Vuosi 2017 oli huikea turnaussarjan osalta ja loppujen lopuksi vuoden 2017 kuninkaaksi kruunattiin Jere Hallikainen. Jere päihitti finaalissa viime vuoden voittajan Aleksi Kaitilan, joten huikea suoritus myös tänä vuonna Aleksilta. Pidemmittä puheitta vuoteen 2018:
Turnaussarjassa on tänäkin vuonna 6 osakilpailua, joista kolme on Modernia ja kolme Legacyä. Viimeisen osakilpailun tupla/1.5x pisteet on nyt unohdettu. Näin taataan mahdollisimman tasainen kisa loppuun saakka Pistesysteemiä on viilattu vielä tasaisemmaksi, jotta kilpailu invitational sloteista olisi tasaväkisempää. Mukana on tänä vuonna myös tiimikisa!
Lopputurnaukseen pääsee jokaisen pääturnauksen voittaja, sekä 9 eniten pisteitä kerännyttä pelaajaa. Lopputurnaus on siis kutsuturnaus ja se pidetään Tammikuussa 2019, tarkemmat tiedot paikasta ja ajankohdasta saadaan joulun alla, kun paikka varmistuu. Lopputurnauksen takuupotissa on 1500 e Sensei's Divining Shop pisteinä!!! Lopputunaukseen päässeille mökillä myös ruuat ja loppupirskeet, eli sitä slottia kannattaa tosissaan tulla hakemaan. Invitationalin voittaja saa myös byen tulevan vuoden pääturnauksiin.
Palkinnot jaetaan Bazaar of Moxenin turnauksista tutulla Prize Wall - systeemillä.
Prizewallin pistepolitiikkaa: 1 kpl boostereita = 10 pistettä ja boosteriboksi = 300 pistettä. Sensei's Limited Edition pelimatto 50 pistettä. Suojat 20/30 pistettä, dekkiboksit 40/50/60 pistettä, kansiot 60 ja 90 pistettä. Irtokorttien pistemääriä voit tarkastella paikanpäällä, valikoimissa kortteja kaikkiin formaatteihin.
Palkintopooli koostuu turnausmaksujen yhteissummasta, josta on vähennetty tuomareiden palkkiot ja lopputurnauksen palkintopooliin lisättävä summa, joka on 5 euroa/pelaaja. Kauppa ei ota itse välistä mitään, joten kaikki rahat menevät palkintopooliin! Tiimikisan palkinnot tulevat suoraan kaupalta, joten niitä ei oteta pelaajien sisäänpääsytuloista!
Turnaussarjaan saadaan vihdoin tiimikisa ja pureudutaankin ensin tiimikisan faktoihin:
-Tiimin koko on kolme (3) pelaajaa
-Jokaisen pelaajan yksittäiset pisteet lasketaan tiimin kokonaispisteisiin
-Tiimin pelaajien ei tarvitse pelata Unified Modernissa / Team Constructedissa samassa tiimissä
Palkinnot:
1. Invitational kutsu yhdelle tiimin jäsenistä, sekä 200 Sensei's Divining Shop pistettä jokaiselle tiimin jäsenelle. Tiimi saa itse valita kuka Invitationaliin lähtee. (Jos kaikilla tiimin jäsenillä on jo kutsu, tiimikisan kutsu passataan 2. tulleelle tiimille)
2. Jokainen tiimin pelaajista saa 100 Sensei's Divining Shop pistettä.
3. Jokainen tiimin pelaajista saa 50 Sensei's Divining Shop pistettä.
Ilmoita tiimisi nimi, sekä jäsenien nimet osoitteeseen
[email protected] 16.3.2018 mennessä!
Sitten pureudutaan kokonaiskilpailuun ja uuteen pistesysteemiin. Tänä vuonna myös turnausvoittajat keräävät voitoista pisteet. Tämä siis tiimikisan takia ja toisena tärkeänä syynä on "Limupassi". Kokonaiskilpailun kaksi parasta saavat vuodelle 2019 itselleen "Limupassin", jolla saa juoda turnausten aikana Artturissa limua ja kahvia veloituksetta! Tuttuun tapaan turnausvoittajat saavat kutsun Invitationaliin.
Pisteitä saa seuraavalla kaavalla:
1. 20 p + kutsu invitationaliin
2. 15 p
3.-4. 12 p
5.-8. 9 p
9.-12. 6 p
13.-16. 4 p
17.-32. 2 p
32.-50. 1 p
Tänä vuonna järjestetään myös kaksi tiimieventtiä. Keväällä/kesällä Team Unified Modern, syksyllä / joulun aikaan Team Constructed. Niistä jaetaan tiimin jokaiselle pelaajalle pisteitä seuraavalla kaavalla:
1. 8 p + bye jokaiselle tiimin jäsenelle suraavaan pääturnaukseen
2. 6 p
3.-4. 4 p
5.-8. 2 p
9.-12. 1 p
Trialeita järjestetään tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Trialeista saa pisteitä seuraavalla kaavalla:
1. 2 p + bye seuraavaan pääturnaukseen
2. 2 p
3. 1 p
4. 1 p
Lopputurnauksen lunastaneet:
Jere Hallikainen
Mikael Heikinheimo
Teemu Halonen
Joonas Kylä-Harakka
Atte Vartiainen
Henrik Forsström
Kokonaiskilpailun tilanne:
Heikinheimo, Mikael 66 *
Vartiainen, Atte 64 *
Forsström, Henrik 60 *
Hallikainen, Jere 55 *
Kylä-Harakka, Joonas 43 *
Räisänen, Ville 36
Laurila, Janne 35
Äärelä, Tommi 35
Eloranta, Joonas 34
Himmanen, Joonas 34
Pemmari, Antti 34
Kaijasaari, Ville 32
Hirvonen, Samuli 31
Korhonen, Niko 29
Halonen, Teemu 25 *
Kaukoranta, Ville 25
Palsio, Joonas 24
Ahlberg, Lassi 23
Kokko, Sami 21
Komulainen, Ville 20
Pitkälä, Aleksi 19
Vanhatupa, Juha-Matti19
Lähteenmäki, Pekka 19
Öhman, Janne 18
Jouste, Erkka 18
Niinisalo, Jarno 17
Malm, Janne 17
Anttila, Markku 17
Kaitila, Aleksi 16
Ayvasik, Sami 16
Huttunen, Aaro 14
Lammi, Riku 14
Kettunen, Henri 13
Heikinniemi, Tommi 13
Hintikka, Juho 12
Rouhiainen, Otso 12
Soloviev, Valentin 12
Törnström, Lauri 12
Palmroth, Tony 12
Hurskainen, Toni 11
Markus, Sebastian 10
Eerola, Ville 9
Pyykkönen, Roope 9
Vahtera, Mikael 9
Malin, Antti 8
Myllykoski, Tuomas 8
Poikela, Pasi 8
Riitahaka, Taneli 8
Partinen, Simo 8
Aaltonen, Janne 7
Hämäläinen, Matti 7
Jääskelä, Jukka 7
Komonen, Roope 7
Ohra-Aho, Jetro 7
Onikki, Santtu 7
Elväs, Arttu 6
Karppinen, Panu 6
Kekkonen, Juuso 6
Paasonen, Topias 5
Hopponen, Juha 5
Salmenharju, Auvo 5
Salo, Jaakko 5
Andersson, Mikko 4
Heikkala, Hermanni 4
Humalamäki, Antti 4
Hämäläinen, Ari 4
Metsä, Roope 4
Moisio, Alex 4
Halme, Joonas 4
Ronkainen, Kimmo 4
Virtanen, Ismo 4
Siivonen, Lauri 4
Argillander, Mikko 3
Karsikas, Sami 3
Munukka, Matti 3
Möttönen, Timo 3
Ojala, Antti 3
Immonen, Markus 3
Kauppi, Antti 3
Pohjola, Jarno 3
Saari, Ville 3
Saikkonen, Jouni 3
Sillanpää, Tomi 3
Araste, Vili 2
Eskelinen, Jani 2
Halonen, Erkko 2
Hotti, Timo 2
Huikuri, Arttu 2
Ikonen, Teemu 2
Kaipainen Anttu 2
Kivelä, Matti 2
Kröger, Joona 2
Kuisma, Matti 2
Kärkkäinen, Ville 2
Lahonen, Leo 2
Lehikoinen, Samu 2
Matthews, Thomas 2
Muurikainen, Matias 2
Peltotupa, Matti 2
Pärssinen, Toni 2
Nevalainen, Ville 2
Ripatti, Jani 2
Terho, Antti 2
Vesanen, Ahti 2
Virnes, Lari 2
Ruusuvuori, Juho 2
Helin, Olli 2
Eskola, Teemu 1
Holmqvist, Andreas 1
John Eriksson 1
Kohvakka, Janne 1
Korkeakoski,Teemu 1
Korva, Jaakko 1
Leimo, Jaakko 1
