MtgSuomi.fi
Muu MTG => Sääntöongelmat => Aiheen aloitti: SahtiAine - 14.09.12 - klo 19:29
-
Viime aikoina on cube-peleissä muutamia kertoja käynyt niin että pitkän väännön jälkeen on yht'äkkiä (esimerkiksi animate deadin tai body doublen nostettua) hyvin relevanttia tietää mitä vastustajan graveyardilla on. Jos vastustaja pitää hautausmaataan yhtenä pinkkana niin en voi saada tarvitsemaani tietoa muuten kuin kysymällä tai selaamalla että mitäs sulla onkaan gravella. Joudun siis paljastamaan suljettua informaatiota saadakseni sellaista informaatiota joka pitäisi olla molempien pelaajien saatavilla. Vastus siis hyötyy pitämällä hautausmaansa nippuna. (Tai voinhan toki kostaa bluffaamalla ja kysymällä gravesta vaikkei olisi mitään relevanttia kädessä.)
Tätä pohtiessa tuli mieleeni että pitkään aikaan ei ole turnauksissa tullut vastaan pelaajaa joka pitää landejaan vastaavalla tavalla kasassa. Ilmiselvästä syystä. Heiltä kun koko ajan kysellään että montakos landia sulla nyt onkaan. Helpompi alkaa pitää maat näkyvissä kuin piilotella niitä. Landien puhumattakaan muiden permanenttien näkyvissä pitämisestä on tullut pelaajille automaatio. Hyvä niin.
Miksei gravesta?
Tähän samaan kysymyssarjaan kai tavallaan liittyy kysymys siitäkin pitäisikö kortit asetella tietyn standardin mukaan. Esim. Landit takana, muut permanentit edessä. Omat permanentit itseä kohti oikeinpäin. jne.
Ehkä luovutin liian nopeasti, mutta en löytänyt turnaussääntödokumentista virallista ohjetta liittyen siihen miten avoimilla zoneilla olevat kortit pitäisi olla pöydällä. (Paitsi että täpätty kortti 90 astetta, flipattu 180 astetta.)
Kysymykseni siis kuuluu:
a) Onko turnaussäännöissä olemassa ohjetta avoimilla zoneilla olevien korttien asemoinnista pelipöydällä?
b) Eroaako graveyardilla ja battlefieldillä olevien korttien kohtelu tässä suhteessa jollain tavalla toisistaan?
c) Pitäisikö turnauspelaajalla olla automaationa järjestää graveyard (ja permanentit) näkyviin vai onko siellä olevien korttien "piilottelu" vastustajalta ok?
d) Onko tästä aiheesta ylipäätään ollut keskustelua tuomaripiireissä?
No tulipas nyt kahvipäissään kirjoitettua pitkät pätkät. Toivottavasti ymmärsitte kysymykseni oikein.
-
Sääntödokkarista asiaan liittyvät relevantit pointit:
400.5. The order of objects in a library, in a graveyard, or on the stack cant be changed except when effects or rules allow it. The same is true for objects arranged in face-down piles in other zones. Other objects in other zones can be arranged however their owners wish, although who controls those objects, whether theyre tapped or flipped, and what other objects are attached to them must remain clear to all players.
401.2. Each library must be kept in a single face-down pile. Players cant look at or change the order of cards in a library.
402.3. A player may arrange his or her hand in any convenient fashion and look at it as much as he or she wishes. A player cant look at the cards in another players hand but may count those cards at any time.
403.1. Most of the area between the players represents the battlefield. The battlefield starts out empty. Permanents a player controls are normally kept in front of him or her on the battlefield, though there are some cases (such as an Aura attached to another players permanent) when a permanent one player controls is kept closer to a different player.
404.2. Each graveyard is kept in a single face-up pile. A player can examine the cards in any graveyard at any time but normally cant change their order. Additional rules applying to sanctioned tournaments may allow a player to change the order of cards in his or her graveyard.
