifeguard are under the seat.
WC opaskyltti:
For restrooms: Go back toward your behind.
Jordanialainen hotelli:
Non-smoking forbidden.
Jugoslavialainen hotelli:
Our maids are especially selected for your service. Do whatever you want with them.
Ohje turkkilaisessa hotellissa:
To call room service, please open the door and call room service.
Suomalainen hotelli:
In case of fire, please stuff a towel under the door and expose yourself at the window.
Meksikolainen disko:
Members and nonmembers only.
Baari Yhdysvalloissa:
Open seven days a week and weekends.
Kyltti bostonilaisessa pankissa:
In case of fire, evacuate the building. Do not use stairways. Do not use elevators.
Kyltti tien varressa:
Caution! Water on road during rain.
Kyltti baarin ovessa:
Our public bar is presently not open because it is closed.
Pekingiläinen parturiliike:
Haircuts half price today. Only one per customer.
Kyltti synnytysosastolla:
No children allowed.
Lainaus käyttäjältä: Temppi88 - 07.06.09 - klo 16:10
Tässä muutamia hauskoja esimerkkejä äidinkielen väärinkäytöstä. Lauseet ovat AITOJA ja ne on poimittu ympäri maailmaa mainoksista, kylteistä ja ilmoituksista.
Lautta, Puerto Rico:
Jordanialainen hotelli:
Jugoslavialainen hotelli:
Ohje turkkilaisessa hotellissa:
Suomalainen hotelli:
Meksikolainen disko:
Pekingiläinen parturiliike:
???
Itekö poimit?
Lainaus käyttäjältä: Elwood - 07.06.09 - klo 17:26
Lainaus käyttäjältä: Temppi88 - 07.06.09 - klo 16:10
Tässä muutamia hauskoja esimerkkejä äidinkielen väärinkäytöstä. Lauseet ovat AITOJA ja ne on poimittu ympäri maailmaa mainoksista, kylteistä ja ilmoituksista.
Lautta, Puerto Rico:
Jordanialainen hotelli:
Jugoslavialainen hotelli:
Ohje turkkilaisessa hotellissa:
Suomalainen hotelli:
Meksikolainen disko:
Pekingiläinen parturiliike:
???
Itekö poimit?
Ei ku ne on yhdestä kirjasta, joka on täynnä noita. Poimin vain parhaimpia :)
http://www.engrish.com/
Tuolta löytyy paljon lisää moisia. Tulee joka päivä käytyä uusimmat tarkastamassa.
matti ja teppo lähti metsästämään he pystyttivät metsään teltan ja lähtivät metsälle. meni pitkään kunnes matti sai jäniksen ammuttua. illalla kun teppo oli jo nukkumassa matti ajatteli tehnä jäynän tepolle ja laittoi jäniksen perä suolen tepon housuihin.
aamulla teppo herätti matin hätääntyneene ''et kyllä usko mitä minulle on yön aikana tapahtunut, perä suoleni oli tullut ulos perseestäni ,mutta sain sen vaivalla työnnettyä takaisin. ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ahahahahahah
Oli kerran perseentutkija nimeltä Ola Pakarinen. Hänen liikkeensä/työnsä ei menestynyt oikein, joten hänen piti keksiä hyvä mainos. Viikonlopun jälkeen hänen liikkeensä edessä oli kyltti, jossa luki : "Ja eiku perseet Olalle!". Hehheh, ite keksin joskus...
Yritetäänpä parantaa ketjun laatua parilla (vanhalla) sukellusveneaiheisella vitsillä.
Takuuta laadusta ei tietenkään ole, mutta itseäni molemmat vitsit naurattivat ensikuulemmalla.
Behold!
****************************
Eräänä päivänä Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush ja hänen Venäjän vastineensa Vladimir Putin seisoivat satamassa keskustelemassa laivastoistaan.
Putin kerskaili:
- Meillä Venäjällä on juuri kehitetty huippumoderni sukellusvene, joka voi olla pinnan alla yhteen menoon helposti yli puoli vuotta.
Bush vain hymähti, ja vastasi:
- Eihän tuo ole mitään. Meidän sukellusveneemme voivat olla pinnan alla tuplasti pidempään.
Ennen kun Putin ehti vastata mitään, alkoi satama-altaassa tapahtua; pintaan nousi vauhdilla sukellusvene.
Bushin ja Putinin tuijottaessa yllättyneenä sukellusvenettä, sukellusveneen komentotornin luukku aukesi.
Luukusta hyppäsi esiin mies huudahtaen:
- Heil Hitler! Haben Sie Diesel?
****************************
Sukellusveneen komentaja Virtanen tuijotti synkkänä tutkan ruutua. Sukellusvenettä kohti oli tulossa torpedo, ja komentaja Virtanen tiesi ettei väistö enää onnistuisi.
Hän päätti lähettää yliperämies Lahtisen, ainoan henkilön joka kapteenin lisäksi tiesi torpedosta, hämäämään miehistöä jotteivat he huomaisi lähestyvää kohtaloaan; hän halusi miestensä edes kuolevan kauhutta.
Astellessaan synkkänä kohti miehistön lepotiloja Lahtinen mietti millä hämäisi miehistöä.
Lahtinen valitsi ensimmäisen asian joka hänen mieleensä juolahti, sillä aikaa oli vähän.
Lahtinen rynnisti keskelle huonetta pöydän viereen ja julisti suureen ääneen:
- Satasesta vetoa, että jos jysäytän kaluni tähän pöydälle, koko sukellusvene uppoaa!
Miehistön jäsenet olivat tietenkin iloisia tällaisesta tarjouksesta ja ottivat vedon mielellään vastaan. Helppoa rahaa!
Lahtinen teki kuten uhkasi ja jysäytti kalunsa pöydälle, ja samalla hetkellä sukellusvene upposikin.
Lahtinen yllättyi herätessään pinnalta, hän oli ollut varma että kuolisi.
Lähistöllä hän näki vieläpä kapteenin kellumassa pelastusliivien varassa.
- Kapteeni! Olette elossa!
Kapteeni Virtanen kääntyi katsomaan Lahtista, ja sanoi:
- Varoisit vähän sen kalusi kanssa, torpedo meni ohi!
MITÄ TAPAHTUI KUN AUTO AJOI JOEN YLI?
- Joe kuoli... heh heh...
Lainaus käyttäjältä: MtG-player - 01.07.09 - klo 12:53
MITÄ TAPAHTUI KUN AUTO AJOI JOEN YLI?
- Joe kuoli... heh heh...
Mitä tapahtui kun Jari Sillanpää ja Marco Bjurström tulivat Joen_suuhun?
Joe tukehtui. (tämä vitsihän toimii paremmin kun se puhutaan)
no voi paska tuollahan tää luki ylempänä jo....
9/10:stä nauttii joukkoraiskauksesta.
Tämä on TODELLINEN radiokeskustelu Yhdysvaltain Laivaston aluksen ja Kanadan Newfoundlandin rannikon viranomaisten välillä Lokakuussa, 1995. Radiokeskustelun julkaissut U.S. Laivasto-operaatioiden päällikkö 10-10-95.
Amerikkalaiset:
Kääntäkää kurssianne 15 astetta pohjoiseen välttääksenne yhteentörmäys.
Kanadalaiset:
Suosittelemme teitä kääntämään TEIDÄN kurssinne etelään välttääksenne yhteentörmäys.
Amerikkalaiset:
Tämä on Yhdysvaltain laivaston alus. Sanon uudelleen, kääntäkää TEIDÄN kurssianne.
Kanadalaiset:
Ei, minä sanon uudelleen, kääntäkää TEIDÄN kurssianne.
Amerikkalaiset:
TÄMÄ ON LENTOTUKIALUS USS LINCOLN. TÄMÄ ON TOISEKSI SUURIN ALUS YHDYSVALTAIN ATLANTIN LAIVUEESSA. MEILLÄ ON MUKANA KOLME HÄVITTÄJÄÄ, KOLME RISTEILIJÄÄ JA LUKUISIA HUOLTOALUKSIA. MINÄ VAADIN, ETTÄ TE KÄÄNNÄTTE KURSSIANNE 15 ASTETTA POHJOISEEN, SE ON YKSI VIISI ASTETTA POHJOISEEN TAI OTAMME KÄYTTÖÖN VASTATOIMENPITEET VARMISTAMAAN TÄMÄN ALUKSEN TURVALLISUUS.
Kanadalaiset: Tämä on majakka. Teidän kutsu.
EDIT: Ei sitten.
...tuohan ei oikeasti ole todellinen...
Kukkakauppias vaimolleen: Multa tuli jo. :P
How do you recognize Lady Gaga?
- Poke 'er Face.
10 syytä, miksi tietokoneen täytyy olla nainen
1) Kun olet yhden kanssa yksiin lyöttäytynyt, parempi versio on heti saatavilla.
2) Sen sisäistä logiikkaa ei Luojan lisäksi voi ymmärtää kukaan muu.
3) Pienikin virheesi tallentuu välittömästi muistiin myöhempää käyttöä varten.
4) Kuten ei tietokoneiden, ei myöskään naispuolisten lajikumppaneiden keskinäinen kieli avaudu ulkopuolisille.
5) Tietokoneen viesti "Bad command or file name" on yhtä informatiivinen kuin naisen kommentti "Jos et tiedä miksi kiukuttelen sinulle, en aio sitä sinulle kertoakaan".
6) Heti kun saat hankittua parhaan version varusteineen, huomaat että naapurillasi on vielä paremmin varustettu versio.
7) Heti kun olet yhteen versioon sitoutunut, huomaat käyttäväsi puolet tilistäsi sen lisävarusteisiin.
8 ) Silloin kun sinulla on suurin tarve, tietokoneesi ei millään käynnisty.
9) Vaikka uuden tietokoneen hankkiminen kiehtoo, ei vanhastakaan raski luopua, koska on se tähänkin asti tarpeisiisi riittänyt.
10) Jos kuitenkin hankit uuden tietokoneen, on vanhasta tosi vaikea päästä eroon.
10,5) Tietokoneongelmissa kaverin neuvot ovat usein tarpeen, mutta hän ei kuitenkaan pidä siitä jos menet räpläämään hänen konettaan.
Suomalaiset ja ruotsalaiset junassa:
Kolme suomalaista ja kolme ruotsalaista istuu junassa. Jokainen ruotsalainen on normaalisti ostanut itselleen lipun, mutta suomalaiset eivät ole ostaneet kuin yhden lipun kolmeen pekkaan.
Ruotsalaiset siinä ihmettelevät että miten nuo suomalaiset pärjää yhdellä lipulla. Noh, kun konduktööri saapuu vaunuun, kaikki kolme suomalaista hyökkää saman vaunun vessaan, ja kun konnari tulee vessan ovelle, hän kysyy: "Lippu, kiitos" Noh, suomalaiset antaa sen yhden lipun vessan oven alta, konnari leimaa lipun ja sen jälkeen he tulevat pois vessasta, kunnes konnari on siis lähtenyt vaunusta. Ruotsalaiset tuumaa että he käyttävät ensi kerralla samaa taktiikkaa niin pääsevätpähän kolmekertaa halvemmalla.
Seuraavan kerran kun ruotsalaiset olivat junassa (ylläri samat suomalaisetkin ovat samassa junassa), he ostivat yhden lipun, mutta ihmettelevät kun suomalaisilla ei ole tällä kertaa yhtään lippua, noh, ruotsalaiset hyökkäävät kaikki vaunun vessaan kun konnari tulee, mutta kun ruotsalaiset ovat menneet vessaan, suomalaiset menevät koputtamaan kyseisen vessan oveen ja kysyvät: "Lippu, kiitos", ruotsalaiset antavat lipun, jonka jälkeen suomalaiset ottavat sen tietystikkin itselleen (ylläri) ja menevät seuraavan vaunun vessaan odottelemaan konnaria.
Itse nauroin kyseiselle vitsille selkä kippurassa lattialla, kun kuulin kyseisen vitsin. ;D
Mitä lukee gigantin työntekijöiden palkkakuitissa?
"Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa"
Mitä lukee DNA työntekijän papereissa kun hän saa potkut?
"Vaihtamalla paranee"
2 mummoa käveli tien yli, toisella oli näkkileipä.
Mies grillillä:
Hampurilainen munalla ja maito rahalla.
Liikaa huonoja vitsejä.
Ranskalainen, italialainen ja suomalainen löivät vetoa siitä, että kuka saa vaimonsa huutamaan kauimmin rakastelun päätteeksi.
Ranskalainen nuoli ja näpräsi ja vaimo huusi tunnin.
Italialainen pani kaksi tuntia ja vaimo huusi saman verran.
Suomalainen pani vartin, pyyhki mulkkunsa Marimekon verhoihin ja lähti kaljalle. Vaimo huusi kaksi viikkoa.
Keh.
Edit: Ai niin, wanha, lol.
Ovikello soi ja Petri meni avaamaan oven. Oven takana oli mies, joka kysyi: "Tarvitsetko kuivia puita?"
Petri sanoi ettei tarvitse, sillä hänellä oli vaja täynnä kuivia puita. Niinpä mies poistui paikalta, kiittäen kuitenkin kohteliaasti.
Seuraavana aamuna herättyään Petri huomasi puuvajansa olevan tyhjä.
Kuka on nukkumatin pahin vihollinen?
- Illan virallinen valvoja.
-Mikä on paholaisen lempiruokaa?
-Couscouscous.
Onko tämä vampyyri-PW Sorin Markov kotoisin Tampereelta?
Lainaus käyttäjältä: Thaurwylth - 27.11.09 - klo 10:24
Onko tämä vampyyri-PW Sorin Markov kotoisin Tampereelta?
Kuinkas näin? Tai sitten meni todella pahasti tukan ylitse.
Lainaus käyttäjältä: Hideo - 27.11.09 - klo 12:10
Lainaus käyttäjältä: Thaurwylth - 27.11.09 - klo 10:24
Onko tämä vampyyri-PW Sorin Markov kotoisin Tampereelta?
Kuinkas näin? Tai sitten meni todella pahasti tukan ylitse.
Sorin Markov
Tapahtui eräässä entisessä itäblokin maassa. Agitaattori agitoi:
- Jos sinulla olisi kaksi peltoa, kai antaisit toisen naapurillesi, jolla ei ole peltoa?
- Kyllä.
- Jos sinulla olisi kaksi lehmää, kai antaisit toisen naapurillesi, jolla ei ole lehmää?
- Kyllä.
- Jos sinulla olisi kaksi hevosta, kai antaisit toisen hevosettomalle naapurillesi?
- En antaisi.
- Miksi et antaisi?
- Koska minulla on kaksi hevosta.
Voi veljet että repesin. Maistaisitko?? ;D
(http://www.engrish.com//wp-content/uploads/2009/10/grilled-chicken-ass.jpg)
Voisin vielä laittaa muutaman Michael Jakson vitsin.
Mitä Michael Jackson teki pulkkamäessä?
-Veti lasta pulkassa.
Mitä Michael Jacksonin piti tehdä, kun häneltä aukesi polvi?
-Hänen piti panna lasta.
Mautonta, mutta kyllä näille aina repeää.
<teemuhy> Ei yksi paanu kesää tee.
<Nod> Summer Bloom tekee.
<Nod> ProsBloomissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
<Nute> Jos lupaatte, ettette koskaan enää pelaa Limitedissä Welkin Terniä, niin onko se sitten tiirallinen valanne?
<Nod> Wurst Lightning tekee salamia.
<Teroin> Ihonen kirjottelee joskus: "Haluan pelata Mystic Remoraa", ja sit sanoo, että kissa kirjotti.
<rayenn> Kissa on luonnollisesti kalan ystävä.
<rayenn> Että ihan uskottava tarina.
Toimituksellisia epätarkkuuksia saattaa esiintyä. Loppujäähdyttelyksi ei-Magiciä: Yhdysvallat on sananmuunnosmiehelle kapitalistinen valtio viimeisen päälle. Siellähän on presidenttinäkin Oopämä, siis pääoma.
-- Nute
Oulu
Amerikkalainen, suomalainen ja virolainen olivat baarissa ja kävivät keskustelua.
- Kuinkas teillä Suomessa teurastetaan siat?
- Sähköä meillä käytetään.
- Vanhanaikaista, meillä käytetään laseria, sanoi amerikkalainen.
- No entäpä Virossa?
- En ole ihan varma, räjäyttämällä kai...
- Miten niin?
- No kun ei ole vuosikausiin kaupoissa ollut kuin päitä ja sorkkia.
Mitä Michael Jackson teki kotonaan?
- Kuoli
Pave Maijasen ja Vicente del Bosquen hybridi: "Istuisitko kanssani, Cesci, penkille?"
Mitä Mikko Kuus-kuus-kuustonen sanoi tullessaan ulos studiosta?
???
-Demoni on valmis.
-Mitä lakimies tekee kun lämpötila laskee alle -40 C?
-Laittaa kädet omaan taskuun
Harhar!
Mitä eroa on vaimolla ja terroristilla?