Lindqvist, Juha 1
Maurinsalo, Kalle 1
Nieminen, Teemu 1
Nyberg, Tuomas 1
Pekkanen, Matias 1
Pitkänen, Elmeri 1
Saleva, Kalle 1
Salminen, Simo 1
Skippari, Antti-Jokke 1
Sundell, Josua 1
Tolvanen, Martti 1
Tropp, Miro 1
Hänninen, Kari 1
Tynkkynen, Esko 1
Koreemäki, Joni 1
Savolainen, Pasi 1
Tuppurainen, Mikko 1
Virtanen, Teemu 1
Hakala, Tomi 1
Kaijasaari, Kevin 1
Tiimikisan tiimit:
Team Thomas tuu völjyyn - Tomi Sillanpää, Ville Nevalainen, Thomas Mathews
Sillit Suolassa - Joonas Eloranta, Ismo Laitila, Ville Komulainen
Team Kannelmäki - Aleksi Kaitila, Markku Anttila, Ari Hämäläinen
Hyvät Herrat- Ville Eerola, Jukka Jääskelä ja Janne Nousiainen
The Epic Saltstorm - Juho Hintikka, Panu Karppinen, Alex Moisio
Saltstorm Lightning - Joonas Himmanen, Arttu Huikuri, Antti Malin
Etelärannikon hyväveliverkosto - Lauri Törnström, Andreas Holmqvist, Joonas palsio
"MoMa Goyffit" - Lassi Ahlberg, Jere Hallikainen, Ville Räisänen
***BYE*** - Pekka Lähteenmäki, Janne Laurila, Samuli Hirvonen
Satanic Tyrant Werewolf - Erkka Jouste, Juha-Matti Vanhatupa, Henrik Forsström
Ripulimyrskyn ratsastajat - Simo Partinen, Tony Palmroth, Auvo Salmenharju
Team MVP - Mikä V*tun Pori? - Aleksi Pitkälä, Roope Pyykkönen, Taneli Riitahaka
Pop-peli Elite Pro Team - Tommi Äärelä, Janne Aaltonen, Janne Malm
Team Lavis Leopoldos - Jani Eskelinen, Ville Kaukoranta, Joonas Kylä-Harakka
#Rakettiryhmä - Leo Lahonen, Roope Metsä, Matti Kuisma
Sensein harjakerho - Atte Vartiainen, Mikael Heikinheimo, Teemu Halonen
Onpahan joku tiimi - Mikael Vahtera, Jetro Ohra-Aho, Sebastian Markus
Lipevä 2 - Otso Rouhiainen, Aaro Huttunen, Arttu Elväs
Lipevä 3 - Joona Kröger, Santtu Onikki, Henri Kettunen
Team Brainstorm - Sami Ayvasik, Timo Möttönen, Antti Pemmari
#suutuJo!! - Jaakko Kosonen, Veikko Setälä, Kalle Maurinsalo
Rite of paisteilu - Teemu Eskola, Sami Kokko, Niko Korhonen
Rollaattori Tuffat - Ville Kaijasaari, Jarno Niinisalo, Riku Lammi
Tiimikisan tilanne:
Sensein Harjakerho 155p
MoMa Goyffit 114p
Satanic Tyrant Werewolf 97p
***BYE*** 85p
Team Lavis Leopoldos 70p
Pop-peli Elite Pro Team 69p
Rollaattori Tuffat 63p
Sillit Suolassa 54p
Team Brainstorm 53p
Rite of paisteilu 51p
Saltstorm Lightning 42p
Team MVP 37p
Etelärannikon hyväveliverkosto 37p
Kannelmäki 37p
Lipevä 2 31p
Onpahan joku tiimi 26p
Ripulimyrskyn Ratsastajat 25p
The Epic Saltstorm 22p
Lipevä 3 22p
Hyvät Herrat 21p
#Rakettiryhmä 8p
Thomas tuu völjyyn 7p
#suutuJo!! 1p
Team Unified Modern - 2.12
Vuoden toinen tiimiturnaus pidetään Ravintola Telakalla 2.12 ja formaattina Team Unified Modern.
Paikka: Ravintola Telakka https://www.google.fi/maps?q=ravintola+telakka&rlz=1C1ASUM_enFI469FI469&um=1&ie=UTF-8&sa=X&ved=0ahUKEwid7MP-yb3eAhUFl4sKHefXA34Q_AUIDigB (https://www.google.fi/maps?q=ravintola+telakka&rlz=1C1ASUM_enFI469FI469&um=1&ie=UTF-8&sa=X&ved=0ahUKEwid7MP-yb3eAhUFl4sKHefXA34Q_AUIDigB)
Aika: 2.12, klo 11.00 (tule ilmoittautumaan 10.30 jälkeen)
Hinta: 20e per pelaaja (60 e per tiimi)
Palkinnot: Kaikki pooliin miinus tuomaripalkkiot
Formaatti: Team Unified Modern
Mukaan: Dekkilista, kynä, noppia, lifepad (saa ostettua paikanpäältä)
REL: Comp REL
Ilmoittautuminen:
https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/12/02/ (https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/12/02/)
Ruokailu on toisen kierroksen jälkeen noin 13.00. Hinta 10,50 euroa. Tarkemmat infot lähempänä turnausta.
Kysymykset ja palaute osoitteeseen
[email protected] Nähdään turnauksissa!
-Lauri Pispa
Sensei's Divining Shop
Infot tulivat vasta tässä vaiheessa, ja ensimmäinen Trial on Hämeenlinnassa huomenna.
1) Lasketaanko Trialista ansaitut pisteet mukaan tiimikisaan?
2) Jos vastaus edelliseen kysymykseen on kyllä, niin voiko tiimin pistää pystyyn vasta Trialin jälkeen, ilman että mahdolliset huomisesta turnauksesta ansaitut pisteet menevät Trialin neljältä parhaalta pelaajalta tiimikisan osalta hukkaan?
Haussa tiimi tositarkoituksella. Itsellä olisi tarkoitus kiertää kaikki turneet mihin vain pääsee (viime vuonna tämä oli 6/6 + ylimääräisiä pienempiä turneita). Invislotista ehdotan että arvotaan halukkaiden kesken. Laittakaapa vaikka privaa niin ei tarvitse floodata tätä lankaa.
Lainaus käyttäjältä: Kaitsu - 26.01.18 - klo 16:36
Infot tulivat vasta tässä vaiheessa, ja ensimmäinen Trial on Hämeenlinnassa huomenna.
1) Lasketaanko Trialista ansaitut pisteet mukaan tiimikisaan?
2) Jos vastaus edelliseen kysymykseen on kyllä, niin voiko tiimin pistää pystyyn vasta Trialin jälkeen, ilman että mahdolliset huomisesta turnauksesta ansaitut pisteet menevät Trialin neljältä parhaalta pelaajalta tiimikisan osalta hukkaan?
Lasketaan tiimikisaan.
Ei tarvitse olla tiimi kasassa vielä, pisteet eivät mene hukkaan mistään noista trialeista, kaikki lasketaan mukaan tiimikisaan.
Ensimmäiseen turnaukseen on vielä kuukausi aikaa, mutta suosittelen ilmoittautumaan mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä paikat ovat 60/80. Valitettavasti tuosta kahdeksastakymmenestä ei päästä paljoa ylöspäin, mutta yritän saada lisäpöytiä, jotta saadaan vähän extratilaa.
Toisen pääturnauksen ajankohta on nyt lyöty lukkoon. Turnaus on 15.4 ja formaattina Legacy.
Sensei's Divining Shop on myös mukana KuukkaConissa ja pisteitä saa kerättyä myös sieltä. Turnauksina Modern ja Legacy.
SDS-turnaussarjan suurena fanina paheksun kovasti sitä, että 15.4. Legacy on lätkäisty samalle viikonlopulle kuin aiemmin ilmoitettu toinen iso lekaeventti, Outocon (https://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php?topic=71358.0), jonne olen ollut vakaissa aikeissa mennä. Mielestäni Suomen kokoisessa maassa ja skenessä ei pitäisi lähteä kilpailemaan Legacy-pelaajista järjestämällä isoja turnauksia päällekäin. Ymmärrän, jos jengille annetaaan vaihtoehto pelata Lekaa ison Standard- tai Limited-turnauksen sijaan, mutta ei näin.
Jos kyseessä on vahinko, suosittelisin yrittämään vielä ajankohdan vaihtamista. Jos ajankohta on valittu Outocon tiedostaen, tuen ainakin itse ihan periaatesyistä Outoconia.
