MtgSuomi.fi
Muu MTG => Turnaukset, tapahtumat ja peliporukat => Aiheen aloitti: Mad-Hatter - 02.12.09 - klo 11:24
-
Kouvolalaisia MtG- pelaajia hakusessa, itselläni on pikku hiljaa valmistumassa Legacy kelpoinen pakka (Jos affinityyn tarvittavia käyttiksiä satut omistamaan H/W on allekirjoituksessani.)
Mutta, mutta asiaan, asun täällä Suur-Kouvolan syrjäseuduilla, Elimäen kupeessa, ja olen kykeneväinen pelaamaan, tietenkin Elimäellä, ja muutenkin mahdollisimman lähellä Kouvolaa (Bussilla liikun, että sen mukaan sitten.). Ei vaan peliporukkaa oikein tuppaa olemaan. Pelipaikkana voisi toimia vaikka Kouvolan Puolenkuunpelit (siellähän vissiin on pelitilat, en ole aivan sata-varma, mutta uskoisin, että jonkinnäköiset pelitilat löytyisi.), jos ei muita vaihtoehtoja löydy.
Ja itse voin vaikka pelata ainakin kasuaalia(?) ja draftejä(?), sekä Legacyä kunhan saan Affikseni kuntoon..
Että ilmotelkaas tänne mikäli kiinnostaa.
-
Puolenkuunpeleissä ollaan silloin tällöin käyty jotain pelailemassa. Sinne vaan mukaan jos kiinnostaa. Pitää sopia tosin etukäteen peleistä. Meitä ei täällä kovin montaa ole ja suurin osa kaiken lisäksi viikot opiskelemassa jossain muualla. Tai ainakin niistä ketä mie tiiän.
Lekaa täällä ei valitettavasti kuitenkaan kovin paljoa pelata. Ei heti tuu kyllä mieleen että kellää olis mitää kilpailukykystä dekkiä. Enimmäkseen on länderiä ja muita kasuaalidekkejä tarjolla. Ehkä myös hieman standardia.
Voishan sitä ehkä yrittää sopia vaikka tapaamisen lauantaille (5.12) puokkiin? Vaihtelua, pelitystä ja ehkä jopa draftia jos saahaan enemmän ku muutama ukkeli mukaan?
-
Saataisko Joululomalle lekaa tai kakkosta? Ite oisin tulossa viettämään Joulua Elimäelle ja ois kiva, jos saatais jonkinlaista pelailua aikaseks Joulun ja Uudenvuoden väliin.
Kyllä lekan pelaajat saadaan kasaan kunhan sana leviää ;)

Itselleni toki käy, kuhan nyt affiksen saan joten kuten kokoon.
-
PKPsshän tätä ois hyvä pelata, kun siell on pelitilat ja sais enempi pelaajia. Tuntisin kolmisen pelaajaa jotka saattais tulla lomalla pelailemaan.
Oisitteko, Dargor86 ja Mad-Hatter, kiinnostuneit tulemaan paikalle 28.12. puolilta päivin?
Mad-Hatterin voin jopa poimia kyytiin sieltä Kouvolan rajaseuduilta.

No täytyy kattella, mutta eiköhän tämä käy, kattellan tossa lähempänä sitten kyseistä päivää vähän tarkemmin.
Vain paha sanoa näin pitkältä aika väliltä. (Joo ei se kovin pitkä aika ole, mutta kuitenkin.)
-
Pistetään väliaikatiedotetta tapahtumasta.
28.12.2009 kello 12.00 olisi Kouvolan PKPhen kokoontumassa näillä näkymin kuusi henkeä pelaamaan lekaa.
Jos kahdeksan henkeä saadaan kasaan, niin jonkinlaista turnausta voidaan yrittää pelailla.
-
Pistetään vielä ihmisille muistutusta, että huomenna Kouvolan PKPssä pelataan huvikseen legacya. Voinen todeta, että kahdeksan hengen turnaus saadaan todennäköisesti pelattua.
-
Pistetään vielä ihmisille muistutusta, että huomenna Kouvolan PKPssä pelataan huvikseen legacya. Voinen todeta, että kahdeksan hengen turnaus saadaan todennäköisesti pelattua.
Olinkin kokonaan unohtanut tämän, enkä itse pääse paikalle. Katsotaan sitten joskus toiste.
-
Mie tulen! Vaikka en lekapakkaa omistakaan. Muutama muukin tyyppi täältäpäin ilmestyy paikalle.
-
Tulisin mutta on töitä :(
-
Viimeksi oli puhetta, että pelattais lauantaina. Pieniä esteitä on kuitenkin ilmenny ja ehtisin lauantaina vain käydä kääntymässä, joten kävisikö tämmönen sapluuna:
Aika : 8.1.2010 klo 1500 - 1900
Paikka : PKP Kouvola
Formaatti : GHL (German Highlander) tai jotain aivan muuta
Sanktioimaton ja ilmainen
Jos esteitä ilmenee tai halutaan vaihdella, voidaan alotella noin tunti/puol myöhemmin koska pelataan vaan kolme 50min kierrosta. Pistelkää viestii jos haluutte pelata ja mikä formaatti ois in.
-
Jees, highlanderi kuulostas hyvältä. =)
-
Highlander o/
-
Kouvolassa vois järjestää ihan säännöllisesti korttipelikerhoa minun puolesta. Ja jos saan järjestettyä itseni sinne tarpeeksi usein niin voisin alkaa vaikka vastuuhenkilöksi...
-
Kouvolassa vois järjestää ihan säännöllisesti korttipelikerhoa minun puolesta. Ja jos saan järjestettyä itseni sinne tarpeeksi usein niin voisin alkaa vaikka vastuuhenkilöksi...
Eipä sinua ole paljoo Mikkelissäkään näykyny ::)
Jos haluat jotain korttipelikerhoa ruveta pitämään, niin ehdotan etsimään mahdollista pelipaikkaa (PKP, kirjasto, nuorisotilat) ja sopia säännöllisestä kerhosta paikan yhteyshenkilön kanssa. PKPn politiikasta tiedän, että vaativat L1 tason judgen, jotta suostuvat pitämään sanktioituja tapahtumia.

