MtgSuomi.fi
Muu MTG => MTG yleensä => Aiheen aloitti: Thalian - 15.11.13 - klo 12:38
-
Konteksti: Tampereella järjestettävä PTQ
Valittaahan en halua ja tiedän, että kyse on Wotcin hienoista käytännöistä, mutta onhan tää sääli, että nyt onkin yllättäen aika hitosti vaikeampaa järjestää tuota Suomen suurinta MTG-tapahtumaa, kun kevään ainoa suurempi turnaus meneekin täysin yllättäen muualle.
edit: sen verran pitää korjata, että nykyäänhän on neljä PTQta eli loppukevään PTQ on mahdollinen yhä. Ei vain voi tässä tunnekuohussa muistaa näitä kaikkia muutoksia. Ja en tosiaan syytä ketään paikallista, tunnen Wotcin muuttuneen käytännön, joka on sysipaska.
-
Näinhän se on. Avoimuuden nimissä kerron että aloite PTQ:n järjestämiseen Tampereella tuli suoraan Wizardsilta; itse luulin ettei Tampereen Fantasiapelit (tai varsinkaan Puolenkuun Pelit) täyttäisi edes PTQ-järjestämisen kriteerejä. Mistään tarkoituksellisesta sabotoinnista ei todellakaan ole kyse.
-
Siis oliko nyt kyse siitä et Jyväskylältä lähti PTQ pois vai mistä puhutte, avatkaa toki, kiitos.
-
Kyse on siitä, että tänä ja viime vuonna kevään PTQ on ollut Jyväskylässä järjestettävän Kuukkaconin "pääturnaus".
-
Ei keneltäkään "lähtenyt" PTQ pois. Wizards antaa PTQ:n valitsemalleen järjestäjälle. Joskus se pyytää useita järjestäjiä lähettämään hakemuksia, joskus taas ilmeisesti vain päättää suoraan että nyt olisi tämän järjestäjän/kaupungin vuoro. Ei sitä ole mihinkään kiveen hakattu, että kevään PTQ-slotti kuuluu Jyväskylälle (eikä sen puoleen sitäkään, että syksyn sealed PTQ järjestetään Helsingissä, vaikka käytännössä näin on hyvin usein ollut).
Ei joku Jyväskylässä järjestettävä coni ole asia josta WotC tietää tai välittää erityisen paljon, niin hyvä asia kuin se Suomen skenessä onkin.
-
Tuleeko Kuukkaconin kaltaiset sivuturnaukset tarjolle myös Tampereella? (draftit, EDH yms.)
-
Tuleeko Kuukkaconin kaltaiset sivuturnaukset tarjolle myös Tampereella? (draftit, EDH yms.)
No kuinka paljon muiden PTQ:iden yhteydessä on yleensä ollut oheisturnauksia? Vastaus: Ei kovinkaan paljon.
-
No kuinka paljon muiden PTQ:iden yhteydessä on yleensä ollut oheisturnauksia? Vastaus: Ei kovinkaan paljon.
Siksi varmaan scor kysyikin tulevaisuudesta. Itse ainakin olisin paljon mieluummin mukana, jos mukana olisi paljon erilaisia (eri formaattien) sivuturnauksia, kuin vain se yksi iso pääturnaus ja "mahdollisesti pari pienempää mikäli osallistujia on", huomioiden siis etten asu paikkakunnalla.
-
Mun mielestä on aika nihkeetä tulla toisen turnausjärjestäjän mainostusthreadiin valittamaan siitä että PTQ:ta ei annettu eri järjestäjälle ja kyselemään että aiotteko järjestää tämän samalla tavalla kuin järjestäjä X. Kuukkaconin järjestäjät voivat varmaan keskittyä siihen että järjestävät niin hyvän tapahtuman kuin osaavat (WPN Premium voi olla vaihtoehto?) ja Arttu/Tampereen Fantsu varmasti järjestävät sellaiset sivuturnaukset/oheistoiminnot kuin heidän resurssinsa sallivat.
Tämän keskustelun/negailun voisi siivota tästä threadista pois. Jätetään tämä mainostamiselle ja käydään jatkokeskustelu jossain muualla (esim. Vitutus-thread olisi ehkä alunperinkin ollut oikea paikka).
-
Olen todella pahoillani ketjun ryöstämisestä. En ajatellut asiaa etukäteen pienessä tunnekuohussa ja en todellakaan kanna kaunaa ketään paikallista kohtaan. Olen vain (vaihteeksi) kohtuullisen hajonnut tuohon Wotcin hienoon systeemiin ja kanavoin turhautumiseni väärään paikkaan. Olen samaa mieltä, että nämä voisi siivota tuonne vitutus-ketjun puolelle.
-
Mua kiinnostaa, onko sulla tuota "WotCin hienoa systeemiä" kohtaan rakentavampaa kritiikkiä kuin "en tällä kertaa saanut mitä haluan" ?
Jos jotain järkevää parannusehdotusta löytyy, niin välitän sen kyllä Dieterille ( = WotCin PTQ-vastaava).

Järjestelmä, joka toimii tällä hetkellä siten, että Wotc randomisti kysyy joltain turnausjärjestäjältä, että nyt olisi tsäänssi, järjestätkö turneen tänä aikana, ei oikeasti ole kovin hyvä. Kaikki ensi vuoden turnaukset ja niiden ajankohdat (ja esim. PTQuiden aikavälit, milloin ne pitää pitää) on jo selvillä, jolloin olisi aivan hitosti parempi, jos soveliaat järjestäjät voisivat hakea turnauksia vaikkapa nyt heti. Tällöin järjestäjä voisi vaikuttaa siihen, milloin haluaa turnauksen järjestää, millä on melko älyttömästi merkitystä, jos yrittää yhtään mitään suurempaa (ja tässä tapauksessa myös vuosittaista) järjestää. Lisäbonuksena turnausten ajankohdat koko loppuvuodelle voisi ilmoittaa heti, kun järjestäjät on valittu, jolloin myös pelaajien kalenterin suunnittelu helpottuisi aika paljon. Tämä toki vaatii sen, että joku käy ne hakemukset läpi ja toivottavasti niiden perusteella sitten valitsee järjestäjät turnauksille, mutta näkisin, että tuo on aika minimi, mitä Wotcilta voidaan olettaa, jos tän tason turnauksiin aiotaan panostaa aivan yhtään.
Lisäksi nykysysteemi, jossa käytännössä ei voi millään olla varma, saako joskus turnauksen järjestettäksi ja jos saa, niin milloin tuo turnaus sattuu olemaan, on äärimmäisen stressaava. Mulla on aika paljon kaikenlaisia ideoita ensi vuoden conia ajatellen, mutta koska en voi millään tietää, saanko siihen sellaista turnausta, joka vetää porukkaa, järjestettäväksi, niin joudun himmailemaan hyvien ideoiden kanssa. Mulla ei nimittäin ole vara ottaa kovin suurta taloudellista riskiä. Käytännössä valmisteluita on siis todella vaikea tehdä, mutta samaan aikaan koko ajan on takaraivossa pelko siitä, että ilmoitus PTQsta tulee niin myöhään, että en ehdi conia kunnolla järjestämään. Tää on todella, todella nihkeä tilanne ja eniten turhauttaa, että en voi edes tehdä asialle mitään! Sillä mun tietoon se, että saadaanko JKLään sopiva PTQ on täysin Wotcin jonkun random tyypin päätäntävallassa, joka ei välttämättä edes tiedä paikallisesta scenestä yhtään mitään. Vaikka siis meillä on tapahtuma, joka on Suomen suurin ja kaunein MTG-tapahtuma, niin sillä ei välttämättä ole mitään väliä, sillä ei se paperilla ole ollenkaan vaikuttava, kun sitä verrataan isompien maiden tapahtumiin. Aikaisemmin sentään pystyi luottamaan siihen, että hakemus oli parempi kuin muilla ja siksi se PTQ (tai aiemmin SMQ) oli aika saletti, mutta nyt ei vain voi tehdä mitään. Tää nykyinen tilanne ei todellakaan ole mitenkään liian miellyttävä!
Lyhyesti sanottuna näiden turnausten jakamisen prosessi on ymmärrykseni mukaan muuttunut seuraavalla tavalla:
Ensin oli paikallinen koordinaattori (vai mikä se JKKn titteli nyt olikaan), joka oli osa paikallista sceneä eli joka osasi katsoa turnauksen sen mukaan melkoisen hyvin sopiviin paikkoihin. Tästä henkilöstä sitten luovuttiin ja päätökset siirrettiin henkilölle, jonka paikallistietämys oli mun ymmärrykseni mukaan hyvin rajallinen, olihan hänen asemapaikkansa jossain Britanniassa (tjms). Apuna oli kuitenkin turnausjärjestäjien lähettämät hakemukset, joita vertaamalla pystyi sentään jollain tapaa ilman scenetietämystäkin arvottamaan eri turnausjärjestäjiä. Nyt näistä hakemuksistakin on luovuttu eli päätökset tehdään mun ymmärrykseni mukaan melko voimakkaasti tilastojen mukaan. Tarviiko tässä nyt sitten enempää perustella omaa epäluuloaan ja turhautumistaan?
