Facebookista löytyy ainakin MTG Kouvola -ryhmä.
Kouvolassa on itseasiassa suhteellisen suurikin MTG-skene, tosin hieman jakaantunut. PkP:llä käy tosiaan lauantaisin nää EDH-mursut peleilemassa + pelailevat Commanderia myös satunnaisesti omissa porukoissaan. Veikkaisin että sitä "EDH-only" porukkaa on semmonen 10-20 ihmistä, tosin toki osa suostuu pelailemaan myös GER Highlanderia.
Toi Kouvolan Puolenkuunpelien MTG-toiminta on siis ton viikottaisen EDH-ringin lisäksi melko casuaalia. Yleensä aina kun tulee uutta settiä, niin draftia ainakin on ollut. Toivotaan kyllä että saataisiin Kouvolankin PkP:hen vähän aktivoitua sitä toimintaa, että voisi ruveta järjestämään joskus tulevaisuudessa esim. FNM:ää tai muita sanktioituja turnauksia. Tarvittaisiin myös aktiivinen judge. Tällä hetkellä käydään turnauksissa, prelluissa, FNM:ssä siis lähinnä kimppakyydeillä tai junalla Lahden PkP/Fantsu ja sitten tosiaan noita edellämainittuja Kotkan Myllyn -turnauksia.
Lisäksi KyAMK:n opiskelijat Kasarminmäellä muodostaa oman MTG-keskittymän. Noin 15pelaajaa, joista ehkä 8 pelaillaan aktiivisesti. Järjestetään tossa kampuksella randomisti 8-12 pelaajan turnauksia (standard, modern, draftia). Sekä tosiaan pelaillaan ja vaihdellaan kortteja arkisin varmaan 2-4 kertaa viikossa mm. Rytmi-Katissa (standard, modern, pauper, EDH, GER Highlander ja muutamalla on Legacy -deckkejäkin).
Että kyllähän Kouvolasta löytyy se 40+ enemmän tai vähemmän aktiivista pelaajaa, tosin vain tiettyihin formaatteihin osa jumittuneena.
Mutta tosiaan kannattaa liittyä Facebookissa sinne MTG Kouvola -ryhmään, niin siellä voi sitten aina kysellä peliseuraa etc.
