Poromagia

Kirjoittaja Aihe: Tehdään Ruotsista siirtomaa  (Luettu 3595 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Rancid-

Tehdään Ruotsista siirtomaa
« : 27.10.14 - klo 23:22 »
Mun ei koskaan pitänyt lähteä Tukholmaan. Arttu kuitenkin onnistui houkuttelemaan jakamaan kanssaan hotellihuoneen (kamoon, kuka niitä nappisilmiä nyt voisi vastustaa?) ja yhtäkkiä olinkin varannut myös lennot, jotka kuulemma kaksi viikkoa aiemmin maksoivat noin puolet vähemmän. No, sattuuhan näitä.

Mites sen dekin laita sitten? Porotour-Standardissa aggro-Abzan tuntui juuri siltä, miltä kolmivärinen midrange-aggro kolmiväristen midrange-kontrollien täyttämässä maailmassa tuntui, eli Pasi kuskaa -osastolla oltiin vahvasti. Switcheroo kutsui siis, ja GP Los Angelesin top-kasista löytyikin Brad Nelsonin pilotoima dekki, jonka sen kummempia miettimättä tai testaamatta otin omakseni: "eihän tästä puutu kuin Rocit ja temppelit ja jotain pasketta". Temppelit ja jotain pasketta sai helposti Poroilta, kuten myös pari sniperoitua tirppaa. Loppuihin lintuihin sain suretipsit Tuurinkoskelta, ja dekki oli valmis pelitestausta eli swissirundeja varten.

Samaan aikaan toisaalla vähemmän paha kaksoisolentoni Markku Heikkilä kyseli dekkiä lainaan GP:lle jo edeltävänä keskiviikkona. En hennonut kertoa miehelle, että aggro-Abzan ei ole kovin hyvä idea, koska toinen vaihtoehto olisi ollut Jeskai Ascendancy. Shippasin siis 60 yksikköä junkkia dekkiboksiin ja "pelastin" kaimani GP-reissun. Enää olisi yksi este ohitettavana: torstain ja perjantain välisenä yönä Steam päästäisi Civilization: Beyond Earthin irti.


Oerjantai

Ihmismieli oli kuitenkin tällä kertaa konetta vahvempi, ja Pirkkalan lähes kansainvälinen lentokenttä kutsui perjantai-iltana. Parin tunnin luppoaikaa bussin saapumisen ja koneen lähdön välillä kuluttamassa oli Tampereen toiseksi kaljuin ja eniten Susikoira Roi -vitsejä osaava mies, Ville Kaukoranta. Erehdyin pelitestaamaan Kaken Jeskaita vastaan, ja perinteinen "tääkin dekki on paskaa" -hajoilu iski parhaaseen mahdolliseen aikaan. No, näillä mennään ja ei kai noita nyt niin paljoa vastaan tule.

Porvoolaisen jonottamisen jälkeen ovet äärimmäisen komeaan Saab Turboprop 2000 -lentokoneeseen aukesivat, ja siellä odotti paitsi ehkä kuumin näkemäni ei-tsekkiläinen lentoemo, myös VR:n junan vaunua kapeampi koneen runko. I shit you not: joka rivillä oli toisella puolella kaksi penkkiä, toisella yksi ja näiden välissä naurettavan kapea kulkukäytävä. Jos joku muuten ei vielä hoksannut tätä koneen nimestä, työntövoimaa tähän vehkeeseen ei todellakaan tuottanut suihkumoottori.

No, pienestä ja keskisuuresta turbulenssista sekä Susikoira Roi -vitsien konsentraatiosta huolimatta selvisimme elossa Arlandaan asti, missä astuinkin sitten miinaan nimeltä "kuuntele Marden suretipsejä joukkoliikenteestä". Oli nimittäin kuulemma ihan hyvä juoni ottaa juna Upplands-Väsbyn asemalle. Ainakin jos haluaa sieltä sitten kävellä neljä kilometriä hotellille pientareita pitkin. Reissun alkupuolella näkyi jotain lupaavan näköisiä bussipysäkkejä, joiden kautta kulkevat linjat olivat tässä vaiheessa lakanneet liikennöimästä useita tunteja aiemmin. No paskaakos tässä, kyllähän sitä tuollaisen lenkin huvikseen kiskaisee ja tsekkaa kymmenen minuutin välein Google Mapsista ettei olla eksyksissä.

Hotellilla tuli taas kerran hoidettua perinteiset suomalaisten morjenstelut, suolailut ynnä muut pakolliset. Huoneeseen päästyämme Arttu tarjosi mahdollisuuden työntää käden pussiin ja kouraista suullisen pähkinöitä. Minähän otin, ja sen jälkeen maistuikin ensin vesi ja sitten uni.