-
Mua kiinnostaa, onko sulla tuota "WotCin hienoa systeemiä" kohtaan rakentavampaa kritiikkiä kuin "en tällä kertaa saanut mitä haluan" ?
Jos jotain järkevää parannusehdotusta löytyy, niin välitän sen kyllä Dieterille ( = WotCin PTQ-vastaava).
Järjestelmä, joka toimii tällä hetkellä siten, että Wotc randomisti kysyy joltain turnausjärjestäjältä, että nyt olisi tsäänssi, järjestätkö turneen tänä aikana, ei oikeasti ole kovin hyvä.
No eihän se WotC randomilla niitä turnausjärjestäjiä valitse. Ensinnäkin heillä on tietyt minimivaatimukset järjestäjille, jotka todennäköisesti vaihtelevat markkina-alueen ja tilanteen mukaan. Vaakakupissa painaa varmasti mm. se, että Tampereella järjestetään varsin isoja prerelease-turnauksia, ja muutakin aktiivista toimintaa on.
Kaikki ensi vuoden turnaukset ja niiden ajankohdat (ja esim. PTQuiden aikavälit, milloin ne pitää pitää) on jo selvillä, jolloin olisi aivan hitosti parempi, jos soveliaat järjestäjät voisivat hakea turnauksia vaikkapa nyt heti. Tällöin järjestäjä voisi vaikuttaa siihen, milloin haluaa turnauksen järjestää, millä on melko älyttömästi merkitystä, jos yrittää yhtään mitään suurempaa (ja tässä tapauksessa myös vuosittaista) järjestää.
Oletetaan, että olet turnausjärjestäjä, joka ei ihan täytä PTQ-järjestämisen vaatimuksia tällä hetkellä syystä tai toisesta. Kevään aikana kuitenkin pelaajamääräsi kasvavat runsaasti, ja sopivat tilatkin löytyvät. Onko reilua, jos koko vuoden PTQ:t on jo jaettu eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta saada syksyn PTQ-slottia?
Siinä on toki pointti, että järjestäjät voisivat ilmoittaa mikä PTQ-kausi olisi heille mieluisin, mutta ei silloinkaan voida mitään sille, että useampikin järjestäjä voi haluta saman kauden.
Lisäbonuksena turnausten ajankohdat koko loppuvuodelle voisi ilmoittaa heti, kun järjestäjät on valittu, jolloin myös pelaajien kalenterin suunnittelu helpottuisi aika paljon. Tämä toki vaatii sen, että joku käy ne hakemukset läpi ja toivottavasti niiden perusteella sitten valitsee järjestäjät turnauksille, mutta näkisin, että tuo on aika minimi, mitä Wotcilta voidaan olettaa, jos tän tason turnauksiin aiotaan panostaa aivan yhtään.
Teoriassa se helpottaa ehkä jonkun elämää. Verrataan GP-aikatauluun: ensi vuoden GP:t on tiedossa, mutta ei se nyt käytännössä ihan hirveästi helpota minun elämääni, kun en tiedä miten sijoittuvat ensi vuonna työt, ilosaarirockit ja mummon kissan ristiäiset. Tietysti on kiva tietää missä maissa GP:t sijaitsevat, mutta ajankohtien sopivuutta on mahdoton tietää. PTQ-tason turnaukset eivät mielestäni ole useimmille pelaajille keskimäärin niin tärkeitä, että niihin osallistuminen suunnitellaan puoli vuotta etukäteen. WotC pitää ihan oma-aloitteisesti huolen siitä, etteivät naapurimaiden PTQ:t mene päällekkäin.
Lisäksi nykysysteemi, jossa käytännössä ei voi millään olla varma, saako joskus turnauksen järjestettäksi ja jos saa, niin milloin tuo turnaus sattuu olemaan, on äärimmäisen stressaava. Mulla on aika paljon kaikenlaisia ideoita ensi vuoden conia ajatellen, mutta koska en voi millään tietää, saanko siihen sellaista turnausta, joka vetää porukkaa, järjestettäväksi, niin joudun himmailemaan hyvien ideoiden kanssa. Mulla ei nimittäin ole vara ottaa kovin suurta taloudellista riskiä. Käytännössä valmisteluita on siis todella vaikea tehdä, mutta samaan aikaan koko ajan on takaraivossa pelko siitä, että ilmoitus PTQsta tulee niin myöhään, että en ehdi conia kunnolla järjestämään.
Kehottaisin kehittämään sitä tapahtumaanne siihen suuntaan, ettei se ole niinkin rajallisista resursseista kuin PTQ-sloteista riippuvainen. Vähentää varmasti sitä stressiä ja ahdistusta. Yksi vaihtoehto on se mainitsemani WPN Premium -turnaus (jolle on toki omat vaatimuksensa). Muita vaihtoehtojakin on. Mieleeni tulee ainakin yksi vuosittainen tapahtuma joka tulee ihan mainiosti toimeen ilman PTQ:ta.
Henkilökohtaisia taloudellisia riskejä en kehota ottamaan, mutta WotCin filosofia on nykyään se että turnauksia järjestävät jälleenmyyjät, eivät yksityishenkilöt.
Tää on todella, todella nihkeä tilanne ja eniten turhauttaa, että en voi edes tehdä asialle mitään!
Jos otit hyvissä ajoin yhteyttä WotCiin ja kysyit saadaanko PTQ meidän tapahtumaan joka järjestetään aikavälillä X-Y, niin sittenpä sille ei tosiaan paljoa voi. Paitsi se tapahtuman kehittäminen PTQ:sta riippumattomaksi.
Sillä mun tietoon se, että saadaanko JKLään sopiva PTQ on täysin Wotcin jonkun random tyypin päätäntävallassa, joka ei välttämättä edes tiedä paikallisesta scenestä yhtään mitään.
No ei se Dieter Schoeters mikään random tyyppi ole. Kaikkia paikallisia scenejä ei voi yksi mies tuntea, mutta WotC katsonee asiaa vähän laajemmassa mittakaavassa.
Vaikka siis meillä on tapahtuma, joka on Suomen suurin ja kaunein MTG-tapahtuma
Omasta työstään saa toki olla ylpeä, mutta väitän että tälle tittelille on muitakin ottajia nyt kun SM-kisoja ei enää ole.
Lyhyesti sanottuna näiden turnausten jakamisen prosessi on ymmärrykseni mukaan muuttunut seuraavalla tavalla:
Ensin oli paikallinen koordinaattori (vai mikä se JKKn titteli nyt olikaan), joka oli osa paikallista sceneä eli joka osasi katsoa turnauksen sen mukaan melkoisen hyvin sopiviin paikkoihin.
Tietysti kaikki oli silloin paremmin kun minä päätin asioista! Mutta Kuukkaconia oli toki helpompi tukea silloin kun oli SM-karsinnat (tai edes WMCQ:t) siinä kevätkaudella jaettavana. Silloin pystyi antamaan niille muille potentiaalisesti kateellisille järjestäjille oman samanarvoisen turnauksen. Nyt kun ei ole muuta kuin PTQ (kun WMCQ:tkin siirtyvät syksyyn), niin ei olisi kirkossa kuulutettu että se kevään slotti annettaisiin aina samaan paikkaan.
Tästä henkilöstä sitten luovuttiin ja päätökset siirrettiin henkilölle, jonka paikallistietämys oli mun ymmärrykseni mukaan hyvin rajallinen, olihan hänen asemapaikkansa jossain Britanniassa (tjms). Apuna oli kuitenkin turnausjärjestäjien lähettämät hakemukset, joita vertaamalla pystyi sentään jollain tapaa ilman scenetietämystäkin arvottamaan eri turnausjärjestäjiä. Nyt näistä hakemuksistakin on luovuttu eli päätökset tehdään mun ymmärrykseni mukaan melko voimakkaasti tilastojen mukaan. Tarviiko tässä nyt sitten enempää perustella omaa epäluuloaan ja turhautumistaan?
Eivät ne tilastot välttämättä ihan paska päätöksenteon apuväline ole. Ja jos niitä hakemuksia on nyt pari kierrosta keräilty, niin ehkä niistäkin on jo kerätty riittävästi paikallistietoa.
Ymmärrän kyllä harmistuksen, mutta en täysin hyväksy kritiikkisi lähtökohtia.
-
No eihän se WotC randomilla niitä turnausjärjestäjiä valitse. Ensinnäkin heillä on tietyt minimivaatimukset järjestäjille, jotka todennäköisesti vaihtelevat markkina-alueen ja tilanteen mukaan. Vaakakupissa painaa varmasti mm. se, että Tampereella järjestetään varsin isoja prerelease-turnauksia, ja muutakin aktiivista toimintaa on.
