Terve taas.
Pelattiin tänään vintagea nimeltä mainitsemattoman ihmisen kanssa, kutsuttakoon häntä tässä artikkelissa Teemu Testivastukseksi. Meillä molemmilla on uusin versio ilpo Smäshistä, formaatin ylivoimaisesti parhaasta pakasta. En kuitenkaan paljasta uutta listaa, sillä sori pojjaat, vintagetiimin pitää hoidella ensin Ropeconin vintageskabat kotiin. Tiimiä sanottakoon toistaiseksi Toginasuiksi, kunnes virallinen nimi keksitään ja paljastetaan. Tiimin jäseniin ei kuulu ketään oikeaa ihmistä, pelkkiä mielikuvitushenkilöitä. Salaista ja mystistä, sehän on vintaasia! Suomen eliittijoukkue testaa, ja sitähän me tehtiin tänäänkin Herra Testivastuksen kanssa jokunen tunti.
Monta peliä pelattiin, voitin enemmän kuin hävisin. Foilit ratkoo mirrorissa lopullisen voittajan. Helppoa siis. Salanimeltään mielikuvitusherra Seinällä ei tästä johtuen ole mirrorissa mahdollisuuksia. Kuitenkin, takaisin peleihin. Oululaiseen tapaan informatiivisen tekstin tuottaminen vaatii enemmän kuin lasin vettä ja lihapullia.
Tilanne on päällä, kalija maistuu, mä kirjotan. Faniklubi irkissä toitottaa isoon ääneen, että missä sitä pelikoulua tarjotaan. Erkki toitottaa jostain, kerron miksi Guru Eero on Suomen oikeasti paras pelaaja. Esa yrittää iskeä mua tai ainakin siihen toimii sama, mikä toimi Qstokissa lesbopariin. Uhkaavaa mutta vaarallista. Joo, ne pelit. Rikola tuossa yrittää kutittaa mun jalkapohjia eikä taho teksti edetä. Samalla mies kuikistelee ja kertoo partausvinkkejä. On se mies. Aikoo kuulemma parrata Circun ja saada siitä partausorgasmin. Kandee varoa, Markun mällikylpyyn en toista kertaa ryhdy.
Tänään oli aamulla hyvä ilma. Sovittiin veljen kanssa, että veetään pannu kattoon ja lähtään heruttaan teinejä torille. Screw that, pelataan vintaasia. Sitten töihin, kaljat jäihin ja alkaa sataa. Siispä on hyvä aika ruveta raportoimaan aamupäivän testituloksia ja käkläillä irkissä. Hauska elämä on tämä. Röyhtäilen kuin sieni sateella.
Jep, eli ne pelit. Hyviä pelejä. Aimo Hitsaus oli mummoluostarin virein tantta verrattuna meidän tuusaukseen. Voitin enemmän kuin hävisin, thanks to foils and mehu. Lukekaa tipcard Friends and Foils tarkkaan. Tanpereen liehuletti (r) koittaa saada mua riisumaan housut. Skippaan ja palaan raportaasin ääreen. Ihmiset tietää, että mä rikoin tän pelin tässä Gushin unrestriktoinnin jälkeen ja ajoin kasan lantaa Helsinkiin ja vein kasan mehuratingia mennessäni. Sen nöyryytyksen jälkeen Axel teki hyvän artikkelin huonosta pakasta, jolla mä en kehtais ees pelata blokkidekkiä vastaan. No hei, ei me kaikki olla luonnonlahjakkuuksia tässä pelissä. Kuitenkin mä oon ja sehän riittää. Suomen suurimmista vintagetähdistä kokoontui kuutamolla möllikallion jyrkän rinteen äärellä ja katsoi kauas kuutamon valaisemalle merelle miettien, kuinka me pistetään ropeconi mutkalle. Herran vapahtajan tahdosta meille annettiin kyky keksiä ideoita toinen toistaan mauttomampia. Ja mehän keksittiin, kehitettiin ja tuunattiin, testaamisesta puhumattakaan. MWS:n serverit on huutanu hallelujaa viimeset pari kuukautta sm-kisojen jälkeen, kun toginasut ja palkatut testivastukset on veivannu. Joku TMD:n janari soitti meille ja pyysi testaamaan livenä, että saavat jenkitkin hitsailla keskenään jäteläjillä, kuten GATilla. Potkasin päähän sitä ja jatkettiin testausta.
No yksi peli tänään oli ylitse muiden, kun smemmen ja Guru himself kaappas mun sielun ja alko pelaan maailman hienointa peliä, vintagea. Mä oon hoonaillu kuvia tässä Windowsin Paintilla ja hyvin sujuu, vaikka kaukotero yrittää juua mun kautta mun kalijaa. Piru vie tuota miestä.
No kerrotaanpa, miten pari peliä menivät. Toinen nostaa kortteja ja toinen countteroi. Sitten toinen nostaa paremmin ja joku voittaa. Kuitenkin varma voitto saattaa kusahtaa, kun tulee triplaforce twisteristä ja Brainstorm-Will sun. Hauskoja pelejä, nauroin vattalihakset Kaukovainiolle. Puhuttiin pitsalla tänään Velipojan, Teemun kanssa idols-Arin keikasta, joka ois ollu tänä iltana täällä pääkaupunnissa. Vitsi, kuvitelkaa miten hauskaa siellä ois ollu pienissä kaljoissa teinien ympärillä. Not today, mister vintage calls. Haen uuden, venatkaa.
Back in bisness with ice cold. Eli palataanpa ytimeen, vintaasipeliin mallia Teron Parhaat paikat.jpeg.
Laukasen tästä eka kuvan ruutuun, että saatte päätellä, kuinka hyviä käsiä maailman rikkinäisin dekki nostelee huonoimmillaan. Esa kertoo, miten Aussit pelaa Mox Rugbyja. Hieno mies on Esa tämä. Kuvaa ruutuun

Tuossa on Teemu Testivastuksen käsi ja mun aloitusmuuvi: UG Sea, Duress, sun
MITÄ ON MULLA KÄDESSÄ? READ THAT, ajattele. Miten pelaat, mitä teet, missä mennään, apua!?
Mun on pakko postata tää jo nyt. Jatkan tilanneselostusta heti perään ja sen ajan saatte miettiä, mitä tapahtuu. Teemu tuli kanavalle, ilmoitti olevansa hieman [01:24] <@teemuhy> OLEN NYT SEKSISIN