Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Nautinnollinen Pohjois-Karjalan vierailu  (Luettu 2165 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa tride

Nautinnollinen Pohjois-Karjalan vierailu
« : 03.08.08 - klo 14:47 »
2.7. tuli tieto että Joensuussa on kerrankin sopivaan aikaan lekaa tarjolla. Aikaa pakkojen rakentamiseen oli siis liiankin paljon. Pahimillaan näytti siltä että Parikkalasta paikalle pamahtaa kuusi turttia, joista jopa yhdellä pakka kasassa. Lopulta harjaamaan lähti neljä constructed-ensikertalaista.

”Pakat” saatiin kasaan lukemalla muutamia turnauskertomuksia foorumeilta. Punaiset kortit vaan kasaan ja kappas: lekan aatelisarvot saaneet pakat goblin ja burn olivat valmiit kaatamaan epäonnisen vastustajan. Petteri sai mustan suikkansa valmiiksi ja veljeni pelaama Nautti oli ollut kasassa jo pidemmän aikaan. Sideboardien rakentaminen jäi ainakin itseltäni viime tinkaan ja luotin siihen, että kaverien kansioista löytyy tarpeeksi kortteja. Sain kuitenkin sen valmiiksi, mutta huonohan siitä tuli. Sideni shatterit olivat melko epäkäytännöllisiä ringleaderin kanssa ja side oli muutenkin lähes turha. Yksittäinen Pithing Needle löytyy kuin neula heinäsuovasta ja löytyessäänkin sitä on vaikea käsitellä (Leditkin voivat hajota, tai ainakin niiden pelaajat. Pahoittelut Ichoridia pelanneelle).

Joensuuhun päätimme lähteä turnausta edeltävänä iltana, mikä oli hyvä idea sillä turnaus alkoi jo yhdeltätoista. Lähtöpäivänä alkoi kuitenkin jo pelottamaan: kämppäämme ei ollut avaimia, koska ne oli annettu huoltomiehelle, joka oli käynyt nostamassa jääkaapin suihkuun (häh?) - saunasta olisi ainakin lyhyt matka nauttimaan oluita suoraan lämpimästä jääkaapista. Kämpässä oli siis sattunut vesivahinko, josta ilmoitettiin meille noin tuntia ennen sovittua lähtöaikaa. Laina-avaimet haettuamme corolla ja kuski kiihtyivät venäläisten liftareiden ja bemareiden peliliikkeisiin tiellä.

Cityyn päästyämme suuntasimme markettiin ja sieltä suoraan testailemaan - highlandereita. Elffi pyörähti neljännellä vuorolla voittaen nelinpelin. ”Oikeiden pakkojen” testaaminen jäi yllättäen liian vähäiseksi, eikä mitään järkeviä muutoksia saatu aikaan. Teimme vain yhden päätelmän: ainut pitkään kasassa ollut pakka (Ub Naut) olikin huonoin. Suikka ja goblinit kun olivat vaan ylivoimaisia. Tämän päätelmän jälkeen Nauttia pelannut veljeni hajosi ja päätimme kaikki käydä nukkumaan ja miettiä aamulla lisää. Ei ensimmäisestä turnauksesta kannata ottaa liikaa paineita.

Aamulla nautimme kuitupitoista kaurapuuroa runsaalla suolalla, joka osoittautui oivaksi valinnaksi (syödyn kaurapuuron määrä näytti olevan suoraan verrannollinen turnausmenestykseen). Muiden pelaajien napattua dci-numerot ja veljen haettua kämpille unohtuneet Smotherit aloimme valmistautua turnaukseen. Viime hetken varmistus, että pakoissa on 60 korttia epäonnistui. Nautissa oli vain 58 ja omalla sidelläni vain 12 korttia. Asia korjattiin nopeasti ainoilla järkevillä korteilla, jotka sattuivat mukaan ja pelit alkoivat.

Goblinin peliselostukset ovat sen verran turhia, ettei pelejä kannata muistella. Ainut itselleni mielenkiintoinen peli oli Schembon Enchantressia vastaan, eikä siinäkään omilla päätöksillä ollut oikeastaan mitään vaikutusta. Muiden parikkalalaisten peleistä tiedän sen, että stiflet ja noughtit nousivat turhankin hyvin ja suikan theraphyt osuivat näppärästi.

Parikkalalaisten tulokset:
1. Panu  - Ub Naut (5-0)
4. Aapo - Goblin (3-2)
7. Ari - Burn (3-2)
11. Petteri - Mono-B Suicide (3-2)

Noughtit:
+ Murphyn lait eivät toimineet (confidant-stalker, yms.)
+ Aloittelijan tuuri ja ystävällinen ilmapiiri
+ Kauppakadun pitsapaikka
+ Kotimatkan minimasterit
+ Paljon pelaajia
+ Saastuneet suistot

Piledriverit:
- Burni mätsupit, muutenkin punaiset pakat
- PALKINTOBUUSTERIT (seizeille olisi ollut käyttöä)
- Jääkaappi

Parikkala kiittää ja tulee koittamaan uudestaan heti kun on mahdollista.
« Viimeksi muokattu: 03.08.08 - klo 14:52 kirjoittanut tride »

Poissa Vilhis

Vs: Nautinnollinen Pohjois-Karjalan vierailu
« Vastaus #1 : 03.08.08 - klo 15:08 »
"Seuraavaksi Parikkala." -fraasi kuuluu aina junassa, kun matka käy kohti kotoista Karjalaa. Pitäs kyl joskus pistäytyä Jenssin Fantsussa kotimatkalla. Niin ja rapsukin oli ihan jees.
Lainaus käyttäjältä: Gerry Thompson
In the grand scheme of things, a single loss means nothing. By putting the emphasis on winning, I set unrealistic expectations for myself. Once winning stopped being my main goal, I was able to enjoy Magic again.