Terroristin kanssa voi neuvotella
Jokaisen Finnairin lennon jälkeen koneen kapteeni kirjoittaa virheraportin, jos lentokoneessa on ollut jotain vikaa. Virheraportti annetaan mekaanikoille, jotka huoltavat koneen kuntoon. Kun vika on korjattu, mekaanikot kirjoittavat raportin kääntöpuolelle, mitä he ovat tehneet, ja lentäjät lukevat merkinnät ennen seuraavaa lentoa. (kai nää on kaikki nähnyt, mutta silti...)
Ohjaaja: Vasen sisäpyörä pitäisi melkeinpä vaihtaa.
Mekaanikon vastaus: Vasen sisäpyörä melkeinpä vaihdettu.
Ohjaaja: Koelento sujui muuten hyvin, mutta automaattinen
laskeutuminen oli melko raju.
Mekaanikon vastaus: Tähän koneeseen ei ole asennettu automaattista
laskeutumisjärjestelmää.
Ohjaaja: Potkurin numero 2 voitelujärjestelmä on
epäkunnossa.
Mekaanikon vastaus: Potkurin numero 2 voitelu toimii. Potkurien 1, 3 ja
4 sen sijaan ei.
Ohjaaja: Jokin ohjaamossa on irti.
Mekaanikon vastaus: Jokin ohjaamossa kiinnitetty paikalleen.
Ohjaaja: Tuulilasissa on kuolleita hyönteisiä.
Mekaanikon vastaus: Elävät hyönteiset olivat päässeet loppumaan.
Ohjaaja: Automaattiohjaus laskee lentokorkeutta 200 jalkaa,
kun korkeuden pitäisi lukittua.
Mekaanikon vastaus: Minkäs minä sille täältä maasta käsin voin.
Ohjaaja: Vuodon merkkejä oikeassa laskeutumistelineessä.
Mekaanikon vastaus: Merkit poistettu.
Ohjaaja: Radiolaitteistossa uskomattoman kova ääni.
Mekaanikon vastaus: Ääni laskettu uskottavalle tasolle.
Ohjaaja: Kitkalukko lukitsee kaasukahvan paikalleen.
Mekaanikon vastaus: Ehkäpä lukko on olemassa juuri siksi...
Ohjaaja: Arvelen, että tuulilasissa on särö.
Mekaanikon vastaus: Arvelen, että saatat olla oikeassa.
Ohjaaja: Moottori numero 3 puuttuu.
Mekaanikon vastaus: Moottori löydetty oikeasta siivestä lyhyen etsinnän
jälkeen...
Ohjaaja: Lentokone käyttäytyy hassusti.
Mekaanikon vastaus: Lentokonetta käsketty ryhdistäytymään, lentämään
kunnolla ja olemaan vakavamielisempi.
Ohjaaja: Tutka mörisee.
Mekaanikon vastaus: Tutka ohjelmoitu ääntelemään selvästi.
Ohjaaja: Hiiri ohjaamossa.
Mekaanikon vastaus: Kissa asennettu.
suomessa on kolme kuovilajia: isokuovi, pikkukuovi ja liukuovi.
Ja lisää blondi-vitsejä:
Miten saat blondin hukkumaan?
Vastaus: Laita uima-altaan pohjalle peili ja sano blondille, että uima-altaan pohjalla on peili.
Näin pidät blondin kiireisenä:
Anna hänelle paperi, jossa lukee molemmin puolin "Käännä".
mikä on musta sisältä ja sininen ulkoapäin?
-viimenen bussi hervantaan.
haha
Minkä kappaleen kuunteleminen, esittäminen tai edes hyräileminen
on kielletty ennenaikaisesta siemensyöksystä kärsivien miesten klinikalla?
Tämän: http://www.youtube.com/watch?v=FuA1WbAKvqk
Toisaalta napattua:
Montako Magic-pelaajaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
-Yksi vaihtamaan ja kaksi huomauttamaan että sen olisi voinut tehdä jo kaksi vuoroa aikaisemmin.
Enemy Colors (http://www.houseofsixten.com/stealth/alara/cobra27.jpg)
Redirect (http://www.houseofsixten.com/stealth/alara/cobra28.jpg)
The Lion King (http://www.houseofsixten.com/stealth/alara/cobra23.jpg)
Ja ei, en keksinyt parempia nimiä. www.houseofsixten.com -blogista poimittu.
edit: Loppuun vielä tämä paras: Ihanat enkelit ;__; (http://www.houseofsixten.com/stealth/alara/cobra17.jpg)
Nasevaa suomennosta seuraavaan kaivataan, jotta voin lopettaa sen yhden iänikuisen keskustelun alkuunsa :
"My favourite sexual position is the JFK. I splatter all over her while she screams and tries to get out of the car."
Toisaalla samaan aikaan ;
I submitted ten puns to a pun contest, hoping one would win, but no pun in ten did.
--
Katolinen pariskunta on aikeissa mennä naimisiin, mutta päivää ennen häitä tuleva vaimo pyytää miestään istumaan sängynreunalle kertoakseen tunnustuksen.
"Rakas, ennen kuin teemme tämän, minun on pakko saada tämä taakka harteiltani - katsos, muutamaa vuotta ennen kuin tapasin sinut, perheemme oli hyvin köyhä, ja minusta tuli prostituoitu"
Mies ponnahtaa pystyyn naama punaisena ja huutaa "Ei ! En voi hyväksyä tätä, häämme on peruttu !"
Nainen purskahtaa itkuun ja alkaa anelemaan miestään "Ole kiltti äläkä jätä minua, toivottavasti kykenet silti sydämessäsi rakastamaan epätoivoista naista, jonka kohtalo ajoi myymään itseään rahasta ..?"
Mies istahtaa takaisin naisen viereen ja toteaa "Sehän on ihan ok, luulin aluksi että sanoit protestantti".
--
Nainen maksoi ostoksiaan, puoli litraa maitoa, yksi kokonainen leipä, paketti kananmunia ja porkkanoita. Myyjä katselee touhua hetken aikaa ja kysyy ;
"Taidat olla sinkku ?"
Nainen on täysin ällikällä lyöty myyjän tarkkanäköisyydestä ja kysyy ; "Kyllä vain, mistä tiesit ?"
"Koska olet ruma."
--
Luin tarinan kää lyhytkasvuisesta miehestä, joka oli joutunut taskuvarkauden uhriksi. Kuinka ihmeessä kukaan voi vajota niin alhaiselle tasolle ?
Mikä on oranssi ja keltainen, ja näyttää hyvältä hippien yllä ? Tuli.
Kuinka monta perunaa tarvitaan tappamaan irlantilainen ? Nolla.
--
Viimeinen vielä englanniksi, en millään jaksa selvittää mitä Abraham Lincoln sanoi.
It's the day before Christmas break and it's the last period of the day at Johnny's school. Everyone wants to leave, including the teacher.
So the teacher says "Now class, I'm going to ask a question and whoever gives the correct answer can leave early!" Johnny thinks to himself, "YES! I'm going to answer before anyone else!"
The teacher asks, "Who said Four score and seven years ago?" Before Johnny can even open his mouth, Sally yells out, "ABRAHAM LINCOLN!" The teacher says, "That's right Sally! You can leave now."
Then,the teacher says "Who said I have a dream?" Before the teacher even finishes speaking, Amanda yells out "MARTIN LUTHER KING JR!" And the teacher says, "That's right! You can leave now!"
Frustrated, Johnny mutters under his breath, "I wish these bitches would keep their mouth shut." The teacher hears him, and angrily demands "WHO SAID THAT!?" Johnny immediately replies, "TIGER WOODS! CAN I GO NOW?"
Mitä jokaisen Magic-pelaajan on tehtävä osana peliharrastustaan?
Tyydyttävä käteensä.
-Kake
Lainaus käyttäjältä: SanTzu - 20.02.09 - klo 16:06
-Mikä on hauskempaa kuin heitellä vauvoja alas katolta?
-Ottaa niitä talikolla vastaan.
------------
-Mikä on sininen ja tärisee nurkassa?
-Vauva joka leikkii muovipussilla.
------------
Tässä pari vauvavitsiä lisää. Menee vähän hyvän maun rajoissa.
-Mikä on hauskempaa kuin naulata vauva puuhun?
-Repiä se irti.
------------
-Mikä on hauskempaa kuin kymmenen vauvaa muovipussissa?
-Yks vauva kymmenessä muovipussissa.
------------
-Mitä eroa on mersulla ja kymmenellä vauvalla?
-Minun autotallissa ei oo mersua.
------------
-Mitä eroa on kyrvällä ja haulikolla?
-Kun haulikon laukaisee vauvan suuhun, se ei itke.
------------
-Mikä on parempaa kuin vauvojen raiskaaminen?
-Ei mikään!
Lainaus käyttäjältä: miinin - 31.08.08 - klo 21:32
Jessica Alba -vitsien aikakausi alkakoon!
Mikä on Jessica Alban suosikkieläin?
-Albakka
Mitä kiekkojoukkuetta Jessica Alba kannattaa?
-Kalbaa
Mitä maata Jessica Alba kannattaa futiksessa?
-Albaniaa
Mikä on Jessica Alban suosikkibiisi?
-Dr.Albanin coveri biisistä "Sweet home, Albama"
Missä kaupassa Jessica Alba käy?
-Halbahallissa
... ja sokerina pohjalla:
Mitä Jessica Alba sanoi joulupöydässä?
-"Jes, sikaa!"
-Mä kävin rippikoulun vain että saisin alban mun päälle;)
Ville ja Veijo pelasivat kasuaalia. Veijolla oli Living End suspendissa ja gravella runsaasti lihaisia miehiä ahkeran looterin käytön seurauksena. Viime hetkessä Ville kuitenkin nosti Traumatizen pelaten sen itseensä. Living End toi Veijolle tiskiin Psychatogin, Swans of the Bryn Argollin, Devourin Strossuksen, Extractor Demonin sekä pieniä miehiä. Ville sai ainoastaan Cognivoren, joka oli 20/20, koska Villen pakassa oli ainoastaan instantteja (asia, johon Villen pelikaverit suhtautuivat hieman negatiivisesti). Ville täppäsi itsensä ulos mainphase Jace's Ingenuityyn. Upkeepillaan Veijo uhrasi pienen miehen Devouring Strossukselle millaten Villeä lisää kahden instantin verran. Sitten hän pelasi Swansille Luren, ajoi kaikilla miehillään, pumppasi Psychatogista 15/16 -kokoisen ja pelasi Devouring Strossukselle Tainted Striken. Ville nosti 23 korttia, otti 20 päähän ja sai 10 poison counteria. Kun state-based actionit suoritettiin, kävi ilmi, että hän hävisi samaan aikaan vahinkoon, poison countereihin ja dekkaantumiseen!
P.S. vitsi oli oma keksimä
Lainaus käyttäjältä: Nastaboi - 04.10.10 - klo 13:06
Viime hetkessä Ville kuitenkin nosti Traumatizen pelaten sen itseensä. - - ...koska Villen pakassa oli ainoastaan instantteja.
Löysinkö vizin jujun?
Lainaa
Ville sai ainoastaan Cognivoren, joka oli 20/20 - - millaten Villeä lisää kahden instantin verran. Ville nosti 23 korttia.
Tai ehkä se olikin tämä? Olen hämmentynyt, tarina ei kerro, oliko Looter vielä pöydässä!
Jace's Ingenuity oli 23. instant gravella. Looter meni Living Endin myötä gravelle.
Mies haaksirikkoutui saarelle. Hän löysi saarelta muitakin haaksirikkoutuneita, ja liittyi heidän seuraansa. Iltanuotiolla istuessaan haaksirikkoutuneet istuivat ihan hiljaa. Yhtäkkiä yksi heistä totesi:
"Neljätoista."
Kaikki purskahtivat nauruun, mutta uusi tulokas oli ymmällään. Kului taas tovi, kun toinen haaksirikkoutunut rikkoi hiljaisuuden:
"Kahdeksan."
Taas kaikki nauroivat, mutta uusi tulokas ei ymmärtänyt. Hän kysyi vieressään istuvalta mieheltä, miksi kaikki nauravat numeroille:
"Me olemme olleet tällä saarella yhdessä jo niin kauan, että kaikki ovat kertoneet jokaisen tietämänsä vitsin. Ajan säästämiseksi olemme numeroineet vitsit, ja kerromme ne vain lyhyesti sanomalla niiden numeron."
Tästä innostuneena uusi tulokas halusi osallistua huumorifiestaan. Hetken pidäteltyään hän ei enää pystynyt olemaan hiljaa, vaan kajautti ilmoille:
"NELJÄ!"
Seurasi syvä hiljaisuus, kaikki katsoivat toisiaan vaivautuneina. Kuului yskimistä ja ilmassa suorastaan tuoksui myötähäpeä. Uusi tulokas kysyi jälleen vanhemmalta:
"Mitä minä tein väärin? Miksei kukaan naura? Eikö nelonen ole hauska?"
"Oi, nelonen on erittäin hyvä. Se riippuu vaan siitä, miten sen kertoo."
Jyväskyläläis-mikkeliläinen kannustushuuto Magicin SM-kisoissa:
"Kavu MM:eihin!" [Ensimmäisellä kerralla putosi kirjain pois. Korjattu.]
Menin Tallinnan PTQ:ssa 0-3.
Edit:
Ps. Kiviäkin kiinnostaa, Kim voitti.
Lainaus käyttäjältä: Saimu - 24.10.10 - klo 00:53
Menin Tallinnan PTQ:ssa 0-3.
Edit:
Ps. Kiviäkin kiinnostaa, Kim voitti.
Onko tämä joku syvällisempi vitsi, kun ei oikeen avaudu.
Epäromanttisia juttuja, mitä mies on sanonut naisille sängyssä?
(Naisten kertomana)
- Exä monesti orkun saatua voihkaisi " äiti!"
- Puristelee rintojani ja päästelee " honk honk" -ääniä...honk honk tulee Pulmusista... aina tulee Ed mieleen. Yök.
- pieru-liisa, ja tarkoitti tietysti mua
- onpa sulla mustat silmänaluset.
- " Ja majoneesit sisään" totesi ex kun orgasmin sai...
- Veivaisitko mut käyntiin, en meinaa herätä
- Mun mies sanoo joskus, että röh, röh, kun puristelee mun tissejä
- mun mies näytti kesken kiihkeän nytkytyksen peukkua mulle.
- Täällä haisee perävakohiki! Kyllä oli kauan ilman.
- Exä sanoi kerran kun hivelin rinnoillani hänen selkäänsä, että " mitkä ne siellä laahaa?"
- mies joskus sanoo päälle tullessaan että Ei setä pahaa,setä vaan vähän kokeilee.. Todella oksettavaa!
- Aina suuseksin jalkeen mies pesee fanaattisesti suutaan minuuttitolkulla. Purskuttelee ja räkii veskissa.
- Raketti laukee NYT!
- Mies heitti spermat selkään ja sanoi, että " levitä ite".
- Sulla on vitun näppyläinen selkä sanoi samalla kun veti takaapäin. Hommat loppu siihen.
- Klitorista näprätessään mies teki korkealla falsettilla "tiditiditiditidi" -ääntä
- Ja kerran on sanonut takaa päin työnnellessä et hei sulla on karmea finni persuuksissa.
- Kerran kesken kaiken alkoi tuumailla että " Pitäisköhän vaihtaa ooppeliin öljyt?"
- Olin hoikka ja pieni rintainen etenkin ennen lasta. Kerran mies sanoi minulle seksin jälkeen että
ihan kuin pikku poikaa panisi.
- rakastelun jälkeen(olimme konttausasennossa) irrottautuessaan teki kuormaautojen perusäänen, tuu tuut tuut,......
- mies sanoin kerran, että " kato, tepsi voitti" , kun takaapäin veti katsoen samalla urheiluruutua.
- plöplöplölölöllllööö (nuoli samalla)
- mun pikkuinen on aika nopeesti valmis (sellaisella " pikkulapsen" äänellä)
- mies kerran takaapäin vedellessään pysähtyi dippaamaan sormeansa perseessäni ( ei siis mitenkään seksimielessä), nuuhkaisi sitä ja kysyi kovaan ääneen: " Ootsä käyny tänään paskalla?"
- Mies kysyä paukautti että haluisitko jakaa mun kanssa siittiöitä ja kumautti " komean" pierun sanojensa painikkeeksi...
- et ime toistakin tissiä (kun toista vaan lutuutti) niin tämä kysäs, et ai sikskö kun siinä on vähempi karvoja?
- ..mies sanoi että nyt multa tulee (laski lastit mahalleni) ja samalla pieraisi oikein kunnon fanfaarin!!!! Kyllä mua nauratti ja miestä hävetti niin paljon, että sillä tuli itku silmään.
- Suhteemme alku vaiheessa nauroi kerran jollekkin tv-ohjelmalle kun otin häneltä suihin.
- ihanaa harrastaa seksiä itseäni paljon isomman naisen kanssa" ... Ja olen tosiaan ihan normaalin kokoinen nainen.
- Mies kysyy esileikin jälkeen et: No mitäs si? Ja napittaa lehmämäisellä katseella...
- Otin baarista mukaan pojan jolla oli poikuus tallella. Kondomin puettuaan hän sanoi: Katsos näin! Sisään tunkeutuessaan jotain " Kyllä tämä tästä" tapaista. Sitten toiminta jatkui " Hyvältä tuntuu" , " Voi että, voi että, kaikkea kanssa" , " Näin sitä mennään" ja niin edelleen. Paras oli ehkä kuitenkin:" Meitsi saa pillua!" . Hiljaa se ei osannut olla. Tullessaan tietysti huusi: " Se on siinä!"
