MtgSuomi.fi
Muu MTG => Turnaukset, tapahtumat ja peliporukat => Aiheen aloitti: Retardi - 01.08.13 - klo 23:37
-
Terveisiä täältä Hollannista vaan kaikille, Team Finland on tapojen mukaisesti päättänyt tänään vaihtaa kaksi kolmesta dekistä joita oli tarkoitus alunperin pelailla. Kortteja uusiin dekkeihin ei obv ollut, mutta onneksi mukavat Indonesialaiset ja korttidiilerit hieman avittivat korttipuutteiden paikkausta. Fiilikset standardista ovat ihan hyvät, sealedeista sekavat. Standardissa olisi tarkoitus ajaa kolmikkoa Junk Aristocrats, GR Aggro (Kibler) ja UWr, alunperin listalla ollut Jund tuntui vaan häviävän kaikelle joten todennäköisesti huomenna emme voita peliäkään kyseistä dekkiä vastaan.
Jäätelö on ollut hyvää, Antti lähettää terveisiä äidille (ei kerrota kenen).
-
Onnea skaboihin!
-
Homma kotiin!
-
Onnea ja menestystä koko Suomen tiimille! Hyvällä poolilla pääsee pitkälle hylkeessä. Toivottavasti pelaatte vielä lauantaina sillä tänään "joudun" lähtemään mökille jossa tuskin tuo 3G antaa pyörittää streamia. Itse pelkään että Junk Arisrocrats on liian vihattu tällä hetkellä, Jund toki on pakka jossa ensimmäisessä pelissä välillä nousee ns. väärä puoli pakkaa ja näin ollen sidettäminen ja siden rakentaminen on erittäin tärkeä taito.
-
Onnea matkaan.
Ette varmaan ole ainoa joukkue, joka on kuumeisesti vaihdellut deckejä Kiblerin esimerkin mukaan, joten lisäsittekö myös Basic Landien määrää deckeissänne? :)
-
Taisi tulla Puolalta tukkaan ekalla kierroksella... No tästä on suunta vain ylöspäin!
-
Uruguay kaatus. 1-1
-
Whohoo! Go Suomi! Nyt vielä seuraavalla kierroksella voitto niin 2-1 ois ihan hyvä tulos hyljeksestä. On muuten coveragessa ollut melko monta missplayta jo, no eipä nää mitkää protourit ookkaa.
-
Takkiin tuli Thaimaalle ilmeisesti, 1-2.
-
Pojat ovat 3-2.
-
Make it 4-2.
-
Mitenkäs tiimit pairataan kun Suomi on jo toistamiseen Puolaa vastaan?
-
Vaikka Jund onkin aika tasainen suorittaja, niin kibler-aggro oli varmaan vielä parempi vaihtoehto. Varsinkin jos sillä pääsee pelaamaan muiden jundi-pakkoja vastaan. Eikä voi olla ihan kauhean väärin olettaa että turnaukseen tullaan pakoilla jotka on osaksi hiottu kisakireäksi Jundia vastaan.
-
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/1095100_10153066840805307_1927907474_n.jpg)
-
Mitenkäs tiimit pairataan kun Suomi on jo toistamiseen Puolaa vastaan?
Varmaan voi pelata samaa vastustajaa vastaan kerran/formaatti. Eka kerta tais olla sealediä, nyt conssia.
-
4-3, silti kai toisella päivällä.
-
Hm, kaksi aika aikaista häviötä ei liene hyvää kun on cumulative tie breakerit (mitä aikaisemmin pääsee tiettyyn pisterajaan, sitä parempi)
EDIT: Mutta paremmat tiebreakerit kuin Ruotsilla! (Ainakin näin ymmärsin)
-
Jatkoon sijalla 24.
-
Jatkoon sijalla 24.
Ettei kävisi niin kuin viime vuonna, silloinen tiimi meni kakkospäivänä 5-1 mutta missasi toisessa podissa jatkoon pääsyn kun kaikki kolme tiimiä oli 2-1 ja tais olla kolmosseedinä siinä podissa. Koko podi juttu on kyllä mun mielestäni melko ahterista, mutta kai se noin on helpompaa jenkkikatsojien tajuta jotakin.
-
Ilmeisesti kannattaa mennä 3-0 koska muuten voi käydä kylmät.
-
Ruotsille suolasija :P
-
4-3 tosian mentiin, vikalla rundilla Slovakialla oli ajossa kombinaatio Jund+UB control+Bant Hexproof jolta tuli 2-1 turpaan (Häggkvistin ainoa matchwin constructedissa).
Toiseksi viimeisellä kierroksella Puolan pojat ottivat itselleen maailman typerimmän dq:n, allekirjoittaneen vastustaja yritti pelata yhdellä valkoisella manalla Supreme Verdictin, minä ja GG ilmoitimme että tuohan ei kyllä onnistu, "Yeah I know" kommentin jälkeen paikalle saatiin kutsuttua tuomarikin. Päätuomari sitten haastatteli koko köörin ja lopputuloksena oli toisen tuomarin meille selittämänä "head judge has decided that your opponent tried to play Verdict with wrong mana, and he has been disqualified for cheating".
Huomenna sitten 3-0 + 3-0 niin ollaan jo ihan hyvillä.
-
Lems justice <3
-
Vaikka Jund onkin aika tasainen suorittaja, niin kibler-aggro oli varmaan vielä parempi vaihtoehto. Varsinkin jos sillä pääsee pelaamaan muiden jundi-pakkoja vastaan. Eikä voi olla ihan kauhean väärin olettaa että turnaukseen tullaan pakoilla jotka on osaksi hiottu kisakireäksi Jundia vastaan.
Henkilökohtaisesti odottelen vieläkin sitä listaa jolla on 60 % voitto Jundia vastaan.
Mahtavaa että Suomi selvitti itsensä jatkoon. Vaikeaa tulee olemaan jatko, mutta ainakin täällä on usko kova. Näyttäkää mitä se Sisu tarkoittaa, minä ainakin tuun jännittämään teidän puolesta koko rahan edestä!

