MtgSuomi.fi

Kortit ja pakat => Turnauspakat ja limited => Highlander => Aiheen aloitti: Pulli - 12.10.15 - klo 12:24

Otsikko: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 12.10.15 - klo 12:24
Heipä hei ja hyvää päivää. Minä se taas täällä häiritsen ja pähkäilen, terveen lapsen merkki :) Tossa vklopun aikana väsäilin abzanille tiny leaders pohjan, josta saatiikin jos jonninmoista keskustelua (jos joku haluu käydä osallistumassa siihen, niin löytyy commander osiosta). No enpä sitten välttynyt tältä, nimittäin haikkuunhan sekin tiny pohja on kasvamassa. Toisaaltaa mitä väliä, koska molempiahan voi pelata muutamilla muutoksilla ja kyseessä on kaksi lempi formaattia. Otin nyt sitten neuvosta (tai pikemmin jonkun sortin kiukuttelusta :D) vaarin ja lähdin rakentamaa deckkiä myös korteilla mitä en omista vielä, eli listalta löytyy dualit yms. Ajattelin että nämä kaksi formaattia ovat sellaisia, joihin tulee kuitenkin hankittua arvolaputkin, kun ei tarvitse periaatteessa kuin yhden kutakin, joka on lompakolle ystävällisempää.

Tinyssa oli ajatuksena aggron puoleinen, toksuilla ja loistavilla poistoilla höystetty viritys. Tässä haen samaa, mutta jotenkin jäi vaivaaman kun en pikku haikkuun, saanut mahdutettua sac-outletteja, joita haluisin mielelläni pelata. Ajatuksessa siis tehdä toksuja ihan perus lyö päähän tai uhrata ja hyödyntää sitä mahdollisimman monella osa-alueella. Tähän vielä pitäis mahduttaa mahdollisimman paljon näille väreille ominaisia parhaita lappuja. En tiedä onnistuuko tämä sulavasti, mutta siksi otankin mietteitä jälleen vastaan :)

Tässä pakan runkoa:

Cretut (32):

xcmc

[card]Hangarback Walker[/card]

1cmc

[card]Avacyn's Pilgrim[/card]
[card]Birds of Paradise[/card]
[card]Deathrite Shaman[/card]
[card]Elvish Mystic[/card]
[card]Elves of Deep Shadow[/card]
[card]Noble Hierarch[/card]

2cmc

[card]Sylvan Caryatid[/card]
[card]Qasali Pridemage[/card]
[card]Tarmogoyf[/card]
[card]Voice of Resurgence[/card]

3cmc

[card]Anafenza, the Foremost[/card]
[card]Blade Splicer[/card]
[card]Brimaz, King of Oreskos[/card]
[card]Catacomb Sifter[/card]
[card]Drana, Liberator of Malakir[/card]
[card]Eternal Witness[/card]
[card]Kitchen Finks[/card]
[card]Loxodon Smiter[/card]
[card]Nissa, Vastwood Seer[/card]
[card]Reclamation Sage[/card]

4cmc

[card]Obstinate Baloth[/card]
[card]Restoration Angel[/card]
[card]Siege Rhino[/card]
[card]Thrun, the Last Troll[/card]
[card]Vengevine[/card]

5-cmc

[card]Deranged Hermit[/card]
[card]Thragtusk[/card]
[card]Sigarda, Host of Herons[/card]
[card]Grave Titan[/card]
[card]Primeval Titan[/card]
[card]Sun Titan[/card]


Walkerit (7):

3cmc

[card]Liliana of the Veil[/card]

4cmc

[card]Elspeth, Knight-Errant[/card]
[card]Garruk Relentless[/card]
[card]Garruk Wildspeaker[/card]
[card]Gideon, Ally of Zendikar[/card]
[card]Sorin, Lord of Innistrad[/card]
[card]Sorin, Solemn Visitor[/card]

Instat ja sorsat (22)

1cmc

[card]Path to Exile[/card]
[card]Swords to Plowshares[/card]
[card]Worldly Tutor[/card]
[card]Inquisition of Kozilek[/card]
[card]Reanimate[/card]
[card]Thoughtseize[/card]

2cmc

[card]Abrupt Decay[/card]
[card]Eladamri's Call[/card]
[card]Altar of Bone[/card]
[card]Demonic Tutor[/card]
[card]Gerrard's Verdict[/card]
[card]Hymn to Tourach[/card]

3cmc

[card]Abzan Charm[/card]
[card]Ready // Willing[/card]
[card]Council's Judgment[/card]
[card]Lingering Souls[/card]
[card]Maelstrom Pulse[/card]
[card]Painful Truths[/card]
[card]Toxic Deluge[/card]
[card]Vindicate[/card]