- ja kerran tokas ku antoi suuseksiä että " terve kaveri" sellaisella kummeli äänellä...
- Meillä asusteli takapihalla orava. Pari viikkoa sitten kesken kiihkeimmän homman mies tokaisi että, se oli se oravakin jääny auton alle...
Hyvä Jack Nicholson -imitaatio by Max Koch
http://www.youtube.com/watch?v=UhPtxscSVdU&feature=channel (http://www.youtube.com/watch?v=UhPtxscSVdU&feature=channel)
Ismo Leikolan remake "Pikajuna Meksikoon" -biisistä. Osuu naulan kantaan nauraessaan VR:n pendolinoille.
http://www.youtube.com/watch?v=1cNvu48JI_Y (http://www.youtube.com/watch?v=1cNvu48JI_Y)
Pappa failaa rattijuoppotestin, ihan mahtava ;D (varmaankin feikki, mutta ketä se nyt haittaa)
http://www.youtube.com/watch?v=a_c6tF248hc&feature=player_embedded (http://www.youtube.com/watch?v=a_c6tF248hc&feature=player_embedded)
Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius ruotivat Tampereen murretta, legenda
http://www.youtube.com/watch?v=lZfjZnLkmrk (http://www.youtube.com/watch?v=lZfjZnLkmrk)
Doovde player prank call
http://www.youtube.com/watch?v=xqpd7WcBmjM (http://www.youtube.com/watch?v=xqpd7WcBmjM)
Vitsejä:
Miksi Darth Vader hankki silmälasit?
- Kun ei nää lukea.
Basisti tuli armeijaan. Komppanian alokkaat saivat käskyn laittaa joka päivä uudet sukat jalkaan.
Viikon kuluttua basisti tuli pyytämään varusvarastolta isompia kenkiä.
Leena oli apteekissa apulaisena ja apteekkari palasi kahvitauolta.
- Onko käynyt asiakkaita? hän kysyi.
- Yksi ukko kävi. Halusi yskänlääkettä. Myin hänelle risiiniöljyä ja käskin ottaa heti.
- Mitä? Oletteko hullu? Eihän risiiniöljy yskää paranna, se lyö vain vatsan löysälle.
- Näyttää se tehoavan, totesi Leena. - Katsokaa itse. Tuolla se ukko on, nojaa lyhtypylvääseen eikä uskalla yskiä.
Lihava mies ei tiennyt, että junassa oli vessa. Hän paskansi ikkunasta ulos. Asemamies huusi:
- Hei pulleaposkinen mies, jolla on sikari suussa, pidä pääsi junan sisäpuolella!
Sarja sovinistisia vitsejä, jotka nyt sattuivat tulemaan mieleen. Voi olla toisin ilmaistu jossain muualla. Älkää ottako nokkiinne, miehistä löytyy samalla mitalla vitsejä;)
Keksijät ovat keksineet 80% toimivan ehkäisyravinteen.
-Hääkakku
Nainen kysyi mieheltään, josko mies ostaisi hänelle kellon, johon mies vastasi:
-Miksi? Hellassahan on kello.
Päivän vinkki:
Sekoita naisesi aamupuuroon Kitekattia. Purkissa sanotaan, että se pitää mirrin virkeänä ja turkin kiiltävänä.
Miksi naisen jalkaterät ovat lyhyemmät kuin miehellä?
-Evoluution tulos: jotta naiset pystyvät olemaan lähempänä tiskiallasta.
Miksi morsian pukeutuu valkoiseen?
-Koska muutkin keittiökalusteet kuten hella, jääkaappi ja tiskikonekin ovat yleensä valkoisia.
Nainen haukkuu etuovella ja koira takaovella. Kumman päästät sisään?
-Koiran, sillä se lopettaa haukkumisen heti sisälle päästyään.
Miten kissasta tehdään lehmä?
-Mene naimisiin sen kanssa.
Mistä tietää, että vaimo on kuollut?
-Seksi on kuten ennenkin, mutta tiskiallas täyttyy.
Onko nyt mahdollisuus torkkupeittohuumorin uudelle tulemiselle?
"Vai pitäis ne vitsit vielä selittääkin?"
http://preview.tinyurl.com/6dbggtl
PS. Huhtikuu 2010 - WAAAANHA!!1!
Mitä tekee Nokia, kun ulkona on 30 astetta pakkasta?
-- Sulkee Oven ja avaa Ikkunan.
Mitä Symbian-koodari sanoi Meego-koodarille?
-- Täällä kassalla on joku hankala asiakas valittamassa. Sinäkö paistoit sen edellisen ranskissatsin?
http://www.city.fi/artikkeli/Alaston+totuus+ehdokkaista/3811/
No älä sentään hotlinkkaa sitä kuvaa
-- luma
Muuan tuttu on kertonut tämän jo useampaan otteeseen. Ihan hauska, joskin vaatii luettuna aika vahvaa ranskalaista aksenttia englanninkielisiin osiohin (en jaksa kääntää koko juttua englanniksi, koska olen kuullut sen kerrottuna juuri näin). Ja ai niin, tämä on lievästi eroottinen vitsi - ihan näin varoituksen sanana, jos jotakuta sellainen häiritsee.
Toisen maailmansodan aikaan ranskalaiset sotilaat olivat paenneet saksalaismiehitystä Englantiin. Odotellessaan kotimaansa takaisin valtaamista näillä oli jonkin verran vapaa-aikaa, ja Pierre, ranskalainen taistelulentäjä, on sopinut ravintolaillasta muuan englannittaren kanssa.
Ilta sujuu mukavasti, Pierre ja tämän seuralainen tilaavat pihvit ja laadukasta ranskalaista punaviiniä, kiitos Pierren asiantuntevuuden. Nainen tuntee olonsa hyväksi tämän ranskalaisen herrasmiehen kanssa, ja osoittaa hiljalleen halukkuutta suudelmaan. Pierre - tuo kokenut pelimies - ei ole minänsälläkään tällaisesta ehdotuksesta vaan kostuttaa sormensa viinilasissan, valelee englannittaren huulet punaviinillä ja suutelee tätä kaikella ranskalaisella intohimollaan. Pää pyörällä englannitar kysyy:
"Pierre, tuo oli ihanaa. Mutta miksi valelit huuleni punaviinillä?"
Pierre vastaa:
"I'm Pierre, the French fighter pilot, and when I have red meat, I want red wine with it."
Vastaus on tyydyttävä ja suorastaan kiihottava. Niinpä illallisen päätteeksi englannitar päättää kutsua Pierren kotiinsa nauttimaan vielä lasillisen tai kaksi aiemmin löytämäänsä valkoviiniä. Pierre, kokeneena naistenmiehienä ja viiniasiantuntijana, suostuu tietenkin epäröimättä. Englannittaren luona tämä kaivaa esiin pullon valkoviiniä ja kaataa sitä itselleen ja Pierrelle. Vähän ajan kuluttua polte hänen suonissaan alkaa käydä sietämättömäksi, ja hän availee rinnustaan kysyen:
"Oi, Pierre - haluan sinua niin. Voisitko suudella rintojani?"
Pierrelle tällainen ei suinkaan ole mitään uutta, vaan hän kastaa sormenpäänsä valkoviiniin, ripottelee sitä engannittaren rinnoille ja nuolee sen pois hellävaraisesti, näykkien sieltä täältä. Englannitar on aivan hurmoksessa ja kysyy:
"Ah, Pierre - älä lopeta. Mutta miksi ripottelit valkoviiniä rinnoilleni?"
"I'm Pierre, the French fighter pilot, and when I have white meat, I want white wine with it."
Läähättäen englannitar sanoo:
"Oi, Pierre - en kestä enää. Rakastelkaamme!"
Pierre, tietenkin edelleen tyynen rauhallisesti myöntyy, riisuu englannittaren ja käy hakemassa tämän kaapista pullon konjakkia. Hän kaataa konjakkia hieman itselleen ja hieman englannittaren alapään karvoitukselle, sytyttää itselleen sikarin ja heittää yhä palavan tulitikun konjakin kostuttamaan pöheikköön, joka roihahtaa ilmiliekkiin. Englannitar kirkuu tuskaansa, ja huutaa:
"Pierre - senkin sairas sika! Tuo sattuu helvetillisesti! Miksi sinä oikein noin teit?!"
Pierre vetää syvään sikaristaan, puhaltaa savun ulos ja sanoo tyynesti:
"I'm Pierre, the French fighter pilot. When I go down to the bushes, I go down in flames."
Hieman pitkä tarina, mutta loppuhuipennus on odotuksen arvoinen. (http://ak.kapsi.fi/b/maailmanpaskinvitsi.rtf)
Horatio-vitsi. Anteeksi.
[spoiler](http://i1239.photobucket.com/albums/ff504/BlankTheTempest/Random/HoratioMTG.jpg)[/spoiler]
TV2 Su 29.05.2011 klo 17.15.
Dokumenttiprojekti: Mana - uskon tuolla puolen. Usko ei rajoitu vain uskontoon. Eri puolilla maailmaa on esineitä, joiden uskotaan olevan voiman lähteitä. Ohjaus Peter Friedman, Roger Manley. Tuotantoyhtiö Making Movies Oy 2004.
Olisi varmaan voinut olla myös ilahdutusketjussa tai jopa nettivideoketjussa, mutta olkoon nyt täällä. Siitä vain täppäilemään telkkaria sunnuntaina. Anterolle kiitos vinkistä.
ICANN has .cheezburger
Why could 2 Unlimited have only three noisy cats at time?
- There is nau limit.
Ei varsinaisesti ilahduta eikä vituta tämä löytö mutta huvittaa, joten laitan tänne:
Kun Googlessa etsii "mtgfinland" se ehdottaa "tarkoititko tomfffinland?"
Ja siis ensimmäisenä linkkinä silloin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tom_of_Finland
-
Vastustaja oli pannut kaikki ukkonsa täppiin ja mies huomasi tilaisuutensa tulleen. Vastustajalla oli vain vähän elämää. Nyt oli tullut hetki päästä ajamaan tärkeä yksi piste päähän Sylvan Safekeeperillä; vaikka ilman vigilancea, jos niikseen tulisi. Mies meni combattiin ja julisti heti rohkeasti: "TAP OLLE!"
Lainaus käyttäjältä: minics4 - 31.07.11 - klo 12:23
Lainaus käyttäjältä: Anime1 - 13.04.07 - klo 14:57
no lisää näitä hyvii vitsei
pikku kalle emni äitinsä kanssa suihkuun ja isänsä kanssa saunaan
suihkussa pikku kalle katsoi yläs ja kysyin äidiltä mikä toi on äiti vastaa vuoristo
ja sitten pikku kalle katsoo alas ja kyssyy mä tuo on äiti vastaa viidakko
sitten saunassa pikku kalle katsoo alasa ja kysyy mikä tuo on isä vastaa leijjona
sitten pikku kalle kurkkii oven reijjästä makuu huoneeseen ja näkee leijonan menevän ensin vuoristossa sitten menevän viidakkoon.
Tästä on myös toinen versio, Pikkukalle oli suihkussä äitinsä kanssa ja katsoi hänen rintojaan ja kysyi: mitkä nuo ovat? Äiti vastaa, ne on tykkejä. Sitten pikkukalle katso alapäätä ja kysyy, mikä tuo on? Ja äiti vastaa, se on luola. Sitten iskä tuli suihkuun ja pikkukalle kysyi, mikä tuo on? Ja isä vastaa:se on käärme. Sitten pikkukalle meni äidin ja isin viereen nukkumaan ja yöllä hän heräsi ja huusi, Apua apua! Käärme menee luolaan! Ammu se tykeillä! Ei hitto kun mua nauratti kun ekan kerran kuulin:D
Vitsi ei ollut hyvä, mutta se että joku oikeasti postaa tämän naurattaa helvetisti. Sain siis parhaimmat naurut tästä ketjusta :).
Harjoitusten perusteella 85 metrin kunnossa.
Suamen paras baari
Porilaine, raumalaine ja turkulaine mies puhus mis o paras ravintola.
Porilaine kehus et toi noi, meil o Poris Pataässä nimine paikka. Siel ei olut maksa pal mittää. Iso tuoppi joka päivä vaa 4 euroo.
No eihä toi ol mittää, sanos raumalaine. Meil o Vanhas Krouvis tuopit normaalist 4 euroo, mut ku happy hour on päällänsä, muki on 2,50 euroo ja
kaikki drinkit 3 euroo.
No ei voi ol, huokas porilaine. Turkulaine ol viel iha tyyni.
Hän sanoski et kyl ny poja jäitte hopial. Meil o Turuus yks Kalax nimine baari.
Ku oot maksanu ovimaksu, niin koko iltan ei mitkää juomat maks mittää, sit tulee viel päälle panot vessassa ja saat taksikyydi kotiovel, kaikki tämä ilmaseks.
Ei voi ol totta, huutava porilaine ja raumalaine. Sää valehtele!
Enkä valhetele, puolustautus turkulaine, muija kertos!
Lainaus käyttäjältä: kitchenfinks - 15.09.11 - klo 12:37
Hahaha Borborygmos on varmaan vannoutunut karppauksen harrastaja.
Kamoon oli hyvä läppä. Jos joku ei tajunnu niin tässä selitys. (http://gatherer.wizards.com/Pages/Card/Details.aspx?multiverseid=107598)
Hei kitchenfinks,
En tajunnut vitsiäsi, voisitko vääntää rautalangasta?
Yst. terveisin,
Ziilot
-
Markkinointi hanskassa!
Timo Soini kertoi eilen ja tietysti kameroiden kuvatessa eduskunnassa, kun puhuttiin alkoholiverosta, että jos nyt duunari ottaa työviikon päätteeksi pienet kopsut, niin se ei haittaa ketään!
Alpo Rusi julkisti tänään kirjan ja sopivasti esitti väitteen Kalevi Sorsasta ja Stasista. Väite perustuu suulliseen todistukseen. Todistuksen antaja ja Kalevi Sorsa ovat molemmat kuolleet.
Nämä molemmat ovat sopivasti tulkittuna vitsiketju-kelpoista materiaalia. Naurattavat.
-- Nute
Oulu
EDITAATIO: Mulle käy tasuri heti, kun sullekin käy. [Lisätty kotvanen Auliksen vastauksen jälkeen.]
Lainaus käyttäjältä: Thaurwylth - 11.10.11 - klo 13:56
Markkinointi hanskassa!
Timo Soini kertoi eilen ja tietysti kameroiden kuvatessa eduskunnassa, kun puhuttiin alkoholiverosta, että jos nyt duunari ottaa työviikon päätteeksi pienet kopsut, niin se ei haittaa ketään!
Alpo Rusi julkisti tänään kirjan ja sopivasti esitti väitteen Kalevi Sorsasta ja Stasista. Väite perustuu suulliseen todistukseen. Todistuksen antaja ja Kalevi Sorsa ovat molemmat kuolleet.
Nämä molemmat ovat sopivasti tulkittuna vitsiketju-kelpoista materiaalia. Naurattavat.
-- Nute
Oulu
Alpo Rusi pelaakin Stasista.
-- Aulis
Päämajakaupunki
Miksi kanadalaisdiiva ei nähnyt Ronnie Jameksen viimeistä keikkaa ennen tämän kuolemaa?
-Koska se oli selin Dioon.
Vanha ruotsalainen merimies haaksirikkoutui autiolle saarelle. Merimies eli saarella kuukausia nälässä ja puutteessa. Eräänä päivänä hän näki saaren toisesta päästä häntä kohti kävelevän hahmon.
Hahmon saapuessa lähemmäksi merimies huomasin tämän olevan nuori, kaunis ja vähäpukeinen nainen.
"Nyt saat jotain mitä olet jo kauan kaivannut.", sanoi nainen.
Merimies tuijotti naista samalla nuolaisten suupieliään ja tokaisi: "Tyttö kulta, onko sinulla todella nuuskaa?"
Vessan seinältä bongattu:
Aikakone remontoi treenikämppää.
-Sani teetti tilat
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saarelle.
Norjalainen ampui kaikki.
Lainaus käyttäjältä: Polari - 16.10.11 - klo 21:28
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saarelle.
Norjalainen ampui kaikki.
Hienovaraisempi versio:
Norjalainen meni saarelle.
Lainaus käyttäjältä: Elwood - 17.10.11 - klo 07:33
Hienovaraisempi versio:
Norjalainen meni saarelle.
....ja ampui kaikki?
vinny paz ja Santzu, vitsinne ovat todellakin hyvän maun rajoissa eikä millään tavalla hauskoja, ellei huumorinne ole jotain mitä en voi koskaan käsittää. Toivoisi ettei kukaan kirjoittaisi tollaisia kommentteja, koska todellisuudessa tuota tapahtuu, varmasti paljon enemmän mitä uutisista luemme. Vai onko vauva sana jokin kumma synonyymi?
Ylläpitäjät voisivat myös mielestäni puuttua näihin.
Lainaus käyttäjältä: Polari - 16.10.11 - klo 21:28
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saarelle.
Norjalainen ampui kaikki.