Lainaus käyttäjältä: Omnicun - 23.02.18 - klo 11:24
SDS-turnaussarjan suurena fanina paheksun kovasti sitä, että 15.4. Legacy on lätkäisty samalle viikonlopulle kuin aiemmin ilmoitettu toinen iso lekaeventti
Vaikka epätoivottavaa onkin niin valitettavasti turnausten järjestämisessa pitää palloilla tilan saamisen, oman sopimisen ja muiden turnausten kanssa. On valitettavan mahdotonta löytää täydellistä tasapainoa näille. Toivoisin pelaajilta ymmärrystä näissä sillä voin vakuuttaa että parhaamme yritetään.
Lainaus käyttäjältä: Omnicun - 23.02.18 - klo 11:24
SDS-turnaussarjan suurena fanina paheksun kovasti sitä, että 15.4. Legacy on lätkäisty samalle viikonlopulle kuin aiemmin ilmoitettu toinen iso lekaeventti, Outocon (https://mtgsuomi.fi/keskustelu/index.php?topic=71358.0), jonne olen ollut vakaissa aikeissa mennä. Mielestäni Suomen kokoisessa maassa ja skenessä ei pitäisi lähteä kilpailemaan Legacy-pelaajista järjestämällä isoja turnauksia päällekäin. Ymmärrän, jos jengille annetaaan vaihtoehto pelata Lekaa ison Standard- tai Limited-turnauksen sijaan, mutta ei näin.
Jos kyseessä on vahinko, suosittelisin yrittämään vielä ajankohdan vaihtamista. Jos ajankohta on valittu Outocon tiedostaen, tuen ainakin itse ihan periaatesyistä Outoconia.
Ei ole tarkoituksella tehty näin. Kun etsin turnauspäiviä jotka sopivat, tutkin kalenteria, otan yhteyttä muihin kauppoihin, sekä konsultoin pelaajia. Osasyynä on tietenkin myös tilan saaminen, joka esimerkiksi tässä tapauksessa oli vaikeaa, siksi pelaammekin ensimmäistä kertaa Telakalla. Kyseisen päivämäärän ympärillä jokainen viikonloppu on kuukausi eteen ja taakse täynnä (otan huomioon GP:t, PPTQ:t, RPTQ:t, etc.). Valitettavasti kalenterissa ei ollut myöskään infoa Outoconista. Turnauksia on niin paljon, että yritän välttää suurimmat päällekäisyydet, mutta tämä on valitettavasti ainut viikonloppu jolloin turnauksen voi pitää.
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 23.02.18 - klo 11:54
siksi pelaammekin ensimmäistä kertaa Telakalla.
Say what now?
Tuossa turnausilmossa lukee kyllä että Artturissa. Eli kummassa on virhe?
Lainaus käyttäjältä: Orion - 23.02.18 - klo 15:50
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 23.02.18 - klo 11:54
siksi pelaammekin ensimmäistä kertaa Telakalla.
Say what now?
Tuossa turnausilmossa lukee kyllä että Artturissa. Eli kummassa on virhe?
Puhutaan SDS:n kakkosturnauksesta (https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2650/).
Lainaus käyttäjältä: Kylis - 23.02.18 - klo 22:04
Lainaus käyttäjältä: Orion - 23.02.18 - klo 15:50
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 23.02.18 - klo 11:54
siksi pelaammekin ensimmäistä kertaa Telakalla.
Say what now?
Tuossa turnausilmossa lukee kyllä että Artturissa. Eli kummassa on virhe?
Puhutaan SDS:n kakkosturnauksesta (https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2650/).
Asia kunnossa.
Carry on.
Oletan että jonopaikoilta sisään pääseminen on sen varassa että ihmiset jotka ovat ennakkoilmonneet eivätkä pääsekkään vaivautuvat poistamaan ittensä listalta? Vai onko paikkoja mahdollisesti järjestymässä kourallinen lisää. Tietäisi suunnitella kaukomatkailua.
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 08.03.18 - klo 09:22
Oletan että jonopaikoilta sisään pääseminen on sen varassa että ihmiset jotka ovat ennakkoilmonneet eivätkä pääsekkään vaivautuvat poistamaan ittensä listalta? Vai onko paikkoja mahdollisesti järjestymässä kourallinen lisää. Tietäisi suunnitella kaukomatkailua.
Mielestäni kannattaa valmistautua matkailuun. Kyllä jengi aika hyvällä prosentilla osaa poistaa itsensä listalta mikäli eivät pääse, mutta useimmiten tuo tapahtuu vasta pari päivää ennen turnausta tai viimeisenä iltana. Keskimäärin varmaan 10-15 prosenttia ilmoittautuneista peruu viimeisten päivien aikana ennen turnausta.
Tänään saan selville saadaanko lisäpaikkoja vai onko to 80 maksimi.
Onko prizewallista muuten jotain esimerkkejä (esim. montako pistettä on perus stanubuusterit tjsp), kun ei ole ennen Sensein turnauksissa pyörähtänyt niin osaapahan unelmoida oikein.
Prizewallin pistepolitiikkaa: 1 kpl boostereita = 10 pistettä ja boosteriboksi = 300 pistettä. Sensei's Limited Edition pelimatto 50 pistettä. Suojat 20/30 pistettä, dekkiboksit 40/50/60 pistettä, kansiot 60 ja 90 pistettä. Irtokorttien pistemääriä voit tarkastella paikanpäällä, valikoimissa kortteja kaikkiin formaatteihin.
Lisäpaikkoja turnaukseen ei vissiin irronnut?
Lähinnä tietää että kuinka pystyssä peukkuja pitää kaverien puolesta :D
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 11.03.18 - klo 22:00
Lisäpaikkoja turnaukseen ei vissiin irronnut?
Lähinnä tietää että kuinka pystyssä peukkuja pitää kaverien puolesta :D
Selviää vasta tiistaina, kun ravintola selvittää mikä on maksimimäärä mitä paloturvallisesti saa tilassa olla.
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 11.03.18 - klo 22:12

Ookra, thänks!
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 12.03.18 - klo 01:43
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 11.03.18 - klo 22:12
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 11.03.18 - klo 22:00
Lisäpaikkoja turnaukseen ei vissiin irronnut?
Lähinnä tietää että kuinka pystyssä peukkuja pitää kaverien puolesta :D
Selviää vasta tiistaina, kun ravintola selvittää mikä on maksimimäärä mitä paloturvallisesti saa tilassa olla.
Ookra, thänks!
Oliko lisäpaikkoja tarjolla?
Valitettavasti tuo 80 on maksimi, lekaturnaukseen saadaan sitten lisäpaikkoja jos tulee täyteen koska se on eri lokaatiossa.
On tullut paljon kyseilyitä, että voitaisiinko ottaa 81 pelaajaa, koska byemies ei pelaa. En itse pidä tästä järjestelystä, mutta monien tiedustelujen jälkeen myönnyn ottamaan sen 81.
Muistutan vielä pelaajia jotka ovat ilmoittautuneet ja estyvät saapumasta, ilmoittamaan AJOISSA esteestä, eli käytännössä ottamaan nimen pois listalta, jotta kaikki pääsevät pelaamaan! Paikalle kannattaa tulla kärkkymään silti. Viime vuonna toisessa turnauksessa oli 80/80, mutta loppujen lopuksi paikalle saapui 66 pelaajaa. Toivon hartaasti, ettei näin käy tällä kertaa, koska moni haluaisi tulla pelaamaa, muttei tule paikalle koska turnaus on täynnä. Joten ottakaa mahdollisimman nopeasti nimi pois, jos ette pääse, kiitos!
Tänään saatiin mahtavia uutisia Ravintolalta, he hankkivat 2 uutta pöytää ja paloturvallisuuskin on kunnossa. Eli saadaan 8 paikkaa lisää. Nopeasti siis ilmoittumaan.
Muistutan vielä, että jos et ole pääsemässä turnaukseen niin ota nimesi pois mahdollisimman ajoissa, kiitos!
Kannattaa huomioida että turnaus on jo kesäaikaa- kellot siirtyy edellisenä yönä. Vähemmän unta, parempia pelejä.
Lainaus käyttäjältä: ruusuv - 16.03.18 - klo 18:21
Kannattaa huomioida että turnaus on jo kesäaikaa- kellot siirtyy edellisenä yönä. Vähemmän unta, parempia pelejä.
Tämä, eli kellojen siirto tapahtuu juuri edeltävä yönä, olkaapa siis tarkkoina kuin porkkanat!
Tulevatko tiimitiedot yleisesti näkyville jonnekin?
Saadaanko dekkijakauma top8 listojen lisäksi?
Myöskin sunnuntaina varmaan tupa täynnä HYPE
Lainaus käyttäjältä: Kaitsu - 23.03.18 - klo 16:41
Tulevatko tiimitiedot yleisesti näkyville jonnekin?
Saadaanko dekkijakauma top8 listojen lisäksi?
Myöskin sunnuntaina varmaan tupa täynnä HYPE
Tulee tiimitiedot huomenna ja pistetilanne päivittyy myös huomenna.
Saadaan jakauma myös alkuviikosta.
Muistutan vielä kaikkia kellojen siirrosta, joka tapahtuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, olkaa skarppina!