Niin se randomgeneraattori toimii toki vain niiden järjestäjien kesken, jotka ylittävät tietyt minimivaatimukset (joita ei ilmeisesti ole kerrottu julki, kun Treen porukka ei edes tiennyt ylittävänsä niitä). Oletan, että Suomessa on tällä hetkellä 4-5 minimin yli menevää paikkakuntaa, joista sitten Helsingissä on todennäköisesti kaksi mahdollista järjestäjää. Tampere valikoitui näiden 4-5 mahdollisen paikan joukosta ainakin näennäisesti satunaisesti. Olettaisin nimittäin, että Helsingin scene on Tamperetta suurempi, joten kyseessä ei ollut suurinkaan paikka.
Oletetaan, että olet turnausjärjestäjä, joka ei ihan täytä PTQ-järjestämisen vaatimuksia tällä hetkellä syystä tai toisesta. Kevään aikana kuitenkin pelaajamääräsi kasvavat runsaasti, ja sopivat tilatkin löytyvät. Onko reilua, jos koko vuoden PTQ:t on jo jaettu eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta saada syksyn PTQ-slottia?
Vuoden odottaminen ei tapa elävää sceneä eli jos rajan yli mennään tänä vuonna, niin ensi vuonna on sitten mahdollisuus saada PTQ järjestettäväksi. Ei tämä minusta ole kovin epäreilua ja itse asiassa SM-karsintojen kanssa Jyväskylässä kävi juuri tällä tavalla aikoinaan. Kyllähän se pahalta tuntui, mutta jälkeenpäin ajatellen asia oli ihan ok, joskin kommunikaatio olisi silloin voitu hoitaa puolin ja toisin paremmin.
Siinä on toki pointti, että järjestäjät voisivat ilmoittaa mikä PTQ-kausi olisi heille mieluisin, mutta ei silloinkaan voida mitään sille, että useampikin järjestäjä voi haluta saman kauden.
Päälekkäisten toiveiden kanssa on tähänkin asti osattu toimia, joten ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma. Se sen sijaan on suurempi ongelma, että kun arpa joskus sattuu osumaan kohdalle, niin kausi sitten onkin sellainen, että järjestäminen ei onnistu. Jos turneet jakava henkilö on tavallinen ihminen, niin tuollainen kieltäytyminen helposti vie pitemmäksi aikaa jonon hännille.
Teoriassa se helpottaa ehkä jonkun elämää. Verrataan GP-aikatauluun: ensi vuoden GP:t on tiedossa, mutta ei se nyt käytännössä ihan hirveästi helpota minun elämääni, kun en tiedä miten sijoittuvat ensi vuonna työt, ilosaarirockit ja mummon kissan ristiäiset. Tietysti on kiva tietää missä maissa GP:t sijaitsevat, mutta ajankohtien sopivuutta on mahdoton tietää. PTQ-tason turnaukset eivät mielestäni ole useimmille pelaajille keskimäärin niin tärkeitä, että niihin osallistuminen suunnitellaan puoli vuotta etukäteen. WotC pitää ihan oma-aloitteisesti huolen siitä, etteivät naapurimaiden PTQ:t mene päällekkäin.
Kyseessä ei ole mikään kriittinen asia, vaan ihan ihmisten elämää helpottava pointti. Kellekään siitä ei ole haittaa, että päivämäärät kerrotaan ajoissa, mutta siitä voi olla jollekin hyötyä.
Kehottaisin kehittämään sitä tapahtumaanne siihen suuntaan, ettei se ole niinkin rajallisista resursseista kuin PTQ-sloteista riippuvainen. Vähentää varmasti sitä stressiä ja ahdistusta. Yksi vaihtoehto on se mainitsemani WPN Premium -turnaus (jolle on toki omat vaatimuksensa). Muita vaihtoehtojakin on. Mieleeni tulee ainakin yksi vuosittainen tapahtuma joka tulee ihan mainiosti toimeen ilman PTQ:ta.
WPN Premium turnaus ei ole mitään muuta kuin lisää vaivaa ja isommat PW-kertoimet. Se ei siis itsessään ole mikään vetonaula paitsi ehkä kauden lopussa, jos joltakulta puuttuu WMCQ-pelaamiseen oikeuttavista PW-pisteistä kohtuullinen määrä. Ja toki voisin kehittääm tapahtumaa siihen suuntaan, että en tarvitse sinne PTQta tai vastaavaa. Mulla ei vain ole varaa ottaa sen vaatimaa taloudellista riskiä, joten en sitä ole näillä näkymin ottamassa. Tästä hommasta ei kuitenkaan saa rahaa, joten mieluusti pyrin pitämään omat riskini suht pieninä. Kunnioitan esim. Poro Tourin järjestämistä tosi paljon, koska siinä hommassa otetaan oikeasti taloudellista riskiä, mutta kun hommasta saadaan oma elanto, niin taloudellinen riski kuuluu asiaan.
Henkilökohtaisia taloudellisia riskejä en kehota ottamaan, mutta WotCin filosofia on nykyään se että turnauksia järjestävät jälleenmyyjät, eivät yksityishenkilöt.
Wotcin viesti on ollut, että jos isoja tapahtumia ei ole alueellasi riittävästi, niin tehkää itse. Sen lisäksi, että en pidä tuosta sävystä ollenkaan, niin toivoisin, että Wotc edes tukisi niitä henkilöitä, jotka sitten tekevät itse. Suomalaisista jälleenmyyjistä kun aika harva on innostunut suurten turnauksien järjestämisestä, vaikka toki toimiva yhteistyö Fantsun kanssa onkin ollut korvaamaton apu conin järjestämiselle, niin tässä on aika vähän vaihtoehtoja.
Jos otit hyvissä ajoin yhteyttä WotCiin ja kysyit saadaanko PTQ meidän tapahtumaan joka järjestetään aikavälillä X-Y, niin sittenpä sille ei tosiaan paljoa voi. Paitsi se tapahtuman kehittäminen PTQ:sta riippumattomaksi.
Tämän PTQn kohdalla olisi ollut aika vähän tehtävissä, sillä Wotc ilmoitti muuttuneesta käytännöstä 13.11. Tuolloin käytännössä oli jo päätetty, että tämä PTQ menee Tampereelle, sillä Luma avasi aiheesta ketjun 15.11. Ennen tuota ilmoitusta yhteydenottoa ei kuitenkaan voinut tehdä, sillä ei ollut mitään syytä olettaa järjestelmän muuttuvan ja oletuksena oli haku tavalliseen tapaan. Toki tuon kevään toisen PTQn suhteen yhteydenottoa pitää harkita. En vain oikein tiedä, että halutaanko tuollaisia yhteydenottoja, sillä jos yksi saa sillä tavalla PTQn itselleen, niin sitten muidenkin kannattaa alkaa pommittamaan yhteydenottoja ja koko uudesta järjestelmästä lähtee pohja ja se muuttuu samanlaiseksi kuin vanha, hakemusperustainen järjestelmä, oli. Sillä erotuksella toki, että hakemukset ovat epävirallisia.
No ei se Dieter Schoeters mikään random tyyppi ole. Kaikkia paikallisia scenejä ei voi yksi mies tuntea, mutta WotC katsonee asiaa vähän laajemmassa mittakaavassa.
No itsehän en toki tunne tyyppiä millään tavalla, mutta oletan kyseessä olevan joku lev3+ judge. Tällä on kuitenkin aika vähän merkitystä, sillä eihän ko. tyyppi suurella todennäköisyydellä tunne Suomen (tai minkään muunkaan pienen maan) tilannetta juuri millään tavalla. Tuo "laajempi mittakaava" on todennäköisesti myyntiin perustuvia tilastoja sekä turnausten kokoja. Ne kertovat valitettavan yksipuoleisen kuvan maan scenestä ja tuollainen systeemi tukee sitä, että samat paikat saavat järjestettäväksi turnaukset aina ja uusien paikkakuntien on todella vaikea kiilata tuonne mukaan.
Omasta työstään saa toki olla ylpeä, mutta väitän että tälle tittelille on muitakin ottajia nyt kun SM-kisoja ei enää ole.
Ropecon ei ole MTG-tapahtuma ja puhtaista MTG-tapahtumista ymmärtääkseni JKLn coni on suurin kävijämäärällä mitattuna.
Eivät ne tilastot välttämättä ihan paska päätöksenteon apuväline ole.
Tilastot ovat hyviä tiettyyn pisteeseen asti, mutta niissäkin on omat ongelmansa.
Ja jos niitä hakemuksia on nyt pari kierrosta keräilty, niin ehkä niistäkin on jo kerätty riittävästi paikallistietoa.
Noiden hakemusten perusteella rakennettu paikallistietämys vanhenee parissa vuodessa. Lisäksi huomataan, että sillä ei ollut hirveästi merkitystä, että joka kevät JKLssä on järjestetty suhteellisen suuri coni jo yli viisi vuotta. Kyseenalaistan siis tuon paikallistietämyksen tason ja varsinkin sen, että se riittäisi edes lyhyellä tähtäimellä yhtään mihinkään.
Ymmärrän kyllä harmistuksen, mutta en täysin hyväksy kritiikkisi lähtökohtia.