Suomalainen ja venäläinen meni saunaan, venäläinen kuoli.
Lainaus käyttäjältä: Lightstorm - 17.10.11 - klo 15:17
vinny paz ja Santzu, vitsinne ovat todellakin hyvän maun rajoissa eikä millään tavalla hauskoja, ellei huumorinne ole jotain mitä en voi koskaan käsittää. Toivoisi ettei kukaan kirjoittaisi tollaisia kommentteja, koska todellisuudessa tuota tapahtuu, varmasti paljon enemmän mitä uutisista luemme. Vai onko vauva sana jokin kumma synonyymi?
Ylläpitäjät voisivat myös mielestäni puuttua näihin.
höpö höpö. Jos vitsi ei ole mielestäsi hauska,
älä naura sille.On kyllä totta että toisilta menee paskat housuun jo siitä kun Pupumaan nallet syövät haaleaa velliä. Toiset taas nauttivat huumorinsa mieluiten mustana.
Lainaus käyttäjältä: vinny paz - 02.10.10 - klo 17:05
-Mitä eroa on kyrvällä ja haulikolla?
-Kun haulikon laukaisee vauvan suuhun, se ei itke.
------------
-Mikä on parempaa kuin vauvojen raiskaaminen?
-Ei mikään!
Mihänä hauskaa näissä on. Ja en halua enää kommentoida tänne.
Lainaus käyttäjältä: Lightstorm - 17.10.11 - klo 18:04
Lainaus käyttäjältä: vinny paz - 02.10.10 - klo 17:05
-Mitä eroa on kyrvällä ja haulikolla?
-Kun haulikon laukaisee vauvan suuhun, se ei itke.
------------
-Mikä on parempaa kuin vauvojen raiskaaminen?
-Ei mikään!
Mihänä hauskaa näissä on. Ja en halua enää kommentoida tänne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_huumori (http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_huumori)
Lainaus käyttäjältä: Lightstorm - 17.10.11 - klo 18:04
Ja en halua enää kommentoida tänne.
Harmi, susta oli hyvää vauhtia tulossa ketjun paras vitsi.
^ Tämäntyylisiä kommentteja ei foorumille tarvita, kenenkään persoonaa kohtaan ei hyökätä. Tästä viestistä on annettu kirjoittajalle huomautus.
-miinin...Ihan oikeesti hei. Joidenkin mielestä hauskoja on Pikku-Kalle-vitsit, toisten nauruhermoja kutkuttaa kuvitteellinen pikkuvauvojen kidutus ja siitä saatu seksuaalinen tyydytys. Operatiivisena terminä KUVITTEELLINEN.
Lainaus käyttäjältä: Lightstorm - 17.10.11 - klo 18:04
Lainaus käyttäjältä: vinny paz - 02.10.10 - klo 17:05
-Mitä eroa on kyrvällä ja haulikolla?
-Kun haulikon laukaisee vauvan suuhun, se ei itke.
------------
-Mikä on parempaa kuin vauvojen raiskaaminen?
-Ei mikään!
Mihänä hauskaa näissä on. Ja en halua enää kommentoida tänne.
Joukkoraiskauksistakin nauttii vain noin neljä viidestä osallisesta. Vastaavasti vitseille löytyy aina joku jonka mielestä ne eivät ole hauskoja.
ja sillä yhdelläkö ei ole oikeutta valittaa asiasta??
Huumoria (ei edes sitä hemmetin huonoa) moderoida niin kauan kuin pilkka ei osu yksittäisiin yksityishenkilöihin (julkisuuden henkilöt ovat tiettyyn rajaan saakka vapaata riistaa).
Jos ette halua altistua huonolle huumorille, älkää avatko tätä ketjua.
Nimim. Kahden lapsen isä joka silti hymähtää vauva-tehosekoittimessa-vitsille.
Lainaus käyttäjältä: Ilkka_s - 17.10.11 - klo 18:45
ja sillä yhdelläkö ei ole oikeutta valittaa asiasta??
Tästä saadaan hiton kätevä muna-kana-ongelma, kun kyseenalaistetaan muun porukan oikeus käkätellä sen toisen ylireagoinnille.
Lainaus käyttäjältä: kivi - 17.10.11 - klo 18:48
Huumoria (ei edes sitä hemmetin huonoa) moderoida niin kauan kuin pilkka ei osu yksittäisiin yksityishenkilöihin (julkisuuden henkilöt ovat tiettyyn rajaan saakka vapaata riistaa).
Miksi sitten miun Lochness, Limited ja kehitysvammaiset vitsi sensuroitiin?
Lainaus käyttäjältä: Lochness - 17.10.11 - klo 19:46
Lainaus käyttäjältä: kivi - 17.10.11 - klo 18:48
Huumoria (ei edes sitä hemmetin huonoa) moderoida niin kauan kuin pilkka ei osu yksittäisiin yksityishenkilöihin (julkisuuden henkilöt ovat tiettyyn rajaan saakka vapaata riistaa).
Miksi sitten miun Lochness, Limited ja kehitysvammaiset vitsi sensuroitiin?
Se ei tainnut olla vitsiketjussa. Tässä ketjussa kaikki kun on oletusarvoisesti tarkoitettu vitsiksi ja pelivara on vähän eri kuin leipätekstissä.
Innokkaimpien olisi hyvä muistaa sanonta: "Mille tahansa voi nauraa, mutta ei kenen tahansa seurassa." Jos foorumi on jossain kauas Magicistä osuvassa asiassa heterogeeninen, kannattaa käyttää pelisilmää kirjoitusten kanssa. Tästä ei tietenkään myöskään seuraa ohjetta, että mitään epäilyttävää kauas Magicistä osuvaa ei saisi käsitellä.
Lainaus käyttäjältä: kivi - 17.10.11 - klo 19:48
Se ei tainnut olla vitsiketjussa. Tässä ketjussa kaikki kun on oletusarvoisesti tarkoitettu vitsiksi ja pelivara on vähän eri kuin leipätekstissä.
Aika huono pelastelu. Kumminkin vitsin tyylilajin tunnistaa helposti riippumatta siitä, minkä kirjoituksen osaksi se on sijoitettu. Ainakin tuossa tapauksessa tunnisti. Minä luulin muutenkin, että alafoorumien kategorisointi ja ketjujen otsikointi on olemassa sitä varten, että asiat pysyvät rakenteellisesti järjestyksessä ja ihmisten on helpompi keskittää samanlaiset kirjoitukset kokonaisuudeksi. Ei sitä varten, että eri ketjuissa on eri säännöt sille, mitä sisältöä saa ja ei saa olla.
-- Nute
Oulu
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 17.10.11 - klo 18:49
Tästä saadaan hiton kätevä muna-kana-ongelma, kun kyseenalaistetaan muun porukan oikeus käkätellä sen toisen ylireagoinnille.
Paitsi ettei muna-kana asiassa ole mitään ongelmaa.
Oon melko samoilla linjoilla Lightstormin kanssa. Vitsit on vitsejä mut noiden aikaisempien perusteella tänne voi kirjotella ties mitä paskaa/sick tekstiä nimittämällä sitä vitsiks, kunhan se ei vaan kohdistu kehenkään tiettyyn. Ja "koska se on vaan kuvitteellista" ei oikeen iske, feat. kuvitelmaketju.
Knock knock
knock knock
knock knock
knock knock
knock knock
Shit, I guess nobody is home. I'll try back later.
Lainaa
Aika huono pelastelu. Kumminkin vitsin tyylilajin tunnistaa helposti riippumatta siitä, minkä kirjoituksen osaksi se on sijoitettu. Ainakin tuossa tapauksessa tunnisti. Minä luulin muutenkin, että alafoorumien kategorisointi ja ketjujen otsikointi on olemassa sitä varten, että asiat pysyvät rakenteellisesti järjestyksessä ja ihmisten on helpompi keskittää samanlaiset kirjoitukset kokonaisuudeksi. Ei sitä varten, että eri ketjuissa on eri säännöt sille, mitä sisältöä saa ja ei saa olla.
Alkaa mennä tämäkin juttu pelkäksi vitsiksi. Entäs jos minulla on niin käsittämättömän huono huumorintaju että minulle täytyy kertoa että vitsi on vitsi että sen tunnistan?
Vitutus-ketju on jo pitkän toiminut varaventtiilinä missä on sallittu hieman enemmän ragea/herpderppailua/uliuliuuta kuin muualla laudalla. Ei tähänkään ketjuun ole koskettu missään vaiheessa vaikka huumorin taso on ollut enimmäkseen alakoulun pihamaan ja yläkoulu pihamaan raja-aidan tienoilla koska huumori.
Sinä olet ilmeisesti sitä kansanosaa joka ei voi sietää kuin ehdottoman absoluuttisia sääntöjä eikä lainkaan tilannekohtaista päätöksentekoa?
Jotta ei mene täysin ohi ketjun tarkoituksen:
Mitä Micheal Jackson sanoi kaaduttuaan portaissa? "Täytyy panna lasta."
Lainaus käyttäjältä: Rei - 18.10.11 - klo 02:44
tänne voi kirjotella ties mitä paskaa/sick tekstiä nimittämällä sitä vitsiks, kunhan se ei vaan kohdistu kehenkään tiettyyn.
Olet tavoittanut nyt tärkeän osan huumorin olemuksesta. Vitseissähän on vähän se juttu, että ne ovat useimmiten jopa objektiivisesti katsottuna käsittämätöntä paskaa. Lähin esimerkki on tuo knock knock -vitsisi.
Sitten on myös semmoinen asia kuin ajan henki. Nyt eletään vaihetta, jossa uutisissa näytetään livenä hyökkäyssotaa, Halla-aho on eduskunnassa ja päivittäin paljastuu lastenraiskuukellareita pitkin maailmaa. VVähän aikaa sitten netin ilmeisesti hauskin juttu oli goatse. Siinä ympäristössä ihminen saattaa aavistuksen paatua ja enää ei knock knocs -vitsi oikein naurata ketään. Tarvitaan jotain sävähdyttävämpää:
-Mistä tietää että pikkusiskolla on kuukautiset?
-Isän kyrpä maistuu vereltä.
kop... "eiku..." kopkopkop... "Vittu!" kop... "Tää onnistuu ihan kohta" - Lars Ulrich
Nyt tulee vanhoja ja huonoja:
Mikä on kirkasta ja haisee pahalle?
[spoiler]Kirkan paska.[/spoiler]
Mikä on paska ja haisee Kirkalle?
[spoiler]Danny.[/spoiler]
PMMP oli kesäkiertueella ja mukana oli myös etenkin tyttöjen suosikki: roudari, nakkiorja, bändäri ja maskotti Juhani suoraan Savon keisarikunnasta. Pitkillä keikkabussitaipaleilla ei ollut paljon tekemistä, joten "Jussi" opetti bändiä pelaamaan Magiciä. Siinä sitten loitsut lentelivätten massiivisissa monipeleissä EDH:lla ja ilman. Jussilla oli myös tapana hätkähdyttää yleisöä erikoisilla knoppitiedoillaan; yksi bravuuri oli vanhojen mittayksiköiden luettelu ja vertailu nykyiseen SI-järjestelmään.
Yhdessä megalomaanisessa ympyräpelissä oli käynyt niin, että Jussilla oli ollut kädessä Control Magic, joka olisi ollut herkullista pelata Miran Goatnapperiin. Vittuillessaan Jussi kuitenkin lähti mehustelulinjalle ja ilmoitti, että Control Magiciä tarjottaisiin Goatnapperiin - "Mulle toi!" - vasta siellä jossain, eli kun Orivesi olisi ohitettu. Oriveden jälkeen Mira oli kuitenkin jo tippunut pelistä ja Control Magicin sai niskaansa jonkun Pyknite.
Peli eteni intensiivisen kiihkeästi ja lopulta jäljellä olivat vain Paula ja Jussi. Jussi oli eliminoinut yksin melkein koko pöydällisen muita ja Paula pelkäsi - entinen suomenmestari sanoisi, että suurin piirtein kuset housuissa - että hänellekin kävisi niin. Sitten huomattiin, että Jussin uusin luento vanhasuomalaisista mittayksiköistä oli jäänyt kesken. Paula kehotti: "Jussi, selitäpä nyt, mikä se on se vaaksa."
Jussi tajusi, että nyt hänellä olisi mahtava keino demonstroida vanhoja pituusmittoja. Hän sörkkäsi sormensa pöydälle niin, että peukku osui City of Brassiin ja keskisormi Contested Cliffsiin. Sitten Jussi julisti: "Väljmatka: piina- ja paenimua."
-- Nute
Oulu
Raivasin koneelta /b/-hakemistoa ja törmäsin tällaiseen tekstitiedostoon:
http://pastebin.com/L3ZsnevX (http://pastebin.com/L3ZsnevX)
Miamissa on kauppa, jossa myydään aviomiehiä. Kaupan sisäänkäynnillä on ohje kaupan käytöstä:
"Voit vierailla kaupassa vain yhden kerran. Kerroksia on kuusi ja eri kerroksissa miesten ominaisuudet ovat erilaisia. Voit valita miehen mistä tahansa kerroksesta, tai voit mennä ylöspäin, mutta et voi enää palata alempiin kerroksiin ostoksille!"
Nainen menee kauppaan.
... ...
Ensimmäisessä kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ. Hän jatkaa ylöspäin.
Toisessa kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. Hän jatkaa edelleen ylöspäin.
Kolmannessa kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. "Vau" nainen ajattelee, mutta jatkaa silti ylöspäin.
Neljännessä kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. "Tämä vaikuttaa todella hyvältä" nainen ajattelee "Melkein tekisi mieli jäädä tänne", mutta hän jatkaa silti ylöspäin.
Viidennessä kerroksessa myydään komeita, romanttisia miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. Nainen tuntee suurta houkutusta jäädä, mutta toivoo ylemmässä kerroksessa olevan tarjolla jotain vielä parempaa, joten hän jatkaa ylöspäin.
Kuudes kerros on tyhjä, lukuunottamatta kylttiä, jossa lukee "Olet 6. kerroksen 31 456 012. vierailija. Täällä ei ole miehiä. Tämän kerroksen olemassaolon tarkoitus on ainoastaan todistaa että naisia on mahdotonta miellyttää. Kiitos vierailustasi Aviomieskaupassa."
Aviomieskaupan naapurissa sijaitsee myös Vaimokauppa. Myös siinä on 6 kerrosta.
Ensimmäisessä kerroksessa on tarjolla vaimoja jotka pitävät seksistä.
Toisessa kerroksessa on tarjolla kauniita vaimoja jotka pitävät seksistä.
Yksikään mies ei ole koskaan käynyt kerroksissa 3-6.
Miestenpäivän kunniaksi.
Miesten Päivän Perinnesäätiö järjestää viikonloppuleirin tosimiehille.
Päiväohjelma
8.00 Aamusauna - Oluenjuontia ja ähkimistä - Käydään läpi lyhyesti keskeiset kirosanat.
9.00 Aamuverryttely - Tehdään pieni metsäretki sukat jalassa. - Avomaastossa kuseskelua - Kädenvääntoä ja Koskenkorvaa - Kivien heittelyä rannassa -Ajetaan mopolla ympyrää ilman kypärää.
10.00 Hengen nostatus - Lisää Koskenkorvaa - Uhoamisen perusteet
10.01 Painiottelu saunan takana
11.00 Pilkotaan Toyota Corolla -76 kulmahiomakoneilla palasiksi.
11.30 Lounas - Makkaraa, hernekeittoa, olutta - Vihanneksia ja muita ruohoja sen verran, että niitä voi lingota lusikalla kaveria otsaan. - Ruokaryypyt
12.00 Ruokalepo - Mennään kengät jalassa sänkyyn - Sängyssä puhutaan armeija/sivarijuttuja - Unimusiikiksi kuunnellaan Antero
Mertarannan selostus mm-kisoista -95. - Haukutaan ruotsalaisia. - Työnnetään käsi housuihin ja otetaan tirsat. - Paitsi Virtanen, joka käy salaa Kossupullolla.
12.45 Tosihommat alkaa - Siirretään iso kivi porukalla toiseen paikkaan. -Juodaan kaljaa. - Kehutaan kuinka kovia työmiehiä ollaan. - Siirretään kivi takaisin. - Juodaan Koskenkorvaa.
13.30 Ohjattua välineiden valmistelua -
Vuoleskellaan makkaratikut valmiiksi iltaa varten, koska puukot takavarikoidaan klo 17. - Valmistetaan Käpyritsat.
14.30 Käydään sakilla pelottelemassa lintubongareita
15.00 Haukutaan akat
15.30 Käydään vonkaamassa intimiteettiä mattopyykkäreiltä - Palataan saamatta takaisin leiriin. - Pohditaan, että se isotissinen olisi voinut antaakin, ellei virtanen olisi mennyt näyttämään sille nakkiaan.
Haukutaan akat. - Puhutaan omina kokemuksina kaikki naisjutut, joita kaverit on meille valehdelleet.
