En puhukkaan presidenttivaaleista vaan eduskuntavaaleista. Eduskunta voi säätää perustuslakia uudelleen(myös niitä kohtia jotka koskee presidenttiä ja presidentin valtaa) kun taas presidentti ei
Ah, hups. Sama koskee silti myös eduskuntavaaleja sikäli, että tuskin kukaan uskoo sielläkään menestyvän kyseisellä vaalilauseella. Tiedän kyllä.
No on sillä ihan pantava vaimo. Vakavammin: Missä ihmeessä pressan pitäisi onnistua tai epäonnistua? Kekkoslovakia meni jo.
Presidenttiys on mun nähdäkseni historiallinen ja diplomaattinen instituutio. Arvojohtajuudestakin kuulin jotain puhuttavan vaalien aikaan. Voin myös asenteellisuudestasi päätellä, että jos meillä olisi vasemmistolaisempi presidentti, tuskin olisit täällä haukkumassa presidenttiä turhaksi pestiksi. Voin toki olla väärässä, mutta toistaiseksi kaikki merkit viittaavat moiseen.
Meh. Arvojohtajuus viittaa juuri siihen edustuksellisuuteen, että presidentti on (pääministerin lisäksi toki) edustamassa Suomea ulkomailla. Lisäksi vaikkei hänellä todellista valtaa olisikaan päättää asioista suoraan, on hänen mielipiteillään ja lausunnoillaan silti melkoinen painoarvo edelleen. Hahah tottakai olisin jos katsoisin ettei valinta ole oikea, en mä itse lue itseäni sen enempää vasemmalle kuin oikeallekaan tai keskellä sen enempää. Sikäli kuin tämä ole haukkumista, koska haukkumisen ja kritisoinnin erottaa se että haukkumisen takana ei ole perusteita. Mutta joo, ymmärrän kyllä merkit ja siltähän se tosiaan voi vaikuttaa. Voin silti vakuuttaa, etten ole mikään vasemmistolainen pakkokapinoitsija.

Niinkauan kuin Afganistanin rauhanturvaoperaatiolla on takanaan kansainyhteisön ja etenkin Jenkkien tuki, ei huolto Afganistaniin lopu. Käytännössähän suurin osa materiaalista kuljetetaan konteissa Pakistanin läpi, ja en tiedä tahi ymmärrä miten Syyrian ja Iranin tilanne tähän olennaisesti vaikuttaa. Tästä aiheesta olisin oikeasti kiinnostunut lukemaan jonkun uutisen tms. jossa todetaan että huoltoreitti Pakistanin läpi ei ole mahdollinen.
Miehistönkuljetus on hoidettu lentäen Afganistanissa olevilta kentiltä, ja vaatii aika paljon että tämän saisi kapinalliset estettyä, joten on harhaluuloista ja todellisuudesta vieraantunutta paskaa väittää että minkään maan joukot olisivat motissa, ja tällaiset väitökset herättää automaattisesti ajatuksen että tämä ei ole kertomasi ainoa kohta jossa on asiavirheitä.
Lähde: Suomalainen upseeri joka oli Afganistanissa.
Ensiksi pisteet erinomaisesta lähteestä, mitä lähempää tieto on sitä parempi ja uskottavampi se on. Pakistanin lisäksi osa huoltoyhteyksistä kulkee käsittääkseni Venäjän kautta, ja mm. ne uhataan sulkea. Myös käsittääkseni (ja korjaa ehdottomasti jos tieto on väärä) pääasiallinen huoltoyhteys kulkee Iranin rajan vierestä, ja he ovat julkisesti USA:lle ilmoittaneet katkaisevansa puolustuksellisen asejärjestelmänsä turvin kyseisen reitin jos katsovat olevansa siihen pakotettuja. Nykyiset USA:n heihin kohdistaman pakotteet esimerkiksi eivät heidän mukaansa vaikuta todellisuudessa mitenkään heidän toimintaansa kun ne ovat olleet ilmeisesti tavallaan voimassa jo vuosia, vaikkakaan ei virallisesti/että asiasta olisi suuremmin ilmoitettu, mutta että toiminta on ollut sitä luokkaa. Ja tosiaan jenkit niitä pakotteita nimenomaan asettavat, joten jenkkien tuki asiassa on hieman kyseenalainen sikäli. No tuohon en osaa itse vastata muuten kuin että oletan, että kyseisen lentokoneen voi ampua alas siinä missä minkä tahansa muunkin. Mutta edelleenkin, jos kyseessä on sotilas joka oikeasti tietää mistä puhuu, on hän tietenkin hyvin suurella todennäköisyydellä parempi tietolähde kuin yksikään lehti, joihin itse joudun turvautumaan.

Hassuja väitteitä. Kai tiesit, että Niinistö ei ole varsinaisesti Kataisen ylin ystävä, vaan herrojen välejä voidaan luonnehtia esimerkiksi sanalla "muodollinen"? Niinistöllä ei siis mitenkään loputon valta eduskunnassa (jossa siis hänellä ei oikeasti ole mitään toimivaltaa) tai puolueessaan. Lehdistöä vähänkään seuraamalla on itse asiassa voinut huomata, että Niinistö on melko reilustikin erimieltä Kataisen kanssa monessakin asiassa.
Tiesin toki. Siitä, onko näin oikeasti vai vain lehtien mukaan, voidaan toki olla montaa mieltä mutta oletetaan näin. En missään vaiheessa sanonut loputon, sanoin virallisia valtaoikeuksiaan ja toimivaltaansa (melko pienet) suurempi. Silti, ainakin puolueensa sisäisesti, hänellä toki on vaikutusvaltaa jo työhistoriansakin vuoksi väistämättä. On toki melko paljon, pakko myöntää, ja mielestäni hyvä niin ja toivon että se on totta. Säilyypä ainakin se tarpeellinen määrä jännitettä puolueen sisälläkin.

EDIT: Quotemisvirhe korjattu.