MtgSuomi.fi
Muuta => Muuta keskustelua => Aiheen aloitti: jambo - 02.11.10 - klo 00:01
-
Itsellä on hieman tavallista hiljaisempi festari- ja keikkakesä takana ja oon tässä jo miettinyt, että mitä sitä tahtois ensi vuonna ja erityisesti kesällä nähdä. Kertokaa omia toivomuksia ja infotkaa muita, jos tiedätte heidän toiveidensa olevan toteutumassa (tai vastaavasti tiedätte, että ne eivät ainakaan toteudu ts. bändi on tauolla/lopettanut/tms.) Omat toiveeni ovat moninaiset, sillä olen kaikkiruokainen musiikkityylien suhteen, mutta esimerkkejä seuraa:
Red Hot Chili Peppers. Aloin tykkäämään tästä bändistä hulluna vähän sen jälkeen, kun jäivät tauolle, ja tänä aikana heistä onkin ehtinyt tulla ehkä suurin suosikkini. Minulla on sen verran tietoa, että heiltä pitäisi ilmestyä uusi levy alkuvuodesta( muistaakseni?), joten sopii vain toivoa, että sitä seuraa kesäinen keikkarundi, jolla he osuvat myös lähelle Suomea. Jännitettävää on myös sen osalta, kuinka hyvin uusi kitaristi Josh Klinghoffer istuu John Fruscianten jättämään suureen aukkoon. Onko odotettavissa, että Frusciante tekee vielä kerran comebackin bändiin tulevaisuudessa?
Michael Buble. Mahtava nuori laulaja mahtavan big bandinsa kera. Toivoin tätä esiintyjää Suomeen jo tänä vuonna (esim. Porin Jazzeille, pimittivät pääesiintyjää suht kauan), mutta ei ole vielä näkynyt.
Tommy Emmanuel. Hieno kitaristi, jonka esiintymisiä oon nähnyt ainoastaan Youtuben kautta. Sopisi esim. Porin Jazzeille.
S.M.V Thunder. Näin nämä tyypit ensi kertaa livenä yhdessä pari vuotta sitten Porin Jazzissa, jossa he lämmittelivät Brian Setzer Orchestraa, ja mielestäni veivät kirkkaasti shown illan pääesiintyjältä. Mahtavia basisteja kaikki, hullun hyvä meininki, ah! Kyseessä siis herrat Stanley Clarke, Marcus Miller ja Victor Wooten.
Muse. Jäi tänä vuonna harmikseni näkemättä, kun ei jaksanut lähteä Helsinkiin ja liputkin loppuivat muistaakseni aika ajoissa ennen konserttia. Olisi mahtavaa nähdä tämä bändi.
Pendulum. Tämän bändin näin tänä kesänä provinssissa ja ihastuin heti, vaikka tulivatkin lavalle teknisten ongelmien takia puolisen tuntia myöhässä. Mahtava livemeininki ja hyvä drum&bass -bändi.
Zen Cafe. Tässä suomalainen bändi, jolta jostain syystä toivon paluuta. No se syy on ehkä siinä, että ovat livenä olleet joka kerta loistavia, ehkä mielestäni Suomen parhaita, mahdollisesti Apulannan jälkeen. Lieneekö Putro pysyvästi soolomies, vai onko bändillä vielä jotain toivoa?
Lähdetään näillä, toivottavasti tulee vastauksia =)
-
Kolmen kopla tarvittaisiin Suomeen: Judas Priest, Manowar ja Tim "Ripper" Owens niin sitten ei muuta tarvita.
-
Kyllähän se nyt Blink 182 olis kiva saada Suomeen soittamaan! Ovat tehneet comebackin käsittääkseni. Ruottissa ovat useampaankin kertaan esiintyneet menneisyydessä. Sekin kävis miulle jätte bra.
-
Tool suomeen, en oo muuta kuunnellu sen jälkeen kun tätä kuulin.
-
Arkona ja Mew ovat oikeastaan ainoita bändejä, joita Suomeen haluaisin ulkomailta.
-
Näkemättömien, mielenkiintoisten ja realististen lista on onneksi lyhyt, mutta Hirax (http://www.youtube.com/watch?v=NI-kDAYB0G8) on vielä näkemättä. Edellinen suunniteltu visiitti Suomeen peruuntui, josko jo ensi vuonna onnistuisi ja bändi saataisiin ensimmäistä kertaa tännekin.
-
Scooter olis kova.
-
Equilibrium, Apostasy ja Carach Angren olisi mukava joskus nähdä.