No siihen ei kauan mee ku tulee rotaatio. Tosin itse Jundia pelaavana se tottakai harmittaa kun dekki kertakaikkiaan on kova melkein kaikkia matchuppeja vastaan, viimeistään sidetyksen jälkeen. Mutta niinku ylempänä sanottiin ni sen siden tekeminen noin isoon turnaukseen onki sit haastavaa.
-
JA tappio V-Venjäjää vastaan. Voihan @$@$£$@!
-
Teoriassa vielä mahdollisuudet jatkoon, mutta ei hyvin alkanut 0-1... Tuuri että tappio on juuri valko-venälle, jonka edellä ollaan silti jos molemmat päätyvät 2-1 tulokseen.
-
Loppu - Slut
:(
-
Harmi, että Suomen joukkue hävisi. Meidän Viro sen sijaan on kahdeksan parhaan joukossa :D
-
Harmi, että Suomen joukkue hävisi. Meidän Viro sen sijaan on kahdeksan parhaan joukossa :D
Oiskohan tässä aihetta pienelle IP-bannille? >:(
Ei vaan, elämä heittelee. Onnea teille, toivottavasti menee ns. finaaliin asti.
-
Hyvä Viro!
-
Mielestäni vähän ihmeellinen tuomio Desecration Demonin triggerin unohtamisesta meni koko combatti sen sijaan että ois annettu varoitus ja peruutettu takas triggeriin? Voiko joku judge vahvistaa oliko ihan "normi" tuomio? Päätös tietenkin maksoi koko pelin Brasilialle.

Mitenkä tämä tilanne sit meni?
Ja policyn mukaan peruuttelu ei kuulu missed triggerin remedyyn, edes kyseisessä tapauksessa.
-
Mitenkä tämä tilanne sit meni?
Ja policyn mukaan peruuttelu ei kuulu missed triggerin remedyyn, edes kyseisessä tapauksessa.
Brassilla oli Desecration Demon ja beast token, hänen vuoro. Belgialla toisella puolella Snapcaster Mage. Brassi vaan käänsi creaturet kumoon, johon belgialainen luonnollisesti kutsuu tuomarin missatusta Demon triggeristä. Tuomio oli että combatti meni kokonaan ohi. Belgialainen ei olisi kyseisessä tilanteessa olisi uhrannut Snapcasteria vaikka siihen olisi mahdollisuus annettu (vaikka tällä tuskin merkitystä).

Mielenkiintoista. Tuota kyseistä missed triggeriä on pohdittu judgepiireissä paljonkin, mutta lopputuloksia ei ole juuri tullut vastaan, koska tähän kysymykseen ei ole policyssa hyviä ratkaisuja.. Vaikka combatin skippaaminen onkin hyvin jännittävä lopputulos, on se kuitenkin perusteltavissa.
-
Mitenkä tämä tilanne sit meni?
Ja policyn mukaan peruuttelu ei kuulu missed triggerin remedyyn, edes kyseisessä tapauksessa.
Brassilla oli Desecration Demon ja beast token, hänen vuoro. Belgialla toisella puolella Snapcaster Mage. Brassi vaan käänsi creaturet kumoon, johon belgialainen luonnollisesti kutsuu tuomarin missatusta Demon triggeristä. Tuomio oli että combatti meni kokonaan ohi. Belgialainen ei olisi kyseisessä tilanteessa olisi uhrannut Snapcasteria vaikka siihen olisi mahdollisuus annettu (vaikka tällä tuskin merkitystä).
Mielestäni tilanne meni niin että brassi sanoi että "Attack" ja belgialainen sanoi "ok" jolloin brasilian leiristä heitettiin Doom Blade Restoon. Tässä vaiheessa sitten hyökkäyksen katsottiin olevan ohi koska yksikään mies ei ollut hyökkäämässä.

Tämä on nyt joku muu tilanne mitä tarkoitat. Mahtaako tuo feedi olla katsottavissa replaynä jossain?
-
twitch.tv/magic lähettää koko liveläheyksen uusintana heti perään, joten eiköhän se tilanne tule siinä jossain vaiheessa...
-
http://www.youtube.com/watch?v=VsOR4GqK_Ts
N. 13 minuutin kohdalla. Taitaa lopulta olla niin että Zwine on oikeessa. Todella sekava tilanne.
-
http://www.youtube.com/watch?v=VsOR4GqK_Ts
N. 13 minuutin kohdalla. Taitaa lopulta olla niin että Zwine on oikeessa. Todella sekava tilanne.
Kujalla olevat selostajat tuosta tekee sekavan.
-
Oliha tuolla aiemminkin outoja tilanteita aka USA vs Tsekki kun meni manat kumoon ja oltiin castaamassa haudasta, mutta ei oltu sanottu mitä castataan ja jenkit kuitenkin voitti sen pelin, koska "näytti" siltä että pelaaja olisi ollut pelaamassa Forbidden Alchemyä vaikkei sanonutkaan kyseisen kortin nimeä ja jenkki heitti 2 polttoa peliin siinä vaiheessa kun kaveri tappas 7 manaa ja kurotteli gravea. Sanoi myös rehdin pelis nimissä et tarkotus oli castata kyseinen spelli muttei kerinnyt announcata sitä, joten samankaltainen oudohko tilanne.
-
Finaaliteameilla Jund molemmilla. Just saying... Oli muuten aikoimoinen matsi tuo toinen peli Jund mirrorissa.