Toistan hieman itseäni, sillä kirjoitin samaisen mielipiteen jo edelliseen ketjuun, mutta siellä se hukkui sontaan eikä vastinetta tullut, joten yritetään uudelleen. Osittain copy pastea edellisestä, älkää häiriintykö siitä.
Mun mielestä ketjujen herkkä lukitus ei ole oikea tapa estää häiriökäyttäytymistä / trollausta / kilahtamisia. Lukitus tarkoittaa, että kaikki kärsivät muutaman idiootin pöljäilyistä. Ehdotankin, että pahimpien ylilyöntien esittäjät, henkilökohtaisuuksiin menevät ja muut trollit asetetaan henkilökohtaiselle jäähylle yleisen ketjulukituksen sijaan, jolloin idioottipostauksista kärsisivät itse tekijät eikä koko skene. Lisäksi tällainen linja voisi jopa laittaa ihmisiä miettimään kaksi kertaa ennen Lähetä -napin painallusta. Noissa ketjuissa on kuitenkin oikeasti hyviä postauksia seassa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Usein tunteita herättävät ketjut ovat myös juuri niistä aiheista, jotka eniten kaipaavat keskustelua. Tämä nykyinen moderointi vaan on enemmänkin lian lakaisemista maton alle, joka ei pitkällä tähtäimellä paranna postausten laatua.
Lähinnä halusin toistaa tämän mielipiteen, koska kaipaan modejen näkökulmaa ja mielipidettä aiheeseen. Miksi mielestänne valitsemanne linja on parempi kuin ehdottamani? Plussat ja miinukset. Nykyisellä linjalla mielestäni asialliset kommentoijat kärsivät, eikä kohta ole enää mitään mieltä yrittääkään saada järkevää keskustelua aikaiseksi, kun pari idioottia saa sen aina loppumaan kesken.
EDIT: Ja viestissäni tarkoitin lähinnä alkuperäistä sukupuolikeskustelua ja forumin yleistä moderointilinjaa, enkä näitä tänään avattuja provoiluketjuja, jotka joutavatkin suoraan kaatopaikalle.