17.00 Illallinen - Makkaraa ja hernekeittoa - Sinappia - Olutta ja Koskenkorvaa
18.00 Räjäytetään jotakin - Paitsi Virtanen, joka käy salaa Kossupullolla.
18.30 Lämmitetään sauna - Jokainen kertoo vuorollaan, missä saunassa on Suomen parhaat löylyt. - Juodaan koskenkorvaa. - Käydään alasti uimassa. -Seurataan salaa kenellä on seurueen suurin jorkka. - Juodaan kaljaa ja Koskenkorvaa
19.00 Käydään kylän baarissa haastamassa paikallisten kanssa riitaa. -Paitsi Virtanen, joka lukitaan siksi aikaa puuliiteriin.
20.00 Tehdään nuotio - Juodaan Koskenkorvaa. - Haukutaan akat. - Paitsi Virtanen, joka unohtuu liiteriin.
21.00 Makkaranpaisto alkaa - Haetaan Virtanen liiteristä - Poltetaan makkarat tikun nokassa karrelle. - Vedetään reilusti sinappia kyrsän syrjään- Vedet silmissä kehutaan kuinka hyvää se on. - Paitsi Virtanen, jonka makkara tipahtaa nuotioon.
22.00 Lauletaan Rosvo roope ja Kotkan Ruusu 17-äänisesti - Juodaan kaljaa. -Kehutaan akat. - Paitsi Virtanen, joka on oksentamassa.
23.30 Iltatoimet - Juodaan Koskenkorvaa. - Kustaan nuotio sammuksiin.
-Kävellään kädet toistemme hartioilla kämpille. - Ollaan toistemme parhaat kaverit. - Pyyhitään sinapit hihaan. - Mennään vaatteet päällä nukkumaan. -Kaveria ei jätetä. - Paitsi Virtanen, joka sammuu jo tuntia aiemmin nuotiolle.
Ei hitto repesin tolle miestenpäivän jutulle :). Loistava.
Tuli luettua tälläinen teksti:
Käväisin äsken kävelemässä ja ihailemassa kauniin kylämme syksyistä järvimaisemaa. Ruskanraiskaamat lehdet värjäsivät horisontin reunan liekkimeren kaltaiseksi, erottaen rauhattoman ja vihreän vesimassan synkeänharmaasta taivaasta. Matkamusiikkinani toimi Sibelius, jolle ominaiset synkät ja jylhät soinnut sopivat maisemaan täydellisesti, ja hetken olin yhtä kylmän, karun ja kuolevan luonnon kanssa. Tunnelmaa ei voinut pilata mikään.
Paitsi teini-ikäiset mutanttininjaihmisperseet, joiden mopojen pärinä tunkeutui läpi Valse Tristen kuin lihava lapsi karkkihyllylle. Nostin kuulokkeet korviltani ja katsoin kuinka muutamankymmenen metrin päässä Julius-Haarukka revitteli isänsä ostaman mopon kaikkia kahta hevosvoimaa, ja ympärillä muut hurrasivat omien ruohonleikkureidensa kanssa.
Ilmeisesti teini-ikäiselle kaksipyöräisten harrastajalle ei mene kaaliin ettei se mopo kuulosta harrikalta vaikka äänenvaimentimen poistaisikin. Ja juuri kun luulin ettei myötähäpeä voisi kasvaa sen suuremmaksi, nousi mäkeä pitkin hieman mikroaaltoauunia muistuttava kapistus jonka huudattaman musiikin tunsi kauan ennen kuin sen kuuli. Terskanpunainen mopoauto pysähtyi joukkion keskelle, ja ovien avautuessa jumputus kävi sietämättömäksi.
Yllätyksekseni invamoposta purkautui esille pyylevä teinipoika kuolaavan geriatrikon sijaan. Aivan kuin invamopolla kulkeminen ei olisi riittävän halventavaa, pullukan piti vielä vääntää oksennuksenvärinen räppilippiksensä väärinpäin ja alkaa hytkyä musiikin tahtiin kuin epileptikko kuivausrummussa. Myötähäpeän vallassa seurasin hetken kuinka teinilauma hylkäsi viimeisetkin arvokkuutensa rippeet joraamalla joukolla listaräpin tahtiin ja sitten loikkaamalla mopojensa selkään ja kiihdyttämällä paikalta invamopo perässään jumputtaen.
Hölmistyneenä jäin tuijottamaan loittonevaa mopojoukkoa ja tunsin itseni vanhaksi tajutessani että nuoriso on pilalla. Toivon että tuo minikokoinen fagottipesue edustaa vain pientä osaa nuorisosta. Harmi ettei toiveeni toteudu koskaan.
Jäi suunnattomasti huvittamaan kun meillä täällä Joensuussa on myös terskan punainen mopoauto joka kiertää toria kuin hullu puuroa oli viikonpäivä mikä tahansa. Kuuden aikoihin kun olet iltasella keskustassa voit olla varma että tämä vehje ilmestyy jostain semmosen mökän saattelemana että pysähtyessään tämä munankuori hyppii paikallaan.
Arnold Schwarzeneggerillä se on pitkä, Brad Pittillä se on lyhyt, Madonnalla ei sitä ole ja paavi ei omaansa käytä.
Mikä se on?
[spoiler]Sukunimi[/spoiler]
Eli lapset ajoivat mopoilla ja jotakuta se ärsytti. Uuuh kovettavaa.
PMMP oli vaihteeksi jälleen päätynyt jatkamaan kierrostaan ympäri Suomen ja keikkabussissa oli Määtsikin peluu jatkunut suhteellisen pitkälle vaikka Paulalla olikin vielä hiukan hankaluuksia hahmottaa erinäisiä pelin asioita, ja jostain syystä color indicator oli osoittautunut pieneksi ongelmaksi. Peli oli kriittisessä vaiheessa kun Jussin Jace, the Mind Sculptor oli jo yhdessätoista loyaltyssa ja Paula ei vain onnistunut nostamaan vastauksia.
"Katsottaesiin tuas siun pakanpiällystä", totesi Jussi ja lisäsi kaksi counteria Jacellensa, nähden pakan päällä vain onnettoman Hydroblastin joka sitten jäikin siihen. Paulalla alkoi jo mennä usko, mutta siirtyi kunniallisesti untappiin. Drawissa Paulan ilme muuttui suunnattoman innostuneeksi: hän löi Blastin pöytään ja kiljaisi: "Jeissi piiloon!"
Jussi oli äimän käkenä ja heitti Paulalle pienen kysymyksen:
"Kuules, Paula, kerrohan: Onkos tämä lappu a) punaenen, vae b) sininen?"
Paula istui hetken mietteissään ja sen jälkeen lausahti:
"Olen katsonut kirjainta hiukan pidempään. Se on A. Jace on punainen!"
Carl Dillahay kyseli naamakirjassa, mikä tästä laadukkaasta buusterista pitäisi ottaa p1p1: https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc7/403224_10150503613979078_510139077_8589437_1085195567_n.jpg
Hamlet Captain ja Crossway Vampire saivat kannatusta, mutta potin räjäytti tämä kommentti:
Alex Bertoncini Explore
Kiinan presidentti tuli Suomeen vierailulle ja Robin pääsi tapaamaan arvovaltaista vierailijaa. Koska Robin on Korkeasaaren ystävä, päätti hän käyttää tilaisuutta hyödykseen, että eläintarha saisi uuden vetonaulan.
Robin totesi presidentille että "Hei laa-aainaa kundi sun pandaa-a."
-
Älä nyt, hyvä mies, viitti tommosta! Kopsasit nuo suoraan netistä ilmeisesti kahdesta eri lähteestä. Toinen niistä 8 vuotta vanha. Käytä nyt vaikka mieluummin edes linkitystä. Tai osoita lainaukset jotenkin. Tietty justiinsa tuon sisällön olisi voinut olla kokonaan laittamatta foorumille.
-
Lainaus käyttäjältä: minics4 - 21.02.12 - klo 13:13
Tämä oli paras vitsi koko FOORUMILLA!
Voisin väittää vastaan, mutta foorumin uudehkojen turttiystävällisten sääntöjen johdosta en voi kertoa miten.
Lainaus käyttäjältä: Thaurwylth - 20.02.12 - klo 21:22
Älä nyt, hyvä mies, viitti tommosta! Kopsasit nuo suoraan netistä ilmeisesti kahdesta eri lähteestä. Toinen niistä 8 vuotta vanha. Käytä nyt vaikka mieluummin edes linkitystä. Tai osoita lainaukset jotenkin. Tietty justiinsa tuon sisällön olisi voinut olla kokonaan laittamatta foorumille.
Harvinaista mutta olen Nuten kanssa samaa mieltä jostain. Tökkäsin koko kopiopastan spoiler-tagien sisään ettei puoli nettiä eksy Usko Eevertin huonojen juttujen perässä tänne.
Lainaus käyttäjältä: minics4 - 21.02.12 - klo 13:13
Lainaus käyttäjältä: Thaurwylth - 20.02.12 - klo 21:22
Älä nyt, hyvä mies, viitti tommosta! Kopsasit nuo suoraan netistä ilmeisesti kahdesta eri lähteestä. Toinen niistä 8 vuotta vanha. Käytä nyt vaikka mieluummin edes linkitystä. Tai osoita lainaukset jotenkin. Tietty justiinsa tuon sisällön olisi voinut olla kokonaan laittamatta foorumille.
Tämä oli paras vitsi koko FOORUMILLA!
Olet väärässä. Tämä on paras vitsi foorumilla: Lochness
Lainaus käyttäjältä: minics4 - 21.02.12 - klo 13:13
Tämä oli paras vitsi koko FOORUMILLA!
Onko tämä nyt sitä kuuluisaa trollausta?
http://www.acoustics.hut.fi/~slemmett/sananm.html
Minusta sanamuunnokset olivat ihan hauskoja, varsinkin verrattuna juttujen normaaliin tasoon. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Lopuksi hymiö pehmentämään sanomaa niin ettei kukaan loukkaannu. :)
Minä voin pysyä kotona siinä tapauksessa että ei ole erityisen pakottavaa tarvetta lähteä johonkin vaikealla hangella.
Jos on erityisen tärkeä päästä jonnekin, minä sitten olen kykeneväinen tarpomaan hangella. Jos hanki on syvää, otan sukset käyttöön. Jos sukset eivät auta, teen paremmat vehkeet niistä jutuista joita meillä on. (köyttä, puuta, työkaluja.)
siinä tilanteessa että olisi ihan mahdoton lähteä maailmalle:
ei meidän porukka mielestäni heti kuolisi talossaan jos ei pääsisi mihinkään. 100m+ päässä on vanha riihi jossa on hirveästi jyviä. Vaikka sieltä saattaakin löytyä jonkun jyrsijän kakanpökäle niin kyllä sillä eläisi ellei mieluiten kaivaisi lumen alta jotain muuta.
Suomalainen pieruhuumori ei ole koskaan jaksanut innostaa, varsinkaan kun sen suosio on ulkomailla tiettyjen piirien (stand up-koomikot, ruotsalaiset, ymsymsyms...) naurunaihe.
Ja kerrotaan nyt vitsikin:
"Tiedätkö miksi elämä tuntuu siltä kuin pää olisi tungettuna syvälle hevosen perseeseen?"
"Ei, en tiedä."
"En minäkään. Kamalaa, eikö?"
Anni Sinnemäki oli eksynyt Poromagialle pelailemaan Lekaa, tuota kansan formaattia, ja nopanheiton jälkeen matsissa Sinnemäki vs. Random Turtti aloittaa Sinnemäki pelin nopealla Island, Vial, go. Turtti pohtii hetken, ja pian hehkulamppu syttyykin. Draw, Swamp, Ritual, Engineered Plague: Merfolk!
Sinnemäki katselee hetken huvittunut hymy kasvoillaan. Hän untappaa, lisää counterin Vialiin ja nostaa kortin. "Vai että Engineered Plague. Aika paha, aika paha. Vaan..." hän sanoo ja täppää Vialin, "Minä en ole kala", ja pudottaa tiskiin Plated Sliverin.
Lainaus käyttäjältä: TimeTraveler - 06.03.12 - klo 20:05
Anni Sinnemäki oli eksynyt Poromagialle pelailemaan Lekaa, tuota kansan formaattia, ja nopanheiton jälkeen matsissa Sinnemäki vs. Random Turtti aloittaa Sinnemäki pelin nopealla Island, Vial, go. Turtti pohtii hetken, ja pian hehkulamppu syttyykin. Draw, Swamp, Ritual, Engineered Plague: Merfolk!
Sinnemäki katselee hetken huvittunut hymy kasvoillaan. Hän untappaa, lisää counterin Vialiin ja nostaa kortin. "Vai että Engineered Plague. Aika paha, aika paha. Vaan..." hän sanoo ja täppää Vialin, "Minä en ole kala", ja pudottaa tiskiin Plated Sliverin.
Onkos tässä joku vitsikin? Vai oliko tarkoitus muistuttaa Random Turtin pelitaidoista?
-Aulis
Lainaus käyttäjältä: Alesi - 08.03.12 - klo 11:25
Onkos tässä joku vitsikin? Vai oliko tarkoitus muistuttaa Random Turtin pelitaidoista?
-Aulis
http://www.youtube.com/watch?v=AlXJ-EwhQb0 (http://www.youtube.com/watch?v=AlXJ-EwhQb0)
Lainaus käyttäjältä: Alesi - 08.03.12 - klo 11:25
Onkos tässä joku vitsikin? Vai oliko tarkoitus muistuttaa Random Turtin pelitaidoista?
-Aulis
Heh, aika hyvä vitsi tämäkin.
Tykkäsin tosin enemmän Sinnemäki -läpästä. Nauroin.
Lainaus käyttäjältä: Magic Online Trading League
May 13, 2012
Dark Ascension and Avacyn Restored have just been added to the price guide and -- Sorry for the delay!
Mitä? yhteistä on Hiroshiman atomipommilla ja Vesivehmaan jenkalla?
- Siinä meni nuoret sekä vanhat saman lailla.
Lainaus käyttäjältä: jkk - 21.02.12 - klo 20:12
Minä voin pysyä kotona siinä tapauksessa että ei ole erityisen pakottavaa tarvetta lähteä johonkin vaikealla hangella.
Jos on erityisen tärkeä päästä jonnekin, minä sitten olen kykeneväinen tarpomaan hangella. Jos hanki on syvää, otan sukset käyttöön. Jos sukset eivät auta, teen paremmat vehkeet niistä jutuista joita meillä on. (köyttä, puuta, työkaluja.)
siinä tilanteessa että olisi ihan mahdoton lähteä maailmalle:
ei meidän porukka mielestäni heti kuolisi talossaan jos ei pääsisi mihinkään. 100m+ päässä on vanha riihi jossa on hirveästi jyviä. Vaikka sieltä saattaakin löytyä jonkun jyrsijän kakanpökäle niin kyllä sillä eläisi ellei mieluiten kaivaisi lumen alta jotain muuta.
Ihme kun en aikaisemmin huomannut ::)
Laitan nyt omia ja lainattuja vitsejä.. ovat aika kuivia joten ei välttämättä naurata. Minua kyllä joskus naurattaa.
yxi lainattu, pelistä:
''How to serve man''
1. GET ONE OR EIGHT MAN
2. HIT MAN
3. HIT MAN MORE
4. PUT MAN IN FIRE
5. EAT MAN
Omani:
Mahtuuko mies televisioon?
[spoiler]Kyllä, huolellisesti paloiteltuna.[/spoiler]
Pitkällä linja-auto matkalla tein tällaisen kokoelman, oli tylsää.... ...
Keksi nopeita kidutusmenetelmiä (iloa iltaan)-Kaivaa kuopan suohon ja sinua kidutetaan jo!
-Täytä mentävä arkku elävillä muurahaisilla ja tunge kaveri sinne
-tee kuusenoksista vasta jolla hakkaat itseäsi tai toisia saunassa
piikkilanka on suositeltavampaa
-työnnä kaveri juhannuskokkoon
-heitä tikkaa ihmiseen
-vedä nenästä, korvista tai kaulasta
-heittele tavaroita ympäriinsä
-sido uhri auton perälle ja lähde ajamaan
jätin tuosta pois muutaman hiukan laimeamman kohdan. lopetin näiden keksimisen siihen kun alkoi hiukan surettaa.
Mikä noissa ihmisen kidutus jutuissa oli pointtina, en nää mitään hauskaa ihmisen polttamisessa kokossa. Toisaalta, kai ne noitienpolttamis kemut oli aikoinaan kovatkin pardit.
Laitetaan nyt tämä jonnin verran prellujen jälkeen. Prelluissa achievement-lapun yksi tehtävä on kiltakokous. Seuraavassa ovat kaikki kymmenen kiltaa turnauksessa.
Seitsemän muun killan kiltakokous pidetään normaalisti.
Dimirin kiltakokous järjestetään pelitilan nurkassa pöydän alla.
Gruulin kokous on joukkotappelu kaikkia muita vastaan.
Rakdosin kokous on joukkotappelu keskenään.
-- Nute
Oulu
Miksei muista killoista saa muka vitsejä? Kokeillaan.
Azorius-pelaajat eivät onnistu järjestämään kokousta: vaadittu paperityö vie ainakin viikon käsitellä.
Golgari-pelaajat kerääntyvät vessaan. Muilla on hätä, mutta viemäri on viemäri.
Izzet-pelaajat pyrkivät luomaan ulottuvuuskuplia luovan höyrykoneen. Valitettavasti tarvikkeita ei ole saatavilla hetken varoitusajalla.