Muut

[card]Green Sun's Zenith[/card]
[card]Life // Death[/card]

Enchantments (2):

[card]Sylvan Library[/card]
[card]Bitterblossom[/card]

Artifact (2):

[card]Sword of Feast and Famine[/card]
[card]Sword of Fire and Ice[/card]

Lands (36):

kolme dualia, kolme shockkia, 9 fetchiä, 3 checkiä, 4 jokaista basiciä. Lisäksi nämä:

[card]Gavony Township[/card]
[card]Horizon Canopy[/card]
[card]Karakas[/card]
[card]Tectonic Edge[/card]
[card]Vault of the Archangel[/card]
[card]Wasteland[/card]
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Lightstorm - 12.10.15 - klo 12:37
Greenwarden of Murasa - tilalle vaikka Natural Order, kuudella manalla haluat oikeasti tehdä muutakin kuin regrowthia.
Abzan Ascendancy - ajatus on kiva ja söpö, mutta todellisuus vähän kehno, lisäksi sulla on dekissä 27 olentoa.
Rakshasa Deathdealer - eihän tätä oikein pelata edes standardissa, matomatala on parempi, mutta sekään ei taida olla riittävän hyvä enää.
Ooze Garden - ?????
Vampiric Rites - ?????????????

Ajani, Caller of the Pride - tää on vähän tällanen mistä tykkää mielipide, mutta omasta mielestä tää on omillaan korkeintaan WW:ssa mutta kun värejä on valittavana 3 niin haluat pelata jotain muuta, ihan varmasti. - tilalle vaikka Sword of Fire and Ice.

Korttipoolihan on ihan älytön kolmelle värille, joten jos haluat ettei dekki käy tylsäksi niin hanki kortit useampaan dekkityyppiin ajan kanssa. Abzanillehan saa nätisti combon, aggron, midrangen ja controllin.

[card]http://mtgpulse.com/[/card]
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 12.10.15 - klo 13:22
Jees, hyviä pointteja. Supistin ajatustani ja tähtään aggromaisempaan menoon. Pyritään puskee äijää tiskii kyllästymiseen asti. Vähesin sac-outletteja ja muutaman walkerin. Lisäilin manatonttuja ja muutamia mehukkaita pihvejä. En tiedä onko lista nyt yhtään selkeämpi. Reanimointiakaan tuskin tavitaan witnesiä enempää?
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Schembo - 12.10.15 - klo 13:36
Hyvin tutut kortit sieltä löytyy mitä omasta haikusta. Archangel of Thune+Spike Feederin olen survonut omaan kasaani, koska miksi ei  ::) kannattaa kokeilla.
Lääni osastolle suosittellen Gradlea ja Yavimaya Hollowia.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Tervonaattori - 12.10.15 - klo 18:41
Mitenkäs [card]Recurring Nightmare[/card] toho istuis? Näyttäis jotain tekevänkin.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Demppa - 12.10.15 - klo 21:21
Tykkään pelata kaikkia Boreal Druidia parempia manamiehiä, mukluk [card]Llanowar Elves[/card], [card]Fyndhorn Elves[/card] ja [card]Elvish Mystic[/card]. T2 kolmosdroppi ja T3 nelosdroppi pistävät tän arkkityypin toimimaan. Dekissä on tapoja tehdä manadorkeista aavistuksen parempia (esim. [card]Sorin, Solemn Visitor[/card] ja [card]Gavony Township[/card]).

[card]Hero of Bladehold[/card] on hyvä mies. Ei välttämättä mahdu kaikille listoille mutta useimmissa metoissa pelaisin sitä mieluummin ku vaikkapa [card]Obstinate Baloth[/card]ia tai [card]Deranged Hermit[/card]iä.

[card]Sorin, Lord of Innistrad[/card] on ihan ok muttei pidemmän päälle oo vakuuttanut mua, etenkään nyt kun uus Gideon printattiin.

Worldly Tutorista en oo tykännyt. Päälle hakeminen on liian suolaista.

[card]Altar of Bone[/card] on huono. Älä pelaa plspls.

Niin paljon ku tykkään [card]Gerrard's Verdict[/card]istä niin en usko sen mahtuvan tähän.

Jaksavatko noi splittikortit? Näissä väreissä on niin paljon parempaakin kamaa.