Tiimit julkaistu threadissä, sekä http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-divining-shop-turnaussarja-2018-info (http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-divining-shop-turnaussarja-2018-info) . Ne löytyvät myös vielä alta. Yksilökisan pistetilanne myös päivitetty.
Byet ensimmäisessä turnauksessa ovat seuraavilla pelaajilla:
Jere Hallikainen (Viime vuoden mestari)
Antti Malin (Jyväskylä - Fantasiapelien Trial)
Tommi Äärelä (Rauma - Pop-pelin Trial)
Joonas Kylä-Harakka (Hämeenlinna - Lipevän Trial)
Juha-Matti Vanhatupa (Tampere - Legacy-kollektiivin Trial)
Mikael Heikinheimo (Vantaa - Oh My Gamen Trial)
Muistakaahan osallistua myös seuraavaan Trial kierrokseen ympäri Suomea!
Tiimikisan tiimit:
Team Thomas tuu völjyyn - Tomi Sillanpää, Ville Nevalainen, Thomas Mathews
Sillit Suolassa - Joonas Eloranta, Ismo Laitila, Ville Komulainen
Team Kannelmäki - Aleksi Kaitila, Markku Anttila, Ari Hämäläinen
Hyvät Herrat- Ville Eerola, Jukka Jääskelä ja Janne Nousiainen
The Epic Saltstorm - Juho Hintikka, Panu Karppinen, Alex Moisio
Saltstorm Lightning - Joonas Himmanen, Arttu Huikuri, Antti Malin
Legacymaster ja pari oppipoikaa - Lauri Törnström, Andreas Holmqvist, Joonas palsio
"MoMa Goyffit" - Lassi Ahlberg, Jere Hallikainen, Ville Räisänen
***BYE*** - Pekka Lähteenmäki, Janne Laurila, Samuli Hirvonen
Satanic Tyrant Werewolf - Erkka Jouste, Juha-Matti Vanhatupa, Henrik Forsström
Ripulimyrskyn ratsastajat - Simo Partinen, Tony Palmroth, Auvo Salmenharju
Team MVP - Mikä V*tun Pori? - Aleksi Pitkälä, Roope Pyykkönen, Taneli Riitahaka
Pop-peli Elite Pro Team - Tommi Äärelä, Janne Aaltonen, Janne Malm
Team Lavis Leopoldos - Jani Eskelinen, Ville Kaukoranta, Joonas Kylä-Harakka
#Rakettiryhmä - Leo Lahonen, Roope Metsä, Matti Kuisma
Sensein harjakerho - Atte Vartiainen, Mikael Heikinheimo, Teemu Halonen
Tiimikisan tilanne:
Saltstorm Lightning - 3p
"MoMa Goyffit" - 3p
Sensein harjakerho - 2p
Pop-peli Elite Pro Team - 2p
Team Lavis Leopoldos - 2p
Satanic Tyrant Werewolf - 2p
Team Kannelmäki - 1p
***BYE*** - 1p
Hyvät Herrat - 0p
The Epic Saltstorm - 0p
Legacymaster ja pari oppipoikaa - 0p
Ripulimyrskyn ratsastajat - 0p
Team MVP - Mikä V*tun Pori? - 0p
Sillit Suolassa - 0p
Team Thomas tuu völjyyn - 0p
#Rakettiryhmä - 0p
Muistakaahan vielä dekkilistat valmiiksi huomiselle!
Jos haluat tilauksen toimitettavan Artturiin niin se onnistuu myös!
Jos joku on empinyt osallistumista, näkyy listassa olevan tyhjää tilaa viime hetken poistumisten myötä ;)
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 24.03.18 - klo 22:43
Jos joku on empinyt osallistumista, näkyy listassa olevan tyhjää tilaa viime hetken poistumisten myötä ;)
Aina yhtä mukavia viime hetken peruutuksia, harmi kun ihmiset eivät ex tempore voi oikein lähteä turnaukseen toiselle paikkakunnalle, mutta nyt kannattaa lähteä!
Paikalle saapui 78 pelaajaa.
Turnauksen edistymist voi seurata pairings.fi (http://pairings.fi) sivustolta.
Top 8 kohtasivat:
1. Jere Hallikainen vs 8. Joonas Eloranta
2. Antti Pemmari vs 7. Aleksi Pitkälä
3. Henrik Forsström vs 6. Valentin Soloviev
4. Janne Malm vs Tommi Äärelä
Hallikainen vs Äärelä
Forsström vs Pemmari
Finaalissa kohtasivat Living End mirrorissa:
Hallikainen vs Pemmari
Jere Hallikainen, joka voitti viime vuoden invitationalin ja oli pistekilpailussa ensimmäinen, kuittaa heti ensimmäisen turnauksen voiton itselleen, onnittelut!
Top 8 dekkilistat ja metajakauma, plus päivitetyt pistetilanteet huomenna 26.3 maanantaina! Kiitos vielä kaikille pelaajille! Seuraavaksi Legacyä 15.4, tervetuloa!
Iso kiitos turnauksesta!
Hieman palautetta turnausjärjestelyistä:
Etukäteen vähän arvellutti, miten noin iso joukko mahtuu Artturiin, mutta kaikki oli järjestetty hyvin eikä ylenpalttista ahtaudentuntua tullut. Muutama pelipöytä oli hieman ahtaampi kuin toiset. Sekä muutama pelipöytä oli hieman pimeämpi kuin toiset, mutta keskimäärin ihan ok.
Lasagne oli maultaan parempaa kuin aiemmin ja salaatissa oli enemmän tomaatin ja kurkkua. Salaatti on aiemmin ollut melkeen pelkästään jäävuorisalaattia. Myös ananas oli kiva lisä. (Itse pidän ananaksesta, mutta kaikki eivät, joten olisi voinut olla ehkä eri kulhossa?)
Niin ja hienoa, että kylmää vettä on tarjolla koko ajan.
10 euron lounaaseen olisi kiva, jos kahvi kuuluisi hintaan. Nyt kahvi oli 2e ja santsikuppi euron, joka tuntui hieman paljolta. Ruokatauko ei venynyt liian pitkäksi, jonoa ei ollut ja syömistä varten löytyi pöytä, jes.
Pairings.fi toimi hienosti.
Parempaan suuntaan ollaan taas menty, kiitos! :)
Artikkelista löytyy dekkilistat, metajakauma ja pohdintaa turnauksesta ja tiimikisasta:
http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-modern-1-dekkilistat-metajakauma-etc (http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-modern-1-dekkilistat-metajakauma-etc)
Sellaista palautetta antaisin, että miksi ruokailu oli jo 2. kierroksen jälkeen? Kun sen jälkeen oli vielä 5 kierrosta ja mahdollinen top 8, niin se 8 tunnin syömättömyysputki saattaisi aika monelle olla dealbreaker. Vaikka 3. kierroksenkin jälkeen olisi jo helpottanut asiaa.
Kun palautetta innostuttiin antamaan (se on aina tarpeen) niin omia hajatelmia:
-kuten aiemminkin mainittiin: riittävän hyvin Artturiin mahtui - muutama pöytä oli vähän kapea, mutta syvyyssuuntaa oli niin paljon että se kompensoi leveyden puutetta. Pöytien 15-20 tienoilla oli vähän heikko valaistus. Salaatti oli hyvä mixi, lasagne oli hyvää.
-täysin samaa mieltä kylmän veden helposta saatavuudesta
-pelaajat oli mukavia, meta oli monipuolinen, formaatti on hyvä, pairings.fi hipoo täydellisyyttä
-jos scrubouttaa eikä mahdollisuuksia top16:sta enää ole, voisiko rundien 3-4 jälkeen alkaa 8maneja (pääturnausformaattia tai draftia) joissa olisi saatavilla 1-3 senseipistettä? (ilman niitä ei halua dropata jos top32/top50 - mahdollisuudet on olemassa)
-Helsingistä / Jyväskylästä tulevalle ruokatauko jo tokan rundin jälkeen oli kiva - kun herätys on aamukasilta, ei klo 13 lounas ole ainakaan liian aikainen. Topkasin kutsuessa olisi mulle seiskarundin jälkeen (id:llä seiskarundin aikana) maistunut jo joku toasti, juustoburgeri tai subin puolikas.
Jos lounas olisi vasta klo 15, olisi ennen sitä nopeasti voitetun/hävityn matsin jälkeen kutsunut jo McSubBurger tms ja lasagne jäänyt väliin. Mutta jos asuisin turnauspaikkakunnalla ja heräisin klo 10 tienoilla (ainakin näin kesäajan alkamispäivänä), niin olisin ehkä eri mieltä.
Ulkopaikkakuntalaisena, ensikertalaisena antanen myöskin kortea palautekekoon.
Ensimmäisenä aplodit turnauksen tuomaristolle, hyvin hoidettua duunia ottaen huomioon vajauksen kokoonpanossa.