Caturday

Hissillä aamiaista kohti laskeutuessa mainitsin Artulle aiemmin havaitsemastani vitsihuumorista: paikallisen tupakointikiellon merkki oli luovasti modifioitu muotoon "Rökning för juden". Itse aamupala olikin sitten hyvinkin keskinkertaista settiä, mikä oli hotellin näennäiseen tasoon nähden selkeä pettymys.

Samoin itse GP alkoi vähän miten sattuu -tasoisesti. Ovet saatiin auki vasta vartti ennen turnauksen ilmoitettua alkamisaikaa, ja kun player meetingin istumapaikat tulivat julki, kävi ilmi Gordian Knotin ensimmäinen kunnon posautus. Suurella osalla pelaajia oli nimittäin väärät bye-lukemat. Onneksi tämä saatiin korjattua nopeasti, eli turnaus alkoi vain kolmisen varttia myöhässä.

Bye-korjausjonossa Hannulla ja GG:llä oli merkittävästi allekirjoittanutta paremmat techit, ja Switcheroo resolvasi taas kerran. Paskajonossa ollut tuuttari ei muuvia arvostanut, vaan tuli sössöttämään että menepäs takaisin perälle. Selitin sille että tää on eri jono, tervetuloa tähän, mutta kaveri meinasi käydä päälle kun kirjoitin DCI-numeroani toimitsijalle. Jossain kohtaa tarjosin kaverille kupillisen STFU:ta, mistä tyyppi ilmeisesti närkästyi niin, että totesi ettei näin epäkohteliaalle kaverille kannata yrittää opettaa käytöstapoja. Tai sitten se tajusi, että toimitsija ottaa sen vastaan just nyt, ihan sama.

Päätuomari: "Meillä on tänään 1040 pelaajaa, eli tämä on suurin turnaus koskaan Ruotsissa, kiitos kaikille kun olette täällä"
Yleisö: *cheers*
Päätuomari: "Haluan myös kiittää WotCia ja Gordian Knot Gamesia turnauksen järjestämisestä"
Päätuomari: *pause for applause*
Yleisö: *crickets*

No, sitten pelattiin jotain mätsikkiä. Alkuun tuli pari voittoa, kun yksikin hölmö vastustaja otti ekassa pelissä 11 päähän omista ländeistään ja tokassa se ei tehnyt mitään kun kaksi demonia ajoi siltä naaman sisään. Neljännellä rundilla rakas ystäväni Flood Screwings kävi kylässä, ja viitosrundilla vein sen vastustajan luo kylään. Ja sitten ne rattaat tippui alta oikein toden teolla.

Rundien 6 ja 7 vihut pelasivat nimittäin, tittirii, paskinta Standard-kombodekkiä sitten Quill-Druidin, eli Jeskai Ascendancya. Luonnollisesti Murphyn laki kävi kylässä ja otin molemmilta pataan 2-1 erinäisten raivotilttiä aiheuttaneiden vaiheiden jälkeen. Turnauksen viimeisen pelin häviäminen nimittäin vaati seuraavaa:

- vastustaja nostaa kaksi Sylvan Caryatidia, sillä nostin vain yhden Crackling Doomin ja kasan muita pistepoistoja manamiehiin
- vastustaja nostaa kaksi Arc Lightningia, sillä muuten Goblin Rabblemasterit ajavat naaman sisään valoa nopeammin
- vastustaja nostaa kaksi Jeskai Ascendancya, sillä ensimmäiseen oli poisto
- minä en nosta yhtään demonia enkä pulttia nopeuttamaan kelloani

Eniten tuossa viimeisessä tappiossa vituttaa se, että kyseisen vastustajan Ascendancy-buildi oli vieläpä aivan paska sisältäen mm. Taigam's Schemingejä. Toisaalta Kovelo oli hävinnyt Whelming Waveen, eli osattiin sitä vissiin muuallakin.

Hyvä ruoka -> parempi mieli, joten safkalle vei miehen tie. Pian puhelimeen tippuikin kutsu tiimidraftille, ja mitäpä muutakaan GP-scrubaaja tekisi. Buustereita hankittaessa todettiin, että paras juoni on ostaa diilereiltä 80 euron boksi ja draftata siitä kahdesti. Draftauksen ja pakanrakennuksen jälkeen oli kuitenkin viikonlopun todellisen main eventin aika, eli Saimu yrittäisi suklaahaastetta. Onnistuihan se perhana, ja murskasi vieläpä voimassa olleen ennätyksen. Joku muu saa kertoa haasteen speksit, koska en kuitenkaan muistaisi kaikkea. Puoli kiloa suklaata meni kuitenkin Saimun haaviin alle seitsemässä minuutissa.