Yritän suhtautua positiivisesti, mutta se on hiton vaikeaa, kun uudistukset tulevat puskista ja ne ovat viime vuosina käytännössä vain haitanneet toimimista. Muutenkin kaikki merkit viittaavat siihen, että Wotc ei tajua tapahtumien järjestämisestä yhtään mitään, joten arvostus ei ole kovin korkealla. Yritä siinä sitten olla positiivinen, kun asioista päättää taho, joka ei tunnu tajuavan hommasta mitään ja päätökset ovat ilmeisesti tästä johtuen koko ajan sellaisia, että elämä vaikeutuu ja tuntuu, että omalla toiminnalla ei ole mitään väliä. Jos edes sanottaisiin, että mitä pitää tehdä, jotta omat mahdollisuudet saada joku turnaus, paranisivat, niin olisi jo paljon. Valitettavasti vain tällä hetkellä ainoat tiedossa olevat kriteerit ovat, että pitää myydä boostereita enemmän, saada enemmän uusia pelaajia ja pitää enemmän sekä suurempia turnauksia. Käytännössä siis viesti mulle on ollut, että aivan sama, miten hyvin järjestän conin, niin sillä ei ole mitään väliä, koska yksittäisellä turnauksella ei ilmeisesti ole mitään väliä (sivuhuomatuksena sanottakoon, että sen huomaa monien [ei kaikkien!] turnausten tasossa, että sillä ei ole Wotcille mitään väliä, miten ne isot turneet toimivat). Ilmeisesti pitäisi vain järjestää enemmän näitä isoja tapahtumia, mutta se taas nostaa henkilökohtaisia taloudellisia riskejä. Vaikea yhtälö kaiken kaikkiaan ja Wotc ei toiminnallaan helpota tätä yhtään.
-
No eihän se WotC randomilla niitä turnausjärjestäjiä valitse. Ensinnäkin heillä on tietyt minimivaatimukset järjestäjille, jotka todennäköisesti vaihtelevat markkina-alueen ja tilanteen mukaan. Vaakakupissa painaa varmasti mm. se, että Tampereella järjestetään varsin isoja prerelease-turnauksia, ja muutakin aktiivista toimintaa on.
Niin se randomgeneraattori toimii toki vain niiden järjestäjien kesken, jotka ylittävät tietyt minimivaatimukset (joita ei ilmeisesti ole kerrottu julki, kun Treen porukka ei edes tiennyt ylittävänsä niitä). Oletan, että Suomessa on tällä hetkellä 4-5 minimin yli menevää paikkakuntaa, joista sitten Helsingissä on todennäköisesti kaksi mahdollista järjestäjää. Tampere valikoitui näiden 4-5 mahdollisen paikan joukosta ainakin näennäisesti satunaisesti. Olettaisin nimittäin, että Helsingin scene on Tamperetta suurempi, joten kyseessä ei ollut suurinkaan paikka.
Vai olisikohan kuitenkin niin, että on katsottu lukuja ja sitä milloin Tampereella viimeksi on ollut PTQ, ja todettu että nyt oli Tampereen vuoro.
Jos aina valittaisiin isoin skene, niin silloinhan Helsinki järjestäisi kaikki PTQ:t.
Oletetaan, että olet turnausjärjestäjä, joka ei ihan täytä PTQ-järjestämisen vaatimuksia tällä hetkellä syystä tai toisesta. Kevään aikana kuitenkin pelaajamääräsi kasvavat runsaasti, ja sopivat tilatkin löytyvät. Onko reilua, jos koko vuoden PTQ:t on jo jaettu eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta saada syksyn PTQ-slottia?
Vuoden odottaminen ei tapa elävää sceneä eli jos rajan yli mennään tänä vuonna, niin ensi vuonna on sitten mahdollisuus saada PTQ järjestettäväksi. Ei tämä minusta ole kovin epäreilua ja itse asiassa SM-karsintojen kanssa Jyväskylässä kävi juuri tällä tavalla aikoinaan. Kyllähän se pahalta tuntui, mutta jälkeenpäin ajatellen asia oli ihan ok, joskin kommunikaatio olisi silloin voitu hoitaa puolin ja toisin paremmin.
Mutta jos tietyt PTQ-kaudet on korvamerkitty tietyille järjestäjille, niin sen uuden järjestäjän on paljon vaikeampi päästä mukaan. Siksi on reilumpaa, että slotteja välillä kierrätetään.
Siinä on toki pointti, että järjestäjät voisivat ilmoittaa mikä PTQ-kausi olisi heille mieluisin, mutta ei silloinkaan voida mitään sille, että useampikin järjestäjä voi haluta saman kauden.
Päälekkäisten toiveiden kanssa on tähänkin asti osattu toimia, joten ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma. Se sen sijaan on suurempi ongelma, että kun arpa joskus sattuu osumaan kohdalle, niin kausi sitten onkin sellainen, että järjestäminen ei onnistu. Jos turneet jakava henkilö on tavallinen ihminen, niin tuollainen kieltäytyminen helposti vie pitemmäksi aikaa jonon hännille.
Niin, ennen on joskus sanottu "ei" muille järjestäjille sen kevään PTQ:n osalta. Nyt oli J-kylän vuoro jäädä ilman.
Kyseessä ei ole mikään kriittinen asia, vaan ihan ihmisten elämää helpottava pointti. Kellekään siitä ei ole haittaa, että päivämäärät kerrotaan ajoissa, mutta siitä voi olla jollekin hyötyä.
Eihän siitä haittaa ole. Hyöty vaan ei ole riittävän iso.
Kehottaisin kehittämään sitä tapahtumaanne siihen suuntaan, ettei se ole niinkin rajallisista resursseista kuin PTQ-sloteista riippuvainen. Vähentää varmasti sitä stressiä ja ahdistusta. Yksi vaihtoehto on se mainitsemani WPN Premium -turnaus (jolle on toki omat vaatimuksensa). Muita vaihtoehtojakin on. Mieleeni tulee ainakin yksi vuosittainen tapahtuma joka tulee ihan mainiosti toimeen ilman PTQ:ta.
WPN Premium turnaus ei ole mitään muuta kuin lisää vaivaa ja isommat PW-kertoimet. Se ei siis itsessään ole mikään vetonaula paitsi ehkä kauden lopussa, jos joltakulta puuttuu WMCQ-pelaamiseen oikeuttavista PW-pisteistä kohtuullinen määrä. Ja toki voisin kehittääm tapahtumaa siihen suuntaan, että en tarvitse sinne PTQta tai vastaavaa. Mulla ei vain ole varaa ottaa sen vaatimaa taloudellista riskiä, joten en sitä ole näillä näkymin ottamassa. Tästä hommasta ei kuitenkaan saa rahaa, joten mieluusti pyrin pitämään omat riskini suht pieninä. Kunnioitan esim. Poro Tourin järjestämistä tosi paljon, koska siinä hommassa otetaan oikeasti taloudellista riskiä, mutta kun hommasta saadaan oma elanto, niin taloudellinen riski kuuluu asiaan.
Ei oo pakko jos ei tykkää.
Henkilökohtaisia taloudellisia riskejä en kehota ottamaan, mutta WotCin filosofia on nykyään se että turnauksia järjestävät jälleenmyyjät, eivät yksityishenkilöt.
Wotcin viesti on ollut, että jos isoja tapahtumia ei ole alueellasi riittävästi, niin tehkää itse. Sen lisäksi, että en pidä tuosta sävystä ollenkaan, niin toivoisin, että Wotc edes tukisi niitä henkilöitä, jotka sitten tekevät itse. Suomalaisista jälleenmyyjistä kun aika harva on innostunut suurten turnauksien järjestämisestä, vaikka toki toimiva yhteistyö Fantsun kanssa onkin ollut korvaamaton apu conin järjestämiselle, niin tässä on aika vähän vaihtoehtoja.
Jos nyt unohdetaan PTQ-slotit, jotka ovat rajallinen resurssi joita nyt ei vaan voi saada niin paljon kuin haluaa ja silloin kun haluaisi, niin WotC kyllä tukee monella tapaa jälleenmyyjiä. Yksittäisten tapahtumien tai yksityishenkilöiden tukeminen ei välttämättä kuulu heidän strategiaansa. Ymmärtänet palkintotuen tarjoamiseen liittyvät ongelmat.
Jos otit hyvissä ajoin yhteyttä WotCiin ja kysyit saadaanko PTQ meidän tapahtumaan joka järjestetään aikavälillä X-Y, niin sittenpä sille ei tosiaan paljoa voi. Paitsi se tapahtuman kehittäminen PTQ:sta riippumattomaksi.
Tämän PTQn kohdalla olisi ollut aika vähän tehtävissä, sillä Wotc ilmoitti muuttuneesta käytännöstä 13.11. Tuolloin käytännössä oli jo päätetty, että tämä PTQ menee Tampereelle, sillä Luma avasi aiheesta ketjun 15.11. Ennen tuota ilmoitusta yhteydenottoa ei kuitenkaan voinut tehdä, sillä ei ollut mitään syytä olettaa järjestelmän muuttuvan ja oletuksena oli haku tavalliseen tapaan. Toki tuon kevään toisen PTQn suhteen yhteydenottoa pitää harkita. En vain oikein tiedä, että halutaanko tuollaisia yhteydenottoja, sillä jos yksi saa sillä tavalla PTQn itselleen, niin sitten muidenkin kannattaa alkaa pommittamaan yhteydenottoja ja koko uudesta järjestelmästä lähtee pohja ja se muuttuu samanlaiseksi kuin vanha, hakemusperustainen järjestelmä, oli. Sillä erotuksella toki, että hakemukset ovat epävirallisia.