406.4. Exiled cards that might return to the battlefield or any other zone should be kept in separate piles to keep track of their respective ways of returning. Exiled cards that may have an impact on the game due to their own abilities (such as cards with haunt) or the abilities of the cards that exiled them should likewise be kept in separate piles.
a) Ei ole, poislukien graveyard. Mennään maalaisjärjellä.
b) Eroaa. Grave on yksi face-up nippu, battlefieldillä saat vapaasti päättää miten korttejasi pidät. Mennään silti maalaisjärjellä battlefieldin kanssa.
c) Itseasiassa, graveyardin järjestäminen "jonoon" ei sääntöjen mukaan ole sallittua. Kortit pitää pitää pinossa.
d) Muistan tästä aiheesta käydyn summittaista keskustelua joskus taannoin. Itse en useimmiten nillittäisi graveyardin jonotuksesta, sillä se yleensä nopeuttaa peliä, mutta nillittäisin permanenttien niputtamisesta, sillä se hidastaa peliä.
-
Varsinkin Legacyssä Dredgen pelaajilla on tapana pitää graveyardia jonossa, pahin tapaus piti sitten kahdessa tai kolmessakin jonossa kun pöytätila oli vähän naftia jolloin jouduin asiaan puuttumaan. Sinänsä ei ole tapana asiasta nillittää kun se nopeuttaa pelaamista mutta rajansa kaikella. Kun Chaos Orb ja Falling Star eivät ole turnauslaillisia niin ei liene mitään syytä miksi permanentteja ei pitäisi pitää siististi ja selkeästi omalla puolella battlefieldiä, erityisesti pitäisin relevanttina että ländeistä erottuu paljonko niitä on ja kuinka moni niistä on täpissä tai untäpissä. Permanenttien piilottelu johtaa pahimmillaan tutkintaan.
-
Varsinkin Legacyssä Dredgen pelaajilla on tapana pitää graveyardia jonossa, pahin tapaus piti sitten kahdessa tai kolmessakin jonossa kun pöytätila oli vähän naftia jolloin jouduin asiaan puuttumaan. Sinänsä ei ole tapana asiasta nillittää kun se nopeuttaa pelaamista mutta rajansa kaikella.
Miksi kahdessa jonossa pitäminen oli hyväksyttävämpää kuin yhdessä jonossa? Molemmat kuitenkin ovat ilmeisesti laittomia.
Itse antaisin pitää useammassa jonossa, kunhan graven järjestys on selvä ja looginen, mutta sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä.
-
Kiitokset kattavasta vastauksesta. Uutta ja hieman yllättävääkin tietoa tuli tässä ilmi.
-
Miksi kahdessa jonossa pitäminen oli hyväksyttävämpää kuin yhdessä jonossa? Molemmat kuitenkin ovat ilmeisesti laittomia.
Itse antaisin pitää useammassa jonossa, kunhan graven järjestys on selvä ja looginen, mutta sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä.
Lukeeko siinä että kahdessa tai kolmessa jonossa pitäminen oli hyväksyttävämpää kuin yhdessä? Nimenomaan yksi jono oli vielä selvä mutta useamman jonon kohdalla ainakin ohi kävelevä tuomari hieman ihmetteli miksi tuossa on kaksi graveyardia. Ja jos siirrytään natsituomarointiin niin sitten se on pino.
-
Itsekään en mielelläni katsele leviteltyjä graveja. Toki dredgen kohdalla joutuu joustamaan ja varsinkin paikalliset ruoppaajat osaavat pitää hautuumaansa selvänä ja järjestyksessä. Katson tärkeintä olevan sen, että kumpainenkin pelaaja tietää missä on mikäkin zone ja missä järjestyksessä kortit siellä ovat. Tuomarina voin sitten aina kysyä tilanteen ja sen aina teenkin riippumatta siitä miltä se omaan silmään näyttää.
-
Miksi kahdessa jonossa pitäminen oli hyväksyttävämpää kuin yhdessä jonossa? Molemmat kuitenkin ovat ilmeisesti laittomia.
Itse antaisin pitää useammassa jonossa, kunhan graven järjestys on selvä ja looginen, mutta sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä.
Lukeeko siinä että kahdessa tai kolmessa jonossa pitäminen oli hyväksyttävämpää kuin yhdessä? Nimenomaan yksi jono oli vielä selvä mutta useamman jonon kohdalla ainakin ohi kävelevä tuomari hieman ihmetteli miksi tuossa on kaksi graveyardia. Ja jos siirrytään natsituomarointiin niin sitten se on pino.
Ihan puhtaasti oli nyt senat sakaisin eli piti kysymäni miksi yhden sääntöjenvastaisen jonon voi hyväksyä, mutta kahta ei? Mutta ilmeisesti tässä tilanteessa unohdat säännöt ja koet, että yksi jono on tarpeeksi selvä ja kaksi jonoa liian sekavaa.