Isot aplodit myös hyvästä turnauksesta. Mesta toimii, ruokatauko turnauksen aikana parantaa eventtiä aina noin kymmenkertaisesti. Puhumattakaan siitä että saa laadukasta ja kohtuuhintaista ruokaa paikanpäältä. Sekin tuli jopa opittua että sieltähän sai myöhemmin tilattua hyvää ruokaa samalla kun odotteli kyytiläisten turnausmatkan päättymistä kärkitaistoissa. Sanoisin ehkä että 3. kierroksen jälkeen järjestetty ruokailu olisi optimaalisin. Kaiken järjen mukaan näin päästäisiin syömään kahden tienoilla, ei menisi liian pitkään tai aikaiseen.
Valaistus oli ainoa miinus kuten Malin sanoi siellä 15-20 kohdilla, siinä pylvään kieppeillä katossa ollut spottivalaistus aiheutti että jos oli naama kohti etuikkunaa ei kortteja meinannut nähdä ja toisella puolen pöytää taas oli aivan liikaa pelaajan itsensä aiheuttamaa varjoa.
Takuulla uusin mahdollisuuksien mukaan visiitin, toivoen tietysti että menestys olisi parempaa ja saisi ninjataaloja taskuntäytteeksi :P
Kiitos palautteesta. Ruokatauko tulevassa Telakan turnauksessa on toisen kierroksen jälkeen, mutta otetaan polli ennen kolmatta turnausta, onkko kierros ruokatauko parempi kierroksen 2. vai 3. jälkeen.
Valaistukselle ei tietysti ihmeitä voi tehdä, mutta hihkaiskaa turnauksen aikana, niin voin yrittää säätää lamppuja vielä, jos siitä olisi apua. Yritin ennen turnausta laittaa kaikki lamput kohdalleen, mutta silloin on tottakai valoisampaa, joten säätö kesken turnauksen on hyvä idea.
Jos tie vie top8 puolelle, niin ranuja, tosteja etc. saa tietenkin tilattua ennen pelejä, jottei homma mene puihin nälän takia. Mutta otetaan tosiaan vielä tuo polli ennen kolmatta turnausta.
Sitten vain ilmoittautumaan toiseen turnaukseen joka on 15.4 Telakalla!
Malinin ehdotus yhden tai kahden Sensei pisteen saalistukseen paikan päällä kuullostaa erittäin houkuttelevalta. Tuen ehdotusta limited silmät kiiltäen.
Lainaus käyttäjältä: smo - 30.03.18 - klo 10:57
Malinin ehdotus yhden tai kahden Sensei pisteen saalistukseen paikan päällä kuullostaa erittäin houkuttelevalta. Tuen ehdotusta limited silmät kiiltäen.
Unohdin kommentoida tätä, erittäin hyvä ehdotus, mietin miten homma saadaan toimimaan ja ettei pisteitä tule kuitenkaan liikaa jakoon.
Sunnuntaille lekaan ois lainatarpeita:
1x Bitterblossom
1x Flusterstorm
- Anttila
Kiitos vielä Malinille hyvästä ehdotuksesta, eli jos homma menee huonosti, voit siirtyä sivudraftin pariin josta saa pisteitä ja tottakai myös palkintoja. Vaihtoehtoina Rivals of Ixalan tai Masters 25. 3-0 tuloksella 2 pistettä ja 2-1 tuloksella 1 piste.
Kokeillaan ruokataukoa nyt tosiaan 3 kierroksen jälkeen. Pääset heti tilaamaan kun pelisi on loppu, alustavaan listaan voit merkata haluamasi annoksen kohdalle ruksin jo ennen turnauksen alkua, jolloin keittiö on valmistautunut.
Muistathan, että korttitilauksen voi noutaa paikanpäältä! Sivudrafteilla kannattaa saapua n. 14-15 aikoihin!
Voiko dekkilistan toimittaa sähköpostilla etukäteen? :)
Huomenna mukana n. 30 pelimattoa joista osaa ei löydy vielä sivuilta, tule tutkimaan josko löytyisi itselle sopivaa!
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 14.04.18 - klo 21:40
Huomenna mukana n. 30 pelimattoa joista osaa ei löydy vielä sivuilta, tule tutkimaan josko löytyisi itselle sopivaa!
Onko xenoskinejä myös?
Top 8:
1. Atte Vartiainen (Miracles) 2-1 8. Joonas Kylä-Harakka (Grixis Delver)
2. Janne Öhman (Energy Field Miracles) 1-2 7. Ville Kaukoranta (Grixis Delver)
3. Ville Räisänen (Turbo Depths) 2-0 6. Lauri Törnström (Grixis Delver)
4. Mikael Heikinheimo (Maverick) 2-1 5. Ville Kaijasaari (Death & Taxes)
Top 4:
Ville Räisänen 2-1 Ville Kaukoranta
Atte Vartiainen 0-2 Mikael Heikinheimo
Finaalissa allekirjoittaneen lempidekki Maverick haastaa uuden tulokkaan: Turbo Dephtsin.
Ville Räisänen v1-2 Mikael Heikinheimo
Mikael Heikinheimo voittaa finaalin, onneksi olkoon invitational slotista! Onnea myös Villelle hienosta suorituksesta.
Onko turnauksesta jossain vaiheessa tulossa pakkajakauma?
T: nimimerkki Ban delver
Lainaus käyttäjältä: Orion - 17.04.18 - klo 13:59
Onko turnauksesta jossain vaiheessa tulossa pakkajakauma?
T: nimimerkki Ban delver
Huomenna päivittyy pistetilanne, top 8 dekkilistat ja pakkajakauma.
Artikkelista löytyy meta ja dekkilistat. Pisteet päivitän huomenna.
http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-2-legacy-metajakauma-ja-dekkilistat (http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-2-legacy-metajakauma-ja-dekkilistat)
Pistetilanne päivtetty molempiin!
Onko mitään käryä seuraavasta eventistä? Pispakuume on iskenyt ja se vaatii lisää turnauksia.
Mikäli ajankohdasta ei ole tietoa, onko kuitenkin oikein olettaa seuraavan eventin olevan Team Unified Modern?
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 25.04.18 - klo 23:46
Onko mitään käryä seuraavasta eventistä? Pispakuume on iskenyt ja se vaatii lisää turnauksia.
Mikäli ajankohdasta ei ole tietoa, onko kuitenkin oikein olettaa seuraavan eventin olevan Team Unified Modern?
Seuraava event on Team Constructed ja päivämäärä toivottavasti vahvistuu tällä viikolla.
Pistetilanteeseen lisätty KuukaConin ja tiimiturneen pisteet:
http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-divining-shop-turnaussarja-2018-info (http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-divining-shop-turnaussarja-2018-info)
Seuraava turnaus on elokuussa ja tarkka päivä selviää juhannuksen jälkeen. Ei muuta kuin mahtavaa juhannusta kaikille!
Kolmannen pääturnauksen ilmot auki. Turnaus pidetään Artturissa 12.8 klo 11.00.
https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/08/12/ (https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/08/12/)
Jos et omista juuri sitä dekkiä mitä haluaisit turnauksessa pelata niin muista, että dekkivuokras onnistuu. Tiedustelut 0407182163,
[email protected] tai facebook viestillä.
Vähän yli kuukausi turnaukseen ja 27 paikkaa enää jäljellä, joten muistahan ilmoittautua ajoissa!
Kaksi viikkoa turnaukseen ja muutamia paikkoja vielä vapaana! Nimeä listaan ja muista, että dekkejä voi vuokrata!
Jos olet ilmoittautunut, etkä pääsekkään pelaamaan, muista ottaa nimesi ajoissa listalta. Näin saadaan kaikki halukkaan mahtumaan, kiitos ja nähdään 12.8!
-Lauri
Postauksesta oli unohtunut hinta joka on tuttu 25 e.
Muistathan poistaa nimesi listasta, jos et pääsekkään paikalle, jotta kaikkia halukkaat pääsevät pelaamaan!
Listassa tällä hetkellä 78 nimeä, eli paikkoja on pari ainakin vapaana!
Pääturnaukseen saapui 65 pelaajaa, joten pelataan 7 kierrosta ja top8. Top 8 bracket tulee heti kun top8 selvillä.
Top 8:
Lammi Riku (1) Humans 0 vs 2 Halonen Teemu (8) Bant Spirits
Niinisalo Jarno (2) 8-Rack 1 vs 2 Komulainen Ville (7) Jeskai Control
Himmanen Joonas (3) UR Wizards 2 vs 0 Hirvonen Samuli (6) UR Storm
Vartiainen Atte (4) UW Control 0 vs 2 Forrström Henrik (5) Scapeshift
Top 4:
Halonen Teemu 2 vs 0 Forrström Henrik
Komulainen Ville 0 vs 2 Himmanen Joonas
Finaali:
Halonen Teemu 2 vs 0 Himmanen Joonas
Pistetilanteet päivitetty ja seuraava pääturnaus lisätty kalenteriin (30.9).