Carach Angren tuossa jonkin aikaa sitten kävikin Suomessa, mutta silloin ei ollut aikaa käydä katsomassa. Eikä muutenkaan juuri huvittanut, kun olisi pitänyt maksaa 35 euroa keikasta kahden muun, täysin minua kiinnostamattoman artistin vuoksi, ja Carach Angren toimi vain lämppärinä. Equilibrium ei ole tainnut koskaan täällä päin maailmaa käydäkään?
-
Judas priest, manowar, craddle of filth ja X japan, etenkin viimeisin olisi unelma nähdä livenä.
-
Crystallion ja Skiltron nyt ainakin.
-
Nightwish (sais tulla jo tauolta takasi)
Utada
-
Hassisen koneen live veto 00 jätti semmoisen vaikutuksen että mielellään kokisin uudestaan.
Verjnuarmu on edelleen näkemättä livenä. Oli buukattu Joensuuhun marraskuun lopulle ja lippukin jo ostettu mutta keikkapaikka otti ja meni nurin >:(
Paradise lostin haluaisin myös nähdä livenä. Bändi on jonkun kerran suomessa jo pyörähtänyt mutta ei ole tainnut tamperetta lähemmäs tänne sisämaahan selvitä.
-
In Flames
-
Mark Knopfler
Alicia Keys
-
Blind Guardian. Mahtava bändi ja niiden live showt on kuulemma ihan hullun hyviä.
-
Jarno J. Kuukka
-
Death.
-
Blind Guardian. Mahtava bändi ja niiden live showt on kuulemma ihan hullun hyviä.
Tässä pientä näytettä Blind Guardianin liveshowsta:
http://www.youtube.com/watch?v=CZ_VFJn2kJM (http://www.youtube.com/watch?v=CZ_VFJn2kJM)
Tosin yleisöhän tuossa sen shown vetää ;)
Niin ja jos omalta kohdalta vastaan niin YUP:n comeback olisi aikas mahtavaa. Mutta taitaa jäädä haaveeksi.
-
Reilu kuukausi sitten tuli käytyä Richard Marxin konsertissa, oli todella hieno kokemus. Esiintyi pääosin yksin kitaran kanssa, jutteli ja kertoi paljon asioita lauluistaan, vanhoista ja uusista. Uudestaan menisin ilman muuta vuosien päästä jos tulee takaisin niin kuin lupaili.
Tommy Emmanuelista en ollut kuullut aiemmin mutta hienolta vaikutti. Itseäkin tuo kiinnostaisi. Tekisi mieli myös nähdä Santana, harmittaa kun ei silloin muutama vuosi sitten päässyt Porin Jazziin missä hän esiintyi.
Rise Against olisi myös näkemisen veroinen.
-
Blind Guardian. Mahtava bändi ja niiden live showt on kuulemma ihan hullun hyviä.
Tässä pientä näytettä Blind Guardianin liveshowsta:
http://www.youtube.com/watch?v=CZ_VFJn2kJM (http://www.youtube.com/watch?v=CZ_VFJn2kJM)
Tosin yleisöhän tuossa sen shown vetää ;)
Niin ja jos omalta kohdalta vastaan niin YUP:n comeback olisi aikas mahtavaa. Mutta taitaa jäädä haaveeksi.
::) 8) ;D Nähty ;D 8) ::)
-
Agalloch, Kyuss, Novembers Doom ja Unearth, jotka tosin Usa:n puolelta voi välimatkojen takia tänne olla hieman hankala saatava. Tosin eipä välimatkoilla pitäisi olla tällä vuosikymmennellä paljonkaan merkitystä. Vanhemman liiton progevirityksiä kuuntelee aina tovin, jos toisenkin kevyeen.
-
MANOWAR ;D
Teräsbetonia sit ihan Seinäjoelle keikalle.
-
Opethia lähinnä, katatonia vois kanssa olla kiva livenä :|
-
The Protomen ois aika magee nähä livenä. On muuten meinaan rouhee bändi.
-
Wintersun.. ainoa bändi mikä on vienyt totaalisesti mukaansa!
-
Wintersun.. ainoa bändi mikä on vienyt totaalisesti mukaansa!
http://www.tuska-festival.fi/index.php?sivu=lauantai
-
Wintersun.. ainoa bändi mikä on vienyt totaalisesti mukaansa!
http://www.tuska-festival.fi/index.php?sivu=lauantai
OT: olipas yllättävän "nimetön" Tuska -lineup tälle vuodelle. Onhan siellä pari todella kovaa pienempää nimeä, mutta veikkaan että random Lasset eivät ole paikalla heilumassa Iron Maiden paidoissa.
Ai niin, bändejä jotka olisi kiva saada Suomeen keikalle. Clawfinger olisi poikaa pitkästä aikaa.