Hei!
Mä oon Kaukorannan Ville taikka Kake, joillekuille tuttu (entinen) kaljupää Porojen erinäisistä striimeistä. Haen vauhtia Invitationaliin yleisöäänestyksen kautta, sillä i) tänä vuonna ei ollut Porotour Legacy -päätapahtumaa; enkä ii) kyennyt osallistumaan helmikuun Standard-turnaukseen tai elokuun Sealed-turnaukseen. Kerron tässä julkaisussa eräitä syitä, joiden perusteella minua kannattaa äänestää loppuvuoden kutsuturnaukseen.
Yksilöpelillisestä näkökulmasta mua kannattaa äänestää, sillä pelaan kelvollisen hyvin, nopeasti ja selvästi. Näin ollen mun pääsemiseni striimiin on niin coverage-väen kuin kotistudionkin etu. Murphyn lain perusteella aivan kaikilta posautuksilta ei voida tietenkään välttyä, mutta kämmeistä otetaan kaikki ilo irti aina seuraavan vuoden loppuun asti. Toinen merkittävä pelillinen näkökulma on erinomainen joukkueeni, Etelä-Tampereen Raittiusseura. Osin harhaanjohtavasta nimestään huolimatta joukkueemme on aloittanut yksilö- ja kollektiivitasoisen ajatustyön ja testaamisen Invitationalin formaatteja varten. Äänestämällä mua varmistut siitä, että paikan päälle pääsee aavistuksen verran enemmän etukäteistä käryä pelattavista formaateista.
Jos et ole vakuuttunut Magiciin liittyvistä perusteluista, niin ulkopelillisiä syitä mun äänestämiseksi on useita. Mun äänestämistäni puoltaa se, että oon julki tulleista hakijoista ainoa, joka on osallistunut Tampereen kaljuimman miehen striimaussessioihin. Mua kannattaa äänestää myös siksi, että Hannu oli valmis lyömään viime Porotourin aikaan vetoa siitä, että olisin ollut R6:n aikana läsnäolleista pelaajista paras kädenvääntäjä. Hannukin draftaisi mut, joten mikset sinä draftaisi? Jos nämäkään argumentit eivät vetoa sydämeesi, niin ainakaan tilastot eivät valehtele - tätä kirjottaessa karmasatoni per viesti (http://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php?action=karmastats) on foorumin huippuluokkaa suhdeluvulla 2,32.
Viimeiseksi hyvä syy mun äänestämiseen on se, että saat lämpimän fiiliksen Johonkin Isompaan™ osallistumisesta.
Jos Kun pääsen Invitationaliin, raportoin (http://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php?topic=68941.msg344321#msg344321) kokemuksistani laadulla (http://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php?topic=69851.msg356690#msg356690), joka on rinnastettavissa antiikin epiikkaan ja jonka synnystä Sinä voit kokea henkilökohtaista ylpeyttä.
Tätä kauppaa ei tarvitse katua, eli ääni nimelle
Ville Kaukoranta on kuin äänestäisit itseäsi. Muistathan siis äänestää 20.-27.10 lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
[email protected]! Äänesi tulee kuuluviin, kun noudatat seuraavia ohjeita:
Otsikko: Poro Tour äänestys
Viesti: [omanimi] [omadcinumero] [ehdokkaannimi]
PS. Vaaleja edeltävä aika on tunnetusti väsyttävää, mutta osaan rentoutua asian edellyttämällä vakavuudella ja vieläpä hyvässä seurassa. Kuva liittyy.
(http://i177.photobucket.com/albums/w201/Master_Cheese/EuLOnfY.jpg) (http://s177.photobucket.com/user/Master_Cheese/media/EuLOnfY.jpg.html)
Äänestä Kakea, Kake on upea!
(https://dl.dropboxusercontent.com/u/88530172/siivoja.png)
[spoiler](http://i.imgur.com/QV5AJvu.jpg)[/spoiler]
Kannatan siis pyyteettömästi Kakea koska haluan päästä mitalikahveille onnistuneen harjauksen jälkeen ja/tai nauttia kelmeästä talviaamusta etunimikaimani kanssa krapulassa.
Hyvä kake! Äänestäisin jos jaksaisin nähdä vaivaa!
äänestäisin jos joku linkkaa mulle sen vero artikkelin mihin on viitattu jossain!:)
Hieno mies! Äänestän.
(http://i.imgur.com/QDlt4vu.jpg)
LET THE GAMES BEGIN
1. Sähköpostia osoitteeseen
[email protected]2. Otsikoksi "Poro Tour äänestys"
3. Sisältöön
3.1 Nimesi
3.2 DCI-numerosi
3.3 Ehdokkaasi nimi (esim. Ville Kaukoranta)
Äänestin.
äänestin koska on se aika veijäri!!
Häntä saa syyttää/kiittää, että minäkin turnausmagickkia harrastan!!:O
Lainaus käyttäjältä: vhirvela - 20.10.15 - klo 14:18
Häntä saa syyttää/kiittää, että minäkin turnausmagickkia harrastan!!:O
Meinasin jo äänestää mutta nyt kyllä pitää miettiä uudestaan.
Lainaus käyttäjältä: vhirvela - 20.10.15 - klo 14:18
äänestin koska on se aika veijäri!!
Häntä saa syyttää/kiittää, että minäkin turnausmagickkia harrastan!!:O
Lause ei taida sellaisenaan pitää paikkaansa, ymmärtääkseni olet pelannut aiemminkin. Kiitos tuestasi joka tapauksessa!
Joskus jossain ohimennen kuultu susikoira roi vitsi toi äänen.
Lainaus käyttäjältä: Tohtori - 20.10.15 - klo 21:49
Joskus jossain ohimennen kuultu susikoira roi vitsi toi äänen.
Harmikseni en ole kuullut Kakelta susikoira Roi -vitsiä. Sait Kake ääneni, joten syytä olis kuulla susikoira Roi-vitsi jossain vaiheessa Invitationalia, kun kerta sun Roi-vitsejä on jossain päin foorumia kehuttu jopa! :D
Olisin äänestänyt Kakea jos mainos olisi ollut susikoira Roi - vitsin muodossa.
Tukemme on Kakella.
Kake is love, Kake is life.
Kakella on vahva propagandakoneisto, kun facebookissakin tulee viestiä, että äänestä Kakea :)
Äänestin, koska liekkipipo ja pirikiikarit.
Lisäbonuksena Kaken äänestäminen lisää mahkui saada Saimu juontokoppiin.
+1
(http://s10.postimg.org/vhjttmvah/kuha_nest_kakea.jpg)
Äänestys invitational-turnaukseen on auki vielä huomisiltaan asti. Jos et ole vielä äänestänyt, niin vielä ehdit - laita siis sähköpostia osoitteeseen
[email protected] otsikolla "Poro Tour -äänestys" ja kerro oma nimesi, dci-numerosi sekä ehdokkaasi nimi (esim. Ville Kaukoranta)!