Jättimäinen kiitos Atte Vartiaiselle pistetaulukko excelistä!
Menkäätten immeiset ilmoittautumaan pelailemaan noppaformaattia!
39 nimeä kirjotushetkellä listassa eli paljon tilaa.
Viikon päästä pelataan! Muistathan, että tilauksesi voidaan toimittaa turnaukseen!
Ruokana tällä kertaa lasagnea ja marraskuun turneessa testaillaan jotain muuta. Käythän ilmoittamassa haluatko liha- vai kasvisversion niin ravintola tietää valmistaa oikean määrän ruokaa!
Sunnuntaina pelataan, vielä kerkeät mukaan turnaukseen! Muistathan, että tilaamasi kortit / tuotteet voidaan toimittaa Artturiin. Tervetuloa ja hyvää viikonloppua kaikille.
Paikalle turnausähkyisen syyskuun lopun Legacyyn saapui 38 pelaajaa. Top 8:ssa kohtaavat:
1. Joonas Kylä-Harakka (Aggro Loam) vs 8. Ville Räisänen (Merfolk)
2. Antti Pemmari (Sneak and Show) vs 7. Ville Kaijasaari (Mono R Prison)
3. Mikael Heikinheimo (UW Blade) vs 6. Tony Palmroth (Sneak and Show)
4. Joonas Eloranta (Aggro Loam vs 5. Joonas Palsio (ANT)
Top4:
Joonas Kylä-Harakka vs Joonas Eloranta
Mikael Heikinheimo vs Ville Kaijasaari
Finaalissa kohtasivat Mikael Heikinheimo ja Joonas Kylä-Harakka. Koska Mikaelilla oli jo Invitational slotti, pojat splittasivat palkinnot ja Joonas Kylä-Harakka voittaa turnauksen ja lunastaa slotin itselleen!
Pistetilanteet päivitetty. Lauantaina luvassa pieni kertaus tämän hetkisestä pistetilanteesta.
top8 listat löytyvät osoitteesta https://www.mtgtop8.com/event?e=20209&f=LE (https://www.mtgtop8.com/event?e=20209&f=LE)
Seuraava turnaus on Modernia ja päivämäärä on 28.10.
Viimeinen pääturnaus on Legacyä ja päivämäärä 4.11.
Vuoden huipentaa Team Unified Modern joka pidetään 2.12. Voittaja tiimi nappaa byet vuoden 2019 ensimmäiseen pääturnaukseen.
Ilmot ovat auki kaikkiin edellämainittuihin turnauksiin, joten eikun nimeä listaan!
Tasan kaksi viikkoa vuoden toiseksi viimeiseen turnaukseen, muista ilmoittautua ajoissa. Formaattina Modern.
Huomatkaahan semmoinen seikka, että kesäaika päättyy 28.10 kello 0400. Älkää olko tuntia liian aikaisin paikan päällä. :)
Posti kämmäilee lähetykseni kanssa (ollut viime viikon perjantaista asti jumissa Helsingin ulkomaan terminaalissa seurannan mukaan) ja vaikuttaa siltä etten ehdi saamaan kaikkia kortteja kasaan pakkaani joten huudellaanpa täällä olisiko kellään lainata tai myydä (maksan 20€ setistä olettaen että pystyt toimittamaan ne turnaukseen) 4x [card]Goblin Rabblemaster[/card] sunnuntain Moderniin?
4 x Rabblemasterii pakattu mukaan.
edit. Lainausta varten siis.
-Simo
Lainaus käyttäjältä: Urposaurus - 27.10.18 - klo 15:17
4 x Rabblemasterii pakattu mukaan.
edit. Lainausta varten siis.
-Simo
Kiitokset kovasti tästä! Pääsee kokeilemaan Modernia noin vuoden pituisen tauon jälkeen Magicista! :)
Muistutan vielä kaikkia kellojen siirrosta (toivottavasti viimeistä kertaa). Kännykät siirtävät todennäköisesti ajan itsestään, mutta olkaahan silti tarkkoja, että olette paikalla oikeaan aikaan!
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 27.10.18 - klo 20:48
Muistutan vielä kaikkia kellojen siirrosta (toivottavasti viimeistä kertaa). Kännykät siirtävät todennäköisesti ajan itsestään, mutta olkaahan silti tarkkoja, että olette paikalla oikeaan aikaan!
Offtopic, mutta: kelloja siirretään vielä lokakuuhun 2019 asti, jolloin EU:n jäsenmaat saavat päättää jäävätkö kesä- vai talviaikaan (toivottavasti talviaikaan) :)
Turnaukseen saapui 54 pelaajaa.
#6 turnaus on jo tulevana viikonloppuna 4.11 ja formaattina Legacy, eli nimeä listaan!
https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/11/04/ (https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/11/04/)
Modern turnauksen top8:
(1) Mikael Heikinheimo (Bant Spirits) 1 - 2 (8)Niko Korhonen (GB Tron)
(2) Jere Hallikainen (Dredge) 2 - 1 (7) Joonas Palsio (Savage Temur)
(3) Janne Laurila (Mono G Tron) 2 - 1 (6) Joonas Eloranta (Dredge)
(4) Henrik Forsström (Scapeshift) 1 - 2 (5) Atte Vartiainen (UW Control)
Top 4:
Niko Korhonen 1 - 2 Atte Vartiainen
Jere Hallikainen 1 - 2 Janne Laurila
Finaali:
Janne Laurila 0 - 2 Atte Vartiainen
Atte Vartiainen voittaa UW Controllillaan finaalissa Janne Laurilan Mono G Tronin! Onnea Atelle! Onnea myös Jannelle hienosta suorituksesta!
Multa ilmeisesti puuttuu yksi piste tuosta (sekä tietty ne mitä tänään sai). Täytyy selvittää ennen turnauksen päättymistä.
Mites muuten tuon tiimikisan kanssa? Parhaasta tiimistähän pääsee yksi invitationaliin mutta todennäköisesti Sensein Harjakerho tulee voittamaan ja kaikilla on jo slotti. Meneekö tuo sitten seuraavalle tiimille?
Lainaus käyttäjältä: JopeSane - 28.10.18 - klo 22:13

Tässä vielä ote tuosta langasta:
1. Invitational kutsu yhdelle tiimin jäsenistä, sekä 200 Sensei's Divining Shop pistettä jokaiselle tiimin jäsenelle. Tiimi saa itse valita kuka Invitationaliin lähtee. (Jos kaikilla tiimin jäsenillä on jo kutsu, tiimikisan kutsu passataan 2. tulleelle tiimille)
Otan yhteyttä yksityisviestitse tuosta puuttuvasta pisteestä niin tarkistetaan.
-Lauri
Tulevana sunnuntaina jaetaan viimeinen pääturnauksesta lohkeava Invitational slotti, joten nyt hoitamaan paikka vuoden siisteimpään turnaukseen!
Ruokana tällä kertaa liha-, lohi- tai kasviskiusaus (vegaani). Käy päivittämässä tiedot ilmoittautumiseen, jotta ravintola osaa varautua oikealla määrillä ruokaa! Salaatti ja leipä kuuluvat myös diiliin.
Muista myös, että tilatut kortit / tuotteet voidaan toimittaa turnaukseen. Valitse toimitustavaksi nouto ja mainitse lisäkentässä asiasta.
Lainaus käyttäjältä: SenseisDiviningShop - 29.10.18 - klo 12:26
Lainaus käyttäjältä: JopeSane - 28.10.18 - klo 22:13
Multa ilmeisesti puuttuu yksi piste tuosta (sekä tietty ne mitä tänään sai). Täytyy selvittää ennen turnauksen päättymistä.
Mites muuten tuon tiimikisan kanssa? Parhaasta tiimistähän pääsee yksi invitationaliin mutta todennäköisesti Sensein Harjakerho tulee voittamaan ja kaikilla on jo slotti. Meneekö tuo sitten seuraavalle tiimille?
Tässä vielä ote tuosta langasta:
1. Invitational kutsu yhdelle tiimin jäsenistä, sekä 200 Sensei's Divining Shop pistettä jokaiselle tiimin jäsenelle. Tiimi saa itse valita kuka Invitationaliin lähtee. (Jos kaikilla tiimin jäsenillä on jo kutsu, tiimikisan kutsu passataan 2. tulleelle tiimille)
Otan yhteyttä yksityisviestitse tuosta puuttuvasta pisteestä niin tarkistetaan.
-Lauri
Niinpä näkyy, pitäisi opetella lukemaan :p
Laskin myös uudestaan pisteet ja pitäisi olla sittenkin oikein. Laskin varmaan ekalla kerralla jotain kahdesti.