No nyt alkaa kyllä loppua ratkaisut, joita osaan sulle tarjota.
No ei se Dieter Schoeters mikään random tyyppi ole. Kaikkia paikallisia scenejä ei voi yksi mies tuntea, mutta WotC katsonee asiaa vähän laajemmassa mittakaavassa.
No itsehän en toki tunne tyyppiä millään tavalla, mutta oletan kyseessä olevan joku lev3+ judge.
Ei, vaan WotCin työntekijä. Vastasi ennen kaikkien Euroopan GP-turnauksien järjestelyistä, oli sitä ennen osa GP-henkilökuntaa roudaripuolella, nykyään Euroopan Premier Play Manager. On siis ihan tapahtumanjärjestämisalan ammattilainen.
Tällä on kuitenkin aika vähän merkitystä, sillä eihän ko. tyyppi suurella todennäköisyydellä tunne Suomen (tai minkään muunkaan pienen maan) tilannetta juuri millään tavalla. Tuo "laajempi mittakaava" on todennäköisesti myyntiin perustuvia tilastoja sekä turnausten kokoja. Ne kertovat valitettavan yksipuoleisen kuvan maan scenestä ja tuollainen systeemi tukee sitä, että samat paikat saavat järjestettäväksi turnaukset aina ja uusien paikkakuntien on todella vaikea kiilata tuonne mukaan.
Se myynti ja pelaajamäärät ja turnausten koot ovat sitä oleellista tietoa WotCille.
Eivät ne tilastot välttämättä ihan paska päätöksenteon apuväline ole.
Tilastot ovat hyviä tiettyyn pisteeseen asti, mutta niissäkin on omat ongelmansa.
Ja jos niitä hakemuksia on nyt pari kierrosta keräilty, niin ehkä niistäkin on jo kerätty riittävästi paikallistietoa.
Noiden hakemusten perusteella rakennettu paikallistietämys vanhenee parissa vuodessa. Lisäksi huomataan, että sillä ei ollut hirveästi merkitystä, että joka kevät JKLssä on järjestetty suhteellisen suuri coni jo yli viisi vuotta. Kyseenalaistan siis tuon paikallistietämyksen tason ja varsinkin sen, että se riittäisi edes lyhyellä tähtäimellä yhtään mihinkään.
Se, että on joku coni, ei ole mikään arvo sinänsä noin WotCin näkökulmasta. Sen pitää näkyä myynnissä ja pelaajamäärissä. Tai sitten siinä pitää olla jotain muuta ainutlaatuista, niin että se on hyvää mainosta Magic-brandille.
Muutenkin kaikki merkit viittaavat siihen, että Wotc ei tajua tapahtumien järjestämisestä yhtään mitään, joten arvostus ei ole kovin korkealla.
Nyt oikeesti hei.
Yritä siinä sitten olla positiivinen, kun asioista päättää taho, joka ei tunnu tajuavan hommasta mitään ja päätökset ovat ilmeisesti tästä johtuen koko ajan sellaisia, että elämä vaikeutuu ja tuntuu, että omalla toiminnalla ei ole mitään väliä. Jos edes sanottaisiin, että mitä pitää tehdä, jotta omat mahdollisuudet saada joku turnaus, paranisivat, niin olisi jo paljon. Valitettavasti vain tällä hetkellä ainoat tiedossa olevat kriteerit ovat, että pitää myydä boostereita enemmän, saada enemmän uusia pelaajia ja pitää enemmän sekä suurempia turnauksia. Käytännössä siis viesti mulle on ollut, että aivan sama, miten hyvin järjestän conin, niin sillä ei ole mitään väliä, koska yksittäisellä turnauksella ei ilmeisesti ole mitään väliä (sivuhuomatuksena sanottakoon, että sen huomaa monien [ei kaikkien!] turnausten tasossa, että sillä ei ole Wotcille mitään väliä, miten ne isot turneet toimivat). Ilmeisesti pitäisi vain järjestää enemmän näitä isoja tapahtumia, mutta se taas nostaa henkilökohtaisia taloudellisia riskejä. Vaikea yhtälö kaiken kaikkiaan ja Wotc ei toiminnallaan helpota tätä yhtään.
Älä ota sitä henkilökohtaisesti, että WotC on liikeyritys. Minäkin voisin olla vihainen siitä, että WotCin strategiset peliliikkeet johtivat hyvin suorasti omalla kohdallani jo melkein vuoden työttömyyteen. En kuitenkaan viitsi lyödä päätäni siihen mäntyyn, kun eihän siitä mitään positiivista seuraisi.
Tee sellaisia juttuja, joita on kiva tehdä. Jos ei ole kiva, niin älä tee.
Ja juu, voisihan tämä keskustelu olla ihan omana threadinaan toki.
-
Voisi kyllä ilman muuta olla oma keskustelunsa, kun ei ole mitään tekemistä yleisten vitutuksen aiheiden kanssa (paitsi että Wotcin päätökset pistää yleensä vituttamaan itse kutakin).
Mutta mutta... Tuo nykyinen politiikka siirtää kaikki tuki itsenäisiltä turnausjärjestäjiltä kaupoille on selvästi tehty ajatellen ameriikan skeneä, missä niitä pelikauppoja lienee hieman enemmän kuin keskivertosuomalaiskylässä (mikä yhdyssana). Näin ollen systeemi toimii paljon huonommin täällä Suomessa (tai yleensä euroopassa), mikä aiheutti ainakin itsessäni sen reaktion, että lakkasin sanktioimasta turnauksiani. Muutos paskaan systeemiin lähtee ihmisistä, eli mitäs jos luodaan ihan itsenäinen systeemi joka ei ole riippuvainen mistään valtameren takana tehdyistä päätöksistä. SM-kisat takaisin ja sen karsintaturnauksia sitten vetonauloiksi tuollaisiin isoihin tapahtumiin. WHO'S WITH ME?!?!!

Boosteriboksien takiahan niita SM-kisoja onkin pelattu.
-
Boosteriboksien takiahan niita SM-kisoja onkin pelattu.
Kuka tässä on mitään boostereista puhunut?
-
Anssin pointti taisi olla se, että epävirallisista SM-kisoista ei voi saada sitä oikeiden SM-kisojen tärkeintä palkintoa, eli MM-kisapaikkaa ja pro-pisteitä.
-
Vai olisikohan kuitenkin niin, että on katsottu lukuja ja sitä milloin Tampereella viimeksi on ollut PTQ, ja todettu että nyt oli Tampereen vuoro. Jos aina valittaisiin isoin skene, niin silloinhan Helsinki järjestäisi kaikki PTQ:t.
Toki siinä todennäköisesti on joku vuorottelusysteemi takana. Emme vain voi mitenkään tietää tätä ja se, kelle seuraava PTQ menee, on käytännössä täysin satunaista, paitsi sen suhteen, että Tampere tuskin sitä saa. En siis yrittänyt edes sanoa sitä, että suurin pitäisi valita, vaan yritin löytää jotain logiikkaa valinnan takana, jotta voisimme arvioida, mikä paikka seuraavaksi saa PTQn järjestettäväksi. Tämä ei vain onnistunut ollenkaan. Käytännössä siis järjestelmä voisi kaikkien muiden, paitsi valinnan tehneen kannalta, olla vaikkapa arvonta ja se silti näyttäytyisi täysin samanlaisena systeeminä.
Mutta jos tietyt PTQ-kaudet on korvamerkitty tietyille järjestäjille, niin sen uuden järjestäjän on paljon vaikeampi päästä mukaan. Siksi on reilumpaa, että slotteja välillä kierrätetään.
Siksikin ne hakemukset olisi hyvä ottaa vastaan vuoden alussa, että voidaan katsoa kokonaisuutta. Mikään PTQ ei ole korvamerkitty suoraan kellekään, mutta mun nähdäkseni järjestämisen pitäisi olla palkinto siitä, että hommat on hoidettu hyvin, porukkaa on käynyt ja mitä näitä kriteereitä nyt onkaan. Nykyisellään mistään ei saa infoa, että miksi joku saa tuon palkinnon ja joku toinen ei saa eli minkäänlaista kehittämistä ei oikeastaan edes kannattaisi tehdä. Jos olisi jotain selvää kriteeristöä, niin olisi suht selvää, miksi joku paikka joutui luopumaan turnauksestaan ja se kierrätettiin toisaalle, mutta nykyisellään ei ole mitään hyötyä siitä, että asiat on tehty hyvin. Tai voi siitä olla hyötyä, mutta sitä ei saa koskaan tietää, että onko näin.