Cards to consider:
[card]Hero of Bladehold[/card]
[card]Scavenging Ooze[/card] (!!!)
[card]Dark Confidant[/card]
[card]Courser of Kruphix[/card] (!!)
[card]Knight of the Reliquary[/card] (!!!!!!111)
[card]Fauna Shaman[/card] (!!!!!!!!!!!!!!!!1111111...1212)
[card]Woodland Wanderer[/card] (kova kolmella kästättynä, itellä vähän erilaisessa buildissa yksi Island mukana - ei varmaan hyvä idea tosin)
[card]Duress[/card] (vaikka sen Gerrard's Verdictin tilalle)
[card]Tasigur, the Golden Fang[/card]
[card]Doran, the Siege Tower[/card]
[card]Dromoka's Command[/card] (oikeesti ihan järjettömän kova)
[card]Parallax Wave[/card] (hyvät valuemahikset, rikollisen aliarvostettu lappu)
[card]Natural Order[/card] (vähintään upgradee manatontun)
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: barros - 18.10.15 - klo 18:35
White
[card]Swords to Plowshares[/card]
[card]Path to Exile[/card]
[card]Boros Elite[/card]
[card]Mother of Runes[/card]
[card]Soldier of the Pantheon[/card]
[card]Serra Avenger[/card]
[card]Silverblade Paladin[/card]
[card]Quarantine Field[/card]

Black
[card]Innocent Blood[/card]
[card]Doom Blade[/card]
[card]Hymn to Tourach[/card]
[card]Cruel Edict[/card]
[card]Smother[/card]
[card]Vampire Nighthawk[/card]
[card]Grave Titan[/card]

Green
[card]Fyndhorn Elves[/card]
[card]Elvish Mystic[/card]
[card]Avacyn's Pilgrim[/card]
[card]Elves of Deep Shadow[/card]
[card]Llanowar Elves[/card]
[card]Veteran Explorer[/card]
[card]Experiment One[/card]
[card]Strangleroot Geist[/card]
[card]Sylvan Caryatid[/card]
[card]Sylvan Library[/card]
[card]Den Protector[/card]
[card]Sakura-Tribe Elder[/card]
[card]Wood Elves[/card]
[card]Beast Within[/card]
[card]Journey of Discovery[/card]
[card]Eternal Witness[/card]
[card]Cultivate[/card]
[card]Fierce Empath[/card]
[card]Courser of Kruphix[/card]
[card]Woodland Wanderer[/card]
[card]Chameleon Colossus[/card]
[card]Thrun, the Last Troll[/card]
[card]Hooded Hydra[/card]
[card]Primeval Titan[/card]
[card]Mistcutter Hydra[/card]
[card]Craterhoof Behemoth[/card]
[card]Kalonian Hydra[/card]
[card]Primal Command[/card]
[card]Green Sun's Zenith[/card]
[card]Search for Tomorrow[/card]
[card]Acidic Slime[/card]
[card]Genesis Hydra[/card]

Multicolor
[card]Tidehollow Sculler[/card]
[card]Fleecemane Lion[/card]
[card]Abrupt Decay[/card]
[card]Abzan Charm[/card]
[card]Putrefy[/card]
[card]Lingering Souls[/card]
[card]Creakwood Liege[/card]
[card]Dragonlord Dromoka[/card]

Planeswalker
[card]Garruk Relentless[/card]
[card]Garruk, Primal Hunter[/card]
[card]Garruk Wildspeaker[/card]
[card]Ob Nixilis Reignited[/card]
[card]Ajani, Mentor of Heroes[/card]
[card]Sorin, Lord of Innistrad[/card]

Land
kolme dualia, kolme [card]Shock[/card]kia, 9 fetchiä yht. 38

Abzan lista, johon [card]Deathrite Shaman[/card], tarmo, miekat ja [card]Natural Order[/card] pitaisi mahduttaa, mutta minka tilalle. Mita muita parannus ehdotuksia talle kasalle olisi tehtavissa?
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Meltyman - 18.10.15 - klo 18:40
Aloittaisin korttien listaamisen manacostin sekä creature tai non-creature-lokeroihin.

Tosi sekavaa katsoa, kun kortit miten sattuu.

Visual Spoiler ois kyl vielä parempi, mut kaikki ei niin jaksa tehdä :)
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Vartijainen - 18.10.15 - klo 20:13
Lainaus käyttäjältä: barros - 18.10.15 - klo 18:35
Abzan lista, johon [card]Deathrite Shaman[/card], tarmo, miekat ja [card]Natural Order[/card] pitaisi mahduttaa, mutta minka tilalle. Mita muita parannus ehdotuksia talle kasalle olisi tehtavissa?
Pakan A-suunnitelma rönsyilee suuntaan ja toiseen. Päätös pitäisi tehdä, että pelaako mieluummin aggressiivisempaa vai ramppaavampaa midrangea ja siltä pohjin muodostaa pakka.