Orzhov-pelaajien kokous hylätään. He olivat perineet maksua ulopuolisilta, jotka sattuivat kuulemaan kovaäänisen messuamisen. Turnauksen pitäjä löytyy myöhemmin kujalta ryöstettynä.
Boros-pelaajien kokous on itse asiassa onnistunut. He neuvottelevat yhteisistä strategioista ja onnistuvat voittamaan turnauksen.
Simic-kokous saa häiritsevän käänteen, kun heidän yrityksensä luoda uusi elämänmuoto, jonka erittämä hormoni parantaa suorituskykyä, saa turnausjärjestäjän koiran oksentamaan ympäriinsä.
Selesnya-pelaajat eivät järjestä kokousta: he ovat joka tapauksessa osa jaettua maailmansielua ja siten aina yhdessä.
Piti oikein tarkastaa ensiksi, että kuinka huono huumoria täällä saa heittää.
"Mistä tietää, että siskollasi on kuukautiset?
Siitä, että isäsi heppi maistuu vereltä."
Wizards alkaa muuten laajentaa magicin markkinointia erilaisille etnisille ryhmille, koska mtg:n suosio on ollu niiden piirissä verrattaen pientä. Seuraavan julkistettavan blockin nimi onkin: Return to Rav, nigga!
Mikä on musta, vihreä ja pieree siemennestettä?
[spoiler](http://magiccards.info/scans/en/rtr/213.jpg)[/spoiler]
Mitä saadaan kun muutetaan Phyrexian Dreadnoughtin creature type Faerieksi? Phyrexian Faerienought.
Mies meni baariin ja tilasi shottitarjottimen, ku baarimikko oli tuonut sen pieni mies loikkasi pöydälle ja potki lasit nurin, mies kirosi hetken mutta tilasi uuden shottitarjottimen, sama toistui, kolmannella kerralla kun tämä pieni mies pomppasi pöydälle ei baarimikko voinut olla kysymättä että miksi tuo mies tulee ja potkii koko ajan juomasi nurin. Mies vastaa, noh minä löysin pullonhengen ja se toteutti 3 toivetta, ekaks toivon kaunista vaimoa, sain sen, sitten toivoin paljon rahaa, sain nekin, mutta sitten toivon 50cm mulkkua ja sain ton tontun.
I thought the guy from Jamiroquai was being serious, but in fact he was just kidding the whole time!
Most recently, before joining the Magic Online team, I was a producer on the technology team at Wizards, working on projects such as launching Planeswalker Points and the Store Locator. I also worked as part of the team responsible for improving the Wizards event reporter software and our internal systems.
Susikoira Roi sai kouluaikoinaan äidinkielentunnilla tehtäväkseen pitää kiinnostavan ja mielenkiintoisen esitelmän jostain klassikkoteoksesta. Roi valitsi suurena fantasian ystävänä esiteltäväksi teokseksi Tolkienin tunnetun trilogian keskimmäisen teoksen.
Esitelmästä tuli suorastaan menestys, josta kuultiin myös Roin opinahjon ulkopuolella. Erityisesti Roin teemaan liittyvä pukeutuminen ikiaikaiseksi puuherraksi jäi ihmisten mieliin, ja siitä kerrottiinkin monia tarinoita.
Vapaa-ajallaan Susikoira Roi pelaili mielellään Magic Onlinen parissa. Vaatimattomana koirana Roin suosikkiformaatiksi nousi commonkorteilla pelattava formaatti, pauper, jota hän pelasi vaihtelevalla menestyksellä useimmiten sinipohjaisella pieniä miehiä sisältävällä pakalla.
Sattuipa tuossa eräänä päivänä, että Roin kanssa samaan pauperjonoon sattui MTG-piireissä tunnettu ja pelätty vastustaja Mozzie. Roi ja Mozzie sattuivat kuitenkin eri päähän kaaviota, ja molempien pelitaitojen ansiosta he kohtasivat vasta finaalissa.
Mozzie sai aloittaa tämän titaanien taiston, ja alkukätensä nähtyään päätti pitää aloittaen Mountain - Faithless Looting. Hautuumaalle menivät Ulamog's Crusher ja Dragon Breath. Roi käytti oman vuoronsa pelkän Terramorphic Expansen pelaamiseen ja passasi vuoron takaisin.
Mozzie päätti valtaisalla kokemuksellaan formaatista lähteä rohkeasti kakkosvuoron Exhumelle. Tähän vastauksena Roi rikkoi Expansensa hakien Islandin, joka nousi saman tien takaisin käteen, sillä Mozzie olikin pelannut Exhumensa päin Dazea!
Tästä hieman harmistuneena Mozzie tuhahti: "Harva eloontuonnin kountteroi niinkuin koulutunnin entti-Roi!"
Vuonna 2008 elettiin Suomen Magicin kulta-aikaa. Uskomattomilla side-juonillaan Antti voitti MM-kisojen quartereissa Faeries-mirrorin. Semit ja finaali olivatkin sitten pässäriä. Sokka irti! Suomen joukkue oli saanut tietää kaupungissa olevan kuuluisa DJ, Malista kotoisin oleva susikoira, Roi. Hän oli tunnettu erikoisuudestaan soittaa biisit aina kahteen kertaa, jonka ansiosta hän oli saanut lempinimen mukaillen Rihannan hittibiisiä Pon de Replay (upon the replay, play it again). Tietysti tämä artisti oli saatava esiintymään voitonjuhliin, kun kerran siihen olisi mahdollisuus. Onneksi Roilla ei ollut keikkaa sovittuna illaksi, joten hän lähti mieluusti pyörittelemään levyjä suomalaisten karkeloihin.
Juhlien aikana paljastui, että Roi on kaiken lisäksi kielikoiria. Hän oli opiskellut Länsi-Afrikassa puhuttavia Mandelaisia kieliä. Kielten opettelu oli ollut raskasta puuhaa, mutta Roi hallitsi ne jo erinomaisesti.
Suomen joukkueessa oli mukana Erkki Siira, joka oli mukana järjestämässä Ropeconin turnaustoimintaa ja hän näki nyt oivan mahdollisuuden hyväksikäyttää Roin kielitaitoa ensi vuoden tapahtumaa mainostaessa. Uusia osallistujia voisi yrittää rekrytoida Afrikkaa myöten ja mikä olisikaan parempi tapa houkutella pelaajia, kuin käyttää tapahtumamainoksessa hieman heidän omaa kieltään. Hetken mietittyään Erkki ajatteli, että olisihan se hienoa, jos tapahtumapaikan nimi olisi heidän omalla kielellä ja kysyikin Roilta, pystyykö hän mahdollisesti kertomaan miten Länsi-Afrikassa sanotaan dipoli. Vastaus tuli Roilta kuin apteekin hyllyltä. Erkki suorastaan hämmästyi, että Roi osasi tämänlaista sanastoa vieraalla kielellä ja totesikin: Harva 'polin manderoi niin kuin Malin Pon de Roi.
Sain tähän innoituksen eräästä viimeöisestä postauksesta tällä foorumilla.
Eletään vuotta 2023. Venäjä on Vladimir Putinin johdolla vallannut koko Euroopan (Espanjaa ja Italiaa lukuunottamatta; kaikkihan tietävät ettei sinne kannata mennä ja todellisuudessa Afrikka alkaa Alpeista). Venäjän osalta jouluna 2014 huipentunut talouskriisi oli saanut Isä Vladimirin ottamaan todella epätoivoiset keinot käyttöön, ja etsimään valtiolleen talouskasvua sen rajojen ulkopuolelta. Kuten Iso-Britannia toisessa maailmansodassa, Yhdysvallat on toistaiseksi tyytynyt toteamaan että antaa sen nyt viedä vielä tuon valtion, jos se siitä rauhoittuisi. No, eipä Hitlerkään tainnut reilu 80 vuotta aikaisemmin rauhoittua...
Mutta kuinka tarinamme sankari, Susikoira Roi (kyllähän te tiesitte, kenestä tämä tarina todella kertoo) liittyy asiaan? No, saadaksemme sen selville meidän tulee palata Roin nuoruuteen 90-luvulle. Roi on kautta aikain tunnettu varsin taiteellisena koirana. Kaikki taiteen lajit ikonimaalauksesta teatterin kautta nykymusiikkiin ja klassiseen kirjallisuuteen ovat susikoirallemme tuttuja, ja niinpä opiskellessaan yliopistossa kriittistä naistutkimusta sekä unkarilaista kirjallisuutta, Roi päätyi totta kai taidepiireihin pyörimään. Hämyiset illat, joissa jazztupakka paloi, punaviini virtasi ja saksofoni soi (Roin käpälissä, kuinkas muutenkaan) veivät Roin mennessään. Opinnot jäivät vähiin kun sosiaalinen elämä vei kaikki illat ja iltoja seuranneeseen huonovointisuuteen katosivat kaikki päivät. Jotain elämällään on silti tehtävä, päätti Roi. Koulutuksetta ei kuitenkaan kovin ihmeellistä työtä ollut tarjolla. Eräänä iltana eräs Roin taiteilijaystävistä sai idean: susikoirahan on eläin, ja täten varmasti eläinten oikeuksien puolella. PETAn paikallisjaostolla oli graafikon paikka avoinna, ja pian Roi olikin täydessä vauhdissa tuottamassa propagandaa eläinten oikeuksien puolesta. Jostain syystä Roita ei kuitenkaan huolittu mukaan PETAn turkistenvastaiseen kampanjaan, jossa enemmän tai vähemmän tunnetut henkilöt poseeraavat julisteissa ilman vaatteita. Lieneekö Roin upealla karvapeitteellä jotain tekemistä asian kanssa...?
Palataan vuoteen 2023. Putinin vallattua Euroopan, kaikkialla valtakunnassa on otettu suorastaan neuvostoaikaiset menetelmät käyttöön kansalaiskurin suhteen. Kaikkialla ei todellakaan haluta olla venäläisiä, joten vastarintamieliala on voimakas. Tämän vuoksi kaikki vähänkään valtiovallan ja venäläisihanteiden vastaiseksi katsottu toiminta on ankarasti kielletty, ja PETA on muiden mukana päätynyt kieltolistalle ja joutunut siirtämään toimintansa maan alle. Susikoiramme on toki edelleen toiminnassa mukana ja tuottaa suurella teholla Putinin vastaista propagandaa sekä osallistuu soittimineen PETAn rumpu- ja soitinryhmän tempauksiin. Tässä tilanteessa PETAkin on joutunut vaihtamaan toimintansa kohdetta, sillä eläinten oikeuksien puolesta taistelusta on tullut niin hankalaa että tässäkin järjestössä on katsottu parhaaksi keskittää voimat ensin suuremmasta pahasta pääsyyn.
Roi onkin saanut huikean idean uusimmaksi anti-Vladimir-kampanjaksi: tuotetaan Putinista mahtipontisia neuvostotyylisiä propagandajulisteita pienellä jekulla. Roin julisteessa punaliput liehuvat, tehtaat paahtavat täydellä teholla, kansa marssii paraatissa ja Isä Vladimir katsoo ihaillen tätä neuvostoaikaista ihannetta... valtava, messinkisenä kiiltelevä penis otsassaan. Suunnitelmassa on vain yksi puute: kieltolain aikana sukuelinten kuvia ei tietenkään löydy mistään, eikä Roi halua omaa melaansa (niin upea kuin se onkin) julisteeseen laittaa. Mutta kekseliäänä susikoirana Roi huomaa huoneensa nurkassa lojuvan saksofonin. Sehän on valmiiksi pitkulainen, ja värikin on juuri oikea! Siitä saa pikaisella kuvanmuokkauksella varsin vakuuttavan soiron. Eipä aikaakaan, kun propagandajuliste on valmis levitettäväksi. Kaikkien PETAn kettutyttöjen mielestä Roin taidot ovat suorastaan ylivertaiset (ja huhujen mukaan muuallakin kuin kuvankäsittelyohjelman ääressä), ja yön pimeinä tunteina julisteita levittävien aktivistien suusta kuultiinkin useaan kertaan: "Harva penistä fotaroi, niin kuin fonista PETA-Roi!"
Mikä on Magic-korttien (ei kovinkaan taitavien) väärentäjien tunnuskappale?
[spoiler]Omituisten Lotusten kerho (https://www.youtube.com/watch?v=cnjrZ_clghw)[/spoiler]
miksi uusi chandra näyttää pojalta vai polttiko hän päreensä?
http://www.huuto.net/kohteet/rs3-valkoinen-party-hattu-halpa/365274194
nyt kun kattoo noita kaneja pihassa. alunperinhän oli vain 2 ja nyt piha on niitä täynnä. siitä sain ajatuksen, mtg:ssä pitäisi olla joku tällainen kortti:
put x rabbit tokens with x/x on play as each of them have:
"at the start of your turn, double the amount of rabbit tokens you have in play"
and
"when this rabbit dies summon token "tasty rabbit"
tasty rabbit token has:
"you may sacrifice this token, if you do, then choose one card at random from any players hand. that player discards that card
mut joo koetan olla hiljaa nyt luls
en edes saa plussia
Lainaus käyttäjältä: Karjanvarastaja - 13.08.15 - klo 14:40
(osto/myynti/vaihtelu on yleensä hauskempaa irlissä kuin netissä)
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 13.08.15 - klo 14:46
Lainaus käyttäjältä: Karjanvarastaja - 13.08.15 - klo 14:40
(osto/myynti/vaihtelu on yleensä hauskempaa irlissä kuin netissä)
Koetin tuumailla, että liittyikö tähän kontekstina jokin aikaisempi keksustelu foorumivaihtamisesta, missä molemmat laukoi mielipiteitä vai hämärä Tamperelais-insiderläppä vai random etiäis-suolailu-pikkuvittuilu siitä, että väittämäni on yhtä todennäköistä kuin lottovoitto?
Koska tällaisenaan tuon voi ymmärtää aika monella eri tavalla ja autistiminua jäi vaivaamaan se, että mille tässä saa/pitää nauraa/huvittua. Apina.biz ja muu internet, yön timojen ja rättipäiden seikkailut, politiikka ja homoporno ovat pilanneet huumorintajuni viime aikojen ylitarjonnalla, joten tällaiset simppelimmät eivät ilman apua avaudu.
Ihan vaan sitä meinasin, että livenä(kin) treidaaminen ynnä muu kaupankäynti on aivan hirveetä puuhaa. Aikaa palaa, vähintään toinen kyttäilee MCM:ää (ja auta armias, kun yksi käyttää defacto-hintanaan pricetrendiä ja toinen minimiä ja asdasfsadasd) ja aina joku yrittää optimoida viimeisetkin sentit pois kuleksimasta. Unohtamatta tietenkään "no emmä tästä nyt oikeestaan haluais luopua (tai ainakaan downtradeta)" -faktoria. Ja kun ollaan naamatusten, niin ei kehtaa kauhean suoraan päästellä höyryjä siitä, miten paljon päänsisäistä kilinää se vastapuolen viimeisin nihkeily taas aiheuttikaan.
Multa on palanut käämit jo kauan sitten kaikkiin muihin korttitalouden muotoihin kuin ostamiseen ja myyntiin. Ihan kiva, jos joku vielä jaksaa.
Rancid- unohti mainita eri pelaajille kuuliuien n+1 korttikansion jonglööraamisen samassa pienessä tilassa.
Nautin siitä silti, mutta olenkin masokisti.
What happens when you don't have mana to activate Pentavus' ability?
Pentavus doesn't give a flying fuck.
Wizardsin koodarit (http://magic.wizards.com/en/MTGO/articles/archive/magic-online/year-of-modern-flashbacks-2015-12-14).
Lainaa
NOTE: Due to bugs currently impacting Darksteel rares [card]Gemini Engine[/card] and [card]Thought Dissector[/card], Darksteel boosters opened during between the January 6 and January 20 downtimes will not contain these cards, whether in these events or through the collection. (Each pack will still contain a rare.) These cards can be opened again in Darksteel boosters after the January 20 downtime.
22:03 < Polari> setti on julkaistu vasta 12 vuotta sitten niin ei voi odottaa että heti toimis kaikki
Kostille karmabongot, mää vaan copypastesin tänne.
Mikä on Yawgmothin pojan nimi?
Will.
Lainaus käyttäjältä: 326 - 21.12.15 - klo 23:38
Mikä on Yawgmothin pojan nimi?
Will.
Mene. Roskikseen.
Jurase Park (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vantaan-jurase-park-on-merkillinen-hanke-puuhamies-sotkee-faktat-ja-kertoo-outoja-tekijanoikeuksista/?shared=307915-14025fdc-999) -saaga.
Radiohaastatteluita aiheesta, en tosin ole itse kuunnellut:
- Radio Helsinki (https://www.radiohelsinki.fi/podcast/35983/?Jurase+Parkin+taustamies+syytt%C3%A4%C3%A4+mediaa+hankkeen+mustamaalauksesta)
- Radio Rock (http://www.radiorock.fi/#!/post/56a86bdd6c3ec70300dd01a4)
In other news, naurattaa myös ihmisten närkästely (http://www.iltalehti.fi/viihde/2016012721026708_vi.shtml) siitä, että Cheek on signattu Ilosaarirockiin.