Niin, ennen on joskus sanottu "ei" muille järjestäjille sen kevään PTQ:n osalta. Nyt oli J-kylän vuoro jäädä ilman.
PTQ on ollut Jyväskylässä kahdesti ja molemmilla kerroilla se on muistini mukaan ollut suurin PTQ, mikä on Suomessa siihen mennessä järjestetty. En tiedä, mitä noiden turnausten tavoite on, mutta samalla tavalla kuin Helsingin varmaa PTQ-turnausta perustellaan sillä, että ne saavuttavat suuren määrän porukkaa, voisi myös tuota JKLn turnausta pitää varmana, sillä se tavoittaa suurimman määrän pelaajia. En kuitenkaan usko, että Helsingin seutu olisi koskaan ilman PTQta, joten ilmeisesti noilla turnauksilla on jokin muukin funktio, jota en tiedä, mutta mieluusti sen kuulisin.
Ei oo pakko jos ei tykkää.
Eikun minä olen selvittänyt tätä ja pohtinut asiaa monesti. Pelaajan kannalta tuo WPN-systeemi on kuitenkin aivan täysi nolla, sillä se ei paranna palkintoja tai vähennä osallistumiskuluja. Se ei siis ole mikään syy kenellekään tulla pelaamaan, vaan ne syyt ovat ne perinteiset palkinnot ja osallistumismaksu ja niihin ei WPN anna yhtään mitään.
Jos nyt unohdetaan PTQ-slotit, jotka ovat rajallinen resurssi joita nyt ei vaan voi saada niin paljon kuin haluaa ja silloin kun haluaisi, niin WotC kyllä tukee monella tapaa jälleenmyyjiä. Yksittäisten tapahtumien tai yksityishenkilöiden tukeminen ei välttämättä kuulu heidän strategiaansa. Ymmärtänet palkintotuen tarjoamiseen liittyvät ongelmat.
Jos nyt edes nämä vähät tapahtumat yritettäisi järjestää niin, että niistä saataisiin mahdollisimman paljon irti. Meillä on 4 PTQta ja 3 WMCQta vuodessa eli 7 suurempaa turnausta. Olisi hyvä, jos nämä turnaukset saataisiin isoiksi tapahtumiksi ympäri Suomea, mutta nykyinen systeemi ei tue sitä aivan yhtään. Tapahtuman koko riippuu tasan tarkkaan siitä, millaiset palkinnot siinä on ja millainen on osallistumismaksu. Koska suurin osa turnausjärjestäjistä ei voi tai halua järjestää suuria turnauksia suurilla palkinnoilla, tarvitaan nämä 7 palkintotuettua turnausta vetonauloiksi. Suomessa on noiden 7 mainitun turnauksen lisäksi aikalailla kaksi muuta suurta turnausta, jotka ovat Leka Champs ja Ropeconin tiimilimited. Ropeconiin porukka tulee tekemään muutakin ja Leka Champsit ovat institutioineet itsensä sillä, että Wotc tuki niitä aiemmin avokätisesti ja pelaajapopulaatio saatiin vakiinnitettua sen avulla.
Muilla turnauksilla on täysin sama tilanne eli tarvitaan noita isoja, palkinnoiltaan tuettuja, turnauksia jotta jossain saataisiin institutioitua turnaus ja porukka tulee sinne ihan jo siksi, että se turnee on olemassa. Coni on meillä aika lähellä sitä tilannetta, mutta toisin kuin Leka Champsien kanssa, täällä ei ole vielä näkynyt ketään, joka ottaisi taloudellisen riskin ja lähtisi pyörittämään tapahtumaa omalla riskillä ilman Wotcin tukea. Jossain vaiheessa on täysin selvä, että Coni irrottautuu/joutuu irrottautumaan Wotcin tuesta ja pyörimään omalla nimellään, mutta mää haluaisin siihen aika paljon kevyemmän laskun kuin tämmöisen tipahduksen. Leka Champsienkin kanssa saatiin sentään noin vuosi aikaa valmistautua siihen, että Wotc ei enää tue niitä, jolloin turnauksen pystyi aivan eri tavalla suunnittelemaan ja silti se vaihdosaika ei muistini mukaan mennyt todellakaan täydellisesti.
Summaten tämän: Turnauksiin on hiton vaikea saada porukkaa paikalla ellei niissä ole hyviä palkintoja etukäteen tiedossa ja siltikin vain nämä seitsemän Wotcin virallista isoa turnauksta ovat varmoja porukan paikalle vetäjiä. Tarvitaan siis aikaa sille, että voidaan institutioida joku tietty konsepti, jolloin porukka tulee paikalle, koska se kuuluu harrastukseen. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkellä ja siihen oikeasti tarvitaan joku noista 7 turnauksesta vetonaulaksi tai muuten tie on todella kivinen.
Se myynti ja pelaajamäärät ja turnausten koot ovat sitä oleellista tietoa WotCille.
Totta kai ovat ja en minä siitä heitä syytä. Pelkästään niitä lukuja katsomalla ei kuitenkaan välttämättä saada parhaita mahdollisia tuloksia, kun päätetään noiden turnausten sijoittamisesta.
Se, että on joku coni, ei ole mikään arvo sinänsä noin WotCin näkökulmasta. Sen pitää näkyä myynnissä ja pelaajamäärissä. Tai sitten siinä pitää olla jotain muuta ainutlaatuista, niin että se on hyvää mainosta Magic-brandille.
Tästä olen täysin tietoinen. Surullisena tiedostan sen faktan, että Suomen suurin MTG-turnaus ei tarkoita näissä päätöksissä mitään, sillä se näyttää aika marginaaliselta, kun sitä vertaa oikeasti suuriin turnauksiin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä on väärä tapa tehdä päätöksiä, mutta pikkumaiden myynnin optimointi ei liene maksa vaivaa.
Nyt oikeesti hei.
Nyt puhutaan kuitenkin puljusta, jolle GPt ovat vain rahaa syövä mainostapahtuma. Kun otetaan lisäksi huomioon nähdyt muutokset järjestämisessä, niin pysyn yhä sanojeni takana.
Älä ota sitä henkilökohtaisesti, että WotC on liikeyritys. Minäkin voisin olla vihainen siitä, että WotCin strategiset peliliikkeet johtivat hyvin suorasti omalla kohdallani jo melkein vuoden työttömyyteen. En kuitenkaan viitsi lyödä päätäni siihen mäntyyn, kun eihän siitä mitään positiivista seuraisi.
Tee sellaisia juttuja, joita on kiva tehdä. Jos ei ole kiva, niin älä tee.
Wotc on liikeyritys ja yrittää tehdä mahdollisimman hyvin voittoa. Ei se fakta kuitenkaan muuta sitä, että pienten maiden suhteen niiden turnausorganisaatio on aivan totaalisen paska ja ei kyllä tue hommaa ollenkaan järkevästi. En esimerkiksi ymmärrä sitä, että miksi tämän maan kaikki 5 PTQ-tason järjestäjää eivät voisi keskenään sopia sitä, kuka järjestää milloinkin PTQn ja vasta sen jälkeen, jos eivät siinä onnistu, Wotcilta voisi tulla joku sanelemaan turnausten sijainnit. Ei ole mitään järkeä siinä, että samalla systeemillä yritetään hallita USAta ja jotain Suomea, kun mittakaavat ovat aivan erit. Ja minua todellakin vituttaa tämä, koska tykkään todella paljon pelistä ja scenekin on menossa harppauksin eteenpäin. Normaalisti en myöskään avaudu vastoinkäymisistä kovin voimakkaasti, mutta olen tässä nyt jonkin verran vuodattanut hikeä tuon Conin eteen ja se, että päättävä taho potkii kiitokseksi päähän, ei ihan hirveästi lämmitä. Muistelen, että sinäkin taisit pari kertaa avautua SM-kisojen lopettamisen jälkeen, joten ei tämän pitäisi olla mitenkään uutta sinullekaan. Ja sinäkin olet yhä scenessä mukana, joten ehkä tässä nyt kuitenkin on jotain sellaista, minkä eteen haluaa tehdä työtä. Sitä vain toivoisi, että vaikka asiat eivät helpottuisikaan, niin ne toivottavasti eivät myöskään vaikeutuisi, kuten nyt tapahtui.
-
Siksikin ne hakemukset olisi hyvä ottaa vastaan vuoden alussa, että voidaan katsoa kokonaisuutta. Mikään PTQ ei ole korvamerkitty suoraan kellekään, mutta mun nähdäkseni järjestämisen pitäisi olla palkinto siitä, että hommat on hoidettu hyvin, porukkaa on käynyt ja mitä näitä kriteereitä nyt onkaan.
Oletat nyt aika vahvasti että juuri Jyväskylälle kuuluisi etuoikeus pitää keväisin PTQ:ta teidän urhoollisen turnaustoiminnan ylläpitämisen ansiosta. Kyllä ne muutkin hommia hoitavat hyvin.
Nykyisellään mistään ei saa infoa, että miksi joku saa tuon palkinnon ja joku toinen ei saa eli minkäänlaista kehittämistä ei oikeastaan edes kannattaisi tehdä.