Nämä alitehoiset kortit ainakin pois.
[spoiler][card]Quarantine Field[/card]
[card]Innocent Blood[/card]
[card]Cruel Edict[/card]
[card]Den Protector[/card]
[card]Wood Elves[/card]
[card]Creakwood Liege[/card]
[card]Hooded Hydra[/card]
[card]Journey of Discovery[/card]
[card]Boros Elite[/card]
[card]Vampire Nighthawk[/card][/spoiler]
[card]Vindicate[/card], [card]Tarmogoyf[/card] ja [card]Condemn[/card] sisään. Lisää WBG-pakkoja MTGPulsen hiluosion (http://mtgpulse.com/events-highlander) Abzan Rock -arkkityypistä.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 18.10.15 - klo 21:00
En tiedä mikä täällä on käytäntö, mutta eikö jokaisen käyttäjän pidä tehdä oma keskustelu, vaikka kyseessä sama pakka idea? Ymmärrän et on helpompi laittaa yhden alle kaikki mutta näin se on jotenkin sekavaa keskustelun aloittajaa kohtaan :) meni vähän aikaa ennen kun tajusin että viimeisen kaksi kommenttia ei kohdistunut minun pakkaa kohtaa. ;)
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: barros - 18.10.15 - klo 21:23
En tahdo spammata turhaan forumilla laittamalla useasti saman topikin. Kai tuosta minun listasta saat kommentteineen jotain osviittaa, mita haikussa pelata (offtopic).

[spoiler]Miten seuraavat tapaukset jaksaisisvat Abzanissa? Otin Vartijaisen mainitsemia lappuja ulos deckista.

[card]Sylvan Scrying[/card]
[card]Genesis Wave[/card]
[card]Imposing Sovereign[/card]
[card]Valorous Stance[/card]
[card]Gideon Jura[/card][/spoiler]
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Vartijainen - 18.10.15 - klo 21:55
Barrokselle:[spoiler]
Lainaus käyttäjältä: barros - 18.10.15 - klo 21:23
En tahdo spammata turhaan forumilla laittamalla useasti saman topikin. Kai tuosta minun listasta saat kommentteineen jotain osviittaa, mita haikussa pelata (offtopic).

Miten seuraavat tapaukset jaksaisisvat Abzanissa?

Ei. En saa selvää minulle eksplisiittisesti kertomatta. Vaikutteita on aggrovaikutteista([card]Boros Elite[/card], [card]Serra Avenger[/card], [card]Mother of Runes[/card], [card]Soldier of the Pantheon[/card], [card]Silverblade Paladin[/card], [card]Experiment One[/card], [card]Strangleroot Geist[/card]) ramppivaikutteisiin([card]Craterhoof Behemoth[/card], [card]Genesis Hydra[/card], [card]Cultivate[/card], [card]Veteran Explorer[/card], [card]Search for Tomorrow[/card]). Tämä ei tee tehtävää yhtään helpommaksi.
Ja tarkemmin katsottuna [card]Fierce Empath[/card] on myös alitehoinen.


Mainitsemistasi lapuista:
[card]Sylvan Scrying[/card] kannattaa vain jos tiettyä ländiä tarvitsee kipeästi(Missä [card]Demonic Tutor[/card]?).
[card]Genesis Wave[/card] sopii omistautuneemmassa ramppipakassa.
[card]Imposing Sovereign[/card] jaksaa paremmin White Weeniessä.
[card]Valorous Stance[/card]a parempiakin poistoja saa Abzan-väreille.
[card]Gideon Jura[/card] on hyvä walkkeri, mutta sinulla on jo riittävästi walkkereita pakassa.
[/spoiler]
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: barros - 18.10.15 - klo 22:15
Lainaus käyttäjältä: Vartijainen - 18.10.15 - klo 21:55
Barrokselle:[spoiler]
Lainaus käyttäjältä: barros - 18.10.15 - klo 21:23
En tahdo spammata turhaan forumilla laittamalla useasti saman topikin. Kai tuosta minun listasta saat kommentteineen jotain osviittaa, mita haikussa pelata (offtopic).

Miten seuraavat tapaukset jaksaisisvat Abzanissa?

Ei. En saa selvää minulle eksplisiittisesti kertomatta. Vaikutteita on aggrovaikutteista([card]Boros Elite[/card], [card]Serra Avenger[/card], [card]Mother of Runes[/card], [card]Soldier of the Pantheon[/card], [card]Silverblade Paladin[/card], [card]Experiment One[/card], [card]Strangleroot Geist[/card]) ramppivaikutteisiin([card]Craterhoof Behemoth[/card], [card]Genesis Hydra[/card], [card]Cultivate[/card], [card]Veteran Explorer[/card], [card]Search for Tomorrow[/card]). Tämä ei tee tehtävää yhtään helpommaksi.
Ja tarkemmin katsottuna [card]Fierce Empath[/card] on myös alitehoinen.