Toi tuomarointi on ollut suunnitelmissa jo jonkun aikaa. Katsotaan miten asiat etenevät työ/kouluhommissa niin sitten tiedän vähän tarkemmin miten etenen magichommissa.
-
Hyviä iltoja!
Vieläkös porukkaa riittäis pelailemaan?
Itse Puolenkuun Pelien edustajana oisin valmis venymään vetämään Kouvolan suuntaan jonkinlaista turnausta tai muuta vastaavaa viikonloppuisin, ja miksei joskus viikolla. Epävirallisissa määräisse, mutta ois mukavaa saada sceneä pystyyn ja porukkaa taas liikkeelle. :)
Huudelkaa ehdotuksia sun muita määreitä, niin katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. :)
T: Hermanni
-
Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä ainoastaan vakava/puolivakava Legacy. T2 on pitemmän päälle sellaista rahanhukkaa, että huhhuh... Ellei ole erittäin hyvä pelaaja ja voita kaikki turnaukset ja osaa myydä/vaihtaa korttinsa pois oikeaan aikaan. Mutta tämä on vain minun mielipide. Legacyturnaukset 2-4 € osallistumismaksuilla ja palkintoboostereilla olisivat nannaa, ja jos osallistujia on enemmänkin, niin foileja/dualeja/muita lekakäyttiksiä saa varmaan hankittua palkinnoiksi osallistumismaksua nostamalla.
Edit: Itse pääsääntöisesti viikonloppuisin pääsisin osallistumaan. Muilla on varmaan myös toiveita ajoista ja formaateista, ja eiköhän niitä tähän ketjuun ilmesty.
-
Mie olisin mukana. Viikonloput tosin vaan vapaana. t2, leka ja highlanderi!
-
Itselleni kävisi arkipäivät paremmin kuin viikonloput. Yksinkertaisen kyytiongelman takia. Ratulassa, Elimäellä kun asustaa.
Ja formaattina vakava/ puolivakava legacy. On vain muutamasta lapusta berserkless mono G- stompy kiinni. Jos jollain olisi mahdollista antaa/ vaihtaa/ myydä jotain kivaa (4x rancor tärkeimpänä tähtäimessä tällä hetkellä), että saisin tämän jonkinlaiseen kuntoon. Periaatteessa tarvitsisin vain 4x jotain kivaa, että tämä olisi 60 korttia. Tärkeimpänä objektiivina tässä pakassa tällä hetkelle toki saada edes jotain hyötykäyttöistä (edelleen se rancor, tai vaikka berserk, jota ei kyllä ihan heti tule, mutta hei.. aina saa toivoa) neljä kipaletta. Sitten ajan myötä voi aina toki parannella tätä kokoonpanoa.
-
Olisin messissä jos vaaka kallistuu GER highlanderin, tahi ei hampaidenkiristys T2:sen puolelle, viikonloput kuten myös arkipäivät käyvät meikäläiselle
-
Jos kouvolassa pääsee pelaamaan ni aivan varmasti tuun milloin vain :D. Varsinkin jos on leka turnauksia tiedossa.
-
Jos saatte täks sunnuntaiks tai maanantaiks/tiistaiks pelit pystyyn, niin voin tulla pelailemaan. Itse pelaan mieluiten vakavaa legacya.
Itse olen valmis järjestämään sanctioituja turnauksia, GateWay tasolla (= että FNMää en saa järjestää, mutta "noloholoja" voin jakaa :D). En kuitenkaan joka viikonloppu jaksa ajella Mikkelistä Kouvostoliittoon. Jos saan kesätöitä Kouvolasta niin voin myös tarjoutua pitämään jonkinasteen toimintaa ja hankkia vaikka L1-Judgen statuksen jos tarven vaatii.
-
Noniin, poijaat. Nyt on mullakin jo jonkin näkönen pakka kasassa, ei mikään hirveän mahtava, mutta legacy laillinen ja ihan kelpo.
Että, jos joskus vaikka sitten sitä puoli vakavaa legacya saataisiin pystyyn niin olisi oikein mukavaa. Ei tarvitsisi vain goldfishailla, eihän semmosesta mitään tule.
-
Pelattaisiinko tänä viikonloppuna taikka sitten pääsiäisenä eli viikon päästä taas korttia kouvolassa? Ajattelin, että joku jolla on suhteita sinne puolenkuun peleihin varmaa vois järjestää taas tilat. Oisko kiinnostuneita? Formaattina vois olla vaikka Legacy.