Puoli boksia Khans of Tarkiria meni tällä välin tuntemattomaksi jäävän koijarin haaviin, nimittäin kukaan ei ollut draftauspaikalta poistuttaessa tajunnut napata sitä mukaan. Ei sitten ollutkaan ihan niin halpa drafti. Itse draftissa firstpickasin Murderous Cutin ja vastaanotin Joonalta headscratcherin mallia Ankle Shanker vs Mardu Charm vs huonompi kortti pussista, josta puuttui common. Oletin, että tästä olisi otettu foilipommi, mutta vastaus olikin kuulemma Debilitating Injury. No, joka tapauksessa lopun ykköspussin aikana päädyin Abzanille, johon Shanker lopulta splashattiin fetsillä ja bannerilla, koska muuten loppuisi pelattavat kesken. Onneks muuten keskinkertaisessa dekissä oli sentään Hooded Hydra ja Duneblast, joilla pelejä saattaisi voittaa.

Joonan Mardu oli vähän liian nopea mun jynkkyläjälle, mutta Miikan Temur ja Heikkilän emmätiiämikäjeskai hyytyivät sopivasti cuoraistuihin ponmeihin. Myös tiimikaverit eli esko.dec ja GG harjasivat oman osuutensa kunnialla, ja saaliiksi taisin saada Dig Through Timen ja jotain. Sanoin pojille, että kuskaan herkut omaan huoneeseen ja liityn sitten seurueeseen aulabaarissa. En muuten liittynyt, koska huoneesta löytyi rommipullo ja drawbackina sen omistajat. Ei se mitään, loppuilta meni kuitenkin nauttimalla rompetta, youtube-sulkeisia ja aitoa menoa.


Funday

Aamupalan jälkeen lähetin kotihobittini hoitamaan päivän työurakkaa ja aloin itse houkutella GG:tä tiimihylkeen pariin samalla kun muutuin enemmän tittelini näköiseksi. Sami sai houkuteltua Knullbergin kolmanneksi tiimin jäseneksi, ja thunderbirds are go. Dekeiksi muodostui jynkyttävä Abzan (Miika), ihan liian aggressiivinen Jeskai (yours truly) ja vuoden limited-dekki, Secret Plansin ja Trail of Mysteryn ympärillä pyörivä morph-herkku, jossa saattoi sitten olla ihan vähän jotain Clever Impersonatoria, Dig Through Timeä ja Pearl Lake Ancientia kyljessä.

Joukkuehylkeessä pelit oli taas kerran ihan helevetin mielenkiintoisia suhteessa dekinrakennukseen ja itse dekkeihin, joten ei siitä sen enempää kuin että mentiin 3-1-1. Olle Råden tiimikaveri, jota vastaan pelasin, vaikutti olevan pilvessä, mutta en kehdannut kysyä. Vikalla kierroksella meidät pairattiin ylöspäin turnauksen ainoaa 4-0-tiimiä vastaan, ja kaverit vaikuttivat rehellisen paistikkailta keskellä istunutta jantteria lukuun ottamatta. Matsin ratkaisupelissä Samin vastustaja sitten pitikin playlta kuusi ländiä ja Throttlen. Ansaitulta tappiolta miehen pelasti ainoastaan se, että Samin Rakshasa's Secret millasi Pearl Lake Ancientin.

Illalla aulabaarissa päti taas kerran ruotsalaiset random-säännöt: Saarisen kaljoittelu paitsi kiellettiin, bisset myös takavarikoitiin siihen saakka, kunnes Olli poistuisi paikalta. Itse puolestani astuin seuraavaan miinaan: vodkacolan hinta aulabaarissa oli rapeat 99 kruunua eli 11 euroa. Sen voimalla kuitenkin pystyi osallistumaan maailmanparannustalkoisiin Hannun, Artun ja muutaman hiljaisemman valtiomiehen kanssa. Illan aikana onnistuttiin määrittelemään ainakin seuraavat:

- paska jätkä, jonka arkkityypiksi valikoitui Esko Virri
- tyhmä, arkkityyppinä perkules
- hölmö, arkkityyppinä mestari Oksanen

Tarkemmat määritelmät jätettäköön arvailujen varaan. Sen sijaan mainostan jo tässä vaiheessa parhaiden ihmisten kännimodoa vol. 2, joka näillä näkymin pärähtää eetteriin vuodenvaihteen tienoilla.