Onhan tuosta infoa. Pitää olla turnausjärjestäjä, jolla PTQn järjestämiseen vaadittavat kriteerit täyttyvät (mitä nyt ovatkaan, en perehdytä teitä siihen sen tarkemmin). Aina kannattaa kehittää omaa turnausskeneä ja pelaajaympäristöä, vaikkei aina pystyisi saada niitä eniten porukkaa vetäviä turnauksia saamaankaan. Annetaan muillekkin alueille mahdollisuus nauttia tästä mahdollisuudesta, jookos?
On topic: Vituttaa turhanpäiväinen ulina.
-
Oletat nyt aika vahvasti että juuri Jyväskylälle kuuluisi etuoikeus pitää keväisin PTQ:ta teidän urhoollisen turnaustoiminnan ylläpitämisen ansiosta. Kyllä ne muutkin hommia hoitavat hyvin.
En minä oleta mitään etuoikeuksia. Mulle on aivan ok, jos joku sanoo, että te ette saa nyt turneeta, koska X ja Y. Jos sen sijaan turnee menee jonnekin muualle, koska satunaisvalinta osui johonkin muuhun, niin se on aika paskaa. Mainittakoon tässä nyt, että aiemmin turnaukset tosiaan saatiin hakemusten perusteella ja silloin on painotettu sitä, että samalla järjestettäisiin muitakin turnauksia. Muualla näin ei ole paljon tehty, jolloin on voinut olla luotavainen, että oma hakemus on vain parempi kuin muiden. Olisin aivan hiton tyytyväinen, jos joskus turnaus olisi mennyt muualle, koska niillä oli parempi hakemus.
Onhan tuosta infoa. Pitää olla turnausjärjestäjä, jolla PTQn järjestämiseen vaadittavat kriteerit täyttyvät (mitä nyt ovatkaan, en perehdytä teitä siihen sen tarkemmin).
Niin siis Suomessa on yhä noin 5 kriteerit täyttävää TOta. Miten näiden viiden paremmuus nyt sitten päätetään? Satunaisesti? Lisäksi tosiaan Tampereen porukka kuvitteli, että siellä ei täytetä noita kriteereitä eli kovin selvät nuo eivät voi olla.
Aina kannattaa kehittää omaa turnausskeneä ja pelaajaympäristöä, vaikkei aina pystyisi saada niitä eniten porukkaa vetäviä turnauksia saamaankaan.
Scenen kehittäminen on toki tärkeää, mutta Wotcin suuntaan sillä ei ole mitään väliä, jos se ei näy osallistujamäärissä. Ja niissäkin merkityksellisiä tuntuvat olevan ainoastaan kokonaismäärät. Yksittäinen suuri tapahtuma ei merkkaa mitään.
Annetaan muillekkin alueille mahdollisuus nauttia tästä mahdollisuudesta, jookos?
Kierrätys on täysin ok mulle, kunhan se nyt menee jonkinlaisen logiikan mukaan. Tässä nyt tunnutaan kuvittelevan, että pidän tuota kevään PTQta JKLn yksityisomaisuutena, mutta ei tää nyt sitä tarkoita. Mua toki vituttaa aika hitosti, että se meni ilman kommunikaatiota Tampereelle, mutta se nyt on vain yksittäisestä päätöksestä vittuuntumista. Sen sijaan tän järjestelmän kehittäminen olisi minusta todella tärkeää ja kun erikseen kysyttiin parannusehdotuksia, niin kyllähän minä ne kerron. Nykyinen systeemi ei tue minkäänlaista pitkäjänteistä kehittämistä ja (järjestäjän näkövinkkelistä) satunainen turnausten jakaminen on aivan hiton pöljä tapa hoitaa asia.
edit: Lisätään vielä sen verran tässä yön yli nukuttuani, että ennakoitavuus voipi olla se sana, mitä tässä kannattaa hakea. Kun on opetettu, että hyvällä hakemuksella saa kyllä kerran vuoteen noin sen turneen, minkä haluaa, niin sitten kun ilman mitään ennakkovaroitusta muutetaan systeemi satunaisgeneraattoriksi, niin se meinaapi hajottaa melkoisesti. Muutokset ovat ihan ok, kunhan niistä kerrotaan ajoissa, niin niihin voi varautua. Wotc on erikoistunut nopeisiin muutoksiin ilman ennakkovaroitusta, mikä on aika perseestä pitkäjänteisen työn tekemisen kannalta.
-
Scenen kehittäminen on toki tärkeää, mutta Wotcin suuntaan sillä ei ole mitään väliä, jos se ei näy osallistujamäärissä.
Niin, koska silloin skene ei ole kehittynyt oikeasti todistettavissa olevalla tavalla.
Meinasin kirjoittaa enemmänkin, mutta en jaksa kun olet näköjään kaivanut itsellesi tuon satunnaisvalintapoteron ja istut siellä aika tukevasti ja "paras" ratkaisu on se missä Jyväskylä saa mitä haluaa.
Onnea vaan Kuukkaconin kehittämiseen.
-
En minä oleta mitään etuoikeuksia. Mulle on aivan ok, jos joku sanoo, että te ette saa nyt turneeta, koska X ja Y. Jos sen sijaan turnee menee jonnekin muualle, koska satunaisvalinta osui johonkin muuhun, niin se on aika paskaa. Mainittakoon tässä nyt, että aiemmin turnaukset tosiaan saatiin hakemusten perusteella ja silloin on painotettu sitä, että samalla järjestettäisiin muitakin turnauksia. Muualla näin ei ole paljon tehty, jolloin on voinut olla luotavainen, että oma hakemus on vain parempi kuin muiden. Olisin aivan hiton tyytyväinen, jos joskus turnaus olisi mennyt muualle, koska niillä oli parempi hakemus.
Kelpaisiko perusteeksi esim. se, että Suomen neljä viimeisintä PTQ-järjestäjää ovat olleet Jyväskylän Fantasiapelit, Lautapelit, Poromagia ja Poromagia? Tampereella on viimeksi ollut PTQ kesäkuussa 2012.
-
Aika jäätävän vihamielisen vastaanoton saa Thalianin asiallinen kritiikki.
Kyse on mielestäni ennustettavuudesta. Ennustettavuus on hyvän bisneksen perusasioita, ja siinä missä turnausjärjestäjät ovat WotCin liikekumppaneita, niin ennustettavuuden puute on paskaa bisnestä. Tää on niin yksinkertainen asia kuin vain voi olla, ja mikään puolusteleva selittely ei sille hyviä tekosyitä rakenna. WotC on hyvin vaikeasti ennustettavissa oleva liikekumppani, ja siltä osin hoitaa bisneksensä huonosti. Ei tuota vain voi mitenkään selitellä parhain päin, vaikka kuinka yrittäisitte.
-
Onko tälle väitteelle "satunnaisvalinnasta" jotain perusteita vai onko kyse vain siitä, ettei WotC julkaise varsinaisia valintaperusteita? Ymmärän, jos kaikkia valintaperusteita ei pidetä julkisina, koska se johtaa tapahtumajärjestäjien pyrkimykseen saada näitä turnauspaikkoja sen sijaan, että yritettäisiin kasvattaa sceneä. Pienen markkina-alueen maana WotC:n strategia Suomessa voi olla enemmän pelaajamäärän kasvattaminen kuin kilpailuhenkisten turnausten lisääminen. Toisin sanoen WotC saattaa palkita turnauksilla kaupunkeja, joissa pelaajamäärät ovat kasvaneet eniten.
edit: puuttui sana välistä ja meni koko ajatus vikaan :)
-
Voi ristus. Kyse ei ole satunnaisvalinnasta.
Valintaperusteita ei ole julkaistu. Kysäisin nyt Dieter-sedältä olisiko jotain sellaista tietoa mitä hän on valmis julkaisemaan, mutta älkää odottako että sieltä tulee mitään sen valaisevampaa kuin "otamme huomioon mm. tekijät X, Y ja Z".
Pohtikaa myös sitä, paljonko on pelaajia yhteensä vaikkapa Tampereen prelluissa. Kolme tai neljä kertaa vuodessa.
-
Satunnaisuus on tuossa nyt vain sinua riepova sanavalinta, joka viittaa siihen, että järjestelmän sisäisestä logiikasta ei ole saatavilla tietoa. Älä turhaan takerru siihen.
Voit korvata useimmista viesteistä viittaukset satunnaisuuteen sillä, että WotCin toimintaa on vaikea tai mahdoton ennakoida, ja viestit pysyvät kasassa ja asia selkeänä. Ihan perusjuttuja, että liikekumppaneilta odotetaan sitä, että niiden toimintaa voi ennakoida edes jollain aikavälillä. Ei todellekaan ole paljoa vaadittu, että suuri firma hoitaa tiedotuksensa kunnolla, ja/tai pitää liikekumppaniensa kannalta elintärkeät päätökset selkeiden periaatteiden avulla ennakoitavina.