Modern
Mitä MtG-pelaaja etsii heti ensimmäisenä kun menee laivalle?
Sun deckin.
Ei mtg, mutta peliaiheinen kuitenkin:
[spoiler]
Kuhan siirtelin
(http://s11.postimg.org/d3nbgk9gj/kuhansiirtelin.jpg)
[/spoiler]
Kuhakunkku? Nyt en kyllä ymmärrä.
Lainaus käyttäjältä: Pifase - 11.02.16 - klo 12:29
Kuhakunkku? Nyt en kyllä ymmärrä.
Shakissa pärjää, kuha on kuningas.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455247089156.html
ja lisää pakolaisia huhhuh
"– Luulen, että reaktiot tulevat olemaan kielteisiä eikä kanta pääse vakiintumaan. Meillä on vallalla se ajatus, että Suomi kuuluu "suomalaisille" eläimille."
vakiintuu jos se on luonnosta kiinni ::)
[spoiler]
ja tbh kuuluu ihan toiselle foorumille tämä mutta siellä on se yks jäärä joka viheltää adminille jos kokeilen jalalla vettä... se ei jostain syystä (heh) jaksa minua, en usko että kukaan muu minusta raportoi siellä, kun tulen juttuun kaikkien toisten kans. enkä tykkää leikkiä piilosta... ei vaan onnistu[/spoiler]
LainaaI have lost a few matches to others, but if I can place top 3 in all FNM events I've been to with my deck I consider it quite competitive.
Magic Online (https://www.reddit.com/r/magicTCG/comments/4b6cxz/goblin_token_blocks_serum_visions_mtgo_2016/).
'Murica! (https://www.youtube.com/watch?v=BGvctqvDsag)
http://magic.wizards.com/en/events/coverage/ptsoi/where-modern-goes-from-here-2016-04-24
LainaaModern should:
* Be a fun way to play Magic (first, and easy to forget, but very important!)
* Let you tap into your collection to expand upon established decks and familiar strategies from Magic's recent past
* Offer different types of decks and gameplay than what you typically see in Standard
* Not rotate, allowing you to keep a deck for a long period of time
* Consist of cards that we are willing and able to reprint
Those are the easy ones. Beyond those, Modern should:
* Have a diverse top-tier metagame featuring over a dozen archetypes
* Not be dominated by fast, non-interactive decks (consistent kills before turn four are a red flag)
* Be at a power level that allows some newly printed Standard cards to affect the format (we don't have other ways to introduce cards into the format, and we like it when cards or decks can transition)
* Have as small a banned list as possible that accomplishes all the previous goals
...ette te nyt voi olla tosissanne kuvittelemassa, että 10+ vuotta Magic-kortteja ei tavalla tai toisella tuottaisi totaalista rikkinäisyyttä.
Ai olette? Siksi vitsiketju.
Frank LePoor (https://www.youtube.com/watch?v=-MKLKtYPtBk&list=PL04lbfeNAaS8PmHEhP2bAvlKGrvc2ZnBT).
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 24.04.16 - klo 23:35
http://magic.wizards.com/en/events/coverage/ptsoi/where-modern-goes-from-here-2016-04-24
LainaaModern should:
* Be a fun way to play Magic (first, and easy to forget, but very important!)
* Let you tap into your collection to expand upon established decks and familiar strategies from Magic's recent past
* Offer different types of decks and gameplay than what you typically see in Standard
* Not rotate, allowing you to keep a deck for a long period of time
* Consist of cards that we are willing and able to reprint
Those are the easy ones. Beyond those, Modern should:
* Have a diverse top-tier metagame featuring over a dozen archetypes
* Not be dominated by fast, non-interactive decks (consistent kills before turn four are a red flag)
* Be at a power level that allows some newly printed Standard cards to affect the format (we don't have other ways to introduce cards into the format, and we like it when cards or decks can transition)
* Have as small a banned list as possible that accomplishes all the previous goals
...ette te nyt voi olla tosissanne kuvittelemassa, että 10+ vuotta Magic-kortteja ei tavalla tai toisella tuottaisi totaalista rikkinäisyyttä.
Ai olette? Siksi vitsiketju.
Vitsikästähän on myös se, että Lekaa ei dominoi "fast, non-interactive"-pakat. Kyllä tässä pikkuhiljaa tulee siihen tulokseen, että Modern ei pysy enää kenenkään näpeissä. Bannilistan päivityskin on käytännössä vain keinotekoinen rotaatio, jossa kovimmat dekit poistetaan formaatista ja annetaan uusia kaluja tilalle.
Joo, on jotenkin tosi ironista, että lekassa on monipuolisempi ja tasapainoisempi metagame ja hitaammat ja vuorovaikutteisemmat kierrokset kuin modernissa.
Oispa leka halpaa.
Lainaus käyttäjältä: Gagis - 28.04.16 - klo 16:28Oispa leka halpaa.
Onhan se, eri asia vain jos haluaa voittaakin joskus...
Lainaus käyttäjältä: Julppu - 03.05.16 - klo 23:22
Lainaus käyttäjältä: Gagis - 28.04.16 - klo 16:28Oispa leka halpaa.
Onhan se, eri asia vain jos haluaa voittaakin joskus...
Mut paras vitsi onkin ostaa ne lekarässit ja hävitä silti.
Wizardsin laatusoftat (http://magic.wizards.com/en/events/coverage/gpcha16/statement-regarding-gp-charlotte-tournament-issues-2016-05-21).
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 22.05.16 - klo 17:29
Wizardsin laatusoftat (http://magic.wizards.com/en/events/coverage/gpcha16/statement-regarding-gp-charlotte-tournament-issues-2016-05-21).
Ja kuinkas asiat hoidetaankaan kakkospäivällä. (https://www.reddit.com/r/magicTCG/comments/4kivgu/wizards_just_screwed_the_players_in_day_2_of_gp/)
(http://i.imgur.com/rKaVPRn.jpg)
What happened in Theros after the arrival of heroic pyromancers?
De-hydration.
Meni 8999h paintissa:D
(http://i.imgur.com/DEsPcQl.png)
Do you know how people in Britain have taken the referendum news? They seem to be exited.
Mark Clattenburg.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 11.07.16 - klo 00:33
Mark Clattenburg.
Mark Clattenburgin aiheuttama vitutus. Ihan hyvin se meni, ei meistä kukaan ole täydellinen.
http://magic.wizards.com/en/articles/archive/top-decks/what-expect-standard-pro-tour-eldritch-moon-2016-08-04
"Over the last few months, Standard has been beautifully diverse."
Suomi Larp - Larppaamisen Ilosta
Idea tuli nurtsia leikkaillessa, aina käy näin
(http://i.imgur.com/nuE1Mri.png)
Tapahtunut v. -84 kaverin isoveljelle.
"Ootko kuullut, Van Halenilta on tullut se uus biisi, Jump?"
"En, miten se menee?"
"JUMP!"
Ei siis esim. hyräilty synateemaa tai muuta mitä ehkä ensimmäisenä tulisi jollekin mieleen.
WOTC vs. MTGHeadQuarters. Mikä meni vikaan ja mitä voimme oppia MtgSuomen käyttäjistä? (https://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php?topic=70643.0)
(https://dl.dropboxusercontent.com/u/88530172/gta.jpg)
Riptide Laboratory lähetti sinulle snäpin
unirytmini on vitsi. elämät ovat vitsejä. sinullakin on yksi surkea sellainen. sinulla ei ole mitään toivoa. mutta nauti silti. tosin jos nautit käyttämällä naista hyväksesi, tiedätkös että tämä nainen voi vetää sinua turpaan? on aina olemassa riski, joten kannattaa ilmoittautua poliisille ajoissa. kiitos.
Lainaus käyttäjältä: deFreak - 23.11.16 - klo 08:22
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 22.11.16 - klo 22:31
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 11.07.16 - klo 00:33
Mark Clattenburg.
Yhä ajankohtainen.
Jälleen väärässä ketjussa.
Taisi tulla ihan oikeaan ketjuun. Malliesimerkki siitä että myös tuomarit voivat sulaa ison pelin paineessa, vaikka perussuorittaminen on hyvällä tasolla.
Netistä bongattua [spoiler](http://img-9gag-fun.9cache.com/photo/a7rM7yx_700b.jpg)[/spoiler]
Lainaus käyttäjältä: Edvin - 01.03.17 - klo 14:01
Netistä bongattua [spoiler](http://img-9gag-fun.9cache.com/photo/a7rM7yx_700b.jpg)[/spoiler]
Ehkä tämän takia tykkään pelata punaista. :D
Kärsämäeltä saa Magicpelaajan lempiruokaa. (http://imgur.com/8QKKq0z)
Lainaus käyttäjältä: tutka - 17.04.17 - klo 19:33
Kärsämäeltä saa Magicpelaajan lempiruokaa. (http://imgur.com/8QKKq0z)
Yksi peruna ja Yksi lihapulla?
Lainaus käyttäjältä: Spinefist - 18.04.17 - klo 16:26
Lainaus käyttäjältä: tutka - 17.04.17 - klo 19:33
Kärsämäeltä saa Magicpelaajan lempiruokaa. (http://imgur.com/8QKKq0z)
Yksi peruna ja Yksi lihapulla?
30 min odotus ennen annoksen saamista?
Sinulle ehdotetaan parisuhdetta, hyväksy. Sinulle ehdotetaan muuttamista kämppään jossa sun ei tarvitse maksaa vuokria, hyväksy.
Muutat sinne jonnekin asumaan ja parisuhteilemaan.
Kuukauden päästä sinut halutaan lain ja poliisin uhalla pois sieltä (vaikka et varsinaisesti edes hajoittanut mitään) ja sinulle tulee hillitön hätä etsiä asunto itsellesi ja järjestää kaikki sitä varten tarvittavat asiat kuin taikuri vetäisi jäniksen hatusta.
Muutat pois surkeampaan asuntoon josta maksat vuokraa.
Kuukauden sisällä muuton jälkeen tämä henkilö (joka ehdotti parisuhdetta ja potki väkisin pihalle) kertoo sinulle että haluaisi tutustua uudelleen, mutta ei halua sinun olevan tekemisissä toisten sen sukupuolten ihmisten kanssa. Hyväksy.
"Tämä henkilö" kutsuu sinut luokseen ja maksaa taksin. Hyväksy, jostain syystä.
Tulet takaisin samaiseen taloon josta sinut heitettiin ulos. Tunnin sisällä, vaikka et ole tehnyt mitään muuta kuin chillannut, "tämä henkilö" sanoo yhtäkkiä että olet hänen rahansa ja tekniikkansa perässä (vaikka sinua ne asiat ei voisi vähempää kiinnostaa), ja käskee lähtemään talosta ulos heti, keskellä yötä, vähän syrjemmässä sijainnissa kaupungista.
Et ymmärrä mistä on kyse, mutta hyväksy. Lähdet ulos talosta ja soitat taksin päästäksesi kotiin.
Soitat puhelun jonka piti olla viimeinen ja "tämä henkilö" sanoo hyvästi. Asia sipuli?
Vaan vielä myöhemmin "tämä henkilö" väittää tahtovansa tutustua jo kolmanteen kertaan, kunhan saadaan "demonit" pois sinusta.
Kieltäydyt.
True story.
[spoiler]
Pääsen asiasta yli mutta jäi sellanen sekava fiilis koko jutusta, tai sitten olen aina ollut yhtä sekava. En edes tiedä enää. Ainakin tiedän mitä minun pitäisi olla tekemässä, eikä toisista ihmisistä huolehtiminen lukeudu niihin asioihin tällä hetkellä.
[/spoiler]
kevyempi "vitsi": joskus näyttiksen murina kuulostaa pesukoneelta. uusi on tilattu, ei hätää.
Suomen Keskusta r.p.
[spoiler=Vitsin selitys]
(https://www.dropbox.com/s/wya6oxk62qxxhcj/limuviinat.png?dl=1)
[/spoiler]
Suomen hallituskriisi.
Burn voitti GP:n ja finaalissa vastustaja oli sidennyt sisään Surgicalin.
Ixalan Jace. Seksikäs kaveri. Wotc yrittää houkutella Twilight tyttöjä mätkyn pariin.
[spoiler](http://media.wizards.com/2017/xln/en_TEfbSu9pam.png)[/spoiler]
Paljas olkapää! en kestä iiihhhh
Doubling Seasonilla saa automaattisesti infinite Jacet, jotka sitten tekevät infinite illuusiot? Sitten joku kolmas kombon pala millä saa kaikki muut pelaajat tapettua saman tien pois.
Hauskaahan tuo on vaikkei riko edes commander formaattia.
Lainaus käyttäjältä: Roinisto - 29.08.17 - klo 09:53
Doubling Seasonilla saa automaattisesti infinite Jacet, jotka sitten tekevät infinite illuusiot? Sitten joku kolmas kombon pala millä saa kaikki muut pelaajat tapettua saman tien pois.
Hauskaahan tuo on vaikkei riko edes commander formaattia.
[card]Purphoros, god of the forge[/card] tai [card]Impact tremors[/card]
Lainaus käyttäjältä: laakkeer - 28.08.17 - klo 20:21
Ixalan Jace. Seksikäs kaveri. Wotc yrittää houkutella Twilight tyttöjä mätkyn pariin.
[spoiler](http://media.wizards.com/2017/xln/en_TEfbSu9pam.png)[/spoiler]
ei hirveesti kiihota tommonen sirkustemppuilija, mut kerron mikä sitten tekee niin:
jäin muutama päivä sitten tuijottamaan mun draken-hahmon häntää pelissä kun se heilui, ja sit mun oli pakko runkata.
[spoiler](http://i.imgur.com/VHg9R1u.jpg)[/spoiler]
nyt kun tästä kirjoitan, tyttökaveri (ei tyttöystävä, there is a difference) lähetti mulle ylisöpön ja ihanan kuvan itsestään ja mun nuppi meni noin minuutiksi sekaisin, ja kaupassakin mietin pitäisikö sille ostaa kimppu ruusuja mut ehkä sitten kun me tunnetaan toisiamme vähän paremmin, ehkä sitten. mua ei haittaa jos se vie koko luokan namumiehet
(jotka ne on vähässä, ja sitten on nämä ei-namu-miehet, joissa on söpöjä piirteitä ja se silti tekee heistä haluttavia, ja sitten tuli mieleen yksi neutraalinaamainen poika jonka naamasta ei voi oikein kertoa ikinä paljon mitään kun se on niin ilmeetön) itelleen kunhan saan halata sitä. tekis mieli pussatakin vähän :-[
[spoiler=olipas iso kuva](https://i.imgur.com/X4hry14.jpg)[/spoiler]
Millainen on syvästi uskonnollisen juutalaisen standardissa rdw:tä pelaavaan naisen ihannemies?
Namurabbi.
Vitsi oli omakeksimä, t: kikkihiiri.
https://m.imgur.com/r/magicTCG/wTeFN
Lainaus käyttäjältä: pyyhttu - 09.11.17 - klo 04:25
https://m.imgur.com/r/magicTCG/wTeFN
Hehe, ois kyl siistii ja pelottavaa samaan aikaan jos rishadan portista tulis reprint. Enkä sitä isoo jaskaakaan ei tarvii unbannii modernissa jos tulee "moat" tilalle :D aina voi unelmoida!
Lainaus käyttäjältä: pyyhttu - 09.11.17 - klo 04:25
https://m.imgur.com/r/magicTCG/wTeFN
Tuossa on ollu tekeminen. Ei voi muuta sanoa, kun hattua nostaa.
https://goodgamery.com/2017/11/rivals-of-ixalan-visual-spoiler/ lähikuvina. Hienoja kumarruksia vanhojen korttien suuntaan!
^kiitos, päivä vaan paranee ;D
[spoiler](https://i.redd.it/t4egt4rgajpx.jpg)
1 etsi pelityypille nimeä netistä
2 eksy googlettamaan dank memes (ja kuuntele samalla dark fantacy trancea)
3 flashback!?
ymmärrän jos ketään ei naurata mutta mä sain parhaat naurut aikoihin. jos katson kuvaa niin mua alkaa heti naurattamaan. pitää olla katsomatta. anteeksi![/spoiler]
(https://i.imgur.com/UB8REz7.png)
Lainaus käyttäjältä: Sir Marde - 09.11.17 - klo 13:52
https://goodgamery.com/2017/11/rivals-of-ixalan-visual-spoiler/ lähikuvina. Hienoja kumarruksia vanhojen korttien suuntaan!
Mahtaako näistä tulla [format] laillisia?
"Taattua Lipevä-laatua." M.N.
kapsin muiden ihmisten mielipiteet huomioon ottavat keskustelut
SUOMI-MAIDAN II!
Rajakkistriimit on täyttä komediakultaa mut kyllä pistää verenpaineen nousemaan välillä.
Lainaus käyttäjältä: luma - 07.02.18 - klo 20:37
SUOMI-MAIDAN II!
Rajakkistriimit on täyttä komediakultaa mut kyllä pistää verenpaineen nousemaan välillä.
Onko Marso mukana? Onko se oikeasti Suomi-Maidan jos Marso ei ole mukana?
No mitäpä lottoat?