Le aftermath

Aamulla herätys koitti miellyttävään kukonlaulun aikaan, ja neljä tamperelaista ulostautui hotellista aamukuudelta. Firmalta A tilattu taksi ei meinannut saapua paikalle riittävän nopeasti, joten harkitsimme vakavasti kilpailevan taksiyrittäjä B:n vapaata pirssiä. Vieressä oli kuitenkin A-puljun toinen taksi, joka pelasi muuviimme Ertai's Meddlingin. Suspendia odotellessa paikalle ehtikin toinen A:n auto, jolle käytiin kertomassa, että sinä muuten otat nämä paistit kyytiin tai ne menee kilpailijalle.

Reissun viimeisenä bädärinä Turbopropin paluuversiossa oli tarjolla kolme kertaa vanhempi versio lentoemosta. Töissä ei muuten ollut kovin pirteä olo.
« Viimeksi muokattu: 27.10.14 - klo 23:37 kirjoittanut Rancid- »
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Retardi

Vs: Tehdään Ruotsista siirtomaa
« Vastaus #1 : 28.10.14 - klo 01:14 »
Saimu yrittäisi suklaahaastetta. Onnistuihan se perhana, ja murskasi vieläpä voimassa olleen ennätyksen. Joku muu saa kertoa haasteen speksit, koska en kuitenkaan muistaisi kaikkea. Puoli kiloa suklaata meni kuitenkin Saimun haaviin alle seitsemässä minuutissa.

Kerrotaan tietämättömille, että tämä täysin järjetön ja brutaali urheilulaji tunnetaan nimellä "suklaacooper", joskin juoksukaimastaan poiketen lajin kesto ei välttämättä ole tasan 12 minuuttia vaan se on maksimisuoritusaika. Kilpailijan tehtävänä on popsia niin nopeasti kuin mahdollista 10 standardikokoista (50g +- pari grammaa) suklaapatukkaa jotka koostuvat kahdesta kappaleesta kutakin (Mars, Snickers, Twix, Kismet) ja kahdesta vapaavalintaisesta (mutta eri) patukasta samasta valikoimasta. Kilpailija saa myös juoda vapaavalintaisen määrän sokeripitoista nestettä (makeutusaineilla makeutetut limonadit hyväksytään kunhan niissä on hiilihappoa, eli ei mitään kola-olleja). Suoritus katsotaan hyväksytyksi kun kaikki suklaa on nielty eikä mitään ole tullut takaisin ylös. Maailmanennätyksen kehitys on toistaiseksi ollut seuraava:

12min 00sek (A. Halen)
9min 30sek (C. Tuomi / Nekron)
6min 48sek (S. Tuomi)
Joo tai siis ei eiku häh?

Poissa Rancid-

Vs: Tehdään Ruotsista siirtomaa
« Vastaus #2 : 28.10.14 - klo 13:13 »
Itse olisin muuten ihan valmis yrittämään suklaacooperia, mutta Snickers tökkii jo yksinään niin paljon, että tiedän ettei siitä tulisi mitään. Jos kilpailulautakunnan kanssa on mahdollista neuvotella Snickersin vaihtamisesta Tuplaan, lupaan harkita.
Lainaus
TES uses Ad Nauseam more often and ANT uses Past in Flames more frequently.

Poissa Teroin

Vs: Tehdään Ruotsista siirtomaa
« Vastaus #3 : 28.10.14 - klo 14:31 »
Olen suorastaan shokissa kun Saimu harjaa jossain lajissa missä pitää syödä.

Oikeastihan Saimu alkaa parantamaan tuosta bubkamaisesti sekunti kerrallaan, sisä- ja ulkoradoilla erikseen. On helppoa olla paras.
23:35 <@Rancid-> lekahomo tarjoo muna pystyssä cursecalan foilista
23:35 < ilpo-> mulla on semmonen

23:10 <@teemuhy> surffaan muiden osaamisella

Poissa Retardi

Vs: Tehdään Ruotsista siirtomaa
« Vastaus #4 : 28.10.14 - klo 15:32 »
Itse olisin muuten ihan valmis yrittämään suklaacooperia, mutta Snickers tökkii jo yksinään niin paljon, että tiedän ettei siitä tulisi mitään. Jos kilpailulautakunnan kanssa on mahdollista neuvotella Snickersin vaihtamisesta Tuplaan, lupaan harkita.

No ei varmaan ole vaihtumassa, Snickers lienee vaikein patukka ja Tupla lienee helpompi kuin mikään non-Twix :).
Joo tai siis ei eiku häh?