Mainitsemistasi lapuista:
[card]Sylvan Scrying[/card] kannattaa vain jos tiettyä ländiä tarvitsee kipeästi(Missä [card]Demonic Tutor[/card]?).
[card]Genesis Wave[/card] sopii omistautuneemmassa ramppipakassa.
[card]Imposing Sovereign[/card] jaksaa paremmin White Weeniessä.
[card]Valorous Stance[/card]a parempiakin poistoja saa Abzan-väreille.
[card]Gideon Jura[/card] on hyvä walkkeri, mutta sinulla on jo riittävästi walkkereita pakassa.
[/spoiler]

http://mtgpulse.com/event/18565#261703

Ehkä ym. Abzan rock goodstuff listan mukaan aion hankkia kortteja lisää aggro pohjaiseen pakkaan. Noin 30 eri korttia listalla, mitä puntaroida vielä tuohon läjään. 
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Demppa - 18.10.15 - klo 23:29
Lainaus käyttäjältä: barros - 18.10.15 - klo 22:15
http://mtgpulse.com/event/18565#261703

Ehkä ym. Abzan rock goodstuff listan mukaan aion hankkia kortteja lisää aggro pohjaiseen pakkaan. Noin 30 eri korttia listalla, mitä puntaroida vielä tuohon läjään.
Kattoisin noita tsekkiläjiä pienellä lähdekritiikillä. Heidät tunnetaan lähes yhtä omaleimaisista korttivalinnoista kuin kanadalaiset.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 19.03.16 - klo 10:30
No niiiiin, pitkästä aikaan tuli eilen pelattua haikkua. En tapani mukaan pelannut jeskaitani vaan vihdoin kauan rakennuksessa ollutta abzania banttiä vastaan :) monta peliä tuli pelattua ja jos karsitaa molemmilta pelit, jossa homma kusi ländiin tavalla tai toisella niin sanotaanko että taisi olla 7-8 hyvää peliä, joista abzani taisi viedä yli puolet. ^^ nyt laitan eilisestä päivitetyn listan, koska muutama epäkohta tuli huomattua kokeilussa olevista lapuista. Olkaa hyvät.

Muut:

[card]green sun's zenith[/card]

Xcmc

[card]hangarback walker[/card]

1cmc

[card]birds of paradise[/card]
[card]elves of deep shadow[/card]
[card]noble hierarch[/card]
[card]deathrite shaman[/card]
[card]avacyn's pilgrim[/card]

[card]swords to plowshares[/card]
[card]inquisition of kozilek[/card]
[card]path to exile[/card]
[card]reanimate[/card]
[card]thoughtseize[/card]
[card]innocent blood[/card]
[card]enlightened tutor[/card]
[card]duress[/card]

2cmc

[card]dark confidant[/card]
[card]fauna shaman[/card]
[card]scavenging ooze[/card]
[card]voice of recurgence[/card]
[card]tarmogoyf[/card]
[card]qasali pridemage[/card]

[card]hymn to tourach[/card]
[card]dromoka's command[/card]
[card]demonic tutor[/card]
[card]bitterblossom[/card]
[card]abrupt decay[/card]
[card]sylvan library[/card]
[card]eladamri's call[/card]
[card]diabolic edict[/card]

3cmc

[card]catacomb sifter[/card]
[card]knight of the reliquary[/card]
[card]courser of kruphix[/card]
[card]brimaz, king of oreskos[/card]
[card]kitchen finks[/card]
[card]blade splicer[/card]
[card]reclamation sage[/card]
[card]eternal witness[/card]
[card]loxodon smiter[/card]
[card]sin collector[/card]

[card]sword of feast and famine[/card]
[card]sword of fire and ice[/card]
[card]painful truths[/card]
[card]dismember[/card]
[card]council's judgement[/card]
[card]maelstrom pulse[/card]
[card]toxic deluge[/card]
[card]vindicate[/card]
[card]anguished unmaking[/card]
[card]abzan charm[/card]
[card]lingering souls[/card]
[card]liliana of the veil[/card]
[card]recurring nightmare[/card]

4cmc

[card]restoration angel[/card]
[card]siege rhino[/card]
[card]thrun, the last troll[/card]

[card]gideon, ally of zendikar[/card]
[card]garruk relentless[/card]
[card]elspeth, knight-errant[/card]

5cmc

[card]sigarda, host of herons[/card]
[card]sigarda heron's grace[/card]
[card]titania, protector of argoth[/card]
[card]thragtusk[/card]

6cmc

[card]sun titan[/card]
[card]primeval titan[/card]


Jees, eilen pakassa oli vielä nämä:

[card]wretched confluence[/card]: paljon mukavaa tekstiä, Mutta manacost on ainakin tässä läjässä liikaa vaikka onkin insta. Muutaman kerran pyöri kädessä ja en päässyt pelamaan sitä. Ei jatkoon.
[card]archangel avacyn[/card]: tämä uusi tuttavuus oli testissä, mutta sama kun yllä. Pyöri kädessä costin takia. Haluaisin pelata, koska on vaa niin siisti. Toiminee jeskaissani paremmin.
[card]nissa, vastwood seer[/card]: hidas, ei ole riittävän hyvä täällä. Rampissa toimii varmasti mukavasti.
[card]anafenza, the foremost[/card]: joo, halpa iso liha. Mutta vailla suojaa ja kyvyt ei pääse oikeuksiinsa oikein missään.
[card]worldly tutor[/card]: pakassa jo hyvät tutorit ja pakan päälle pistäminen on varsin syvältä. Enlightened tutor sama, mutta hakee miekan.
[card]dryad arbor[/card]: ok, mutta en tiedä. Korvasin [card]stirring wildwoodilla[/card]
Yhden basicin korvasin testimieles [card]maze of ithillä[/card]

Tilalle tuli kortteja joista osa oli kasauksen yhteydessä unohtunut ja peleissä sit muisti et vitsit missäs sekin lappu on täältä :D: [card]sin collector[/card], [card]duress[/card], [card]qasali pridemage[/card], [card]dismember[/card] ja [card]diabolic edict[/card]

Liipasimella on ainakin uusi heroiini enkeli. Aika lailla samasta syystä kuin uus avacyn, mutta olkoo vielä testissä.

Muutamia huomiota mukavista 'yllättäjistä' pakassa:

[card]catacomb sifter[/card]: en ole vielä nähnyt missään buildissa tätä. Pirullisen hyvä kortti kolmella manalla!
[card]recurring nightmare[/card]: osoitti monesti kuinka keljumainen kortti tämä onkaan :D pakassa ei ole montaa reanimaattoria mutta parhaillaan tämä reanimoi varsin usein!
[card]courser of kruphix[/card]: moni saattaa vieroksua, koska paljastaa tulevat kortit, mutta minusta tästä oli enemmän hyötyä. Varsinkin hyvä käsitilanteen kanssa.
[card]titania, protector of argoth[/card]: todella kova liha tiskiin, huhhuh. Erittäin todennöisesti kymmenen poweria tämän päästyä peliin vuoron aikana.
[card]Toxic deluge[/card]: mitä voi sanoa, kuin erinomainen sweep. Monesti pilasi tai ainakin hidasti paljon vastustajaa.

Pyöriessään abzan on kyllä todella voimakas väriyhdistelmä, ehkäpä tätä seuraavassa turneessa tullaan kokeilemaan allekirjoittajan toimesta. ;)

Sua antaa palautetta, ehdotuksia ja lisää ideoita. :)

Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: hallava - 19.03.16 - klo 11:41
Ajatuksia Birthing Pod-pohjaisesta haikkupakasta Abzan-väreissä (mukana myös Chord of Calling, GSZ, Collected Company et al)? Lähinnä ehkä meinais suurempaa creature-counttia ja joitain combopaloja verrattuna esim. Pullin listaan.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: acidus - 19.03.16 - klo 11:46
Lainaus käyttäjältä: hallava - 19.03.16 - klo 11:41
Ajatuksia Birthing Pod-pohjaisesta haikkupakasta

Ensimmäinen ajatukseni oli että eikös podi ole ban listalla, parempi keskittää energiaansa toisaalle.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: hallava - 19.03.16 - klo 11:49
Lainaus käyttäjältä: acidus - 19.03.16 - klo 11:46
Lainaus käyttäjältä: hallava - 19.03.16 - klo 11:41
Ajatuksia Birthing Pod-pohjaisesta haikkupakasta

Ensimmäinen ajatukseni oli että eikös podi ole ban listalla, parempi keskittää energiaansa toisaalle.

Pitäis varmaan lukea sitäkin vähän tarkemmin. Kiitos tiedosta.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 19.03.16 - klo 12:35
Joo, välillä bannit menee itse kullakin ohi :D joo tosiaa, itseäni ei paljon innosta chords of calling koska kolmen vihreen manan käyttö tuottaa todennäkösemmin harmaita hiuksia, kolmivärinen pakka on kolmivärinen ja välillä on tilanteita et tupla värejäkin on hankala maksaa vaikka on pakassa kuinka dualia jne. Companya mietin mutta tuli tulokseen et se ei tässä osu hyvällä prosentilla. Tosin tarkoitin varmaan ihan erillaista abzan rakennettakin mitä minulla on :)
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Thalian - 19.03.16 - klo 16:23
Oletko testaillut kuinka paljon tuota Gideonia? Onko se tuntunut hyvältä, jos vertaa vaikkapa Elspethiin?
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 19.03.16 - klo 22:07
Gideon on muutaman kerran päässy pöytään ja kyllä se muutaman kerran on ukkona päässyt lyömään. Kertaakaa en kyllä toksuja ole tehnyt, mutta kun tarkemmin ajattelee niin en tiedä onko se sit tässä pakassa kuitenkaan niin hyvä mitä se paperilla näyttää.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Vladi - 20.03.16 - klo 02:36
Väittäisin että jos deckki pystyy supporttaa ww castereitä sekä haluaa tapouttaa, on Gideon formaatin parhaita neljä droppeja.