[spoiler](https://pbs.twimg.com/media/DVVNmwiXcAErWdU.jpg:large)[/spoiler]
No ei ehkä varsinaisesti vituta, mut vähän pettynyt olen että Google ei ymmärtänyt yhtään mitä tarkotin söhlätessäni "jace the mubdsculpror".
Edit. Siis laitoinpa väärään ketjuun. Perhanan puhelin, ei nakit osu oikeille kohdin ja tekstistäkään ei saa srlvää. Tai sitten se on se vanhuus kun sneekkaa jo.
Alkutiedot:
Henkilö 1 pelaa proxyillä legacyä
Henkilö 2 pelaa oikeilla lapuilla.
Henkilö 2 oli ostanut itselleen juuri dualeita ja alkanut niitä esittelemään. Noh, Henkilö1 esitteli hänelle sitten hienot proxy korttinsa vitsi mielessään. Tästä sitten tämä oikeilla dualeilla pelaava alkoi selittämään siitä, kuinka noilla ei pysty pelaamaan oikeissa turnauksissa.
Henkilö 1 kysyi: "Monessako turnauksessa olet itse nyt pelannut?"
Vastaus: "Kahdessa"
Taustalla alkaa pyöriä:
https://www.youtube.com/watch?v=DAYyPELvyqI
Jälkimaininta:
Älkää nyt ottako tästä nyt kukaan itseenne, olen itsekkin dualeilla pelaillut, enkä näe mitään väärää niitä omista, mutta tilanne oli vaan liian täydellinen.
Sähköpyörän hankitaan 400e tuki? Kaupat nostaa hintoja.
Lainaus käyttäjältä: Maat - 20.03.18 - klo 12:03
Sähköpyörän hankitaan 400e tuki? Kaupat nostaa hintoja.
Nyt tiedät miksi vedän 30-tonnisen geenimuunnellun mutanttiherneen nenääni, aina kun joku ehdottaa sellaista perustulomallia, johon liitetään pääkaupungiseudun huonojen asuntomarkkinoiden vuoksi erillinen asumistuki.
Lainaus käyttäjältä: Maat - 20.03.18 - klo 12:03
Sähköpyörän hankitaan 400e tuki? Kaupat nostaa hintoja.
En ole haksanut lukea aiheesta, mutta miksi ihmeessä tämä olisi millään tavalla asia, jota tarvitsisi erikseen tukea?
Veikkaan että Mauri Pekkarisen joku sukulainen tuo noita vehkeitä maahan.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.03.18 - klo 17:52
Veikkaan että Mauri Pekkarisen joku sukulainen tuo noita vehkeitä maahan.
Aivan. Tyhmä minä. Tämän enempää ei perusteluja asiaan tarvitakaan, ja olenkin valmis lyömään sähköpyörätukeni velkaa siitä, että tämä tuki tulee pian voimaan.
Lainaus käyttäjältä: kaMeli85 - 20.03.18 - klo 17:50
En ole haksanut lukea aiheesta, mutta miksi ihmeessä tämä olisi millään tavalla asia, jota tarvitsisi erikseen tukea?
Eiköhän tällä tavoitella samanlaisia hyötyjä kuin muullakin pyöräilyn tukemisella. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on tutkittu että jokainen pyöräilyinfraan laitettu euro tuottaa itsensä noin 8-kertaisesti takaisin erilaisten hyötyjen muodossa. Ei toki aivan sama asia, mutta suuntaa-antava kuitenkin.
Lainaus käyttäjältä: Gagis - 20.03.18 - klo 12:48
Lainaus käyttäjältä: Maat - 20.03.18 - klo 12:03
Sähköpyörän hankitaan 400e tuki? Kaupat nostaa hintoja.
Nyt tiedät miksi vedän 30-tonnisen geenimuunnellun mutanttiherneen nenääni, aina kun joku ehdottaa sellaista perustulomallia, johon liitetään pääkaupungiseudun huonojen asuntomarkkinoiden vuoksi erillinen asumistuki.
Jep. Perustulon koko idea häviää siinä vaiheessa, kun siihen päälle tulee lisätukia. Sen lisäksi että siitä tulee loputon byrokraattinen suo (no koska noi saa, nää saa myös, ja sit myös nää...), se myös johtaa turhaan Suomen asuttamiseen kalleimmille alueille samaan aikaan kun pienemät kaupungit näivettyy. Toki niin kauan kun perustuslaki takaa oikeiden asua missä lyssää ja poliitikot lukee lakia nykyisellä tavalla, muutosta ei ole tulossa.
Lainaus käyttäjältä: luma - 20.03.18 - klo 18:12
jokainen pyöräilyinfraan laitettu euro tuottaa itsensä noin 8-kertaisesti takaisin erilaisten hyötyjen muodossa
Kruunusiltojen miljardituottoja odotellessa!
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.03.18 - klo 19:45
Lainaus käyttäjältä: luma - 20.03.18 - klo 18:12
jokainen pyöräilyinfraan laitettu euro tuottaa itsensä noin 8-kertaisesti takaisin erilaisten hyötyjen muodossa
Kruunusiltojen miljardituottoja odotellessa!
Kruunusillat on ensisijaisesti joukkoliikennesilta, ei pyöräilyinfraa.
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.03.18 - klo 19:45
Lainaus käyttäjältä: luma - 20.03.18 - klo 18:12
jokainen pyöräilyinfraan laitettu euro tuottaa itsensä noin 8-kertaisesti takaisin erilaisten hyötyjen muodossa
Kruunusiltojen miljardituottoja odotellessa!
Ja miksi tämä sähköpöyräily on niin paljon parempi, että tarvitsee tukea kuin tavallinen pyöräily?
Lainaus käyttäjältä: kaMeli85 - 20.03.18 - klo 20:26
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.03.18 - klo 19:45
Lainaus käyttäjältä: luma - 20.03.18 - klo 18:12
jokainen pyöräilyinfraan laitettu euro tuottaa itsensä noin 8-kertaisesti takaisin erilaisten hyötyjen muodossa
Kruunusiltojen miljardituottoja odotellessa!
Ja miksi tämä sähköpöyräily on niin paljon parempi, että tarvitsee tukea kuin tavallinen pyöräily?
Työssäkäyville parempi vaihtoehto kun hiki hatussa koko matkan polkeminen. Konttorirottien peseytymistilat kun on mitä on.
Iteltä ainakin nuclear support tälle, vaikka itse maastopyörää suosinkin. Tosin ei olisi huonoa idea laajentaa tuki suosimaan myös perinteisiä fillareita.
Lainaus käyttäjältä: kaMeli85 - 20.03.18 - klo 20:26
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 20.03.18 - klo 19:45
Lainaus käyttäjältä: luma - 20.03.18 - klo 18:12
jokainen pyöräilyinfraan laitettu euro tuottaa itsensä noin 8-kertaisesti takaisin erilaisten hyötyjen muodossa
Kruunusiltojen miljardituottoja odotellessa!
Ja miksi tämä sähköpöyräily on niin paljon parempi, että tarvitsee tukea kuin tavallinen pyöräily?
Jos nyt vielä yhden viestin verran offtopiccia: https://pyoraliitto.fi/blogi/kysymyksia-ja-vastauksia-sahkopyorien-tuesta
Aake Kalliala ja Pirkka-Pekka Petelius pelasivat Aaken luona Magic: the Gathering-keräilykorttipeliä. Aake pelasi burnia ja Pirkka-Pekka MBC:tä Pirkka-Pekka voitti nopanheiton ja aloitti Swamp -> Duress. Aake paljasti kätensä ja Pirkka-Pekka hetken tuumattuaan sanoi: PULTTIBOIS!
Opiskelijoille suunnattu vitsi menee näin:
Jobiili.
(https://i.imgur.com/CB42jqG.png)
https://magic.wizards.com/en/articles/archive/news/april-16-2018-banned-and-restricted-announcement-2018-04-16
Vintage:
[card]Mishra's Workshop[/card] is restricted 😞
Legacy:
[card]Deathrite Shaman[/card] is banned
[card]Earthcraft[/card] and [card]Necropotence[/card] are unbanned
Modern:
[card]Jace, the Mind Sculptor[/card] and [card]Bloodbraid Elf[/card] are banned
[card]Batterskull[/card] is banned
[card]Stoneforge Mystic[/card] is unbanned
Standard:
[card]Aetherworks Marvel[/card] is unbanned
zbrgl (krhm, mainittakoon että ne OIKEAT bannit tulevat tänään siinä klo 16.30-17 kieppeillä)
Lainaus käyttäjältä: malin - 16.04.18 - klo 11:55
Mishra's Workshop is restricted
Deathrite Shaman is banned
Hitto kun kerkesin jo innostua.
Lainaus käyttäjältä: malin - 16.04.18 - klo 11:55
[card]Batterskull[/card] is banned
[card]Stoneforge Mystic[/card] is unbanned
...
zbrgl (krhm, mainittakoon että ne OIKEAT bannit tulevat tänään siinä klo 16.30-17 kieppeillä)
Jumalauta. Mulla alkoi jo vähän seistä tuota muutosta miettiessä.
Lainaus käyttäjältä: jolssoni - 16.04.18 - klo 12:08
Lainaus käyttäjältä: malin - 16.04.18 - klo 11:55
Mishra's Workshop is restricted
Deathrite Shaman is banned
Hitto kun kerkesin jo innostua.
Sepä se vasta vitsi oliskin, jos drs sais legacybannia..
"Miksi 4-vuotias rokotekriitikko itki?
Hänellä oli keski-iän kriisi."
Jos isoa turnausta varten ei vuokrata erillistä tilaa, itketään siitä kun kaikki eivät mahdu pelaamaan.
Jos isoa turnausta varten vuokrataan erillinen tila, itketään siitä kun erillisen tilan hinta näkyy turnauksen hinnassa.
Ja vanhan viisauden mukaan, jos buustereista löytyisi satasen seteleitä, itkettäisiin siitä miten ne on taiteltu.
Lainaus käyttäjältä: luma - 15.05.18 - klo 21:52
Jos isoa turnausta varten ei vuokrata erillistä tilaa, itketään siitä kun kaikki eivät mahdu pelaamaan.
Jos isoa turnausta varten vuokrataan erillinen tila, itketään siitä kun erillisen tilan hinta näkyy turnauksen hinnassa.
Ja vanhan viisauden mukaan, jos buustereista löytyisi satasen seteleitä, itkettäisiin siitä miten ne on taiteltu.
Ihan uteliaisuudesta, paljon tollaisen tilan vuokra on? Suurin osa (inc. me) ei tätä tiedä, joten on vaikea arvioida onko 60€ SM-kisoista kallis hinta vai ei.
Lainaus käyttäjältä: Anssi - 15.05.18 - klo 23:16
Ihan uteliaisuudesta, paljon tollaisen tilan vuokra on? Suurin osa (inc. me) ei tätä tiedä, joten on vaikea arvioida onko 60€ SM-kisoista kallis hinta vai ei.
Jyväskylästä mää saan vuokrattua ravintolatilan 400-600e, PK-seudulla veikkaan hinnan olevan enemmän.
Asian X kalleuteen ei muuten vaikuta se, kuinka paljon myyjä ottaa katetta. Kasa sarvikuonon paskaa lienee kallis kasa vaikka myyjä myisi sen tappiolla.
Lainaus käyttäjältä: Thalian - 16.05.18 - klo 09:36
Kasa sarvikuonon paskaa lienee kallis kasa vaikka myyjä myisi sen tappiolla.
https://intlrhinofoundation.wordpress.com/2007/11/30/buy-endangered-feces-to-save-an-endangered-species/
En tiiä mitä sit lopulta makso.
Emergency unban, effective 7th June 2018:
Standard:
Smuggler's Copter is unbanned
Rampaging Ferocidon is unbanned
Ramunap Ruins is unbanned
"We are finally achieving most of our constructed-related long-term goals: creatures are prevailing over spells and all control decks are marginalized, both which are greatly valued by new players while also reducing the times when tournament rounds take more than 50 minutes. To accelerate this development, we decided to unban some cards that fit these proactive decks"
Standard (cont'd):
Aetherworks Marvel is unbanned
Attune with Aether is unbanned
Rogue Refiner is unbanned
Felidar Guardian is unbanned
"As aggressive decks prevail, playing other cards can be seen as an option, even though decks using these are almost strictly inferior to other decks. Therefore, we decided to unban these four cards as it gives players the false image that combo or control decks would be an option in a competitive metagame"
Modern
Splinter Twin is unbanned.
Birthing Pod is unbanned.
In the interest of competitive diversity, Splinter Twin is unbanned.
To round out the new Tier 1, Birthing Pod is also unbanned.
Other formats
Vintage is removed from supported formats.
Pauper is now sanctioned tournament format.
"We felt that Legacy has become de facto eternal format with Vintage being too expensive for most players and with removing Vintage we still wanted to keep supporting eternal formats. For this purpose we brought Pauper support from online to paper to enable newer players enjoy cards throughout Magic's 25 years history and offer more affordable eternal format."
Eddie Van Halen ja David Lee Roth saapuivat paikalliseen FNM-turnaukseen. Formaattina oli GNR-draft ja paikalle oli saapunut 8 muuta pelaajaa. Draftauksen jälkeen David Lee oli saanut kasaan kohtuullisen UR läjän ja Eddie vastaavanlaisen BG virityksen. Ja kuinka ollakkaan, toisella kierroksella ystävykset pääsivät pelaamaan toisiaan vastaan. Kolmannessa pelissä, Eddie hyökkäsi [card]Undercity Necrolisk[/card]illä David Leen ollessa 3:ssa lifessä. David Leen ainoa creature oli [card]Skynight Legionnaire[/card] eikä kädestäkään löytynyt poistoa liskoon. David Lee pyöritteli kortteja käsissään mietteliään näköisenä. Aikansa tuumailtuaan hän siirsi legionnairen necroliskin eteen ja totesi: Ah, might as well chump.
Kirjoitetaanpa tännekin hieno Skyrim asia.
Kaikki oli paremmin kun sotilaat oli pihal ja keisari oli Talos.
https://magic.wizards.com/en/articles/archive/news/november-26-2018-banned-and-restricted-announcement
"Retro replaces Legacy as a supported Eternal format. Initially, all cards that are currently Standard-legal or printed in Ultimate MastersTM are legal, without a specific banned list."
Lainaus käyttäjältä: malin - 26.11.18 - klo 17:26Legacy, a supported format
Tämäkin toimii vitsistä vallan hyvin.
Uusi pakkaidea:
Esper Care, yhtenä korttina Drown in Filth, side deckillä vähän Murderia.
Lainaus käyttäjältä: Etheraven - 19.02.19 - klo 08:19
Uusi pakkaidea:
Esper Care, yhtenä korttina Drown in Filth, side deckillä vähän Murderia.
Hymähdin!
Lainaus käyttäjältä: Etheraven - 19.02.19 - klo 08:19
Uusi pakkaidea:
Esper Care, yhtenä korttina Drown in Filth, side deckillä vähän Murderia.
Mites tuo False Cure?
Lainaus käyttäjältä: Babu - 21.02.19 - klo 13:26
Lainaus käyttäjältä: Etheraven - 19.02.19 - klo 08:19
Uusi pakkaidea:
Esper Care, yhtenä korttina Drown in Filth, side deckillä vähän Murderia.
Mites tuo False Cure?
LD anyone?:
https://www.cardmarket.com/en/Magic/Products/Singles/Portal/Rain-of-Tears (https://www.cardmarket.com/en/Magic/Products/Singles/Portal/Rain-of-Tears)
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/280115-paavo-vayrynen-keskustan-johtoon-pyrkiminen-mahdollista-2020?fbclid=IwAR0u7hTy49rYeVhcv7Aex7bDH-7i9_orNp-ET8kdVWytavm1DHO2LzK32u4
Miksi kutsua sarjakuvaspoilereita?
Comic strip-tease.
Highlander council.
Skullclamp (Stay banned 2x, Unban 2x, Abstain 2x)
Umezawa's Jitte (Stay banned 6x, Unban 0x)
Lainaus käyttäjältä: Rancid- - 01.10.19 - klo 10:45
Highlander council.
Skullclamp (Stay banned 2x, Unban 2x, Abstain 2x)
Umezawa's Jitte (Stay banned 6x, Unban 0x)
Ja sit vielä Survival of the Fittest kans :D
Jos uutta striimiä tulee, niin ehdottomasti vanhat Lucas Artsit:
- Indiana Jones & The Fate of Atlantis
- Monkey Island 1 & 2
Monkey Island remaket on 5/5, samoin Grim Fandango. Apogee-peleistä sellainen klassikko, kuin Secret Agent.
PS. pelaa Separilaa :D
GP:lle osallistumisesta saa nykyään YHDEN boosterin mtg arenaan. Tuon sarjan koodeja voi tietenkin käyttää vain kerran. Uutta ulottuvuutta pelaamiseen.
Porojen Facebook-postauksesta: "Plussaa jos olet esittänyt kiveä, puuta tai tähteä, koulun näytelmässä."
Haluan nähdä koulunäytelmän joka kertoo Villestä ja itäisen maan tietäjistä.
(https://i.imgur.com/F9rznUk_d.webp?maxwidth=640&shape=thumb&fidelity=medium)
Miksi Aki Palsanmäki söi ruisleipää vesisateessa?
-Ei haitannut Keli Akia ;D ;D