-
En minä oleta mitään etuoikeuksia. Mulle on aivan ok, jos joku sanoo, että te ette saa nyt turneeta, koska X ja Y. Jos sen sijaan turnee menee jonnekin muualle, koska satunaisvalinta osui johonkin muuhun, niin se on aika paskaa. Mainittakoon tässä nyt, että aiemmin turnaukset tosiaan saatiin hakemusten perusteella ja silloin on painotettu sitä, että samalla järjestettäisiin muitakin turnauksia. Muualla näin ei ole paljon tehty, jolloin on voinut olla luotavainen, että oma hakemus on vain parempi kuin muiden. Olisin aivan hiton tyytyväinen, jos joskus turnaus olisi mennyt muualle, koska niillä oli parempi hakemus.
Kelpaisiko perusteeksi esim. se, että Suomen neljä viimeisintä PTQ-järjestäjää ovat olleet Jyväskylän Fantasiapelit, Lautapelit, Poromagia ja Poromagia? Tampereella on viimeksi ollut PTQ kesäkuussa 2012.
Mää tsekkasin tän itse asiassa jo eilen. Tää tieto ei vain auta meitä hirveästi sen suhteen, että voisimme päätellä, missä seuraava PTQ pidetään. Mielenkiintoisesti muuten tosiaan kolme edellistä PTQta on ollut Helsingissä...
-
Thalianilla oli epärealistiset odotukset ja ei niin kovin selkeä kuva siitä miten asiat oikeasti toimivat. Hän ei ole WotCin liikekumppani (WotC näkee liikekumppaninaan Jyväskylän Fantsun, ei yksityishenkilöä). WotC on mielestäni ilmoittanut ihan riittävän ajoissa, että kuka sen PTQ:n järjestää. Kuukkaconin järjestäjillä on nyt runsaasti aikaa miettiä, miten jatkavat toimintaansa (sen sijaan että keskittyisivät seuraavan PTQ:n sijainnin ennustamiseen).
-
Niin, minä kun kovasti yritin tässä sanoa, että tuo on paskaa bisnestä nimenomaan siksi, että myymälätkään kuten fantsu eivät pysty ennakoimaan wotcin toimintaa, mikä on aika perseestä.
WotC hoitaa asiansa huonosti, ja on hyvin pitkään hoitanut asiansa huonosti, ja sitä on turha puolustella liikoja. Tämä huonosti hoitaminen tässä tapauksessa heijastuu myös wotcin liikekumppaneiden kanssa yhteistyössä turnauksia järjestävien yksityishenkilöiden ja näita liikkeitä edustavien yksityishenkilöiden toimintaan.
Kuukkakonin kannalta seuraavaksi olisi relevanttia arvuutella siitä, missä syksyn WMCQ saattaisi sijaita, mutta koska welhojen toiminta ei ole ennustettavaa, ei senkään varaan voi suunnitella, oli sitten yritys tai yksityishenkilö.
Ikävää muuten tällainen vittuileva asenne. Koitahan sinäkin panostaa siihen viestintään.
-
Mun mielestä kaikki järkeenkäyvät selitykset ja faktat on Johannan puolella tässä asiassa. Minun mielestäni on hyvin järkeenkäypää perustaa päätökset pelaajamääriin, ja myös reiluuteen siinä mielessä että annetaan eventti sellaiseen paikkaan jossa se ei ole hetkeen ollut.
Olen samaa mieltä Johannan kanssa myös siinä ettei coneja kannattaisi suunnitella PTQ:iden varaan. Elämä on.
-
Voi ristus. Kyse ei ole satunnaisvalinnasta.
Valintaperusteita ei ole julkaistu. Kysäisin nyt Dieter-sedältä olisiko jotain sellaista tietoa mitä hän on valmis julkaisemaan, mutta älkää odottako että sieltä tulee mitään sen valaisevampaa kuin "otamme huomioon mm. tekijät X, Y ja Z".
Pohtikaa myös sitä, paljonko on pelaajia yhteensä vaikkapa Tampereen prelluissa. Kolme tai neljä kertaa vuodessa.
Muokkasin tekstiä, kun jäi sananen välistä ja koko ajatus kääntyi päälaelleen. Lähinnä itse ihmettelin satunnaisvalinta-sanan käyttöä. Ajatuksena siis se, että WotC:llä on varmaan muitakin ehtoja turnauspaikoilla kuin hyvä turnaushistoria esimerkiksi uusien pelaajien määrä.
-
Väitän, että WotCin toiminta on melko hyvin ennustettavaa myymälöiden kannalta. Prellut ilmoitetaan hyvissä ajoin, tavaraa tulee niihin se määrä mikä on luvattu. Uudet sarjat ilmestyvät aina samaan aikaan vuodesta. Kun tulee joku rajoitettu erikoistuote, niin siitä tiedetään kyllä etukäteen, että saatavuus on rajoitettu ja epävarma ja myymälät voivat suhtautua tuotteen myyntiin sen mukaisesti. Useimpien turnausten järjestämisvaatimukset on selkeästi ilmoitettu. PTQ on tästä poikkeus, koska niitä on niin rajoitettu määrä, että kiinteitä vaatimuksia on hankala laatia. Myymälät pystyvät ihan varmasti elämään sen kanssa, että PTQ:t ovat harvinaista herkkua.
En puolustele kaikkea WotCin toimintaa, mutta tässä asiassa he ovat mielestäni toimineet ihan ymmärrettävällä tavalla, jos viitsii ottaa vähän etäisyyttä asiaan ja katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta.
-
aiheutti ainakin itsessäni sen reaktion, että lakkasin sanktioimasta turnauksiani.
En tiennytkään että olet joskus sänktännyt turnauksia.
Asiasta kukkaruukkuun, ketkä nämä viisi "PTQ kelpoista" kauppaa ovat? Käsittääkseni vaatimukset ovat Advanced Store ja siihen päälle "jotain". Poromagia, Lautapelit, Tampereen Fantsu, Jyväskylän Fantsu ja mysteerinen viides?
-
Tuo lukumäärä viisi on vain Thalianin spekulaatiota. En tiedä onko noiden mainitsemiesi lisäksi jotain viidettä joka täyttää vaatimukset, tai että täyttävätkö kaikki nuo vaatimukset tällä hetkellä.
-
Arviohan toi viisi taisi olla kun siellä lukee "noin viisi". Melkein kaikki ketjuun kirjoittaneet tarttuvat yhteen tai pariin sanaan ja se tuntuu sumentavan heidän halunsa yrittää ymmärtää tai ylipäätään nähdä kokonaiskuvaa. Tai ainakin sen kuvan saa vähän hyökkäävästä asenteesta mitä ketjussa tuntuu piisaavan.
-
Prellut ilmoitetaan hyvissä ajoin, tavaraa tulee niihin se määrä mikä on luvattu.
Omakohtaisesta kokemuksesta voin kyllä sanoa että eipä aina mene näin. Ensin luvataan pyydetty määrä tavaraa ja sitten ilmoitetaan toimitettavaksi määräksi paljon vähemmän. Onneksi sentään kuuntelevat järkipuhetta pitkän tappelun jälkeen.
-
Kaipa tää on vaa hyvä esimerkki sit kaikille, että ei kannata luottaa ulkopuolisiin tahoihin laisinkaan ellei ole jo konkreettisesti sopimusta kädessä. Mun ehdotus Thalianille olisi, että koittaisi etsiä joitakin paikallisfirmoja mahdollisesti sponsoroimaan turnausta mainostusta vastaan. Itsellä ainakin jääny tosi positiivinen kuva Insomnia lanien jälkeen siitä, että jotkin firmat saattaisivat tähän ryhtyä kuten tuo ihana Sata Maito joka oli Insomnioilla mukana. Toivottavasti turnaus tulee olemaan isompi ja parempi kuin koskaan, viimeksi oli aivan tolkuttoman hauskaa!
-
Kysyin Dieteriltä PTQ-järjestämisen vaatimuksia:
- Advanced store
- Delinquentteja turnauksia alle 5% (Delinquent = raportoimattomat turnaukset)
- myymälän pitää olla järjestänyt yksi vähintään 50 pelaajan turnaus, aiempia PTQ:ta ja casual-turnauksia ei lasketa (isommissa maissa on isommat vaatimukset, pienemmissä maissa pienemmät)
- vähintään 60 turnausta järjestetty viimeisen 12 kuukauden aikana
- näistä vaatimuksista ei jousteta
- vaatimusten täyttäminen tarkoittaa sitä että PTQ on mahdollinen, ei sitä että siihen on oikeutettu
- "Geographic spread is determined by Wizards of the Coast at Wizards sole discretion" eli maantieteellisestä sijoittelusta WotC päättää ihan issekseen
-
Tuo viimeinen tarkoittaa käytännössä "annamme PTQ:t minne haluamme". 8)
-
Tuo viimeinen tarkoittaa käytännössä "annamme PTQ:t minne haluamme". 8)
Totta, muttei silti miten/miksi tahansa, ilmeisestikään. Eikä siis muuten, mutta ilman selvennyksenselvennystä joku menisi edeltävästä keskustelusta päätellen varmaan pian väärinkäsittämään tämänkin. Jatkakaa toki.