Listasta itsessään :

Lisäisin

Sensei's Divining Top-Automaattisesti ineen jos vaan on kaikki fetsit. Tässä on myös lisää suffleja pakkaan + scry ja tainted pact on erittäin nice tän kanssa.

Elspeth Sun's Champion-Parhaita 6-droppeja formaatissa.

Archangel Avacyn: Tässä kortissa on mielettömästi poweria. Flash on todella jeba ja diggailen myös että tää on hyvä melkein kaikkia wratheja vastaan.

Lotus Cobra-Automaattisesti ineen jos vaan on kaikki fetsit.

Dryad Arbor-Automaattisesti ineen.

Tithe-Todella voimakas kortti ja mielestäni ihan liian aliarvostettu. Pelaisin tätä aina jos deckissäni on
10+ plainsia. Kannattaa muistaa että omaan fetsiin voi responsaa.

Natural Order-Automaattisesti ineen (katki on hän).

Mana Tithe - tää on enemmän oma fiilistely kortti, mutta nyky mtg:ssä etenkin tosi hyvä.

Zealous Persecution - Tappaa True-Namen sekä haikkarissa on todella paljon targetteja.

Read the Bones- Kanssa liaan aliarvostettu  laite. Kortit rules.

Putrid Leech- Klassikko vuosien takaa, suosittelen erittäin lämpimästi.

Anafenza, the Foremost- Tää on poikaisa kinkku 4-toughness erittäin relevanttia.

Nissa, Vastwood Seer-Valuet himaan heti ja late gamessa walkkeri.

Tainted Pact-Automaattisesti ineen. Tän voi myös todella helposti setuppaa niin ettei kuse ikinä (Snow-Covered Basicit).

Ottaisin ulos

Reanimate-En oikein nää tarvetta.

Innocent Blood-Jätkiä ihan liikaa tälle.

Hangarback Walker-Ihan kiva kortti mutta todella hidas.

Diabolic Edict-Kiinnostava mutta aika raskas walkkerita vastaan (kaikki torakoita tekevät ovat tosi pelattuja).

Sun Titan -Ei mitään vikaa mutta Iso Ellu on liian hyvä, ja seuraavana jonossa olis kuitenkin Grave Titsi.

Sigarda Heron's Grace- veikeä, mutta kilpailu vitosen slotissa liian kovaa

Sword of Fire and ice-En itse halua koskaan pelaa kahta miekkaa ja tää on musta huonompi.

Blade Splicer- Tää on ihan ok, mutta arvostan enemmän anafenzaa sillä 4-toughness kestää boltin ja ajaessa True-Name Nemesikseen porukalla.

Catacomb Shifter-Tää on aika musta hiukan alitehoinen ja arvostan taas nissan tuomaa valueta enemmän.

Anquished Unmaking-Päähän ottaminen on aika hanurista ja itse vaihdan mielummin lifeä lappuhin, tälläsia efectejä on myös jo tarpeeksi.

Toxic Deluge - Paljon miehiä ja wrathi, en vaan pidä ajatuksesta.

Fauna Shaman-tää on kanssa sellai turhanpäiväinen durdlaaja, jos kyse on comboista tai erilaisista flashi miehistä tää menee.

Dark Confidant-Hankala kortti haikussa mutta en oikein diggaile midrangeissa tästä sillä pelit venyy ja päähän tulee vaan liikaa.

Enlightened Tutor- Liian kömpelö ja oikeasti hyvä vasta rundin 5 tienoilla.

Nää on siis vaan omia fiiliksiä mitä tullut pelatessa. Myös suosittelen pelaamaan 36-37 manaa tuottavaa lääniä.
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 20.03.16 - klo 07:33
Hyviä pointteja osa, mutta muutamasta olen eri mieltä.

Decistä pois:

Samaa mieltä:

Uus Heroiini enkeli: ei ole relevantti täällä.

Hangarback: kyllä liian hidas, ramppi decissä vatmasti oikein mukava.

SoFI: miettinyt poistamista myös. Onhan siinä mukavat suojat, ja ihan ok kyvyt. On ollu tilanne kun Thrunissa on ollut molemmat sapellit ja voitto oli käytännössä selvä. Mutta kyllä SoFF on parempi minustakin täällä.