Artikkelista löytyy top8 listat, metajakauma, sekä pistetilanne etc.
http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-5-modern-top-8-listat-metajakauma-etc (http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-5-modern-top-8-listat-metajakauma-etc)
Muistutan vielä, että korjatkaa ruokavarauksenne huomiseen mennessä niin ravintola tietää varautua oikeilla määrillä! Kasviskiusaus on täysin vegaaninen.
Onnittelut Forsströmille voitosta sekä Lähteenmäelle erinomaisesta metacallista vaikkei riittänytkään voittoon asti.
Itse lähdin U/W delverillä joka tuntui olevan myös suhteellisen hyvä valinta, mutta myönnän että pari voittoa tuli vastustajien huonojen nostojen takia. Ainoat tappiot tuli swississä että quartereissa Lähteenmäen burnia vastaan.
Virallista pistelistaa ei ole vielä tehty mutta tein itse alustavaa listaa tärkeimmistä sijoituksista (En lisännyt kaikkiin jo slotin saaneisiin pisteitä) :
Lainaa
*Heikinheimo, Mikael 66
*Vartiainen, Atte 64
*Hallikainen, Jere 55
*Kylä-Harakka, Joonas 41
*Forsström, Henrik 40
Äärelä, Tommi 35
Laurila, Janne 35
Himmanen, Joonas 34
Eloranta, Joonas 34
Räisänen, Ville 34
Pemmari, Antti 34
Kaijasaari, Ville 32
Hirvonen, Samuli 31
Korhonen, Niko 29
*Halonen, Teemu 25
Kaukoranta, Ville 25
Palsio, Joonas 24
Ahlberg, Lassi 23
Komulainen, Ville 20
Eli jos oikein laskin niin 100% varmoja inviten saaneita on Äärelä, Laurila, Himmanen (jee), Eloranta, Räisänen ja Pemmari. Eli parista vikasa slotista pystyy vielä kamppailemaan Unified Modernissa.
Myös tiimikisassa voi vielä tulla muutoksia. Jos laskin oikein niin kisassa on vielä mukana momagoyffit (96) ja Satanic Tyrant Werewolf (84), muut tiimit ovat yli 24 pisteen päässä momagoyffeista.
Lainaus käyttäjältä: JopeSane - 05.11.18 - klo 07:39

Käytännössä vain viimeisestä slotista vissiin tapellaan käsittääkseni, olettaen ettei Kaukoranta, Palsio, Ahlberg kolmikosta ainakin kaksi ole samassa tiimissä sillä vain tiimi eventin voittaja saa relevantin määrän pisteitä (8).
Lainaus käyttäjältä: zeeAbe - 05.11.18 - klo 16:13

Päivitetty pistetilanne saadaan vielä tänään illalla sivuille!
Pistetilanne on päivitetty. Top 8 listat ja metajakauma Legacystä tiistaina tai keskiviikkona sivuilla. Samalla myös pohdintaa pistetilanteesta.
Vuoden viimeinen turnaus pidetään 2.12 Telakalla. Formaattina huikea Team Unified Modern. Itse kyseistä formaattia monesti pelanneena, voin suositella ehdottomasti kaikille. Pakkojen yhteensovittaminen on jo itsessään hauskaa ja haastavaa. Mutta viimeistään turnauksessa yhdessä tehtävä kommunikointi ja hengen nostatus tekevät formaatista oman lempparin. Joten nyt tiimi kasaan ja testaamaan! Ensi vuonna pelataan myös kyseistä formaattia.
Ilmo: https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/12/02/ (https://mtgsuomi.fi/turnaukset/2018/12/02/)
Täällä olis ainaki yks kiinnostunu kuka olis vailla tiimiä
#6 turnauksen dekkilistat, meta etc.
http://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-legacy-6-dekkilistat-metajakauma-ja-pohdintaa
Muistakaahan kasata tiimi ja tulla pelaamaan mahtavaa Team Unified Modernia 2.12!
Viikon päästä pelataan, tiimiä kasaan ja 2.12 Telakalle!!
Enää kaksi päivää turnaukseen! Tiimejä ilmoittautuneena on 16 kpl, vielä mahtuu mukaan!
Ruokana tällä kertaa kebabkiusaus ja kasvisvaihtoehtona metsäsienipasta. Hinta 10,50 e.
Turnaukseen saapui 17 tiimiä. Pelattiin 6 kierrosta ja top 4 on käynnissä.
hie
Top4:
#1 Team Epic Saltstorm vs #4 MoMa Goyffit
#2 Sensein Harjakerho vs #3 Satanic Tyrant Werewolf
Finaalissa kohtasivat vuoden kaksi parasta tiimiä: Sensein Harjakerho ja MoMa Goyffit.
MoMa Goyffit voittaa finaalin 2-1!!
Tuleeko dekkilistoja näkyville?
Top 4 listat tulee myöhemmin tällä viikolla.
Tänään illalla artikkelissa lopulliset sijoitukset ja pohdintaa menneestä vuodesta ja tulevasta.
Artikkeli saadaankin sivuille vasta huomenna (ti).
Lopullinen pistetilanne:
https://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-turnaussarja-lopullinen-pistetilanne-etc (https://senseisdiviningshop.fi/artikkelit/senseis-turnaussarja-lopullinen-pistetilanne-etc)
Myöhemmin tällä viikolla vielä infoja lopputurnauksesta ja sinne päässeistä pelaajista, stay tuned!
Lauri pyysi palautetta tiimi turnauksen yhteydessä koko turnaussarjasta ja halusin antaa ehdotukseni julkisesti, jos vaikka keskustelua saataisiin aikaan.
Ensinnäkin, peukku standardin mukaan ottamiselle.
Kaksi viimeistä turnaussarjan pelanneena olen huomannut, että loppuvuodesta on helpommin tyhjiä tuoleja. Johtuuko se siitä, että pistetilanne näyttää niin epätoivoiselta jos olet häntäpäässä taulukkoa? Ehdotukseni onkin, että kun kaudella kerätään pisteitä niin kaikkia PÄÄTURNAUKSIA ei lasketa mukaan pisteisiin. Jos turnauksia olisi esim. kuusi, niin vain viidestä voisi kerryttää pisteet. Tämä helpottaisi mielestäni painetta niiden turnauksien osalta, jotka pelaajat kokevat itselleen hankaliksi. Esim. jos Standard on ihan pakkopullaa niin voi turnauksesta jäädä pois romuttamatta kuitenkaan koko turnaussarjansa tulosta. Luulen että tämä lisäisi mielenkiintoa turnauksiin koko vuoden ajalta. Lisäksi trialeista tulisi merkityksellisempiä ja aktiivisimmat pelaajat palkittaisiin sitä kautta.
Lopputurnauksen palkinnoksi voisi laittaa gp-reissun tai pari, uskoisin että sekin lisäisi turnaussarjan mielenkiintoa. Esim. itselläni ei juuri ole mahdollisuutta lennellä ympäri Eurooppaa pelaamassa jollei joku muu sitä kustanna, joten tämä mahdollisuus olisi kultaakin kalliimpaa kaltaisilleni.
Kiitos peleistä, turnaukset ovat olleet kaikin puolin viihdyttäviä ja hyvin hoidettuja.
Lainaus käyttäjältä: Kaitsu - 03.12.18 - klo 12:49
Tuleeko dekkilistoja näkyville?
