Ja tosiaankin ne EDH dekit olisi voinut valita vähän suuremmalta joukolta ihmisiä kun niitä teille tarjottiin kerran laajemmin kuin mennä siitä missä aita on matalin. Nyt pari dekkiä oli niin naurettavan paskoja että katselin mielummin kiloboxisealediä kuin niillä nysväämistä.
Itse tämän eventin aikana mietin ensimmäistä kertaa tosissani tuota huutokaupan dynamiikkaa, ja aika nopeasti tulin siihen tulokseen että formaatin itseään korjaavasta luonteesta huolimatta sille kuinka isoja eroja dekkien hyvyyksissä sietää olla on myös yläraja. Käytännössähän mitä isommat erot, sitä alemmas parhaista dekeistä mennään. Kuudella kortilla pystyy vielä pelaamaan Magiccia mutta neljässä tai jo viidessäkin ollaan todella pahasti nostojen armoilla. Mielestäni ihannetapauksessa parhaista dekeistä voisi mennä kuuteen tai ehkä juuri ja juuri viiteen korttiin. Nyt puolella pakoista lähdettiin kuudesta kortista ja matalista lifeistä tai alempaa.
Alla vielä EDH-osion tulokset jotka kävin tätä varten kaivelemassa. Näyttäisi että ääripäissä Anax and Cymedeä aliarvostettiin ja neljästä käsikortista lähteminen vähemmän yllättäen ei toiminut, mutta muuten kalliit bidit hyvistä dekeistä tuottivat tulosta.
Häyrynen Anax and Cymede 8/25
3-0
Lindroos Aurelia 8/25
1-2
Juntti Tomorrow, Azamis Familiar 8/21
2-1
Tauschi Mimeoplasm 8/19
1-2
Hallavo Jarad, Golgari Lichlord 7/25
0-3
Alkio Sisters of Stone Death 7/20
1-1
J. Niemi Jaya Ballard 6/25
2-1
Kaapro Zedruu the Greatheart 6/25
1-2
Eskelinen Kaalia of the Vast 6/11
1-2
Ihonen Rhys, the Redeemer 6/15
2-1
M. Niemi Mayael, the Anima 6/13
2-1
Hukka Prime Speaker Zegana 6/11
1-2
Rikola Edric, Spymaster of Trest 5/25
2-1
Tiinus Sliver Queen 5/25
2-1
Häggkvist Thraximundar 5/14
2-0
Rantanen Thassa, God of the Sea 4/25
0-3