Fauna shaman ja enlightened tutor: fauna pyöriny kädessä ja pöydällä pelkkänä ukkona kun kädessä ei ole miehiä. Tutorilla hakenut libraria yleensä pelin alussa, jos on avaus kädessä. Molempien poistaminen on ollut mielessä. Natural order faunan tilalle ainakin.

50/50:

Dark Confidant: on nyt muutaman kerran pöydässä ollut. Kaveri sen kyllä poistaa tai countteroi koska korttietu, mutta kyllä se on tiskiin päästyään satuttanut aika paljon. Tää on hyvä mutta nyt pakassa on liikaa lifelossia ja tämä pahimmillaan tuottaa sitä paljon. Poistaminen harkinnassa. Read the bones vois olla kyl hyvä tilalle.

Diabolict edict ja innocent blood: näillä on ollut myös hyvät ja huonot ajat. Mahdollisesti poistan jomman kumman ainakin.

Sun titan: iso mölli hyökkäykseen ja puolustukseen ja pöytään päästyään kohteita on kyllä haudassa. Miettiny myös Grave titania tilalle koska iskee pöytään neljä poweria enemmän. Mutustelen tätä.

Splicer: on ollut kentällä ja kaks blokkeria on ollut ihan hyvä tähän mennessä. Mutta voi olla leikattavien listalla.

Eri mieltä:

Reanimate: olen tykännyt tähän mennessä. Kohteita on ollut monipuolisesti. Tämän avulla muutama peli voitettukin.

Catacomb sifter: on oikeasti ollut monesti hyvä varsinkin alku pelissä. Antaa kaksi blokkeria, msnan ja ainakin 2 scry. Tykkään. Nissa on ollut minusta taas liian hidas ja loppu pelissä on kyl yleensä parempaa pöydässä ja tutor kohteetkin osuu loppu pelissä moneen muuhun mielummin.

Unmaking: kolme päähän on paljon, varsinkin burnia vastaan, mutta monta muuta pakkaa vastaan äkäinen poisto. Ja exile on aina exile. Ja hyviä poistoja ei ole liikaa.

Toxic deluge: on pelastanut monta peliä. Yhdellä maksettuna jo tyhjentää paljon, kuten nemesis, toksuja, manatontut, arbor jne. Itsellä jääny tätä käyttäessäni aina voittava pöytätilanne. Tässä on sentään säätövaraa tehdä niin vettattuna esim damnationiin.

Lisäys ehdotuksistasi:

Top: toppia olen miettinyt ja varmaan miekan tilalle, koska tämä pakka tarvii kipeästi välillä möyhentämistä.

Elspeth: voisi kokeilla

Lotus cobra: mahdollisesti hyvä manatonttu lisä.

Tithe: ei ole tarpeeksi plainssiä.

Order: heti sisään kun saan.

Zelous: miettinyt tätä, mahdollinen lisäys.

Putrid leech: olinkin unohtanut tämän, testiin!

Anafenza: kerran poistettu, mutta jos turnausta ajattelee niin onhan se monia pakkoja vastaan ihan relevantti. Reanimattor deckkejäkin vastaan se olisi oikein hyvä vastaus. Syö yhden poiston varmasti. Harkitaan takaisin palauttamista.

Tainted pact: onko niin että tämä nostaa korttia niin pitkää kuin haluaa? Jos tosiaan muuttaa osan basiceistä lumisiin?





Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Vladi - 20.03.16 - klo 10:27
Lainaus käyttäjältä: Pulli - 20.03.16 - klo 07:33

Tainted pact: onko niin että tämä nostaa korttia niin pitkää kuin haluaa? Jos tosiaan muuttaa osan basiceistä lumisiin?


Se kelaa erinimisiä kortteja deckin päältä ja Snow-Covered Forestilla on eri nimi kuin esim Forestilla. Yleensä tää pakan rakennuksessa setupataan niin ettei voi ns mennä pieleen pelamalla kaikki landet eri nimellä. Heikkous tässä on se että pakka on altis blood moonille ja back to basicsille. Kuitenkin näin aheneessa manabasessa joka tapauksessa haluu pelaa melkein kaikki dualit mitä lähtee, joten en yrittäisi erityisesti väistää näitä. 
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Pulli - 20.03.16 - klo 17:38
Mutta ton packin voi keskeyttää kun haluaa? Et se ei millaa pakkaa kokonaan?
Otsikko: Vs: Abzan haikku
Kirjoitti: Rancid- - 20.03.16 - klo 17:45
Laitat pakan päällimmäisiä kortteja yksitellen exileen, kunnes sieltä löytyy se minkä haluat käteen. Jos exileen menee kaksi samannimistä korttia ennen kuin olet ottanut jonkun kortin käteen, et saa lappua ja kaikki jää exileen.