No ilmeisesti ei paljo kiinnosta. 
Äläs nyt Omnicum. Minua kiinnostaa oikein paljon. Koin suunnattomia riemunpuuskahduksia lukiessani noita muutoksia. Lopultakin legendat saivat olentotyyppinsä ja vieläpä suhteellisen hyvät sellaiset. Lisäksi Wizardin velhot keksivät pari mielenkiintoista ratkaisua artikkelissa mainittuihin ongelmiin, jotka minäkin olin arvannut. Ehdottomasti parhaimmat uudistukset -joista minä myös riemastuin - olivat nämä:
Zombie Master (Lopultakin. Pitkän ja antoisan odotuksen jälkeen tästä tehtiin vihdoin ja viimein oikea Zombi,
as it shoud be!)
Psionic Entity (Beastia minäkin olisin toivonut ja onneksi siitä tehtiin sellainen.)
Kobold Drill Sergeant,
Kobold Overlord,
Rohgahh of Kher Keep (Tosi hyvä juttu, että näistä tehtiin Koboldeja. Ottivat hyvin oppia
Kobold Taskmasterista.)
Nameless Race (Repesin. Tästä tulee näemmä oikeutetusti ainoa olento, jolla ei ole olentotyyppiä, hehe.)
Whippoorwill (Lopultakin tästä tuli lintu.)
Thelonite Monk (Ehdinkin jo odotella, että koska tästä tehdään ötökkä.)
Aysen Crusader (Arvasin jo aikoja sitten, että tästä tulee vielä ongelmia, kun olentotyyppien massauudistus tulee. Wizardsien ratkaisu tämän kanssa oli oikeastaan todella hyvä.)
Grandmother Sengir (Jee. Nyt vanha kunnon isoäitikin on vampyyri.)
Ihsan's Shade (Hehee. Ihsan taitaa olla ainoa valmis Shade, joka ei omaa Shade-ominaisuutta.)
Dungeon Shade (KYLLÄ! Lopultakin rakas
Dungeon Shadeni on ihka oikea Shade.)
Entropic Specter (Oikein hyvä homma, että tämä on nykyään myös Specter.)
Pit Spawn (HAHAA! Nyt tämä on demoni ja nyt sen voi pistää superkovaksi lisäksi demonipakkaan. Loistavaa!)
Jhoira's Toolbox (Se on ötökkä.)
Hunting Moa (Kun yhdistetään peto ja lintu, niin saadaan...Petolintu.)
Sacred Prey (Lopultakin joku selvitti minulle, että heppa on saalis eikä tuo sininen..."kissa".)
Volrath the Fallen (Tiesin tämän aina olevan Shapeshifter ja vasta nyt se tehtiin sellaiseksi.)
Tidal Visionary (Kuvasta näkee selvästi, että tuo on Merfolk ja vasta nyt se tunnustetaan yleisesti.)
Vodalian Hypnotist (Sama juttu kuin edellinenkin.)
Ceta Disciple (Ja taas sama juttu.)
Seton's Scout (Repesin taas. Centaur Druid Scout Archer. Tämä onkin sitten ainoa tasan neljä olentotyyppiä omaava olento. Tästä tulee varmaan hauskan näköinen, jos ja kun se reprintataan.)
Wormfang Behemoth,
Wormfang Manta,
Wormfang Newt,
Wormfang Turtle (Lopultakin ne saivat kunnon olentotyyppilisät (Fish, Fish, Lizard, Turtle).)
Chromeshell Crab (Se on rapu.)
Rustspore Ram (Sheep. Kolmas kerta, kun repesin.)
Trained Orgg (Kyllä. Vihdoin ja viimein
Trained Orggikin on Orgg eikä vain Beast.)
Mukaan mahtui toki myös pari ihmetysta:
Fungusaur (Häh? Nyt se on pelkkä Fungus. Miksei se voi olla Fungus Lizard, kun kerta liite "-saur" tuntuu viittaavan liskoihin?)
Cyclopean Mummy (Minä ainakin pitäisin zombin ja muumion erossa toisistaan, mutta jos tarkemmin ajattelee, niin onhan tuo muumio kieltämättä elävä kuollut eli zombi.)
Ivory Guardians (Muistelin jotain tällaisen kortin olemassaolosta. En ole ihan tyytyväinen Wizardsin ratkaisuun tämän kortin kanssa, mutta täytyy kyllä myöntää, ettei tämä ollutkaan mikään hellpo tapaus ja tämän toteaa myös artikkelin kirjoittaja Mark Gottlieb.)
Reef Pirates (Näistä tulee siis zombeja. Mustuudestaan huolimatta ei nuo kyllä kuolleilta näytä.)
Pyric Salamander (Mielestäni kaikki salamanterit pitäisi muuttaa liskoiksi.)
Yavimaya Barbarian (Barbarian Elf - > Elf Barbarian. Siis ei ole totta. Mikä muutoksien kuningas.)
Sekä valitettavasti pari pettymystäkin:
Headless Horseman (Wizards mokasi tekemällä tästä zombien, koska ainakin tarinan mukaan kyseessä olisi kummitus. Spirit Soldier kunniottaisi alkuperäistä tarinaa paremmin kuin nykyinen Zombie Knight.)
Darkling Stalker (Blääh. Miksei tästä tullut Spirit Shadea, kuten
Dungeon Shadestakin. Lukeehan tässäkin alun perin Spirit ja kortin kuvakin tukee tätä.)
Phyrexian Colossus (Aargh! Ei tuo mikään Golem ole vaan Construct!)
Monk Idealist,
Monk Realist (Miksei näistä tehty Munkkeja, kuten
Reliquary Monkista?)
Mirror Entity (Äääh. Enää ei mainita
Mistform Ultimusta olentotyyppejä listattaessa vaan nyt joku tyhmä Mirror Entity. Blääh.)
Huoh. Täytyy kyllä myöntää, että tuota muutosta oli jo odotettu kauan ja ihan hyvä, että se lopultakin tuli. Tästä tulee kyllä mielenkiintoista uusien pelaajien kanssa, kun joku pelaa
Coat of Armssin tai jonkun muun kaikkiin tiettyyn olentotyppiin vaikuttavan kortin, koska nyt joutuu selittämään niille: "Kyllä tuo on Human, vaikkei siinä niin luekaan. Pääasia on, että se näyttää ihmiseltä." Koska tuo astuu voimaan tuo muutos vai onko se jo voimassa?