Top4 dekkilistat:
MoMa Goyffit
[spoiler]Jere Hallikainen - Vesistön pohjan kaivamista veden syvyyden lisäämiseksi (Dredge)
2 Blood Crypt
4 Bloodghast
4 Cathartic Reunion
1 City of Brass
2 Conflagrate
4 Copperline Gorge
4 Creeping Chill
1 Dakmor Salvage
1 Darkblast
4 Faithless Looting
1 Gemstone Mine
2 Golgari Thug
4 Life from the Loam
2 Mountain
4 Narcomoeba
4 Prized Amalgam
2 Scalding Tarn
4 Shriekhorn
4 Stinkweed Imp
2 Stomping Ground
4 Wooded Foothills
Sideboard:
3 Ancient Grudge
2 Damping Sphere
1 Darkblast
1 Ghost Quarter
3 Lightning Axe
4 Nature's Claim
1 Tormod's Crypt[/spoiler]
[spoiler]Lassi Ahlberg - Illuminati Miracles (UW Control)
4 Path to Exile
4 Opt
1 Spell Snare
1 Oust
2 Search for Azcanta
2 Snapcaster Mage
1 Negate
1 Logic Knot
1 Detention Sphere
1 Vendilion Clique
1 Timely Reinforcements
4 Hieroglyphic Illumination
3 Cryptic Command
2 Jace, the Mind Sculptor
1 Supreme Verdict
2 Teferi, Hero of Dominaria
4 Terminus
4 Flooded Strand
4 Field of Ruin
2 Glacial Fortress
1 Hallowed Fountain
1 Irrigated Farmland
1 Temple of Enlightenment
3 Celestial Colonnade
6 Island
3 Plains
Sideboard:
3 Rest in Peace
2 Dispel
2 Spell Queller
2 Stony Silence
1 Disdainful Stroke
1 Baneslayer Angel
1 Lyra Dawnbringer
1 Vendilion Clique
1 Timely Reinforcements
1 Settle the Wreckage[/spoiler]
[spoiler]Ville Räisänen - RW Burn
3 Mountain
4 Inspiring Vantage
3 Sacred Foundry
4 Arid Mesa
4 Bloodstained Mire
1 Windswept Heath
1 Grim Lavamancer
4 Goblin Guide
4 Eidolon of the Great Revel
4 Monastery Swiftspear
4 Lava Spike
4 Lightning Bolt
4 Rift Bolt
4 Lightning Helix
4 Boros Charm
4 Skullcrack
3 Searing Blaze
1 Shard Volley
Sideboard:
3 Wear//Tear
2 Exquisite Firecraft
1 Searing Blaze
2 Searing Blood
2 Smash to Smithereens
2 Surgical Extraction
1 Grafdigger's Cage
2 Deflecting Palm[/spoiler]
The Epic Saltstorm
[spoiler]Juho Hintikka - Pihviparaati (Grixis Death's Shadow)
2 Blood Crypt
4 Bloodstained Mire
1 Island
4 Polluted Delta
2 Scalding Tarn
1 Steam Vents
1 Swamp
2 Watery Grave
4 Death's Shadow
4 Gurmag Angler
3 Snapcaster Mage
4 Street Wraith
2 Dismember
2 Fatal Push
2 Lightning Bolt
3 Stubborn Denial
2 Temur Battle Rage
3 Thought Scour
2 Faithless Looting
2 Inquisition of Kozilek
3 Serum Visions
4 Thoughtseize
3 Mishra's Bauble
Sideboard:
2 Alpine Moon
1 Anger of the Gods
1 Disdainful Stroke
2 Engineered Explosives
2 Kolaghan's Command
1 Liliana of the Veil
1 Liliana, the Last Hope
1 Snapcaster Mage
1 Stubborn Denial
3 Surgical Extraction[/spoiler]
[spoiler]Panu Karppinen - Aallon Harjalla (Kalat)
4 Cursecatcher
4 Silvergill Adept
4 Lord of Atlantis
4 Master of the Pearl Trident
4 Merfolk Trickster
3 Harbinger of the Tides
2 Phantasmal Image
3 Merrow Reejerey
2 Master of Waves
4 Aether Vial
4 Spreading Seas
2 Wizard's Retort
4 Mutavault
2 Cavern of Souls
1 Minamo, School at Water's Edge
1 Oboro, Palace in the Clouds
12 Island
Sideboard:
2 Spell Pierce
2 Vendilion Clique
3 Mistcaller
2 Echoing Truth
1 Master of Waves
1 Harbinger of the Tides
1 Gut Shot
2 Kira, Great Glass-Spinner
1 Wizard's Retort[/spoiler]
[spoiler]Alex Moisio - Tron
4 Urza's Mine
4 Urza's Tower
4 Urza's Power Plant
5 Forest
1 Sanctum of Ugin
1 Ghost Quarter
4 Expedition Map
4 Karn Liberated
3 Walking Ballista
4 Chromatic Star
4 Chromatic Sphere
4 Sylvan Scrying
2 Ugin, the Spirit Dragon
4 Ancient Stirrings
3 Relic of Progenitus
3 Oblivion Stone
3 Wurmcoil Engine
1 World Breaker
2 Ulamog, the Ceaseless Hunger
Sideboard:
1 Crucible of Worlds
3 Nature's Claim
1 Relic of Progenitus
2 Spatial Contortion
1 Oblivion Stone
3 Thought-Knot Seer
3 Thragtusk
1 Grafdigger's Cage[/spoiler]
Sensein Harjakerho
[spoiler]Atte Vartiainen - HS Affis (Hardened Scales)
3 Animation Module
1 Mishra's Bauble
4 Mox Opal
3 Welding Jar
4 Arcbound Ravager
4 Arcbound Worker
4 Hangarback Walker
4 Steel Overseer
4 Walking Ballista
1 Evolutionary Leap
4 Hardened Scales
4 Darksteel Citadel
1 Blinkmoth Nexus
10 Forest
4 Inkmoth Nexus
1 Pendelhaven
4 Ancient Stirrings
Sideboard:
3 Damping Sphere
2 Grafdigger's Cage
2 Tormod's Crypt
2 Dismember
4 Nature's Claim
2 Karn, Scion of Urza[/spoiler]
[spoiler]Mikael Heikinheimo - Bant Spirits
1 Breeding Pool
2 Botanical Sanctum
1 Cavern of Souls
3 Flooded Strand
1 Forest
1 Hallowed Fountain
2 Horizon Canopy
1 Moorland Haunt
2 Misty Rainforests
1 Island
1 Plains
1 Seachrome Coast
1 Temple Garden
3 Windswept Heath
4 Drogskol Captain
2 Geist of Saint Traft
4 Mausoleum Wanderer
4 Noble Hierarch
3 Rattlechains
3 Selfless Spirit
4 Supreme Phantom
4 Spell Queller
3 Aether Vial
4 Collected Company
4 Path to Exile
Sideboard:
2 Dromoka's Command
1 Eidolon of Rhetoric
2 Gaddock Teeg
2 Knight of Autumn
2 Remorseful Cleric
1 Rest in Peace
2 Stony Silence
2 Thalia, Guardian of Thraben
1 Worship[/spoiler]
[spoiler]Teemu Halonen - Pulu Jäässä (UR Phoenix)
4 Serum Visions
4 Thing in the Ice
4 Thought Scour
4 Arclight Phoenix
4 Bedlam Reveler
4 Faithless Looting
3 Fiery Temper
2 Gut Shot
2 Lightning Axe
4 Lightning Bolt
4 Izzet Charm
4 Manamorphose
2 Island
4 Mountain
4 Scalding Tarn
4 Spirebluff Canal
4 Steam Vents
Sideboard:
2 Abrade
2 Blood Moon
2 Disdainful Stroke
2 Ravenous Trap
2 Surgical Extraction
4 Young Pyromancer
2 Anger of the Gods[/spoiler]
Satanic Tyrant Werewolf
[spoiler]Juha-Matti Vanhatupa - Ghost Army (Bant Spirits)
4 Mausoleum Wanderer
4 Noble Hierarch
4 Drogskol Captain
2 Phantasmal Image
4 Supreme Phantom
3 Selfless Spirit
4 Spell Queller
1 Rattlechains
2 Geist of Saint Traft
4 Path to Exile
4 Collected Company
3 Aether Vial
3 Flooded Strand
2 Botanical Sanctum
1 Breeding Pool
1 Temple Garden
3 Misty Rainforest
2 Horizon Canopy
1 Plains
1 Island
1 Forest
1 Moorland Haunt
2 Windswept Heath
2 Hallowed Fountain
1 Cavern of Souls
Sideboard:
1 Geist of Saint Traft
1 Worship
1 Unified Will
2 Negate
2 Stony Silence
3 Rest in Peace
1 Gaddock Teeg
1 Eidolon of Rhetoric
1 Settle the Wreckage
2 Knight of Autumn [/spoiler]
[spoiler]Erkka Jouste - UrzaTron
4 Urza's Tower
4 Urza's Power Plant
4 Urza's Mine
1 Ghost Quarter
1 Sanctum of Ugin
5 Forest
2 Walking Ballista
3 Wurmcoil Engine
2 World Breaker
2 Ulamog, the Ceaseless Hunger
4 Karn Liberated
2 Ugin, the Spirit Dragon
4 Sylvan Scrying
4 Ancient Stirrings
4 Expedition Map
4 Chromatic Star
4 Chromatic Sphere
4 Oblivion Stone
2 Relic of Progenitus
Sideboard:
1 Crucible of Worlds
2 Dismember
1 Emrakul, the Promised End
4 Nature's Claim
2 Relic of Progenitus
2 Surgical Extraction
2 Thought-Knot Seer
1 Thragtusk[/spoiler]
[spoiler]Henrik Forsström - TitanShift
4 Sakura-Tribe Elder
2 Wood Elves
4 Primeval Titan
1 Reclamation Sage
2 Summoner's Pact
4 Lightning Bolt
1 Explore
3 Farseek
4 Search for Tomorrow
3 Anger of the Gods
4 Scapeshift
1 Prismatic Omen
2 Forest
6 Mountain
4 Stomping Ground
4 Valakut, the Molten Pinnacle
4 Wooded Foothills
3 Verdant Catacombs
4 Cinder Glade
Sideboard:
2 Grafdigger's Cage
2 Broken Bond
3 Obstinate Baloth
2 Tireless Tracker
2 Abrade
3 Damping Sphere
1 Gaea's Revenger[/spoiler]